Lue keskustelun säännöt.
Työskentelen nepsy-ihmisten parissa ja en kehtaa tätä muuallekaan purkaa vaan sanon tänne.
03.11.2019 |
Nykyään nepsy-tutkimuksia vaaditaan naurettavan pienistä syistä.
Ajatellaan, että jos pari "kriteeriä" täyttyy niin "meidän lapsella on muuten sitten adhd/add/tourette" tms. ja sama aikuisilla, diagnosoidaan itsensä netin keskustelupalstoilla ja vaaditaan tutkimuksia vaikka laajat alkukartoitukset ei puolla mitään siihen viittavaa, että sieltä olisi mitään diagnoosia ikinä tulossa.
Voi myös olla, että tutkimukset on tehty ja todettu, että kaikki on ihan "normaalisti" niin silti sanotaan kaikille, että "Joo mulla on add " tms, vaikka sitä ei ole.
Yleensä ne "oireet" johtuu jostain ihan muusta.
Lapsien ihan normaalitkin kiinnostukset ja kehitysvaiheet koetaan epänormaaleina ja tehdään itse diagnooseja, sitten huudetaan ammattilaisille jotka ei tajua mistään mitään kun todetaan, että ei, teidän lapsellanne ei ole mitään poikkeavaa, vaan hän on ihan normaali lapsi, jolla on jotain tiettyjä normaaleja piirteitä.
Olen ollut alalla 12v ja kun näitä facebookin ryhmiä lukee niin meinaa välillä itku tulla kun hakemalla haetaan.
Tämä kaikki aika on sitten pois niiltä, joilla ihan oikeasti on niitä poikkeavuuksia.
Kommentit (33)
Sama koskee allergioita ja intoleransseja. Niitä keksitään itse vaikka ne voi diagnosoida vain lääkäri.
Oma lukunsa ovat nämä elämäyliherkät, jotka eivät kestä sähköä, sisäilmaa, ärsykkeitä. Sokkotesteissä eivät tiedä ovatko voimalinhan alapuolella. Sisäilman kuuluukin yskittää, onhan se kuivempaa ja pölyisempää kuin ulkoilma. Kaikesta ärtyminen on pelkkää ahdistuneisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meillä neuvolan täti oli aivan varma, että meidän pojalla on vähintäänkin ADHD ja autismi.
Tämä sen takia, että oli normaali vilkas pikkupoika ja tykkäsi autoista ja työkoneista. Oli hänen mielestään äärimmäisen rajoittuneet mielenkiinnon aiheet, kyllä poikalapsen pitäisi silti tykätä leikkiä jollain muullakin.
Hyvä että nykyään asioita edes tutkitaan. Kyllähän se sitten testeillä selviää kenellä on oikeasti diagnoosi ja kuka on avun tarpeessa. Toki toivoisi apua myös diagnoosittomille jos on vaikeuksia vaikkapa koulunkäynnissä. Oma elämä olisi mennyt varmasti täysin eri tavalla jos olisin saanut apua aiemmin.
T: diagnoosi 30+ iässä, liitännäisinä masennus, ahdistuneisuushäiriö, sosiaaliset pelot, opinnot kesken
Nykyään kaikenlaiset elämänhallinnan ongelmat ja laiskuus pyritään saamaan jonkun ADHD-diagnoosin piikkiin. Se on muoti-ilmiö. Ensi vuosikymmenellä toivottavasti jo uudet tuulet.
No liittyiskö tähän ilmiöön
https://yle.fi/uutiset/3-10928894 (eilinen artikkeli: Liikaa vastuuta liian varhain? “Nykykoulussa järjestelmästä putoavat sellaiset, jotka aiemmin selvisivät pää pinnalla”)
Nuo uudet oppimisympäristöt ja itseohjautuvuuden vaatiminen alakoululaisilta on kyllä silkkaa hulluutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Diagnoosi on tärkeä vanhemmalle, joka ei halua kokea, että lapsen ei-toivotut piirteet johtuisivat hänestä: siitä, miten hän on osannut lasta kohdella. Diagnoosi on ikään kuin vapautus syyllisyydestä, ja mahdollisuus vastuun jakamiseen. Siksi sen eteen taistellaan! Kyse on aikuisesta, ei lapsesta. Lasta ajatteleva aikuinen ilahtuisi siitä, että ongelma on liian lievä diagnoosiin, sen sijaan että suuttuisi? Vai mikä heidän mielestään diagnosoinnissa mättää? (?)
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kaikenlaiset elämänhallinnan ongelmat ja laiskuus pyritään saamaan jonkun ADHD-diagnoosin piikkiin. Se on muoti-ilmiö. Ensi vuosikymmenellä toivottavasti jo uudet tuulet.
Totta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No liittyiskö tähän ilmiöön
https://yle.fi/uutiset/3-10928894 (eilinen artikkeli: Liikaa vastuuta liian varhain? “Nykykoulussa järjestelmästä putoavat sellaiset, jotka aiemmin selvisivät pää pinnalla”)Nuo uudet oppimisympäristöt ja itseohjautuvuuden vaatiminen alakoululaisilta on kyllä silkkaa hulluutta.
Samaa mieltä, tuosta ei tule seuraamaan mitään hyvää suurelle osalle lapsista.
Aloituksessa mainittiin, että monella niitä piirteitä on, mutta muista sysistä kuin että olisi adhd tms. Mistä syistä sitten voi olla?
Itse työskentelen läpsy-ihmisten kanssa, ja voi ziisus niitä kurpitsavankkuritarinoita..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tätä samaa pähkäillyt viime aikoina, koska seuraan läheltä perhettä missä vanhemmat ovat saaneet neljälle lapsella lääkitykset hommattua eli adhd on ja mielestäni vanhemmat luokittelevat todella reilusti lasten käytöstä.
Ovat ns sossuperhe ja luulen, että saavat lisärahaa näillä diagnooseilla.
Lapset ovat suht perus lapsia, mutta eivät saa olla ulkona vaikka isoja ovat eli miksiköhän riehuvaan ja tapellaan kotona?
Vierailija kirjoitti:
No liittyiskö tähän ilmiöön
https://yle.fi/uutiset/3-10928894 (eilinen artikkeli: Liikaa vastuuta liian varhain? “Nykykoulussa järjestelmästä putoavat sellaiset, jotka aiemmin selvisivät pää pinnalla”)Nuo uudet oppimisympäristöt ja itseohjautuvuuden vaatiminen alakoululaisilta on kyllä silkkaa hulluutta.
Tämä on niin totta. Normaalius ja epänormaalius on aina suhteessa siihen, mitä ympäristö vaatii. Jos kokee ettei pärjää nykymaailmassa, helposti kokee olevansa epänormaali ja haetaan diagnoosia. Kierre on valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko, ammattilainen, aina ihan varma siitä että niin monien apua hakevien hätä on turhaa? Terveysammattilaisten lähtökohta tuntuu olevan nykyisin, että apua hakeva on turhaan ja tyhmyyttään liikkeellä. Esim. minä en mene lääkäriin kuin jos on aivan pakko. No menin sitten kerran kun tarpeeksi pahasti tuli paniikkioireita ja sekoamisen tunnetta. Ja kas, en näyttänyt tarpeeksi tarvitsevalta ja sain kuulla vain että "kuule, on ihmisiä jotka ihan oikeasti tarvitsevat apua". Ja se siitä sitten! Nyt sinnittelen ties kuinka monetta vuotta paniikissa ja masentuen, yrittäen keksiä itsehoitomenetelmiä, kun tiedän etten koskaan saa apua.
Sitä on vain aina niin huolissaan lapsistaan. Miettii onko kaikki hyvin vai pitäisikö huolestua, onko joku käytös normaalia vai tarvitsisiko lapsi tukea. Itselleni ainakin olisi pelkästään helpotus jos joku sanoisi että huolehdin turhasta, normaaleja on. Kun joka paikassa toitotetaan että jos on jotain, niin mahdollisimman aikaisin pitää puuttua, niin sitten sitä tarkkailee lapsiaan suurennuslasilla ja miettii että onko jotain.
Poikani on todella vilkas, vaikea istua paikoillaan edes syömisen ajan, kiinnostunut tietyistä asioista todella syvästi ja joistain ei yhtään, sosiaalisesti ei ehkä niin taitava mutta jatkuvasti äänessä, kävelee varpaillaan. Toisella lapsella vaikeuksia puhua monille ihmisille, onko se mutismia, meneekö se ohi itsestään vai pitäisikö viedä johonkin arvioitavaksi???
Mietin näitä asioita todella paljon. Ja sekö on sitten ammattilaisten kiusaamista jos vien jonnekkin arvioitavaksi? Olen huolissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne kyllä ketään, joka ilahtuisi ja haluamalla haluaisi lapselleen elinikäisen neurologisen poikkeavuuden, jonka takia tämä joutuu aina taistelemaan tavanomaista enemmän sosiaalisia suhteita säilyttääkseen tai opiskellakseen itselleen ammatin.
Voi sellaisiakin vanhempia toki olla, onhan semmoinenkin olemassa kuin Münchhausenin oirehyhtymä. Mutta ihan varmasti tuollaisia on paljon vähemmän kuin normaaleja, oman lapsensa parasta ajattelevia vanhempia.
Kannattaa myös tajuta, että tutkimuksiin voi olla hyvinkin vaikea päästä. Esimerkiksi minä joudui aika lailla tappelemaan saadakseni neuvolassa etenemään oman lapseni autismitutkimukset. Hänellä om voimakas aspergerin syndrooma, siis ihan diagnosoitu sellainen, mutta kas kun normiterkkari ei kovin usein törmää asseihin, eikä hänellä ole sen alan erikoistietämystä, asenne oli ensin alkuun "no eihän hänellä ole mitään vialla". Hain päiväkodista paperit, jossa hoitajat kertoivat ihan muuta, ja johan alkoi tapahtua...
Toisin sanoen kun kokemus on tuo, ei se ole kovin iso ihme, että lapsensa tilanteesta huolestuneet vanhemmat saattavat olla ärhäköitäkin saadakseen selvyyden asiaan. Se on teidän hoitopuolen tehtävä PERUSTELLA se, mitä olette asiasta mieltä. Jokainen normaali vanhempi varmasti on lähinnä helpottunut, kun saa tietää, että lapsella ei olekaan vakavaa neurologista poikkeamaa.
Sitä paitsi se kyllä on myös niin, että isossa osassa neurologisia poikkeamia ihmisellä saattaa olla lievää poikkeamaa, vaikkei diagnoosikynnys ylitykään. Tiedän usemman ihmisen, joka on saanut esimerkiksi diagnoosin "asperger-piirteinen".
Ottakaa siis ihmisten huolet tosissanne. Moni lapsi osaa hyvin tsempata lyhyen vastaanottoajan ajan, ja esimerkiksi autismikirjon oireet tulevat aika heikosti esille aikuisen ja assin kohtaamisessa - sosiaaliset ongelmat tulevat näkyviin paremmin, kun lapsi on ryhmässä muiden lasten kanssa, koska aikuinen kahdenkeskisessä tilanteessa yleensä sopeutuu assin erikoiseen käytökseen.
Ja jos diagnoosikynnys ei ylity, selittäkää se kunnolla. Harvalla maallikolla on kovin laajaa käytännön kokemusta neurologisesti epätyypillisistä lapsista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No liittyiskö tähän ilmiöön
https://yle.fi/uutiset/3-10928894 (eilinen artikkeli: Liikaa vastuuta liian varhain? “Nykykoulussa järjestelmästä putoavat sellaiset, jotka aiemmin selvisivät pää pinnalla”)Nuo uudet oppimisympäristöt ja itseohjautuvuuden vaatiminen alakoululaisilta on kyllä silkkaa hulluutta.
Samaa mieltä, tuosta ei tule seuraamaan mitään hyvää suurelle osalle lapsista.
Aloituksessa mainittiin, että monella niitä piirteitä on, mutta muista sysistä kuin että olisi adhd tms. Mistä syistä sitten voi olla?
Syy voi olla ympäristössä tai ihan perus luonteenpiirteissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No liittyiskö tähän ilmiöön
https://yle.fi/uutiset/3-10928894 (eilinen artikkeli: Liikaa vastuuta liian varhain? “Nykykoulussa järjestelmästä putoavat sellaiset, jotka aiemmin selvisivät pää pinnalla”)Nuo uudet oppimisympäristöt ja itseohjautuvuuden vaatiminen alakoululaisilta on kyllä silkkaa hulluutta.
Samaa mieltä, tuosta ei tule seuraamaan mitään hyvää suurelle osalle lapsista.
Aloituksessa mainittiin, että monella niitä piirteitä on, mutta muista sysistä kuin että olisi adhd tms. Mistä syistä sitten voi olla?
Syy voi olla ympäristössä tai ihan perus luonteenpiirteissä.
Mutta miten vanhemmat voisi tietää jos se on jotain missä lapselle olisi hyödyllistä saada tukea?
Ihmiset haluavat apua, eivät diagnooseja. Diagnoosithan ovat lähinnä stigmatisoivia, kalliita ja pitkiä prosesseja.
Monet ADHD/ADD diagnoosin saaneet ovat joutuneet itse selvittämään asiansa hakemaan apua netistä ja kirjallisuudesta väärien ja turhin MT-diagnoosien jälkeen.
"Voi myös olla, että tutkimukset on tehty ja todettu, että kaikki on ihan "normaalisti" niin silti sanotaan kaikille, että "Joo mulla on add " tms, vaikka sitä ei ole."
Mitä se sinua liikuttaa jos jolla kulla omasta mielstä on ADD ja kertoo siitä muille? Ja saa mahdollisesti vaihtaa kokemuksia vertaistuen parissa?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset haluavat apua, eivät diagnooseja. Diagnoosithan ovat lähinnä stigmatisoivia, kalliita ja pitkiä prosesseja.
Monet ADHD/ADD diagnoosin saaneet ovat joutuneet itse selvittämään asiansa hakemaan apua netistä ja kirjallisuudesta väärien ja turhin MT-diagnoosien jälkeen.
"Voi myös olla, että tutkimukset on tehty ja todettu, että kaikki on ihan "normaalisti" niin silti sanotaan kaikille, että "Joo mulla on add " tms, vaikka sitä ei ole."
Mitä se sinua liikuttaa jos jolla kulla omasta mielstä on ADD ja kertoo siitä muille? Ja saa mahdollisesti vaihtaa kokemuksia vertaistuen parissa?
Miksi pitää kertoa muille olevansa adhd jos on tutkimuksissa todettu ettei ole?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset haluavat apua, eivät diagnooseja. Diagnoosithan ovat lähinnä stigmatisoivia, kalliita ja pitkiä prosesseja.
Monet ADHD/ADD diagnoosin saaneet ovat joutuneet itse selvittämään asiansa hakemaan apua netistä ja kirjallisuudesta väärien ja turhin MT-diagnoosien jälkeen.
"Voi myös olla, että tutkimukset on tehty ja todettu, että kaikki on ihan "normaalisti" niin silti sanotaan kaikille, että "Joo mulla on add " tms, vaikka sitä ei ole."
Mitä se sinua liikuttaa jos jolla kulla omasta mielstä on ADD ja kertoo siitä muille? Ja saa mahdollisesti vaihtaa kokemuksia vertaistuen parissa?
Hyvä kysymys, varsinkin kun aikuisille addeille tai autismikirjolaisille ei anneta mitään verovaroin kustannettavaa terapiaa tms., joten se ei ole oikeasti keneltäkään pois.
Toki diagnoosiprosessi itsessään maksaa, mutta muuten.
Ymmärrän pointtisi. Ei sillä diagnoosilla muuten mitään välttämättä teekään, mutta kun lapsi ei saa tarvitsemaansa tukea, esim koulussa, ilman sitä.