Lapsi- ja perhehaaveista luopuminen kumppanin vuoksi

Ihmisluonne nyt vaan on sellainen että liki väistämättä katkeroituu jos luopuu suuresta haaveestaan toisen vuoksi. Ja kun aina voi käydä niin että tulee kuitenkin jätetyksi ja sitten ei ole mitään.

Siinä on sekin, että vaikka joku olisi päässyt asian yli, niin kukaan ei voi taata, että SINÄ pääset.

Lueskelin joskus yhtä englanninkielistä blogia jossa nainen oli tehnyt näin, miehellä oli jo lapsia ja vasektomia, ja nainen luuli olevansa ok asian kanssa. Sitten mies kuoli suht nuorena ja nainen (silloin n 50) hajosi todella pahasti tilanteeseen. Oikein vatsaa väänsi sen lukeminen :(

Onko lapsettomaksi jääminen kumppanillesi tärkeämpi asia kuin parisuhde sinun kanssasi? Eli eroaa mieluummin kuin perustaa perheen kanssasi?

Kannattaa miettiä myös siltä kannalta. Ehkä hän on tärkempi sinulle kuin sinä hänelle.

Ei siitä pääse yli. Ei ole onnellinen loppu jos toinen luopuu unelmistaan toisen vuoksi.

Teillä on täysin erilaiset arvot isossa asiassa eli lapsia vai ei lapsia. Tee elämälläsi mitä haluat, pilaa se mutta ymmärrä että joku päivä tulet olemaan katkera. Viimeistään siinä vaiheessa kun selviää että miehesi on pettänyt sua toisen naisen kanssa ja nainen on raskaana. Mies päättää tukea toista naista ja yrittää yhteistä elämää eli sut jätetään kylmästi. Itse olet tietenkin jo sen ikäinen ettet enää lapsia saa, ainakaan luomuna. Mies sen sijaan tekee lapsia kolme putkeen.

Mitäs jos nyt kuitenkin uskoisit asiantuntijoita jotka tietää mistä puhuu. Ja jos susta tuntuu ettei toista samanlaista kumppania löydy niin voitko olla aivan varma että miehesi ajattelee samoin? Voi toki sanoa samaa koska sitä haluat kuulla etkä jätä häntä tän toisen ison asian takia se logiikka nääs, mutta mahtaako oikeasti olla sitä mieltä. Vahvasti epäilen.  

Minä ja mieheni olemme olleet yhdessä nyt 15 vuotta. Tavatessamme hän oli 25 ja minä 27, itse tiesin aina etten halua lapsia kun taas hän olisi halunnut. Puhuimme tästä jo heti alussa, sillä en halunnut viedä häneltä jotain niin suurta. Kerroin että minä en tule muuttamaan mieltäni ja jos hän haluaa lapsia, tulee hänen olla jonkun toisen kanssa. Hän päätti jäädä luokseni hyväksyen tämän.

Nyt meillä on ikää 40 ja 42, eikä niitä lapsia tosiaan ole. Mies ei ole puhunut asiasta ensimmäisen vuoden jälkeen, paitsi välillä mainitsee että päätös oli hyvä, sillä olemme luoneet uraa ja käyneet yli 100 maassa.

No minä luovuin. Mies tuntui oikealta sielunkumppanilta, mutta oli minua 11 v vanhempi ja hänellä oli jo edellisestä avioliitosta lapset, eikä halunnut enää lapsia. Itselläni ei ollut koskaan ollut mitään vauvakuumetta, mutta olin jotenkin ajatellut luonnollisena osana elämää, että sitten kun se pari löytyy, niin varmaan pari lastakin hankitaan. Olin kuitenkin valmis hyväksymään sen että ne lapset jää pois kuvioista. 

Nyt minulla on ikää jo 45 enkä ole mitenkään katkera siitä että en saanut lapsia. Onhan lapseton elämä monella tapaa helpompaa ja on voinut keskittyä esim. uraan ihan eri tavalla kuin jos olisi lapsia. Varmasti sekä lasten hankkimisella että hankkimatta jättämisellä on omat hyvät ja huonot puolensa, ei kumpikaan ole paratiisi ja toinen pelkkää ankeutta. Olisin varmasti sopeutunut hyvin äidiksikin, ja nauttinut siitä, mutta olen sopeutunut hyvin myös siihen ettei ole lapsia, ja nauttinut sitten sellaisista asioista joista lapsettomana voi nauttia.

On myös aivan liikaa tapauksia joissa mies sitten kuitenkin on perustanut perheen, mutta toisen kanssa...

Mun yksi tuttavanainen jätti lapset tekemättä, kun mies ei niitä halunnut.

Myöhemmin tuli ero.

Mies tuli sitten eräänä päivänä vastaan lastenrattaita työnnellen kadulla. Oli ottanut nuoremman muidun ja nyt halusikin olla isukki.

Oletko valmis ottamaan sen riskin, että sullekin käy näin?

Toisaalta jos susta tuntuu että voit olla onnellinen vaikka luopuisit lapsihaaveesta niin ehkä se ei sulle olekaan niin tärkeä asia kuin niille jitka ovat myöhemmin katkeroituneet. Vaikka lukisit kuinka monta muiden kertomusta niin joudut kuitenkin omalla kohdallasi miettimään itse. Mieti kuitenkin sekin puoli, jos teillä tulee ero tai jäät nuorehkona lapsettomaksi leskeksi, pystytkö elämään asian kanssa.

nro 7 lisää vielä, että minun tilanteeni oli kuitenkin selvästi erilainen kuin ap:n, koska ap nyt jo kuvaa miten suree "uhraustaan" jäädä lapsettomaksi. Eli ap:lle selvästi lapset on tärkeämpi asia elämässä, kuin oli minulle, jolle se oli alunperinkin niin että saa tulla jos on tullakseen mutta jos ei niin sekin on ok. Lapset ei siis olleet minulle koskaan mikään unelma tai tavoite, vain yksi luonnollinen osa parisuhde-elämää, jos olosuhteet (esim. taloudellinen toimeentulo), luonto (lisääntymiskyky) ja molempien tahto niin suo.

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsettomaksi jääminen kumppanillesi tärkeämpi asia kuin parisuhde sinun kanssasi? Eli eroaa mieluummin kuin perustaa perheen kanssasi?

Kannattaa miettiä myös siltä kannalta. Ehkä hän on tärkempi sinulle kuin sinä hänelle.

Ei olla ihan näillä sanoin keskusteltu, mutta puolison kanssa ollaan erostakin jo puhuttu. Hän ymmärtää jos haluan erota tämän vuoksi, mutta itse koen että koska rakastaa ja välittää minusta aidosti, hän on valmis sen uhrauksen tekemään että sitten menettää minut.

Mutta niin, kai se lapsettomuus on hänelle tärkeämpi.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mieheni olemme olleet yhdessä nyt 15 vuotta. Tavatessamme hän oli 25 ja minä 27, itse tiesin aina etten halua lapsia kun taas hän olisi halunnut. Puhuimme tästä jo heti alussa, sillä en halunnut viedä häneltä jotain niin suurta. Kerroin että minä en tule muuttamaan mieltäni ja jos hän haluaa lapsia, tulee hänen olla jonkun toisen kanssa. Hän päätti jäädä luokseni hyväksyen tämän.

Nyt meillä on ikää 40 ja 42, eikä niitä lapsia tosiaan ole. Mies ei ole puhunut asiasta ensimmäisen vuoden jälkeen, paitsi välillä mainitsee että päätös oli hyvä, sillä olemme luoneet uraa ja käyneet yli 100 maassa.

No mutta tottakai AV:lla se on ok, jos mies luopuu lapsihaaveistaan. Ei tätä voi verrata ketjun aiheeseen, eli siihen että nainen tekisi saman!

Jos puhut hänelle surustasi, niin a) et ole päässyt asiasta yli b) syyllistät häntä ja c) ainakin alitajuisesti toivot tilanteen muuttuvan.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mieheni olemme olleet yhdessä nyt 15 vuotta. Tavatessamme hän oli 25 ja minä 27, itse tiesin aina etten halua lapsia kun taas hän olisi halunnut. Puhuimme tästä jo heti alussa, sillä en halunnut viedä häneltä jotain niin suurta. Kerroin että minä en tule muuttamaan mieltäni ja jos hän haluaa lapsia, tulee hänen olla jonkun toisen kanssa. Hän päätti jäädä luokseni hyväksyen tämän.

Nyt meillä on ikää 40 ja 42, eikä niitä lapsia tosiaan ole. Mies ei ole puhunut asiasta ensimmäisen vuoden jälkeen, paitsi välillä mainitsee että päätös oli hyvä, sillä olemme luoneet uraa ja käyneet yli 100 maassa.

Kiitos tästä kokemuksen jakamisesta. -ap

Onhan se helppo luopua lapsihaaveista jos ei ole edes "vauvakuumetta" kokenut. Jos ihan oikeasti niitä lapsia haluaa niin että sieluun sattuu niin pelkkä hyvä parisuhde ei niitä lapsia korvaa tai riitä.

Entäs sitten kun tuleekin ero kun lapsia halunnut nainen on +40 ja lapsia ei ole eikä tule?

Vierailija kirjoitti:

Ihmisluonne nyt vaan on sellainen että liki väistämättä katkeroituu jos luopuu suuresta haaveestaan toisen vuoksi. Ja kun aina voi käydä niin että tulee kuitenkin jätetyksi ja sitten ei ole mitään.

Ei siinä oikeesti paljoo vaihtoehtoja ole, jos on suunnitellu toisen ihmisen kanssa viettää loppuerämänsä hänen ehdoillaan. Olen deittaillu muutamia tällaisia nelikymppisiä naisia ja kyllkä se paistaa läpi, et on joutunu luopumaan jostain suuresta eikä pääse siitä yli.

Jos vahvasti tunnet että haluat kokea äitiyden, en usko että tulet sinuiksi sen asian kanssa että luovuit siitä vain miehesi mieliksi. Liian iso asia.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se helppo luopua lapsihaaveista jos ei ole edes "vauvakuumetta" kokenut. Jos ihan oikeasti niitä lapsia haluaa niin että sieluun sattuu niin pelkkä hyvä parisuhde ei niitä lapsia korvaa tai riitä.

Entäs sitten kun tuleekin ero kun lapsia halunnut nainen on +40 ja lapsia ei ole eikä tule?

Ja mikä pahinta, niin exä lisääntyy uuden puolisonsa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

No minä luovuin. Mies tuntui oikealta sielunkumppanilta, mutta oli minua 11 v vanhempi ja hänellä oli jo edellisestä avioliitosta lapset, eikä halunnut enää lapsia. Itselläni ei ollut koskaan ollut mitään vauvakuumetta, mutta olin jotenkin ajatellut luonnollisena osana elämää, että sitten kun se pari löytyy, niin varmaan pari lastakin hankitaan. Olin kuitenkin valmis hyväksymään sen että ne lapset jää pois kuvioista. 

Nyt minulla on ikää jo 45 enkä ole mitenkään katkera siitä että en saanut lapsia. Onhan lapseton elämä monella tapaa helpompaa ja on voinut keskittyä esim. uraan ihan eri tavalla kuin jos olisi lapsia. Varmasti sekä lasten hankkimisella että hankkimatta jättämisellä on omat hyvät ja huonot puolensa, ei kumpikaan ole paratiisi ja toinen pelkkää ankeutta. Olisin varmasti sopeutunut hyvin äidiksikin, ja nauttinut siitä, mutta olen sopeutunut hyvin myös siihen ettei ole lapsia, ja nauttinut sitten sellaisista asioista joista lapsettomana voi nauttia.

Kiitos tämän jakamisesta. Tässä on ehkä se ero minun tilanteeseeni, että minä olen aina halunnut perheen ja lapsia. Se on ollut viimeiset 5 vuotta ehkä aktiivisempi toive eli olen kuvitellut itseni vanhemmaksi, ajatukset on vaan sillä suunnalla ja kyllä koen tunteneeni ”vauvakuumetta”. Puoliso alkoi epäillä lapsen hankintaa suurinpiirtein silloin kun itse aloin ensi kertaa perhekuumeilla, kun ystäväni alkoivat saada lapsia yms. Siihen asti naimisiin menosta lähtien ja seurusteluaikana tilanne oli että puoliso sanoi haluavansa lapsia kun on oikea aika, mutta hänen ajatuksensa selkiintyivät vasta myöhemmin. Mikä ei ole ihme koska suhteemme on niin pitkä ja olimme aika nuoria tavatessamme. -ap