Lue keskustelun säännöt.
En halua lasta, synnytys 1kk päästä
31.10.2019 |
Mentiin mieheni kanssa viime kesänä naimisiin. Tulin ehkäisystä huolimatta odottamatta raskaaksi ennen häitä, päätimme tietysti pitää lapsen, mutta raskaus päättyi surullisesti keskenmenoon.
En aikaisemmin ollut suunnitellut lasten hankkimista, mutta tuon keskenmenon jälkeen, joku biologinen kello sai haluamaan oman lapsen. Keskenmenosta henkisesti toipuminen vei noin puoli vuotta, jonka jälkeen päätimme tarkoituksella yrittää. Tulin heti toisesta kierrosta raskaaksi ja nyt lapsen olisi määrä syntyä noin kuukauden päästä.
Raskaus on ollut ihan äärimmäisen vaikea.
Kärsin alussa 4kk rajusta raskauspahoinvoinnista, makasin vain vessassa vessanpönttöä halaillen ja kävin tiputuksessa, kun edes vesi ei pysynyt sisällä. Lisäksi mummoni kuoli muutamaa päivää ennen raskausuutisen kertomista sukulaisille. Kun oksentelu ja pahoinvointi vihdoin helpottui, alkoi sureminen ja pidimme kauniit hautajaiset mummolle. Hautajaisten jälkeen sain oksennustaudin, joka laukaisi jälleen pahoinvoinnin, jota on ollut tähän päivään asti.
Hautajaisista kuukauden päästä, toinen rakas perheenjäsenemme kuoli yllättäen. Surin pitkään ja sairastin antibioottikierteellä lukuisia virtsatietulehduksia ja myös keuhkoputkentulehduksen. Niistä toivuttuani, tuli raskaudesta johtuva munuaisen vajaatoiminta, kiireellinen tähystysleikkaus ja sairaalaputki. Siitä asti, nyt noin 2kk ajan, munuais- ja selkäkivut on olleet sietämättömiä, olen maannut kotona sairaslomalla, käynyt sairaalassa tutkimuksissa ja syönyt lähes päivittäin kipulääkkeitä. Oireiden pitäisi kuulemma helpottaa synnytykseen, kun vauva ja kohtu ei enää paina munuaista.
Raskauden aikana on alkanut kaduttamaan lapsen haluaminen. En ole ehtinyt muodostaa tunnesidettä vauvaan, on pitänyt vain selviytyä päivästä toiseen.
Lisäksi pelottaa, jos synnytyksessäkin menee joku pieleen tai onko vauvalla kaikki hyvin. Pelkään, että suremisella, stressillä ja lääkekuureilla on ollut vaikutusta vauvaan.
Neuvolasta saan onneksi tukea ja ymmärrystä, siellä sanottiin, että eivät muista 30v aikana, että kenelläkään olisi ollut yhtä vaikeaa raskausaikaa.
Lisäksi on alkanut surettaa lapsen syntymäajankohta... Halusin lapsen heti, niin en siinä miettinyt, että muutaman kuukauden odotuksella saisimme alkuvuoden vauvan. Nyt kun lapsi tulee marras-joulukuulle, niin kärsiikö, kun on luokkansa nuorimpia?
Neuvolassa hoetaan, että ”seuraava raskaus ei välttämättä ole samanlainen”. Myös se saa inhoamaan tätä ajankohtaa ja ajattelemaan, että jos olisin odottanut pari kuukautta ja saanut vauvan alkuvuonna, myös raskaus olisi mahdollisesti ollut helpompi.
Onko tää raskausmasennusta vai johtuuko hormoneista?
Oon aivan rikki, surullinen, uupunut...
Olen kiitollinen, että olen tullut raskaaksi ja meille on tulossa vauva, kuitenkin harmittaa miten vaikeaa on ollut ja harmittaa omat negatiiviset ajatukset.
Kommentit (42)
Kyllä se siitä! Oma lapsi on parasta maailmassa. Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä. On kyllä ollut huonoa tuuria. Kuolemat kuuluvat elämään, niiden jälkeen pitää vaan jatkaa eteenpäin.
Itse olen joulukuun lapsi enkä ole ikinä ollut jäljessä. Päinvastoin suurin osa kavereista oli 1-3 vuotta vanhempia.
Yritä etsiä positiivisia asioita vauvasta. Seuraa kasvua ja kehitystä ilolla. Masennuksen ei kannata antaa viedä; siihen voi itse vaikuttaa että yrittää löytää jokaisesta päivästä jotain positiivista. Kiitollisuus monesti myös unohtuu, voisi mennä vielä paljon huonomminkin. Suomi on melko turvallinen maa synnyttää.
Eiköhän se helpota kun lapsi syntyy. Tosi raskasta ollut.
Myötätuntoni, ap. Olen mies, joten en osaa antaa neuvoja. Yhtä juttua en kyllä ymmärrä: miten ihmeessä synnytyksen ajoittuminen alkuvuoteen olisi tehnyt raskaudestasi helpomman?
Kuulostaa siltä, että raskausaika on ollut sulle todella raskasta, jopa traumaattista ja nyt vähän projisoit näitä tunteita vauvaan. Nyt on varmaan tärkeää, että otat tämän viimeisen kuukauden niin rennosti kuin mahdollista, koska pienen vauvankin kanssa voi olla todella rankkaa. Vauvaan kiintymiseen ei kannata asettaa mitään paineita, lapseen rakastuu kyllä, kun se kasvaa ja kehittyy persoonaksi. Kaikki eivät ihastu vielä vauvaan. Elä päivä kerrallaan, asiat helpottuvat kyllä ajan kanssa. Hurjasti voimia ja tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä sinua on koeteltu. Itsellä oli vaikea raskausaika, enkä ehtinyt lapseen luoda minkäänlaista suhdetta. Pitkä synnytys päättyi vielä hätäsektioon ja sain lapsen syliini vasta 12h leikkauksen jälkeen.
Ainoa ohje, minkä antaisin on se, että anna itsellesi aikaa ja älä säti itseäsi, jos synnytyksen jälkeen ei herää näitä paljon mainostettuja "oma lapsi on parasta maailmassa" tai "kaikki negatiivinen unohtuu, kun saat lapsen syliin" -tunteita. Ilman niitäkin sinusta tulee varmasti rakastava ja riittävä äiti.
Kiitos kaikille vastauksista.
Tunteet on kyllä ollut todella pinnassa, päällimmäisinä eniten suru ja huoli. Onneksi kuitenkin myös mieheni tukee ja on todella ymmärtäväinen niin sekin jo auttaa.
Tätä on vaikea selittää, mutta koitin tarkoittaa, että myöhäisempi raskaus olisi voinut ehkä olla helpompi, ei olisi välttämättä ollut pahoinvointia, munuaisongelmia eikä aikanaan kaikki olisi sattunut kuolemaan juuri nyt raskausaikana. :(
Kuitenkin juuri tämä vauva on tosi toivottu ja onneksi ultrien mukaan myös terve. Raskausaika vain sattui olemaan huono kokemus.
Koitan nyt rauhoittua stressini kanssa ja jaksaa loppuun asti. Pääasia, että ollaan kaikki elossa ja terveitä, asiat tosiaan voisi olla huonommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan sinulla tunneside. Huolehdit, mitä vauvalle tapahtuu.
Itse en edes erityisesti halunnut lasta, saati sitten uskonut että mahassa edes on mitään (vaikea selittää, en vaan osannut kuvitella että vatsassa oikeasti olisi kokonainen ihminen)
Ja sitten hän syntyi.
Äitiyden kolmantena päivänä hormonit menivät ihan sekaisin hetkeksi aikaa. Ja äidiksi osasin ajatella itseni vasta sitten kun lapsi alkoi minua äidiksi nimittämään.
Hyvä äiti sinusta tulee. Raskaus on rankkaa aikaa.
Itselläni on ollut todella helppo raskaus ja kaikki mennyt hyvin. Laskettu aika on marraskuun puolivälissä ja nyt olenkin alkanut pelkäämään etten halua koko lasta. Etten halua sen "pilaavan" hyvää parisuhdettamme ja ihanan rauhallisia arkia.
Ja lapsihan on toivottu ja siä yritettiin aika kauan. Hormoneistahan tämä kaikki johtuu ja on kai ihan normaaliakin. Silti pelottaa, että mitä jos tämä onkin vain iso virhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on selvää että tuntematon pelottaa. Kannattaa neuvolassa puhua näistä asioista, jotta tarvittaessa saatte tukea jos asia alkaa tuntua ylivoimaisen raskaalta. Vaikea raskausaika saattaa altistaa synnytyksen jälkeiseen masennukseen, on hyväkin osata tulkita omia mielentiloja ja seurailla tilannetta. Teillä on ollut raskas vuosi ja tapahtuneet vastoinkäymiset ovat verottaneet voimavaroja. Ei ole häpeä tuntea väsymystä ja alakuloa eikä pyytää apua. Liian monet sinnittelevät ehkä liiankin pitkään ilman apua ja tukea.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ollut todella helppo raskaus ja kaikki mennyt hyvin. Laskettu aika on marraskuun puolivälissä ja nyt olenkin alkanut pelkäämään etten halua koko lasta. Etten halua sen "pilaavan" hyvää parisuhdettamme ja ihanan rauhallisia arkia.
Ja lapsihan on toivottu ja siä yritettiin aika kauan. Hormoneistahan tämä kaikki johtuu ja on kai ihan normaaliakin. Silti pelottaa, että mitä jos tämä onkin vain iso virhe.
Kiitos vertaistuesta. Mua myös pelottaa ehkä tuo, tai toivoisin, että olisi ollut vielä hetki aikaa nauttia kahden kesken toisistamme ilman kipuja ja huonoa oloa. Kaikki tuntuu tapahtuvan niin äkkiä, koko raskauden ollut niin paljon muuta mietittävää eikä olla keskitytty vain toisiimme.
Tiedän, että vauva ei estä meitä olemasta myöhemmin kahdestaan ja tiedän, että vauva antaa meille niin paljon lisää meidän suhteeseen. Mutta juurikin nää hormonit.. Rankkaa valmistautua äidiksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on ollut niin monia vaikeuksia, että itsesuojeluvaistosi aiheuttaa tuon tunteen ettet haluakaan lasta. Koska pelkäät että jotain menee pieleen, pelkäät menettäväsi lapsen. Niin psyyke suojelee sua näillä ajatuksilla .
Voimia ja hyvä että voit jutella ajatuksistasi. Muista, ne ovat vain ajatuksia, ne eivät ole totta tai toimintaa. Halauksia ja tsemppiä!
heh voi vit tu onneksi ei ole omia lapsi hehheee :-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni, yksi lapsistani sekä lapsenlapseni ovat syntyneet tosi loppuvuodesta.
Jokainen heistä on esim. oppinut lukemaan alle kouluiän, sekä menestyneet hyvin niin koulussa, opinnoissa, harrastuksissa, kavereitten kanssa sekä nämä aikuiset myöskin työelämässään.
Joten loppuvuodesta syntyminen sinänsä ei ole riski elämässä.
Ja kouluun voi mennä seuraavanakin vuonna, jos siltä tuntuu.
Toivottavasti terveysongelmasi paranevat synnytyksen jälkeen ja saat paneutua lapsiperhe-elämään kivuttomana.
Läheisiä kuolee, se on vain hyväksyttävä ja muisteltava kiitollisuudella sitä aikaa, jonka saimme elää heidän kanssaan. Hekin toivoisivat, että voisit hyvin, etkä jäsi suruun kiinni.
Kaikkea hyvää sinulle ja parempaa vointia. Tunnen ihmisen, joka viimeiset raskausoksennukset päästi synnytyspöydällä - sitten helpotti :)
Onneksi olen mies ettei tarvitse kärsiä kuukautisista tai raskauksista. Lapsien saanti ei kiinnosta pätkääkään, juu...
Siitä loppuvuonna syntymisestä... lapsen voi ihan hyvin laittaa kouluun vasta sinä vuonna, kun hän täyttää kahdeksan. Sitten on luokan vanhimpia, eikä koulumenestys ainakaan siitä ole kiinni. Ainakin ennen oli koulukypsyystarkastuskin, että ei ne liian kypsymätöntä lasta kouluun edes päästä.
Sinuna hommaisin mitä pikemmin psykiatrista keskusteluapua!
Liian paljon liian pian ja aivot ei pysy mukana. Voin sanoa, että synnytys ei taatusti paranna oloasi ja yllättävän raskas vauva-arki kaikkine huolineen, vastuineen ja huonosti nukuttuine öineen voi viedä sinut huonoon kuntoon.
Valmista tukiverkko tulevaan, äläkä häpeä puhua tuntemuksistasi läheisillesi!
Hienoa, kun itse ymmärrät tilanteesi!
Minulla 2 loppuvuoden lasta, ei mitään ongelmaa koulussa.
Tutkimuksen mukaan loppuvuoden lapset voivat kahdella ensimmäisellä luokalla olla sen puolivuotta jäljessä, mutta sitten ero tasaantuu. Ei kannata hakea lykkäystä, jos ei ole jotain ongelmaa kehityksessä.
Piiri pieni pyörii oman navan ympärillä
Kuulostaa ihan että hormoonit heittää häränpyllyä, eikä vaikea elämäntilanne todellakaan auta asiaa. Ja nyt on vielä rankkoja muutoksia edessä (=vauva-aika). Tästä ei ole nyt tähän hätään apua, mutta puhu neuvolassa asiasta, olet myös synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiryhmän kärkeä. Varmista, että saat siihen hoitoa. Neuvolasta voi saada muutakin apua vauva-arkeen, kunhan sen aika tulee. Tämä näin sivuhuomiona.