Ensi viikolla olisi mt-puolen hoitajalle aika ja lääkärille aika mutta taidan jättää väliin

Eikö sun ole pakko käydä siellä lekurilla näyttämässä naamasi että saat Opamoxit? Mun on ainakin ihan pakko käydä noin kerran vuodessa vähintään että saan bentsot. Mulla samat ongelmat kuin sulla, ei auta keskusteluterapiat sun muut.

Olen sairastanut sosiaalisten tilanteiden pelkoa, masennusta ja yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä 16vuotta. Olen käynyt juttelemassa vuosia psyk.sairaanhoitajan kanssa ja käynyt 3vuoden psykoterapian. Olen syönyt erilaisia lääkkeitä ja käynyt psykiatrilla. Olen myös käynyt psykologilla 2vuoden ajan.

Samassa tilanteessa olen siltikin edelleen. Olen kyllä tykännyt käydä juttelemassa, mutta en koe että mistään on ollut suuremmin apua. En ole käynyt kaupassa moneen vuoteen, enkä muutenkaan ihmisten ilmoilla. En pysty käymään. En vain kertakaikkiaan kykene. Eikä tämä ole mitään "ota nyt itteäs vaan niskasta kii" juttu.

Jouduin aikoinaan jopa muuttamaan maalle, syrjään asumaan, koska en pystynyt enään asumaan rivitalossa kaupungin lähellä, koska oli liikaa ihmisiä. Tämä oli helpotus, mutta toisaalta huonokin asia, koska näin ollen syrjäydyin entistä enemmän, kun asun täällä korvessa. Mutta kun psyyke ei kestänyt kaupunkia, niin en nähnyt muuta vaihtoehtoa.

Suosittelisin kuitenkin kaikille, että hakekaa apua, menkää varatuille ajoille, vaikka tuntuukin, ettei se mitään hyödytä. Älkääkä tehkö/suunnitelko itsemurhaa, kyllä tässä elämässä ehtii kuolla myöhemminkin. Yrittäkää pinnistellen ettiä jotain positiivista ja ilon aiheita.

Mulle ne on mun koira, luonto, metsälenkit, kirjojen lukeminen ja herkuttelu. Etenkin lenkkeilystä ja luonnossa olemisesta saan mielettömästi voimaa. Niin uskomattomalta kuin se joidenkin mielestä voi kuulostaakin. Totta se on.

Vierailija kirjoitti:

Olen sairastanut sosiaalisten tilanteiden pelkoa, masennusta ja yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä 16vuotta. Olen käynyt juttelemassa vuosia psyk.sairaanhoitajan kanssa ja käynyt 3vuoden psykoterapian. Olen syönyt erilaisia lääkkeitä ja käynyt psykiatrilla. Olen myös käynyt psykologilla 2vuoden ajan.

Samassa tilanteessa olen siltikin edelleen. Olen kyllä tykännyt käydä juttelemassa, mutta en koe että mistään on ollut suuremmin apua. En ole käynyt kaupassa moneen vuoteen, enkä muutenkaan ihmisten ilmoilla. En pysty käymään. En vain kertakaikkiaan kykene. Eikä tämä ole mitään "ota nyt itteäs vaan niskasta kii" juttu.

Jouduin aikoinaan jopa muuttamaan maalle, syrjään asumaan, koska en pystynyt enään asumaan rivitalossa kaupungin lähellä, koska oli liikaa ihmisiä. Tämä oli helpotus, mutta toisaalta huonokin asia, koska näin ollen syrjäydyin entistä enemmän, kun asun täällä korvessa. Mutta kun psyyke ei kestänyt kaupunkia, niin en nähnyt muuta vaihtoehtoa.

Suosittelisin kuitenkin kaikille, että hakekaa apua, menkää varatuille ajoille, vaikka tuntuukin, ettei se mitään hyödytä. Älkääkä tehkö/suunnitelko itsemurhaa, kyllä tässä elämässä ehtii kuolla myöhemminkin. Yrittäkää pinnistellen ettiä jotain positiivista ja ilon aiheita.

Mulle ne on mun koira, luonto, metsälenkit, kirjojen lukeminen ja herkuttelu. Etenkin lenkkeilystä ja luonnossa olemisesta saan mielettömästi voimaa. Niin uskomattomalta kuin se joidenkin mielestä voi kuulostaakin. Totta se on.

 

Kiitos upeasta kirjoituksesta! Taustani on todella samanlainen, pääasiallisena erona terapian määrä (toistaiseksi 5 vuotta) ja se että minulla ei ole lemmikkiä... Ja ok, myönnettäköön: tämänhetkinen terapeutti on minulle todella sopiva ja olen onnistunut esim. käymään "matalan kynnyksen" ruokapaikoissa syömässä... Mutta minäkin olen onnellisimmillani metsässä tai vaikka nuotion äärellä, vaikka olenkin luonteeltani sosiaalinen (!). Sos. fobian takia päädyn kuitenkin pelkäämään ja vatvomaan sosiaalisia tilanteita järjettömän paljon, ja käytännössä saan eniten voimaa näistä todella fyysisistä, todellisista tilanteista: metsäpoluilla kävely, reippaampikin liikunta, eläinten ja kasvien tarkkailu, nuotiot, auringonlaskut, parhaimmillaan revontuletkin.

Tähänastisen terapiamatkani tärkein opetus on ollut että jos ihminen löytää itselleen sopivan elämäntyylin, masennusoireet lievenevät merkittävästi. Käsittääkseni juuri tätä tarkoitetaan kun kuulee sanottavan: "älä välitä muista" jne.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ystäviä eikä perheenjäsenten kanssa niin paljoa tekemisissä. Kyllä minä aiemmin olen pystynyt liikkumaan ihmisten ilmoilla vaikka on masennusta ollut toistakytävuotta mutta ahdistus on vaan pahentunut parin viime vuoden aikana. Yritän itse mennä julkisilla paikoilla siedättää ja todistella ettei tässä mitään pelottavaa tai ahdistavaa ole mutta ei ole toiminut vaan ahdistus iskee aika nopeasti.

ap

Kuulostaa kyllä tosi ikävältä, olen pahoillani puolestasi. Onko sulla joskus ollut ystäviä kuitenkin vai ovatko he nyt kaikonneet, kun oot kärsiny näistä ongelmista? Mitä tulee tuohon siedätyshoitoon, niin se ei tehoa varmaankaan ihan parista kerrasta, vaan vaatii pitkäjänteisyyttä. Vähän kerrallaan. Ja aina kun oot pärjänny edes jotenkuten, niin kannattaa kehua itseään ja arvostaa itsessään sitä, että on mennyt epämukavuusalueelle. Ja jos ei ole mennyt kovinkaan hyvin, niin älä myöskään soimaa itseäsi siitä.

Jos ajatellaan, että tietäisit, millä tavoin tuo sun tilanne lähtisi paranemaan (ja pystyisit siihen), niin miten se tapahtuisi? Miten itse näet asian? Vai onko se ihan pimeän peitossa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi oletat, että kyseessä on nuori mies?

No ei hän väärässä ollut, olen 33v mies. Ja sydänkohtausta pelkään siksi kun jos saa ilmeisesti ehkä jonkun ahdistus tai paniikkikohtauksen ja alkaa sydän hakkaan ja sitten alkaa rinnan seudulta ahdistamaan tai sitten pintalihakset särkee en tiedä, kumminkin hirveä olo.

ap

Mulla ei omakohtaista kokemusta paniikkikohtauksesta, mutta olen siitä jonkin verran lukenut. Käsittääkseni se on yleinen pelko, mutta ilmeisesti turha. Mutta ymmärrän kyllä, että se voi tuntua todella kamalalta. Harmi, että joudut kestämään sellaista.

Auttaisko se, jos liikkuisit ihmisten ilmoilla jonkun turvallisen ihmisen kanssa (ystävä, perheenjäsen tms.) ja vaikka sellaiseen aikaan, kun ihmisiä on vähiten liikkeellä? Vai ootko jo kokeillut sellaista?

Ei ole ystäviä eikä perheenjäsenten kanssa niin paljoa tekemisissä. Kyllä minä aiemmin olen pystynyt liikkumaan ihmisten ilmoilla vaikka on masennusta ollut toistakytävuotta mutta ahdistus on vaan pahentunut parin viime vuoden aikana. Yritän itse mennä julkisilla paikoilla siedättää ja todistella ettei tässä mitään pelottavaa tai ahdistavaa ole mutta ei ole toiminut vaan ahdistus iskee aika nopeasti.

ap

Moikka, oma kokemukseni siedättämisen suhteen on se että kannattaa aloittaa siitä "nollapisteestä" mikä on itselle turvallisen tuntuinen paikka. Aloita siis oikeasti kodin sisältä, mukavimmasta kohdasta: tutki, pohdi ja tunnustele miltä tuntuu, ja rauhoitu. Mene sen jälkeen seuraavaan "vaatimustasoon", siis paikkaan joka tuntuu edes ihan aavistuksen epämukavalta. Mene sinne, tunnustele miltä siellä tuntuu, huomaa että olet silti ihan turvassa ja rauhoitu. Sen jälkeen menet kerta kerralta uusiin paikkoihin ja palaat aina välillä mukavimpaan paikkaan elämässäsi. (minulle nämä ihan ekat paikat olivat asuntoni se kohta jossa minua ei voi nähdä ikkunasta, ja seuraavaksi sellaiset paikat joista minut voi nähdä ikkunasta, sitten pikainen kävely taloyhtiön pihan läpi jne.)

Olen saanut monta kertaa aivan liian "jyrkkiä" siedätysvinkkejä jotka ovat vieneet minut törkeän nopeasti sietämättömälle tasolle. Mitä ahdistukseen tulee, kannattaa muistaa että sen kokija on ainoa ihminen joka voi kertoa miten pahalta se tuntuu. Olet siis oman ahdistuksesi ainoa asiantuntija.

Tähän loppuun vähän "konsulttityylinen" mainos: olen onnistunut pääsemään kodistani huoltisravintoloihin, bistro-ravintoloihin, museoihin, taidenäyttelyihin ja messuille!

T. Jo pari kertaa vastannut heppu joka haluaa tukea sinua(kin) :)

Oletko koskaan rukoillut Jeesusta elämääsi? Hän voi auttaa ja antaa toivoa <3   Voimia sinulle ap, itse masennusta sairastaneena tiedän nuo olotilat...

Ap:n kannataa kokeilla Pregabalinia, itselläni oli vaikea ahdistuneisuushäiriö ja sos.tilanteiden pelko ja tuo kyseinen lääke auttoi hyvin, on tosin kolmiolääke eli ns. aika vahvaa tavaraa...Mutta sen avulla uskaltaisit varmasti poistua kotona useammin?

Katso mielummin Youtubesta ohjelmia, kirjallisuutta. Ala maailman tutkijaksi. Mitä enemmän ymmärrät sitä enemmän alat tunnistaa itseäsi ja vuosien päästä masennukset katoavat. Ole kuitenkin reailisti.

Noi lääkärit ja hoitajat tekevät kaikkea muuta kuin eheyttää ihmisen. Ehdottomasti peruttaisin ajan.

Espanjassa ja Italiassa lääkäri juttelee potilaan kanssa ja tehdään hoitosuunnitelmat, lääkärit sielläpäin soittavat kotiin, tulevat jopa kotiin vierailemaan. Siellä ymmärretään inhimillisyyttä ja välittäminen. Suomessa ainut joka saa hoitosuunnitelma on tietokone.

Vierailija kirjoitti:

Katso mielummin Youtubesta ohjelmia, kirjallisuutta. Ala maailman tutkijaksi. Mitä enemmän ymmärrät sitä enemmän alat tunnistaa itseäsi ja vuosien päästä masennukset katoavat. Ole kuitenkin reailisti.

Noi lääkärit ja hoitajat tekevät kaikkea muuta kuin eheyttää ihmisen. Ehdottomasti peruttaisin ajan.

Espanjassa ja Italiassa lääkäri juttelee potilaan kanssa ja tehdään hoitosuunnitelmat, lääkärit sielläpäin soittavat kotiin, tulevat jopa kotiin vierailemaan. Siellä ymmärretään inhimillisyyttä ja välittäminen. Suomessa ainut joka saa hoitosuunnitelma on tietokone.

Tätä kritisoin voimakkaasti. Ehdotat että jostain syystä pitäisi keskittyä youtube-videoihin koska jossain muualla ymmärretään inhimillisyyden ja välittämisen arvo? Öö... Mitä?

Minulla on diagnosoitu masennus ja minulla nimenomaan on psykiatrin antama hoitosuunnitelma jota toteutan psykoterapeuttini kanssa. Se toimii. Youtubesta voi löytää jotain hyvää, mutta pääasiassa sieltä löytää entistä masentavampaa paskaa.

Jälleen kerran toivotan ap:lle vain hyvää. T. M38

Olo on ihan pas ka, on tunne että ku len kohta ja sitten samalla tekisi vaan mieli ku lla pois. Kaikenlaiset oireet ym. kun iskee niin uskon että ku len. Tämä on yhtä he lve ttiä, ei tätä kestä, sitten kun puolet aivosoluista on tuhoutunut stressin takia ja pää on jo syntymästä asti ollut vajaa niin en minä tässä maailmassa pärjää eikä minusta ole mitään hyötyä vaan pelkkää haittaa.

ap

Opamox jotenkin palauttaa olon "normaaliksi", oikein tiedä mikä se normaali olo minulla on, no kumminkin ei niin pas ka olo ole kuin ilman.

ap

Minut voisi työntää uuniin, minulla mitään tee. Tyhmä, ruma, vammanen, idiootti, sairas, työkyvytön monivikavammanen säälittävä pas ka luuseri. Tästä mitään tule. Elämä on ohi.

ap

Kuolema, kuolema, kuolema, kuolema, kuolema, kuolema.

Ei tässä ole mitään järkeä enää missään kaikessa ahdistavaa sekavaa minun aivot sammuu kohta ihan kokonaan.

ap

❤️😘

En minä tunne enää itseäni tai tunne mikä kropassa on tai ei ole, minä en enää tajua mistään mitään, kaikki on epäselvää. Tyhmä ja vammanen luuseri joka ei ymmärrä mistään mitään.

En edes tiedä milloin olen kipeä, milloin levätä milloin liikkua milloin syödä tai juoda minä tiedä sitten syön lliian vähän juon liian vähän tai liikaa sitten luulen että saan vesimyrkytyksen tai ehkä minulla on vatsasyöpä tai aivosyöpä tai minulla on virustartunta tai bakteeri tai jotain

ja sitten lääkäri pitää minua vaan hulluna eikä tutki mitään ja antaa vaan särkylääkerepsepetin ja sitten minulle riittää ja ajan autolla seinään kun kukaan ei kuuntele

mutta en minä osaa edes selittää mun ajatuksia tai tuntoja

tämä on oikeasti liian vaikeata parempi vaan ku lla pois.

ap

Älä peru aikoja. Yleensä vastaanotoilla käymisestä on jotain hyötyä, vaikkei saisikaan juuri sitä apua, jota itse toivoisi. Mt-hoitajan vastaanotolla saa keskustella ja sitä kautta voi saada perspektiiviä omaan tilanteeseen, ja joskus lääkärikin voi ottaa vakavasti ja suostua laittamaan lähetteen tutkimuksiin.

Pitkän aikavälin suunnitelmaksi ehdotan rahan säästämistä siihen magneettikuvaukseen yksityisellä. Voihan olla, että pääsetkin julkisella siihen, ja sitten voit käyttää säästämäsi rahat muuhun.

Uskotko itse, että psyykkinen ongelma aiheuttaa myös fyysiset oireet? Vai uskotko, että pääongelmasi on jokin diagnosoimaton fyysinen sairaus, joka aiheuttaa myös ahdistusta terveyshuolen takia?

Ootko ap ollu ikinä päiväosastolla tai muussa tiiviimmässä hoidossa? Sun tilanne kuulostaa musta aika akuutilta.

Puhuit magneettikuvasta. Sellaista sulle ei varmasti tehdä eikä rasituskoetta tai muuta ellet itse maksa, mutta ootko kokeillut ihan vaan terveystarkastusta? Voisit kysyä lääkäriltä tästä mahdollisuudesta. Jos on fiksu lääkäri joka ottaa sut vakavasti, niin saattaa sanoa jotain hyödyllistäkin. Jos ei ota kuuleviin korviinsa, niin sitten meet normaalisti terveyskeskukseen valittamaan tarvittaessa keksittyä vaivaa. Sanot vaikka että verenpaine on ollut korkea mitatessa ja sulla on tykytyksiä. Yleislääkäri ei katso sun taustatiedoistasi mt-diagnooseja etukäteen ja jos pidät homman itse sillä lailla kasassa että rauhoitat itse itsesi lääkärin avulla etkä yritä saada häntä kumoamaan oman mielesi negatiivista puhetta hänellä ei välttämättä ole syytäkään kysyä asiasta tai miettiä sitä.

Varmuutta tällaisissa asioissa ei voi saada mitenkään, edes magneettikuvalla, on 100% kyse siitä miten saat itsesi vakuuttumaan. Mua on auttanut ihan pelkkä lääkärille jutteleminen. Kerran maksoin itse röntgenkuvan, sekin auttoi. Mutta mun ahdistus ja sen kehoilu onkin kyllä ollut aina paljon lievempää kuin sun. Joka tapauksessa tähän asiaan et voi saada ratkaisua ulkoapäin vaan pelkkää tukea. Mielesi voi kumota hyvätkin todisteet ja vakuutukset, että kaikki on normaalia ja kunnossa ja mikään piilevä vaiva erittäin epätodennäköistä, myös magneettikuvan. Sun itsesi tehtäväksi jää tämän estäminen, tarvittaessa apukeinoja käyttäen, mutta kuitenkin aktiivisesti. Kukaan muu ei voi sun mielellesi mitään, eikä etenkään todellisuus.

Faith kirjoitti:

Älä peru aikoja. Yleensä vastaanotoilla käymisestä on jotain hyötyä, vaikkei saisikaan juuri sitä apua, jota itse toivoisi. Mt-hoitajan vastaanotolla saa keskustella ja sitä kautta voi saada perspektiiviä omaan tilanteeseen, ja joskus lääkärikin voi ottaa vakavasti ja suostua laittamaan lähetteen tutkimuksiin.

Pitkän aikavälin suunnitelmaksi ehdotan rahan säästämistä siihen magneettikuvaukseen yksityisellä. Voihan olla, että pääsetkin julkisella siihen, ja sitten voit käyttää säästämäsi rahat muuhun.

Uskotko itse, että psyykkinen ongelma aiheuttaa myös fyysiset oireet? Vai uskotko, että pääongelmasi on jokin diagnosoimaton fyysinen sairaus, joka aiheuttaa myös ahdistusta terveyshuolen takia?

En tiedä mikä aiheuttaa mitäkin mutta se ei ainakaan auta yhtään jos sanovat ettei minussa mitään fyysistä vikaa ole vaan se on muka pään sisäistä, minä en vaan jaksa sitä enää. On minussa kyllä jotain fyysisesti vialla mitä tässä jaksa selostaa mutta ei

aivotkaan jaksa enää toimia, varmaan ku len paikalleen kohta.

ap

Herää aamulla klo 5 taas jostain syystä ja siinä sitten alkaa taas miettiä kuolemaa, joka päivä se on mielessä. Joko niin että pelkää että kuolee tai haluaisi kuolla.

ap

Kiva kun lähtee kauppareissulle ja automatkalla ja alkaa ahdistamaan, käy kirjastossa niin ahdistaa, apteekissa ahdistaa, kirpparilla ahdistaa, kaupassa ahdistaa alkaa tuntumaan jo fyysisenä kipuna ja alkaa tulla huono olo. Kotia pääsee niin hieman rauhoittuu kun pääsee "turvaan" ja ottaa opamoxin. Ahdistaa minua kotonakin mutta ei yhtä paljoa kuin ihmisten ilmoilla.

Ahdistus on vaan pahentunut, aiemmin kauppa ym. reissut ei niin ahdistanut mutta jännittivät kyllä, nyt niistä ei tule mitään. Kohta ei varmaan pysty kävelyllekään menemään. Alkaa jo voimat loppua.

ap