Lue keskustelun säännöt.
Palstapsykologit apua! Tunteiden käsittely vs tukahduttaminen
21.10.2019 |
Minulla on ongelmia tunteiden säätelyn kanssa. Inhoan itseäni ja tunnen vihaa muita ihmisiä kohtaan. Jään usein jumiin negatiivisiin ajatuksiin ja minulla on vaikeuksia päästää niistä irti. Kun olen jumissa ajatuksissani, kokeilen eri metodeja päästä irti niistä. Jos joku ihminen esimerkiksi ärsyttää minua, yritän kiinnittää huomioni johonkin mukavampaan. Jos vihaan itseäni ja vanhoja päätöksiäni, yritän antaa itselleni anteeksi.
Olen kuullut, että tunteiden tukahduttaminen on vaarallista, mutta en oikein tiedä mitä tunteiden käsittely tarkoittaa. Onko huomion kiinnittäminen toiseen asiaan tukahduttamista vai käsittelyä? Sanon silloin itselleni, että minulla on oikeus ajatella/tuntea noin, mutta oman mielenterveyteni takia yritän nyt ajatella jotain muuta. Kuvittelen, että tunteiden käsittely on jotain taideterapiaa tai vastaavaa, jossa niille tunteille tai niiden avulla tehdään jotain.
Voitteko suositella jotain kirjallisuutta tms tai jakaa hyviä neuvojanne?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Tunteita pitää käsitellä että ei tulisi tunnelukkoja
Tiedän sen. Aina sanotaan, että tunteita pitäisi käsitellä, mutta konkreettisia ohjeita siihen tuntuu olevan kovin vähän.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle auttoi neurofeedback tuohon negatiivisiin ajatuksiin jumittamiseen sekä siihen, että reagoin nopeammin kuin ehdin ajatella tarkemmin. Olen rauhallisempi, tasapainoisempi ja positiivisempi enkä tunne itseäni ulkopuoliseksi ylikorostuneesti.
Myös binaural beatsien tai meditaatioiden kuunteleminen youtubesta voisi auttaa jonkin verran.
Nämä sillä varauksella, että tiedostat itse toimivasi toisella tavalla kuin toivoisit toimivasi, mutta jostain syystä vaan et pysty hillitsemään itseäsi tai ohjaamaan ajatuksiasi oikeaan suuntaan.
Ei ole pakko käsitellä eikä tukahduttaa. Tunteiden voi antaa vaan vapaasti tulla, aistia ne täysillä, ja antaa ajallaan mennä.
Tukahduttaminen on sitä, että yrittää jotenkin päästä eroon tunteesta, koska se on epämiellyttävä, ja pakkomielteisesti suuntaa huomionsa muuhun asiaan. Tämä yleensä johtaa vain tunteen painumiseen alitajuntaan, ja sieltä se "kummittelee" sitten oireina, ja toistuvina pakonomaisina ajatuksVähän kuin siirtäisi pommin sylistä penkin alle - eihän se mitään auta.
Käsittely taas on jonkinlaista toiminnallista tai älyllistä analysointia tai prosessointia. Joskus sellainen voi olla tarpeen tai hyödyksi ,varsinkin jos on jo pitkään tukahduttanut tunteet niin, että ne eivät edes tule pintatietoisuuteen asti selkeinä, vaan pelkästään epämääräisenä ahdistuksena jonka syytä ei tiedä yhtään.
Mutta jos ajoissa antaa kaikkien tunteiden tulla, katsellen niitä ikään kuin tarkkailijana, yrittämättä päästä niistä eroon mutta toisaalta myöskään takertumatta niihin alkamalla ajatella niitä (niiden syitä, epämiellyttävyyttä, kestoa jne) niin tunteet ovat kuin pilvet taivaalla: niitä tulee ja menee, ja ne kaikki saavat tulla ja mennä. Eikä mustatkaan pilvet ikinä likaa taivasta eivätkä jätä sinne mitään jäämiä, vaan taivas (tarkkaileva tietoisuus) pysyy puhtaana.
Vierailija kirjoitti:
Minulle auttoi neurofeedback tuohon negatiivisiin ajatuksiin jumittamiseen sekä siihen, että reagoin nopeammin kuin ehdin ajatella tarkemmin. Olen rauhallisempi, tasapainoisempi ja positiivisempi enkä tunne itseäni ulkopuoliseksi ylikorostuneesti.
Myös binaural beatsien tai meditaatioiden kuunteleminen youtubesta voisi auttaa jonkin verran.
Nämä sillä varauksella, että tiedostat itse toimivasi toisella tavalla kuin toivoisit toimivasi, mutta jostain syystä vaan et pysty hillitsemään itseäsi tai ohjaamaan ajatuksiasi oikeaan suuntaan.
Tiedostan kyllä tunteeni ja tiedän silloinkin kun olen jumiutunut, että nämä ajatukset eivät ole hyväksi. Mutta jotenkin myös usein haluan ajatella niitä. En tiedä tuoko viha minulle jonkunlaisen turvallisuuden tunteen, koska siitä on todella vaikea päästää irti. Huomaan, että negatiiviset ajatukset nousevat usein tietyissä tilanteissa, mutta tuntuu, että olen voimaton vastustamaan niitä.
ap
Ennen vanhaan tunteisiin suhtauduttiin arkipäiväisesti, eikä ongelmia juuri ollut. Ongelmat ovat tulleet vasta nykyaikana, kun tunteita on alettu "käsitellä" ja "sanoittaa" eli käytännössä ylikorostaa tunteita ja on laitettu elämä pyörimään tunteiden ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteita pitää käsitellä että ei tulisi tunnelukkoja
Tiedän sen. Aina sanotaan, että tunteita pitäisi käsitellä, mutta konkreettisia ohjeita siihen tuntuu olevan kovin vähän.
ap
No eikä tarvitse käsitellä. Itse asiassa on paljon helpompaa jatkaa elämää ja keskittyä uusiin asioihin. Tunteiden loputonta käsittelyä voisi verrata haavaan, jonka ei anneta rauhassa parantua. Jatkuvalla huomioinnilla kun paha olo pysyy koko ajan mielessä. Ainakin omalla kohdallani olen huomannut olevan juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle auttoi neurofeedback tuohon negatiivisiin ajatuksiin jumittamiseen sekä siihen, että reagoin nopeammin kuin ehdin ajatella tarkemmin. Olen rauhallisempi, tasapainoisempi ja positiivisempi enkä tunne itseäni ulkopuoliseksi ylikorostuneesti.
Myös binaural beatsien tai meditaatioiden kuunteleminen youtubesta voisi auttaa jonkin verran.
Nämä sillä varauksella, että tiedostat itse toimivasi toisella tavalla kuin toivoisit toimivasi, mutta jostain syystä vaan et pysty hillitsemään itseäsi tai ohjaamaan ajatuksiasi oikeaan suuntaan.
Tiedostan kyllä tunteeni ja tiedän silloinkin kun olen jumiutunut, että nämä ajatukset eivät ole hyväksi. Mutta jotenkin myös usein haluan ajatella niitä. En tiedä tuoko viha minulle jonkunlaisen turvallisuuden tunteen, koska siitä on todella vaikea päästää irti. Huomaan, että negatiiviset ajatukset nousevat usein tietyissä tilanteissa, mutta tuntuu, että olen voimaton vastustamaan niitä.
ap
Ei kai niitä tunteita sen isommin tarvitse käsitellä kuin että oppisi ymmärtämään, mikä niitä ei-toivottuja tunteita tuottaa ja miten tilannetta voisi muuttaa niin, ettei niitä enää syntyisi tai syntyisi lievempinä ja harvemmin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko käsitellä eikä tukahduttaa. Tunteiden voi antaa vaan vapaasti tulla, aistia ne täysillä, ja antaa ajallaan mennä.
Tukahduttaminen on sitä, että yrittää jotenkin päästä eroon tunteesta, koska se on epämiellyttävä, ja pakkomielteisesti suuntaa huomionsa muuhun asiaan. Tämä yleensä johtaa vain tunteen painumiseen alitajuntaan, ja sieltä se "kummittelee" sitten oireina, ja toistuvina pakonomaisina ajatuksVähän kuin siirtäisi pommin sylistä penkin alle - eihän se mitään auta.
Käsittely taas on jonkinlaista toiminnallista tai älyllistä analysointia tai prosessointia. Joskus sellainen voi olla tarpeen tai hyödyksi ,varsinkin jos on jo pitkään tukahduttanut tunteet niin, että ne eivät edes tule pintatietoisuuteen asti selkeinä, vaan pelkästään epämääräisenä ahdistuksena jonka syytä ei tiedä yhtään.
Mutta jos ajoissa antaa kaikkien tunteiden tulla, katsellen niitä ikään kuin tarkkailijana, yrittämättä päästä niistä eroon mutta toisaalta myöskään takertumatta niihin alkamalla ajatella niitä (niiden syitä, epämiellyttävyyttä, kestoa jne) niin tunteet ovat kuin pilvet taivaalla: niitä tulee ja menee, ja ne kaikki saavat tulla ja mennä. Eikä mustatkaan pilvet ikinä likaa taivasta eivätkä jätä sinne mitään jäämiä, vaan taivas (tarkkaileva tietoisuus) pysyy puhtaana.
Mitäs kun tunteet ei tule ja mene? Esim itse tunnen vihaa aamusta iltaan, näin on ollut monta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteita pitää käsitellä että ei tulisi tunnelukkoja
Tiedän sen. Aina sanotaan, että tunteita pitäisi käsitellä, mutta konkreettisia ohjeita siihen tuntuu olevan kovin vähän.
ap
No eikä tarvitse käsitellä. Itse asiassa on paljon helpompaa jatkaa elämää ja keskittyä uusiin asioihin. Tunteiden loputonta käsittelyä voisi verrata haavaan, jonka ei anneta rauhassa parantua. Jatkuvalla huomioinnilla kun paha olo pysyy koko ajan mielessä. Ainakin omalla kohdallani olen huomannut olevan juuri näin.
Mulla osa sitä ongelmaa on uusiin asioihin keskittyminen. Minulla on ADHD ja epäonnistumisen tunteet tulevat siitä, etten saa ikinä mitään valmiiksi tyydyttävällä tavalla, koska minulla on aina kiire kokea jotain uutta. Minulla on pari tutkintoa, jotka olen suorittanut huonoilla arvosanoilla, ja työpaikka, joka on huonosti palkattu eikä liity mitenkään opiskeluihini tai kiinnostuksenkohteisiini. Minulla on aina suuria suunnitelmia, mutta ne toteutuvat ihan liian harvoin. Miten toivoisinkaan, että voisin olla tyytyväinen itseeni tällaisena, mutta en ole. Mieheni tuntuu olevan aina tyytväinen eikä hänellä ole sen suurempia suunnitelmia. Ihailen sitä, mutta toisaalta hän onkin rauhallinen, fiksu ja harkitseva. Hän alleviivaa omaa epäonnistumistani, koska hän on opinnoissaan menestynyt tohtori ja tekee työkseen sitä mitä minä haluaisin tehdä. Ja hän siis olemassa olollaan alleviivaa epäonnistumistani ei mitenkään tarkoituksella. Hän aina kannustaa minua tavoittelemaan unelmiani.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko käsitellä eikä tukahduttaa. Tunteiden voi antaa vaan vapaasti tulla, aistia ne täysillä, ja antaa ajallaan mennä.
Tukahduttaminen on sitä, että yrittää jotenkin päästä eroon tunteesta, koska se on epämiellyttävä, ja pakkomielteisesti suuntaa huomionsa muuhun asiaan. Tämä yleensä johtaa vain tunteen painumiseen alitajuntaan, ja sieltä se "kummittelee" sitten oireina, ja toistuvina pakonomaisina ajatuksVähän kuin siirtäisi pommin sylistä penkin alle - eihän se mitään auta.
Käsittely taas on jonkinlaista toiminnallista tai älyllistä analysointia tai prosessointia. Joskus sellainen voi olla tarpeen tai hyödyksi ,varsinkin jos on jo pitkään tukahduttanut tunteet niin, että ne eivät edes tule pintatietoisuuteen asti selkeinä, vaan pelkästään epämääräisenä ahdistuksena jonka syytä ei tiedä yhtään.
Mutta jos ajoissa antaa kaikkien tunteiden tulla, katsellen niitä ikään kuin tarkkailijana, yrittämättä päästä niistä eroon mutta toisaalta myöskään takertumatta niihin alkamalla ajatella niitä (niiden syitä, epämiellyttävyyttä, kestoa jne) niin tunteet ovat kuin pilvet taivaalla: niitä tulee ja menee, ja ne kaikki saavat tulla ja mennä. Eikä mustatkaan pilvet ikinä likaa taivasta eivätkä jätä sinne mitään jäämiä, vaan taivas (tarkkaileva tietoisuus) pysyy puhtaana.
Mitäs kun tunteet ei tule ja mene? Esim itse tunnen vihaa aamusta iltaan, näin on ollut monta vuotta.
Aivosi ovat jääneet jumiin, samaan tapaan kuin yleisestä ahdistushäiröstä jääneellä ihmisellä on jäänyt pelko ja huoli ja ylivireystila jumittamaan, vaikka tilanne on ollut ohi jo vuosia sitten.
Kokeile tätä:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteita pitää käsitellä että ei tulisi tunnelukkoja
Tiedän sen. Aina sanotaan, että tunteita pitäisi käsitellä, mutta konkreettisia ohjeita siihen tuntuu olevan kovin vähän.
ap
No eikä tarvitse käsitellä. Itse asiassa on paljon helpompaa jatkaa elämää ja keskittyä uusiin asioihin. Tunteiden loputonta käsittelyä voisi verrata haavaan, jonka ei anneta rauhassa parantua. Jatkuvalla huomioinnilla kun paha olo pysyy koko ajan mielessä. Ainakin omalla kohdallani olen huomannut olevan juuri näin.
Mulla osa sitä ongelmaa on uusiin asioihin keskittyminen. Minulla on ADHD ja epäonnistumisen tunteet tulevat siitä, etten saa ikinä mitään valmiiksi tyydyttävällä tavalla, koska minulla on aina kiire kokea jotain uutta. Minulla on pari tutkintoa, jotka olen suorittanut huonoilla arvosanoilla, ja työpaikka, joka on huonosti palkattu eikä liity mitenkään opiskeluihini tai kiinnostuksenkohteisiini. Minulla on aina suuria suunnitelmia, mutta ne toteutuvat ihan liian harvoin. Miten toivoisinkaan, että voisin olla tyytyväinen itseeni tällaisena, mutta en ole. Mieheni tuntuu olevan aina tyytväinen eikä hänellä ole sen suurempia suunnitelmia. Ihailen sitä, mutta toisaalta hän onkin rauhallinen, fiksu ja harkitseva. Hän alleviivaa omaa epäonnistumistani, koska hän on opinnoissaan menestynyt tohtori ja tekee työkseen sitä mitä minä haluaisin tehdä. Ja hän siis olemassa olollaan alleviivaa epäonnistumistani ei mitenkään tarkoituksella. Hän aina kannustaa minua tavoittelemaan unelmiani.
ap
Auttaisiko ADHD-ongelmaasi joku lääke tai terapia? Tai sitten etsit sellaisen haaveen, joka sinun reunaehdoillasi olisi saavutettavissa. Minäkään en haaveile olevani sorja ja kaunis, koska se olisi liian vaikeasti saatavissa ja keskityn tavoittelemaan jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteita pitää käsitellä että ei tulisi tunnelukkoja
Tiedän sen. Aina sanotaan, että tunteita pitäisi käsitellä, mutta konkreettisia ohjeita siihen tuntuu olevan kovin vähän.
ap
No eikä tarvitse käsitellä. Itse asiassa on paljon helpompaa jatkaa elämää ja keskittyä uusiin asioihin. Tunteiden loputonta käsittelyä voisi verrata haavaan, jonka ei anneta rauhassa parantua. Jatkuvalla huomioinnilla kun paha olo pysyy koko ajan mielessä. Ainakin omalla kohdallani olen huomannut olevan juuri näin.
Mulla osa sitä ongelmaa on uusiin asioihin keskittyminen. Minulla on ADHD ja epäonnistumisen tunteet tulevat siitä, etten saa ikinä mitään valmiiksi tyydyttävällä tavalla, koska minulla on aina kiire kokea jotain uutta. Minulla on pari tutkintoa, jotka olen suorittanut huonoilla arvosanoilla, ja työpaikka, joka on huonosti palkattu eikä liity mitenkään opiskeluihini tai kiinnostuksenkohteisiini. Minulla on aina suuria suunnitelmia, mutta ne toteutuvat ihan liian harvoin. Miten toivoisinkaan, että voisin olla tyytyväinen itseeni tällaisena, mutta en ole. Mieheni tuntuu olevan aina tyytväinen eikä hänellä ole sen suurempia suunnitelmia. Ihailen sitä, mutta toisaalta hän onkin rauhallinen, fiksu ja harkitseva. Hän alleviivaa omaa epäonnistumistani, koska hän on opinnoissaan menestynyt tohtori ja tekee työkseen sitä mitä minä haluaisin tehdä. Ja hän siis olemassa olollaan alleviivaa epäonnistumistani ei mitenkään tarkoituksella. Hän aina kannustaa minua tavoittelemaan unelmiani.
ap
Auttaisiko ADHD-ongelmaasi joku lääke tai terapia? Tai sitten etsit sellaisen haaveen, joka sinun reunaehdoillasi olisi saavutettavissa. Minäkään en haaveile olevani sorja ja kaunis, koska se olisi liian vaikeasti saatavissa ja keskityn tavoittelemaan jotain muuta.
Minulla on lääkkeet, mutta valitettavasti ne eivät ole lainkaan auttaneet suuremmassa mittakaavassa. Pystyn siis keskittymään niiden avulla paremmin käsillä olevaan asiaan, mutta ne eivät rajoita innostuksen kohteitani. Minua ihmetyttääkin aivojeni toiminta, koska minulla on aina uusia suunnitelmia (haluan lääkäriksi, insinööriksi, syvänmerensukeltajaksi ja tubettajaksi saman viikon aikana), mutta toisaalta minulle aiheuttaa ahdistusta ja itsevihaa eniten se, etten ole onnistunut saavuttamaan lapsuuden haavetta tutkijan urasta tai kunnollista menestystä opinnoissani. Määritän itseni voimakkaasti työni kautta ja se aiheuttaa ongelmia, koska työni ei ole yhtään sitä mistä haaveilin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko käsitellä eikä tukahduttaa. Tunteiden voi antaa vaan vapaasti tulla, aistia ne täysillä, ja antaa ajallaan mennä.
Tukahduttaminen on sitä, että yrittää jotenkin päästä eroon tunteesta, koska se on epämiellyttävä, ja pakkomielteisesti suuntaa huomionsa muuhun asiaan. Tämä yleensä johtaa vain tunteen painumiseen alitajuntaan, ja sieltä se "kummittelee" sitten oireina, ja toistuvina pakonomaisina ajatuksVähän kuin siirtäisi pommin sylistä penkin alle - eihän se mitään auta.
Käsittely taas on jonkinlaista toiminnallista tai älyllistä analysointia tai prosessointia. Joskus sellainen voi olla tarpeen tai hyödyksi ,varsinkin jos on jo pitkään tukahduttanut tunteet niin, että ne eivät edes tule pintatietoisuuteen asti selkeinä, vaan pelkästään epämääräisenä ahdistuksena jonka syytä ei tiedä yhtään.
Mutta jos ajoissa antaa kaikkien tunteiden tulla, katsellen niitä ikään kuin tarkkailijana, yrittämättä päästä niistä eroon mutta toisaalta myöskään takertumatta niihin alkamalla ajatella niitä (niiden syitä, epämiellyttävyyttä, kestoa jne) niin tunteet ovat kuin pilvet taivaalla: niitä tulee ja menee, ja ne kaikki saavat tulla ja mennä. Eikä mustatkaan pilvet ikinä likaa taivasta eivätkä jätä sinne mitään jäämiä, vaan taivas (tarkkaileva tietoisuus) pysyy puhtaana.
Mitäs kun tunteet ei tule ja mene? Esim itse tunnen vihaa aamusta iltaan, näin on ollut monta vuotta.
Aivosi ovat jääneet jumiin, samaan tapaan kuin yleisestä ahdistushäiröstä jääneellä ihmisellä on jäänyt pelko ja huoli ja ylivireystila jumittamaan, vaikka tilanne on ollut ohi jo vuosia sitten.
Kokeile tätä:
Auttaako toi oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle auttoi neurofeedback tuohon negatiivisiin ajatuksiin jumittamiseen sekä siihen, että reagoin nopeammin kuin ehdin ajatella tarkemmin. Olen rauhallisempi, tasapainoisempi ja positiivisempi enkä tunne itseäni ulkopuoliseksi ylikorostuneesti.
Myös binaural beatsien tai meditaatioiden kuunteleminen youtubesta voisi auttaa jonkin verran.
Nämä sillä varauksella, että tiedostat itse toimivasi toisella tavalla kuin toivoisit toimivasi, mutta jostain syystä vaan et pysty hillitsemään itseäsi tai ohjaamaan ajatuksiasi oikeaan suuntaan.
Tiedostan kyllä tunteeni ja tiedän silloinkin kun olen jumiutunut, että nämä ajatukset eivät ole hyväksi. Mutta jotenkin myös usein haluan ajatella niitä. En tiedä tuoko viha minulle jonkunlaisen turvallisuuden tunteen, koska siitä on todella vaikea päästää irti. Huomaan, että negatiiviset ajatukset nousevat usein tietyissä tilanteissa, mutta tuntuu, että olen voimaton vastustamaan niitä.
ap
Viha on joskus sekundäärinen tunne, eli tunne joka syntyy jonkun toisen tunteen sijaan tai reaktiona siihen. Eli ensin koet jotain mitä et ehkä huomaa ja opittuna reaktiona vihastut tai saat muuta negatiivisina koettuja tunteita.
Sanoit voimattomuus, joten voisin kuvitella, että olet ehkä kasvanut oloissa, jossa olet kokenut sitä paljon pystymättä itse vaikuttamaan olosuhteisiisi. Pelkkää vihaa ja negatiivisuutta on vaikea käsitellä jos ei pysty avaamaan sitä lähdettä. Saatat tietää mikä herätti negatiivisuuden, mutta miksi niin tapahtui saattaa jäädä vaillinaiseksi.
Tunteiden käsittely on ehdottomasti paras tapa selvitä niistä, mutta sinun pitäisi päästä primääritunteen juureen ja apu siinä voisi olla hyvä (terapia, joku kirjallisuus tai kurssit). Tunnesäätelyn ja tunteiden tunnistamisen ongelmilta nuo kuulostavat. Tukahduttamalla ongelmat pysyy sinussa ja negatiivisuus saattaa kääntyä sinua itseäsi päin, jolloin masennut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle auttoi neurofeedback tuohon negatiivisiin ajatuksiin jumittamiseen sekä siihen, että reagoin nopeammin kuin ehdin ajatella tarkemmin. Olen rauhallisempi, tasapainoisempi ja positiivisempi enkä tunne itseäni ulkopuoliseksi ylikorostuneesti.
Myös binaural beatsien tai meditaatioiden kuunteleminen youtubesta voisi auttaa jonkin verran.
Nämä sillä varauksella, että tiedostat itse toimivasi toisella tavalla kuin toivoisit toimivasi, mutta jostain syystä vaan et pysty hillitsemään itseäsi tai ohjaamaan ajatuksiasi oikeaan suuntaan.
Tiedostan kyllä tunteeni ja tiedän silloinkin kun olen jumiutunut, että nämä ajatukset eivät ole hyväksi. Mutta jotenkin myös usein haluan ajatella niitä. En tiedä tuoko viha minulle jonkunlaisen turvallisuuden tunteen, koska siitä on todella vaikea päästää irti. Huomaan, että negatiiviset ajatukset nousevat usein tietyissä tilanteissa, mutta tuntuu, että olen voimaton vastustamaan niitä.
ap
Viha on joskus sekundäärinen tunne, eli tunne joka syntyy jonkun toisen tunteen sijaan tai reaktiona siihen. Eli ensin koet jotain mitä et ehkä huomaa ja opittuna reaktiona vihastut tai saat muuta negatiivisina koettuja tunteita.
Sanoit voimattomuus, joten voisin kuvitella, että olet ehkä kasvanut oloissa, jossa olet kokenut sitä paljon pystymättä itse vaikuttamaan olosuhteisiisi. Pelkkää vihaa ja negatiivisuutta on vaikea käsitellä jos ei pysty avaamaan sitä lähdettä. Saatat tietää mikä herätti negatiivisuuden, mutta miksi niin tapahtui saattaa jäädä vaillinaiseksi.
Tunteiden käsittely on ehdottomasti paras tapa selvitä niistä, mutta sinun pitäisi päästä primääritunteen juureen ja apu siinä voisi olla hyvä (terapia, joku kirjallisuus tai kurssit). Tunnesäätelyn ja tunteiden tunnistamisen ongelmilta nuo kuulostavat. Tukahduttamalla ongelmat pysyy sinussa ja negatiivisuus saattaa kääntyä sinua itseäsi päin, jolloin masennut.
Olen pettynyt itseeni ja siihen mitä olen elämässäni saavuttanut ja se sitten purkautuu itseinhona. Olen usein ajatellut, että jos tämä on se mitä saavutan, niin tpan itseni 35-vuotiaana. Minulla on vielä vähän päälle vuosi aikaa siihen. En tiedä teenkö sen oikeasti, mutta toisaalta en nauti elämästä kovinkaan paljon ja jos kuolemanjälkeistä elämää ei ole, niin samahan se on kuolla nyt kuin 50 vuoden kuluttua. Hain apua aiemmin näihin tunteisiin ja silloin sain sen ADHD-diagnoosin.
ap
Pitäisikö sinun opetella hyväksymään itsesi ja etsiä itsellesi sopivia tavoitteita? Sellaisia, jotka sinun on mahdollista saavuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteita pitää käsitellä että ei tulisi tunnelukkoja
Tiedän sen. Aina sanotaan, että tunteita pitäisi käsitellä, mutta konkreettisia ohjeita siihen tuntuu olevan kovin vähän.
ap
No eikä tarvitse käsitellä. Itse asiassa on paljon helpompaa jatkaa elämää ja keskittyä uusiin asioihin. Tunteiden loputonta käsittelyä voisi verrata haavaan, jonka ei anneta rauhassa parantua. Jatkuvalla huomioinnilla kun paha olo pysyy koko ajan mielessä. Ainakin omalla kohdallani olen huomannut olevan juuri näin.
Mulla osa sitä ongelmaa on uusiin asioihin keskittyminen. Minulla on ADHD ja epäonnistumisen tunteet tulevat siitä, etten saa ikinä mitään valmiiksi tyydyttävällä tavalla, koska minulla on aina kiire kokea jotain uutta. Minulla on pari tutkintoa, jotka olen suorittanut huonoilla arvosanoilla, ja työpaikka, joka on huonosti palkattu eikä liity mitenkään opiskeluihini tai kiinnostuksenkohteisiini. Minulla on aina suuria suunnitelmia, mutta ne toteutuvat ihan liian harvoin. Miten toivoisinkaan, että voisin olla tyytyväinen itseeni tällaisena, mutta en ole. Mieheni tuntuu olevan aina tyytväinen eikä hänellä ole sen suurempia suunnitelmia. Ihailen sitä, mutta toisaalta hän onkin rauhallinen, fiksu ja harkitseva. Hän alleviivaa omaa epäonnistumistani, koska hän on opinnoissaan menestynyt tohtori ja tekee työkseen sitä mitä minä haluaisin tehdä. Ja hän siis olemassa olollaan alleviivaa epäonnistumistani ei mitenkään tarkoituksella. Hän aina kannustaa minua tavoittelemaan unelmiani.
ap
Auttaisiko ADHD-ongelmaasi joku lääke tai terapia? Tai sitten etsit sellaisen haaveen, joka sinun reunaehdoillasi olisi saavutettavissa. Minäkään en haaveile olevani sorja ja kaunis, koska se olisi liian vaikeasti saatavissa ja keskityn tavoittelemaan jotain muuta.
Minulla on lääkkeet, mutta valitettavasti ne eivät ole lainkaan auttaneet suuremmassa mittakaavassa. Pystyn siis keskittymään niiden avulla paremmin käsillä olevaan asiaan, mutta ne eivät rajoita innostuksen kohteitani. Minua ihmetyttääkin aivojeni toiminta, koska minulla on aina uusia suunnitelmia (haluan lääkäriksi, insinööriksi, syvänmerensukeltajaksi ja tubettajaksi saman viikon aikana), mutta toisaalta minulle aiheuttaa ahdistusta ja itsevihaa eniten se, etten ole onnistunut saavuttamaan lapsuuden haavetta tutkijan urasta tai kunnollista menestystä opinnoissani. Määritän itseni voimakkaasti työni kautta ja se aiheuttaa ongelmia, koska työni ei ole yhtään sitä mistä haaveilin.
ap
Sama homma minulla. On aika kuluttavaa innostua kaikesta ja haluta niin monia asioita, oppia aina uutta ja projektit saattaa jäädä kesken. Minäkin haaveilin monista urista ja vieläkin teen niin vaikka ikä (45v) ei antaisi myöten opiskella uutta työtä. Mutta toisaalta innostuminen on myös hyvä asia. Sen kanssa vain pitää oppia tulemaan toimeen ja hyväksyä se itsessään. Se on perustemperamentti, eikä sitä voi vaihtaa, joten helpommalla pääsee kun ymmärtää, että on sellaiselle altis ja kuitenkin yrittää elää jollakin tavalla päämäärällisesti.
Märehtimisessä on mielestäni samankaltainen mekanismi kuin huonoissa tavoissa. Luin jostain että aivot ovat taipuvaisia tekemään sitä mitä ne ovat tehneet ennenkin, aivot järkeilevät huonot tavat niin että kun asia x on tehty aikaisemminkin niin eihän tämä yksi ylihintainen latte, tupakka, olut, huono ajatusluuppi venettä kaada ja vanha huono tapa toistaa näin itse itseään.
Juju on tiedostaa huono tapa ja milloin Vanha tapa-mekanismi on käynnistymässä. Saattaa olla että jokin ulkoinen täky toimii alustuksena rasittavalle käyttäytymismallille, vähän kuin tupakoitsija nähdessään tupakoitsijan kaivaa askin esille tai jos hartiat ovat jumissa, alkaa heti ajatella jotain negatiivista. Kun mekanismit paljastuvat, niiden tilalle voi vaihtaa jotain parempaa. Aivot tietenkin vastustavat muutosta, mutta pikkuhiljaa juna kääntyy. Se on vähän kuin että olisit kymmenen vuotta kerännyt kuulia lasipurkkiin. Nyt ne pitäisi yksitellen siirtää toiseen lasipurkkiin. Masentava urakka, mutta kehystämällä aikaikkunaa homma helpottuu, esim. kirjoittamalla ylös montako kertaa tällä viikolla on vellonut negatiivisissa asioissa vs. montako kertaa on ehtinyt huomata tämän ja sanonut ei ja keksinyt jotain muuta.
Tunteita pitää käsitellä että ei tulisi tunnelukkoja