Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako jatkaa harrastusta, jossa on huono?
Tämä kysymys siis vanhemmille: Mitä tekisitte, jos teillä olisi 9-vuotias lapsi, jolla olisi hänen itsensä valitsema harrastus. Lapsi olisi tuossa harrastuksessa (joka siis on varsin kilpaileva) selkeästi heikko. Motivaatiota olisi lähteä harrastukseen kyllä, mutta olisi epäselvää, onko motivaattorina itse harrastus vai harrastavat kaverit.
Mietin sitä, että heikkeneekö lapsen itsetunto siitä, että on aina häntäpäässä. Hän ei itse sitä vielä tajua, mutta ei siihen kauan enää mene.
Pitäisikö hiukata tuupata jonkun muun jutun pariin ja antaa hänen saada kokemusta myös siitä?
Kommentit (156)
Ja aikuisena voi aloitella uusia lajeja, se on totta. Mutta esim. teini-ikäisen on tosi vaikeaa löytää esim. eri pallopelien harrastetason joukkueita. Ainakin siis meillä. Asumme keskikokoisessa kaupungissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi meillä itse halusi tuohon harrastukseen ja minusta se oli silloin OK. Mutta en tiennyt, millaista se olisi. Onhan lapsella vahvuuksia , mutta niistä ei tuossa lajissa palkita. Tuntuu, että on vain se yhdenlainen tyyppi, joka voi olla hyvä. Ja lapseni ei ole sellainen.
Kaikki harrastukset varmaan kehittävät, ei missään vain kehuta, eli ei sitä pidä pelätä. Ja en minä ole lopettamassa harrastusta suoralta kädeltä, vaan enemmän hienovaraista ohjailua muihin lajeihin. Lapsi on kyllä kokeillut muutakin, mutta nyt on keskittynyt vain tähän yhteen.
Tässä harrastuksessa valikoidaan joukkoihin, oma lapseni on se raukka, joka jää korin pohjalle. Ei harrastuksessa tarvitse olla hyvä minunkaan mielestäni, mutta en tiennyt, että tässä harrastuksessa tehdään niin iso erottelu hyviin ja huonoihin. Ja kriteerit on aina samat, eli en oikein jaksa uskoa, että ensi kerralla kaikki menisi toisin.
Kaverit on vielä niitä hyviä.
Mikä laji on kyseessä, kun jaotellaan noin ja vain tietyillä kriteereillä voi olla hyvä? Ja kuitenkin lapsista kyse, eihän nyt tuon ikäisiä pitäisi niin rankalla kädellä vielä rankata hyviin ja keskinkertaisiin?! Onko tää just joku taitovoimistelu tai taitoluistelu, jossa pärjää vaan tietyillä vartalon mittasuhteilla ja luonnottomalla notkeudella? Silloin ehkä kannattaakin harkita harrastuksen vaihtoa.
Vierailija kirjoitti:
Joo, olen kysellyt, viihtyykö ym. ja lapsi sanoo tykkäävänsä. Kavereita on kyllä joo, mutta he ovat lastani parempia ja jaetaan jo nyt eri piireihin. Jatkossa ero on sitten vielä selkeämpi.
Tarkoittaako tuo "eri piireihin" jakaminen tasoryhmiä? Tämähän voi olla jopa hyväkin asia lapsesi kannalta, sillä silloin pystyisi harrastamaan omalla tasollaan. Jos taas olisi vain yksi harrastusryhmä, jossa on kaikki taitotasosta ja motivaatiosta riippumatta, niin jossain vaiheessa saattaa tulla hankaluuksiakin.
Toki se kakkosryhmään joutuminen voi olla lapselle kova pala, jos lapsi suhtautuu harrastukseensa intohimoisesti. Toiselle taas voi olla helpotus se, että saa harrastaa saman tasoisten seurassa. Tämä riippuu ihan lapsesta itsestään.
Esim. oman lapseni joukkueessa oli viime kaudella se ongelma, että osa lapsista olisi halunnut vain harrastaa ja osa taas suhtautuu lajiin intohimoisesti ja haluaa pelata huipulla. Sen verran pieni porukka, ettei voinut jakaa tasoryhmiin. Tänä vuonna taasen osa jo lopetti, osa siirtyi joukkueeseen, jossa voi harrastella ja osa siirty tavoitteelliseen kilpajoukkueeseen. Win-win jatkavien osalta.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi meillä itse halusi tuohon harrastukseen ja minusta se oli silloin OK. Mutta en tiennyt, millaista se olisi. Onhan lapsella vahvuuksia , mutta niistä ei tuossa lajissa palkita. Tuntuu, että on vain se yhdenlainen tyyppi, joka voi olla hyvä. Ja lapseni ei ole sellainen.
Kaikki harrastukset varmaan kehittävät, ei missään vain kehuta, eli ei sitä pidä pelätä. Ja en minä ole lopettamassa harrastusta suoralta kädeltä, vaan enemmän hienovaraista ohjailua muihin lajeihin. Lapsi on kyllä kokeillut muutakin, mutta nyt on keskittynyt vain tähän yhteen.
Tässä harrastuksessa valikoidaan joukkoihin, oma lapseni on se raukka, joka jää korin pohjalle. Ei harrastuksessa tarvitse olla hyvä minunkaan mielestäni, mutta en tiennyt, että tässä harrastuksessa tehdään niin iso erottelu hyviin ja huonoihin. Ja kriteerit on aina samat, eli en oikein jaksa uskoa, että ensi kerralla kaikki menisi toisin.
Kaverit on vielä niitä hyviä.
Toisin sanoen se, että lapsesi ei ole harrastuksessaan hyvä haittaa enemmän sinua, kuin lastasi?
Niin, mun on äitinä vaikeaa katsoa tätä. Tuntuu kamalan väärältä jaotella lapsia, minusta ne on kaikki ihania ja arvokkaita. Ja vielä todella pieniä.
Lapseni ei vielä siis oikein ymmärrä tätä, ei kaikkea ihan tiedäkään. Eri lapsille on tarjolla aika eri juttuja, oma lapseni ei saa mitään ekstraa, koska häneen ei siis ole tarpeellista panostaa seuran mielestä mitenkään. Pahalta tuntuu minusta. Ehkä lapsestakin, jos tietäisi. Mutta on tosiaan vielä sen verran pieni, että ei ihan käsitä.
Tuntuisiko minusta yhtä pahalta, jos lapsi olisikin parhaiden joukossa? Ei ehkä, mutta ei varmaan hyvältäkään. Ehkä ongelma on vielä enemmän tämä tosi kieroutunut ajattelumalli tässä harrastuksessa sinänsä. Tuskin siinä tapauksessa miettisin harrastuksen lopettamista.
Veisikö joku hyvin ylipainoisen tyttärensä balettiin, vaikka siitä varmasti olisi hänelle apua? Oma lapseni ei harrasta balettia ja on laiha ruipelo, mutta idea on vähän tuo sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei aina tarvii olla paras tai tosi hyvä edes. Onhan näitä urheilulajeja, jotka pitää aloittaa tosi pienenä ja ryhmiin valkataan jo 5-6-vuotiaana vaan lahjakkaimmat, mutta ei se takaa sitä, että nämä olisi 10- tai 15-vuotiaina ne parhaat tai enää edes mukana harrastuksessa. Vaikka lapsesi nyt on heikkoimmasta päästä omassa ryhmässään, niin vuosi tai pari, niin hän saattaakin kehittyä hurjasti ja mennä muiden ohi. Loppujen lopuksi se oma motivaatio on tärkein. Menestyi tai ei. Ja ne kaverit ovat iso syy harrastaa. Älä nyt missään nimessä patista lastasi lopettamaan, kun hän itse viihtyy ja teillä on mahdollisuus kustantaa harrastus!
Vierailija kirjoitti:
Niin, mun on äitinä vaikeaa katsoa tätä. Tuntuu kamalan väärältä jaotella lapsia, minusta ne on kaikki ihania ja arvokkaita. Ja vielä todella pieniä.
Lapseni ei vielä siis oikein ymmärrä tätä, ei kaikkea ihan tiedäkään. Eri lapsille on tarjolla aika eri juttuja, oma lapseni ei saa mitään ekstraa, koska häneen ei siis ole tarpeellista panostaa seuran mielestä mitenkään. Pahalta tuntuu minusta. Ehkä lapsestakin, jos tietäisi. Mutta on tosiaan vielä sen verran pieni, että ei ihan käsitä.
Tuntuisiko minusta yhtä pahalta, jos lapsi olisikin parhaiden joukossa? Ei ehkä, mutta ei varmaan hyvältäkään. Ehkä ongelma on vielä enemmän tämä tosi kieroutunut ajattelumalli tässä harrastuksessa sinänsä. Tuskin siinä tapauksessa miettisin harrastuksen lopettamista.
Veisikö joku hyvin ylipainoisen tyttärensä balettiin, vaikka siitä varmasti olisi hänelle apua? Oma lapseni ei harrasta balettia ja on laiha ruipelo, mutta idea on vähän tuo sama.
Siis maksavatko kaikki saman hinnan ja toiset saa jotain ekstraharjoituksia tms. samalla hinnalla? Se on kyllä väärin! Epäilen vahvasti, että kyseessä on joku esteettinen taitolaji? Kaverin lapsella samantyylisiä kokemuksia tämmöisestä lajista..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika lailla yhtä mieltä olette, että ei kannata lopetella :)
Pitää uskoa palstaa. Tosi hyviä pointteja oli monella. Kiitos!
Kunnon curling-äiti:( Mitäpä jos antaisit sen lapsen ihan itse tehdä ne havainnot, onko hyvä vai ei, miksi haluaa harrastaa ja haluaako jatkaa. voi tehdä hyvää hänelle noin pitkällä aikavälillä, vaikak vähän nt jossain vaiheessa kolhaisisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä on että lapsi itse tykkää.
Omassa lajissa moni kilpailee ikään kuin itseään vastaan. Ymmärtää etteivät taidot riitä huipulle, mutta omien rajojen puitteissa voi kehittyä ja pyrkiä niihin. Toki jos haluaisi olla huipulla myöhemmin mutta taidot ja lahjakkuus eivät yksinkertaisesti riitä, on tilanne hankalampi. Yleensä silloin haluaa itse lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Niin, mun on äitinä vaikeaa katsoa tätä. Tuntuu kamalan väärältä jaotella lapsia, minusta ne on kaikki ihania ja arvokkaita. Ja vielä todella pieniä.
Lapseni ei vielä siis oikein ymmärrä tätä, ei kaikkea ihan tiedäkään. Eri lapsille on tarjolla aika eri juttuja, oma lapseni ei saa mitään ekstraa, koska häneen ei siis ole tarpeellista panostaa seuran mielestä mitenkään. Pahalta tuntuu minusta. Ehkä lapsestakin, jos tietäisi. Mutta on tosiaan vielä sen verran pieni, että ei ihan käsitä.
Tuntuisiko minusta yhtä pahalta, jos lapsi olisikin parhaiden joukossa? Ei ehkä, mutta ei varmaan hyvältäkään. Ehkä ongelma on vielä enemmän tämä tosi kieroutunut ajattelumalli tässä harrastuksessa sinänsä. Tuskin siinä tapauksessa miettisin harrastuksen lopettamista.
Veisikö joku hyvin ylipainoisen tyttärensä balettiin, vaikka siitä varmasti olisi hänelle apua? Oma lapseni ei harrasta balettia ja on laiha ruipelo, mutta idea on vähän tuo sama.
Riippuu paljon, miten tuo jaottelu tehdään. Siis se, miten se lapsille esitetään. Jakaa voi hyvin ja huonosti, joko kertomalla että olet huono, joten et mahdu parhaiden joukkoon. Tai kertomalla, että meillä on kehitysryhmä, jossa saa kehittää taitojaan rauhassa ja halutessan (jos kehittyy) voi päästä kilparyhmään (tai millä nimellä mikin on).
Se, että kaikki ovat samassa ryhmässä, voi jossain vaiheessa jopa stressata niitä heikoimpia. Ei vielä 9-vuotiaana varmasti, mutta jossain vaiheessa lapsi alkaa itse tiedostaa, ettei taidot riitä toisten tasolle. Tällöin olisi ihantellista, jos olisi olemassa se mahdollisuus, että voisi jatkaa harrastusta "harrasteryhmässä" / "kehitysryhmässä" / kakkosjoukkueessa tms. Se jako siis voi oikeasti olla myös niiden heikompien lapsien etu.
Tämä toki vaatii valmentajilta ja seuroilta sitä, että homma toteutetaan korrektisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kyseessä on muodostelmaluistelu, niin kannattaa vaihtaa lajia, jos lapsi on jo 9-vuotiaana ”huono”. Ero vaan kasvaa ajan mittaan, ei pienene. Ja esim 14-vuotiaana voi olla mahdotonta enää aloittaa uutta lajia.
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on muodostelmaluistelu, niin kannattaa vaihtaa lajia, jos lapsi on jo 9-vuotiaana ”huono”. Ero vaan kasvaa ajan mittaan, ei pienene. Ja esim 14-vuotiaana voi olla mahdotonta enää aloittaa uutta lajia.
Kyllä luistelijoilla on yleensä sen verran hyvä fysiikka, että pystyvät vaihtamaan isompanakin johonkin toiseen lajiin. Ei nyt ehkä huipulle enää pääse mutta kuitenkaan ei ole mahdotonta päästä esim. tyttöjen jääkiekkojoukkueeseen tai tanssiryhmään.
Olen ehdottonasti eri mieltä siitä, että muodostelmaluistelu kannaitsi lopettaa jo 9-vuotiaana, jos ei ole tarpeeksi hyvä, koska siinä lajissa riittää joukkueita ja kilpailusarjan ei tarvitse kaikilla olla sm-tason sarja. Jos laji on yksinluistelu, niin sieltähän voi siirtyä muodostelmaluistelujoukkueeseen, luultavasti luistelutaito riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa enemmän salaseuralta kuin urheiluseuralta. Olen sinänsä samaa mieltä monien kanssa, että jos lapsi tykkää, niin antaa jatkaa, mutta jos harrastus on hyvin kilpahenkinen ja siinä tuntuu olevan melkeinpä sairaita, salamyhkäisiä käytäntöjä, niin enpä tiedä, tekeekö se lapselle hyvääkään. Kyllä minäkin olisin huolissani, mikä vaikutus sillä lapseen on, että on aina se huonoin. Olin koululiikunnassa se huonoin ja kuorossa kävin kavereiden takia, vaikka en osannut laulaa, ja kyllä se huonommuus jälkensä jätti - enkä asiasta itkenyt äidilleni. Eli minusta ap pohtii ihan tärkeää asiaa. Vaikea sanoa, mitä tehdä. Jotkut lapset tajuavat pikku hiljaa "huonoutensa" ja menettävät sitä myöten kiinnostuksen harrastukseen, osalle se on valitettavasti shokki. Minusta lapselle voisi avata vähän enemmän näitä jakamisia eri ryhmiin, mitä siitä seuraa ja siinä selvittää, tajuaako lapsi edes olevansa "huono". Ja samalla pitää tietysti ehdottomasti korostaa, että lapsi on paras omana itsenään ja jos tämä ei jatkossa olisikaan hänen juttunsa, niin sen tilalle löytyy varmasti jotain parempaa. Mikään kilpahenkinen harrastus ei todellakaan ole pakollinen, mutta jos sellaisessa on, niin luulen, että sitten täytyy pyrkiä kehittymään ja kilpailemaan, ei siellä voi kai olla vain kavereiden kanssa.
Salaseura on hyvä vertaus. Ei ole salaseura, mutta siis kriteerit valinnoille eivät ole julkiset. En tiedä, onko tämä ihan normaalia tämän lajin parissa. Ja kaikki siis maksaa ihan saman, erityishommat on lahjakkaille seuran tarjoama lisäpalvelu.
Ehkä tämä seuran toiminta on osa ongelmaa minun fiiliksissä ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Salaseura on hyvä vertaus. Ei ole salaseura, mutta siis kriteerit valinnoille eivät ole julkiset. En tiedä, onko tämä ihan normaalia tämän lajin parissa. Ja kaikki siis maksaa ihan saman, erityishommat on lahjakkaille seuran tarjoama lisäpalvelu.
Ehkä tämä seuran toiminta on osa ongelmaa minun fiiliksissä ainakin.
Olisiko toista urheiluseuraa, jossa samaa lajia voi harrastaa, jos lapsi siis siitä itse tykkää? Seuran toiminnassa tai sitten ihan lajikulttuurissa ongelmia, jos tuollaista jaottelua ja suosimista jo pienten lasten kohdalla. Eikö ennemminkin pitäisi tarjota jotain ekstraharjoittelua niille, joilla taidoissa vielä puutteita? Harrastukset ovat kalliita, kyllä rahoille pitää saada vastinetta.
Eihän sitä nyt harrastusta, hyvä ihme sentään, voi vain... ...noh... harrastaa!
Se on suomalaisen sielun maisema.
Erikoislahjakkaita lapsia jossain lajissa...
Tiedättekö, että junnu-valmentajien arviot ovat hieman kolikon heittämistä epävarmempaa.
Ainakin joukkuevoimistelussa tuo jaottelu on tyypillistä. On eri polkuja; sm-sarja tai kilpasarja tai harrastekilpasarja. Jo nuorena lajitellaan tuon polun mukaan eri joukkueisiin. Toki se voi muuttua jos vaikka kehittyy hurjasti. Tuo on myös tytöille stressaavaa kun hänet voidaan vaikka tiputtaa huonompaan joukkueeseen. Moni on tässä vaiheessa lopettanut. Luultavasti muissa lajeissa on tätä samaa...
Lapsi meillä itse halusi tuohon harrastukseen ja minusta se oli silloin OK. Mutta en tiennyt, millaista se olisi. Onhan lapsella vahvuuksia , mutta niistä ei tuossa lajissa palkita. Tuntuu, että on vain se yhdenlainen tyyppi, joka voi olla hyvä. Ja lapseni ei ole sellainen.
Kaikki harrastukset varmaan kehittävät, ei missään vain kehuta, eli ei sitä pidä pelätä. Ja en minä ole lopettamassa harrastusta suoralta kädeltä, vaan enemmän hienovaraista ohjailua muihin lajeihin. Lapsi on kyllä kokeillut muutakin, mutta nyt on keskittynyt vain tähän yhteen.
Tässä harrastuksessa valikoidaan joukkoihin, oma lapseni on se raukka, joka jää korin pohjalle. Ei harrastuksessa tarvitse olla hyvä minunkaan mielestäni, mutta en tiennyt, että tässä harrastuksessa tehdään niin iso erottelu hyviin ja huonoihin. Ja kriteerit on aina samat, eli en oikein jaksa uskoa, että ensi kerralla kaikki menisi toisin.
Kaverit on vielä niitä hyviä.