Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi uuvun totaalisesti, jos joku (nyt mieheni) pyytää minulta jotain, pientäkin?
01.11.2019 |
Olen huomannut, että olen pitkään, ehkä aina, ollut sellainen, joka uupuu totaalisesti, jos joku pyytää jotain. Pyydetty asia on monesti ihan pieni ja helppo asia, että voisinko soittaa jonkun puhelun toisen puolesta, tai esim. kilpailuttaa autovakuutuksen miehen autoon tai joku sukulainen pyytää että tule tänään kahville. Tai mies pyytää, että voisinko selvittää (googlaamalla ym.) että mikä olisi hänelle paras uusi takki ja mistä sen saisi halvimmalla. Tai äitini pyytää, että katson jotkut kauppakirjat läpi ja otan kantaa onko ne ok. Minä kyllä olen luonteeltani avulias ja mielelläni autan läheisiäni, siitä ei ole kyse. Vaan siitä, että jos joku pyytää jotain. Pyytää vaikka vain soittamaan hänelle huomenna, niin uuvun pyytämisestä niin paljon, että istun vain puoli tuntia paikallani ihan poikkiväsyneenä (siis heti sen pyynnön tultua).
Mikä kumma tässä on, ja olenko ainoa tällainen?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla piirre persoonallisuushäiriöstäkin voisi olla hyödyllistä selvityttää laajemmin ja seikkaperäisemmin.
No ei todellakaan ole.
Persoonallisuushäiriöitä ovat:
Epäluuloinen (F60.0), eristäytyvä persoonallisuushäiriö (F60.1), epäsosiaalinen eli psykopaatti (F60.2), epävakaa (F60.3), huomionhakuinen (F60.4), narsistinen persoonallisuushäiriö (F60.8), vaativa (F60.5), estynyt (F60.6) ja riippuvainen persoonallisuushäiriö (F60.7).
Mikä noista ap sinun mielestä olisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottamatta kantaa tuohon persoonallisuushöiriöihin siirtyneeseen keskusteluun sanoisin että vakka kantensa valitsee on vanha sanonta ja pitää edelleen paikkaansa. Vaikka ap:llä on ollut tuo olotila jo pitkään eikä se ole miehen myötä ilmestynyt niin se ei sulje pois sitä että mies pyytää kaikenlaista. Ja koska jokainen ihminen tekee itse omat valintansa niin mies on hyvinkin voinut ihastua ap:ssä siihen että on sellainen reippaan oloinen joka tekee kaikenlaista, on kätevä emäntäntä ja etsii takin netistä jne.
Itselleni on käynyt juuri noin, ihmiset valitsee minut elämäänsä jos valitsevat juuri niistä syistä joista en niin välitä ja jotka itselleni ovat ongelma.
Kannattaa myös erottaa se miten ihmiset itse tekee spontaanisti itselleen mieluisia asioita jotka saattavat sinuakin auttaa vs miten suhtautuvat ehkä ikäviinkin pyyntöihin jotka itse esität kertoen että tarvitset niitä asioita.
Omalla kohdalla tuo on mennyt niin että ympäriltä onkin löytynyt yllättävän suuri joukko ihmisiä jotka ihan yhtälailla poimii rusinoita pullasta ja jättää kaiken muun muulloin kun pakon edessä. Saatetaan puhua ja usein puhutaankin kauniita asioita siitä miten yhdessä mennään samaan suuntaan ja monet asiat edistyykin juuri niin ja vielä paremmin. Mutta kuitenkin usein käy myös niin että saatan esittää jonkin pyynnön jostakin itsestään selvästä asiasta jota tarvitsisin itse eniten esimerkiksi viisi kertaa ilman että mitään lopulta tapahtuu ilman että itse teen, käsken, vaadin tms. Mutta silti saatetaan puhua edelleen kauniisti kuinka tässä yhdessä ollaan.
Ehkä et vain osaa sanoa ei? Sellainen kuormittaa jo sinänsä, ajatus, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua.
Luepa Anna-Liisa Valtavaaran "Kiltteydestä kipeät", saatat löytää itseäsi sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla piirre persoonallisuushäiriöstäkin voisi olla hyödyllistä selvityttää laajemmin ja seikkaperäisemmin.
No ei todellakaan ole.
Persoonallisuushäiriöitä ovat:
Epäluuloinen (F60.0), eristäytyvä persoonallisuushäiriö (F60.1), epäsosiaalinen eli psykopaatti (F60.2), epävakaa (F60.3), huomionhakuinen (F60.4), narsistinen persoonallisuushäiriö (F60.8), vaativa (F60.5), estynyt (F60.6) ja riippuvainen persoonallisuushäiriö (F60.7).
Mikä noista ap sinun mielestä olisi?
Luitkohan ihan ajatuksella mitä kirjoitin? En osaa diagnosoida eikä siihen taida lääkäritkään ihan tuon ap:n tekstin perusteella pystyä. Totesin vain että sekin voisi olla yksi vaihtoehto mistä tuollaiset kokemukset ja tuntemukset kumpuavat. Ja jos asia vaivaa ja häiritsee niin varmemman vastauksen ja mahdollista helpotusta todennäköisemmin saa muualta kuin tältä palstalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla piirre persoonallisuushäiriöstäkin voisi olla hyödyllistä selvityttää laajemmin ja seikkaperäisemmin.
No ei todellakaan ole.
Persoonallisuushäiriöitä ovat:
Epäluuloinen (F60.0), eristäytyvä persoonallisuushäiriö (F60.1), epäsosiaalinen eli psykopaatti (F60.2), epävakaa (F60.3), huomionhakuinen (F60.4), narsistinen persoonallisuushäiriö (F60.8), vaativa (F60.5), estynyt (F60.6) ja riippuvainen persoonallisuushäiriö (F60.7).
Mikä noista ap sinun mielestä olisi?
Luitkohan ihan ajatuksella mitä kirjoitin? En osaa diagnosoida eikä siihen taida lääkäritkään ihan tuon ap:n tekstin perusteella pystyä. Totesin vain että sekin voisi olla yksi vaihtoehto mistä tuollaiset kokemukset ja tuntemukset kumpuavat. Ja jos asia vaivaa ja häiritsee niin varmemman vastauksen ja mahdollista helpotusta todennäköisemmin saa muualta kuin tältä palstalta.
Kaikella ystävyydellä, et nyt tunnista ilmiötä. Tottakai se on ollut ap:llä koko elämän, jos se on häneen juurrutettu jo lapsuudessa. Ei se tarkoita että hänellä on persoonallisuushäiriö, vaan trauma johon on kehittynyt haitallinen selviytymismekanismi.
Esim kun joku lihas tai paikka vaurioituu ja kramppaa vaikka selässä, niin vastapuolella toiset lihakset tekevät ylitöitä helpottaaksen sen tuskaa. Se ei paranna tilannetta vaan uuvuttaa nekin lihakset. Ja kun paine on pois oikeasti kipeästä kohdasta, niin oireet tuntuvat vain siellä mitkä eivät ole rikki mutta uupuvat ja kramppaavat. Capice?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastasin aiemmin että olen samasta kärsivä/kärsinyt.
Nykyään en siis asu kenenkään kanssa. Olen opetellut tunnistamaan, mitä MINÄ haluan ja miltä MINUSTA tuntuu. Tähän saakka olen ollut ihan empaatti, ja täysin kykenemätön tunnistamaan omia tunteitani.
Nykyään kun joku pyytää minulta jotain, enkä ole varma mitä siitä ajatelen, en vain suoraan lupaa mitään. Sanon vaikka että katonpa kalenterista, tai että mulla on siinä jotain jo, en varmaan pysty.
Kun olen sitten kotona kuulostellut, mitä haluan tai jaksan, voin tarvittaessa suostuakin. Silloin teen sen vapaaehtoiaesti, en koska joku pyytää.
Samoin jos vaikka viikonloppuna "pakolliset" asiat alkaa painostaa. Mietin tarkasti, mikä niistä on ehdottoman pakko. Sitten kerron itselleni että niitä muita ei tarvitse tehdä. Voin ostaa sen takin toiste tai olla ostamatta.
Heti helpottaa streasi ja tulen hyvälle tuulelle. Ja spontaanisti teen kaikenlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tuota samaa. Ja mussa on myös samaa mitä edelliset ovat kommentoineet.
Mulla on ollut turvaton lapsuus ja olen joutunut ottamaan vastuun itsestäni todella nuorena. Lisäksi luulen että mulle löytyisi jokin diagnoosikin, tunnen kaikki tunteet todella lujaa ja kun olen kuormittunut niin silloin todellakin olen sitä (tunnen olevani romahtamispisteessä), enkä vain "vähän väsynyt". Olen myös introvertti, mikä kuormittaa jo entisestään. Sekä olen töissä päiväkodissa, missä on kamala meteli päivät pitkät ja olen lasten saatavilla ja apuna lähes 8 tuntia päivässä. Kotona sitten kuormittaa kotityöt.
Uuvun jo ajatuksesta että multa pyydetään pienintäkään apua. Onneksi mies ei pyydä apuja vaan tekee itse. Kuitenkin tykkään tehdä toisen eteen asioita, kunhan se tulee minusta itsestäni. Päivittäin teen miehelle jotakin. Teen ruoan, iltapalan, hieron hartioita, tiskaan tiskit hänen puolestaan jne. Mutta jos hän pyytäisi niin sanoisin kylmästi ei, koska en vaan jaksaisi ja tulee voimaton olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas todella jännä juttu. Kiitos ap kun kirjoitit tästä. Tunnistan itseni tästä, ei niinkään pienten pyyntöjen suhteen mutta muita vastaavia ja läheltä liippaavia ongelmia on. erityisesti tuo minkä ap ja joku muu mainitsi, että en kestä mitään aikatauluja. Heti alkaa ahdistaa ja uuvuttas. Mulla on yksi rakas harrastus, jossa on pakko sitoutua tiettyihin aikatauluihin, ja sen suhteen olen päässyt tuon ongelman yli. Oikein tunnen miten mun asenne ja kokemus on erilaisia tän harrastuksen suhteen kuin muiden asioiden. Olen ollut tällainen aikataulujen suhteen niin kauan kuin muistan. Muistan miten eskarin alku ahdisti, koska sinne joutuisi menemään joka päivä (muuten kyllä halusin kouluun).
Toinen on se, että mulla on omien tavoitteitteni ja työnikin suhteen tuo, että asioiden aloittaminen uuvuttaa ja tuntuu että pitäisi saada just istua rauhassa pitkän aikaa, että pystyn aloittamaan jonkin homman. Täsmälleen osuu tähän tuo ap:n kuvaus, että pitää saada istua puoli tuntia yksin ilman mitään vaatimuksia ja häiriöitä. Koen itseni hirveän tehottomaksi ja laiskaksi (objektiivisesti en ole, vaan olen varsin aikaansaava työssäni).
Mulla on myös se, että jos joku haluaa mun aikaa, siis ihan sosiaalisesti ja kivassa mielessä, niin mun on hirveän vaikea sanoa ei. Tai siis pystyn sanomaan ei, hyvin harvoin suostun mihinkään kireään aikatauluun tms. mutta koen kieltäytymisen hirveän ahdistavana. Tässä voi kyllä olla taustalla eri ongelma, sosiaaliset pelot (pelkään että minia ei pyydetä toiste). Muuten esim. mieheni, siskoni, työkaverien tekemät pyynnöt ovat täysin ok eivätkä uuvuta.
Tähän tuntuu myös liitttyvän se, että mun on myös hirveän vaikea päättää, että nyt teen tuon jutun, lähden tuonne jne. koska en kestä sitä, että suljen muut mahdollisuudet pois. Mitä jos teenkin väärän valinnan?
Mulla oli semi-traumaattinen lapsuus, ei niin rankka kuin ap:n kuulostaa olleen. Usein olen miettinyt onko kyse piilomasennuksesta mutta kun muuten minulla ei ole mitään masennuksen merkkejä koskaan ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on sama vaiva. Ärsyynnyn ja väsyn heti, kun joku pyytää minua tekemään jotakin. Töissä tosin tätä ei esiintynyt, ellei ollut kyse epämiellyttävästä tehtävästä tms. Tähän asti ainoa keksimäni selitys on, että koska vapaus on suurin elämääni ohjaava arvo, mutta samalla yritän aina miellyttää ihmisiä, yhdessä nämä saavat aikaan pattitilanteen. En halua menettää vapauttani mutta en uskalla sanoa pyytäjälle 'ei', konfliktin tai hylkäämisen pelon vuoksi. Uupumusta ei esiinny, jos pyytäjä on pyytänyt jotain suurta, koska silloin osaan sanoa 'ei'. Mutta erityisesti "pienten" palvelusten pyytäminen, joissa jään ikään kuin näiden kahden ominaisuuteni takia jumiin, aiheuttaa uupumusta.
Minusta nuo eivät ole mitään ihan pikku pyyntöjä mieheltäsi. Vaativat kunnon ryhtymistä ja miettimistä. Miksei hän hoida niitä itse? Onko kyse juuri siitä, että hän jatkuvasti pyytää) edellyttää/vaatii "jotain pientä palvelusta"? Oletko jatkuvasti hänen käytettävissään ja hyppyytettävissään? Voitko sinä pyytää häneltä palveluksia, vai toimiiko tämä vain tähän suuntaan??
(Ehkä näistä on jo keskusteltu, en vielä lukenut muita kommentteja)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennukselta kuulostaa.
Voisitko perustella? Olen kuitenkin iloinen ihminen, joka nauttii elämästä ja jolla on energiaa ulkoilla, tehdä tarpeelliset kotityöt ym. Ap
Mä mietin itsekkin mssennusta.
Oon itse masennuksesta kärsivä ja hoidan työni, kotini, lapseni yms ihan kiitettävästi. Oon tosi puhelias seurassa, tykkään voimalajeista ja mulla on laajat piirit. Silti oon masentunut. Mut se masennus kun on päällä ilman lääkehoitoo ni mä käyn autopilotilla. Hommat hoituu vaik uuvuttaa ja mikään ei samalla tunnu miltään tai tuntuu liikaakin. Lääkehoito tuon avun. Käy lääkärillä, siellä saat arvion tähän.
Ap, mielenkiintoinen kysymys ja ketju. Ketjua lukiessani laitoin merkille, että sinulla on hyvä ulosanti ja perustelet vastauksesi. Samalla kiistät vastaväitteet sanomalla, etteivät ne päde sinuun: ettet käyttäydy, ajattele tai tunne niin kuin vastaajat ovat ehdottaneet/veikanneet.
Minulle tulee aloituksestasi ja vastaustesi tyylistä väistämättä mieleen, että taustalla on vihaa, jota et myönnä itsellesi sekä halua tehdä kaikki elämässä hyvin ja oikein ja olla riippumaton muista. Minusta osa vastauksistasi kuulostaa jopa hieman passiivisaggressiivisilta, ikään kuin yrität pidät ystävällistä ja täydellistä pintaa yllä vaikka kiehut sisimmässäsi. Ehkä yrität pitää ystävällistä ilmiasua yllä itsellesikin, etkä siksi myönnä että sinua suututtaa.
Voit arvioida tämän vastauksen ja saat olla eri mieltä – tältä kuvio minusta kuitenkin vaikuttaa.
Jouduit kai aikanaan olemaan sisaruksillesi äitinä ja nyt sama tunnelma ja painolasti seuraa mukana, kun joku jotain tarvitsee. Ja kyllähän takertuvia ihmisiä paljon löytyy, jotka etsivät itselleen myös hiukan vanhemmankorviketta. Jos mikä rasittaa eniten, kuten soitto- ja käyntipyynnöt, niin ehkäpä keskityt ensin niihin ja ilmaiset pyytäjille, että nyt ei sovi. (Hätätapaukset ovat tietysti eri juttu.) Tee kesken päivää spontaaneja juttuja, joista on sinulle iloa.
Todella mielenkiintoinen keskustelu! Tunnistan tämän ilmiön osittain myös itsessäni, tosin minulla on ollut hyvä lapsuus. Introvertti kyllä olen ja kärsin ainakin jonkinasteista ahdistuksesta (oireet täsmäävät osittain yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön, mutta ei ole koskaan diagnosoitu).
Vierailija kirjoitti:
Ap, mielenkiintoinen kysymys ja ketju. Ketjua lukiessani laitoin merkille, että sinulla on hyvä ulosanti ja perustelet vastauksesi. Samalla kiistät vastaväitteet sanomalla, etteivät ne päde sinuun: ettet käyttäydy, ajattele tai tunne niin kuin vastaajat ovat ehdottaneet/veikanneet.
Minulle tulee aloituksestasi ja vastaustesi tyylistä väistämättä mieleen, että taustalla on vihaa, jota et myönnä itsellesi sekä halua tehdä kaikki elämässä hyvin ja oikein ja olla riippumaton muista. Minusta osa vastauksistasi kuulostaa jopa hieman passiivisaggressiivisilta, ikään kuin yrität pidät ystävällistä ja täydellistä pintaa yllä vaikka kiehut sisimmässäsi. Ehkä yrität pitää ystävällistä ilmiasua yllä itsellesikin, etkä siksi myönnä että sinua suututtaa.
Voit arvioida tämän vastauksen ja saat olla eri mieltä – tältä kuvio minusta kuitenkin vaikuttaa.
Kiinnostavia havaintoja sinulla, kiitos niistä, ne laittoi oikein miettimään. Osuit aivan oikeaan siinä, että taustalla on vihaa, tai siis että tunnen vihan tunnetta. Tosin myönnän sen kyllä itselleni ja tunnistan itsessäni, olen tunnistanut sen jo pitkään, teinivuosista saakka. Se on saanut alkunsa siitä lapsuudenkodin tilanteestani. Tunnen ja olen tuntenut vihaa toista vanhempaani kohtaan, koska hän aiheutti meille sellaisen kotitilanteen. Kyseessä ei ollut mikään pakkotilanne hänelle, vaan hän valitsi meille sellaisen elämän, vaikka olisi voinut valita toisinkin. Ja se tilanne pakotti minut silloin kasvamaan aivan liian varhain aikuiseksi ja selviämään kaikesta yksin ja pitämään huolta myös nuoremmasta sisaruksestani, vaikka olisin itsekin melkein vain lapsi vielä. Olen sitä suuttumusta ja vihaa ilmaissut hänelle kyllä ihan suoraan puhuen nyt aikuisiässä, mutta asiaa ei voi käsitellä, koska hän väistää kaikki keskustelunaloitukseni.
Tunnistan kyllä, että minussa herää vihan/suuttumuksen tunteita myös miestäni kohtaan silloin, kun häin heittäytyy avuttomaksi (ne hänen pyynnöt liittyy mielestäni siihen, että kun hän pyytää minulta jotain niin hän siinä samalla heittäytyy avuttomaksi, kun oikeasti osaisi itsekin sen asian ihan hyvin hoitaa). Ja tunnistan, että sekä lapsuudenperheessäni että oikeastaan kaikissa parisuhteissani olen joutunut sellaisen "henkisen vanhemman" rooliin, ja sekin nostaa pintaan välillä vihaisuuden tunteita. En tarkoita, että joutuisin käytännössä olemaan miehelleni kuin äiti, koska mieheni on aikaasaapa, tekee paljon kotitöitä ja kantaa vastuuta raha-asioista ja sellaista. Mutta tunneasioissa joudun olemaan meistä melkein aina se henkinen aikuinen, ja olen sellaiseen väsynyt, koska se muistuttaa minua omasta lapsuudestani ja nuoruudestani, jouduin olemaan suhteessa toiseen vanhempaani se henkinen aikuinen usein, vaikka asian olisi pitänyt olla aivan toisinpäin.
Kuten kirjoitit, niin haluan tehdä asiat elämässä hyvin ja olen mielestäni siinä onnistunutkin ja lisäksi kirjoitit, että haluan olla riippumaton muista. Siitä mietin, että en ehkä halua olla riippumaton, mutta joudun olemaan ja olen aina joutunut olemaan, koska en muista yhtään ihmissuhdetta, jossa olisin oikeasti voinut tunneasioissa tukeutua toiseen ihmiseen, käytännön asioissa kyllä olen voinut tukeutua, mutta se ei oikein riitä ja useimmat käytännönasiat saisin kyllä ihan itsekin hoidettua.
Passiivis-aggressiivisuutta en tunnista, koska suuttuessani kyllä suutun ihan avoimesti ja puhun suoraan tunteistani eli minulla ei ole sellaista passiivis-aggressiivista käyttäytymismallia. Mutta on totta, että haluan olla kohtelias ja ystävällinen ihmisille enkä esim. nettipalstoilla avoimesti räyhää, niin voi olla että täällä rivien välistä tulee olo jostain passiivis-aggressiivisesta mikäli vaistoaa jonkun vihaisuuden kirjoitusteni taustalta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jouduit kai aikanaan olemaan sisaruksillesi äitinä ja nyt sama tunnelma ja painolasti seuraa mukana, kun joku jotain tarvitsee. Ja kyllähän takertuvia ihmisiä paljon löytyy, jotka etsivät itselleen myös hiukan vanhemmankorviketta. Jos mikä rasittaa eniten, kuten soitto- ja käyntipyynnöt, niin ehkäpä keskityt ensin niihin ja ilmaiset pyytäjille, että nyt ei sovi. (Hätätapaukset ovat tietysti eri juttu.) Tee kesken päivää spontaaneja juttuja, joista on sinulle iloa.
Sinäkin osuit melko oikeaan tuossa kommentissasi. Luulen jopa, että jotenkin vedän puoleeni vähän takertuvia ihmisiä. Minulle on muutama kumppani elämän varrella kommentoinut, että he ihastuvat minussa itsenäisyyteeni ja riippumattomuuteeni ja jämäkkyyteeni, mutta sitten suhteen ja tunteiden syvennyttyä ne samat piirteet saavat heidät tuntemaan epävarmuutta kanssani (vaikka oikeasti siihen ei olisi mitään syytä, olen hyvin sitoutunut ja luotettava ihminen parisuhteessa). Ja sitten he yrittävät (kertomansa mukaan) saada sitä riippumattomuuttani murrettua pois, koska se ahdistaa heitä. Ja minusta taas tuntuu, että he vain tarkertuvat ja takertuvat. Ap
Alue: Aihe vapaa
Tuollaiset vääristyneet tavat ajatella ja tulkita ovat masennuksen aivan ydin. Samaten ne on monen ahdistushäiriön ytimessä. Lisäksi usein työuupumuksenkin. Toki myös persoonallisuushäiriöihin liittyy vääristyneitä tapoja ajatella ja tulkita, mutta todella paljon yleisempää se on masentuneella ja ahdistuneella. Eli persoonallisuushäiriö ei noilla perusteilla ole ollenkaan todennäköinen ap:lla, koska nuo perusteet liittyy huomattavasti useammin esim. masennukseen ja koska persoonallisuushäiriöt on melko harvinaisia.