Palstapsykologit apua! Tunteiden käsittely vs tukahduttaminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö sinun opetella hyväksymään itsesi ja etsiä itsellesi sopivia tavoitteita? Sellaisia, jotka sinun on mahdollista saavuttaa?

Innostuminen voi olla ihan hyvä piirre ihmisessä, mutta missä menee itsensä hyväksymisen ja välinpitämättömyyden raja? Ei sekään ole hyvä, että innostun jostain asiasta niin, että ostan vaikka kalliit harrastusvehkeet ja sitten kokeilen sitä kerran ennen kuin se jää jonkun toisen asian jalkoihin.

Mitä jos ne tavoitteet, jotka minun on mahdollista saavuttaa, ovat sellaisia joita en halua? Halusin lapsena Oxfordiin opiskelemaan. En menestynyt tarpeeksi hyvin lukiossa, että minulla olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä sinne, mutta pääsin Britanniassa toiseen yliopistoon opiskelemaan. Viihdyin siellä ja rakastan Britanniaa, mutta yliopistoni ei todellakaan ollut Oxford (vaikka se vanha ja hyvä yliopisto olikin) ja olen vihainen itselleni siitä, että olin niin pska, etten päässyt sinne minne halusin tai edes menestynyt siellä toisessa vaihtoehdossa niin hyvin kuin halusin. Saavutin sen mitä minulle oli mahdollista saavuttaa, mutta se ei ollut tarpeeksi hyvä. En voi olla tyytyväinen siihen mitä sain, koska miksi olisin. Toiset ovat tarpeeksi fiksuja päästäkseen Oxfordiin, joten miksi minä olen syntynyt pskaksi ja minun pitäisi tyytyä tähän?

ap

Itsellesi olisi parhaaksi olla tietyssä määrin realisti. Voit mielikuvitusmaailmassasi opiskella Oxfordissa, mutta reaalimailmassa siellä opiskelee ehkä 0,0000001 ihmisistä. Älä myöskään tavoittele olevasi uusi Madonna tai edes Jari Sarasvuo (mikä tosin on jo saavutettavissa oleva, mutta vaatii älyttömän määrän duunia). 

Onko tuo joku pakokeino, ettet ala tavoitella mitään oikeita unelmia vaan heität niin överiksi, ettei tarvitse tehdä sitten mitään, kun maailma voi pitää tunkkinsa?

Vihaan kaikkea keskivertoa, koska keskiverto ei ole mitään. Jos on elämässään keskiverto tai tavallinen, on elämä mennyt hukkaan. Ihan sama kuin ei olisi elänyt ollenkaan.

En ole ajatellut suuruudenhulluuttani pakokeinona. Se on vain keino antaa elämälläni jonkinlainen merkitys.

Ap

Vaativuuden tunnelukko

Olihan tuossa paljon mihin samaistuin. Tosin moni asia tuossa tekstissä oli ristiriitaista. Toisaalta siinä sanottiin, että moni asia jää kesken, mutta samalla jos päättää jotain, sen myös tekee. Ja asioiden loppuun saattaminen ei kuvaa minua melkein ollenkaan.

ap

Ei ne koskaan vastaa sataprosenttisesti. Oliko lapsuudessa jotain joka olisi voinut aiheuttaa tuollaista? Esim. vaativat vanhemmat?

Ei mitään mitä muistaisin tai huomioisin. Vanhempani ovat kouluttamattomia duunareita ja he olisivat olleet ihan tyytyväisiä, vaikka minäkään en olisi hankkinut mitään koulutusta. He kuitenkin kannustivat minua opiskelemaan.

Toisaalta en tiedä onko tuollaisen tunnelukon löytämisestä mitään iloa. Olen ennenkin löytänyt itseni joistakin tuollaisista, mutta ei siitä koskaan mitään apua ole ollut. Olen jopa joskus lainannut ja lueskellut tuota kirjaa ja luulisi, että olen lukenut tuonkin kohdan joskus aiemmin.

ap

up

En tiedä onko tunteiden tukahduttaminen suorastaan vaarallista, mutta monessa tapauksessa ne tukahdutetut tunteet nousevat tietoisuuteen joskus myöhemmin, ehkä vasta kymmenien vuosien päästä. Näin siis silloin, kun kyse on jostain isommasta. Toisaalta me kaikki tukahdutamme joitakin tunteita ja se on ihan normaalia ja asiaankuuluvaakin.

Joutavaa paskaa sanon minä.

Sinccis

Kun tarpeeksi pyörii paskassaan, niin sitähän lopulta alkaa haisemaan paskalle. 

Kyllä mistä tahansa asiasta saa ongelman, kun tarpeeksi kauan sen ympärillä pyörii päivittelemässä.

Sinccis