Oikeesti, kuinka moni voi todeta oikeesti että oli narsistin uhri. Ne jäljet mitä narsisti jättää ovat todella pahat ja pitkäkestoiset.

Vierailija kirjoitti:

Mahdollisesti. En ole ammattilainen joka voisi antaa diagnooseja.

Jos joku kertoisi minulle jonkun tehneen saman mitä isäni teki minulle, olisin kauhuissani. Mutta siitä huolimatta, samalla tavalla kuin lapsena, vielä vuosien ja rikostutkinnan jälkeenkin, kyseenalaistan itseäni että ylireagoinko ja ansaitsinko sittenkin sen kaiken. Että kyllähän muitakin lapsia hakataan ja vielä pahemmin, jos selvisin hengissä aikuiseksi asti niin eihän hän voinut lyödä kovaa, oliko se mitä koin edes väkivaltaa, ehkä minä vain olin niin kamala lapsi. Vaikka en missään tapauksessa ajattelisi niin kenenkään muun kohdalla, ja tiedän tasan tarkkaan mitä lakikin asiasta sanoo. Joten voinko minä mahdollisena narsistin uhrina koskaan sanoa 100% varmuudella että olin narsistin uhri?

Et voi. Mutta olit vielä pahemman asia uhri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän narsistia käy sääliksi kun joutuu elämään itsensä kanssa loppuelämän. Uhrilla on mahdollisuus parantua, mutta narsisti on sama passkanpalanen lopun elämänsä.

Brrr....puistattaa pelkkä ajatuskin että koko ajan pitäisi manipuloida, kadehtia, "taistella" ja yrittää olla paras, kerätä hovia, olla jatkuvassa hälytystilassa jos joku vaikka uhkaisi asemaansa.

Mutta eihän narsisti tiedä muusta joten tuskin kärsii noista. Yleensä kokemukseni mukaan ovat vähän vähä-älyisiäkin, vaikka muuta itsestään kuvittekevatkin.

Hiljattain on tullut tutkimuksia jonka mukaan narsisti on onnellisempi, ei masennu eikä stressaa.

No eipä kai, kun ne aivojen osat eivät toimi. Jokainen mielenterveysongelmaisia syyllistävä lienee narsisti. Useimmat köyhien vihaajat samoin. Ja naisvihaajista valtaosa; ne, joiden mielestä 3,5 miljardia naista on syyllisiä tämän yhden sinkkuuteen. Eihän siis narsistissa vikoja ole vaan koko muu ihmiskunta on väärässä ja tyhmiä.

Olen kuullut väitteen, jonka mukaan useimmat niistä, jotka nimittelevät muita narsisteiksi, ovat sitä itse. Väitteen esitti vankilapsykiatri.

Empatiakyvyn puutteesta narsistin tunnistaa. Kiukkuisuus tai kriittisyys ei narsistia paljasta, sillä nämä ovat normaaleja piirteitä ja yleensä reaktioita johonkin, mikä on oikeasti pielessä.

Narsistin reaktio häneen kohdistuvaan kritiikkiin on uhriutuminen ja suhteeton aggressio.

Seurustelin aikanaan narsisti-miehen kanssa. Seuraava kuvaa ehkä tilannetta parhaiten:

tavatessamme olin iloinen ja ulospäin suuntautunut nuori nainen, jolla oli kavereita

ja hyvä opiskelupaikka. Eromme koittaessa opiskelut menivät huonosti ja olin kuin

varjo entisestäni. Narsisti pikku hiljaa imee susta voiman ja alistaa valtaansa.

Vallankäyttö on hienovaraista. Ei välttämättä mitään fyysistä väkivaltaa tai sellaista.

Nyt sattumalta sain tietooni, että seurustelee itseään huomattavasti nuoremman tytön

kanssa, joka on just kuin minä eli todella iloinen ja ulospäinsuuntautunut.

Veikkaan, että sama kuvio toistuu, kun narsisti näyttää viehättävän alun jälkeen karvansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkeä ihminen =/= narsisti. Pelkkä kiusaaminen ei tee ihmisestä narsistia.

Jos aikuinen ihminen oikeasti _kiusaa_, on hänellä todellakin paljon muutakin problematiikkaa kuin ”ilkeä ihminen”.

Oletko kiusaaja?

Ihmisillä on monenlaisia ongelmia, jotka saavat ilkeilemään (kaatamaan pahan olon muiden päälle). Ei vaadi narsismia.

Systemaattinen kiusaaja työpaikalla/arjessa on aika jollakin tapaa narsistinen.

Tässä ketjussa puhutaan oikeasti narsistisista ihmisistä, ei vaikeista tai ikävistä

Oikeasti narsistinen ihminen on todella usein se arjen/työpaikan vaikea ja ikävä tapaus.

Siihen en ota kantaa, mutta se työpaikan ikävä ihminen ei välttämättä ole todellakaan mikään narsisti. Etkö osaa asettaa rajoja? Se ei tee kenestäkään narsistia.

Jos ihmiselle täytyy _asettaa_ _rajat_ ennen kuin hän ymmärtää olla kiusaamatta, hän toden totta on narsisti! Ei kenenkään tehtävä ole duunissa tai arjessa asetella hulluille rajoja.

Mistä johtuu, että joku näkee kiusaajia kaikkialla ja toinen ei missään?

Kiusaaja ei havaitse omia piirteitään ympäristössään vaan kuvittelee ne normaaleiksi?

"Kiusattu" ei havaitse omia piirteitään ympäristössään vaan kuvittelee ne normaaliksi.

Meillä on keskuudessamme selkeästi ongelmatapaus. Miten on kasvatettu ihminen, joka syyllistää kiusatut? Eipä ihme, että se on maamme suurimpia ongelmia nykyisin, niin kouluissa kuin muuallakin.

Ikäänkuin uhriutuvilla ei voisi olla mitään heikkoutta muiden kanssa toimeentulemisesta, merkillisen täydellisiä yksilöitä siis.

sorpaå kirjoitti:

Seurustelin aikanaan narsisti-miehen kanssa. Seuraava kuvaa ehkä tilannetta parhaiten:

tavatessamme olin iloinen ja ulospäin suuntautunut nuori nainen, jolla oli kavereita

ja xhyvä opiskelupaikka. Eromme koittaessa opiskelut menivät huonosti ja olin kuin

varjo entisestäni. Narsisti pikku hiljaa imee susta voiman ja alistaa valtaansa.

Vallankäyttö on hienovaraista. Ei välttämättä mitään fyysistä väkivaltaa tai sellaista.

Nyt sattumalta sain tietooni, että seurustelee itseään huomattavasti nuoremman tytön

kanssa, joka on just kuin minä eli todella iloinen ja ulospäinsuuntautunut.

Veikkaan, että sama kuvio toistuu, kun narsisti näyttää viehättävän alun jälkeen karvansa.

Niin tuttua. Jäljellä minusta on ihmisraunio, jonka nuoruuden syömishäiriö on uusiutunut, ja joka häpeää itseään, koska ei koskaan kelvannut, vaan tuli vuosia ja vuosia alistetuksia ja nöyryytetyksi. Häpäistyksi erilaisuutensa vuoksi, ja kiusatuksi fyysisestä sairaudesta. Joka kohdassa muistutettiin kuinka ei ole ”normaali”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narskuja on väestöstämme paljon enemmän kuin 1%. Todellinen luku lähentelee varmasti 20-40%. 

Oma päätelmä vai jokin tutkimus?

Samaa olin kysymässä. Jos julistaa 20 - 40%:n olevan narsisteja, niin kannattais olla tutkimustietoa. Aika raju väitä nimittäin, eikä missään nimessä tutkimusten valossa pidä paikkaansa.

Tuolla tuskin on mitään merkitystä siinä kohtaa jos on narsistin uhriksi joutunut.

Miten se heitä haittaa, ettei syytetä narsisteiksi niitä, jotka eivät sitä ole?

Kaikki energia menee siihen omaan selviytymiseen eikä syyttelyyn.

sorpaå kirjoitti:

Seurustelin aikanaan narsisti-miehen kanssa. Seuraava kuvaa ehkä tilannetta parhaiten:

tavatessamme olin iloinen ja ulospäin suuntautunut nuori nainen, jolla oli kavereita

ja hyvä opiskelupaikka. Eromme koittaessa opiskelut menivät huonosti ja olin kuin

varjo entisestäni. Narsisti pikku hiljaa imee susta voiman ja alistaa valtaansa.

Vallankäyttö on hienovaraista. Ei välttämättä mitään fyysistä väkivaltaa tai sellaista.

Nyt sattumalta sain tietooni, että seurustelee itseään huomattavasti nuoremman tytön

kanssa, joka on just kuin minä eli todella iloinen ja ulospäinsuuntautunut.

Veikkaan, että sama kuvio toistuu, kun narsisti näyttää viehättävän alun jälkeen karvansa.

Antaako sen uuden itse ymmärtää? Sitä miettinyt..

No enhän ole ammattilainen mutta väittäisin että henkinen ja fyysinen väkivalta suhteessa ilman minkäänlaista katumusta jälkeenpäin ei ole täysin terveen ihmisen merkki. Eronkin jälkeinen vuosia kestänyt henkinen väkivalta.

Ei välttämättä narsisti, mutta luultavasti sosiopaatti tai muuta, ei vain omani vaan ihan ammattilaisten tekemän päätelmän mukaan. Eikä tosiaankaan kohdistu vain minuun, vaan jokaiseen josta ei hyödy tai kuulu häneen hoviinsa, iso hovi on kun on supliikki tapaus.

Harvempi haluaa vuosia ketään alistaa ja kiusata, harvempi normaaleilla tunteilla varustettu, jonkinlainen empatia yleensä löytyy ihmisiltä vaikka se toinen ihminen ei miellyttäisi itseä.

Joo. Minä en oikeastaan pidä itseäni kovin pahasti uhrina, koska seurustelin narsistin kanssa "vain" parisen vuotta, ja selvisin jutusta suhteellisen ehjin nahoin, eikä kovin pahoja traumoja asiasta jäänyt. En edes tajunnut hänen olevan narsisti - ei sellaisesta siihen aikaan edes puhuttu - hän oli vain äärmmäisen hankala, kontrolloiva ja ahdistava ihminen. Myöhemmin kuulin, että hän on saanut diagnoosin, mikä on aika harvinaista. En tiedä, missä yhteydessä hän sen sai, mutta minulla on jonkinlainen mielikuva, että se olisi tapahtunut jonkun rikosjutun yhteydessä (tämä on oikeasti vain arvailua).

Se oli todella outoa aikaa - jotenkin tiesin, että kaikki ei ole ihan kohdallaan, mutta aina hän osasi kääntää asiat niin, että minä olin väärässä ja tunsin itseni hyvin tyhmäksi. Liikkumatilani kaventui aivan minimaaliseksi niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja olin jatkuvan tarkkailun ja valvonnan alla. Se vaikutti niin, että jopa yksin ollessani tunsin, että minua tarkkaillaan. En juuri uskaltanut puhua yhdellekään miehelle, koska hän oli luvannut pieksää jokaisen, jolle puhun. Hän oli kova poika uhoamaan. Kun sitten muutin pois paikkakunnalta ja jätin hänet (hänen mukaansa hän jätti minut, mutta se on aivan samantekevää minulle), tuntui, että pystyn vihdoinkin hengittämään molemmilla keuhkoilla. Hetken aikaa olin aika varuillani, mutta pian pääsin eroon kaikista maneereistani, mitkä kehittyivät hänen kanssaan ollessani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narskuja on väestöstämme paljon enemmän kuin 1%. Todellinen luku lähentelee varmasti 20-40%. 

Oma päätelmä vai jokin tutkimus?

Samaa olin kysymässä. Jos julistaa 20 - 40%:n olevan narsisteja, niin kannattais olla tutkimustietoa. Aika raju väitä nimittäin, eikä missään nimessä tutkimusten valossa pidä paikkaansa.

Tuolla tuskin on mitään merkitystä siinä kohtaa jos on narsistin uhriksi joutunut.

Miten se heitä haittaa, ettei syytetä narsisteiksi niitä, jotka eivät sitä ole?

Kaikki energia menee siihen omaan selviytymiseen eikä syyttelyyn.

Elämässä on jokaisella omat vaikeutensa, toisilla enemmän toisilla vähemmän, mutta jos kaiken projisoi johonkin tiettyyn ihmissuhteeseen, niin toki siitä hyvästä voi kokea, ettei ole ollut omaa syytä ja ilman tätä kauheutta saisin olla ideaaliminä. Tämä on itseänsä ruokkiva kierre, sillä aina löytyy lähipiiristä joku ilkeä, jonka syyksi saa vieritettyä kaikki vastoinkäymiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narskuja on väestöstämme paljon enemmän kuin 1%. Todellinen luku lähentelee varmasti 20-40%. 

Oma päätelmä vai jokin tutkimus?

Samaa olin kysymässä. Jos julistaa 20 - 40%:n olevan narsisteja, niin kannattais olla tutkimustietoa. Aika raju väitä nimittäin, eikä missään nimessä tutkimusten valossa pidä paikkaansa.

Tuolla tuskin on mitään merkitystä siinä kohtaa jos on narsistin uhriksi joutunut.

Miten se heitä haittaa, ettei syytetä narsisteiksi niitä, jotka eivät sitä ole?

Kaikki energia menee siihen omaan selviytymiseen eikä syyttelyyn.

Elämässä on jokaisella omat vaikeutensa, toisilla enemmän toisilla vähemmän, mutta jos kaiken projisoi johonkin tiettyyn ihmissuhteeseen, niin toki siitä hyvästä voi kokea, ettei ole ollut omaa syytä ja ilman tätä kauheutta saisin olla ideaaliminä. Tämä on itseänsä ruokkiva kierre, sillä aina löytyy lähipiiristä joku ilkeä, jonka syyksi saa vieritettyä kaikki vastoinkäymiset. 

Tämä on ehkä koko aihepiirin ydin.

Sairaampia ovat nämä valittavat uhrit. Mikään pakko ei ole uhriksi alkaa ja hakeutuisivat hoitoon läheisriippuvuudesta jos huomaa jatkuvasti hakeutuvansa uhrin asemaan. Toista ihmistä ei pysty muuttamaan muuta kuin itseään että pystyy puolustautumaan hyväksikäyttäjiltä ja sanomaan EI. 

Ehkä toiset ihmiset jotenkin vetää puoleen narsisteja ja siksi jotkut tuntevat heitä enemmän? Omassa suvussani on kolme joista epäilen tätä. Mitään lopullista diagnoosia en tietenkään pysty maallikkona tekemään, mutta en tiedä mikä muu piirre ihmisessä aiheuttaa järjestelmällistä toisten hyväksikäyttöä. Ovat sukuni monenlaisten ongelmien loppuhuipentuma. Kasvuolosuhteeni oli sellaiset että ne ruokkii kaikenlaisia persoonallisuushäiriöitä ja mielenterveysongelmia. Aina välillä pitää omiakin tekemisiä vähän kelailla, että onkos tämä nyt ihan normaalia mitä teen. Huomaa sitä itsessäkin niitä vinksahtaneita ajatusmalleja, mutta oletettavasti en ole narsisti kun näitä ylipäätään kelailen.

Vierailija kirjoitti:

Sairaampia ovat nämä valittavat uhrit. Mikään pakko ei ole uhriksi alkaa ja hakeutuisivat hoitoon läheisriippuvuudesta jos huomaa jatkuvasti hakeutuvansa uhrin asemaan. Toista ihmistä ei pysty muuttamaan muuta kuin itseään että pystyy puolustautumaan hyväksikäyttäjiltä ja sanomaan EI. 

Jaahas varsinainen empaatikko paikalla.

Voisiko tämä olla kanava purkaa kävikö mielessä?

Siihen läheiseiippuvuuteen havahtuu jälkeenpäin, joten mitäpä jos et nyt alkaisi uhreja haukkumaan. Moni kyllä tekee työtä sen eteen.

Ihminen voi olla ilkeä ilman mitään varsinaista diasnostiikkaakin, mutta jotkut asiat selvästi viittaa että siellä ehkä taustalla on jotakin tällaista, kuten vaikkapa täysi kyvyttömyys tuntea empatiaa muita kohtaan.

Itse jos on kokenut vaikkapa toisen aiheuttaman trauman se on helpompi käsitellä kun sen pystyy nimeämään. On vaikea kuvitella että joku olisi vain paha, siksi sille haetaan nimeä kuten nyt täällä.

En tiedä. Joskus luulen puolisoni olevan lähempänä psykopaattia, mutta kun en tiedä. Välillä en ole enää ihan varma, että mikä on edes totta ja mikä omaa kuvitelmaani. Jotkut jutut tuntuvat vain niin kertakaikkisen sairailta, että eivät vain voi olla tahallisia, mutta kun niitä juttuja alkaa olemaan jo niin paljon, ettei kaikki voi olla sattumaa tai vahinkoa. Välillä tuntuu, että olen vain yksinkertaisesti haihtumassa ilmaan, katoamassa, enkä enää edes tietä kuka olen. Joku sivuosan esittäjä omassa elämässäni. Hän on varmaan manipuloinnin ja vääristelyn mestari, koska minä olen varmaan menettänyt jo aikaa sitten kaiken todellisuudentajuni, enkä oikeasti tiedä onko asiat vain minun syytäni, jos vika onkin minussa.

Vierailija kirjoitti:

No enhän ole ammattilainen mutta väittäisin että henkinen ja fyysinen väkivalta suhteessa ilman minkäänlaista katumusta jälkeenpäin ei ole täysin terveen ihmisen merkki. Eronkin jälkeinen vuosia kestänyt henkinen väkivalta.

Ei välttämättä narsisti, mutta luultavasti sosiopaatti tai muuta, ei vain omani vaan ihan ammattilaisten tekemän päätelmän mukaan. Eikä tosiaankaan kohdistu vain minuun, vaan jokaiseen josta ei hyödy tai kuulu häneen hoviinsa, iso hovi on kun on supliikki tapaus.

Harvempi haluaa vuosia ketään alistaa ja kiusata, harvempi normaaleilla tunteilla varustettu, jonkinlainen empatia yleensä löytyy ihmisiltä vaikka se toinen ihminen ei miellyttäisi itseä.

Alapeukuttajalle tiedoksi että en kevyesti ole päätelmääni tullut, kuten sanoin en varmaksi tiedä, tiedän että jotakin siellä taustalla on, koska jostakin se enteilee, jos ei ole empatiaa ei sitten minkäänlaista altavastaajia kohtaan, ei eläimiä, lapsia tai muitakaan. Kaikki tekee virheitä mutta se kykyvyttömyys katua...

Toki osaahan moni teeskennellä on toki taitava mutta nuo tilanteet ja luonne paljastuu tositilanteissa, ei puheissa.

Esimerkiksi kyvyttömyys nähdä että olisi väärin käydä naisen kimppuun tai pukea taapero niin että käsi nyrjähtää, ruokkia lapsi siihen pisteeseen että oksentaa ja vahikonpissasta rankaista päiväkoti ikäistä laittamalla jääkylmään suihkuun, tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin.

Minusta tuo ei ole normaalia käytöstä.

Narsisteja on oikeasti tosi vähän, joten harva heidän kanssaan on joutunut tekemisiin.

Monella narsistiksi haukutulla on joku muu diagnoosi kuten epävakaa persoonallisuushäiriö. Kuten minulla.

Lapsuuden kaltoinkohtelun seurauksena minä sairastuin, en kestä minkäänlaisia muutoksia tai kontrollin menetystä vaan sekoan ja panikoin, raivoan. Tunteeton en ole vaan pikemminkin päinvastoin. Tunnen kaikkea ihan liikaa ja siksi joudun elämään yksin. Tähän ei ole kunnollista hoitoa, iän myötä ehkä helpottaa.

Olen todella pahoillani siitä, jos olen jättänyt arpia entisille seurustelukumppaneilleni. En ole ikinä halunnut satuttaa ketään, mutta en hillitse tunteitani kun pelkään. Minäkin olin joskus pieni lapsi, jota käytettiin seksuaalisesti hyväksi ja jätettiin täysin vaille huolenpitoa ja rakkautta. En syntynyt pahana.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä toiset ihmiset jotenkin vetää puoleen narsisteja ja siksi jotkut tuntevat heitä enemmän? Omassa suvussani on kolme joista epäilen tätä. Mitään lopullista diagnoosia en tietenkään pysty maallikkona tekemään, mutta en tiedä mikä muu piirre ihmisessä aiheuttaa järjestelmällistä toisten hyväksikäyttöä. Ovat sukuni monenlaisten ongelmien loppuhuipentuma. Kasvuolosuhteeni oli sellaiset että ne ruokkii kaikenlaisia persoonallisuushäiriöitä ja mielenterveysongelmia. Aina välillä pitää omiakin tekemisiä vähän kelailla, että onkos tämä nyt ihan normaalia mitä teen. Huomaa sitä itsessäkin niitä vinksahtaneita ajatusmalleja, mutta oletettavasti en ole narsisti kun näitä ylipäätään kelailen.

Voihan se olla että sitä alitajuisesti hakeutuu suhteisiin jotka ovat tuttuja ja kokee ne turvallisina, vaikka eivät sitä olisi.

Esimerkiksi narsismin alla kasvanut lapsi hakee aikuisena turvaa saman tyyppisistä ihmisistä joita lapsena on ollut tai sellainen joka on kasvanut pelossa ja turvattomuudessa tai epävarmuudessa, hakee ihmistä joka ei ole pelokas, eli silloin tuollainen itsevarma narsku tai psykopaatin piirteet omaava ihminen voi tuntua lisäävän sitä turvaa tai voi myös olla että epävarma on helppo kohde narakuille, siksi ajautuvat helposti näihin suhteisiin, jos ei itse sitä käsitä.

En tiedä, tuskin on yhtä tiettyä kavaa

Tiedostaen kukaan uhriksi kuitenkaan hakeutuu.

Olen väkivaltaisen narsistin tytär ja vihaan isääni, joka pilasi lapsuuteni.