Lue keskustelun säännöt.
Niin kyllästynyt pikkulapsiarkeen :(
27.10.2019 |
Siinä se otsikossa tulikin... meillä siis kaksi lasta. Juuri 2v täyttänyt ja 4,5v. Tyttö ja poika. Nuoremman kanssa vielä 5kk kotona, vanhempi käy kerhoissa yms päivisin. Elämä on yhtä tappelua aamusta iltaan kun molemmat ovat paikanpäällä.... lasten kanssa perus uhmavääntämistä ja pahinta on, kun nämä tappelevat jatkuvasti keskenään. Tätä lasten tappelua tuntuu ettei vaan jaksa, koska kokoajan joku huutaa ja itkee. Välillä sellainen tunne, että ei olisi tällaista elämää halunnut. Tiedän, että tähän tulee "mitäs läksit"- kommentteja, mutta antaa palaa vaan :)
Haluaisin vertaistukea ja kohtalotovereita. Miten tätä arkea jaksaa, kun ei nyt oikein osaa löytää positiivisia asioita tämän hetkisestä arjesta? Käyn muutaman kerran viikossa harrastamassa omia juttuja. Mies osallistuu arkeen ihan hyvin, tosin hän vaativassa ammatissa ja joutuu tekemään keskimääräistä enemmän töitä. Meillä miehen kanssa menee kyllä ihan hyvin. Parisuhde ei ole ihme kyllä rakoillut ja se on voimavara. Mutta mieskin tuntuu välillä niin kypsyneen tähän arkeen kun koskaan ei ole rauhallista hetkeä. Meillä tuo esikoinen ollut aina suht haastava ja voimakastahtoinen persoona, ja hän vie eniten voimavaroja tässä. Mutta ei kuitenkaan mitään nepsy-juttuja, jos joku niitä ehdottaa.
Mikä teitä muita äitejä piristää, mistä saatte voimaa tähän kaikkeen? Vielä sekin, että en ole yhtään talvi-ihminen ja pimeän ystävä ja tämä tuleva vuodenaika ei mieltä ylennä.
Kommentit (91)
Minä sain paljon iloa kerhoista, joissa tutustuin muihin äiteihin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos.
T. Vela
Mitä ihmeen keskenkasvuisia ihmisiä nämä ovat, jotka tulevat ilkkumaan ja kääntämään keskustelun itseensä, kun toisella on vaikeaa? Eikö teillä ole lainkaan empatiakykyä, tai edes käytöstapoja, joilla peittää sivistyksen puute?
Aloittaja, yritä järjestellä lapsille vähän eri tekemistä eri huoneisiin. Kun tappelu yltyy oikein kauheaksi, Pikku kakkonen tai joku muu lastenohjelma rauhoittaa tilanteen.
Talveen suosittelen sitä, että jos sulla ei itselläsi ole kunnon ulkoiluvarusteita, hommaa sellaiset. Se vähentää epämiellyttävää oloa huomattavasti. Yritä nähdä kauneutta vuodenajassa, josta et pidä. Kun kiinnittää vaikka vähän väkisin huomion johonkin miellyttävään, väistämättömästä talvesta tulee helpompi kestää. Ulkoilu kuitenkin vähentää itse kunkin kärttyisyyttä.
Jaa. No olen yli 50-vuotias, vapaaehtoisesti lapseton, ja ymmärrän täysin mitä tuo ”kiitos” tässä ketjussa tarkoitti.
Tämä,on internet, ei terapiapalvelu. Pidä sinäkin omana tietonasi käsityksesi toisten empatiakyvystä, käytöksestä ja sivistyksen tasosta. Kehottaisin tutkiskelemaan näitä itsessäsi.
Mä en kysynyt, mitä se tarkoittaa, kyllä mä tiedän. Joo, tämä on internet, mikä vissiin tarkoittaa sinun ja kaltaistesi mielestä sitä, että ihanasti saa nimettömänä purkaa kaiken pahan olon toisiin ihmisiin. Se on vissiin se terapioinnin muoto, joka on sallittu.
Jos lukee sellaisen ihmisen viestin, jolla on vaikeaa, niin mitä jos jättäis kommentoimatta, jos ainoa asia, joka mieleen tulee, on loukkaus? Voisko olla, että ihan pienen hetken ajattelis jotain muuta kuin sitä omaa napaansa?
Jos alkaa vittuilla ihmiselle, joka kertoo, että on vaikeaa, niin selvää on, että empatiakyky ei kummoinen ole. Jos provosoituu siitä, että tuo tämän aivan yksinkertaisen asian esille, kannattaa todella harjoittaa sitä itsetutkimusta.
Kaikella ystävyydellä: se ei ollut vittuilua. Se oli kiitos.
t. ohis
Joo, mä tiedän, että toiset ihmiset ovat sosiaalisesti kömpelöitä. Nyt kun on aikaa miettiä, niin ohiskin voi ajatella, mitä asioita sanotaan ja millaisissa tilanteissa. On varmasti jonkun mielestä ihanan voimauttavaa sanoa silloin, kun toisella on epätoivoinen olo, että onneksi mulla ei ole. Tottahan se on, mutta onko se se juttu, joka siinä tilanteessa sanotaan? Tai aletaanko siinä ylipäätään reflektoimaan asiaa oman itsen kautta? Toki sitä voi ihan itsekseen ajatella, ja moni ajatteleekin, mutta pitääkö se sanoa sille, jolla on vaikeaa.
Ihan kaikella ystävyydellä tää, ohis.
Kippaa isälle ja lennä Ibizalle bailaa!
En osaa neuvoa. Mietin joskus kun lapset oli tuon ikäisiä että ihme kun ne ei tappele keskenään koskaan. Ne vaan leikki keskenään ja kukin oli rauhallinen ja perustyytyväinen.
Mutta nyt, lapsilla ikää 6,9 ja 11 niin nämä tappelee koko ajan. Just sanoin yks päivä että teiltä jäi joku kehitysvaihe vissiin pienenä pois kun se pitää nyt tehdä.
On kyllä hermoja raastavaa. Todella. Koko ajan saa olla jakamassa rangaistuksia ja neuvottelemassa.
Onpas hämmentävän tyhmiä kommentteja veloilta.
Tuollaisia ihmisiäkö te olette?
Ei onnellinen ihminen nälvi toisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tiedän että tämä kuulostaa tyhmältä, mutta meillä myös oli ongelmana haastava esikoinen ja jatkuva pikkusisaruksen kanssa tappelu, kun olivat pienempiä (jtn 3 ja 1) niin isompi jatkuvasti tuuppi pienempää yms. Aloin ihan systemaattisesti käymään jokaikisen tuuppauksen ja riidan läpi, ja päätin sen ihana siihen kuinka tulee tehdä "oikein". Eli isompi tönäisee pienempää, menen ja otan kevyesti olasta kiinni, hei noin ei saa tehdä se käy kipeää. Kosketuksen pitää tuntua hyvältä, siltä mieluummin. Näin, silitä. Ja sitten hirveästi kehuja kun silitti. Kuulostaa varmasti ihan idioottimaiselta vinkiltä, mutta pointti on että teet tämän aina. Jatkuvasti. Niin jossain vaiheessa se lapsi vain alkaa toteuttamaan sitä oikeaa tapaa ihan itsestään. Sama jos toinen nappaa lelun kädestä, niin menet heti väliin ja sanot ei saa ottaa kädestä, kysy mieluummin lupa. Jos ei saa lupaa, niin pyydä kysymään saanko hetken päästä jne.
Siis minä itse tajusin ja olen monen muun vanhemman kohdalla tajunnut myös, että ongelmana usein on se että vanhempi ehkä 1/10 riidasta jaksaa käydä läpi perusteellisesti. Lapsille kehittyy riitelystä ikään kuin tapa ja kierre, jota eivät saa ratkaisua yksin paremmaksi. Siihen tarvitaan aikuinen. Ja siis kaikista tärkein asia tässä on, että tilanteiden pitää aina päättyä niin että lapsi tekee sen oikean ratkaisun ja häntä kehutaan.
Mutta tämä nyt ei heti auta jaksamiseen tietenkään, mutta jos vain jaksat edes kuukauden pari tsempata todella niiden riitojen kanssa, niin ihan varmasti tulee helpottamaan vielä.
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän että tämä kuulostaa tyhmältä, mutta meillä myös oli ongelmana haastava esikoinen ja jatkuva pikkusisaruksen kanssa tappelu, kun olivat pienempiä (jtn 3 ja 1) niin isompi jatkuvasti tuuppi pienempää yms. Aloin ihan systemaattisesti käymään jokaikisen tuuppauksen ja riidan läpi, ja päätin sen ihana siihen kuinka tulee tehdä "oikein". Eli isompi tönäisee pienempää, menen ja otan kevyesti olasta kiinni, hei noin ei saa tehdä se käy kipeää. Kosketuksen pitää tuntua hyvältä, siltä mieluummin. Näin, silitä. Ja sitten hirveästi kehuja kun silitti. Kuulostaa varmasti ihan idioottimaiselta vinkiltä, mutta pointti on että teet tämän aina. Jatkuvasti. Niin jossain vaiheessa se lapsi vain alkaa toteuttamaan sitä oikeaa tapaa ihan itsestään. Sama jos toinen nappaa lelun kädestä, niin menet heti väliin ja sanot ei saa ottaa kädestä, kysy mieluummin lupa. Jos ei saa lupaa, niin pyydä kysymään saanko hetken päästä jne.
Siis minä itse tajusin ja olen monen muun vanhemman kohdalla tajunnut myös, että ongelmana usein on se että vanhempi ehkä 1/10 riidasta jaksaa käydä läpi perusteellisesti. Lapsille kehittyy riitelystä ikään kuin tapa ja kierre, jota eivät saa ratkaisua yksin paremmaksi. Siihen tarvitaan aikuinen. Ja siis kaikista tärkein asia tässä on, että tilanteiden pitää aina päättyä niin että lapsi tekee sen oikean ratkaisun ja häntä kehutaan.
Mutta tämä nyt ei heti auta jaksamiseen tietenkään, mutta jos vain jaksat edes kuukauden pari tsempata todella niiden riitojen kanssa, niin ihan varmasti tulee helpottamaan vielä.
Minä puutuin aina myös. Olen se joka kirjoitti pari viestiä ylöspäin. Lapset ei tosiaan pienenä edes nahistelleet ja jos joskus jotain oli, puutuin heti.
Mutta nykytilanne on ihan eri, nämä isommat jo tietää ettei niin saa tehdä mutta tekevät ihan vain toista ärsyyttääkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän että tämä kuulostaa tyhmältä, mutta meillä myös oli ongelmana haastava esikoinen ja jatkuva pikkusisaruksen kanssa tappelu, kun olivat pienempiä (jtn 3 ja 1) niin isompi jatkuvasti tuuppi pienempää yms. Aloin ihan systemaattisesti käymään jokaikisen tuuppauksen ja riidan läpi, ja päätin sen ihana siihen kuinka tulee tehdä "oikein". Eli isompi tönäisee pienempää, menen ja otan kevyesti olasta kiinni, hei noin ei saa tehdä se käy kipeää. Kosketuksen pitää tuntua hyvältä, siltä mieluummin. Näin, silitä. Ja sitten hirveästi kehuja kun silitti. Kuulostaa varmasti ihan idioottimaiselta vinkiltä, mutta pointti on että teet tämän aina. Jatkuvasti. Niin jossain vaiheessa se lapsi vain alkaa toteuttamaan sitä oikeaa tapaa ihan itsestään. Sama jos toinen nappaa lelun kädestä, niin menet heti väliin ja sanot ei saa ottaa kädestä, kysy mieluummin lupa. Jos ei saa lupaa, niin pyydä kysymään saanko hetken päästä jne.
Siis minä itse tajusin ja olen monen muun vanhemman kohdalla tajunnut myös, että ongelmana usein on se että vanhempi ehkä 1/10 riidasta jaksaa käydä läpi perusteellisesti. Lapsille kehittyy riitelystä ikään kuin tapa ja kierre, jota eivät saa ratkaisua yksin paremmaksi. Siihen tarvitaan aikuinen. Ja siis kaikista tärkein asia tässä on, että tilanteiden pitää aina päättyä niin että lapsi tekee sen oikean ratkaisun ja häntä kehutaan.
Mutta tämä nyt ei heti auta jaksamiseen tietenkään, mutta jos vain jaksat edes kuukauden pari tsempata todella niiden riitojen kanssa, niin ihan varmasti tulee helpottamaan vielä.
Minä puutuin aina myös. Olen se joka kirjoitti pari viestiä ylöspäin. Lapset ei tosiaan pienenä edes nahistelleet ja jos joskus jotain oli, puutuin heti.
Mutta nykytilanne on ihan eri, nämä isommat jo tietää ettei niin saa tehdä mutta tekevät ihan vain toista ärsyyttääkseen.
No siinä tapauksessa kasvatuksesi on puutteellista. Yksinkertaisesti tuon ikäiselle pitää antaa tuntuva rangaistus joka kerta kun haastaa riitaa niin kyllä se puupäisinkin lapsi oppii että teoilla on seuraukset. Tietenkin jos et sinä jaksa sitä opettaa niin yhteiskunta sen viimeistään tekee.
Eipä sitä ulkopuolinen voi paljoa auttaa, mutta sen voisin sanoa, että kuten tiedät, tuo on ohimenevää. :) Koittakaa pitää parisuhde hyvänä jos vaan suinkin pystytte, nyt se on usien kriittistä. Älä stressaa jos kaikki ei mee ihan just täydellisesti ja kämppä repsottaa ja syötte eineksiä, sllaista se välillä on. Jos voit saada välillä apua lastenhoitoon että saat omia akkuja ladattua, se ois kaikkein parhainta.
Koita ohjata muksuja johonkin seellaseen tekemiseen joka ei aja heti riitoihin. Tossa jo joku fiksu sanoi että riidoista tulee helposti normi, jos niitä ei käy yhtään läpi. Arjessa se ei oo aina mahdollista, mutta varmasti kannattavaa.
jaksamisia, pimeä aika on persiistä mutta koita kestää. Valoja ja ulkoilua vaikka hampaat irvessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän että tämä kuulostaa tyhmältä, mutta meillä myös oli ongelmana haastava esikoinen ja jatkuva pikkusisaruksen kanssa tappelu, kun olivat pienempiä (jtn 3 ja 1) niin isompi jatkuvasti tuuppi pienempää yms. Aloin ihan systemaattisesti käymään jokaikisen tuuppauksen ja riidan läpi, ja päätin sen ihana siihen kuinka tulee tehdä "oikein". Eli isompi tönäisee pienempää, menen ja otan kevyesti olasta kiinni, hei noin ei saa tehdä se käy kipeää. Kosketuksen pitää tuntua hyvältä, siltä mieluummin. Näin, silitä. Ja sitten hirveästi kehuja kun silitti. Kuulostaa varmasti ihan idioottimaiselta vinkiltä, mutta pointti on että teet tämän aina. Jatkuvasti. Niin jossain vaiheessa se lapsi vain alkaa toteuttamaan sitä oikeaa tapaa ihan itsestään. Sama jos toinen nappaa lelun kädestä, niin menet heti väliin ja sanot ei saa ottaa kädestä, kysy mieluummin lupa. Jos ei saa lupaa, niin pyydä kysymään saanko hetken päästä jne.
Siis minä itse tajusin ja olen monen muun vanhemman kohdalla tajunnut myös, että ongelmana usein on se että vanhempi ehkä 1/10 riidasta jaksaa käydä läpi perusteellisesti. Lapsille kehittyy riitelystä ikään kuin tapa ja kierre, jota eivät saa ratkaisua yksin paremmaksi. Siihen tarvitaan aikuinen. Ja siis kaikista tärkein asia tässä on, että tilanteiden pitää aina päättyä niin että lapsi tekee sen oikean ratkaisun ja häntä kehutaan.
Mutta tämä nyt ei heti auta jaksamiseen tietenkään, mutta jos vain jaksat edes kuukauden pari tsempata todella niiden riitojen kanssa, niin ihan varmasti tulee helpottamaan vielä.
Minä puutuin aina myös. Olen se joka kirjoitti pari viestiä ylöspäin. Lapset ei tosiaan pienenä edes nahistelleet ja jos joskus jotain oli, puutuin heti.
Mutta nykytilanne on ihan eri, nämä isommat jo tietää ettei niin saa tehdä mutta tekevät ihan vain toista ärsyyttääkseen.
Varmasti tietysti isommilla lapsilla on jo eri metkut ja ei kaikille lapsille sovi samat asiat. Käyttäytymisellä voi myös olla hyvin erilaisia syitä, ja siksi kaikki ei toimi kaikkeen.
Mun täytyy vielä tähdentää AP:lle ja muillekin, että puuttuminen (jos haluat sen toimivan) ei ole sitä että lasta torutaan ja lapset erotetaan toisistaan. Lapsi ei siitä ns. opi kunnolla, sillä positiivinen vahvistaminen toimii (ihan tutkimustenkin mukaan) parhaiten myös sosiaalisissa taidoissa.
Eli kun lapsi tekee jotain ei toivottua:
-Sano selkeästi ei ja selitä mahdollisimman lyhyesti miksi noin ei saa tehdä
-Selitä tilanteen mukainen sopiva tapa toimia, näytä mallia ja pyydä lasta tekemään sama. Jos lapsi ei suostu, niin yritä toista tapaa.
-Kun lapsi toimii oikein, kehu.
Tilanteiden tulisi päättyä "positiivisesti", jotta lapsi oppii niistä jotain. Suomessa lähes kaikki sisarusriidat hoidetaan niin, että sisarukset ensin erotetaan toisistaan ja sitten toista tai molempia torutaan. Oikeasti vanhemman pitää mennä siihen itse tilanteeseen mukaan, asia pitää käydä läpi heti niin että molemmat lapset ovat paikalla ja samat "ärsykkeet" ovat vielä läsnä siinä hetkessä. Lapselle pitää antaa mahdollisuus toimia oikein ja saada siitä kiitosta. Kyse ei ole mistään lapsen tavoittelusta pumpuliin, vaan siitä että näin lapsi vain yksinkertaisesti oppii parhaiten hillitsemään itsensä ärsyttävässä tilanteessa ja valitsemaan toisen toimintatavan vavingollisen tavan sijaan.
-se jota lainasit
AP kokeile, et menetä yhtään mitään
Isot asiat ovat kuitenkin kunnossa, parisuhde hyvä ja saat reilusti aikaa omiin juttuihinkin. Kevät tulee sieltä kyllä taas ja silloin pikkuisesi ovat taas vähän isompia. Aina niiden kanssa on joku vaihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olisin halunnut enemmän kuin yhden lapsen. Olen sulle lähinnä kateellinen.
Mutta miehesi varman saa hyvää palkkaa. Pyydä sitä kustantamaan sulle vapaapäiviä, jolloin mll:n hoitaja hoitaa lapsianne. Vaikka kerran viikossa yksi päivä 8 tuntia. Saat huilata.
Pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet.
Äitiys ei lopu koskaan. Myöhemmin on sitten harrastuksiin kuskaamista.
Teininä menee paljon rahaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän että tämä kuulostaa tyhmältä, mutta meillä myös oli ongelmana haastava esikoinen ja jatkuva pikkusisaruksen kanssa tappelu, kun olivat pienempiä (jtn 3 ja 1) niin isompi jatkuvasti tuuppi pienempää yms. Aloin ihan systemaattisesti käymään jokaikisen tuuppauksen ja riidan läpi, ja päätin sen ihana siihen kuinka tulee tehdä "oikein". Eli isompi tönäisee pienempää, menen ja otan kevyesti olasta kiinni, hei noin ei saa tehdä se käy kipeää. Kosketuksen pitää tuntua hyvältä, siltä mieluummin. Näin, silitä. Ja sitten hirveästi kehuja kun silitti. Kuulostaa varmasti ihan idioottimaiselta vinkiltä, mutta pointti on että teet tämän aina. Jatkuvasti. Niin jossain vaiheessa se lapsi vain alkaa toteuttamaan sitä oikeaa tapaa ihan itsestään. Sama jos toinen nappaa lelun kädestä, niin menet heti väliin ja sanot ei saa ottaa kädestä, kysy mieluummin lupa. Jos ei saa lupaa, niin pyydä kysymään saanko hetken päästä jne.
Siis minä itse tajusin ja olen monen muun vanhemman kohdalla tajunnut myös, että ongelmana usein on se että vanhempi ehkä 1/10 riidasta jaksaa käydä läpi perusteellisesti. Lapsille kehittyy riitelystä ikään kuin tapa ja kierre, jota eivät saa ratkaisua yksin paremmaksi. Siihen tarvitaan aikuinen. Ja siis kaikista tärkein asia tässä on, että tilanteiden pitää aina päättyä niin että lapsi tekee sen oikean ratkaisun ja häntä kehutaan.
Mutta tämä nyt ei heti auta jaksamiseen tietenkään, mutta jos vain jaksat edes kuukauden pari tsempata todella niiden riitojen kanssa, niin ihan varmasti tulee helpottamaan vielä.
Minä puutuin aina myös. Olen se joka kirjoitti pari viestiä ylöspäin. Lapset ei tosiaan pienenä edes nahistelleet ja jos joskus jotain oli, puutuin heti.
Mutta nykytilanne on ihan eri, nämä isommat jo tietää ettei niin saa tehdä mutta tekevät ihan vain toista ärsyyttääkseen.Varmasti tietysti isommilla lapsilla on jo eri metkut ja ei kaikille lapsille sovi samat asiat. Käyttäytymisellä voi myös olla hyvin erilaisia syitä, ja siksi kaikki ei toimi kaikkeen.
Mun täytyy vielä tähdentää AP:lle ja muillekin, että puuttuminen (jos haluat sen toimivan) ei ole sitä että lasta torutaan ja lapset erotetaan toisistaan. Lapsi ei siitä ns. opi kunnolla, sillä positiivinen vahvistaminen toimii (ihan tutkimustenkin mukaan) parhaiten myös sosiaalisissa taidoissa.
Eli kun lapsi tekee jotain ei toivottua:
-Sano selkeästi ei ja selitä mahdollisimman lyhyesti miksi noin ei saa tehdä
-Selitä tilanteen mukainen sopiva tapa toimia, näytä mallia ja pyydä lasta tekemään sama. Jos lapsi ei suostu, niin yritä toista tapaa.
-Kun lapsi toimii oikein, kehu.Tilanteiden tulisi päättyä "positiivisesti", jotta lapsi oppii niistä jotain. Suomessa lähes kaikki sisarusriidat hoidetaan niin, että sisarukset ensin erotetaan toisistaan ja sitten toista tai molempia torutaan. Oikeasti vanhemman pitää mennä siihen itse tilanteeseen mukaan, asia pitää käydä läpi heti niin että molemmat lapset ovat paikalla ja samat "ärsykkeet" ovat vielä läsnä siinä hetkessä. Lapselle pitää antaa mahdollisuus toimia oikein ja saada siitä kiitosta. Kyse ei ole mistään lapsen tavoittelusta pumpuliin, vaan siitä että näin lapsi vain yksinkertaisesti oppii parhaiten hillitsemään itsensä ärsyttävässä tilanteessa ja valitsemaan toisen toimintatavan vavingollisen tavan sijaan.
-se jota lainasit
AP kokeile, et menetä yhtään mitään
No en olisi kyllä itse aina jaksanut näin pitkän kaavan kautta... Eikä kaikesta voi jäädä positiivista tunnetta, eikä siihen edes tarvitse opettaa. Riidat on riitoja, usein niissä ei ole edes järkeä. Aikuisille käy sama. Huono päivä riittää joskus. Vähän aikaa erillään, anteeksi pyyntö ja toki selvitetään tilanne, jos siihen tarvetta, mutta usein elämää voi vaan jatkaa. Tämä kantanee elämässä pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos.
T. Vela
Mitä ihmeen keskenkasvuisia ihmisiä nämä ovat, jotka tulevat ilkkumaan ja kääntämään keskustelun itseensä, kun toisella on vaikeaa? Eikö teillä ole lainkaan empatiakykyä, tai edes käytöstapoja, joilla peittää sivistyksen puute?
Aloittaja, yritä järjestellä lapsille vähän eri tekemistä eri huoneisiin. Kun tappelu yltyy oikein kauheaksi, Pikku kakkonen tai joku muu lastenohjelma rauhoittaa tilanteen.
Talveen suosittelen sitä, että jos sulla ei itselläsi ole kunnon ulkoiluvarusteita, hommaa sellaiset. Se vähentää epämiellyttävää oloa huomattavasti. Yritä nähdä kauneutta vuodenajassa, josta et pidä. Kun kiinnittää vaikka vähän väkisin huomion johonkin miellyttävään, väistämättömästä talvesta tulee helpompi kestää. Ulkoilu kuitenkin vähentää itse kunkin kärttyisyyttä.
Kyllä sinä itsekin olisit voinut kirjoittaa kommenttisi hiukan sivistyneemmällä tavalla.
Oon ollut kans liian kauan kotona lasten kanssa. Hermot menee helposti kun lapset tappelee mutta mua helpottaa omat pienet hetket päivän aikana, kahvi ja suklaa, lenkki yksin kun mies on tullut kotiin, tai kun pääsee yksin saunaan.. yritän myös ehtiä tapaamaan omia kavereita välillä. Kaikki oma aika ilman lapsia antaa voimaa olla taas paremmin lasten kanssa. Sen huomaa myös lapsista että ne nauttii enemmän iloisesta ja hyvinvoivasta äidistä kuin siitä joka ei jaksa enää yhtään meteliä ym. Joten muista pitää itsestäsi huolta, kysy kunnalta lastenhoitajaa avuksi.
Mulla helpotti kun palasin töihin. Ihan kuin olisi saanut oman elämänsä taas takaisin. Olen monta kertaa miettinyt, että olisi pitänyt sittenkin palata jo aiemmin töihin. Esikoisesta palasin kun oli 2 v ja kuopuksesta 2,5 v. Ei se kotona olo mitään herkkua ollut, suoraan sanottuna vihasin sitä aikaa eikä aika ole kullannut muistoja vaikka tuosta on jo vuosikausia. Tylsiä puuduttavia päiviä. Olen enemmän isompien lasten ystävä.
Nykyään lapset on minusta ihan parasta, lapset 11 ja 8. Omatoimisia, hauskaa seuraa, fiksuja. Usein toivon, että aika pysähtyisi.
Kannattaisi muistaa että se p:stä oleva pikkulapsiarki on lastenne lapsuus. Tottakai ne välillä nahistelee ja välillä tuntuu raskaalta. Mutta se on myös aikuiseksi kasvamista, että pystyy laittamaan ne omat halunsa ja toiveensa hetkeksi sivuun. Tutustukaa niihin pieniin ihmisiin ja olkaa aidosti läsnä. Opettakaa että sisarukset on toistensa tärkeimmät tukijat ja aina toistensa puolella. Veikkaanpa että se nahistelukin vähenee.
Menkää ulos. En tiedä mistä se johtuu, mutta ulkona nää lapset ei jostain syystä muista tapella. Kun olin kotona lasten kanssa, niin heti aamupalan jälkeen ulos. Sen jälkeen sisälle syömään ja sitten päiväuniaika, joka oli myös mun oma aika. Pienempi nukkui, ja isomman kanssa pötköteltiin niin että hän kuunteli kuulokkeilla lastenlauluja ja äänikirjoja. Sitten välipala ja kello alkoi ollakin jo niin paljon että mies tuli kotiin. Päivä pulkassa hyvin vähällä tappelulla. Siivous ja kotityöt lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin. Suosittelen.
Kaikella ystävyydellä: se ei ollut vittuilua. Se oli kiitos.
t. ohis