Lapsi- ja perhehaaveista luopuminen kumppanin vuoksi

No itse ajattelen, että perhehaaveissa tärkeintä on se kumppani. Että saa olla rakastamansa ihmisen kanssa. Lapset ovat siinä sitten sellainen lisä, joka tulee jos on tullakseen. Tai jos syystä tai toisesta lasten hankkiminen ei käy, niin sitten ei. Lapsistahan ei tiedä, millaisia ovat ja onko heistä lopulta enemmän iloa vai pelkkää murhetta ja häpeää.

Jos jollekin lapset ovat se tärkein juttu, niin ehkä sitten kannattaa hankkia lapset mahdollisimman pian vaikka ilman kumppania.

Minä teen parisuhdetöitä monenlaisten pariskuntien kanssa. Ei ole mitenkään tavattomia seuraavat tarinat:

1. Mies ja nainen alkavat seurustella. Miehellä on entisestä liitosta lapsia, nainen on lapseton. Pari sopii, että yhteisiä lapsia ei tule, koska mies ei niitä halua. Kun aikaa kuluu, alkaa näistä ärsyttää, kun hänellä ei ole omia lapsia, mutta joutuu huolehtimaan miehen lapsista/aikatauluttamaan elämäänsä miehen lasten mukaan. Nainen ei kuitenkaan ole lapsille äiti, vaan aina ns. miehen naisytävä/vaimo, jolla ei äidin oikeuksia ole. Vaikka pari jatkaisi yhdessä, voi naisen puolelta olla isoakin katkeruutta, kun hän on saanut lapsiperhe-elämän velvollisuudet, mutta ei mahdollisuutta olla äiti.

2. Mies ja nainen alkavat seurustella. Kumpikin on lapseton. Nainen haluaisi lapsia ja mies ei. Pari jää lapsettomaksi, koska mies toivoo tätä. Mies ei välttämättä halua edes naimisiin, vaikka nainen sitä toivoo. Pari jatkaa yhdessä siihen asti, kunnes nainen on n. 45-50 v. Tulee ero. Mies aloittaa pian uuden parisuhteen ja saa perheenlisäystä hyvin nopeasti. Alkuperäinen nainen jää lapsettomaksi, koska lastensaantimahdollisuus meni lapsettomassa parisuhteessa. Nainen on katkera, kun mies vei ne vuodet, jolloin lisääntyminen oli naiselle mahdollista.

Parien kanssa parisuhdetyötä tekevänä sanoisin, että mieti tarkkaan, kumpi toive on sinulle tärkeämpi: saada omia lapsia vai olla juuri tämän miehen kanssa. Jos mahdolliset lapset merkitsevät enemmän, lähde. Katkeroidut myöhemmin, jos jäät. Jos taas mies on elämäsi rakkaus ja lapsihaave ei ole 100 %, niin jää. Vain sinä tiedät, mikä vaihtoehto on sinulle oikea. Mutta sitä älä kuvittele, että selviäisit katkeroitumatta, jos jäät yhteen miehesi kanssa, vaikka todella toivot lapsia.

Lapsettomuudesta katkeroituminen on vähän kuin katkeroituisi siitä, ettei koskaan pääse harrastaaan seksiä 11-vuotiaan kanssa. Ihan kaikkia alkukantaisia impulsseja ei tule päästä toteuttamaan, eikä se ole mikään menetys. Keskity elämään hyvin, vältä kärsimyksen aiheuttamista ja nauti siitä, mistä voit.

Minulla on lapsia, mutta en pidä mitenkään outona ajatusta, että joku valitsisi puolisonsa ja luopuisi lapsihaaveesta. Elämässä kukaan ei saa kaikkea. Puolisoni oli haaveillut kissasta, mutta olen pahasti allerginen. Eräs ystäväni luopui koirastaan kumppaninsa vuoksi. Toinen tuttu taas muutti kylmään ja pimeään Suomeen rakkauden perässä ja ikävöi kyllä kotimaataan. Kaikki valitsemme jotain ja luovumme jostain muusta. On aika epäkypsä ihminen sellainen, joka vuosien jälkeen katkeroituu itse tekemästään valinnasta ja syyttää siitä puolisoa - tällainen kertonee enemmän parisuhteen tilasta ja omasta elämänkriisistä kuin siitä, että ratkaisu olisi ollut jotenkin objektiivisesti väärä. Ainahan sitä voi katkeroitua kaikenlaisesta, vaikka siitäkin että on hankkinut lapsia, tai vaikka muuttanut Kuusankoskelle. Jos uskoo, että elämä voi olla hyvää ja täyttä ilman lapsia, niin sitten alkaa rakentaa sellaista elämää ja siihen liittyviä haaveita ja unelmia. :) Lapsetkaan eivät aina vastaa omia haaveita ja odotuksia, se on väärä luulo! Rakkaita ihmisiä, vastuutehtäviä ja yhteisöjä tarvitsemme silti kaikki - pelkkä puoliso ei riitä. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomuudesta katkeroituminen on vähän kuin katkeroituisi siitä, ettei koskaan pääse harrastaaan seksiä 11-vuotiaan kanssa. Ihan kaikkia alkukantaisia impulsseja ei tule päästä toteuttamaan, eikä se ole mikään menetys. Keskity elämään hyvin, vältä kärsimyksen aiheuttamista ja nauti siitä, mistä voit.

Haista pas ka. 🤡 Ei mulla muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Minä teen parisuhdetöitä monenlaisten pariskuntien kanssa. Ei ole mitenkään tavattomia seuraavat tarinat:

1. Mies ja nainen alkavat seurustella. Miehellä on entisestä liitosta lapsia, nainen on lapseton. Pari sopii, että yhteisiä lapsia ei tule, koska mies ei niitä halua. Kun aikaa kuluu, alkaa näistä ärsyttää, kun hänellä ei ole omia lapsia, mutta joutuu huolehtimaan miehen lapsista/aikatauluttamaan elämäänsä miehen lasten mukaan. Nainen ei kuitenkaan ole lapsille äiti, vaan aina ns. miehen naisytävä/vaimo, jolla ei äidin oikeuksia ole. Vaikka pari jatkaisi yhdessä, voi naisen puolelta olla isoakin katkeruutta, kun hän on saanut lapsiperhe-elämän velvollisuudet, mutta ei mahdollisuutta olla äiti.

2. Mies ja nainen alkavat seurustella. Kumpikin on lapseton. Nainen haluaisi lapsia ja mies ei. Pari jää lapsettomaksi, koska mies toivoo tätä. Mies ei välttämättä halua edes naimisiin, vaikka nainen sitä toivoo. Pari jatkaa yhdess

Puuttui vaihtoehto 3. tehtiin lapsi toisen mieliksi ja miellyttäjä katkeroitui ja kaikkien elämä meni pilalle

4. tehtiin lapset mutta haluajaa/haluajia alkoi myöhemmin kaduttaa koko homma

Vierailija kirjoitti:

Siinä on sekin, että vaikka joku olisi päässyt asian yli, niin kukaan ei voi taata, että SINÄ pääset.

Lueskelin joskus yhtä englanninkielistä blogia jossa nainen oli tehnyt näin, miehellä oli jo lapsia ja vasektomia, ja nainen luuli olevansa ok asian kanssa. Sitten mies kuoli suht nuorena ja nainen (silloin n 50) hajosi todella pahasti tilanteeseen. Oikein vatsaa väänsi sen lukeminen :(

Mä en oikein ymmärrä tätä. Siis tottakai ymmärrän, että pää voi hajota raskaisiin kokemuksiin. Mutta eihän se, että luopuu lapsihaaveesta, lupaa sitä, että saisi muuten onnellisen elämän loppuun asti ja että puoliso elää pitkään rinnalla. Eikä toisaalta tuo nainen tiedä, olisiko hän ollut onnellinen, jos olisi valinnut toisin. Ehkä toisen kumppanin kanssa hän olisi saanut lapsia ja mies olisi pettänyt. Tai olisi synnyttänyt lapsen, mutta lapsi olisi kuollut synnytyksen jälkeen jne. Elämä voi mennä hyvin tai huonosti hyvin monella tavalla, yleensä se sisältää sekä hyviä että huonoja aikoja joka tapauksessa. 

Eikö hän ollut sitten onnellinen miehensä kanssa sinne 50v asti?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsia, mutta en pidä mitenkään outona ajatusta, että joku valitsisi puolisonsa ja luopuisi lapsihaaveesta. Elämässä kukaan ei saa kaikkea. Puolisoni oli haaveillut kissasta, mutta olen pahasti allerginen. Eräs ystäväni luopui koirastaan kumppaninsa vuoksi. Toinen tuttu taas muutti kylmään ja pimeään Suomeen rakkauden perässä ja ikävöi kyllä kotimaataan. Kaikki valitsemme jotain ja luovumme jostain muusta. On aika epäkypsä ihminen sellainen, joka vuosien jälkeen katkeroituu itse tekemästään valinnasta ja syyttää siitä puolisoa - tällainen kertonee enemmän parisuhteen tilasta ja omasta elämänkriisistä kuin siitä, että ratkaisu olisi ollut jotenkin objektiivisesti väärä. Ainahan sitä voi katkeroitua kaikenlaisesta, vaikka siitäkin että on hankkinut lapsia, tai vaikka muuttanut Kuusankoskelle. Jos uskoo, että elämä voi olla hyvää ja täyttä ilman lapsia, niin sitten alkaa rakentaa sellaista elämää ja siihen liittyviä haaveit

Lasta nyt ei voi verrata mihinkään kissaan tai koiraan, hyvänen aika.

Jos on tottunut saamaan kaiken haluamansa, niin onhan se vaikeaa olla katkeroitumatta. Asian hyväksyminen vaatii paljon epäitsekkyyttä, jota harvalla on. Uskon kuitenkin että se on mahdollista, jos lapsien saaminen ei ole se suurin haave elämässä. Itse ajattelen että lapset voivat olla ihan kiva juttu, mutta ei välttämättömyys hyvään elämään.

Loppujen lopuksi ei kuitenkaan voi edes tietää pystyykö saamaan lapsia, ennen kuin on synnyttänyt sellaisen elävänä. Voihan käydä niinkin että jää lopulta kokonaan yksin, ilman lapsia sekä kumppania. Kaikki on vain valintoja ja niiden kanssa elämistä. 

Riippuu varmasti kuinka pitkään on ollut kumppanin kanssa, jotkut ovat eronneet lähes nelikymppisinä, kun lapsettomuus on tuhonnut parisuhteen. Tuo on kuitenkin todella iso asia elämässä ja hyvin hyvin vaikea kriisi, jos on halunnut lapsia, eikä itsellä ole siihen mitään biologista estettä. Itse olen halunnut lapsia ihan pienestä saakka, koska olen hyvin hoivaviettinen. En olisi voinut kuvitellakaan elämää ilman lapsia, jotka ovat elämäni täyttymys. Onneksi löysin sanoin ajattelevan miehen, vaikka pitikin etsiä aika pitkään. 

Vaikka täällä puhutaan riskeistä, että mies lähtee kävelemään ja löytää nuoremman naisen on myös kolikon kääntöpuoli, että et tule enää ikinä löytämään kunnon miestä ja yh-mammaksi joutuminen voi olla katkeroittavaa köyhyyden takia.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka täällä puhutaan riskeistä, että mies lähtee kävelemään ja löytää nuoremman naisen on myös kolikon kääntöpuoli, että et tule enää ikinä löytämään kunnon miestä ja yh-mammaksi joutuminen voi olla katkeroittavaa köyhyyden takia.

Eivät naiset miehen rahoja joka tapauksessa saa nykyään. Köyhänä yh:nä ei sentään tule kotonaan r aiskatuksi ja kiusatuksi

Vierailija kirjoitti:

Minä teen parisuhdetöitä monenlaisten pariskuntien kanssa. Ei ole mitenkään tavattomia seuraavat tarinat:

1. Mies ja nainen alkavat seurustella. Miehellä on entisestä liitosta lapsia, nainen on lapseton. Pari sopii, että yhteisiä lapsia ei tule, koska mies ei niitä halua. Kun aikaa kuluu, alkaa näistä ärsyttää, kun hänellä ei ole omia lapsia, mutta joutuu huolehtimaan miehen lapsista/aikatauluttamaan elämäänsä miehen lasten mukaan. Nainen ei kuitenkaan ole lapsille äiti, vaan aina ns. miehen naisytävä/vaimo, jolla ei äidin oikeuksia ole. Vaikka pari jatkaisi yhdessä, voi naisen puolelta olla isoakin katkeruutta, kun hän on saanut lapsiperhe-elämän velvollisuudet, mutta ei mahdollisuutta olla äiti.

2. Mies ja nainen alkavat seurustella. Kumpikin on lapseton. Nainen haluaisi lapsia ja mies ei. Pari jää lapsettomaksi, koska mies toivoo tätä. Mies ei välttämättä halua edes naimisiin, vaikka nainen sitä toivoo. Pari jatkaa yhdess

Noita narsisteja on deittimarkkinoilla pilvin pimein, jotka ovat jättäneet lastensa äidin ja etsivät kakkosvaimoa. Yleensä panoa itselleen, usein liittolaista eksävihaan, toisinaan jalkavaimoa ja lastenhoitajaa ykkösvaimon lapsille. Vain äärimmäisen epätoivoinen nainen suostuu tällaisiin rooleihin ja absoluuttinen idiootti tekee omia lapsia tällaisen miehen kanssa

Mulla ei ole mitään menetettävää eikä mitää syytä elämässä.. lapsettoman vapauksia ..  nautin siitä kun saan tehdä mieheni elämästä helvettiä koska mieheni vuoksi olen lapseton. Se on syntiä mutta syntieni vuoksi olen jo lapseton , raskainta on yrittää elää tämän kaiken vihan keskellä kuin hyvä kristitty. Parempi olla erossa muista ihmisistä mahdollisimman paljon koska on syntiä purkaa vihaa toisiin. Kukaan ei voi auttaa mua . Mä en ole olemassa itseäni vaan toisia varten. Odotan sitä että mulla on kanttia tappaa itseni, toivon että vanhempani pitävät muhun hyvät välit ja heidän vuoksi jaksan elää kunnes he on kuollut ja sitten mieheni saa palkinnoksi vaimonsa ruumiin, tajuaa sitten miten tosissani olin. Mieheni ei ymmärrä surun ja masennuksen tasoa ja kaikki tämä vain hänen vuoksi häntä miellyttääkseni . En välitä mistään, en välitä siitä valehtelenko, en välitä siitä mitä kukaan ajattelee . Teidän kommenteilla ei ole mitään väliä. Vihaan itseäni eniten ja sen lisäksi vihaan onnellisia ihmisiä 

Vierailija kirjoitti:

Mies voi tulla isäksi vielä vaikka 5kymppisenä tai vanhempana. Monet julkkisukot ainakin näyttää lisääntyvän vielä 7kymppisinä vähän väliä. Joten miehille ei ole koskaan lopullista jäädä lapsettomaksi jos on parisuhteessa naisen kanssa joka ei halua lapsia. Parisuhteita tulee ja menee. Naisille päätös jäädä lapsettomaksi miehen takia on lopullinen jos ikää alkaa jo olla.

Niin, julkkisukot. Tuskinpa monikaan pystyy omasta tuttavapiirissään nimeämään monta, jos yhtäkään yli 50 vuotiaana isäksi tullutta. Että ei se tavallista ole, vaikka biologisesti nippanappa mahdollista. Ikääntyneen isän spermalla vammaisen lapsen riskikin on jo iso.

Ihan uteliaisuuttani kysyn, onko puolisosi tehnyt vasektomian ?  Vai onko lapsettomuus jätetty sinun harteille.  Jos miehesi ei ole tehnyt asian eteen mitään, tee sinä se lapsi ja katso kuin käy.

Vierailija kirjoitti:

Siinä on sekin, että vaikka joku olisi päässyt asian yli, niin kukaan ei voi taata, että SINÄ pääset.

Lueskelin joskus yhtä englanninkielistä blogia jossa nainen oli tehnyt näin, miehellä oli jo lapsia ja vasektomia, ja nainen luuli olevansa ok asian kanssa. Sitten mies kuoli suht nuorena ja nainen (silloin n 50) hajosi todella pahasti tilanteeseen. Oikein vatsaa väänsi sen lukeminen :(

Niinpä. Voithan sä päästä lapsettomuuden surusta yli, kun haluat elää juuri nykyisen puolison kanssa. Eli koet kuitenkin saavasi enemmän kuin uhraat. Mutta se ei estä sitä, että puoliso kuolee nuorena. Eikä edes sitä, että puoliso löytää toisen ja jättää sinut. Lapsettomuuden surun kanssa täytyy pystyä elämään siinäkin tilanteessa, että jostain syystä jäätkin yksin.

Lapset ja perhe ylipäänsä on niin iso asia että siinä katkeroituu ennen pitkää kuitenkin. Olet elänyt elämäsi jonkun toisen ehdoilla kokonaan. Jos teidän suhde päättyy (ja olet nainen) kun et enää voi saada lapsia oletko katkera? Todennäköisesti katkeroidut jo paljon aiemmin. Mies voi muuttaa mielensä vielä 50-, 60- tai 70-viuotiaana. 

Naisena vastaan naisen näkökulmasta mutta lukemattomat esimerkit todistaa seuraavtn todeksi. Jos mies ei halua lapsia, hän ei vain halua niitä sinun kanssa. Seuraava eukko tai vosu jonka kanssa sua pettää on tiineenä alta viikon. Fakta. Jos mies ei halua naimisiin, hän ei vain halua naimisiin sinun kanssa. Seuraavan tyttöystävän kanssa on ostamassa kihloja kahden viikon tuntemisen jälkeen. Häät seuraavana kesänä jollei aiemmin. Fakta.

Joten kannattaa miettiä kerta jos toinenkin mikä siinä miehessä on niiin ihmeellistä ja ainutkertaista että haluaa jättää omat haaveet ja toiveet toteuttamatta.Teidän suhdekaan ei välttämättä kestä niin pitkään kuin ajattelet. Tai toivot.