Lue keskustelun säännöt.
Minulla ei ole aikaa (eikä haluakaan) sairaalle ystävälle
06.11.2019 |
Moraalinen ja eettinen dilemma: ystäväni sairastaa vaikeasti ja etenevästi, joten parempaa ei ole tiedossa. Olemme pitkäaikaiset ystävät. Olen aika kovissa vesissä keitetty, joten mitenkään sielun tai psyyken päälle (jaksaminen) hänen tukemisensa ei ota, mutta aikani on rajallista. Tässä kohtaamme ongelman: minulle työ on tosi tärkeä juttu kuten statuskin - ja sen ylläpito. Joku voisi sanoa ahneeksi, itse koen, että taloudellinen tasapaino ja menestys ovat elämässäni merkityksellisiä. Näihin - ja näiden tavoitteluun - ystävän ”hyysääminen”
tekisi loven. Samoin ystäväni tietysti sairastaessaan on tippunut ”eri piireihin”, omaan pieneen karsinaansa, joka on enää heijaste elämästä. Ehkä alitajuisesti pelkään sen osuvan omalle kohdallenikin, mutta ”tunnen” sen vain v*tutuksena ja ärtymyksenä.
Olenko minä paha? Normaali? Saako ystävän vain jättää oman onnensa nojaan koska ”minua ei kiinnosta”? Kaikkihan me kuitenkin kuollaan?
Kommentit (150)
Toivottavasti en kohtaa koskaan ap:n kaltaista "ystävää"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah, kutsuu itseään ystäväksi, aika häiriintynyt.
Täysin vääristynyt kuva ystävyydestä.Kuvottavaa.
Minulla oli ap:n kaltaisia "ystäviä", siis ei aitoja ystäviä koska kelpasin vain niin kauan kuin hyötyivät minusta jotenkin. Itselleni oli myös parempi että välit katkesivat näihin ja annoin mennä. Harvoin edes tervehdin heitä jos nähdään.
Oikeasti aidot ystävät pysyivät.
Vai olisiko sittenkin niin, että alitajuisesti et halua kohdata kipeää asiaa ja näin ollen vähättelet ystäväsi merkitystä elämässäsi, jotta itseesi ei satu?
Kun keskittyy työhön, luulee ettei se satu. Sitten kun ystäväö ei enää ole, tuleekin alitajuinen pahaolo, ehkä jopa työkyvyttömyyskin tai sairasloma, jolloin oikeasti joudut pysähtyä, mutta et voi enää asioille mitään.
Kun olet vanhainkodissa, sinulla ei ole mitään muuta kuin aikaa. Raha ei tunnu silloin enää miltään, mutta lämmin käsi voisi tuntua. Mutta onko sitä siellä enää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päivän paras provo. Koukkuunkin jäi vaikka ja ketä.
Valitettavaa on kyllä se että tällaisia "ihmisiä" oikeasti on. Teeskentelee ystävää mutta jos tukea oikeasti tarvitsisi niin liukenee paikalta.
Lähimmäisenrakkautta kehiin. Sopivissa määrin. Aina voi yrittää edes hieman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tavannut kaltaisiasi ”ihmisiä”. Moni täällä sanoo, että katuvat sitten kun omalle kohdalle napsahtaa. Eivät toki kadu. Kiroavat kärsimystään, mutta hankkivat avun ostopalveluina. Tällaisilla yksilöillä ei yksinkertaisesti ole tunne-elämää. Aloitusviestistä voi aistia, että kaikki ilmenevä huoli kohdistuu omaan napaan ja maineeseen.
Ap, ota neuvo vastaan; älä koskaan enää lähesty ”ystävääsi”. Luultavasti olet saanut jo korjaamatonta pahaa aikaiseksi, ja jatkossa ”ihmisyytesi” sitä ainakin tulee tuottamaan. Älä muutenkaan ryhdy läheisempiin suhteisiin ihmisten kanssa, olet tuhoisa. Sinusta puuttuu ihmisyyden perusydin. Olet kuori.
Isänpäivän aattoon hyvää ajateltavaa. Meitä on monesta kennelistä.
Mikä helvetin narsistinen apina sä olet? Eikö hävetä jo ihan oma olemassaolo?