Lue keskustelun säännöt.
Työskentelen nepsy-ihmisten parissa ja en kehtaa tätä muuallekaan purkaa vaan sanon tänne.
03.11.2019 |
Nykyään nepsy-tutkimuksia vaaditaan naurettavan pienistä syistä.
Ajatellaan, että jos pari "kriteeriä" täyttyy niin "meidän lapsella on muuten sitten adhd/add/tourette" tms. ja sama aikuisilla, diagnosoidaan itsensä netin keskustelupalstoilla ja vaaditaan tutkimuksia vaikka laajat alkukartoitukset ei puolla mitään siihen viittavaa, että sieltä olisi mitään diagnoosia ikinä tulossa.
Voi myös olla, että tutkimukset on tehty ja todettu, että kaikki on ihan "normaalisti" niin silti sanotaan kaikille, että "Joo mulla on add " tms, vaikka sitä ei ole.
Yleensä ne "oireet" johtuu jostain ihan muusta.
Lapsien ihan normaalitkin kiinnostukset ja kehitysvaiheet koetaan epänormaaleina ja tehdään itse diagnooseja, sitten huudetaan ammattilaisille jotka ei tajua mistään mitään kun todetaan, että ei, teidän lapsellanne ei ole mitään poikkeavaa, vaan hän on ihan normaali lapsi, jolla on jotain tiettyjä normaaleja piirteitä.
Olen ollut alalla 12v ja kun näitä facebookin ryhmiä lukee niin meinaa välillä itku tulla kun hakemalla haetaan.
Tämä kaikki aika on sitten pois niiltä, joilla ihan oikeasti on niitä poikkeavuuksia.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Oletko, ammattilainen, aina ihan varma siitä että niin monien apua hakevien hätä on turhaa? Terveysammattilaisten lähtökohta tuntuu olevan nykyisin, että apua hakeva on turhaan ja tyhmyyttään liikkeellä. Esim. minä en mene lääkäriin kuin jos on aivan pakko. No menin sitten kerran kun tarpeeksi pahasti tuli paniikkioireita ja sekoamisen tunnetta. Ja kas, en näyttänyt tarpeeksi tarvitsevalta ja sain kuulla vain että "kuule, on ihmisiä jotka ihan oikeasti tarvitsevat apua". Ja se siitä sitten! Nyt sinnittelen ties kuinka monetta vuotta paniikissa ja masentuen, yrittäen keksiä itsehoitomenetelmiä, kun tiedän etten koskaan saa a
pua.
Älä yhden epäasiallisen ammattihenkilön takia jätä hakematta apua uudestaan. Mistä yritit silloin saada apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosi on tärkeä vanhemmalle, joka ei halua kokea, että lapsen ei-toivotut piirteet johtuisivat hänestä: siitä, miten hän on osannut lasta kohdella. Diagnoosi on ikään kuin vapautus syyllisyydestä, ja mahdollisuus vastuun jakamiseen. Siksi sen eteen taistellaan! Kyse on aikuisesta, ei lapsesta. Lasta ajatteleva aikuinen ilahtuisi siitä, että ongelma on liian lievä diagnoosiin, sen sijaan että suuttuisi? Vai mikä heidän mielestään diagnosoinnissa mättää? (?)
Et sitten ottanut huomioon sitä, että neuropoikkeavuudet ovat vahvasti perinnöllisiä :D
Ei kyllä johdu läheskään aina kasvatuksesta. Meillä 7v ja oppi vasta viime kesänä ajamaan polkupyörällä ja sitä vuosia tahkottiin tosi paljon, mutta jos ei adhd/lievä autisti/aistiherkkä lapsi uskalla heittäytyä asiaan niin ei vaan opi. Ei oppinut koskaan potkupyörälläkään ajamaan. Ja uimisen opettelu yhtä tuskaa, kun ei uskalla edes uimarenkaan kanssa harjoitella / heittäytyä veden varaan ja ollaan paljon kokeiltu. Ei ole meillä yrityksestä kiinni!!! Ei pidä yleistää.