Lue keskustelun säännöt.
En halua lasta, synnytys 1kk päästä
31.10.2019 |
Mentiin mieheni kanssa viime kesänä naimisiin. Tulin ehkäisystä huolimatta odottamatta raskaaksi ennen häitä, päätimme tietysti pitää lapsen, mutta raskaus päättyi surullisesti keskenmenoon.
En aikaisemmin ollut suunnitellut lasten hankkimista, mutta tuon keskenmenon jälkeen, joku biologinen kello sai haluamaan oman lapsen. Keskenmenosta henkisesti toipuminen vei noin puoli vuotta, jonka jälkeen päätimme tarkoituksella yrittää. Tulin heti toisesta kierrosta raskaaksi ja nyt lapsen olisi määrä syntyä noin kuukauden päästä.
Raskaus on ollut ihan äärimmäisen vaikea.
Kärsin alussa 4kk rajusta raskauspahoinvoinnista, makasin vain vessassa vessanpönttöä halaillen ja kävin tiputuksessa, kun edes vesi ei pysynyt sisällä. Lisäksi mummoni kuoli muutamaa päivää ennen raskausuutisen kertomista sukulaisille. Kun oksentelu ja pahoinvointi vihdoin helpottui, alkoi sureminen ja pidimme kauniit hautajaiset mummolle. Hautajaisten jälkeen sain oksennustaudin, joka laukaisi jälleen pahoinvoinnin, jota on ollut tähän päivään asti.
Hautajaisista kuukauden päästä, toinen rakas perheenjäsenemme kuoli yllättäen. Surin pitkään ja sairastin antibioottikierteellä lukuisia virtsatietulehduksia ja myös keuhkoputkentulehduksen. Niistä toivuttuani, tuli raskaudesta johtuva munuaisen vajaatoiminta, kiireellinen tähystysleikkaus ja sairaalaputki. Siitä asti, nyt noin 2kk ajan, munuais- ja selkäkivut on olleet sietämättömiä, olen maannut kotona sairaslomalla, käynyt sairaalassa tutkimuksissa ja syönyt lähes päivittäin kipulääkkeitä. Oireiden pitäisi kuulemma helpottaa synnytykseen, kun vauva ja kohtu ei enää paina munuaista.
Raskauden aikana on alkanut kaduttamaan lapsen haluaminen. En ole ehtinyt muodostaa tunnesidettä vauvaan, on pitänyt vain selviytyä päivästä toiseen.
Lisäksi pelottaa, jos synnytyksessäkin menee joku pieleen tai onko vauvalla kaikki hyvin. Pelkään, että suremisella, stressillä ja lääkekuureilla on ollut vaikutusta vauvaan.
Neuvolasta saan onneksi tukea ja ymmärrystä, siellä sanottiin, että eivät muista 30v aikana, että kenelläkään olisi ollut yhtä vaikeaa raskausaikaa.
Lisäksi on alkanut surettaa lapsen syntymäajankohta... Halusin lapsen heti, niin en siinä miettinyt, että muutaman kuukauden odotuksella saisimme alkuvuoden vauvan. Nyt kun lapsi tulee marras-joulukuulle, niin kärsiikö, kun on luokkansa nuorimpia?
Neuvolassa hoetaan, että ”seuraava raskaus ei välttämättä ole samanlainen”. Myös se saa inhoamaan tätä ajankohtaa ja ajattelemaan, että jos olisin odottanut pari kuukautta ja saanut vauvan alkuvuonna, myös raskaus olisi mahdollisesti ollut helpompi.
Onko tää raskausmasennusta vai johtuuko hormoneista?
Oon aivan rikki, surullinen, uupunut...
Olen kiitollinen, että olen tullut raskaaksi ja meille on tulossa vauva, kuitenkin harmittaa miten vaikeaa on ollut ja harmittaa omat negatiiviset ajatukset.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
heh voi vit tu onneksi ei ole omia lapsi hehheee :-D
Siitä olemme täysin samaa mieltä. Hyvä kun ei sinulla ole jälkeläistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisithan etsiä varmuuden varalle ihmisiä, jotka ostaisivat lapsen. Moni hankkiutuu raskaaksi nimenomaan myydäkseen lapsen... vaikka Suomessa sitä ei taida juuri tapahtua (täällä myydään sukusoluja, jotka saa sitten vapaasti yhdistellä ei-ostettuihin). Ajatus myymisestä - tai miksei vauvan & vastuun lahjoittamisestakin - saattaisi vähentää paineitasi, vaikka loppujen lopuksi pitäisitkin lapsen.
Eihän lapseen voi kiintyä ennenkuin se on syntynyt. Ainakaan useimmat.
Sinulle on tapahtunut valtavasti asioita alle vuoden sisällä! Omat raskauteni olivat suht helppoja fyysisesti. Silti jokaisessa tuli tunne että en halua vauvaa/Mitä ihmettä olen mennyt tekemään jne. Se on osa äidiksi kasvua.
Olet selvästi luonut kaikkien koettelemustesi keskellä sidettä vatsassa kasvavaan vauvaan sillä olet hänestä huolissasi.
Kun vauva syntyy hormonit pistävät pään uudelleen sekaisin. Anna itsellesi aikaa ja armoa selvitellä ajatuksiasi ja tunteitasi. Tutustu rauhassa vauvaan. Kaikki tunteet ovat normaaleja ja sallittuja. Ota herkästi esim. neuvolassa puheeksi jos tuntuu että tunteet ovat kovin synkkiä.
Halauksia!
T. Joulukuussa syntynyt, hyvin elämässään pärjännyt äiti
Minulla ei ollut mitään tunnesidettä vauvaan ennen syntymää ja kun hän tuli kotiin niin siitä se lähti. Muistan kun itketti kotona miten olin ollut tyhmä, kun en ollut osannut hänestä mahassa ollessa välittää tarpeeksi. Nyt minulla on kolme lasta ja olen hyvin huolehtivainen äiti. Älä vielä huoli. Saattaa muuttua tunne ihan täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse vuoden lopussa syntynyt ja olllut aina luokkani nuorin. Mutta olin myös luokan priimus kympin oppilas saaden useampana vuotrna stipendejä. Ja saman vuoden alkupäässä olevien lasten kanssa bondasi ihan hyvin, ikäerot tasoittuu ennen kouluikää.
Voimia raskauteen, oma raskausaika meni myös alituisessa pahoinvoinnissa sekä istukan repeämisessä ja raskausmyrkytyksessä. Synnytyksessä tuli komplikaatioita mutta siitäkin vauvan kanssa toivuttiin. Koita välttää stressiä. Tunneside vauvaan voi synty pikkuhiljaa synnytyksen jälkeenkin. Nyt puhaltakaa miehenne kanssa yhteen hiileen tiiminä
Kun tuota syntymäajankohtaa/koulukypsyyttä mietit niin se on ihan yksilökohtaista. Yksi serkkuni on syntynyt loppuvuodesta ja hän aloitti koulun vasta seuraavan vuosiluokan kanssa. Toisaalta siskoni on syntynyt marraskuussa ja hän oli lukionsa priimus eikä hänellä ole ollut iästä muuta haittaa kuin, että pääsi luokkalaisistaan viimeisenä baariin ja sai ajokortin vähän myöhemmin. Ja kyllä joukkueurheilussakin voi olla jopa etua pienemmästä koosta vaikka usein ajatellaan, että alkuvuodesta syntynyt olisi muita edellä ja häneen panostettaisiin enemmän joukkueessa. Hyvin yksilökohtaista se on kuitenkin ja mm. perhetaustalla lienee enemmän vaikutusta kuin syntymäpäivällä.
Sulla on ollut kyllä tosi kurja raskausaika ja se on varmasti ottanut koville. Jos jotain positiivistä haluat ajatella niin ainakin se on pian ohi, olet selvinnyt pahimmasta. Minusta sinun kannattaa aloittaa/jatkaa neuvolapsykologilla käymistä jo siitä olisi apua henkiseen hyvinvointiin. Synnytyksestä/tavasta voit puhua lääkärin kanssa. Käsitin, että olet sairaslomalla ja sekin on varmasti osasyy huonoon oloosi ja lisää stressiä kun painit päivät yksin vaikeiden asioiden kanssa. En osaa tietenkään ehdottaa mitään varmaa ratkaisua, mutta keskity positiivisiin asioihin, lepäämään, lukemaan, tulevaan vauvaan ja vaikka kauniiseen luontoon. Suremisessa menee oma aikansa, mutta menetykset täytyy yrittää hyväksyä ajan kanssa. Yritä olla kiitollinen siitä ajasta, jonka läheisesi olivat elämässäsi. Itseäni lohduttavat näissä asioissa ajatukset siitä kuinka heidän hyvät tekonsa näkyvät meissä.
Voimia! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole helppoa olla raskaana ja samalla elämä on muutenkin vaikeaa/surua ja terveyskin prakaa.
Mutta ei se kuitenkaan ole sen vauvan vika. Kaiken paskan keskelläkin elämä on aina valintoja. Voit päättää keskittyä pelkkään negaan ja velloa masennuksessa vaikka loppuelämäsi. Tai sitten yrität löytää joka päivä aihetta olla kiitollinen, onnellinen ja tyytyväinen.
Pistä se oma pää kuntoon niin annat lapsellesi mahdollisuuden hyvään elämään. Ja älä ainakaan syytä sitä lasta jos elämä on paskaa. Se on oma vika eikä lapsen.
Kiitos kaikille <3 Olen itse tosiaan marraskuun alussa syntynyt. Olin koulussa keskiverto. En ajatellut syntymäkuukauttani, muuta kuin mopokorttia hankkiessa harmitti, kun meni seuraavan vuoden kevääseen ennen kuin pääsin ajelemaan. Muut jaksoi kyllä päivitellä kuinka olen ”loppuvuoden lapsi”, niin haluan, että meidän lapselle tähän vuodenaikaan syntymisestä ei tehdä negatiivista mielikuvaa.
Ja kyllä oikeasti haluan lapseni <3 On vaan pää ihan pyörällä kun jatkuvasti ollut niin paljon koettelemuksia ja pelkoa.
Eilen kävin yksityisen kautta psykiatrilla juttelemassa ja meillä on uusi aika taas marraskuussa. Eiköhän se tästä ja varsinkin, kun on halu päästä näistä tunteista eroon ja ympärilläni hyvä tukiverkko <3 Ja tiedostan, että pitää päästää surusta ja pelosta irti eikä jäädä vellomaan, kuitenkin se tuntuu kovin vaikealta näiden hormonien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa hyvä ettei ole tullut hankittua kakaroita. Pysyy pääkoppa hyvässä kuosissa ja naurattaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä oikeasti haluan lapseni
Vit tuako sitten otsikossa itket ettet halua? Ei hel vetti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joulukuun lapsonen tuli vain sanomaan, että kouluaikana oli inhottavaa olla luokan nuorin. Pahinta oli se vuosi kun oli täyttämässä 18. Voi kiesus.. Mutta nyt lähempänä kolmeakymppiä tulee tämä loppuvuoden syntymäpäivä aina vain paremmaksi ja paremmaksi asiaksi :D Eli älä sellaista nyt ainakaan stressaa.
Muutoin en oikein osaa sanoa muuta kuin että jaksamisia, onneksi synnytys on pian ja pääset eroon raskaudesta.
Voi sinua! Sinulla on ollut aikamoinen pyörytys ja ei ole ihme, että ajattelet noin. Itselläni oli myös hankala raskaus, olin vuodelevossa pitkään ja ikuinen päänsärky, pahoivointi ja verenpaine teki raskaudesta tosi hankalan. Minun isäni kuoli kun olin ihan viimeisillään ja kyllä se oli tosi raskasta. Minäkin olin jo valmis adoptoimaan tuon lapsen pois, niin väsynyt olin kun menin synnytykseen. No, kun lapsi syntyi niin jotenkin vaan heräsin, siinä se pieni nyytti olikin. Miten ihana se olikaan, kun sain hänet rinnalle niin kaikki kivut ja vaivat oli poissa.
Kyllä se siitä lähtee, kun vauva syntyy niin ainakin ne fyysiset vaivat helpotuu. Ota miehesi apuun jo alusta hoitamaan vauvaa, ota rennosti, se ei ihan heti mene rikki. Pidä sylissä, jos imetys onnistuu, vietä aika rauhassa. Se tunne side rakentuu kyllä.
Tsemppiä kyllä se kannattaa. Minulla nyt kaksi ihanaa lasta ja rehellisesti, en vaihtaisi yhtään päivää pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen loppuvuoden lapsi ja olin paljon edellä koulutovereitani lukemisessa, matematiikasssa jne. Tuosta ei ainakaan kannata huolestua, sillä lapset on yksilöitä ja varmasti ei syntymäpäivä merkittävästi vaikuta lapsen pärjäämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ollut todella helppo raskaus ja kaikki mennyt hyvin. Laskettu aika on marraskuun puolivälissä ja nyt olenkin alkanut pelkäämään etten halua koko lasta. Etten halua sen "pilaavan" hyvää parisuhdettamme ja ihanan rauhallisia arkia.
Ja lapsihan on toivottu ja siä yritettiin aika kauan. Hormoneistahan tämä kaikki johtuu ja on kai ihan normaaliakin. Silti pelottaa, että mitä jos tämä onkin vain iso virhe.
Olipa lohdullista lukea tämä.
Minullakin on laskettu aika marraskuun puolivälissä, ja parin viime viikon aikana on kaikki pelot ja epäilykset nousseet pintaan. Synnytys pelottaa, vauvan realisoituminen pelottaa - tämä on loppuelämän muutos, mitä jos tein peruuttamattoman virheen? Hirvittää mitä omalle elämälle, parisuhteelle ja lapsen tulevaisuudelle käy.
Ironista on että vauva on lähes 3 vuoden lapsettomuushoitojen tulosta (syntymäajankohtaa ei tarvinnut itse päättää). alkuraskaus oli helppoa, onnellista ja seesteistä aikaa. En yhtään ihmettele, että noin rankkojen kokemusten jälkeen kuin ap:lla on ollut alkaa pää vähän hajota.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan että hormoonit heittää häränpyllyä, eikä vaikea elämäntilanne todellakaan auta asiaa. Ja nyt on vielä rankkoja muutoksia edessä (=vauva-aika). Tästä ei ole nyt tähän hätään apua, mutta puhu neuvolassa asiasta, olet myös synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiryhmän kärkeä. Varmista, että saat siihen hoitoa. Neuvolasta voi saada muutakin apua vauva-arkeen, kunhan sen aika tulee. Tämä näin sivuhuomiona.
No ei tuo hornoneista johdu. Kuka tahansa ei raskaana oleva olisi aivan loppu jo tuollaisessa sairastelu yms kierteessä.
Ja oikeasti jokainen synnyttänyt tietåä ettå vaivat ja kivut ei lopu synnytykseen. Ne vain muuttuvat.
Naisen osa lisääntymisessä on aivan kohtuuton, sen kärsimksellå ei ole rajaa eikä sitå haluta helpottaa edes niillå keinoilla mitä on olemassa. Kärsi vaan.
Ajattelisin että nyt kestät mitä vain. Pahempaakin voi sattua; puoliso sairastua vakavasti, menehtyä tai lapsi sairastua. Silti pitäisi jaksaa huolehtia itsestä ja muista. Koskaan ei tiedä, mitkä kortit jaetaan. Yritä ajatella olevasi yksi niistä onnekkaista, jolla on mahdollisuus selvitä mistä vain.
Tuota syntymäajankohtaa on turha miettiä. Minun nelosluokassa se terävin oppilas on syntynyt aivan joulukuun lopussa. Muutkin on fiksuja ja taitavia eikä syntymäkuukausi ole määritellyt pärjäämistä mitenkään.
Tuo loppuvuodesta syntyminen ei ole mikään ongelma, itse syntynyt marraskuun vikalla viikolla ja ihan keskivertoa paremmin pärjännyt koulussa, opin lukemaan 5 vuotiaana, siinä, missä moni ei osannut vielä ekan luokan alussa. En jotenkin ole ikinä tullut edes ajatelleeksi, että olisin ollut epäedullisessa asemassa jonkun kanssa, joka on syntynyt vaikka tammikuussa.
Ainoa hetki, missä muistan että ärsytti oli silloin, kun täytti 18, ja ei päässyt heti kaikkine kavereiden mukaan baariin :D Tämä nyt on todella pikkujuttu. Vastakkainen ongelma on sitten vuoden alussa syntyneillä, ketkä eivät kaveriporukan ekana täysi-ikäisenä välttämättä tunne ketään kenen kanssa vois mennä.
Noh... en kovin syvällisesti jaksanut perehtyä tekstiisi, mutta tuohon loppuvuoden lapsen asiaan voin kommentoida omalta kohdaltani, että yksi lapsistani on syntynyt joulukuussa. Hän ei ole koskaan kärsinyt koulussa "nuoremmuudestaan", siinähän tuo meni muiden mukana, ja nyt lukiolaisena kaikki hänen kaverinsa ovat pari vuotta vanhempia. Turha murehtia turhia asioita, kun et voi kuitenkaan niille yhtään mitään. Ja jos et tosiaan sitä lasta halua, lapsen voi aina antaa adoptioon - jos nyt ihan oikeasti et halua.