Jos lähipiirissänne on mielenterveysongelmia/ammattisairastajia, miten jaksatte heidän outoja juttuja/hankaluuttaan?
Miten jaksaa vuosikymmeniä ihmistä, joka on hankala - ja sairas-? Yksinäinen, masentunut, haluton edes haluamaan toipumista, varma siitä että lääkärit/lääketiede ei vain tunnista heidän sairauttaan .
Oman lähipiirin ammattisairastajalla jotenkin aina joko todetaan tai epäillään kulloinkin esilläolevaa tautia. Löytyy siis ainakin kilpirauhasongelmat, uniapnea, sisäilmasairaus, krooninen väsymysoireyhtymä, ferritiinivaje, kaamosmasennus, IBS. Ja pinkka muitakin sairauksia ja oireita.
Hän ei eikä pysty hoitamaan monia arkiasioita mutta kummasti jaksaa juosta ilmaistapahtumissa ja vertaistukiryhmissä hakemassa vahvistusta sille, ettei voi itse mitenkään edesauttaa toipumista vaan joutuu odottamaan sitä että lääketiede kehittää ihmepillerin.
Ruokarajoitteet ovat massiiviset mutta täysin epäsäännöllisellä ruokarytmillä ei ole oireiden kanssa hänen mielestään mitään vaikutuksia. Ei voi harrastaa mitään liikuntaa omasta mielestään sillä nukkuu 3-5vrk putkeen kroonisen väsymysoireyhtymän takia pienenkin jälkeen . Joten ei voi siivota eikä järjestää, tuntuu pakenevan omasta kodistaan suurimman osan aikaa. Kyläily ystävän luona vaatii kahden viikon suunnittelun ja viikon toipumisen; kaikki on hidasta ja vaikeaa ja hankalaa. Yhden henkilön ruokaostokset ovat uuvuttava koko päivän vievä rasitus. Sairaseläkkellä mutta mitään ei saa tehtyä, on liikaa stressiä.
Kyseessä aika läheinen sukulainen, joten hankalaa olla olematta huolissaan tai tekemisissä. Mutta samalla äärettömän turhauttavaa kun mikään ei muutu ja tilanne vain huononee vuosi vuodelta. Hoito julkisella puolella on reseptien uusimista kerran vuodessa.
Miten muissa perheissä/suvuissa jaksetaan näitä sairastajia? Osittain tuntuu kuin olisi tai astmaatikko, joka ei hoida sairauttaan. Kai muihin sairauksiin kuuluu että että potilaan tulee itse ottaa vastuu voinnistaan? Ymmärrän ettei kaikesta voi toipua mutta edes perusvuorokausi- ja ateriarytmi, voiko sellaista odottaa aikuiselta edes hyvinä päivinä? Missä vaiheessa masennusoireet katsotaan niin elämää rajoittaviksi että hoitoa saisi?
Kommentit (28)
Aika paha!?! Hän varmaan kerää säälipisteitä joka paikassa. Enkä usko että tuosta toipuu, varsinkaan jos ei itse halua tehdä asialle jotain. Uskon että on vaikeaa elää hänenlaisensa ihmisen kanssa. Mutta jos käsitin oikein niin ette asu samassa taloudessa. Joka tapauksessa, tsemppiä.
Onneksi minulla ei ole tuollaisia suhteita.
(Palstan ammattivalittajassakin on tarpeeksi kestämistä.)
Ei löydy omasta mutta miehen suvusta tälläinen ammattivalittaja. Ikää alle 60v, ollut jo ainakin 20v sairaseläkkeellä. Diagnooseja on kaikennäköisiä, keksii myös läheisilleen kaikkia trendidiagnooseja. Joka paikkaa särkee ja yskä on aina vaan ja homealtistusta yms. (jokaisesta asunnosta pitää muuttaa puolen vuoden jälkeen tämän takia), mutta 40 askivuodella tupakointia ei ole tietenkään asiaan merkitystä. Kyseisen ihmisen kanssa pärjää, kun näkee harvoin, ja antaa kaiken mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
En usko, että kukaan on huvikseen sairauseläkkeellä. Olen itse ollut kausia elämästäni kuntoutustuella ja siihenkin tarvitsee aika vahvat perusteet, ei niitä kenelle tahansa myönnetä. Kuulostaa enemmänkin siltä, että aloittajan kuvaamalla henkilöllä on mielenterveysongelmia, mutta yrittää etsiä niille fyysistä syytä. Kokemukseni mukaan useat ihmiset tekee näin. Voi olla tosi vaikeaa hahmottaa ja myöntää itselleen, että on vaikkapa masentunut. Olipa syy sitten mikä tahansa, se ettei pysty näkemään läheisiään, sitoutumaan työhön tai kouluun ym. on varmasti turhauttavaa myös henkilön itsensä mielestä, ei pelkästään läheisten.
Jos hän toimisi normaalist, niin oli terve. Tottakai tuollainen väsyttää, ettei ihminen parane, vaan sairaudet lisääntyvät. Silloin ihminen tarvitsee itse apua.
Vierailija kirjoitti:
Jos hän toimisi normaalist, niin oli terve. Tottakai tuollainen väsyttää, ettei ihminen parane, vaan sairaudet lisääntyvät. Silloin ihminen tarvitsee itse apua.
Tuli monta kirjoitusvirhettä. Mutta omainen tarvitsee apua myös tuossa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän toimisi normaalist, niin oli terve. Tottakai tuollainen väsyttää, ettei ihminen parane, vaan sairaudet lisääntyvät. Silloin ihminen tarvitsee itse apua.
Tuli monta kirjoitusvirhettä. Mutta omainen tarvitsee apua myös tuossa tilanteessa.
Missä utopiassa elät? Kun se sairaskaan ei saa kuin reseptien uusimista niin mitä apua omainen edes teoriassa voisi saada?
Ei käy kateeksi sitä tk lääkäriä, joka joutuu tällaisia hoitamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei käy kateeksi sitä tk lääkäriä, joka joutuu tällaisia hoitamaan.
no ei, olen ollut aikoinaan n. 3v. ajan tk-lääkärinä ja nämä kerran viikossa vastaanotolla ramppaavat fibromyalgia-masennus-ärtyvä suoli-krooninen väsymys-raudan vähyys (ei puute)-tinnitus-kilpirauhanen yms. potilaat ovat todella raskaita hoitaa, eikä niitä saa edes vastasnotolta ulos ajoissa vaikka vastaanottoaika olisi mennyt kokonaan yleiseen valitukseen ilman että ehtii tutkia potilasta tai määrätä labroja tai lääkkeitä tai fysioterapiaa tai lähetettä minnekään, aika menee nyökytelöessä potilaal että "joo sellaista kaikkea, joo kyllä, kyllä, on hankalaa ja on hankalia oireita kyllä joo" kai ne siitäkin jotain saa kun vastaanotolla ramppaavat vaikka tutkimuksissa ei oikein mitään vikaa löydykään ja vaikka leikattavaa vikaa ei löydy, mikään lääke ei sovi kun kaikista tulee vähän jotain haittaa, fysioterapia ei sovi kun jumpasta tulee vain entistä kipeämmäksi jne. Eikä meinaa saada ulos vastaanotolta selittämästä vaivojaan kuin selästä ulos työntämällä, vielä ovensuussa tulee jokin näköhäiriö tai päänsärky esiin uutena oireena, jota ei ehditä tutkia tai hoitaa enää kun vastaanotto on jo muutenkin myöhässä näiden takia ja ohje on varata uusi aika uusien vaivojen takia ja taas nähdään viikon päästä eikä mitään löydy taaskaan kun tutkitaan ja taas on päivän aikataulu pielessä ja loppupäivä pilalla näiden takia. Hirveä määrä turhaa työtä ja kustannuksia ultraäänitutkimuksista ja verikokeista yms. joista ei mitään löydy. Yksityislääkärinä nykyään näistä saa edes lisää palkkioita runsaasti ja kaikenlaista lausuntoa ja lähetettä saa tehdä joista tulee kunnon lasku potilaalle.
Tiedäthän sinä vastaaja, joka on ollut tk-lääkärinä 3vuotta, että näillä potilailla on jokin epämääräinen huono olo, jonka syytä sitä et voi poistaa ottamalla perusverenkuvan tai yhden ultran mahdollisesti väärästä paikasta. Tutkimalla lisää syy ehkä löytyisi, mutta todennäköisesti sitä ei löydy koska ei voi tutkia kun yksi kohta on tutkittu terveeksi . Se syy voi löytyä ihan mistä vaan. Mutta uskotaan, että sinä et sitä löydä. Et varsinkaan koska et oikeastaan edes kuuntele vaan tuijotat vaan potilasta ja teet päässäsi oman hypokondria diagnoosin.
Olen tuntenut kaksi tällaista ammattisairastajaa. Toiselta löytyi lopulta syöpä, mutta kovin paljon ei ollut enää tehtävissä, koska se löydettiin niin myöhään, ja hän kuoli melko pian. Toiselta löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta, joka ei jostain syystä näkynyt tavallisissa verikokeissa. Hän sai lääkkeet vajaatoimintaan ja voi nykyään hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei käy kateeksi sitä tk lääkäriä, joka joutuu tällaisia hoitamaan.
no ei, olen ollut aikoinaan n. 3v. ajan tk-lääkärinä ja nämä kerran viikossa vastaanotolla ramppaavat fibromyalgia-masennus-ärtyvä suoli-krooninen väsymys-raudan vähyys (ei puute)-tinnitus-kilpirauhanen yms. potilaat ovat todella raskaita hoitaa, eikä niitä saa edes vastasnotolta ulos ajoissa vaikka vastaanottoaika olisi mennyt kokonaan yleiseen valitukseen ilman että ehtii tutkia potilasta tai määrätä labroja tai lääkkeitä tai fysioterapiaa tai lähetettä minnekään, aika menee nyökytelöessä potilaal että "joo sellaista kaikkea, joo kyllä, kyllä, on hankalaa ja on hankalia oireita kyllä joo" kai ne siitäkin jotain saa kun vastaanotolla ramppaavat vaikka tutkimuksissa ei oikein mitään vikaa löydykään ja vaikka leikattavaa vikaa ei löydy, mikään lääke ei sovi kun kaikista tulee vähän jotain haittaa, fysioterapia ei sovi kun jumpasta tulee vain entistä kipeämmäksi jne. Eikä meinaa saada ulos vastaanotolta selittämästä vaivojaan kuin selästä ulos työntämällä, vielä ovensuussa tulee jokin näköhäiriö tai päänsärky esiin uutena oireena, jota ei ehditä tutkia tai hoitaa enää kun vastaanotto on jo muutenkin myöhässä näiden takia ja ohje on varata uusi aika uusien vaivojen takia ja taas nähdään viikon päästä eikä mitään löydy taaskaan kun tutkitaan ja taas on päivän aikataulu pielessä ja loppupäivä pilalla näiden takia. Hirveä määrä turhaa työtä ja kustannuksia ultraäänitutkimuksista ja verikokeista yms. joista ei mitään löydy. Yksityislääkärinä nykyään näistä saa edes lisää palkkioita runsaasti ja kaikenlaista lausuntoa ja lähetettä saa tehdä joista tulee kunnon lasku potilaalle.
Ja voinet uskoa miltä tuntuu, kun nämä kestoramppaajst ohjataan terveyskeskuksessa hoitajalle, hoitajalle joka ei voi tehdä mitään muuta kuin tunnin vastaanottoajan päätteeksi sanoa, että varataan uusi aika (sadannen kerran samojen juttujen pyörittelyyn) tai ohjelmoida turhana tutkimuksena pvk, jotta käynnistä tulisi jotenkin edes hiukan sellainen olo, että jotain on tehty.
Lääkärille kun ei ole antaa aikaa, eikä se lääkäriajan varaaminen tai antaminen auta mitään.
Tämä porukka on erikoisten vaivojen vuoksi pitkään / vuosia sairaslomalla, uusi oireita löytyy alituiseen. Psyk. puolellakaan eivät saa näitä oikein asioihin. Asiakirjatekstejä löytyy siis aivan joka saralta ja läheitä on tehty uniapneasta aina fysiatrille ja Psykan puolelle.
Lopulta kun saavat haluamansa (?) eli pysyvän työkyvyttömyyseläkkeen niin sekään ei hetken päästä ole kivaa.
Työkyvyytömyyseläkrläisenä ei työkyky ole enää uhattuna ja näin ollen armottomasti putoaa monesta kelkasta eikä oireiden tai vaivojen kanssa olekaan tutkimushumpassa päällimmäisenä.
Kuule ap, viestistäsi ei oikein käynyt ilmi, miten tämän läheisesi elämäntilanne sinua kuormittaa. Olet siis häiriintynyt, kun hänen vointinsa ei parane? Jos tuolla henkilöllä on krooninen väsymysoireyhtymä, niin asiaa ei auta se, että kiukuttelet, miksi ei sitä hoida/saa hoitoa. Eihän ko. sairauteen ole saatu edes kansallisia hoitosuosituksia, vaikka sellaiset on ollut jo hyvän aikaa tekeillä. Eli julkisella puolella ei hoitoa juurikaan ole tarjolla. Oletko siis kuormittunut hänen sairauden ympärillä pyörivistä puheenaiheista vai joudut auttamaan häntä käytännön asioissa yli voimavarojesi? Mitäpä jos ehdotat hänelle jotain sairaudesta vapaata tekemistä esim. yhdessä elokuvan katsomista hänen luonaan tms. tekemistä, joka ei vaadi liikkumista. Jos henkilöllä on työkyvyttömyyseläkekin, onko oikeudet henkilökohtaiseen avustajaan tai kotipalveluun tms. selvitetty? Parasta vaan hyväksyä tilanne ja löytää keinoja kuorman keventämiseen. Nykyisellä asenteella lisäät vain hänen sairaustaakkaa ja kuormitat itseäsi.
Lopetat narsistisen väkivallan harjoittamisen, niin kummasti alkaa parantua. :)
Työkyvyttömyyseläke on ilmeisesti masennuksen vuoksi? Näitä löytyy varmaan jokaisen tuttavapiiristä, itsekin tunnen kolme. Pääasiallinen syy vaikeuksiin on pitkään jatkunut masennus, jota ei joko tunnusta tai johon ei enää työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen saa hoitoa (psykoterapiaa). Somatoforminen häiriö (F45) ja harhaluuloisuushäiriö (F22) invalidisoi potilaat pahemmin kuin mikään fyysinen sairaus.
Läheisten kannattaa varmaan rajata aikaa ja puheenaiheita, että ajatukset saadaan muualle. Voihan sen sanoa suoraankin, että nyt ei keskustella sairauksista, vaan mukavammista asioista. Vertaisryhmät ovat hyvä, jos niissä kerran käy. Eipä toisen elämään voi kovin paljon vaikuttaa muuten kuin yrittämällä ymmärtää, että kyse on sairaudesta, jolle ihminen ei voi mitään. Silti ei kannata hyväksyä huonoa käytöstä, siitä syntyy väsymistä enemmän kuin itse sairaudesta. Kuuntelee sen verran kun itse jaksaa, ei kannata ottaa kantaa sairauksiin ja niiden hoitoon tai elämäntapaan.
Vaikempia tapauksia läheisten kannalta ovat ihmiset joilla on persoonallisuushäiriö, ja jotka "pärjäävät" kuten muutkin. Vaitettavasti tiedämme, että heidän "pärjäämisensä" otetaan toisten selkänahasta. Sairas ihminen saa paljon aikaiseksi normaaliuden nimissä. Esimerkiksi psykopaatti ryhtyy terapeutiksi: tällaisiakin älyn jättiläisiä tiedän.
Eivät ole outoja eivätkä hankalia, ap. Sinäkin olet sukusi summa, joten katso peiliin.
Ei sitä varmaan jaksakaan jos sekin hoito mitä saa on vain reseptin uusimista ja sekin on iso ongelma kun kertoo oireistaan ja lääkäri ei ota todesta. Usein myös pidetään kaikkia potilaita samanlaisina ja että kaikkien oireet on vaan luulotautia ja sitten kun on jotain fyysistä tehdään siitäkin psyykkistä. Kun sitten epäillään ja testaillaan vaan jotain yleistä eikä niitä harvinaisia tai periytyviä sen takia kun ne on harvinaisia ja periytyviä. Esim. reumaoireita jos on niin testataan myös tumavasta-aineet mutta siinäkin on ongelma kun julkisella puolella näkyy vaan yleiset kuviot mutta ei ne harvinaiset ja jos on se harvinainen kuvio niin eihän sitä oikeaa diagnoosiakaan saa ja pyörii vaan niiden oireidensa kanssa. Ja sitten se että kaikista oireista mitä on niin sanotaan vaan että se on ihan normaalia mutta oikeasti se ei todellakaan
Jos lääkäri ei tiedä eikä eikä testaa oikeita niin pitää mennä takaisin lääkärikouluun opiskelemaan
Psyykkiset ongelmat ovat vanhemmalla sukupolvella vielä tabu, ei haluta myöntää niitä. Se hyvä puoli tuossa on, että voit luottaa, että menee varmasti lääkäriin, jos onkin jotain vakavaa. Omalla lähiomaisella on se ongelma, ettei mene lääkäriin millään, vaikka syytä olisi. Joten sinun ei tarvitse huolehtia ainakaan siitä, että jäisi hoidotta. Sovi joku aika, milloin soitat hänelle, niin jaksat paremmin kuunnella kuulumiset. Itse soitan sen takia päivittäin, että tiedän, että kaikki on hyvin. Jos ei ole vanhempasi, niin sinuna miettisin, että onko välttämätöntä pitää yhteyttä niin paljon, jos se rasittaa.
Olisiko hänelle apua vertaistuesta? Hän saisi narista kaltaistensa parissa ja voisi esiintyä normaalina ihmisenä mm. sukulaisten kanssa.
Hirvittävää huomionkipeyttä ja toisten ihmisten laiminlyöntiä hänen taholtaan.