Lue keskustelun säännöt.
Niin kyllästynyt pikkulapsiarkeen :(
27.10.2019 |
Siinä se otsikossa tulikin... meillä siis kaksi lasta. Juuri 2v täyttänyt ja 4,5v. Tyttö ja poika. Nuoremman kanssa vielä 5kk kotona, vanhempi käy kerhoissa yms päivisin. Elämä on yhtä tappelua aamusta iltaan kun molemmat ovat paikanpäällä.... lasten kanssa perus uhmavääntämistä ja pahinta on, kun nämä tappelevat jatkuvasti keskenään. Tätä lasten tappelua tuntuu ettei vaan jaksa, koska kokoajan joku huutaa ja itkee. Välillä sellainen tunne, että ei olisi tällaista elämää halunnut. Tiedän, että tähän tulee "mitäs läksit"- kommentteja, mutta antaa palaa vaan :)
Haluaisin vertaistukea ja kohtalotovereita. Miten tätä arkea jaksaa, kun ei nyt oikein osaa löytää positiivisia asioita tämän hetkisestä arjesta? Käyn muutaman kerran viikossa harrastamassa omia juttuja. Mies osallistuu arkeen ihan hyvin, tosin hän vaativassa ammatissa ja joutuu tekemään keskimääräistä enemmän töitä. Meillä miehen kanssa menee kyllä ihan hyvin. Parisuhde ei ole ihme kyllä rakoillut ja se on voimavara. Mutta mieskin tuntuu välillä niin kypsyneen tähän arkeen kun koskaan ei ole rauhallista hetkeä. Meillä tuo esikoinen ollut aina suht haastava ja voimakastahtoinen persoona, ja hän vie eniten voimavaroja tässä. Mutta ei kuitenkaan mitään nepsy-juttuja, jos joku niitä ehdottaa.
Mikä teitä muita äitejä piristää, mistä saatte voimaa tähän kaikkeen? Vielä sekin, että en ole yhtään talvi-ihminen ja pimeän ystävä ja tämä tuleva vuodenaika ei mieltä ylennä.
Kommentit (91)
Kun omat vanhimmat lapset olivat vielä kotona hoidossa (päiväkotiin menivät kun toinen oli 4,5v ja toinen 2v4kk), minua auttoi jaksamaan kolme juttua:
Ulkoilin lasten kanssa joka ikinen päivä. Tässä mielessä kävi kyllä tuuri, että meidän lähialueella sattui olemaan monta muutakin pienen lapsen kotiäitiä, ja puistossa oli aina seuraa. Välillä kyläilimme päivisin toistemme luona, välillä näimme myös perhekerhossa. Tämä auttoi hurjasti, kun ei tarvinnut olla ilman aikuista seuraa.
Toinen juttu mikä auttoi oli se, että liikuin lasten kanssa muutenkin silloin tällöin pois kotoa mm. kahvilaan, uimahalliin, sisäleikkipuistoihin yms.
Ja kolmas oli omat harrastukset. Minulla on myös mies, joka kyllä teki ja tekee oman osansa, mutta jolla on työ joka vaatii paljon aikaa. Toisaalta siitä työstä myös maksetaan kohtuu hyvin ja se mahdollisti kotiäiti aikoinakin sen että palkkasin joskus siivoojan ja välillä reissattiin.
Saatiin vielä kolmaskin myöhemmin, ja pakko kertoa, että hänen kanssaan ei kiinnostanut enää yhtään puistot ja kerhot tai vauvauinnit sun muut. Kotoilu oli kivaa kun tiesi, että teen sitä tasan puolitoista vuotta ja sitten lapsi hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ratkaisukeskeistä terapiaa by vela:
- Isompi päiväkotiin kokoaikaiseksi? Veljeni perheessä tämä toimii hyvin.
- Sulle 1 vapaapäivä viikossa, joko maksettu hoitaja tai isovanhempi (meidän suvussa isovanhemmat on halukkaampia hoitamaan kuin mitä tuossa veljeni perheessä käly huolii, mutta veljeni ollessa hoitovapaalla homma toimi just näin).
---
Ja pakollinen ohis: Mitä omalla työpaikallani olen nähnyt, ne pikkulasten isät on vähiten kiireisiä lähtemään töistä kotiin. Ja kaikki työmatkat hamutaan, että pääsee "hotellilomalle" pois kotoa. Valitettavasti.
Kyllä meidän lapsiluku jää yhteen. Ei tarvitse riidellä kenenkään kanssa ja on luultavasti muutenkin helpompaa, vain yksi lapsi sairastaa jne. Huh, pitää muistaa ottaa pillerit joka päivä :D
Voisitko ottaa jonkun harrastuksen vaikka edes kerran viikossa, tai sitten menet miehen tultua kotiin vaikka kahvilaan tunniksi lukemaan pari kertaa viikossa. Viikonloppuisin olkaa vuorotellen lasten kanssa (joo tiedän että lasten olisi hyvä saada yksilöllistä huomiota, mutta jos äiti romahtaa niin sitä ei saa kukaan). Isä vieköön lapset ulos vkl-aamulla, kun sinä hoidat sen viikolla. Mieti mistä saat hyvää oloa ja raivaa sitten aikaa sille miehesi avulla.
AP, ajattele että saat joku päivä ihania lastenlapsia hellittäväksesi ja vanhanakin et ole yksin kun sinulla on paljon perhettä ympärilläsi; seka aikuset lapsesi, että heidän lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai kun ihanalta kuulostavaa normaalia arkea. Opettele nauttimaan siitä.
Elämä tulee vielä potkimaan sinuakin jossakin kohtaa päähän ja tajuat kuinka ihanaa aikaa tuo raskas arki lopulta oli. Kyllä mailmaan ääntä mahtuu.
Vinkejä: Vähemän älylaitteita(koskee kaikkia), enemmän ulkoilua yhdessä, lapset mukaa arkia askareihin. Muista nauttia, lapset kasvaa nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos.
T. Vela
Tämä jotenkin alleviivaa velojen itsekkyyttä. Missä tahansa aloituksessa on aina kyse Sinusta ja Sinun lapsettomuudestasi. (Mitä todennäköisesti tulet nelikymppisenä itkemään katkerasti.) Et voi vaan empaattisesti vastata ap’lle, vaan vedät aloituksen itseesi. Eli juu, kiitos.
No mulla on itsellä lapsia, joita rakastan, mutta (tai juuri siksi) tällaiset ylireagoinnit varsin kilttiin ja minusta suorastaan humoristiseen viestiin heijastavat lähinnä sitä, että kirjoittaja on itse hyvin epävarma omista valinnoistaan ja siitä, että päätyi ilmeisesti tekemään niitä lapsia puhtaasti siksi, että se kuului asiaan. Minua viesti vain huvitti, ja ymmärrän, että kuulumiset lapsiperheestä vahvistavat velan omaa päätöstä. Kannattaa oikeasti pysähtyä pohtimaan, miksi tämä kommentti aiheuttaa sinussa niin vahvan reaktion.
Puit ajatukseni sanoiksi.
Ensimmäisenä meinaan itselläkin tuli mieleen, miksi tuon viestin kirjoittaja noin kovasti provosoitui yhdestä kiitoksesta, jonka myös itse näin lähinnä humoristisena heittona. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos.
T. Vela
Tämä jotenkin alleviivaa velojen itsekkyyttä. Missä tahansa aloituksessa on aina kyse Sinusta ja Sinun lapsettomuudestasi. (Mitä todennäköisesti tulet nelikymppisenä itkemään katkerasti.) Et voi vaan empaattisesti vastata ap’lle, vaan vedät aloituksen itseesi. Eli juu, kiitos.
No mulla on itsellä lapsia, joita rakastan, mutta (tai juuri siksi) tällaiset ylireagoinnit varsin kilttiin ja minusta suorastaan humoristiseen viestiin heijastavat lähinnä sitä, että kirjoittaja on itse hyvin epävarma omista valinnoistaan ja siitä, että päätyi ilmeisesti tekemään niitä lapsia puhtaasti siksi, että se kuului asiaan. Minua viesti vain huvitti, ja ymmärrän, että kuulumiset lapsiperheestä vahvistavat velan omaa päätöstä. Kannattaa oikeasti pysähtyä pohtimaan, miksi tämä kommentti aiheuttaa sinussa niin vahvan reaktion.
Ap oli onneton ja lähes epätoivoinen, siksi tuossa velan viestissä ei ollut mitään kilttiä. Kannattaa kysyä itseltään miksi on tarve vastata mitään tuossa tilanteessa? Jos joku kertoo surullisena vaikka äitinsä kuolemasta niin onko kenenkään mielestä ok laittaa, että onneksi mun äiti on terve ja ja vielä nuori? Niinpä. Se empatia.
Vierailija kirjoitti:
AP, ajattele että saat joku päivä ihania lastenlapsia hellittäväksesi ja vanhanakin et ole yksin kun sinulla on paljon perhettä ympärilläsi; seka aikuset lapsesi, että heidän lapsensa.
Oletko nyt ihan vakuuttunut, että pikkulapsielämään kyllästyneelle kannattaa maalailla lisää pikkulapsien hellimistä tulevaisuudessa? -2&61
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP, ajattele että saat joku päivä ihania lastenlapsia hellittäväksesi ja vanhanakin et ole yksin kun sinulla on paljon perhettä ympärilläsi; seka aikuset lapsesi, että heidän lapsensa.
Varmaan todella paljon lohduttaakin aloittajan tilanteessa se, että joidenkin vuosikymmenten päästä ollaan taas lähes samassa tilanteessa. Jos siis ollaan - mikäänhän ei takaa että ap tulisi lapsenlapsia saamaan eikä hänen lapsillaan ole mikään velvollisuus sellaisia tehdä mikäli ei tahdo. Joten voisiko tällaiset olettamukset jättää sanomatta.
Itsellä on tietty ollut samanlaisia ti twmuksia välillä. Niitä on kaikilla.
Sitten mietin perheenäitejä 1800-luvulla ja ennen sitä tuhansia vuosia.
Lapsia oli usein noin kymmenen. Ja ei kodinkoneita.
Sitten ihan oikeasti häpeän itsekkyyttäni ja jaksan taas hyvin lapset.
Olen lukenut sukuni historiaa. Siellä on kerrottu sukuni elämästä alkaen 1820-luvusta. Aika ankeaa on ollut. Lapsikuolematkin olivat yleisiä. Ja ei-isäni jäi leskeksi suuren perheen kanssa, kun vaimonsa kuoli 44-vuotiaana (sanottiin, että vilustui ja kuoli siihen). Onneksi ei-isäni ei ottanut siihen mitään äitipuolta, vaan selvisi ilman. (isommat sisarukset auttoivat taaperoiden kanssa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on tietty ollut samanlaisia ti twmuksia välillä. Niitä on kaikilla.
Sitten mietin perheenäitejä 1800-luvulla ja ennen sitä tuhansia vuosia.
Lapsia oli usein noin kymmenen. Ja ei kodinkoneita.
Sitten ihan oikeasti häpeän itsekkyyttäni ja jaksan taas hyvin lapset.
Olen lukenut sukuni historiaa. Siellä on kerrottu sukuni elämästä alkaen 1820-luvusta. Aika ankeaa on ollut. Lapsikuolematkin olivat yleisiä. Ja ei-isäni jäi leskeksi suuren perheen kanssa, kun vaimonsa kuoli 44-vuotiaana (sanottiin, että vilustui ja kuoli siihen). Onneksi ei-isäni ei ottanut siihen mitään äitipuolta, vaan selvisi ilman. (isommat sisarukset auttoivat taaperoiden kanssa)
Korjaan: *esi-isäni ei mikään ei isäni
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos.
T. Vela
Tämä jotenkin alleviivaa velojen itsekkyyttä. Missä tahansa aloituksessa on aina kyse Sinusta ja Sinun lapsettomuudestasi. (Mitä todennäköisesti tulet nelikymppisenä itkemään katkerasti.) Et voi vaan empaattisesti vastata ap’lle, vaan vedät aloituksen itseesi. Eli juu, kiitos.
No mulla on itsellä lapsia, joita rakastan, mutta (tai juuri siksi) tällaiset ylireagoinnit varsin kilttiin ja minusta suorastaan humoristiseen viestiin heijastavat lähinnä sitä, että kirjoittaja on itse hyvin epävarma omista valinnoistaan ja siitä, että päätyi ilmeisesti tekemään niitä lapsia puhtaasti siksi, että se kuului asiaan. Minua viesti vain huvitti, ja ymmärrän, että kuulumiset lapsiperheestä vahvistavat velan omaa päätöstä. Kannattaa oikeasti pysähtyä pohtimaan, miksi tämä kommentti aiheuttaa sinussa niin vahvan reaktion.
Ap oli onneton ja lähes epätoivoinen, siksi tuossa velan viestissä ei ollut mitään kilttiä. Kannattaa kysyä itseltään miksi on tarve vastata mitään tuossa tilanteessa? Jos joku kertoo surullisena vaikka äitinsä kuolemasta niin onko kenenkään mielestä ok laittaa, että onneksi mun äiti on terve ja ja vielä nuori? Niinpä. Se empatia.
Viestissä ei ollut luettavissa mitään epätoivosta, lähinnä ap kuulosti turhautuneelta. Monet asiat olivat hyvin, oli hyvin osallistuvaa ja toimeentulevaa miestä ja hyvää parisuhdetta voimavarana. Oletkohan itse onneton ja epätoivoinen, se voisi selittää tämän vahvan reagoinnin jonkun täysin tuntemattoman kevyeen humoristiseen heittoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä täysin sama tilanne, lapsetkin melkein samanikäisiä kuin sinun Ap. Tämä saattaa kuulostaa kornilta, mutta meillä auttoi yltiöpäinen kehuminen ja positiivisuus. Tiedän että se on vaikeaa kun itse kyrsii koko ajan, mutta kun sen kehumisen saa käyntiin niin se rutinoituu, ja tarttuu nopeasti lapsiin.
Meillä on siis ihan semmosta että aamulla on sanotaan että onpa teitä kiva nähdä, olette niin ihania lapsia, toivottavasti nukuitte hyvin jne. Sitten vaan jatkaa sellaista pinkkiä höttöä ja sateenkaaria. Koko ajan vaan kehutaan, vaatteita, hymyä, leikkitaitoja, vessassa käyntiä, hymyä, ihan mitä vaan.
Meillä on tappelut vähentyneet, ja nyt nuo kehuu toisiaan, esikoinen saattaa siskolleen sanoa että hän on hieno ja söpö ja muutenkin pusuja ja haleja päivät täynnä.
Joku luulee että keksin tämän, mutta ihan totta on, näin meillä :D
Kasvata niitä lapsia, oikeesti. Pystyt vaikuttaa heidän käytökseen. Ja arkeen säännöllinen rytmi ja mielekästä tekemistä, mutta sitä toivottavasti onkin.
Päiväkodissa on 24 lasta ryhmässä. Siellä ei voi käyttäytyä miten vaan. Tee siis sinäkin osuutesi lastesi kasvatuksesta.
pääsettekö ulos purkamaa energiaa ja touhuamaan?
Vierailija kirjoitti:
Millä täysin sama tilanne, lapsetkin melkein samanikäisiä kuin sinun Ap. Tämä saattaa kuulostaa kornilta, mutta meillä auttoi yltiöpäinen kehuminen ja positiivisuus. Tiedän että se on vaikeaa kun itse kyrsii koko ajan, mutta kun sen kehumisen saa käyntiin niin se rutinoituu, ja tarttuu nopeasti lapsiin.
Meillä on siis ihan semmosta että aamulla on sanotaan että onpa teitä kiva nähdä, olette niin ihania lapsia, toivottavasti nukuitte hyvin jne. Sitten vaan jatkaa sellaista pinkkiä höttöä ja sateenkaaria. Koko ajan vaan kehutaan, vaatteita, hymyä, leikkitaitoja, vessassa käyntiä, hymyä, ihan mitä vaan.
Meillä on tappelut vähentyneet, ja nyt nuo kehuu toisiaan, esikoinen saattaa siskolleen sanoa että hän on hieno ja söpö ja muutenkin pusuja ja haleja päivät täynnä.Joku luulee että keksin tämän, mutta ihan totta on, näin meillä :D
Ja näin kasvatetaan tulevaisuuden mt-ongelmia... Jos lapset opettaa höttöön ja yltiökivaan, tulevat ne romahtamaan pieniinkin vastoinkäymisiin isompana. Elämässä pitää sietää turhautumista, tylsistymistä ja negatiivisia tunteita. Toki lapsia pitää rakastaa ja kehua, aina kun siihen on aihetta, mutta lapsille pitää myös osata sanoa negatiivisia asioita ja riitojakin pitää osata sietää. Maailma on aika karu paikka, jos kotona on oppinut elämään vaaleanpunaisessa höttökuplassa...
Pihalle potkimaan palloa ja kiipeilemään, juoksemaan yms.
Vierailija kirjoitti:
Ai kun ihanalta kuulostavaa normaalia arkea. Opettele nauttimaan siitä.
Elämä tulee vielä potkimaan sinuakin jossakin kohtaa päähän ja tajuat kuinka ihanaa aikaa tuo raskas arki lopulta oli. Kyllä mailmaan ääntä mahtuu.
Vinkejä: Vähemän älylaitteita(koskee kaikkia), enemmän ulkoilua yhdessä, lapset mukaa arkia askareihin. Muista nauttia, lapset kasvaa nopeasti.
"Älä suorita äitiyttä, muista nauttia kun tää kaikki kestää niin lyhyen aikaa" kuin suoraan Siskonpeti sketsistä jossa toinen äiti teki kaiken synnytystä myöten iloiten ja helposti, toinen äitihahmoista edusti enemmän reaalimaailmaa 😂 Eli älkää jakako neuvoja tyyliin "afrikkalaisella äidillä on savimajassa vaikeampaa".
No mulla on itsellä lapsia, joita rakastan, mutta (tai juuri siksi) tällaiset ylireagoinnit varsin kilttiin ja minusta suorastaan humoristiseen viestiin heijastavat lähinnä sitä, että kirjoittaja on itse hyvin epävarma omista valinnoistaan ja siitä, että päätyi ilmeisesti tekemään niitä lapsia puhtaasti siksi, että se kuului asiaan. Minua viesti vain huvitti, ja ymmärrän, että kuulumiset lapsiperheestä vahvistavat velan omaa päätöstä. Kannattaa oikeasti pysähtyä pohtimaan, miksi tämä kommentti aiheuttaa sinussa niin vahvan reaktion.