Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kadehditteko ihmisiä jotka uskaltavat tehdä muutoksia elämässään?
19.10.2019 |
Vaihtaa työpaikkaa, muuttaa toiselle paikkakunnalle, erota onnettomasta suhteesta tms.
Pidättekö heitä rohkeita? Tunnetteko itsenne heikoiksi jotka eivät uskalla muuttaa mitään elämässänne?
Rehellisiä vastauksia.
Kommentit (37)
En, koska itse olen tuollainen ihminen. Eikä nuo ole edes mitään rohkeita tekoja mitä luettelet, ne on arkista arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tehnyt nyt vuoden sisällä kaikki nuo edellämainitut. Katapulttina kaikille muutoksille toimi puolison uskottomuus. Rohkeus tulee siitä, kun tajuaa, että ainoa tie ulos tilanteesta on muutos.
Muutos on aina riski, mutta jos vaihtoehtona on jämähtää ja elää onnetonta elämää, niin on parempi ottaa se riski.
Kerran täällä eletään. Uusintaa ei tule.
Kyllä, kun itse olen rutiineihin jämähtänyt autisti, joka haluaisi vaihtelua muttei kuitenkaan pysty tekemään uutta tai muuttamaan mitään, kun iskee niin hirveä ahdistus siitäkin.
Olen itse eronnut, vaihtanut uuteen työpaikkaan ja monet ovat sanoneet minulle kuinka rohkea olen. Ilmeisesti itse eivät näihin pystyisi vaikka jonkun kirjoittajan mielestä sitä tavallista arkea ja elämää onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse muuttanut elämäni pariin kertaan aivan toisenlaiseksi. Muutokset on kuitenkin mulle aina vaikeita ja sopeudun huonosti uusiin asioihin pienessäkään mittakaavassa. Tuntuu pahalta jo sekin, jos en voi juoda aamukahvia tietystä mukista. Olen myös hajamielinen ja huono järjestelemään asioita.
Itse kuitenkin ajattelen tehneeni vain välttämättömät asiat, koska muuten kaikki olisi päättynyt onnettomasti. En pidä sitä rohkeutena, vaan elämänä. No, ehkä eläminenkin vaatii rohkeutta tietyissä tilanteissa. Elämän aikana jokainen kokee mullistuksia ja menetyksiäkin. Mä olen lapseton, mutta lasten saaminen ja elämä heidän kanssa taitaa olla yksi monen kokema juttu. Tuskallisimpia muutoksia aiheuttaa väistämättä kuolema. Siltä ei voi välttyä.
En pidä heikkoina ihmisiä, jotka ei pysty sellaiseen, mitä itse olen tehnyt. Kaikilla on vähän eri tilanne ja lähtökohdat. Välillä esim. ykkösvastaajan tilanteessa olevat ihmiset herättävät halun auttaa ja ratkaista tilanne heidän puolesta jotenkin, mutten ole ikinä pystynyt siihen. Ei kukaan muu saanut muakaan liikkeelle kuin mä itse. Ja se oli hyvin vaikeaa vuosienkin ajan, mutta lopulta sen arvoista.
En kadehdi, panen itse tuulemaan ja tartun tilaisuuksiin. Miestä ei ole tarvinnut vaihtaa, koska olemme hyvä tiimi ja onnellisia yhdessä, mutta muuttaminen ulkomaille, uuden uran luominen: ne mahdollisuudet olen käyttänyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadehdin.Olen 15 vuotta tehnyt työtä josta en oikein ,mutta palkka ok ja työ joustaa (etäpäivät yms). Ja se 6kk irtisanomisaikakin luo tietyn turvallisuuden tunteen.Ehkä sitten uskallan kun asunto maksettu,toisaalta 50+ on vaikeampi saada uutta työtä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, kun itse olen rutiineihin jämähtänyt autisti, joka haluaisi vaihtelua muttei kuitenkaan pysty tekemään uutta tai muuttamaan mitään, kun iskee niin hirveä ahdistus siitäkin.
Mulla samaa. Olen etsinyt pienimuotoisempaa vaihtelua uusista ihmisistä, matkailusta, uusien aihepiirien avaamisista ja niihin perehtymisestä (esim kirjallisuus, taide, musiikki, tiede). Seurattuani jonkun ihmisen rahanmenoa ja rimpuilua jatkuvien muutosten keskellä minkään ikinä valmistuttua, olen todennut itseni haluttomaksi sellaiseen. Pidän ajatuksesta, että minulla on pysyvä oma koti, jonne voin aina palata. Jos maailma olisi ollut tällainen, kun olin nuori, varmaan jossain vaiheessa olisin ulkomaille hakeutunut pitemmäksi aikaa. Enää en sellaiseen muutokseen kykene enkä tunne tarvetta. Olen perustyytyväinen, ajoittain tyytymättömyys on enemmän henkistä ja pienempää kaliiberia. Minulla on ihmisiä vastuullani, joten siltäkään kantilta isompi muutos olisi melko mahdoton. En siis ole kateellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, Kadehdin kaikkea muuta, mutten eroamista. (Olen itse eronnut).
Asiat ei yleensä muutoksen myötä muuta muotoaan. Se on pakenemista ellei ole kohdannut asiaa ja tiedä mitä tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enneminkin säälin heitä, kun heidän on pakko tehdä muutoksia. Jos kaikki olisi hyvin, niin he voisivat jatkaa elämäänsä tavalliseen tapaan. Toki nuorena kuuluukin ottaa ja lähteä, mutta sitten kun on perhettä ja on vakiinnuttu, niin muutoksia ei pidä tehdä liian heppoisin perustein.
Kadehdin ja ihailen. Ja yritän potkia itseäni persuksille että kykenisin itsekin muuttamaan elämääni 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asiat ei yleensä muutoksen myötä muuta muotoaan. Se on pakenemista ellei ole kohdannut asiaa ja tiedä mitä tekee.
Jos asialle toivoo muutosta, toivon varassa ei voi elää. On tehtävä ja toteutettava perusteltu perusteellinen muutos asialle.
Vierailija kirjoitti:
Enneminkin säälin heitä, kun heidän on pakko tehdä muutoksia. Jos kaikki olisi hyvin, niin he voisivat jatkaa elämäänsä tavalliseen tapaan. Toki nuorena kuuluukin ottaa ja lähteä, mutta sitten kun on perhettä ja on vakiinnuttu, niin muutoksia ei pidä tehdä liian heppoisin perustein.
Elämä on jatkuvaa muutosta. Se on luonnonlaki. Samalla tavalla kuin pilvet muuttuvat ja virta juoksee. Meidän vain on pystyttävä hyppimään pilveltä ja kiveltä toiselle, jotta emme tipu tai huku. Muutoksia tekevät ihmiset tekevät sitä.
Ei sinunkaan elämä pysy muuttumattomana. Jos olet siis elävä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat ei yleensä muutoksen myötä muuta muotoaan. Se on pakenemista ellei ole kohdannut asiaa ja tiedä mitä tekee.
Jos asialle toivoo muutosta, toivon varassa ei voi elää. On tehtävä ja toteutettava perusteltu perusteellinen muutos asialle.
Mutta sen ymmärtää miksi ihminen hakeutuu toivon pariin koska sen parissa on hyvä elää.
En ajattele, että olisivat jotenkin erityisen rohkeita. Pikemminkin pidän osaa vähän turhan impulsiivisena, jos pitää koko ajan vaihtaa puolisoa, työpaikkaa tai asuinpaikkaa. Tulee olo, etteivät ole mihinkään tyytyväisiä. Toki asia erikseen, jos näitä muutoksia tapahtuu vain harvoin, mutta omassa tuttavapiirissä on paljon sellaisia joilla asunto, työpaikka ja mies vaihtuu 1-2 vuoden välein. Heitä en pidä rohkeina vaan pikemmiten kyseenalaistan, miksi mieli vaihtuu koko ajan.
En kadehdi,koska olen itse tehnyt noita muutoksia elämässä vaikka ne on pelottanu aluksi.Se on vahvistanu minua.Toivoisin kaikille rohkeutta muuttaa asioita,joihin ei ole tyytyväinen <3.Menee elämä hukkaan,jos siinä kärsii.
Tavallaan. Mutta on myös ihmistyyppi joka on koukussa jatkuvaan muutokseen, ei uskalla sitoutua ja pelkää yli kaiken että "jämähtää" paikoilleen. Minulla on yksi tällainen kaveri. En ole edes ihan varma missä asuu nyt mutta tässä viiden vuoden sisällä on ehtinyt muuttaa jo Tukholmaan, Bolognaan ja Barcelonaan, ja kahden eri miehen kanssa yhteen. Välillä palailee Suomeen, on täällä muutaman kuukauden ja pohtii esim opiskelupaikan hakemista - sitten lentää taas miehen tai työn perässä muualle. Tekee lastenhoitotyötä (eli on käytännössä aupair).
Tavallaan tuo on minusta todella siistiä mutta tavallaan en voi olla ajattelematta että taustalla on jotain pakoilua. En kadehdi.
Alue: Aihe vapaa
Kadehdin. Ja pidän itseäni täysin nynnynä. Jäin superhuonoon parisuhteeseen, vaikka tiesin jo yli 10v sitten että tämä suhde tulee olemaan pelkkää surua ja ikävää.