Muita jotka eivät jaksa "itsensä brändäämistä"?

Ihan sairasta on tosiaan nykyajan meininki työnhaussa. Ja työelämäkin on kyllä aika syvältä. Joskus aiemmin vain haettiin töitä, käytiin yhdessä haastattelussa ja mentiin töihin. Työpaikat olivat aika vakaita useimmiten. Kaikki on nykyään todella levotonta ja epävarmaa.

Myyntimiesten hommaa tommonen brändääminen. Minä juon sivistyneesti.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on GBDR. Jotenkin tuo nettibrändääminen on ristiriidassa asian kanssa.

Jotenkin mulle tulee vaikutelma ettei sulla ole mitään käsitystä kirjoittamastasi asiasta. Ei millään pahalla.

Kun aina sanotaan, että minkälaiseen maailmaan lapsia kasvatetaan, niin tämä on se mikä minua lasteni tulevaisuudessa pelottaa. Töiden saamisesta on tullut ihan kummallista teatteria. Tähän haluan lisätä myös parisuhteen löytämisen (parisuhdemarkkinat, kuinka kuvaava sana!). Näen jo nyt selvästi lapsissani itseni ja mieheni hiljainen hissukka -piirteitä ja tämä huolestuttaa. Älyä heiltä ei puutu, mutta itsestään äänen pitämisen halu puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Ihan sairasta on tosiaan nykyajan meininki työnhaussa. Ja työelämäkin on kyllä aika syvältä. Joskus aiemmin vain haettiin töitä, käytiin yhdessä haastattelussa ja mentiin töihin. Työpaikat olivat aika vakaita useimmiten. Kaikki on nykyään todella levotonta ja epävarmaa.

Varmaan riippuu mihin hakee duuniin. Mulla oli ihan perinteinen 2-kierroksinen haastattelu ja sain paikan. En käytä somea eikä mulla ole tilejä yhdessäkään palvelussa. En vaan jaksa.

Yleistämättä: tällainen brändäämiskulttuuri sopii hyvin narsistisille persoonille. Minusta se on kauhistuttavaa. Olen seurannut sivusta, kun kuuttakymppiä lähestyvät ”konsultit” - miehet- muokkaavat kymmenen vuotta vanhoja lärvikuviaan someprofiileihin, ja panostavat kaikkensa sivujensa sekä persoonansa myyvään outfitiin. Ja nauttivat siitä. Tämä on kirjaimellisesti oman persoonansa rakentamista ulkoisten vastimusten mukaan. Nyt joku tulee varmasti kertomaan, että ”toihan on vain duunia ja kuuluu siihen”. Ei ole. Tällaiset ihmiset ovat sisältä täysin tyhjiä. He uskovat itsekin rakennelmaansa.

Tuo brändiajattelu, ja ajattelu siitä että jos elämäsi ei ole somekelpoista, sinua ei ole olemassa, pätee muuten työelämän ja parisuhteiden lisäksi kaikkeen muuhunkin nykyisin.

Itse näen tämän niin, että varsinkin nuorena ja kokemattomana työnhakijana on ihan turha taistella tätä vastaan. Joko kehitän myyntipuheen itsestäni tai sitten olen ilman töitä. Ei aiheuta päänvaivaa kun ei mieti asiaa liikaa. Näin se nyt vain on, ainoa tapa vaikuttaa asiaan on olla yrittäjä ja itse palkata jollain toisella perusteella. Mutta kyllä mä yrittäjänäkin palkkaisin mieluummin ihmisen joka osaa kertoa miksi mun pitäisi palkata se ja jolla on kova motivaatio työnhakuun.

T. Akateeminen työnhakija 27-v

Vierailija kirjoitti:

Itse näen tämän niin, että varsinkin nuorena ja kokemattomana työnhakijana on ihan turha taistella tätä vastaan. Joko kehitän myyntipuheen itsestäni tai sitten olen ilman töitä. Ei aiheuta päänvaivaa kun ei mieti asiaa liikaa. Näin se nyt vain on, ainoa tapa vaikuttaa asiaan on olla yrittäjä ja itse palkata jollain toisella perusteella. Mutta kyllä mä yrittäjänäkin palkkaisin mieluummin ihmisen joka osaa kertoa miksi mun pitäisi palkata se ja jolla on kova motivaatio työnhakuun.

T. Akateeminen työnhakija 27-v

Sä olet vielä nuori ja kokematon. Elämä opettaa ihmisyyden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse näen tämän niin, että varsinkin nuorena ja kokemattomana työnhakijana on ihan turha taistella tätä vastaan. Joko kehitän myyntipuheen itsestäni tai sitten olen ilman töitä. Ei aiheuta päänvaivaa kun ei mieti asiaa liikaa. Näin se nyt vain on, ainoa tapa vaikuttaa asiaan on olla yrittäjä ja itse palkata jollain toisella perusteella. Mutta kyllä mä yrittäjänäkin palkkaisin mieluummin ihmisen joka osaa kertoa miksi mun pitäisi palkata se ja jolla on kova motivaatio työnhakuun.

T. Akateeminen työnhakija 27-v

Sä olet vielä nuori ja kokematon. Elämä opettaa ihmisyyden.

Paitsi narsistisille myyntimiehille.

Itsensä brändääminen työelämää varten ei tarkoita ankkahuuli&persekuvia Instagramissa vaan oman osaamisensa kirjallista ja/tai kuvallista esittelyä sosiaalisessa mediassa. 20 vuotta sitten puhuttiin portfolioista ja oikeastaan tämä brändääminen on käytännössä portfolionsa siirtämistä paperilta  digitaaliseen muotoon ja sen julkaisemista verkossa. Jokainen päättää itse, miten laajassa mittakaavassa ja luonnollisesti huomioiden tekemiään töitä koskevan salassapitovelvollisuuden. 

Miksi sitten tällaista nykyajan pelleilyä pitää olla? Yhä useampi työpaikka on nykyisin nk piilotyöpaikka. Joskus aikoinaan avoimesta paikasta ilmoitettiin työkkäriin ja työkkäri valitsi työnhakijoista ne, joiden osaaminen vastasi työpaikkailmoituksessa haettavan työntekijän osaamista. Vain nämä hakijat velvoitettiin hakemaa avoinna olevaa paikkaa. Nykyään työnhakijaa velvoitetaan hakemaan sellaisiakin työpaikkoja, joihin hänen osaamisensa ei riitä tai ei ole edes mitään työpaikkaan edellytettyä koulutusta. Tuttu sai työnhakuvelvoitteen paikkaan, jossa hakijan piti olla vähintään lääketieteen kandi eikä tutullani ollut edes lähihoitajan tutkintoa. Eli ihan eri alan ihminen.  Ja tästä seuraa, että työpaikkaan tulee älytön määrä hakemuksia ihmisiltä, jotka itsekin hakemusta kirjoittaessaan tietävät, että ei mitään mahdollisuuksia saada paikkaa. Karenssin uhalla on kuitenkin haettava, vaikka tässä vain tuhlataan sekä työnhakijan että työnantajan aikaa.  

Yritykset ovat ratkaisseet ongelman laittamalla rekryfirman etsimään sopivia työnhakijoita. Avoimesta paikasta siis ilmoitetaan rekryfirmalle (eikä enää työkkäriin) ja rekryfirma etsii sopivan määrän työtehtävään sopivia työnhakijoita. Rekryfirmat käyttävät sosiaalista mediaa ja etsivät sopivia hakijoita sieltä. Haun kohteena ovat myös ihmiset, jotka tällä hetkellä ovat töissä, mutta joilla on tarvittava osaaminen ja jotka muuten vaikuttavat työtehtävään sopivilta. Rekryfirmojen tehtävänä on tiedustella heiltäkin kiinnostusta vaihtaa työpaikkaa. 

Joo yök, ei.

Mä olen vasta rapiat kolmekymppinen mutta selvästi jo vanhaa kansaa. Ei kiinnosta sommitella someen jotain "täydellinen aamupala- näin alkaa voittajan päivä" -postauksia tai photoshopata naamaa ja tissejä tinderiin.

En edes ymmärrä mikä arvo sillä itse keksityllä brändillä on. Kun se hyvännäköinen ja sosiaalinen innovaattori on todellisuudella silmäpussinsa piiloon muokannut alkoholisti jonka jatkuvaa sammallusta ei jaksa kuunnella ja pullantuoksuinen lempeä kotiäiti takakireä lapsilleen kimittäjä niin...

Brändikulttuuri on epärehellistä. Esim. Doc Martens ratsastaa britti- ja punk-imagolla, todellisuudessa nykyään kambodzalainen (tms) halppistuote. Tai Balmuir mielikuvilla ylellisyydestä ja laadusta - todellisuudessa hikipajaskeidaa. Marimekko perinteistä mutta trendikästä suomalaisuutta - halppistuotantoa Aasiasta.

Että tätäkö ne firmat haluaa? Jenny 26v, harrastaa crossfittiä ja on iloinen ja aikaansaava tarmonpesä. Todellisuudessa Jenny on laiska ja tympeä ja pupeltaa sipsiä päivät pitkät. Jere 29v, innokas pyöräilijä, haluaa juuri tähän yritykseen koska se on niin kertakaikkisen upea mesta. Todellisuudessa Jere lainasi kaverin fillaria ja varusteita kuvaussessioon ja kulkee omalla autolla ja aikoo käyttää tätä duunia vain astinlautana seuraavaan, pyrkii häipymään alle vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Itsensä brändääminen työelämää varten ei tarkoita ankkahuuli&persekuvia Instagramissa vaan oman osaamisensa kirjallista ja/tai kuvallista esittelyä sosiaalisessa mediassa. 20 vuotta sitten puhuttiin portfolioista ja oikeastaan tämä brändääminen on käytännössä portfolionsa siirtämistä paperilta  digitaaliseen muotoon ja sen julkaisemista verkossa. Jokainen päättää itse, miten laajassa mittakaavassa ja luonnollisesti huomioiden tekemiään töitä koskevan salassapitovelvollisuuden. 

Miksi sitten tällaista nykyajan pelleilyä pitää olla? Yhä useampi työpaikka on nykyisin nk piilotyöpaikka. Joskus aikoinaan avoimesta paikasta ilmoitettiin työkkäriin ja työkkäri valitsi työnhakijoista ne, joiden osaaminen vastasi työpaikkailmoituksessa haettavan työntekijän osaamista. Vain nämä hakijat velvoitettiin hakemaa avoinna olevaa paikkaa. Nykyään työnhakijaa velvoitetaan hakemaan sellaisiakin työpaikkoja, joihin hänen osaamisensa ei riitä tai ei ole edes mitään työpaikkaan edellytettyä koulutusta. Tuttu sai työnhakuvelvoitteen paikkaan, jossa hakijan piti olla vähintään lääketieteen kandi eikä tutullani ollut edes lähihoitajan tutkintoa. Eli ihan eri alan ihminen.  Ja tästä seuraa, että työpaikkaan tulee älytön määrä hakemuksia ihmisiltä, jotka itsekin hakemusta kirjoittaessaan tietävät, että ei mitään mahdollisuuksia saada paikkaa. Karenssin uhalla on kuitenkin haettava, vaikka tässä vain tuhlataan sekä työnhakijan että työnantajan aikaa.  

Yritykset ovat ratkaisseet ongelman laittamalla rekryfirman etsimään sopivia työnhakijoita. Avoimesta paikasta siis ilmoitetaan rekryfirmalle (eikä enää työkkäriin) ja rekryfirma etsii sopivan määrän työtehtävään sopivia työnhakijoita. Rekryfirmat käyttävät sosiaalista mediaa ja etsivät sopivia hakijoita sieltä. Haun kohteena ovat myös ihmiset, jotka tällä hetkellä ovat töissä, mutta joilla on tarvittava osaaminen ja jotka muuten vaikuttavat työtehtävään sopivilta. Rekryfirmojen tehtävänä on tiedustella heiltäkin kiinnostusta vaihtaa työpaikkaa. 

Ja kukaan itseään ja työpaikkaansa kunnioittava asiantuntija ei lähde tuollaiseen pelleilyyn. Ehkä soveltuu johonkin mainostoimistotyöhön, mutta kukaan ns. kovan alan ammattilainen ei poukkoile näiden alle 30v geelitukkien/palkkiripsien puheluiden perusteella yhtään mihinkään. Kyllä oikeissa töissä nämä asiat sovitaan ihan päättävien tahojen kesken. Jos duunipaikka on sellainen, että johtoa ei juuri kiinnosta ketä palkataan vaan homma annetaan näille rekryfirman pojille ja tytöille niin ei sellaiseen duunipaikkaan kannatakaan mennä. Esimerkkinä omalta alaltani pari suurta maanlaajuista lääkäriasemaketjua. Kun firman kiinnostus työntekijää on tuota luokkaa että pistetään asioista mitään ymmärtämätön tyyppi soittelemaan niin se on ei kiitos saman tien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä brändääminen työelämää varten ei tarkoita ankkahuuli&persekuvia Instagramissa vaan oman osaamisensa kirjallista ja/tai kuvallista esittelyä sosiaalisessa mediassa. 20 vuotta sitten puhuttiin portfolioista ja oikeastaan tämä brändääminen on käytännössä portfolionsa siirtämistä paperilta  digitaaliseen muotoon ja sen julkaisemista verkossa. Jokainen päättää itse, miten laajassa mittakaavassa ja luonnollisesti huomioiden tekemiään töitä koskevan salassapitovelvollisuuden. 

Miksi sitten tällaista nykyajan pelleilyä pitää olla? Yhä useampi työpaikka on nykyisin nk piilotyöpaikka. Joskus aikoinaan avoimesta paikasta ilmoitettiin työkkäriin ja työkkäri valitsi työnhakijoista ne, joiden osaaminen vastasi työpaikkailmoituksessa haettavan työntekijän osaamista. Vain nämä hakijat velvoitettiin hakemaa avoinna olevaa paikkaa. Nykyään työnhakijaa velvoitetaan hakemaan sellaisiakin työpaikkoja, joihin hänen osaamisensa ei riitä tai ei ole edes mitään työpaikkaan edellytettyä koulutusta. Tuttu sai työnhakuvelvoitteen paikkaan, jossa hakijan piti olla vähintään lääketieteen kandi eikä tutullani ollut edes lähihoitajan tutkintoa. Eli ihan eri alan ihminen.  Ja tästä seuraa, että työpaikkaan tulee älytön määrä hakemuksia ihmisiltä, jotka itsekin hakemusta kirjoittaessaan tietävät, että ei mitään mahdollisuuksia saada paikkaa. Karenssin uhalla on kuitenkin haettava, vaikka tässä vain tuhlataan sekä työnhakijan että työnantajan aikaa.  

Yritykset ovat ratkaisseet ongelman laittamalla rekryfirman etsimään sopivia työnhakijoita. Avoimesta paikasta siis ilmoitetaan rekryfirmalle (eikä enää työkkäriin) ja rekryfirma etsii sopivan määrän työtehtävään sopivia työnhakijoita. Rekryfirmat käyttävät sosiaalista mediaa ja etsivät sopivia hakijoita sieltä. Haun kohteena ovat myös ihmiset, jotka tällä hetkellä ovat töissä, mutta joilla on tarvittava osaaminen ja jotka muuten vaikuttavat työtehtävään sopivilta. Rekryfirmojen tehtävänä on tiedustella heiltäkin kiinnostusta vaihtaa työpaikkaa. 

Ja kukaan itseään ja työpaikkaansa kunnioittava asiantuntija ei lähde tuollaiseen pelleilyyn. Ehkä soveltuu johonkin mainostoimistotyöhön, mutta kukaan ns. kovan alan ammattilainen ei poukkoile näiden alle 30v geelitukkien/palkkiripsien puheluiden perusteella yhtään mihinkään. Kyllä oikeissa töissä nämä asiat sovitaan ihan päättävien tahojen kesken. Jos duunipaikka on sellainen, että johtoa ei juuri kiinnosta ketä palkataan vaan homma annetaan näille rekryfirman pojille ja tytöille niin ei sellaiseen duunipaikkaan kannatakaan mennä. Esimerkkinä omalta alaltani pari suurta maanlaajuista lääkäriasemaketjua. Kun firman kiinnostus työntekijää on tuota luokkaa että pistetään asioista mitään ymmärtämätön tyyppi soittelemaan niin se on ei kiitos saman tien.

Näinhän se on. Valitettavasti vaan työpaikkoja ilmoitetaan avoimeksi yhä harvemmin ja sopivia työntekijöitä etsitään muuta kautta. 

Mistä ne tietää mitä informaatiota työntekijästä on netissä? Ei kai ne ole lainvastaisesti menneet googlaamaan työnhakijan tietoja ja kertovat vielä sen suoraan työhaastattelussa? Ei anna kovin ammattitaitoista kuvaa yrityksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä brändääminen työelämää varten ei tarkoita ankkahuuli&persekuvia Instagramissa vaan oman osaamisensa kirjallista ja/tai kuvallista esittelyä sosiaalisessa mediassa. 20 vuotta sitten puhuttiin portfolioista ja oikeastaan tämä brändääminen on käytännössä portfolionsa siirtämistä paperilta  digitaaliseen muotoon ja sen julkaisemista verkossa. Jokainen päättää itse, miten laajassa mittakaavassa ja luonnollisesti huomioiden tekemiään töitä koskevan salassapitovelvollisuuden. 

Miksi sitten tällaista nykyajan pelleilyä pitää olla? Yhä useampi työpaikka on nykyisin nk piilotyöpaikka. Joskus aikoinaan avoimesta paikasta ilmoitettiin työkkäriin ja työkkäri valitsi työnhakijoista ne, joiden osaaminen vastasi työpaikkailmoituksessa haettavan työntekijän osaamista. Vain nämä hakijat velvoitettiin hakemaa avoinna olevaa paikkaa. Nykyään työnhakijaa velvoitetaan hakemaan sellaisiakin työpaikkoja, joihin hänen osaamisensa ei riitä tai ei ole edes mitään työpaikkaan edellytettyä koulutusta. Tuttu sai työnhakuvelvoitteen paikkaan, jossa hakijan piti olla vähintään lääketieteen kandi eikä tutullani ollut edes lähihoitajan tutkintoa. Eli ihan eri alan ihminen.  Ja tästä seuraa, että työpaikkaan tulee älytön määrä hakemuksia ihmisiltä, jotka itsekin hakemusta kirjoittaessaan tietävät, että ei mitään mahdollisuuksia saada paikkaa. Karenssin uhalla on kuitenkin haettava, vaikka tässä vain tuhlataan sekä työnhakijan että työnantajan aikaa.  

Yritykset ovat ratkaisseet ongelman laittamalla rekryfirman etsimään sopivia työnhakijoita. Avoimesta paikasta siis ilmoitetaan rekryfirmalle (eikä enää työkkäriin) ja rekryfirma etsii sopivan määrän työtehtävään sopivia työnhakijoita. Rekryfirmat käyttävät sosiaalista mediaa ja etsivät sopivia hakijoita sieltä. Haun kohteena ovat myös ihmiset, jotka tällä hetkellä ovat töissä, mutta joilla on tarvittava osaaminen ja jotka muuten vaikuttavat työtehtävään sopivilta. Rekryfirmojen tehtävänä on tiedustella heiltäkin kiinnostusta vaihtaa työpaikkaa. 

Ja kukaan itseään ja työpaikkaansa kunnioittava asiantuntija ei lähde tuollaiseen pelleilyyn. Ehkä soveltuu johonkin mainostoimistotyöhön, mutta kukaan ns. kovan alan ammattilainen ei poukkoile näiden alle 30v geelitukkien/palkkiripsien puheluiden perusteella yhtään mihinkään. Kyllä oikeissa töissä nämä asiat sovitaan ihan päättävien tahojen kesken. Jos duunipaikka on sellainen, että johtoa ei juuri kiinnosta ketä palkataan vaan homma annetaan näille rekryfirman pojille ja tytöille niin ei sellaiseen duunipaikkaan kannatakaan mennä. Esimerkkinä omalta alaltani pari suurta maanlaajuista lääkäriasemaketjua. Kun firman kiinnostus työntekijää on tuota luokkaa että pistetään asioista mitään ymmärtämätön tyyppi soittelemaan niin se on ei kiitos saman tien.

Rekryfirmathan eivät palkkaa yritykseen uutta työntekijää vaan ainoastaan etsivät sopivan määrän työnantajan toiveiden mukaisia hakijoita työnantajan haastateltaviksi. Katsovat, mitä toimeksiantaja uudelta työntekijältä edellyttää ja etsivät henkilöt, joilla on juuri tällaista osaamista. Tekevät siis sen, mitä joskus aikoinaan teki työkkäri. Kuitenkin monissa asiantuntijatehtävissä työntekijällä on itsellään ihan riittävät verkostot ja jos haluaa vaihtaa työpaikkaa, tietää, kehen ottaa yhteyttä. Samoin työnantajilla on verkostoja ja uutta työntekijää voidaan hakea myös "puskaradion" kautta. Ei ole edes tarvetta saada haastateltavaksi useampaa ehdokasta, koska "puskaradion" kautta löytyy just se yksi, joka halutaan ja palkataan. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä ne tietää mitä informaatiota työntekijästä on netissä? Ei kai ne ole lainvastaisesti menneet googlaamaan työnhakijan tietoja ja kertovat vielä sen suoraan työhaastattelussa? Ei anna kovin ammattitaitoista kuvaa yrityksestä.

Oletko muistanut ihmetellä asiaa työhaastattelussa?