Jos olisitte lapsena tavanneet aikuisen itsenne, olisitteko tykänneet hänestä?
Mietin tätä tässä päivänä eräänä, koska olen todella itsekriittinen. En esimerkiksi vanhemmuudessa tunne kovin usein mitään onnistumisen elämyksiä, vaan aina tuntuu että olisi tuon jotenkin paremminkin ehkä voinut hoitaa. Lapsillani on kuitenkin kaikilla mittareilla mitattuna aika mukavat oltavat.
Itse olen alkoholistiperheen lapsi ja aikuisen huomio oli lapsena todella harvinaista. Aloin sitten miettimään että mitä itse olisin tykännyt lapsena, jos lähipiirissäni olisi ollut joku sellainen aikuinen kuin nyt olen. Ja kun mietin sitä näin, tiedän että olisin rakastanut häntä. Olen se ihminen, jota olisin itse lapsena niin suuresti kaivannut. Tämän huomion jälkeen voin oikeastaan taputtaa itseäni selkään, olen ihan hyvä minä.
Mitä te ajattelisitte lapsena siitä henkilöstä, joka nyt olette?
En. Eikö se kuulu mennä niin, että murrosikä muuttaa aivan toiseksi ihmiseksi kuin mikä lapsena oli? Ja sellainen on sitten hautaan saakka.