Lue keskustelun säännöt.
Minulla ei ole aikaa (eikä haluakaan) sairaalle ystävälle
06.11.2019 |
Moraalinen ja eettinen dilemma: ystäväni sairastaa vaikeasti ja etenevästi, joten parempaa ei ole tiedossa. Olemme pitkäaikaiset ystävät. Olen aika kovissa vesissä keitetty, joten mitenkään sielun tai psyyken päälle (jaksaminen) hänen tukemisensa ei ota, mutta aikani on rajallista. Tässä kohtaamme ongelman: minulle työ on tosi tärkeä juttu kuten statuskin - ja sen ylläpito. Joku voisi sanoa ahneeksi, itse koen, että taloudellinen tasapaino ja menestys ovat elämässäni merkityksellisiä. Näihin - ja näiden tavoitteluun - ystävän ”hyysääminen”
tekisi loven. Samoin ystäväni tietysti sairastaessaan on tippunut ”eri piireihin”, omaan pieneen karsinaansa, joka on enää heijaste elämästä. Ehkä alitajuisesti pelkään sen osuvan omalle kohdallenikin, mutta ”tunnen” sen vain v*tutuksena ja ärtymyksenä.
Olenko minä paha? Normaali? Saako ystävän vain jättää oman onnensa nojaan koska ”minua ei kiinnosta”? Kaikkihan me kuitenkin kuollaan?
Kommentit (150)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. kommunikointirajoitteisen kanssa ystävyyden pitäminen on erittäin haasteellista, vaikka tekisikin mieli olla ystävällinen siinä käy niin päin että jos sama henkilö on muiden, normaaliin kommunikointiin kykenevien ystävien kanssa samassa tilanteessa, joko keskityt niihin kommunikointiin kykeneviin tai sitten keskityt kommunikointirajoitteiseen. Siitä tilanteesta tulee erittäin töksähtelevää kun pitäisi keskustella ensin normaalisti ja sitten yhtäkkiä hidastetaankin se niinkuin hidastusfilmiksi, ja taas yritetään jatkaa normaalisti ja taas..... Joku siitä porukasta joka tapauksessa kyllästyy, se on todella kärsivällisyyttä vaativa homma jos itse tottunut keskustelemaan normaalitahdilla ja sitten toisella kommunikointi sujuu mielettömän hitaasti niin..... no, nämä on valintoja.
Stephen Hawkingista kertova elokuva antaa ihan hyvää mielikuvaa näistä asioista, vaikka henkilö olisi muutoin mukava, voi ne muut rajoitteet aiheuttaa todella paljon vahinkoa. Se on vain molempien kyettävä ymmärtämään, ei voi rajoitteiden kanssa toimiva alkaa jarruttelemaan muiden elämää, samoin muiden pitää ymmärtää että se rajoitteellinenkin yrittää edistää asioitaan sen minkä kykenee.
Nämäkin on vielä varsin ilmeisiä isoja eroja, ihmiset kyllä alkaa hyljeksimään toisiaan paljon pienemmistäkin asioista, kannattaa vain yrittää olla armollinen itselleen mutta myös armollinen muille.
Luulisi olevan selvää, että jos jollakin on rajoitteita, hänen kanssaan oleminen toteutetaan näiden rajoitteiden ehdoilla. Sinä puhut kommunikaatiorajoitteista todella vahvasti niin, ettet kykene ollenkaan näkemään ihmistä niiden takana. Ihminen pelkistyy sinulle vammaisuudekseen.
Jos on motivoitunut olemaan toiselle kunnioittava, eli siis jos on oikeasti ystävä eikä säälistä ja hyväntekeväisyyden velvoitteesta "tee mieli olla ystävällinen", jos ylipäätään näkee toisen vammasta huolimatta täysin tasaveroisena ihmisenä, silloin ei järjestetä kommunikaatiorajoitteisen kanssa ryhmätilanteita joissa valtaosa läsnäolijoista on tottumattomia hänen viestintätapaansa ja haluttomia edes olemaan tilanteessa niinkuin kuvaat. Heitä tavataan niissä olosuhteissa, jotka heille sopivat. Ehkä kahden kesken tai pienissä ryhmissä. Ehkä keskitytään yhdessä tekemiseen tai -oloon vähemmällä puheella. Tämän ihmisen rajoitteiden puitteisiin mahtuu kuitenkin kokonainen elämä ja jos sieltä ei löydy mitään sellaista jossa voisit olla mukana niin ehkä ongelma ei ole rajoitteet itsessään vaan niiden olemassaolo ylipäätään.
Niin voithan sinä moralisoida puheitani, mutta totesinpa vain että jos em. ristiriita ei ole hallinnassa, siinä käy helposti niin että joudut lopulta valitsemaan joko ne "normaalit" ystäväsi tai sitten sen yhden rajoittuneemman ystävän. Tuota elokuvaa voisi suositella katsottavaksi kyllä se ajatuksia herättää, samoin jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa kuka on itselle oikeasti tärkeä henkilö ja onko lupaa olla itse itselleen tärkeä henkilö.
Me joudumme kaikki tekemään valintoja asioissa, itse en sano sitä mikä se oikea valinta kenellekin näissä asioissa on, mutta itselleen kannattaisi olla kuitenkin rehellinen, samoin omallakin elämällä on jokin arvo.
En moralisoinut lainkaan vaan kuvailin moraalisesti arvottamatta kuinka asenteesi tietoni ja elämänkokemukseni kautta näen, miksi se ei ole toimiva tapa lähestyä ystävyyttä vammaisten kanssa ja mikä taas toimii. Jos se tuntui sinusta pahalta, niin kyseessä oli aivan oma moraalinen reaktiosi. Laillasi kannatan ehdottomasti sitä että itse kukin olisi itselleen mahdollisimman rehellinen ja toivotan sulle onnistumisia siinä pyrkimyksessä.
Niin, minä olen vähän itsekäs. Elämä on kyllä opettanut että tulee paljon ongelmia ja tuhoaa oman elämänsäkin jos joutuu jatkuvasti olemaan muiden tukikeppinä. En ole mikään kovin hyvä ihminen, yritän vain suojella itseäni sen verran, että en ihan läpipahaksi muuttuisi.
Ihmiset muuttuu pahoiksi jos joutuvat olemaan koko ajan huonossa asemassa ilman että heillä on omalle elämälleen mitään sijaa.
Kyllä mäkin pidän huolen itsestäni enkä näe sitä lainkaan itsekkäänä. En ole tässä ajatellut sunkaan olevan mitenkään erityisesti juuri itsekäs. Se mistä en kirjoituksissasi pidä on kyvyttömyytesi nähdä vammaiset vertaisinasi ja ihan oikeina ihmisinä eikä vain vammaisuutenaan ja kurjana rasitteena ja hyväntekeväisyyskohteena. Tämäkään ei ole moralisointia. Asiaa ei ole mahdollista ilmaista sen neutraalimmin.
En ole vammaisia mitenkään nähnyt itseäni huonompina, joillakin on vain isommat rajoitteet kuin toisilla, ja ne rajoitteet voi joskus tehdä ongelmia. Itse olen työskennellytkin samassa paikassa vammaisen kanssa, ei siinä mitään ongelmaa ollut hän oli loistava tyyppi ja oli oman alansa asiantuntija vieläpä. Käytiin kaljallakin muutaman kerran eikä siinä siltä osin mitään ongelmaa ollut. Hänellä vammaisuus oli lähinnä ulkoisiin tekijöihin liittyvä asia, ajatus kulki kuitenkin terävästi ja puhe sujui kuitenkin kohtuullisesti. Rajoittuneesta liikkumiskyvystä itsessään ei tullut useinkaan ongelmaa, ja jos jossain tiesi olevan hän itsekin tajusi hiukan siirtyä sivummalle.
Mutta jos isompia rajoitteita, esim. kommunikointi ei onnistu kunnolla, se alkaa luomaan isoja ongelmia jonka takia muutkin ihmiset alkaa häviämään ympäriltä, ei vain voi kaikilta odottaa kärsivällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä, monilla on työkin niin kiireistä että heitä haukutaan jos hidastelevat vammaisen tarpeiden takia.
Kuten sanoin, en ole mikään erityisen hyvä ihminen, totesin vain että näihin asioihin on sopeuduttava, tai muussa tapauksessa joku osapuoli kärsii. Yhteiskunta ja ihmiset on mitä on, ja siellä on vain nähtävä mitkä tilanteet johtaa ongelmiin ja mitkä ei.
Tämä on selvästi vain asia, josta et pysty olemaan itsellesi rehellinen. Osaan tunnistaa alentavan ja toiseuttavan puheen enkä tarvitse siihen vahvistukseksi sun omaa tulkintaasi. Piiloasenteet, siis ihmiseltä itseltään piilossa olevat, ovat todella yleisiä. Sulla on sellainen vammaisuutta kohtaan.
No, se on sinun tulkintasi, sinulla on ihan vapaus ajatella asiasta kuten haluat, aivan kuten minullakin. En nyt ihan suoranaisesti odotellut arvostelua enkä psykologista arviota itsestäni, koska minä tiedän jo että en ole aina hyvä ihminen. Ihmisillä vammaisuus kuitenkin voi vaikuttaa elämään monin eri tavoin, minä en sitä päätä kuinka maailma heitä kohtelee, saati sitten sitä, miten maailma kohtelee minua kun asioin vammaisen kanssa yhdellä tai toisella tavalla.
Edelleenkään en ole arvostellut sinua, olen puhunut neutraalisti ja arvottamatta. Ei ole arvostelua sanoa, että jollakulla on piiloasenne jos hänella on piiloasenne. Se on toteamus. Arvotukset ovat omiasi.
Kyse ei ole psykologisesta arviosta vaan siitä, että olet itse ilmaissut asenteesi. Minä uskon sinua enemmän silloin kun sanot suoraan mitä ajattelet, kuin silloin kun väität että sinun asenteesi pitäisi tulkita ristiriitaisesti sen kanssa, mitä olet ajatustesi tosiasiallisesta sisällöstä kertonut.
Joo no tämähän se nyt onkin jo ihan lyömätön kommentti, oikein ässäkortti, kun minulla on jo PIILOasenteitakin. Sinä tiedät minun piiloasenteista, minä en, kylläpä on melkoinen vedätys.
No tämä tästä, en viitsi kommentoida tämän enempää, tiedät näköjään minusta paljon enemmän kuin minä itsekään, siinä vaikea puolustaa itseään mitenkään.
Heittäydytkö nyt ihan tahallasi tyhmäksi? Piiloasenne piilee sinulta itseltäsi, mutta ei välttämättä muilta. Se on piiloasenteen määritelmä. Piiloasenne on nimenomaan sitä, että ihmisen asenteet ovat jotakin, mutta hän oikeuttaa ne itselleen niin vahvasti ettei tunnista olevansa ennakkoluuloinen. Tämä oikeuttaminen ei kuitenkaan voi kätkeä asennetta toisilta. Olet kertonut suoraan omin sanoin mitä ajattelet ja paljastanut asenteesi. Et kuitenkaan itse tiedosta ilmaisevasi ennakkoluuloista, toiseuttavaa asennetta. Siis sinulla on piiloasenne.
Esität asian niin kuin tuollaisessa tilanteessa olisi valittava oman elämän ja sairaan ystävän "hyysäämisen" välillä. Miksei voisi omien mahdollisuuksien, ajan ja voimien mukaan olla ystävien kanssa, niin kuin ihmiset yleensä tekevät?
Tämän takia vaikuttaa, että ongelmasi on nimenomaan siinä, että ystäväsi on sairas. On varmaan parempi hänelle, ettei hänellä ole tuollaista "ystävää".
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Tuo on iljettävää, mutta et ole ap ainoa joka noin ajattelee. Läheltä seuranneena, nyt jo menehtyneen ihmisen, elinpiirin kapenemista voin sanoa, että "ystävät" unohtavat nopeasti sairastuneen. Kai se johtuu pelosta ja voimattomuuden tunteesta. Toivon, että kaikki eivät kuitenkaan ole niin kylmiä, että ajattelisivat vain rahaa ja hyötyä.
Itse olen vakavasti sairas, toki en parantumattomasti, ehkä? AP:n kaltaista ystävänkuvatusta tähän nyt viimeksi kaipaisin. Ap teet ystävällesi palveluksen häipymällä niin kauas kuin pääset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tulen sairastumaan. En toivo, että kukaan uhrautuisi vuokseni. Sen verran raskasta tämä on.
Nimim. Omaisen sairastamisen takia burnoutin partaall
Uhrautumaan? Eihän satunnainen toisen tukena olo ole uhrautumista.
Vierailija kirjoitti:
Olen pyörinyt viime vuodet monenlaisten kuolevien ja surevien seassa, joten en näe tunteitasi mitenkään erityisen poikkeavina ja kylminä. Se on sinun tapasi ja oikeutesi suhtautua asiaan.
Itsekin kyllästyn välillä surevien ja kuolevien ihmisten asenteisiin. Kaikki eivät ole jaloja, kovan kohtalon koulimia sankareita, vaan sääliä kerjääviä märmättäjiä.
Menetin minulle rakkaat ja tärkeät ihmiset muutaman vuoden sisään, joten hain terapiasta apua käsitelläkseni kuolemat. Mietin siellä miksi minua ärsyttävät jotkut samassa tilanteessa olevat kohtalotoverit, kunnes aukeni se suomalaisten tyyli puhua sairauksista ja kuolemista. Itketään kymmenenkin vuoden päästä jossakin tv-ohjelmassa, miten ysikymppinen rakas vaari sattui kesken kaiken kupsahtamaan ja omistan tämän tanssin nyt hänelle. Voihan pyhä yksinkertaisuus!
Kuolema on mielenkiintoinen puheenaihe samoin kuin vaikeat sairaudet, Se on todellakin ihan oma porukkansa, jonka kanssa asiaa voi analysoida ja käsitellä kokonaisvaltaisesti ja avarasti.
Jos pystyt, niin kuulostele ystävästäsi kuinka halukas on käsittelemään sairauttaan ja poismenoaan. Se on asia, johon suosittelen tutustumaan ja mitä avoimemmin te asiaa avaatte, puhutte totta ja pysytte siinä mikä on se oikein tunne sen parempi. Voit aivan hyvin sanoa ystävällesi, että sinua raivostuttaa ja ärsyttää. Se on myös surutyötäsi, joka yleensä alkaa jo silloin kun tiedetään että toinen lähtee. Et kuitenkaan pääse pakoon kuolemaa yhtään mihinkään, joten jos sen nyt pystyt kohtaamaan niin kuin sinä sen koet saat elämääsi ihan uutta ulottovuutta. Kunhan vältät sen seuran, jossa nimenomaan märistään ja haetaan sääliä. Niistä et opi mitään,
Miksei ysikymppisen rakkaan vaarin kuolemaa saisi surra, pitkänkin ajan päästä? Onko vanhuksen kuoleman sureminen tyhmää, "joutihan se kuolla" tyyliin? Ei ole. Älä tuomitse toisten surua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säälin aloittajaa epäempaattisuudessaan. En voisi ikinä toimia samoin.
Tyypillinen menestyjä. Ystävät valitaan oman hyödyn mukaan. Noita on aika paljon maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mä en ymmärrä, miksi puhut ystävyydestä. Et selvästikään ymmärrä suomen kieltä ja tuon kyseisen sanan merkitystä. Sinä et ole kenenkään ystävä.
Faith kirjoitti:
Esität asian niin kuin tuollaisessa tilanteessa olisi valittava oman elämän ja sairaan ystävän "hyysäämisen" välillä. Miksei voisi omien mahdollisuuksien, ajan ja voimien mukaan olla ystävien kanssa, niin kuin ihmiset yleensä tekevät?
Tämän takia vaikuttaa, että ongelmasi on nimenomaan siinä, että ystäväsi on sairas. On varmaan parempi hänelle, ettei hänellä ole tuollaista "ystävää".
Faith Hirvas, terve terve
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karmiva aloitus! Jos tämä on totta, niin ap on sukua Patrick Batemanille.
sinä kuulostat siltä, että sinulle ystävät ovat olemassa vain sinua varten - siis välinearvona. Kannattaa etsiä samanhenkisiä ystäviä, siis heitä, joille pinnallisuus ja itsekkyys on syvällisyyttä tärkeämpää. Toki tuolloin sitten tulee sinulle tilanteita, joissa huomaatkin, että sinulla on ystävä tai ystäviä, jotka vain käyttävät sinua välineenä, mutta ymmärrät ja hyväksyt sen kyllä, kun ymmärrät olevasi itsekin samanlainen.
sanoisin, että teet palveluksen tuolle parantumattomasti sairaalle ystävällesi, josa vain dumppaat hänet ja annat hänen löytää parempia ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turha sit inistä jos osuu omalle kohdalle 😂 Onneksi et ole mun kaveri.
Meidänkin perheessä rahaa olisi enemmän, jos emme kävisi auttamassa kodittomia, omalla kustannuksella.
Mutta, kun tiedämme, miten hyvin meillä on asiat näihin kaduilla eläjiin verrattuna, niin mielellämme autamme minkä pystymme.
Enkä tarkoita nyt kehua itseäni mitenkään.
Mutta tiedostan, että voisin itse olla se, joka asuu yksinäisenä kodittomana köyhänä kadulla, kukaan ei koskaan puhuisi minulle, ei koskettaisi, ei välittäisi...jos me jokainen osaltamme tekisimme hyvää ja auttaisimme heikompia, niin tämä maailma olisi vähän onnellisempi paikka elää.
Sairaalla on oma perhe tukenaan. Miksi hän edes haluaisi rasittaa ystäviää, en minä ainakaan. Jos perhe ei auta, sitten on saatava yhteiskunnan apua.
Missä kulkee "hyysäämisen" raja?
Jos ystäväsi on "tippunut eri piireihin" niin tarkoitatko, että hänellä ei ole enää rahaa ja haluat seurustella vain rikkaiden ihmisten kanssa?
Luuletko oikeasti, että voit 100 % estää kaikki sairaudet, vain koska sairastuminen ei tunnu "houkuttelevalta?"
Ystäväsi ansaitsee lähelleen ihmisiä, jotka oikeasti välittävät hänestä. Väität olevasi "kovissa vesissä keitetty", mutta minusta vaikutat hemmotellulta tyypiltä, joka ei halua elämäänsä ihmisiä joilla on aidosti vaikeaa.
Mieti tätä sitten, kun itse sairastut. Kyllä, "kun" eikä "jos", koska sairaus koskettaa jokaista ihmistä jossain elämänvaiheessa. Kaikki "kovaksi keitetyt" rikkaat kaverisi jättävät sinut silloin oman onnesi nojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pyörinyt viime vuodet monenlaisten kuolevien ja surevien seassa, joten en näe tunteitasi mitenkään erityisen poikkeavina ja kylminä. Se on sinun tapasi ja oikeutesi suhtautua asiaan.
Itsekin kyllästyn välillä surevien ja kuolevien ihmisten asenteisiin. Kaikki eivät ole jaloja, kovan kohtalon koulimia sankareita, vaan sääliä kerjääviä märmättäjiä.
Menetin minulle rakkaat ja tärkeät ihmiset muutaman vuoden sisään, joten hain terapiasta apua käsitelläkseni kuolemat. Mietin siellä miksi minua ärsyttävät jotkut samassa tilanteessa olevat kohtalotoverit, kunnes aukeni se suomalaisten tyyli puhua sairauksista ja kuolemista. Itketään kymmenenkin vuoden päästä jossakin tv-ohjelmassa, miten ysikymppinen rakas vaari sattui kesken kaiken kupsahtamaan ja omistan tämän tanssin nyt hänelle. Voihan pyhä yksinkertaisuus!
Kuolema on mielenkiintoinen puheenaihe samoin kuin vaikeat sairaudet, Se on todellakin ihan oma porukkansa, jonka kanssa asiaa voi analysoida ja käsitellä kokonaisvaltaisesti ja avarasti.
Jos pystyt, niin kuulostele ystävästäsi kuinka halukas on käsittelemään sairauttaan ja poismenoaan. Se on asia, johon suosittelen tutustumaan ja mitä avoimemmin te asiaa avaatte, puhutte totta ja pysytte siinä mikä on se oikein tunne sen parempi. Voit aivan hyvin sanoa ystävällesi, että sinua raivostuttaa ja ärsyttää. Se on myös surutyötäsi, joka yleensä alkaa jo silloin kun tiedetään että toinen lähtee. Et kuitenkaan pääse pakoon kuolemaa yhtään mihinkään, joten jos sen nyt pystyt kohtaamaan niin kuin sinä sen koet saat elämääsi ihan uutta ulottovuutta. Kunhan vältät sen seuran, jossa nimenomaan märistään ja haetaan sääliä. Niistä et opi mitään,
Miksei ysikymppisen rakkaan vaarin kuolemaa saisi surra, pitkänkin ajan päästä? Onko vanhuksen kuoleman sureminen tyhmää, "joutihan se kuolla" tyyliin? Ei ole. Älä tuomitse toisten surua.
Samaa mieltä. Rakkaat isovanhempani kuolivat 1996. Itken joskus vieläkin heitä ja muistelen yhteistä aikaa. Surun ei ole tarkoituskaan kadota kokonaan, kuolleen ihmisen paikkaa ei kukaan voi korvata. Sillä ei ole väliä miten vanha joku oli, vaan miten läheinen hän on ollut itselle.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä AP:n haukkumista. Minäkin katkaisin välit ystävään, joka on sairastanut masennusta teinistä saakka, kun 10 vuoden kohdalla en enää jaksanut hoitaa omaa työ- ja perhe-elämää sitä ankeutusta kuunnellen. Vaikka kuinka yritin jutustella vaikkapa naapurin koiranpennusta tai puistosta, jossa kävin valokuvaamassa syksyn lehtiä, oli vastaukset luokkaa ”se koira on ihan ruma ja ton rotuset on sairaita” ja ”ei susta mitään valokuvaajaa tuu, ei se kannata”. Häneltä itseltn asioita kysyttäessa vastasi että emmä oo tänään tehny mitään ja kaikki on paskaa. Ihmisten ulkonäön haukkuminen oli tämän ainoa viihdyke, itse en sellaista jaksa. Monesti sanottu, ei auta.
Pitkään kaikki arvosteli valintaani jättää sairas ihminen yksin, mutta oikeasti vasta välirikon jälkeen palasin iloiseksi itsekseni ja sujuu taas äitiys ja työ kunnon energialla. Joskus on pakko.
Masennus on pikkasen erilainen sairaus (jos sitä voi edes oikeaksi sairaudeksi kutsua) mitä fyysiset sairaudet. Masentunut voi halutessaan käyttäytyä nätistikin. Tosin kun lueskelin sinun kommenttiasi niin tuli tunne, että kaverisi ei ole masentunut ollenkaan, vain yksinkertainen k-pää. Yleensä masentuneet halveeraavat itseään, eivät muita.
Joo no tämähän se nyt onkin jo ihan lyömätön kommentti, oikein ässäkortti, kun minulla on jo PIILOasenteitakin. Sinä tiedät minun piiloasenteista, minä en, kylläpä on melkoinen vedätys.
No tämä tästä, en viitsi kommentoida tämän enempää, tiedät näköjään minusta paljon enemmän kuin minä itsekään, siinä vaikea puolustaa itseään mitenkään.