Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten teidän lapset on oireilleet vanhempien eroa?
19.10.2019 |
Katsotaan saadaanko tästä mitään asiallista keskustelua aikaiseksi, kun nämä menee aina siihen että osan pitää kauhistella ja syytellä.
Meidän lapset ovat 4v ja 7v. Erosta vuosi. Isompi kätkee sisälleen tunteet aika pitkälle (ei siis vain eroasiassa, vaan on sen luonteinen muutenkin). Kunnes ne sitten jossain yhteydessä räjähtää ja sieltä tulee samaan aikaan kiukku ja itku. Ja sitten puhutaan asiat halki ja hänen olonsa helpottaa. Jonkin verran on osoittanut inhoa etävanhempaa kohtaan (ei halua sinne), toisaalta taas ikävöi välillä kovasti. Koulunkäyntiinkin luulen hieman vaikuttaneen, kun on koulussa tunteet kuohahtaneet.
Pienempi lapsista taas tuo kaikki tunteensa hyvin kuuluvasti esiin. Niin surut kuin ilot. Sanoo suoraan kun on ikävä, tai kun harmittaa. Sanoo myös itse usein mikä auttaisi, esim. soitto, kuvan katsominen, videopuhelu, ylimääräinen etäpäivä... Päiväkodissa ja muuten mennyt loistavasti ja vaikuttaa selvinneen erosta ns. helpommin.
Keskenään lapset nahistelee enemmän kuin ennen. Toisaalta en tiedä liittyykö eroon vai ihan vaan heidän kasvamiseen ylipäätään, kun pienemmällä alkaa olla enemmän myös omaa tahtoa ja voimaa, ja isompi taas pitää pienemmän juttuja lapsellisina yms.
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia, näistä ei hirveästi mielestäni puhuta. Yhden eronneen ystävän kanssa voin jakaa asioita, mutta muita ei oikein ole. Paljon jää yksin mietittäväksi mikä on ns. normaalia ero-oireilua ja mikä ei, mitkä vaan yleisiä kasvukipuja ja mikä keino mihinkin auttaisi.
Kommentit (83)
Tärkeä aihe. Toivon kaikille eronneille ja lapsilleen paljon voimia, jaksamista ja kärsivällisyyttä ♡.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 5-vuotias oireilee tapaamisia paljon. Ei muista aikaa ennen eroa. Itkee jo etukäteen yöllä, kun pitäisi mennä etävanhemman luo. Kyselee pitkin viikkoa, että enhän minä tänään mene sinne. Tuntuu, että hänen ajatukset aika pitkälti pyörii siinä, että koska on seuraava tapaaminen, se jotenkin ahdistaa, eikä haluaisi mennä.
Itseä surettaa tilanne, mutta olen pitänyt kiinni siitä, että tapaamiset meidän puolelta hoidetaan sovitusti ja lapsi saa itse muodostaa suhteen toiseen vanhempaansa. Odotan vain päivää, kun tapaamiset alkaa olla lapselle luontevia eikä jatkuva itkun aihe.
Noin vuosi erosta 7-vuotias poika saattoi itkeä, koska ”on niin kurjaa elää kahdessa kodissa”. Se on nyt mennyt ohi
Samoin joskus poika ei haluaisi tulla isänsä luota takaisin minun (äidin) luokse.
Syyllistämättä sanon että tuli itku kun luki näitä. Nykyään niin moni perhe hajoaa. Omassa ystäväpiirissä kaikki "lapselliset" parit ovat eronneet. Yksi pari kerkesi olla naimisissa alle vuoden, ja pitkään toivotun vauvan takia tuli se ero sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syyllistämättä sanon että tuli itku kun luki näitä. Nykyään niin moni perhe hajoaa. Omassa ystäväpiirissä kaikki "lapselliset" parit ovat eronneet. Yksi pari kerkesi olla naimisissa alle vuoden, ja pitkään toivotun vauvan takia tuli se ero sitten.
Minuakin surettaa. En olisi ikinä uskonut, miten vaikeaa lapselle on sovittaa yhteen kahta elämää kahdessa eri perheessä ja suvussa, joita ei yhdistä toisiinsa enää mikään muu kuin tämä lapsi ja joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Mutta minkäs teet, kun toinen vanhempi lähti. Aikani yritin pitää yhteyksiä yllä exän sukuun, kunnes sieltä danottiin suoraan, että eivät halua olla tekemisissä kuin lapsen kanssa.
Toinen oli selvästi allapäin ja menetti mielenkiinnon koulua kohtaan ja "kipinänsä". Oli myös todella vihainen isälleen. Hän kävi pari kertaa puhumassa kuraattorille.
Toinen pystyi paremmin juttelemaan tunteista, jotka usein nousivat iltaisin itkuna esiin. Eron taustalla oli myös ikäviä asioita, jotka vaikuttivat tilanteeseen myös. Aika, koira, ja puhuminen, puhuimme paljon, auttoivat sekä se, että isä pystyi kuntouduttuaan luomaan uudelleen suhteen lapsiin, vaikka ei se käynyt kivuttomasti tai helposti. (Itselle oli raskasta tukea isän vanhemmuutta, mutta se oli ja on lasten etu)
Myöhemmin lapsilla on ollut harmistusta siitä, että on kaksi kotia (vaikka arki pyörii vain mun luona) ja nuorempi kaipaa isäänsä, mikä on suru se sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen kyllä niitä median suoltamia juttuja, joissa eroperheen esitellään niin hyvin toimivina ja lapsilla on vaan kivaa kahden perheen välillä ja kaikki on niin aurinkoista.
Tunnen monta eroperhettä. Yli 20. Joissakin lapset olleet erohetkellä vauvoja, joissain taaperoita, koululaisia, teinejä jopa jo aikuisia.
Yhdessäkään perheessä ei asiat ole kuin lehtien haastatteluissa. Aikuiset lapsetkin kipuilee vanhempien eroa ja uusia suhteita vielä vuosikymmenien jälkeen. Missään perheessä ei lapset iloisesti vaan asu kahdessa kodissa, vaan kukaan lapsista ei siitä oikein nauti.
Vierailija kirjoitti:
Syyllistämättä sanon että tuli itku kun luki näitä. Nykyään niin moni perhe hajoaa. Omassa ystäväpiirissä kaikki "lapselliset" parit ovat eronneet. Yksi pari kerkesi olla naimisissa alle vuoden, ja pitkään toivotun vauvan takia tuli se ero sitten.
No luuletko että tämä nyt auttaa yhtäkään eronnutta jotenkin? Täysin tarpeeton kommentti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä niitä median suoltamia juttuja, joissa eroperheen esitellään niin hyvin toimivina ja lapsilla on vaan kivaa kahden perheen välillä ja kaikki on niin aurinkoista.
Tunnen monta eroperhettä. Yli 20. Joissakin lapset olleet erohetkellä vauvoja, joissain taaperoita, koululaisia, teinejä jopa jo aikuisia.
Yhdessäkään perheessä ei asiat ole kuin lehtien haastatteluissa. Aikuiset lapsetkin kipuilee vanhempien eroa ja uusia suhteita vielä vuosikymmenien jälkeen. Missään perheessä ei lapset iloisesti vaan asu kahdessa kodissa, vaan kukaan lapsista ei siitä oikein nauti.
Tuli mieleen juttu vai onko kirja; Lapsi ei unohda koskaan vanhempiensa eroa.
Vierailija kirjoitti:
Toinen oli selvästi allapäin ja menetti mielenkiinnon koulua kohtaan ja "kipinänsä". Oli myös todella vihainen isälleen. Hän kävi pari kertaa puhumassa kuraattorille.
Toinen pystyi paremmin juttelemaan tunteista, jotka usein nousivat iltaisin itkuna esiin. Eron taustalla oli myös ikäviä asioita, jotka vaikuttivat tilanteeseen myös. Aika, koira, ja puhuminen, puhuimme paljon, auttoivat sekä se, että isä pystyi kuntouduttuaan luomaan uudelleen suhteen lapsiin, vaikka ei se käynyt kivuttomasti tai helposti. (Itselle oli raskasta tukea isän vanhemmuutta, mutta se oli ja on lasten etu)
Myöhemmin lapsilla on ollut harmistusta siitä, että on kaksi kotia (vaikka arki pyörii vain mun luona) ja nuorempi kaipaa isäänsä, mikä on suru se sekin.
Iltaitkut on täälläkin tuttuja (ei siis joka iltaisia, mutta useammin niitä tulee kuin ennen eroa). Olen ottanut tavaksi tehdä lapsille iltaisin satuhierontaa ja se on auttanut paljon. Siinä tulee rauhallinen, yhteinen hetki. Joskus lapsi haluaa olla hiljaa, joskus jutella ja sit jutellaan pitkäänkin, mutta meidän nukkumaanmenot on hyvin rauhallisia nykyään. Itsellä kun eron jälkeen meinasi loppua usko että miten ikinä selviän kaikista iltakiukuista ja -itkuista yksin.
Meillä myös ex tarvitsee minulta aika vahvaa tukea vanhemmuuteensa, kuvio on aika raskas minulle. Mutta kuitenkin helpompi kuin yhdessäollessa. Ja siihen liittyen pitääkin mainita että vaikka tässä ketjussa käsitellään niitä negatiivisia asioita lähinnä, niin omalta osalta ainakin voin sanoa että meidän lapset voi monin tavoin huonosti jo silloin kun me vanhemmat oltiin yhdessä. Ei se ollut mitään ydinperheonnea.. Siten vähän turha sellaista säälitellä, kun he ei sellaista ole menettäneet, mitä heillä ei ole koskaan ollutkaan. Meidän lapset voi nyt monilta osin kuitenkin paljon paremmin kuin ennen eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen terapiatyötä ja onhan se vähän hämmästyttävää kuulla, miten iso vaikutus vanhempien erolla on ollut joillekin koko elämään. Vielä aikuisenakin traumat vanhempien erosta voivat nousta pintaan ja vaikuttaa hyvinvointiin merkittävästi.
Mun vanhemmat eros ku olin 12 v, en tarkalleen muista mitä tunteita mulla tuli, mut aina ootin sitä päivää että pääsin iskän luo. Asuin siis äitillä niinku arjet ja joka toinen vklp menin iskälle ja ootettiin molemmat sitä siskon kaa tosi paljon ja molemmat haaveiltiin muutosta iskän luo.
Kun äiti alko seurustelee uuden miehen kanssa, mun sisko sopeutu, ja mä taas kiukuttelin asiaa enkä hyväksyny asiaa, olin 12-13 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teen terapiatyötä ja onhan se vähän hämmästyttävää kuulla, miten iso vaikutus vanhempien erolla on ollut joillekin koko elämään. Vielä aikuisenakin traumat vanhempien erosta voivat nousta pintaan ja vaikuttaa hyvinvointiin merkittävästi.
Tämä on varmasti totta. Minulle ero vaimostani oli suuri helpotus. Samoin varmasti hänelle. Mutta silti suren, miten se tulee vaikuttamaan lapseni elämään. Näen sen 20-25 vuoden kuluttua, jos elän silloin.
Vierailija kirjoitti:
Teen terapiatyötä ja onhan se vähän hämmästyttävää kuulla, miten iso vaikutus vanhempien erolla on ollut joillekin koko elämään. Vielä aikuisenakin traumat vanhempien erosta voivat nousta pintaan ja vaikuttaa hyvinvointiin merkittävästi.
No ei minusta ole hämmästyttävää. Ihan samalla tapaa ne ydinperheen olot vaikuttaa elämään ja kaikenlaisia traumoja niihinkin monella liittyy, ja ne siirtyy sukupolvelta toiselle.
mulle itse erosta ei tullut traumoja, oon siis nro 14, mut sitä en hyväksyny et meille muutti uus mies. asiaa ei tosin oikeen käsitelty mitenkään, se varmasti olis auttanu asiaan..
mua ainaki lapsena kiinnosti se, et miten mua kohdeltiin yms. parhaiten viihdyin ympäristössä, missä ei ollut riitelyä yms. Joten iskän luo oli aina ihana mennä. :D Riitely oli se jollasessa ympäristössä mä en halunnut olla, oli sit kyse ydinperheestä tai uusperheestä tai mistä tahansa. Ei mun iskä kauas muuttanut ja 12 vuotiaana mä ymmärsin sen jo hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyllistämättä sanon että tuli itku kun luki näitä. Nykyään niin moni perhe hajoaa. Omassa ystäväpiirissä kaikki "lapselliset" parit ovat eronneet. Yksi pari kerkesi olla naimisissa alle vuoden, ja pitkään toivotun vauvan takia tuli se ero sitten.
No luuletko että tämä nyt auttaa yhtäkään eronnutta jotenkin? Täysin tarpeeton kommentti.
Ei minusta ollut tarpeeton. Mietin sitä, että onko se ero aina edes niin loppuun asti mietitty. Esim sellaisen ihannointi, että erotessa joka toinen viikko on lapsivapaaviikko! Tällaistakin olen kuullut. Minusta se on itsekästä ajattelua.
Alue: Aihe vapaa
En ole eronnut, mutta isäni kumppania en ole koskaan edes nähnyt/tavannut. Ovat seurustelleet seitsemän vuotta. Jokainen hoitaa oman tonttinsa ja aikuisena ihmisenä päätän itse kenen kanssa olen tekemisissä.