Lapsi- ja perhehaaveista luopuminen kumppanin vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että jokaisella on vain yksi elämä ,joten kannattaa tutkiskella mitä ITSE siltä haluaa. Mitä KSI jäädä roikkumaan kumppaniin, joka ei halua lapsia juuri sinun kanssasi ja on valmis jättämään sinut tästä syystä. Miksi juuri sinun pitäisi luopua haaveistasi? Kukaan muu kuin sinä ei ajattele sinun parastasi- kaikista vähiten se itsekäs kumppani.

Eli mitä kumppanin pitäisi tehdä, että ei olisi itsekäs? Ruveta vastentahtoisesti isäksi lapsille, joita ei halua, ja siten pilata omansa ja puolisonsa elämän lisäksi viattomien lasten elämä?

Kumppani voi antaa sen toisen mennä, ei yrittää painostaa jäämään ja syyllistää lapsihaluista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mieheni olemme olleet yhdessä nyt 15 vuotta. Tavatessamme hän oli 25 ja minä 27, itse tiesin aina etten halua lapsia kun taas hän olisi halunnut. Puhuimme tästä jo heti alussa, sillä en halunnut viedä häneltä jotain niin suurta. Kerroin että minä en tule muuttamaan mieltäni ja jos hän haluaa lapsia, tulee hänen olla jonkun toisen kanssa. Hän päätti jäädä luokseni hyväksyen tämän.

Nyt meillä on ikää 40 ja 42, eikä niitä lapsia tosiaan ole. Mies ei ole puhunut asiasta ensimmäisen vuoden jälkeen, paitsi välillä mainitsee että päätös oli hyvä, sillä olemme luoneet uraa ja käyneet yli 100 maassa.

Miehille tuo ei ole niin lopullista, eron jälkeen voi ottaa hieman nuoremman kumppanin ja saada niitä lapsia. Näitä tapauksia tuttavapiirissä paljon.

On toki miehiä, jotka onnistuvat saamaan lapsia ties miten vanhana. Mutta kyllä se kuitenkin taitanee olla tilastollisiesti aika pieni joukko miehiä, jotka löyävät iselleen vanhoilla päivillään nuoren kumppanin, jonka kanssa saisivat lapsen tai lapsia.

 Mies voi kyllä erota ja lähteä alapäänsä viemänä nuoremman ihasuksensa perään mutta lopulta löytää itsensä lopulta yksinelävänä sinkkuna, josta aiempi kumppani saattaa kokea, että hyvä kun hän tajusi itse läheä ja nuorempi ihasuksen kohde aatella, että miä oikein kuvitteli ja luuli.

Vaikka kyllähän sitä tällainen minun kaltaiseni ykinkertainen ikisinkkumies voi yhtä ja toista haaveilla...   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko miehesi puhunut vasektomiasta? Jos ei, niin voisiko olla että hän ei halua lapsia sinun kanssasi mutta jättää asian kuitenkin mahdolliseksi jonkun toisen kanssa?

Puolisoni on nyt viimeiset kaksi vuotta puhunut sterilisaatiosta. Sitä ei ole niin helppo saada mutta nyt hän on ilmoittanut että siihen menee. Jos olemme naimisissa edelleen minun täytyy mennä vastaanotolle mukaan ja sanoa että asia on minullekin ok. -ap

Normaalisti en ikinä ehdottaisi tällaista, mutta juuri sinun tilanteeseesi tämä on minusta paras ratkaisu. Eli hoidat asiat nyt niin että ehkäisy "pettää". Jos syöt pillereitä niin sehän on helpompaa; vedät pillerin joka päivä veskistä alas niin että näyttää että otat niitä normaalisti. Jos mies käyttää kondomia, homma muuttuu hankalammaksi mutta ei mahdottomaksi.

Tässä tilanteessa et raskaaksi tulemalla voi kuin voittaa. Vaihtoehdot ovat:

1) Mies ei kestä ajatusta isäksi tulemisesta ja jättää sinut. Sinulla on kuitenkin lapsi, ja joka tapauksessa olisitte päätyneet eroon jossain vaiheessa, koska tahtomattasi lapsettomaksi jääminen tekisi sinusta niin katkeran että kanssasi olisi mahdotonta elää.

2) Kun lapsi on konkreettisesti maailmassa, mies huomaa että hän itse asiassa haluaakin olla isä ja oli ihan hyvä että kävi vahinko.

Mä en ihan ap. n tilanteesta tiedä, mutta meillä mies halusi vain yhden lapsen ja tyydyin siihen. Itse olisin vielä toisen halunnut.

Miehesi mieli saattaa vielä muuttua. Oma mielenikin muuttui kun vaihdoin kumppania. Kyllä vähän harmittaa kun vein 7-8 vuotta exäni elämästä kun hän olisi halunnut lapsia.

En tiedä mitä exäni ajattelisi jos tulisin häntä vauvani kanssa vastaan.

Samoin mieheni ex ei halunnut lapsia. He ovat vieläkin kavereita. Ei kuulemma pidä lapsista. Saa nähdä mitä hän ajattelee kun näkee vauvan ensimmäistä kertaa.

Kyllä ap:n mielestäni kannattaa erota, meillä on vain yksi elämä.

Ei tuolla ole onnellista loppua. Ensin suret pari vuosikymmentä sitä ettet saanut lapsia ja sen jälkeen sitä ettet koskaan saa lapsenlapsia. Nähty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta jos susta tuntuu että voit olla onnellinen vaikka luopuisit lapsihaaveesta niin ehkä se ei sulle olekaan niin tärkeä asia kuin niille jitka ovat myöhemmin katkeroituneet. Vaikka lukisit kuinka monta muiden kertomusta niin joudut kuitenkin omalla kohdallasi miettimään itse. Mieti kuitenkin sekin puoli, jos teillä tulee ero tai jäät nuorehkona lapsettomaksi leskeksi, pystytkö elämään asian kanssa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että koko elämäni on valhetta. Tuntuu siltä että olen tuomittu jotenkin. Tuntuu vaikealta että tämä asia ei ole minun päätökseni. Minusta ei tunnu että voin olla onnellinen lapsettomana, koska ajatus minusta lapsettomana tulevaisuudessa ei tunnu sopivan yhteen sen kanssa, joka minä tunnen olevani ja tuntuu että se ei ole minun identiteettini.

Minä kuitenkin HALUAISIN pystyä olemaan onnellinen silti ja pääsemään yli tästä. En halua erota kumppanistani.. aika monenlaisia tuntemuksia asia herättää ja siksi olen täällä keskustelemassa. Asia on pettymys hyvin syvällä tavalla ja oloni on lähinnä tyrmistynyt, nyt kun asia on 100% selvä puolisoni kanssa ja jo erosta on puhuttu. -ap

Minusta sinun kannattaisi puhua ammattilaiselle, mieluiten psykoterapeutille. Ehkä jolu kriiseihin ja traumoihin erikoistunut? Kamala tilanne. Voimia.

Se joka ei niitä lapsia halua hoitaa ehkäisyn eli mies käyttää kondomia tai naps piuhat poikki.

Huijaamaan ei kannata ruveta. Mutta jos minä haluaisin lapsia niin en käyttäisi ehkäisyä vaan kertoisin miehelle että vastuu siirtyy hänelle. Mies sitten päättää itse mitä tekee...voi myös olla panematta ja ottaa eron jos kondomia tai naps ei käy. Elämä on valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta jos susta tuntuu että voit olla onnellinen vaikka luopuisit lapsihaaveesta niin ehkä se ei sulle olekaan niin tärkeä asia kuin niille jitka ovat myöhemmin katkeroituneet. Vaikka lukisit kuinka monta muiden kertomusta niin joudut kuitenkin omalla kohdallasi miettimään itse. Mieti kuitenkin sekin puoli, jos teillä tulee ero tai jäät nuorehkona lapsettomaksi leskeksi, pystytkö elämään asian kanssa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että koko elämäni on valhetta. Tuntuu siltä että olen tuomittu jotenkin. Tuntuu vaikealta että tämä asia ei ole minun päätökseni. Minusta ei tunnu että voin olla onnellinen lapsettomana, koska ajatus minusta lapsettomana tulevaisuudessa ei tunnu sopivan yhteen sen kanssa, joka minä tunnen olevani ja tuntuu että se ei ole minun identiteettini.

Minä kuitenkin HALUAISIN pystyä olemaan onnellinen silti ja pääsemään yli tästä. En halua erota kumppanistani.. aika monenlaisia tuntemuksia asia herättää ja siksi olen täällä keskustelemassa. Asia on pettymys hyvin syvällä tavalla ja oloni on lähinnä tyrmistynyt, nyt kun asia on 100% selvä puolisoni kanssa ja jo erosta on puhuttu. -ap

Minusta sinun kannattaisi puhua ammattilaiselle, mieluiten psykoterapeutille. Ehkä jolu kriiseihin ja traumoihin erikoistunut? Kamala tilanne. Voimia.

Kiitos! -ap

Äitiys on ainutkertainen asia, joko-tai. Mutta onko yksikään kumppani sellainen? Etkö usko löytäväsi ketään yhtä hyvää tai jopa parempaa?

Jos päätät tehdä noin suuren uhrauksen, sinun on oltava varma, että kestät kaiken, mitä se voi tuoda mukanaan ajan mittaan, myös esim. sen, jos kumppanisi jättää sinut myöhemmin. 

Sinulla on oltava sisäinen rauha päätöksen suhteen. Sinun on jopa iloittava uhrauksestasi rakkautesi tähden. Se on sinun uhrauksesi, ei kumppanisi.

Kysyt neuvoja "miten hyväksyä asia"; et siis ole hyväksynyt sitä? Mielestäni et vielä silloin ole tehnyt uhrauspäätöstä. Mielestäni varmaan päätökseen ei kuulu, että aina välillä asia alkaa ahdistaa ja surettaa ja asia tulee puolisoiden "väliin", kuten sanoit.

Perheen perustaminen on niin suuri asia, että yleensä on parempi, että puolisoilla on sen suhteen samat suunnitelmat.

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on ainutkertainen asia, joko-tai. Mutta onko yksikään kumppani sellainen? Etkö usko löytäväsi ketään yhtä hyvää tai jopa parempaa?

Jostain syystä en usko. Johtuu ehkä siitä että kaikki aikaisemmat ihmissuhteeni eivät nuorena onnistuneet ja kumppanini oli ensimmäinen, kenen kanssa kaikki tuntui oikealta alusta asti. Meillä on todella hyvä suhde.

En tiedä mitä tehdä. Voi toki olla, että voisin rakastua uudelleen ja löytää uuden kumppanin. Se vaan tuntuu mahdottomalta.

Tämä koko asia masentaa minua ja saa aikaan masentavia ajatuksia, itsesyytöksiäkin. Se lienee normaalia. Kiitos kaikille keskustelijoille. Ehkä palaan tähän myöhemmin. En jaksa enää ajatella tätä koska tulen vain ahdistuneeksi.

Pahinta on se että puolisoni ei ymmärrä mitä tunnen ja koen, koska hän ei tunne samaa tunnetta perheestä ja lapsista. Luulen että hän ei todellisuudessa usko, että eroaisin hänestä vaikka erosta on puhuttu. Ja jos ja kun eroan, hän varmasti on todella surullinen ja voi olla vihainenkin, miksi en pystynyt sopeutumaan ajatukseen lapsettomuudesta.

Minä pelkään että jään yksin joka tapauksessa, ja sitten olen menettänyt sen oikean. En pelkää yksinoloa mutta arvostan parisuhteita ja elämän jakamista toisen kanssa. Ajatus että mikään voisibkorvata sitä mitä toisen kanssa on ollut niin pitkään, tuntuu aivan utopistiselta. Mutta ehkä nämä tunteet on osa prosessia.

-ap

Vielä 3kymppisenä naisenkin on "helppo" luopua lapsihaaveista kun aikaa vielä on. Mutta kun hedelmällinen aika loppuu niin nämä haaveet ja tunteet voi nousta uudestaan pintaan todella rajuina. Koska silloin tajuaa oikeasti että lapsia ei ole eikä tule.

Kuinka vanha ap on nyt? Siitä riippuu paljon kuinka kauan on aikaa soutaa ja huovata ennen lopullista päätöstä. Ja se päätös on sitten oma eikä se ole kumppanin vika jos valitset väärin. Oman päätöksen kanssa pitää vain sitten elää.

Erosin, koska mies ei tahtonut lasta. Aikaa toipua erosta ei ollut paljoa. Löysin lapsia tahtovat uuden puolison ja sain lapsia. Ex-mies, joka ei siis tahtonut lapsia sai myöhemmin lapsen uuden vaimonsa kanssa. Jos olisin odottanut exän mielen muuttumista, olisin ollut 45 vuotias lasta yrittäessäni! Uusi vaimo on minua 20 v nuorempi ja ex on heikossa kunnossa, ei mikään silmänilo enää, niinkuin oli nuorempana.

Vierailija kirjoitti:

Erosin, koska mies ei tahtonut lasta. Aikaa toipua erosta ei ollut paljoa. Löysin lapsia tahtovat uuden puolison ja sain lapsia. Ex-mies, joka ei siis tahtonut lapsia sai myöhemmin lapsen uuden vaimonsa kanssa. Jos olisin odottanut exän mielen muuttumista, olisin ollut 45 vuotias lasta yrittäessäni! Uusi vaimo on minua 20 v nuorempi ja ex on heikossa kunnossa, ei mikään silmänilo enää, niinkuin oli nuorempana.

Rakastatko uutta puolisoa? Kaipaatko enää eksää koskaan? Miten tapasitte?

Siis ihan kamalaa jos itse haluaa lapsia ja rakas puoliso ei. Se vauvakuume voi olla yllättävän kova. Itse tiesin aina että haluan lapsia joskus. Mutta kun vauvakuume ISKI niin se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Sitä on vaikea kuvata...se on kuin kova vauvan/lapsen tarve ja himo joka riivaa 24/7. Kaikillehan se ei tietenkään tule noin rajuna tai ei tule ollenkaan. Onneksi mies halusi myös lapsia mutta meille kävikin niin ettei niitä lapsia sitten niin vaan tehtykään. No lopulta saimme kuitenkin 2 lasta. Ja jännä juttu on että 2 lapsen jälkeen ei enää ikinä iskenyt vauvakuume. Tosin 40+ näin jatkuvasti unia että olen raskaana ja synnytän vauvan.

Voi ap rakas, näen sinussa piirteitä itsestäni nuorempana. Erosin itse nuoruuden pitkästä parisuhteesta, koska halusin lapsia ja mies pitkällisen pohdinnan jälkeen ei. Vaikka päätös oli minulle lopulta selvä, ei se helppoa ollut. Kyseessä oli ainoa suhteeni, joten alussa oli vaikeaa kuvitella itseäni kenenkään muun kumppanina. Pelkäsin myös, etten enää ehtisi löytää ketään ennen kuin on myöhäistä lisääntyä. Olen jälkikäteen kuitenkin ehdottoman tyytyväinen että erosin, sillä minulla on nyt aiempaa sopivampi kumppani ja se hartaasti toivottu lapsi. Oikeasti ap, meille jotka haluamme kokea vanhemmuuden juuri mikään ei ole suurempaa. Toivotan sinulle rohkeutta tavoitella unelmiasi. Sinun ei tarvitse luopua niistä kenenkään vuoksi. <3

En suosittele jatkamaan suhdetta. Miksi ette voi tehdä kompromissia, esim. vain 1 lapsi?

Voitteko pysyä yhdessä,mutta muuttaa erilleen, kun sinä hankit sen lapsen?

Itse seurustelen miehen kanssa, jolla lapsia. Nähdään pari kertaa viikossa.