Työkaveri haluaa olla kaveri ja viettää aikaa yhdessä myös vapaa-ajalla, mutta minä en....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Tämä ketju pisti miettimään. Jotenkin itse ainakin ajattelen, että ystävyyssuhteita luodaan läpi elämän. Usein sama työ tarkoittaa samanhenkisyyttä muutenkin, joten töissä ystävystyminen on minusta ihan luonnollista.

Moni kuitenkin kommentoi, ettei halua olla missään tekemisissä työkavereiden kanssa vapaalla. Ja ettei töissä henkilökohtaisten asioiden puhuminen tarkoita sitä, että haluaisi ystävystyä. Mitä ihmettä?

Kyllä kai sentään suurin osa ihmisistä ajattelee, että elämän jakaminen lähentää ja sen luonteva jatko on tutustuminen muutenkin kuin työn merkeissä? Mutta jos vastaan sattuukin tämmöinen feikkiavautuja, tulee vain iso pettymys.

Omakohtaisestikin mietityttää eräs uusi työkaveri, jonka kanssa synkkasi heti. Mutta ehkä hänkin vain on kohtelias, eikä oikeasti halua olla seurassani? Mistä senkin nyt voi tietää?

Samaa ihmettelen. Kyllä mä tulkitsisin sen niin, että jos suunnilleen saman ikäinen nainen juttelee mulle töissä kovinkin henkilökohtaisia, että hän kokee meillä synkkaavan ja että siitä voisi ehkä syntyä työn ulkopuolistakin tuttavuutta vähitellen. Olisin äärimmäisen hämmästynyt ja jopa loukkaantunut, jos hän sitten ilmoittaisikin, että hei tää olikin vaan työpäivän aikaista kaveruutta, ei mitään muuta.

Miks ihmeessä mä sitten vaivautuisin kenenkään ongelmia kuuntelemaan?! Siis haloo! Mua ei lähtökohtaisesti kiinnosta muiden ihmisten asiat, ellei jakaminen ole molemminpuolista. Ja tarkoita jonkunasteista ystävyyttä.

Meillä toisen kuunteleminen on ihan molemminpuolista. Työkavereita kuitenkin tavataan viitenä päivänä viikossa eli huomattavasti enemmän kuin ystäviä ja muita kavereita, joten ei ole enää tarvetta tavata vielä vapaa-ajallakin. Vapaa-ajalla tavataan sitten niitä muita. Jos illalla tulee mieleen jokin asia, jonka haluaa kertoa työkaverille, asian voi hyvin kertoa aamulla töissä eikä ole tarpeen alkaa soittelemaan ja viestittelemään illalla. 

- Nro 11 - 

Jospa työpaikalle osuisi yksi tai useampi sellainen, joka haluaa kiinteämpää yhteyttä. Nämä voisi sitten vaivihkaa ohjata tutustumaan toisiinsa. Helpotus muille.

Vierailija kirjoitti:

Välillä sitä itsekin miettii, onko liian ystävällinen. Että jos on ystävällinen tervehtii ja välillä kuulumisia vaihtaa, niin tarkoittaako se jollekin sitä, että haluaa olla ystävä? Minusta ei, lähtökohtaisesti työkaveri on työkaveri, eikä muuta. Toki se voi ystävyydeksikin kehittyä, mutta olla ystävällinen ja olla ystävä ei ole sama asia.

Mistä se pitäisi tietää kuka haluaa olla ystävä ja kuka ei? Työkavereista ei koskaan saa yrittää saada ystäviä, vai?

Onpa helppoa saada uusia kavereita kun muuttaa työn perässä uudelle paikkakunnalle eikä työkavereihin saa edes yrittää tutustua.

Älä aja suoraan himaan töistä ja vastaa koko aika. Lähde vaikka myöhemmin töistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä sitä itsekin miettii, onko liian ystävällinen. Että jos on ystävällinen tervehtii ja välillä kuulumisia vaihtaa, niin tarkoittaako se jollekin sitä, että haluaa olla ystävä? Minusta ei, lähtökohtaisesti työkaveri on työkaveri, eikä muuta. Toki se voi ystävyydeksikin kehittyä, mutta olla ystävällinen ja olla ystävä ei ole sama asia.

Mistä se pitäisi tietää kuka haluaa olla ystävä ja kuka ei? Työkavereista ei koskaan saa yrittää saada ystäviä, vai?

Onpa helppoa saada uusia kavereita kun muuttaa työn perässä uudelle paikkakunnalle eikä työkavereihin saa edes yrittää tutustua.

Saa yrittää tutustua, mutta liimautumista toiseen en suosittele. Jos ehdotat useita kertoja yhteistä tekemistä ja toiselle ei ikinä sovi, niin kannattaa antaa silloin asian olla.

Ja toisessa ketjussa taas haukutaan yksinäisiä, että nämä vain odottaa että muut tulee juttelemaan, eivätkä itse tee aloitetta jne jne. Mikään ei kelpaa teille.

Vierailija kirjoitti:

Ja toisessa ketjussa taas haukutaan yksinäisiä, että nämä vain odottaa että muut tulee juttelemaan, eivätkä itse tee aloitetta jne jne. Mikään ei kelpaa teille.

Siis pointti on se, että kannattaa yrittää tutustua ihmisiin, todellakin, koska ei kukaan tule kotoa hakemaan. Tärkeää on muistaa, että ystävyyttä ei voi pakottaa ja, jos ei saa toiselta vastakaikua, niin ei saa yrittää tutustua väkisin. Tällä saa aikaan vain negatiivisia reaktioita. Työpaikalta voi löytyä ystävä, mutta se ei aina ole se oikea foorumi asialle. Esimerkiksi Facebook ja netti yleensäkin on täynnä erilaisia ystäväryhmiä, jossa ihmiset samassa tilanteessa hakevat ystävää. Huomaa myös että ihmiset ovat erilaisia, joten hakeutukaa samankaltaisen seuraan. Esimerkiksi himourheilijalla ja sohvaperunalla ei välttämättä ole yhteistä. En usko, että ap tarkoittaa pahaa, vaan kysyy vinkkejä, koska ei halua toista loukata. Hänelläkin on oikeus mielipiteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin ilmeisesti kerran tuo takertuva työkaveri. En saa helposti kavereita mut yhen kanssa juttu luisti. Hän itse jutteli yhtä innokkaasti mulle ja ajattelin ehdottaa, jos nähtäis vapaa-ajalla joskus. Vastaus oli että: "joo tosi kivaa ois kyllä! Ehdottomasti! Meidän niin täytyy nähdä!"

 

Hän puhui myöhemmin eräästä uutusleffasta ja ajattelin ehdottaa, että mennäänkö katsomaan. Ehdottamani viikonloppu ei käynyt hänelle, se oli ihan ok.

N. kk myöhemmin kysyin viestillä , että kiinnostaako leffa nyt ja ehdotin et voitais käydä kahvilla samalla. Oli käynyt katsomassa sen jo jonkun kanssa. Ehdotin sitten pelkkiä kahveja. Vastaus oli " Kuule mulla on parempaakin tekemistä kun olla sun kanssa. En tosiaan tule sun kanssa yhtään mihinkään"

Olin ja olen edelleen aivan äimistynyt. Miksi sanoa, että haluaa olla kaveri jos ei oikeasti kiinnosta. Hän vaihtoi työpaikkaa tämän jälkeen ja ei puhuttu enää koskaan.

AP:lle: yritä tuoda heti nätisti ilmi, että sua ei kiinnosta. Ei tarvii olla noin ilkeä, mutta sanot vaikka, että sulla on kiire harrastusten, perheen, koiran, pihatöiden tms. kanssa. 

Missä kohtaa tämä toinen ihminen sanoi haluavansa olla kaveri. Jutteli aluksi innokkaasti. Se ei tarkoita , että ollaan kavereita. Antoi epämääräisen lupauksen tapaamisesta. Se ei tarkoita, että ollaan kavereita

Tässä sen näkee ettei kannata olla ystävällinen kenellekään. Eli tylyn asiallinen linja alusta lähtien tai muuten joku luulee, että teistä tulee sydän ystävät.

Kerro pomolle että tämä työkaveri ahdistelee ja lähentelee sinua ja vaadi saada tälle potkuja seksuaalisen häirinnän takia tai teet valituksen yrityksestä ja avaudut lehteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä sitä itsekin miettii, onko liian ystävällinen. Että jos on ystävällinen tervehtii ja välillä kuulumisia vaihtaa, niin tarkoittaako se jollekin sitä, että haluaa olla ystävä? Minusta ei, lähtökohtaisesti työkaveri on työkaveri, eikä muuta. Toki se voi ystävyydeksikin kehittyä, mutta olla ystävällinen ja olla ystävä ei ole sama asia.

Mistä se pitäisi tietää kuka haluaa olla ystävä ja kuka ei? Työkavereista ei koskaan saa yrittää saada ystäviä, vai?

Onpa helppoa saada uusia kavereita kun muuttaa työn perässä uudelle paikkakunnalle eikä työkavereihin saa edes yrittää tutustua.

Saa yrittää tutustua kunhan ei tee itsestään rasitetta eikä loukkaantui jos se toinen ei halua muuta kuin rupatella ystävällisesti. Ihmiset ovat erilaisia. Itse olen tyyppiä ystävällinen töissä, juttelen kyllä ja kuuntelen, mutta en oikeastaan jaa mitään syvällisempää itsestäni enkä halua ystävystyä vapaa-ajalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä sitä itsekin miettii, onko liian ystävällinen. Että jos on ystävällinen tervehtii ja välillä kuulumisia vaihtaa, niin tarkoittaako se jollekin sitä, että haluaa olla ystävä? Minusta ei, lähtökohtaisesti työkaveri on työkaveri, eikä muuta. Toki se voi ystävyydeksikin kehittyä, mutta olla ystävällinen ja olla ystävä ei ole sama asia.

Mistä se pitäisi tietää kuka haluaa olla ystävä ja kuka ei? Työkavereista ei koskaan saa yrittää saada ystäviä, vai?

Onpa helppoa saada uusia kavereita kun muuttaa työn perässä uudelle paikkakunnalle eikä työkavereihin saa edes yrittää tutustua.

Saa yrittää tutustua, mutta liimautumista toiseen en suosittele. Jos ehdotat useita kertoja yhteistä tekemistä ja toiselle ei ikinä sovi, niin kannattaa antaa silloin asian olla.

Oikeastaan riittää, kun ehdottaa pari kertaa. Silloin toinen tietää, että olisi halukas tapaamaan vapaa-ajallakin. Mikäli toinenkin haluaa tavata, hän ehdottaa kyllä seuraavan kerran itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä sitä itsekin miettii, onko liian ystävällinen. Että jos on ystävällinen tervehtii ja välillä kuulumisia vaihtaa, niin tarkoittaako se jollekin sitä, että haluaa olla ystävä? Minusta ei, lähtökohtaisesti työkaveri on työkaveri, eikä muuta. Toki se voi ystävyydeksikin kehittyä, mutta olla ystävällinen ja olla ystävä ei ole sama asia.

Mistä se pitäisi tietää kuka haluaa olla ystävä ja kuka ei? Työkavereista ei koskaan saa yrittää saada ystäviä, vai?

Onpa helppoa saada uusia kavereita kun muuttaa työn perässä uudelle paikkakunnalle eikä työkavereihin saa edes yrittää tutustua.

Saa yrittää tutustua, mutta liimautumista toiseen en suosittele. Jos ehdotat useita kertoja yhteistä tekemistä ja toiselle ei ikinä sovi, niin kannattaa antaa silloin asian olla.

Tämä. Sanoisin ,että jos olet pari kertaa ehdottanut jotain aktiviteettia, joka ei toiselle nyt, niin pallo on sillä toisella. Eli hän ehdottaa jotain tekemistä jos haluaa viedä tuttavuutta pitemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi annat ymmärtää, että voisit olla kaveri jos et kuitenkaan ole?

Pitää olla varovainen käyttäytymisessään, ettei lähetä vahingossa väärää viestiä liiallisella ystävällisyydellä.

Mä en oikeasti usko, että tuollaista ongelmaa kovinkaan usein on. Yleensä ihmiset varoo viimeiseen asti tuppautumasta ja ystäviä on vaikea saada kun kukaan ei tee aloitetta. Eli epäilen trolliksi tätä.

Kyllä näitä ihmisiä on. Ovat yksinäisiä ja kun löytävät ystäviä tukahduttavan suhteen takertumalla kiinni ja jauhamalla vain omista asioistaan. Sitten ihmetellään, miksei kukaan halua heidän kanssa olla. Ystävyys on vuorovaikutusta ja ihmiset erilaisia.

Yskinäisten sietäis hävetä itseään ja opetella niitä sosiaalisia taitoja ennen kuin astu ulkoilmaan tapaamaan muita. Ei tollanen ripustautuminen ja itsestään jankuttaminen ole mistään kotoisin.

Olen yksinäinen, enkä ripustaudu enkä tyrkytä seuraani. Ei kaikki yksinäiset tee sellaista.

Hämmentävä keskustelu. Itse pidän useimmista tyypeistä töissä ja periaatteessa minulla ei olisi ongelmaa joskus käydä kahvilla työajan ulkopuolellakin tai lähteä vaikka urheilemaan tai jotain, jos yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja aikaa löytyy. Ja joidenkin kanssa tällaista onkin. Kyllä minulle työkaverit ovat enemmän kuin pakollinen paha (no on niitä pakollisia pahojakin, mutta ei näiden kanssa mitään edes puhetta kyllä synny mistään kahvitteluista)

Jos nyt ei yhtään kiinnosta, kannattaa varmaan aika tavallaan suoraan se asia todeta, olematta kuitenkaan ilkeä. Tyyliin "Olet kiva työkaveri ja arvostan että meillä on hyvät välit, mutta arkeni on niin kiireistä, että pyrin viettämään aikaa perheen kesken eikä oikein ole aikaa uusille kaverisuhteille, kun ehdimme töissäkin vaihtaa kuulumiset." Tai jotain. Mutta yleisesti kyllä soisin, että tuollainen vihamielinen asenne, mitä moni täällä viljelee työkavereita kohtaan (Ei voisi vähempää kiinnostaa sen elämä) pyrittäisiin kääntämään kohteliaaksi peruskiinnostukseksi. Ihmiset ovat kuitenkin pääosin ihan kivoja ja hyvät ihmissuhteet voimavara elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Hämmentävä keskustelu. Itse pidän useimmista tyypeistä töissä ja periaatteessa minulla ei olisi ongelmaa joskus käydä kahvilla työajan ulkopuolellakin tai lähteä vaikka urheilemaan tai jotain, jos yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja aikaa löytyy. Ja joidenkin kanssa tällaista onkin. Kyllä minulle työkaverit ovat enemmän kuin pakollinen paha (no on niitä pakollisia pahojakin, mutta ei näiden kanssa mitään edes puhetta kyllä synny mistään kahvitteluista)

Jos nyt ei yhtään kiinnosta, kannattaa varmaan aika tavallaan suoraan se asia todeta, olematta kuitenkaan ilkeä. Tyyliin "Olet kiva työkaveri ja arvostan että meillä on hyvät välit, mutta arkeni on niin kiireistä, että pyrin viettämään aikaa perheen kesken eikä oikein ole aikaa uusille kaverisuhteille, kun ehdimme töissäkin vaihtaa kuulumiset." Tai jotain. Mutta yleisesti kyllä soisin, että tuollainen vihamielinen asenne, mitä moni täällä viljelee työkavereita kohtaan (Ei voisi vähempää kiinnostaa sen elämä) pyrittäisiin kääntämään kohteliaaksi peruskiinnostukseksi. Ihmiset ovat kuitenkin pääosin ihan kivoja ja hyvät ihmissuhteet voimavara elämässä.

Minulle on kerran sanottu suunnilleen noin. Eli ikäiseni nainen (olen siis nainen itsekin) tokaisi minulle töissä, ettei hän tarvitse enää uusia ystäviä, "ystävyyskiintiö on täynnä". Olimme juuri keskustelleet jostain vapaa-aikaan liittyvästä toiminnasta, josta kumpikin pidimme. En enää muista olinko ehtinyt ehdottaa, että menisimme joskus yhdessä. Tuon jälkeen en enää edes harkinnut.

Tilanne oli siinä mielessä ikävä, että olin tullut uutena pieneen työyhteisön, jossa ne muut olivat jo kavereita keskenään. He siis viettivät aikaa yhdessä myös vapaalla. Ennen tuota lausahdusta luulin olevani tervetullut ja tykätty lisä työyhteisössä ja kuvittelin erityisesti juuri tämän työkaverin muotoutuvan minulle ihan oikeaksi ystäväksi. Kuinka väärässä olinkaan. Vaihdoin työpaikkaa heti, kun pääsin sopimuksestani irti.

Hmm, kääntäisin asian niinpäin, että miksi työkaveri ei voisi olla myös vapaa-ajalla kaveri?

Jos siinä siis muuten on kaveruuden edellytykset kunnossa, jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita, harrastuksia tms? Miksi aikuisena tutustuminen ja ystävystyminen on niin monelle kauhistus? 

Enkä siis tarkoita, että sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole yhtään kiinnostava tai mukava tarvitsisi kaveerata, mutta noin muutoin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmentävä keskustelu. Itse pidän useimmista tyypeistä töissä ja periaatteessa minulla ei olisi ongelmaa joskus käydä kahvilla työajan ulkopuolellakin tai lähteä vaikka urheilemaan tai jotain, jos yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja aikaa löytyy. Ja joidenkin kanssa tällaista onkin. Kyllä minulle työkaverit ovat enemmän kuin pakollinen paha (no on niitä pakollisia pahojakin, mutta ei näiden kanssa mitään edes puhetta kyllä synny mistään kahvitteluista)

Jos nyt ei yhtään kiinnosta, kannattaa varmaan aika tavallaan suoraan se asia todeta, olematta kuitenkaan ilkeä. Tyyliin "Olet kiva työkaveri ja arvostan että meillä on hyvät välit, mutta arkeni on niin kiireistä, että pyrin viettämään aikaa perheen kesken eikä oikein ole aikaa uusille kaverisuhteille, kun ehdimme töissäkin vaihtaa kuulumiset." Tai jotain. Mutta yleisesti kyllä soisin, että tuollainen vihamielinen asenne, mitä moni täällä viljelee työkavereita kohtaan (Ei voisi vähempää kiinnostaa sen elämä) pyrittäisiin kääntämään kohteliaaksi peruskiinnostukseksi. Ihmiset ovat kuitenkin pääosin ihan kivoja ja hyvät ihmissuhteet voimavara elämässä.

Minulle on kerran sanottu suunnilleen noin. Eli ikäiseni nainen (olen siis nainen itsekin) tokaisi minulle töissä, ettei hän tarvitse enää uusia ystäviä, "ystävyyskiintiö on täynnä". Olimme juuri keskustelleet jostain vapaa-aikaan liittyvästä toiminnasta, josta kumpikin pidimme. En enää muista olinko ehtinyt ehdottaa, että menisimme joskus yhdessä. Tuon jälkeen en enää edes harkinnut.

Tilanne oli siinä mielessä ikävä, että olin tullut uutena pieneen työyhteisön, jossa ne muut olivat jo kavereita keskenään. He siis viettivät aikaa yhdessä myös vapaalla. Ennen tuota lausahdusta luulin olevani tervetullut ja tykätty lisä työyhteisössä ja kuvittelin erityisesti juuri tämän työkaverin muotoutuvan minulle ihan oikeaksi ystäväksi. Kuinka väärässä olinkaan. Vaihdoin työpaikkaa heti, kun pääsin sopimuksestani irti.

No tuo on tylsää. Jos muutenkin porukka treffailee vapaa-ajalla (siis muutenkin kuin jotkut muutamat paremmat kaverukset), niin kyllä ihan jo kohteliaisuudesta luulisi kerran tai pari sitä uuttakin pyydettävän mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi annat ymmärtää, että voisit olla kaveri jos et kuitenkaan ole?

Tämä. Sata kertaa tämä.

Et voi yhtään tietää, minkälaisesta taustasta tai tilanteesta työkaveri tulee. Ehkä hänellä ei ole yhtään ystävää? Ehkä työ on ainoa paikka, jossa hän ylipäätään on tekemisissä toisten ihmisten kanssa? Ehkä hän on nyt ollut aivan superonnellinen, että joku on hänelle ystävällinen ja osoittaa kiinnostusta. Vihdoinkin ystävä! Totuus voi musertaa hänen kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmentävä keskustelu. Itse pidän useimmista tyypeistä töissä ja periaatteessa minulla ei olisi ongelmaa joskus käydä kahvilla työajan ulkopuolellakin tai lähteä vaikka urheilemaan tai jotain, jos yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja aikaa löytyy. Ja joidenkin kanssa tällaista onkin. Kyllä minulle työkaverit ovat enemmän kuin pakollinen paha (no on niitä pakollisia pahojakin, mutta ei näiden kanssa mitään edes puhetta kyllä synny mistään kahvitteluista)

Jos nyt ei yhtään kiinnosta, kannattaa varmaan aika tavallaan suoraan se asia todeta, olematta kuitenkaan ilkeä. Tyyliin "Olet kiva työkaveri ja arvostan että meillä on hyvät välit, mutta arkeni on niin kiireistä, että pyrin viettämään aikaa perheen kesken eikä oikein ole aikaa uusille kaverisuhteille, kun ehdimme töissäkin vaihtaa kuulumiset." Tai jotain. Mutta yleisesti kyllä soisin, että tuollainen vihamielinen asenne, mitä moni täällä viljelee työkavereita kohtaan (Ei voisi vähempää kiinnostaa sen elämä) pyrittäisiin kääntämään kohteliaaksi peruskiinnostukseksi. Ihmiset ovat kuitenkin pääosin ihan kivoja ja hyvät ihmissuhteet voimavara elämässä.

Minulle on kerran sanottu suunnilleen noin. Eli ikäiseni nainen (olen siis nainen itsekin) tokaisi minulle töissä, ettei hän tarvitse enää uusia ystäviä, "ystävyyskiintiö on täynnä". Olimme juuri keskustelleet jostain vapaa-aikaan liittyvästä toiminnasta, josta kumpikin pidimme. En enää muista olinko ehtinyt ehdottaa, että menisimme joskus yhdessä. Tuon jälkeen en enää edes harkinnut.

Tilanne oli siinä mielessä ikävä, että olin tullut uutena pieneen työyhteisön, jossa ne muut olivat jo kavereita keskenään. He siis viettivät aikaa yhdessä myös vapaalla. Ennen tuota lausahdusta luulin olevani tervetullut ja tykätty lisä työyhteisössä ja kuvittelin erityisesti juuri tämän työkaverin muotoutuvan minulle ihan oikeaksi ystäväksi. Kuinka väärässä olinkaan. Vaihdoin työpaikkaa heti, kun pääsin sopimuksestani irti.

Tässä on yksi syy, miksi en tapaa työkavereitani vapaa-ajalla. Työkavereitaan ei voi valita, ystävänsä voi. Jos viettäisin vapaa-aikaani muutaman tosi ihanan työkaverini kanssa, syntyisi juuri tuollainen tilanne, että pitäisi viettää sitten kaikkien uusienkin työkavereiden kanssa vain siksi, että satutaan olemaan samassa työpaikassa. Eli enää ei voisikaan valita itse, kenen kanssa on vapaa-ajallaan ja kenen ei. Työyhteisöömme otetaan kaikki avoimesti mukaan, ollaan ystävällisiä, jutellaan ja puhutaan myös muista kuin työtä koskevista asioista ja tuetaan toisiamme, jos jollain on menossa raskaampi elämänvaihe tai ihan vaikka vain kissa kuollut. Tämä työkavereiden välinen ystävällisyys ja empatia pysyy kuitenkin työpaikalla eikä valu sieltä myös vapaa-ajalle, jossa ihmisillä taas on muut ihmissuhteensa.