Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako jatkaa harrastusta, jossa on huono?
Tämä kysymys siis vanhemmille: Mitä tekisitte, jos teillä olisi 9-vuotias lapsi, jolla olisi hänen itsensä valitsema harrastus. Lapsi olisi tuossa harrastuksessa (joka siis on varsin kilpaileva) selkeästi heikko. Motivaatiota olisi lähteä harrastukseen kyllä, mutta olisi epäselvää, onko motivaattorina itse harrastus vai harrastavat kaverit.
Mietin sitä, että heikkeneekö lapsen itsetunto siitä, että on aina häntäpäässä. Hän ei itse sitä vielä tajua, mutta ei siihen kauan enää mene.
Pitäisikö hiukata tuupata jonkun muun jutun pariin ja antaa hänen saada kokemusta myös siitä?
Kommentit (156)
Onhan se kehittävämpää harrastaa jotain sellaista, mitä ei vielä osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin joukkuevoimistelussa tuo jaottelu on tyypillistä. On eri polkuja; sm-sarja tai kilpasarja tai harrastekilpasarja. Jo nuorena lajitellaan tuon polun mukaan eri joukkueisiin. Toki se voi muuttua jos vaikka kehittyy hurjasti. Tuo on myös tytöille stressaavaa kun hänet voidaan vaikka tiputtaa huonompaan joukkueeseen. Moni on tässä vaiheessa lopettanut. Luultavasti muissa lajeissa on tätä samaa...
No eihän tollanen jaottelu oo väärin, vaan se tehdään sen takia, että jokainen saa harrastaa omalla tasollaan. Mieti nyt, jos harrastesarjan taidot omaava tyttö laitetaan sm-tason joukkueeseen, niin hän varmasti kokee olevansa todella huono muihin verrattuna ja myös loukkaantumisriski on suuri, kun taidot ja fyysiset ominaisuudet eivät riitä sm-tason joukkueeseen ja sitten puutteellisella tekniikalla ja liikkuvuudella tekee niitä liikkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin joukkuevoimistelussa tuo jaottelu on tyypillistä. On eri polkuja; sm-sarja tai kilpasarja tai harrastekilpasarja. Jo nuorena lajitellaan tuon polun mukaan eri joukkueisiin. Toki se voi muuttua jos vaikka kehittyy hurjasti. Tuo on myös tytöille stressaavaa kun hänet voidaan vaikka tiputtaa huonompaan joukkueeseen. Moni on tässä vaiheessa lopettanut. Luultavasti muissa lajeissa on tätä samaa...
No eihän tollanen jaottelu oo väärin, vaan se tehdään sen takia, että jokainen saa harrastaa omalla tasollaan. Mieti nyt, jos harrastesarjan taidot omaava tyttö laitetaan sm-tason joukkueeseen, niin hän varmasti kokee olevansa todella huono muihin verrattuna ja myös loukkaantumisriski on suuri, kun taidot ja fyysiset ominaisuudet eivät riitä sm-tason joukkueeseen ja sitten puutteellisella tekniikalla ja liikkuvuudella tekee niitä liikkeitä.
Niin mutta tätä tehdään jo silloin kun valmennusryhmissä tasoerot ovat todella pieniä, eli n. 6-7-vuotiaista kyse.
Kun on motivaatiota niin anna harrastaa. Voi sisuuntua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsella on into ja motivaatio niin tottakai jatkaa. Ei se kisamenestys ole kaikille intohimo ja päämäärä. Siitä harjoittelusta ja uuden oppimisesta voi lapsi todella nauttia ja sitä paitsi kaverit tärkeitä, joten saa nekin olla yksi syy miksi käy harrastuksessa. Kunhan kaverit ei ole ihan ainoa syy ja myös keskittyy harjoitteluun eikä.
Taitaa ap ITSE olla ärtynyt kun lapsi ei ole hänestä riittävän hyvä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo olen pannut jo vuodesta 2013 paskaa kotiolutta ja en ikinä opi.
Aina samat virheet. Aina yhtä kuranmakuista olutta.
Ja ne hiivapierut ja turvonneet silmänaluset ja kauhee rakkovaiva ja mitä vielä.
Mainitsinko turvonneet silmäluomet ja huonon muistin?
Aluksi sitä tuotostaan maistelee ja on silleen, et hyi helvetti. Toivottavasti tää ilme ei paljasta muille miten paskaa tää on.
Hyi.
Ok pari pulloa lärviin ja ihan ok se on. Käy halvemmaks kuin kaupan halvin perus tölkkilaakeri ( no ei ees käy). Kyllähän sillä krapulat saa aikaan ja hiivapierut. Ne kauheet hiivapierut.
Ei sitä vaan koskaan opi ja tajua lopettaa.
Aina löytyy uus paskapullo huulilta. Sama levy vaan pyörähtää käyntiin vuodesta toiseen.
Jos lapsella on motivaatiota eikä treenien jälkeen kiukuta joka kerta oma huonous, niin antaa jatkaa vaan. Kylläpä se varmaan itse osaa sanoa, jos ei tunnu enää kivalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastuksen tarkoitus on tarjota vapaa-aikaan miellyttävää tekemistä ja mielellään kehittää.
Nämä voivat täyttyä, vaikka ei olisikaan asiassa mitenkään hyvä.
Juuri opettelin soittamaan nokkahuilulla toista oktaavia, jolloin pystyn soittamaan monen laulun melodian.
Silti en osaa soittaa niin hyvin, että viitsisin jollekin sitä mainostaa.
Eli harrastukseni taso on matala, mutta silti se on tuonut minullle mainitut asiat.
Joo, niin kauan kuin intoa riittää, antaa harrastaa.
Täytyy sanoa, että sydäntä vihloo kun näkee oman lapsensa olevan aika lailla
vailla minkäänlaista lahjakkuutta ja silti pelaa.. tuskaa seurata, mutta kyllä se vähän helpottaa kun lapsi on pelin jälkeen yhtä aurinkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoit, että lapsi on "aina häntäpäässä". Jonkunhan on pakko sielläkin olla, jos nyt kestät tällaisen tulkinnan. Jos oma lapsesi lähtee pois ryhmästä, joku muu jää huonoimmaksi. Entä jos hän lähtee pois? Taas joku muu on hännillä. Jos jokainen, joka on ryhmänsä huonoin lähtee pois, kohta ei ole jäljellä kuin yksi harrastaja.
Tämä on vähän eri tilanne, mutta minä keski-ikäinen rouvashenkilö käyn laulutunneilla (nyt koronatauko) vaikka olen ilmeisen surkea laulamisessa, ja todella kova työ oppia ja oivaltaa.
Ei ole keltään pois. Niin kauan kuin opettajani ei heitä minua pellolle, niin jatkan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lopettanut seksin harrastamisen, kun olen siinä niin huono.
Ei tietenkään tarvi olla pelle mutta on taito olla hyvä häviäjä. Siis osaa käsitellä sen tunteen, ettei aina ole paras. Esim narsistit ja muut hankalat tyypit ei osaa käsitellä toiseksi jäämistä, kokevat häviön sietämättömäksi ja purkaa sen kiusaamalla muita. Niinpä juuri kasvuiässä on tärkeää oppia pettymyksiin. Anna juniorin itse huomata milloin on aika vaihtaa lajia.
Jos tykkää kamppailulajeista mutta ei halua kilpailla, voi kokeilla itsepuolustus lajia.
Myös joukkuepeleissä on voimaa, löytyy luontainen kyky olla muiden kanssa tekemisissä. Moni pieni jalkapalloilija voi tähdätä ammattilaiseksi. Mutta kun se jääkin vain harrastukseksi, jää silti hyvät muistot että on osallistunut ja yrittänyt. Viekää lapsia harrastuksiin, oli ne mitä tahansa, mieluiten liikuntaa.
Tässä taisi ongelmana olla se, että harrastuksessa jaetaan lapset hyviin ja huonoihin ja kohtelu + valmennus menee sitten sen mukaan. Ymmärsin, että se ahdistaa ap:ta, kun ei tiennyt, mihin lapsen toi.
Itsellä hyvin pitkälle sama tilanne jalkapallossa. Oma lapsi ei ole ryhmän huonoin mutta ei kilparyhmässä kuitenkaan. En olisi voinut oikeasti uskoa, että valmennus jakautuu tuossa iässä jo noin suuresti. Koen olevani B-luokan vanhempi, joka tuo B-luokan lapsensa kuluttamaan seuran resursseja. Avainpelaajat (voi hyvät hyssäkät, kyseessä 9-vuotiaat) ovat ihan eri kastia, samoin heidän vanhempansa.
Meillä lapsi on alkanut kysellä, ja aikamoinen diplomaatti saa olla, kun koittaa selittää asioita lapselle positiivisen kautta. Viestintä ei meidän seurassa toimi ollenkaan. Toivoisin, että lapsi harrastaisi pitkään, mutta tuntuu, että seura tekee suorastaan kaikkensa, että niin ei tapahtuisi.
Ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa harrastamaan. Sehän se ideakin on harrastus vs työ. Harrastusta tehdään huvikseen. Vielä aikuisenakin voi aloittaa minkä vaan harrastuksen ihan nollista. Tiedän kun olen useammankin aloittanut. Jos lapsi tykkää niin anna harrastaa. Ongelmahan on sitten joskus ehkä lapsen pään sisällä. Siinä sitä kasvaa kun oppii käsittelemään sen ettei ole paras jossakin. Käytännössä kukaan ei ole paras missään. Asioita joissa voi olla absoluuttisesti paras on niin kovin vähän. Riittää kun on riittävän hyvä. Tämä taso on harrastuksessa maan tasalla.
Vierailija kirjoitti:
Ja aikuisena voi aloitella uusia lajeja, se on totta. Mutta esim. teini-ikäisen on tosi vaikeaa löytää esim. eri pallopelien harrastetason joukkueita. Ainakin siis meillä. Asumme keskikokoisessa kaupungissa.
Jos ei ole ihan idiootti kakara niin yleensä kelpaa niihin aikuisten harraste joukkueisiin. Kannattaa kysyä.
Jos lapsi menee vielä mielellään harrastukseen ja kavereita on, lienee ok. Kannattaa ehkä kuunnella silti tarkalla korvalla mahdollisia muutoksia. Ohjaajan asenne ja palautteenantotapa merkitsee paljon, on fiksuja ja kannustavia ja sitten niitä jotka keskittyvät vain haukkumaan.
Näin sanon lähinnä omasta kokemuksesta, sillä minulla oli lapsena pakkoharrastus jossa olin huono, ja ohjaaja näin aikuisena jälkikäteen ajatellen täydellisen epäpätevä ohjaamaan lapsia. Se tappoi iäksi halun harrastaa mitään liikuntaa ja antoi päälle surkean itsetunnon. En uskaltanut lapsena sanoa vanhemmille vastaan, he kun vaativat että joku liikuntaharrastus on pakko olla ja pelkäsin että joudun johonkin vielä pahempaan jos sen ensimmäisen lopetan, siellä sentään oli ihmiset tuttuja ja olin tosi ujo lapsi. Kun sitten oli pahnanpohjimmaisena monta vuotta ja sai joka tunti pelkkiä haukkuja, alkoi itsekin uskomaan että ei minusta ole mihinkään. Kaikenlainen ohjattu liikunta saa minut vielä 30 vuottakin myöhemmin tuntemaan välitöntä kuvotusta. Omaa lastani en tasan tarkkaan aio mihinkään harrastukseen pakottaa.
Lapsesi harrastaa varmaan taitoluistelua tms. lajia, joka on todella kilpailuhenkinen? Mielestäni kaikki on hyvin, jos lapsi ei lähde harrastukseen itkun kanssa tai ole kilpailujen jälkeen aivan pois tolaltaan pettymyksestä. Mielestäni lasta ei tarvitse suojella liikaa pettymyksiltä. Tärkeintä on olla tukena ja kuulostella lapsen mieltä.
Tuon ikäisille harrastuksissa parasta on kaverit ja se oma porukka, johon saa kuulua. Suurimmasta osasta minkään urheilulajin harrastajista tai soittimen soittajista ei tule koskaan ammattilaista tai kilpailuissa pärjäävää. Harrastus kuitenkin on varmasti kasvattanut lapsesi itsevarmuutta ja sosiaalisia taitoja. Ilmeisesti hän myös osaa käsitellä pettymyksiä kypsällä tavalla, koska maailma ei ole romahtanyt heikompaan menestykseen ja hän haluaa jatkaa sitkeästi.
Anna lapsen vielä harrastaa. Sitten kun ennen harjoituksia alkaa tulla itku tai maha on kipeä, niin olisin huolissani. Lapsi kiittää sinua aikuisena, jos annat hänen tehdä itse valintansa harrastuksensa suhteen. Siinähän se itsetunto vasta meneekin, jos pakotetaan lopettamaan kiva harrastus ja eroamaan kaveriporukasta huonouden ja surkeuden takia. Hän ei uskalla yrittää aikuisenakaan, koska epäonnistuu kuitenkin.