Minulla ei ole aikaa (eikä haluakaan) sairaalle ystävälle

Itse olen vakavasti sairas enkä missään nimessä haluaisi aloittajan kaltaista ihmistä lähelleni. Vaikka luultavasti tulen kuolemaan nuorena, olen onnekas, kun ympärilläni on empaattisia, välittäviä ihmisiä. Aikoinaan, kun "pyörin piireissä", ympärilläni oli myös aloittajan kaltaisia tyyppejä hännystelemässä, mutta heidät olen heivannut elämästäni jo silloin ihan oma-aloitteisesti. Toivottavasti ystäväsi ymmärtää tehdä saman. Hänelle kaikkea hyvää ❤️

Pahat ihmiset elävät yhtä pitkään kuin hyvät, ei paha palkkaansa saa tässä ajassa.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä AP:n haukkumista. Minäkin katkaisin välit ystävään, joka on sairastanut masennusta teinistä saakka, kun 10 vuoden kohdalla en enää jaksanut hoitaa omaa työ- ja perhe-elämää sitä ankeutusta kuunnellen. Vaikka kuinka yritin jutustella vaikkapa naapurin koiranpennusta tai puistosta, jossa kävin valokuvaamassa syksyn lehtiä, oli vastaukset luokkaa ”se koira on ihan ruma ja ton rotuset on sairaita” ja ”ei susta mitään valokuvaajaa tuu, ei se kannata”. Häneltä itseltn asioita kysyttäessa vastasi että emmä oo tänään tehny mitään ja kaikki on paskaa. Ihmisten ulkonäön haukkuminen oli tämän ainoa viihdyke, itse en sellaista jaksa. Monesti sanottu, ei auta.

Pitkään kaikki arvosteli valintaani jättää sairas ihminen yksin, mutta oikeasti vasta välirikon jälkeen palasin iloiseksi itsekseni ja sujuu taas äitiys ja työ kunnon energialla. Joskus on pakko.

Meillä oli toisella vanhemmalla myös jonkinlainen kaikkien-haukkumis-vaihe -päällä aiemmin, tuntui etti hänestä saanut mitään positiivista irti. Sanoinkin sitten asiasta ja useammankin kerran ja useampana vuotena, ja sanoin että kannattaisi vähentää niitä murhellisia ajatteluja ja keskittyä vain siihen että ne jäljellä olevat elinpäivät olisi mieluisampia.

Luulisin että onkin nyt hiljalleen mennyt perille, tätä joutui kyllä toistamaan moneen kertaan ja pitkään, äitimme sen asian tajusi ja luultavasti hän varmaan osannutkin asiasta puhua oikein. Uskoakseni arkipäivät tänään heilläkin viihtyisämpiä, ja itsekin välttelen omien murheideni liikaa mainitsemista heille. Hiukan ollut myös tarvetta opettaakin heille että yhteiskunta ei ole aina hyvä ja rehellinen, eli hekin ovat hiukan jo ymmärtäneet että monissa asioissa joutuu vain valitettavasti olemaan hiukan varuillaan, mutta eivät enää ota siitä niin stressiä jos asiasta sanoo. Ihmisistä on tehty aika pelokkaita ja hermostuneita, pitäisi uskaltaa puolustaa itseään, ja lopulta myös lähimmäisiään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim. kommunikointirajoitteisen kanssa ystävyyden pitäminen on erittäin haasteellista, vaikka tekisikin mieli olla ystävällinen siinä käy niin päin että jos sama henkilö on muiden, normaaliin kommunikointiin kykenevien ystävien kanssa samassa tilanteessa, joko keskityt niihin kommunikointiin kykeneviin tai sitten keskityt kommunikointirajoitteiseen. Siitä tilanteesta tulee erittäin töksähtelevää kun pitäisi keskustella ensin normaalisti ja sitten yhtäkkiä hidastetaankin se niinkuin hidastusfilmiksi, ja taas yritetään jatkaa normaalisti ja taas..... Joku siitä porukasta joka tapauksessa kyllästyy, se on todella kärsivällisyyttä vaativa homma jos itse tottunut keskustelemaan normaalitahdilla ja sitten toisella kommunikointi sujuu mielettömän hitaasti niin.....  no, nämä on valintoja.

Stephen Hawkingista kertova elokuva antaa ihan hyvää mielikuvaa näistä asioista, vaikka henkilö olisi muutoin mukava, voi ne muut rajoitteet aiheuttaa todella paljon vahinkoa. Se on vain molempien kyettävä ymmärtämään, ei voi rajoitteiden kanssa toimiva alkaa jarruttelemaan muiden elämää, samoin muiden pitää ymmärtää että se rajoitteellinenkin yrittää edistää asioitaan sen minkä kykenee.

Nämäkin on vielä varsin ilmeisiä isoja eroja, ihmiset kyllä alkaa hyljeksimään toisiaan paljon pienemmistäkin asioista, kannattaa vain yrittää olla armollinen itselleen mutta myös armollinen muille.

Luulisi olevan selvää, että jos jollakin on rajoitteita, hänen kanssaan oleminen toteutetaan näiden rajoitteiden ehdoilla. Sinä puhut kommunikaatiorajoitteista todella vahvasti niin, ettet kykene ollenkaan näkemään ihmistä niiden takana. Ihminen pelkistyy sinulle vammaisuudekseen.

Jos on motivoitunut olemaan toiselle kunnioittava, eli siis jos on oikeasti ystävä eikä säälistä ja hyväntekeväisyyden velvoitteesta "tee mieli olla ystävällinen", jos ylipäätään näkee toisen vammasta huolimatta täysin tasaveroisena ihmisenä, silloin ei järjestetä kommunikaatiorajoitteisen kanssa ryhmätilanteita joissa valtaosa läsnäolijoista on tottumattomia hänen viestintätapaansa ja haluttomia edes olemaan tilanteessa niinkuin kuvaat. Heitä tavataan niissä olosuhteissa, jotka heille sopivat. Ehkä kahden kesken tai pienissä ryhmissä. Ehkä keskitytään yhdessä tekemiseen tai -oloon vähemmällä puheella. Tämän ihmisen rajoitteiden puitteisiin mahtuu kuitenkin kokonainen elämä ja jos sieltä ei löydy mitään sellaista jossa voisit olla mukana niin ehkä ongelma ei ole rajoitteet itsessään vaan niiden olemassaolo ylipäätään.

Niin voithan sinä moralisoida puheitani, mutta totesinpa vain että jos em. ristiriita ei ole hallinnassa, siinä käy helposti niin että joudut lopulta valitsemaan joko ne "normaalit" ystäväsi tai sitten sen yhden rajoittuneemman ystävän. Tuota elokuvaa voisi suositella katsottavaksi kyllä se ajatuksia herättää, samoin jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa kuka on itselle oikeasti tärkeä henkilö ja onko lupaa olla itse itselleen tärkeä henkilö.

Me joudumme kaikki tekemään valintoja asioissa, itse en sano sitä mikä se oikea valinta kenellekin näissä asioissa on, mutta itselleen kannattaisi olla kuitenkin rehellinen, samoin omallakin elämällä on jokin arvo.

En moralisoinut lainkaan vaan kuvailin moraalisesti arvottamatta kuinka asenteesi tietoni ja elämänkokemukseni kautta näen, miksi se ei ole toimiva tapa lähestyä ystävyyttä vammaisten kanssa ja mikä taas toimii. Jos se tuntui sinusta pahalta, niin kyseessä oli aivan oma moraalinen reaktiosi. Laillasi kannatan ehdottomasti sitä että itse kukin olisi itselleen mahdollisimman rehellinen ja toivotan sulle onnistumisia siinä pyrkimyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim. kommunikointirajoitteisen kanssa ystävyyden pitäminen on erittäin haasteellista, vaikka tekisikin mieli olla ystävällinen siinä käy niin päin että jos sama henkilö on muiden, normaaliin kommunikointiin kykenevien ystävien kanssa samassa tilanteessa, joko keskityt niihin kommunikointiin kykeneviin tai sitten keskityt kommunikointirajoitteiseen. Siitä tilanteesta tulee erittäin töksähtelevää kun pitäisi keskustella ensin normaalisti ja sitten yhtäkkiä hidastetaankin se niinkuin hidastusfilmiksi, ja taas yritetään jatkaa normaalisti ja taas..... Joku siitä porukasta joka tapauksessa kyllästyy, se on todella kärsivällisyyttä vaativa homma jos itse tottunut keskustelemaan normaalitahdilla ja sitten toisella kommunikointi sujuu mielettömän hitaasti niin.....  no, nämä on valintoja.

Stephen Hawkingista kertova elokuva antaa ihan hyvää mielikuvaa näistä asioista, vaikka henkilö olisi muutoin mukava, voi ne muut rajoitteet aiheuttaa todella paljon vahinkoa. Se on vain molempien kyettävä ymmärtämään, ei voi rajoitteiden kanssa toimiva alkaa jarruttelemaan muiden elämää, samoin muiden pitää ymmärtää että se rajoitteellinenkin yrittää edistää asioitaan sen minkä kykenee.

Nämäkin on vielä varsin ilmeisiä isoja eroja, ihmiset kyllä alkaa hyljeksimään toisiaan paljon pienemmistäkin asioista, kannattaa vain yrittää olla armollinen itselleen mutta myös armollinen muille.

Luulisi olevan selvää, että jos jollakin on rajoitteita, hänen kanssaan oleminen toteutetaan näiden rajoitteiden ehdoilla. Sinä puhut kommunikaatiorajoitteista todella vahvasti niin, ettet kykene ollenkaan näkemään ihmistä niiden takana. Ihminen pelkistyy sinulle vammaisuudekseen.

Jos on motivoitunut olemaan toiselle kunnioittava, eli siis jos on oikeasti ystävä eikä säälistä ja hyväntekeväisyyden velvoitteesta "tee mieli olla ystävällinen", jos ylipäätään näkee toisen vammasta huolimatta täysin tasaveroisena ihmisenä, silloin ei järjestetä kommunikaatiorajoitteisen kanssa ryhmätilanteita joissa valtaosa läsnäolijoista on tottumattomia hänen viestintätapaansa ja haluttomia edes olemaan tilanteessa niinkuin kuvaat. Heitä tavataan niissä olosuhteissa, jotka heille sopivat. Ehkä kahden kesken tai pienissä ryhmissä. Ehkä keskitytään yhdessä tekemiseen tai -oloon vähemmällä puheella. Tämän ihmisen rajoitteiden puitteisiin mahtuu kuitenkin kokonainen elämä ja jos sieltä ei löydy mitään sellaista jossa voisit olla mukana niin ehkä ongelma ei ole rajoitteet itsessään vaan niiden olemassaolo ylipäätään.

Niin voithan sinä moralisoida puheitani, mutta totesinpa vain että jos em. ristiriita ei ole hallinnassa, siinä käy helposti niin että joudut lopulta valitsemaan joko ne "normaalit" ystäväsi tai sitten sen yhden rajoittuneemman ystävän. Tuota elokuvaa voisi suositella katsottavaksi kyllä se ajatuksia herättää, samoin jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa kuka on itselle oikeasti tärkeä henkilö ja onko lupaa olla itse itselleen tärkeä henkilö.

Me joudumme kaikki tekemään valintoja asioissa, itse en sano sitä mikä se oikea valinta kenellekin näissä asioissa on, mutta itselleen kannattaisi olla kuitenkin rehellinen, samoin omallakin elämällä on jokin arvo.

En moralisoinut lainkaan vaan kuvailin moraalisesti arvottamatta kuinka asenteesi tietoni ja elämänkokemukseni kautta näen, miksi se ei ole toimiva tapa lähestyä ystävyyttä vammaisten kanssa ja mikä taas toimii. Jos se tuntui sinusta pahalta, niin kyseessä oli aivan oma moraalinen reaktiosi. Laillasi kannatan ehdottomasti sitä että itse kukin olisi itselleen mahdollisimman rehellinen ja toivotan sulle onnistumisia siinä pyrkimyksessä.

Niin, minä olen vähän itsekäs. Elämä on kyllä opettanut että tulee paljon ongelmia ja tuhoaa oman elämänsäkin jos joutuu jatkuvasti olemaan muiden tukikeppinä. En ole mikään kovin hyvä ihminen, yritän vain suojella itseäni sen verran, että en ihan läpipahaksi muuttuisi.

Ihmiset muuttuu pahoiksi jos joutuvat olemaan koko ajan huonossa asemassa ilman että heillä on omalle elämälleen mitään sijaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet, valitettavasti, kertomasi osalta normaali ja epänormaali ainoastaan sen osalta että sanot asian suoraan etkä koe tarvetta kaunistella, peitellä tai oikeuttaa.

Tämä ketju on täynnä tuomitsijoita, mutta se on puhdasta tekopyhyyttä kaikilta niiltä jotka eivät oikeasti ole olleet tuossa tilanteessa jommalla kummalla puolella. Eli varmasti melkein kaikilta. Mä olen sairastanut vakavan sairauden ja siinä kyllä sai nähdä, että äärimmäisen harva sellainen joka itse on aina saanut olla terve pystyy kohtaamaan asiaa millään tavalla. Erityisesti tuo kohta pieniin piireihin putoamisesta on niin todellinen asenne lähes kaikilla, että siksi kai täällä juuri tuomitaan kun ihmisistä tuntuu pahalta katsoa peiliin.

Ne jotka on sairastaneet itse on korvaamattomia. Vaikeudet jalostaa ja todellista nöyryyttä on vaikeaa oppia ilman syvää nöyryytystä.

Olen itsekin sairastanut ja miettinyt näitä asioita monelta kantilta. Yleensä ajatellaan, että ihminen saa valita ystävänsä omien kriteereidensä perusteella - esimerkiksi, haluan äitikavereita tai käyn mielellään ystävän kanssa urheilemassa. Jos ystävä sairastuu, niin voi esimerkiksi olla kykenemätön olemaan vanhempi tai urheilemaan. Elämä saattaa muuttua todella paljon ja olla vaikea pitää siitä omasta persoonallisuudesta kiinni. Ehkä kylläkään kyse ei todella ole ystävyydestä vaan tuttavuudesta tai korkeintaan silloin, jos se perustuu vain tietyille aktiviteeteille tai elämäntilanteille... Mutta on aika erikoista, että ystävän saa valita pitää tietyin perustein, jotka voi olla hyvinkin ulkoisia, mutta ei saa valita jättää, jos ulkoiset puitteet muuttuvatkin paljon sairauden takia. Kyllä erilleen kasvamista monesti tapahtuu sairastumisen takia.

Mä ainakaan en ole sanonut, etteikö ystäviään saisi jättää ihan millä perusteella haluaa, jos sellaiseen olet vastaamassa. Kritisoin puhtaasti sitä että ihmiset esittävät muuta. Olen toki pettynyt, että ihmiset yleisesti ottaen ovat mitä ovat, mutta ei se kohdistu kehenkään yksilöön eikä tarkoita, etteikö ihmisille musta kuuluisi vapaus olla vaikka sitten umpipahoja jos sitä ovat ollakseen. Enkä tarkoita tällä nyt sitäkään että pitäisin sairaan ystävän hylännyttä umpipahana. 

Mutta ihmisillehän EI kuulu oikeutta olla umpipahoja. Tämähän on ihan selvä asia. Me OLEMME usein inhottavia ja epätäydellisiä ja kakkipäisiä, mutta juuri siksi yhteiskunnassa on moraaliset ja lailliset säännöt, joilla meidän pahuttaamme pidetään kurissa. Ja meidän moraalinen ja laillinen velvollisuutemme on yrittää itsekin pitää itseämme kurissa. Tämä ulottuu koko ihmiselämää ystävyydestä ja kaupan hyllyillä tietä antamisesta varastamiseen, petoksiin, huijaamiseen tapp amiseen murh aamiseen ja rais kaamiseen. Ihmisellä EI ole okeutta olla just niin paha kuin huvittaa.

Umpipahuus on subjektiivista ja minun umpipahuuden käsitteeni ei sisällä mitenkään välttämättä esim. lain rikkomista tai muitakaan tekoja. Pahuus on minulle viime kädessä ihmisen sisäistä: uskomuksia, tunteita ja asenteita. Moraalisääntöjä ei kukaan valvo ja niiden noudattaminen on pitkälti itsestä kiinni, on kehäpäätelmä sanoa että ihmisellä on velvollisuus olla moraalinen koska se on moraalista. Katson että ihmisellä on ehdoton oikeus olla olemassa, eikä ketään ole mahdollista pakottaa muuttumaan. Tuolloin umpipahalla on oikeus olla umpipaha. 

"Kaikkihan me kuollaan". WTF? Tuo on irrelevantti seikka ja turhaa pyörittelyä. En usko että kykenet empatiaan ja tunneälyyn ap. Kyse ei ole nyt siitä, että täältä kaikki poistutaan jossain vaiheessa vaan siitä, ettet ole halukas olemaan ystäväsi tukena näinä vaikeina aikoina. Kertoo luonteestasi kaiken oleellisen. En edes ymmärrä, että miksi kutsut itseäsi hänen ystäväkseen. Sitä sinä totisesti et ole, ja tuskin koskaan olet ollutkaan. Olen erittäin pahoillani ystäväsi puolesta, kahdestakin syystä. Olet todellinen ihmisp*ska.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vakavasti sairas enkä missään nimessä haluaisi aloittajan kaltaista ihmistä lähelleni. Vaikka luultavasti tulen kuolemaan nuorena, olen onnekas, kun ympärilläni on empaattisia, välittäviä ihmisiä. Aikoinaan, kun "pyörin piireissä", ympärilläni oli myös aloittajan kaltaisia tyyppejä hännystelemässä, mutta heidät olen heivannut elämästäni jo silloin ihan oma-aloitteisesti. Toivottavasti ystäväsi ymmärtää tehdä saman. Hänelle kaikkea hyvää ❤️

Oikein, myös huonoon asemaan joutuneella pitää saada olla oma elämä, ja jos ystäväpiirillä on ongelmia, niin olkaa vain itsellenne armollisia ja hankkiutukaa sellaisista ystävistä eroon jotka ei ystävänä kohtele.

Kerran se vain kirpaisee, mutta elämä on tällaista, ja tosiaan on kuitenkin myös sairastuneenkin ihmisen voitava elää omaa elämäänsä jotenkin arvokkaasti ja mielekkäästi. Kerranhan täällä kuitenkin vain eletään, eikä sekään elämä loppujenlopuksi kovin pitkä ole, vuosikymmenet menee melko nopeasti myös ei-nuorilla, eli se nuoruuskin muuttuu vanhuudeksi melko nopeaan siltä ainakin joskus tuntuu.

Toivottavasti jokainen saisi kuitenkin elää mukavia hetkiä riittävästi elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim. kommunikointirajoitteisen kanssa ystävyyden pitäminen on erittäin haasteellista, vaikka tekisikin mieli olla ystävällinen siinä käy niin päin että jos sama henkilö on muiden, normaaliin kommunikointiin kykenevien ystävien kanssa samassa tilanteessa, joko keskityt niihin kommunikointiin kykeneviin tai sitten keskityt kommunikointirajoitteiseen. Siitä tilanteesta tulee erittäin töksähtelevää kun pitäisi keskustella ensin normaalisti ja sitten yhtäkkiä hidastetaankin se niinkuin hidastusfilmiksi, ja taas yritetään jatkaa normaalisti ja taas..... Joku siitä porukasta joka tapauksessa kyllästyy, se on todella kärsivällisyyttä vaativa homma jos itse tottunut keskustelemaan normaalitahdilla ja sitten toisella kommunikointi sujuu mielettömän hitaasti niin.....  no, nämä on valintoja.

Stephen Hawkingista kertova elokuva antaa ihan hyvää mielikuvaa näistä asioista, vaikka henkilö olisi muutoin mukava, voi ne muut rajoitteet aiheuttaa todella paljon vahinkoa. Se on vain molempien kyettävä ymmärtämään, ei voi rajoitteiden kanssa toimiva alkaa jarruttelemaan muiden elämää, samoin muiden pitää ymmärtää että se rajoitteellinenkin yrittää edistää asioitaan sen minkä kykenee.

Nämäkin on vielä varsin ilmeisiä isoja eroja, ihmiset kyllä alkaa hyljeksimään toisiaan paljon pienemmistäkin asioista, kannattaa vain yrittää olla armollinen itselleen mutta myös armollinen muille.

Luulisi olevan selvää, että jos jollakin on rajoitteita, hänen kanssaan oleminen toteutetaan näiden rajoitteiden ehdoilla. Sinä puhut kommunikaatiorajoitteista todella vahvasti niin, ettet kykene ollenkaan näkemään ihmistä niiden takana. Ihminen pelkistyy sinulle vammaisuudekseen.

Jos on motivoitunut olemaan toiselle kunnioittava, eli siis jos on oikeasti ystävä eikä säälistä ja hyväntekeväisyyden velvoitteesta "tee mieli olla ystävällinen", jos ylipäätään näkee toisen vammasta huolimatta täysin tasaveroisena ihmisenä, silloin ei järjestetä kommunikaatiorajoitteisen kanssa ryhmätilanteita joissa valtaosa läsnäolijoista on tottumattomia hänen viestintätapaansa ja haluttomia edes olemaan tilanteessa niinkuin kuvaat. Heitä tavataan niissä olosuhteissa, jotka heille sopivat. Ehkä kahden kesken tai pienissä ryhmissä. Ehkä keskitytään yhdessä tekemiseen tai -oloon vähemmällä puheella. Tämän ihmisen rajoitteiden puitteisiin mahtuu kuitenkin kokonainen elämä ja jos sieltä ei löydy mitään sellaista jossa voisit olla mukana niin ehkä ongelma ei ole rajoitteet itsessään vaan niiden olemassaolo ylipäätään.

Niin voithan sinä moralisoida puheitani, mutta totesinpa vain että jos em. ristiriita ei ole hallinnassa, siinä käy helposti niin että joudut lopulta valitsemaan joko ne "normaalit" ystäväsi tai sitten sen yhden rajoittuneemman ystävän. Tuota elokuvaa voisi suositella katsottavaksi kyllä se ajatuksia herättää, samoin jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa kuka on itselle oikeasti tärkeä henkilö ja onko lupaa olla itse itselleen tärkeä henkilö.

Me joudumme kaikki tekemään valintoja asioissa, itse en sano sitä mikä se oikea valinta kenellekin näissä asioissa on, mutta itselleen kannattaisi olla kuitenkin rehellinen, samoin omallakin elämällä on jokin arvo.

En moralisoinut lainkaan vaan kuvailin moraalisesti arvottamatta kuinka asenteesi tietoni ja elämänkokemukseni kautta näen, miksi se ei ole toimiva tapa lähestyä ystävyyttä vammaisten kanssa ja mikä taas toimii. Jos se tuntui sinusta pahalta, niin kyseessä oli aivan oma moraalinen reaktiosi. Laillasi kannatan ehdottomasti sitä että itse kukin olisi itselleen mahdollisimman rehellinen ja toivotan sulle onnistumisia siinä pyrkimyksessä.

Niin, minä olen vähän itsekäs. Elämä on kyllä opettanut että tulee paljon ongelmia ja tuhoaa oman elämänsäkin jos joutuu jatkuvasti olemaan muiden tukikeppinä. En ole mikään kovin hyvä ihminen, yritän vain suojella itseäni sen verran, että en ihan läpipahaksi muuttuisi.

Ihmiset muuttuu pahoiksi jos joutuvat olemaan koko ajan huonossa asemassa ilman että heillä on omalle elämälleen mitään sijaa.

Kyllä mäkin pidän huolen itsestäni enkä näe sitä lainkaan itsekkäänä. En ole tässä ajatellut sunkaan olevan mitenkään erityisesti juuri itsekäs. Se mistä en kirjoituksissasi pidä on kyvyttömyytesi nähdä vammaiset vertaisinasi ja ihan oikeina ihmisinä eikä vain vammaisuutenaan ja kurjana rasitteena ja hyväntekeväisyyskohteena. Tämäkään ei ole moralisointia. Asiaa ei ole mahdollista ilmaista sen neutraalimmin.

Eihän sinun tarvitse joka päivä antaa aikaa sille ystävälle? Entä jos kerran viikossa laitat vaikka viestiä ja kerran kuussa näet livenä?

Vähän pidän kyllä ilkeänä että kokonaan lemppaisit sairaan ystävän. Jospa juttelisit ystäväsi kanssa, kysyisit mitä hän odottaa/haluaa sinulta ja sinä sanot mitä voit tehdä. Jos asianne ei kohtaa mitenkään niin sitten yhdessä sovitte että tämä oli tässä. Kai hänellä muitakin parempia ystäviä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim. kommunikointirajoitteisen kanssa ystävyyden pitäminen on erittäin haasteellista, vaikka tekisikin mieli olla ystävällinen siinä käy niin päin että jos sama henkilö on muiden, normaaliin kommunikointiin kykenevien ystävien kanssa samassa tilanteessa, joko keskityt niihin kommunikointiin kykeneviin tai sitten keskityt kommunikointirajoitteiseen. Siitä tilanteesta tulee erittäin töksähtelevää kun pitäisi keskustella ensin normaalisti ja sitten yhtäkkiä hidastetaankin se niinkuin hidastusfilmiksi, ja taas yritetään jatkaa normaalisti ja taas..... Joku siitä porukasta joka tapauksessa kyllästyy, se on todella kärsivällisyyttä vaativa homma jos itse tottunut keskustelemaan normaalitahdilla ja sitten toisella kommunikointi sujuu mielettömän hitaasti niin.....  no, nämä on valintoja.

Stephen Hawkingista kertova elokuva antaa ihan hyvää mielikuvaa näistä asioista, vaikka henkilö olisi muutoin mukava, voi ne muut rajoitteet aiheuttaa todella paljon vahinkoa. Se on vain molempien kyettävä ymmärtämään, ei voi rajoitteiden kanssa toimiva alkaa jarruttelemaan muiden elämää, samoin muiden pitää ymmärtää että se rajoitteellinenkin yrittää edistää asioitaan sen minkä kykenee.

Nämäkin on vielä varsin ilmeisiä isoja eroja, ihmiset kyllä alkaa hyljeksimään toisiaan paljon pienemmistäkin asioista, kannattaa vain yrittää olla armollinen itselleen mutta myös armollinen muille.

Luulisi olevan selvää, että jos jollakin on rajoitteita, hänen kanssaan oleminen toteutetaan näiden rajoitteiden ehdoilla. Sinä puhut kommunikaatiorajoitteista todella vahvasti niin, ettet kykene ollenkaan näkemään ihmistä niiden takana. Ihminen pelkistyy sinulle vammaisuudekseen.

Jos on motivoitunut olemaan toiselle kunnioittava, eli siis jos on oikeasti ystävä eikä säälistä ja hyväntekeväisyyden velvoitteesta "tee mieli olla ystävällinen", jos ylipäätään näkee toisen vammasta huolimatta täysin tasaveroisena ihmisenä, silloin ei järjestetä kommunikaatiorajoitteisen kanssa ryhmätilanteita joissa valtaosa läsnäolijoista on tottumattomia hänen viestintätapaansa ja haluttomia edes olemaan tilanteessa niinkuin kuvaat. Heitä tavataan niissä olosuhteissa, jotka heille sopivat. Ehkä kahden kesken tai pienissä ryhmissä. Ehkä keskitytään yhdessä tekemiseen tai -oloon vähemmällä puheella. Tämän ihmisen rajoitteiden puitteisiin mahtuu kuitenkin kokonainen elämä ja jos sieltä ei löydy mitään sellaista jossa voisit olla mukana niin ehkä ongelma ei ole rajoitteet itsessään vaan niiden olemassaolo ylipäätään.

Niin voithan sinä moralisoida puheitani, mutta totesinpa vain että jos em. ristiriita ei ole hallinnassa, siinä käy helposti niin että joudut lopulta valitsemaan joko ne "normaalit" ystäväsi tai sitten sen yhden rajoittuneemman ystävän. Tuota elokuvaa voisi suositella katsottavaksi kyllä se ajatuksia herättää, samoin jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa kuka on itselle oikeasti tärkeä henkilö ja onko lupaa olla itse itselleen tärkeä henkilö.

Me joudumme kaikki tekemään valintoja asioissa, itse en sano sitä mikä se oikea valinta kenellekin näissä asioissa on, mutta itselleen kannattaisi olla kuitenkin rehellinen, samoin omallakin elämällä on jokin arvo.

En moralisoinut lainkaan vaan kuvailin moraalisesti arvottamatta kuinka asenteesi tietoni ja elämänkokemukseni kautta näen, miksi se ei ole toimiva tapa lähestyä ystävyyttä vammaisten kanssa ja mikä taas toimii. Jos se tuntui sinusta pahalta, niin kyseessä oli aivan oma moraalinen reaktiosi. Laillasi kannatan ehdottomasti sitä että itse kukin olisi itselleen mahdollisimman rehellinen ja toivotan sulle onnistumisia siinä pyrkimyksessä.

Niin, minä olen vähän itsekäs. Elämä on kyllä opettanut että tulee paljon ongelmia ja tuhoaa oman elämänsäkin jos joutuu jatkuvasti olemaan muiden tukikeppinä. En ole mikään kovin hyvä ihminen, yritän vain suojella itseäni sen verran, että en ihan läpipahaksi muuttuisi.

Ihmiset muuttuu pahoiksi jos joutuvat olemaan koko ajan huonossa asemassa ilman että heillä on omalle elämälleen mitään sijaa.

Kyllä mäkin pidän huolen itsestäni enkä näe sitä lainkaan itsekkäänä. En ole tässä ajatellut sunkaan olevan mitenkään erityisesti juuri itsekäs. Se mistä en kirjoituksissasi pidä on kyvyttömyytesi nähdä vammaiset vertaisinasi ja ihan oikeina ihmisinä eikä vain vammaisuutenaan ja kurjana rasitteena ja hyväntekeväisyyskohteena. Tämäkään ei ole moralisointia. Asiaa ei ole mahdollista ilmaista sen neutraalimmin.

En ole vammaisia mitenkään nähnyt itseäni huonompina, joillakin on vain isommat rajoitteet kuin toisilla, ja ne rajoitteet voi joskus tehdä ongelmia. Itse olen työskennellytkin samassa paikassa vammaisen kanssa, ei siinä mitään ongelmaa ollut hän oli loistava tyyppi ja oli oman alansa asiantuntija vieläpä. Käytiin kaljallakin muutaman kerran eikä siinä siltä osin mitään ongelmaa ollut. Hänellä vammaisuus oli lähinnä ulkoisiin tekijöihin liittyvä asia, ajatus kulki kuitenkin terävästi ja puhe sujui kuitenkin kohtuullisesti. Rajoittuneesta liikkumiskyvystä itsessään ei tullut useinkaan ongelmaa, ja jos jossain tiesi olevan hän itsekin tajusi hiukan siirtyä sivummalle.

Mutta jos isompia rajoitteita, esim. kommunikointi ei onnistu kunnolla, se alkaa luomaan isoja ongelmia jonka takia muutkin ihmiset alkaa häviämään ympäriltä, ei vain voi kaikilta odottaa kärsivällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä, monilla on työkin niin kiireistä että heitä haukutaan jos hidastelevat vammaisen tarpeiden takia.

Kuten sanoin, en ole mikään erityisen hyvä ihminen, totesin vain että näihin asioihin on sopeuduttava, tai muussa tapauksessa joku osapuoli kärsii. Yhteiskunta ja ihmiset on mitä on, ja siellä on vain nähtävä mitkä tilanteet johtaa ongelmiin ja mitkä ei.

Itseäni kummastuttaa nämä ihmiset, jotka roikkuvat kavereissaan ja pyytävät apua ja tukea kaikessa. Itse koen, että minulla ei ole mitään velvollisuutta toimia kenenkään psykoterapeuttina tai lainanantajana.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni kummastuttaa nämä ihmiset, jotka roikkuvat kavereissaan ja pyytävät apua ja tukea kaikessa. Itse koen, että minulla ei ole mitään velvollisuutta toimia kenenkään psykoterapeuttina tai lainanantajana.

Mikä tuli? Onko joku pyytänyt rahaa tai terapiaa?

Malliesimerkki ennakkoluuloista sairasta ihmistä kohtaan. Ja myös siitä, kun ei omakohtaisesti ole mitään kokemusta kärsimyksestä. Tämä jos jokin on yhteiakuntamme syöpä: sairastunut ihmisyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim. kommunikointirajoitteisen kanssa ystävyyden pitäminen on erittäin haasteellista, vaikka tekisikin mieli olla ystävällinen siinä käy niin päin että jos sama henkilö on muiden, normaaliin kommunikointiin kykenevien ystävien kanssa samassa tilanteessa, joko keskityt niihin kommunikointiin kykeneviin tai sitten keskityt kommunikointirajoitteiseen. Siitä tilanteesta tulee erittäin töksähtelevää kun pitäisi keskustella ensin normaalisti ja sitten yhtäkkiä hidastetaankin se niinkuin hidastusfilmiksi, ja taas yritetään jatkaa normaalisti ja taas..... Joku siitä porukasta joka tapauksessa kyllästyy, se on todella kärsivällisyyttä vaativa homma jos itse tottunut keskustelemaan normaalitahdilla ja sitten toisella kommunikointi sujuu mielettömän hitaasti niin.....  no, nämä on valintoja.

Stephen Hawkingista kertova elokuva antaa ihan hyvää mielikuvaa näistä asioista, vaikka henkilö olisi muutoin mukava, voi ne muut rajoitteet aiheuttaa todella paljon vahinkoa. Se on vain molempien kyettävä ymmärtämään, ei voi rajoitteiden kanssa toimiva alkaa jarruttelemaan muiden elämää, samoin muiden pitää ymmärtää että se rajoitteellinenkin yrittää edistää asioitaan sen minkä kykenee.

Nämäkin on vielä varsin ilmeisiä isoja eroja, ihmiset kyllä alkaa hyljeksimään toisiaan paljon pienemmistäkin asioista, kannattaa vain yrittää olla armollinen itselleen mutta myös armollinen muille.

Luulisi olevan selvää, että jos jollakin on rajoitteita, hänen kanssaan oleminen toteutetaan näiden rajoitteiden ehdoilla. Sinä puhut kommunikaatiorajoitteista todella vahvasti niin, ettet kykene ollenkaan näkemään ihmistä niiden takana. Ihminen pelkistyy sinulle vammaisuudekseen.

Jos on motivoitunut olemaan toiselle kunnioittava, eli siis jos on oikeasti ystävä eikä säälistä ja hyväntekeväisyyden velvoitteesta "tee mieli olla ystävällinen", jos ylipäätään näkee toisen vammasta huolimatta täysin tasaveroisena ihmisenä, silloin ei järjestetä kommunikaatiorajoitteisen kanssa ryhmätilanteita joissa valtaosa läsnäolijoista on tottumattomia hänen viestintätapaansa ja haluttomia edes olemaan tilanteessa niinkuin kuvaat. Heitä tavataan niissä olosuhteissa, jotka heille sopivat. Ehkä kahden kesken tai pienissä ryhmissä. Ehkä keskitytään yhdessä tekemiseen tai -oloon vähemmällä puheella. Tämän ihmisen rajoitteiden puitteisiin mahtuu kuitenkin kokonainen elämä ja jos sieltä ei löydy mitään sellaista jossa voisit olla mukana niin ehkä ongelma ei ole rajoitteet itsessään vaan niiden olemassaolo ylipäätään.

Niin voithan sinä moralisoida puheitani, mutta totesinpa vain että jos em. ristiriita ei ole hallinnassa, siinä käy helposti niin että joudut lopulta valitsemaan joko ne "normaalit" ystäväsi tai sitten sen yhden rajoittuneemman ystävän. Tuota elokuvaa voisi suositella katsottavaksi kyllä se ajatuksia herättää, samoin jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa kuka on itselle oikeasti tärkeä henkilö ja onko lupaa olla itse itselleen tärkeä henkilö.

Me joudumme kaikki tekemään valintoja asioissa, itse en sano sitä mikä se oikea valinta kenellekin näissä asioissa on, mutta itselleen kannattaisi olla kuitenkin rehellinen, samoin omallakin elämällä on jokin arvo.

En moralisoinut lainkaan vaan kuvailin moraalisesti arvottamatta kuinka asenteesi tietoni ja elämänkokemukseni kautta näen, miksi se ei ole toimiva tapa lähestyä ystävyyttä vammaisten kanssa ja mikä taas toimii. Jos se tuntui sinusta pahalta, niin kyseessä oli aivan oma moraalinen reaktiosi. Laillasi kannatan ehdottomasti sitä että itse kukin olisi itselleen mahdollisimman rehellinen ja toivotan sulle onnistumisia siinä pyrkimyksessä.

Niin, minä olen vähän itsekäs. Elämä on kyllä opettanut että tulee paljon ongelmia ja tuhoaa oman elämänsäkin jos joutuu jatkuvasti olemaan muiden tukikeppinä. En ole mikään kovin hyvä ihminen, yritän vain suojella itseäni sen verran, että en ihan läpipahaksi muuttuisi.

Ihmiset muuttuu pahoiksi jos joutuvat olemaan koko ajan huonossa asemassa ilman että heillä on omalle elämälleen mitään sijaa.

Kyllä mäkin pidän huolen itsestäni enkä näe sitä lainkaan itsekkäänä. En ole tässä ajatellut sunkaan olevan mitenkään erityisesti juuri itsekäs. Se mistä en kirjoituksissasi pidä on kyvyttömyytesi nähdä vammaiset vertaisinasi ja ihan oikeina ihmisinä eikä vain vammaisuutenaan ja kurjana rasitteena ja hyväntekeväisyyskohteena. Tämäkään ei ole moralisointia. Asiaa ei ole mahdollista ilmaista sen neutraalimmin.

En ole vammaisia mitenkään nähnyt itseäni huonompina, joillakin on vain isommat rajoitteet kuin toisilla, ja ne rajoitteet voi joskus tehdä ongelmia. Itse olen työskennellytkin samassa paikassa vammaisen kanssa, ei siinä mitään ongelmaa ollut hän oli loistava tyyppi ja oli oman alansa asiantuntija vieläpä. Käytiin kaljallakin muutaman kerran eikä siinä siltä osin mitään ongelmaa ollut. Hänellä vammaisuus oli lähinnä ulkoisiin tekijöihin liittyvä asia, ajatus kulki kuitenkin terävästi ja puhe sujui kuitenkin kohtuullisesti. Rajoittuneesta liikkumiskyvystä itsessään ei tullut useinkaan ongelmaa, ja jos jossain tiesi olevan hän itsekin tajusi hiukan siirtyä sivummalle.

Mutta jos isompia rajoitteita, esim. kommunikointi ei onnistu kunnolla, se alkaa luomaan isoja ongelmia jonka takia muutkin ihmiset alkaa häviämään ympäriltä, ei vain voi kaikilta odottaa kärsivällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä, monilla on työkin niin kiireistä että heitä haukutaan jos hidastelevat vammaisen tarpeiden takia.

Kuten sanoin, en ole mikään erityisen hyvä ihminen, totesin vain että näihin asioihin on sopeuduttava, tai muussa tapauksessa joku osapuoli kärsii. Yhteiskunta ja ihmiset on mitä on, ja siellä on vain nähtävä mitkä tilanteet johtaa ongelmiin ja mitkä ei.

Tämä on selvästi vain asia, josta et pysty olemaan itsellesi rehellinen. Osaan tunnistaa alentavan ja toiseuttavan puheen enkä tarvitse siihen vahvistukseksi sun omaa tulkintaasi. Piiloasenteet, siis ihmiseltä itseltään piilossa olevat, ovat todella yleisiä. Sulla on sellainen vammaisuutta kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni kummastuttaa nämä ihmiset, jotka roikkuvat kavereissaan ja pyytävät apua ja tukea kaikessa. Itse koen, että minulla ei ole mitään velvollisuutta toimia kenenkään psykoterapeuttina tai lainanantajana.

Mikä tuli? Onko joku pyytänyt rahaa tai terapiaa?

Malliesimerkki ennakkoluuloista sairasta ihmistä kohtaan. Ja myös siitä, kun ei omakohtaisesti ole mitään kokemusta kärsimyksestä. Tämä jos jokin on yhteiakuntamme syöpä: sairastunut ihmisyys.

*syvä huokaus* 😑

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim. kommunikointirajoitteisen kanssa ystävyyden pitäminen on erittäin haasteellista, vaikka tekisikin mieli olla ystävällinen siinä käy niin päin että jos sama henkilö on muiden, normaaliin kommunikointiin kykenevien ystävien kanssa samassa tilanteessa, joko keskityt niihin kommunikointiin kykeneviin tai sitten keskityt kommunikointirajoitteiseen. Siitä tilanteesta tulee erittäin töksähtelevää kun pitäisi keskustella ensin normaalisti ja sitten yhtäkkiä hidastetaankin se niinkuin hidastusfilmiksi, ja taas yritetään jatkaa normaalisti ja taas..... Joku siitä porukasta joka tapauksessa kyllästyy, se on todella kärsivällisyyttä vaativa homma jos itse tottunut keskustelemaan normaalitahdilla ja sitten toisella kommunikointi sujuu mielettömän hitaasti niin.....  no, nämä on valintoja.

Stephen Hawkingista kertova elokuva antaa ihan hyvää mielikuvaa näistä asioista, vaikka henkilö olisi muutoin mukava, voi ne muut rajoitteet aiheuttaa todella paljon vahinkoa. Se on vain molempien kyettävä ymmärtämään, ei voi rajoitteiden kanssa toimiva alkaa jarruttelemaan muiden elämää, samoin muiden pitää ymmärtää että se rajoitteellinenkin yrittää edistää asioitaan sen minkä kykenee.

Nämäkin on vielä varsin ilmeisiä isoja eroja, ihmiset kyllä alkaa hyljeksimään toisiaan paljon pienemmistäkin asioista, kannattaa vain yrittää olla armollinen itselleen mutta myös armollinen muille.

Luulisi olevan selvää, että jos jollakin on rajoitteita, hänen kanssaan oleminen toteutetaan näiden rajoitteiden ehdoilla. Sinä puhut kommunikaatiorajoitteista todella vahvasti niin, ettet kykene ollenkaan näkemään ihmistä niiden takana. Ihminen pelkistyy sinulle vammaisuudekseen.

Jos on motivoitunut olemaan toiselle kunnioittava, eli siis jos on oikeasti ystävä eikä säälistä ja hyväntekeväisyyden velvoitteesta "tee mieli olla ystävällinen", jos ylipäätään näkee toisen vammasta huolimatta täysin tasaveroisena ihmisenä, silloin ei järjestetä kommunikaatiorajoitteisen kanssa ryhmätilanteita joissa valtaosa läsnäolijoista on tottumattomia hänen viestintätapaansa ja haluttomia edes olemaan tilanteessa niinkuin kuvaat. Heitä tavataan niissä olosuhteissa, jotka heille sopivat. Ehkä kahden kesken tai pienissä ryhmissä. Ehkä keskitytään yhdessä tekemiseen tai -oloon vähemmällä puheella. Tämän ihmisen rajoitteiden puitteisiin mahtuu kuitenkin kokonainen elämä ja jos sieltä ei löydy mitään sellaista jossa voisit olla mukana niin ehkä ongelma ei ole rajoitteet itsessään vaan niiden olemassaolo ylipäätään.

Niin voithan sinä moralisoida puheitani, mutta totesinpa vain että jos em. ristiriita ei ole hallinnassa, siinä käy helposti niin että joudut lopulta valitsemaan joko ne "normaalit" ystäväsi tai sitten sen yhden rajoittuneemman ystävän. Tuota elokuvaa voisi suositella katsottavaksi kyllä se ajatuksia herättää, samoin jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa kuka on itselle oikeasti tärkeä henkilö ja onko lupaa olla itse itselleen tärkeä henkilö.

Me joudumme kaikki tekemään valintoja asioissa, itse en sano sitä mikä se oikea valinta kenellekin näissä asioissa on, mutta itselleen kannattaisi olla kuitenkin rehellinen, samoin omallakin elämällä on jokin arvo.

En moralisoinut lainkaan vaan kuvailin moraalisesti arvottamatta kuinka asenteesi tietoni ja elämänkokemukseni kautta näen, miksi se ei ole toimiva tapa lähestyä ystävyyttä vammaisten kanssa ja mikä taas toimii. Jos se tuntui sinusta pahalta, niin kyseessä oli aivan oma moraalinen reaktiosi. Laillasi kannatan ehdottomasti sitä että itse kukin olisi itselleen mahdollisimman rehellinen ja toivotan sulle onnistumisia siinä pyrkimyksessä.

Niin, minä olen vähän itsekäs. Elämä on kyllä opettanut että tulee paljon ongelmia ja tuhoaa oman elämänsäkin jos joutuu jatkuvasti olemaan muiden tukikeppinä. En ole mikään kovin hyvä ihminen, yritän vain suojella itseäni sen verran, että en ihan läpipahaksi muuttuisi.

Ihmiset muuttuu pahoiksi jos joutuvat olemaan koko ajan huonossa asemassa ilman että heillä on omalle elämälleen mitään sijaa.

Kyllä mäkin pidän huolen itsestäni enkä näe sitä lainkaan itsekkäänä. En ole tässä ajatellut sunkaan olevan mitenkään erityisesti juuri itsekäs. Se mistä en kirjoituksissasi pidä on kyvyttömyytesi nähdä vammaiset vertaisinasi ja ihan oikeina ihmisinä eikä vain vammaisuutenaan ja kurjana rasitteena ja hyväntekeväisyyskohteena. Tämäkään ei ole moralisointia. Asiaa ei ole mahdollista ilmaista sen neutraalimmin.

En ole vammaisia mitenkään nähnyt itseäni huonompina, joillakin on vain isommat rajoitteet kuin toisilla, ja ne rajoitteet voi joskus tehdä ongelmia. Itse olen työskennellytkin samassa paikassa vammaisen kanssa, ei siinä mitään ongelmaa ollut hän oli loistava tyyppi ja oli oman alansa asiantuntija vieläpä. Käytiin kaljallakin muutaman kerran eikä siinä siltä osin mitään ongelmaa ollut. Hänellä vammaisuus oli lähinnä ulkoisiin tekijöihin liittyvä asia, ajatus kulki kuitenkin terävästi ja puhe sujui kuitenkin kohtuullisesti. Rajoittuneesta liikkumiskyvystä itsessään ei tullut useinkaan ongelmaa, ja jos jossain tiesi olevan hän itsekin tajusi hiukan siirtyä sivummalle.

Mutta jos isompia rajoitteita, esim. kommunikointi ei onnistu kunnolla, se alkaa luomaan isoja ongelmia jonka takia muutkin ihmiset alkaa häviämään ympäriltä, ei vain voi kaikilta odottaa kärsivällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä, monilla on työkin niin kiireistä että heitä haukutaan jos hidastelevat vammaisen tarpeiden takia.

Kuten sanoin, en ole mikään erityisen hyvä ihminen, totesin vain että näihin asioihin on sopeuduttava, tai muussa tapauksessa joku osapuoli kärsii. Yhteiskunta ja ihmiset on mitä on, ja siellä on vain nähtävä mitkä tilanteet johtaa ongelmiin ja mitkä ei.

Tämä on selvästi vain asia, josta et pysty olemaan itsellesi rehellinen. Osaan tunnistaa alentavan ja toiseuttavan puheen enkä tarvitse siihen vahvistukseksi sun omaa tulkintaasi. Piiloasenteet, siis ihmiseltä itseltään piilossa olevat, ovat todella yleisiä. Sulla on sellainen vammaisuutta kohtaan.

No, se on sinun tulkintasi, sinulla on ihan vapaus ajatella asiasta kuten haluat, aivan kuten minullakin. En nyt ihan suoranaisesti odotellut arvostelua enkä psykologista arviota itsestäni, koska minä tiedän jo että en ole aina hyvä ihminen. Ihmisillä vammaisuus kuitenkin voi vaikuttaa elämään monin eri tavoin, minä en sitä päätä kuinka maailma heitä kohtelee, saati sitten sitä, miten maailma kohtelee minua kun asioin vammaisen kanssa yhdellä tai toisella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä AP:n haukkumista. Minäkin katkaisin välit ystävään, joka on sairastanut masennusta teinistä saakka, kun 10 vuoden kohdalla en enää jaksanut hoitaa omaa työ- ja perhe-elämää sitä ankeutusta kuunnellen. Vaikka kuinka yritin jutustella vaikkapa naapurin koiranpennusta tai puistosta, jossa kävin valokuvaamassa syksyn lehtiä, oli vastaukset luokkaa ”se koira on ihan ruma ja ton rotuset on sairaita” ja ”ei susta mitään valokuvaajaa tuu, ei se kannata”. Häneltä itseltn asioita kysyttäessa vastasi että emmä oo tänään tehny mitään ja kaikki on paskaa. Ihmisten ulkonäön haukkuminen oli tämän ainoa viihdyke, itse en sellaista jaksa. Monesti sanottu, ei auta.

Pitkään kaikki arvosteli valintaani jättää sairas ihminen yksin, mutta oikeasti vasta välirikon jälkeen palasin iloiseksi itsekseni ja sujuu taas äitiys ja työ kunnon energialla. Joskus on pakko.

Oho... mä taidan olla myös masentunut - ja ollut myös pidemmän aikaa - sillä tunnistan itseni vahvasti tuosta miten kuvaat dissaamaasi ystävää. Ihan kaikki asiat vituttavat päivästä toiseen enkä nää oikein mitään iloa missään. Olen myös onnistunut menestyksellä hävittämään ihmiset ympäriltäni - jos heitä on koskaan ollutkaan.

Et ole kehittynyt tässä elämässä henkisesti, joudut jälleensyntymään. Oletan että et näytä näitä puolia ympäristöllesi. Vaan vedetän ikäänkuin roolia. Nyt kun yksi kavereistasi ei enää sovikkaan lokeroonsa niin olet lost, et tiedä mitenkä toimia. Vaikutat myös pelkäävän että sairaus, huono onni, ikäänkuin tarttuisi sinuun, maagisesti. Kiinnostaisi tietää ikäsi? Olet niin suoraa tekstiä pistänyt että kestät tämän, epäilen että olet narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni kummastuttaa nämä ihmiset, jotka roikkuvat kavereissaan ja pyytävät apua ja tukea kaikessa. Itse koen, että minulla ei ole mitään velvollisuutta toimia kenenkään psykoterapeuttina tai lainanantajana.

Missä täällä sellaisia on? Minullakin on vaikeita rajoitteita, mutta ihan samanlaisena ihmisenä minua ystäväpiirissä kohdellaan kuin ns. terveitäkin. Ystävyys on vastavuoroista puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim. kommunikointirajoitteisen kanssa ystävyyden pitäminen on erittäin haasteellista, vaikka tekisikin mieli olla ystävällinen siinä käy niin päin että jos sama henkilö on muiden, normaaliin kommunikointiin kykenevien ystävien kanssa samassa tilanteessa, joko keskityt niihin kommunikointiin kykeneviin tai sitten keskityt kommunikointirajoitteiseen. Siitä tilanteesta tulee erittäin töksähtelevää kun pitäisi keskustella ensin normaalisti ja sitten yhtäkkiä hidastetaankin se niinkuin hidastusfilmiksi, ja taas yritetään jatkaa normaalisti ja taas..... Joku siitä porukasta joka tapauksessa kyllästyy, se on todella kärsivällisyyttä vaativa homma jos itse tottunut keskustelemaan normaalitahdilla ja sitten toisella kommunikointi sujuu mielettömän hitaasti niin.....  no, nämä on valintoja.

Stephen Hawkingista kertova elokuva antaa ihan hyvää mielikuvaa näistä asioista, vaikka henkilö olisi muutoin mukava, voi ne muut rajoitteet aiheuttaa todella paljon vahinkoa. Se on vain molempien kyettävä ymmärtämään, ei voi rajoitteiden kanssa toimiva alkaa jarruttelemaan muiden elämää, samoin muiden pitää ymmärtää että se rajoitteellinenkin yrittää edistää asioitaan sen minkä kykenee.

Nämäkin on vielä varsin ilmeisiä isoja eroja, ihmiset kyllä alkaa hyljeksimään toisiaan paljon pienemmistäkin asioista, kannattaa vain yrittää olla armollinen itselleen mutta myös armollinen muille.

Luulisi olevan selvää, että jos jollakin on rajoitteita, hänen kanssaan oleminen toteutetaan näiden rajoitteiden ehdoilla. Sinä puhut kommunikaatiorajoitteista todella vahvasti niin, ettet kykene ollenkaan näkemään ihmistä niiden takana. Ihminen pelkistyy sinulle vammaisuudekseen.

Jos on motivoitunut olemaan toiselle kunnioittava, eli siis jos on oikeasti ystävä eikä säälistä ja hyväntekeväisyyden velvoitteesta "tee mieli olla ystävällinen", jos ylipäätään näkee toisen vammasta huolimatta täysin tasaveroisena ihmisenä, silloin ei järjestetä kommunikaatiorajoitteisen kanssa ryhmätilanteita joissa valtaosa läsnäolijoista on tottumattomia hänen viestintätapaansa ja haluttomia edes olemaan tilanteessa niinkuin kuvaat. Heitä tavataan niissä olosuhteissa, jotka heille sopivat. Ehkä kahden kesken tai pienissä ryhmissä. Ehkä keskitytään yhdessä tekemiseen tai -oloon vähemmällä puheella. Tämän ihmisen rajoitteiden puitteisiin mahtuu kuitenkin kokonainen elämä ja jos sieltä ei löydy mitään sellaista jossa voisit olla mukana niin ehkä ongelma ei ole rajoitteet itsessään vaan niiden olemassaolo ylipäätään.

Niin voithan sinä moralisoida puheitani, mutta totesinpa vain että jos em. ristiriita ei ole hallinnassa, siinä käy helposti niin että joudut lopulta valitsemaan joko ne "normaalit" ystäväsi tai sitten sen yhden rajoittuneemman ystävän. Tuota elokuvaa voisi suositella katsottavaksi kyllä se ajatuksia herättää, samoin jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa kuka on itselle oikeasti tärkeä henkilö ja onko lupaa olla itse itselleen tärkeä henkilö.

Me joudumme kaikki tekemään valintoja asioissa, itse en sano sitä mikä se oikea valinta kenellekin näissä asioissa on, mutta itselleen kannattaisi olla kuitenkin rehellinen, samoin omallakin elämällä on jokin arvo.

En moralisoinut lainkaan vaan kuvailin moraalisesti arvottamatta kuinka asenteesi tietoni ja elämänkokemukseni kautta näen, miksi se ei ole toimiva tapa lähestyä ystävyyttä vammaisten kanssa ja mikä taas toimii. Jos se tuntui sinusta pahalta, niin kyseessä oli aivan oma moraalinen reaktiosi. Laillasi kannatan ehdottomasti sitä että itse kukin olisi itselleen mahdollisimman rehellinen ja toivotan sulle onnistumisia siinä pyrkimyksessä.

Niin, minä olen vähän itsekäs. Elämä on kyllä opettanut että tulee paljon ongelmia ja tuhoaa oman elämänsäkin jos joutuu jatkuvasti olemaan muiden tukikeppinä. En ole mikään kovin hyvä ihminen, yritän vain suojella itseäni sen verran, että en ihan läpipahaksi muuttuisi.

Ihmiset muuttuu pahoiksi jos joutuvat olemaan koko ajan huonossa asemassa ilman että heillä on omalle elämälleen mitään sijaa.

Kyllä mäkin pidän huolen itsestäni enkä näe sitä lainkaan itsekkäänä. En ole tässä ajatellut sunkaan olevan mitenkään erityisesti juuri itsekäs. Se mistä en kirjoituksissasi pidä on kyvyttömyytesi nähdä vammaiset vertaisinasi ja ihan oikeina ihmisinä eikä vain vammaisuutenaan ja kurjana rasitteena ja hyväntekeväisyyskohteena. Tämäkään ei ole moralisointia. Asiaa ei ole mahdollista ilmaista sen neutraalimmin.

En ole vammaisia mitenkään nähnyt itseäni huonompina, joillakin on vain isommat rajoitteet kuin toisilla, ja ne rajoitteet voi joskus tehdä ongelmia. Itse olen työskennellytkin samassa paikassa vammaisen kanssa, ei siinä mitään ongelmaa ollut hän oli loistava tyyppi ja oli oman alansa asiantuntija vieläpä. Käytiin kaljallakin muutaman kerran eikä siinä siltä osin mitään ongelmaa ollut. Hänellä vammaisuus oli lähinnä ulkoisiin tekijöihin liittyvä asia, ajatus kulki kuitenkin terävästi ja puhe sujui kuitenkin kohtuullisesti. Rajoittuneesta liikkumiskyvystä itsessään ei tullut useinkaan ongelmaa, ja jos jossain tiesi olevan hän itsekin tajusi hiukan siirtyä sivummalle.

Mutta jos isompia rajoitteita, esim. kommunikointi ei onnistu kunnolla, se alkaa luomaan isoja ongelmia jonka takia muutkin ihmiset alkaa häviämään ympäriltä, ei vain voi kaikilta odottaa kärsivällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä, monilla on työkin niin kiireistä että heitä haukutaan jos hidastelevat vammaisen tarpeiden takia.

Kuten sanoin, en ole mikään erityisen hyvä ihminen, totesin vain että näihin asioihin on sopeuduttava, tai muussa tapauksessa joku osapuoli kärsii. Yhteiskunta ja ihmiset on mitä on, ja siellä on vain nähtävä mitkä tilanteet johtaa ongelmiin ja mitkä ei.

Tämä on selvästi vain asia, josta et pysty olemaan itsellesi rehellinen. Osaan tunnistaa alentavan ja toiseuttavan puheen enkä tarvitse siihen vahvistukseksi sun omaa tulkintaasi. Piiloasenteet, siis ihmiseltä itseltään piilossa olevat, ovat todella yleisiä. Sulla on sellainen vammaisuutta kohtaan.

No, se on sinun tulkintasi, sinulla on ihan vapaus ajatella asiasta kuten haluat, aivan kuten minullakin. En nyt ihan suoranaisesti odotellut arvostelua enkä psykologista arviota itsestäni, koska minä tiedän jo että en ole aina hyvä ihminen. Ihmisillä vammaisuus kuitenkin voi vaikuttaa elämään monin eri tavoin, minä en sitä päätä kuinka maailma heitä kohtelee, saati sitten sitä, miten maailma kohtelee minua kun asioin vammaisen kanssa yhdellä tai toisella tavalla.

Edelleenkään en ole arvostellut sinua, olen puhunut neutraalisti ja arvottamatta. Ei ole arvostelua sanoa, että jollakulla on piiloasenne jos hänella on piiloasenne. Se on toteamus. Arvotukset ovat omiasi.

Kyse ei ole psykologisesta arviosta vaan siitä, että olet itse ilmaissut asenteesi. Minä uskon sinua enemmän silloin kun sanot suoraan mitä ajattelet, kuin silloin kun väität että sinun asenteesi pitäisi tulkita ristiriitaisesti sen kanssa, mitä olet ajatustesi tosiasiallisesta sisällöstä kertonut.