Miten voit elää kodissa, missä rojua pitkin nurkkia, lattioilla metrisiä lehtikadoja, ym. rojua nurkat täynnä?
Nurkat täynnä vanhoja lehtiä, lattioita pidetään säilytystilana ja kasataan rojua nurkkiin, hyllyköiden viereen, hyllyköiden päälle, eteinen täynnä takkeja roikkumassa naulakoissa, eikä kaapissa pois näkyviltä, eteisen lattia täynnä kenkiä, eikä kenkäkaapissa näkymättömissä, pyykkitelineet olohuoneessa täynnä pyykkiä, eikä esim. piilossa kylpyhuoneessa, tai kodinhoitohuoneessa. Ja mikäli asunto on ahdas, miksi tavaroita ei voi karsia ja viedä turhan rojun pois?
Mut en voitte elää käytännössä varastoksi muuttuneessa kodissa?
Tällaisia varastokoteja on niin monella.
Kommentit (232)
Pidän tavarasta ja 1600-luvun hengessä haluan, että omaisuus on näkyvissä. Säälin niitä, joiden pitää joka päivä juoda kahvinsa samanlaisista mukeista.
Voin elää, koska toinen vaihtoehto olisi kuolla. Minulla on useita kroonisia sairauksia, mm. sydämen vajaatoiminta, ja 250 km päässä asuva muistisairas äitini vie kaikki voimani. Kun olen käynyt hänen luonaan, siivonnut, pyykännyt, sulattanut jääkaapin, vienyt homeisia ruokia kompostiin, käynyt kaupassa ja apteekissa, tehnyt uusia ruokia pakastimeen, etsinyt piilotettuja avaimia ja maksamattomia laskuja... en enää jaksa tehdä kotona paljon mitään. Joinakin päivinä vain istun sohvalla ja tuijotan eteeni enkä saa itseäni edes suihkuun. Mutta olen tehnyt itseni kanssa sovinnon, että teen sen minkä jaksan, enempää ei minulta voi vaatia. Ehkä vie, lä jonakin päivänäkun äiti on saatu kunnialla hautaan ja hänen roinaa täynnä oleva talonsa tyhjennetty ja myyty, minullakin on siisti koti.
Koska minäkin olen sisko-ongelmainen, minulla on seuraava ehdotus:
Jos sinulla on rahaa kulkea satoja kilometrejä edestakaisin joka kuu, et liene täysin köyhä. Ota selville jokin siivousfirma siskosi paikkakunnalta, tai esimerkiksi joltain sikäläiseltä asukastuvalta siivousapua. Noissa on se vaikeus, yleensä 2h veloitus kerta.
Kuitenkin sinun ei tarvitsisi joka kuu käydä, tai olisi puolivälissä kuuta joku asiat suitsiva. Jos paikkakunnalla toimii nettiruokakauppa, tilaa sieltä vessapaperien tms toimitukset. Ota läppäri mukaan kun menet. Joko siskosi nimiin ja hallintaan se nettiruokakaupan vakitilaus tai sinun hallintaasi mutta hänen piikkiinsä kuitenkin - pitääkö vääntää rautalangasta? - Tai maksa itse. Mutta kyllä sinne nyt vessapaperit ja vastaavat pitää saada tilattua. Olisi sinunkin kivempi käydä kun ei tarvitse ensin haalia jostain 40 kpl veskipaperisäkkejä eikö totta. Ja tosiaan joku käymään joko sijastasi tai parin viikon kuluttua käynnistäsi siivoamaan ja viemään roskat ja heittämään kaiken koneeseen pesuun.
Eipä se lasten osa mistään soten arvioinneista kuin menee vain sekaisemmaksi elämä.
Se mitä voisi miettiä, olisiko niiden lasten parempi sinun luonasi. Meillä äiti ja minä aina kaduimme, meillä ei lähdetty sisareni suhteen siitä puhumaan, mutta se oli sitäaikaksutta kuin se oli. Se lapsi on aikaa sitten jo kuollut.
Itseäni ei niinkään ihmetytä tavara kasat tai "tip top" - järjestys, mutta se, että eletään kuin siat pellossa. Vessanpyttyä ei ole pesty ikinä, on kakka tahraa ja pesemättä jättäminen muodostaa oranssin/punaisen väristä lika pinttymää. Lavuaarit ovat täynä meikinjämiä ja ne on pinttyneitä, koska sitäkään ei ole pesty, edes huuhdeltu, peileistäkään ei näy mitään. Likaisia astioita ja vaatteita lojuu siellä täällä ja paljon. Lattioilla kunnon pölypalloja, kun ei imuroida, kuin ehkä maksimissaan kerran kuukaudessa. Todella pahalle haisee näissä asunnoissa ja siellä eletään ihan tyytyväisinä, ihan uskomatonta, miten laiskaa ja likaista porukka on. Monesti vielä joku on pitänyt juhlat (usein synttärit) kodissaan ja edes siihen ei ole siivottu kotia kuntoon. Olen pitänyt joissakin näistä kodeissa kengät jalassa, koska kämppä on ollut oksettavassa kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-, mikä?
Kenkäkaappi? Ai, joku on sitten jonkinlainen yläluokan ns aatelinen jolla on kengillekin kaappi. Jestas. Enpä ole koskaan kuullut, eikä itselläni ole ollut kuin muutamat kengät eri säille ja vuodenajoille. Ne pakolliset. Vai pitäisi ne rapaiset kengät pistää jakuvasti "kenkäkaappiin" ulkoa tullessa. Jotta voitaisiin teeskennellä, ettei niitä ole koska kengät ovat epähienoja. Ja takit jne. Jopas ovat loukkaavia esineitä. Kohan on vallan merkillistä.Enkä tiennytkään, eteisen naulakkokin on jokin urhake jota ei saisikaan käyttää, missä mitään ei saisi olla, ja sään mukaan pidettävänä olevia ulkotakkeja pitäisi jemmata märkinä komeroon joka kerta välillä. Jestas.
Mietityttää, paljonko kulkutilaa osa tarvii? Että lattioilla ei saisi "seisoa" mitään kun eräät pääse muuten kulkeen? Minne he sitten kaiken pistävät ja leijuvatko huonekalut ilmassa? Matot varmaan saisivat pyörtymisen aikaan. Mihin asuntoa tarvitsee, ellei siellä lattialla saa olla mitään?
Mitä varten ne tasot sitten ovat, jos niitä ei saa käyttää?
Se imuri ja pyykinkuivausteline?Vai että kodinhoitohuone. En ole ikinä vielä nähnyt moista. Johan liikutaan rahakkaissa sfääreissä. Jos teillä kuivaa kylppärissä ja mahtuu sinne niin, etteivät telineet ja kuivuvat vaatteet ole haitaksi suihkussa käydessä, sehän on hienoa. Mitähän vikaa kuivuvissa pyykeissä olohuoneessa pikkutelineellä oikein on?
Miksi "tason eteen" ei saisi laittaa mitään? Kas, kun saa edes olla mitään "tasoa".
Esimerkiksi minun kirja-, lehti-, ja vastaavien laatikoissa olevat kasat tulevat siitä, ne on purettu poispuretusta ja roskiin viedystä vanhasta kirjahyllyistä eikä uusia koota, ennen kuin seuraavaan osoitteeseen.
Mainokset ovat olleet lehtikorissa tai koottuna pussissa odottamassa sitä, selkäni sallii yrittää kantaa roskiin. Niitä kertyy, kun ei pysty useinkaan kantamaan eikä ole apua. Minulla on moni asia ollut huonosti ollessani vuosia sairas vailla apua mihinkään ellen kerjää kuukausikaupalla haluttomilta muilta henkilöiltä, samoin kuin vailla kykyä maksaa sellaisesta.
Normaalit kodinkoneet, jotka eivät mahdu piiloon, pitäisi nähtävästi viedä roskiin.
Jotakuta häiritsi minulla keittiön tasolla oleva Iso Kenwoodi. Taisi olla pieni kateus asialla vaatiessa pois näkyvistä kaappiin. Eipä täällä sellaista kaappia ole, enkä sitä jaksa nostaa. Ei näillä käsillä.
Minulla esillä isoja kattiloita, joita sain vaivalla yläkaapista käytettäväksi. Joku kävi ja pyysin apua ja sen verran sain, että isot kattilat käytettäviksi. En minä sille mitään voi, että joku idiootti ennemmin on lyönyt tuohon kattilakaapin tilalle astianpesukoneen. Kaipa nekin pitäisi jollekulle lahjoittaa ...
Valitettavasti keittrlen seuraavina päivinä täällä porkkanoita ja perunoita, ja niillä uunivuokapinoilla teen uunissa laatikoita. Ja niihin uusiin pakasterasiakasoihin teen vähän muita ruokia, ja säilön ne. Onpa eriskummallista, voi voi, kyllä kertoo niin sekaisin olevasta henkilöstä, oi voi.Ja kauhistusta, kun jollain kirjoja!
Osa ihmisistä on kyllä ihan rehellisesti ... joko huippukateilta tai vitihulluilta vailuttavia. Milloin mitäkin.
Aika kaaokselta vaikuttaa.
Ei niitä kenkiä ja takkeja märkänä sinne kaappiin laiteta. Esillä voi olla muutama takki. Muut kaapissa. Ainakin kun tulee vieraita. Meillä on 4 eteisen kaappia. Niihin mahtuu myös kengät.
Et jaksa viedä paperiroskia? Mitä? Vie vaikka lehti kerrallaan!
Jpku kadehtii sinun kenwoodia. Tuskinpa. On vaan siistimpää, kun tasot on tyhjät. Myös niistä kattiloista ja uunivuuista!
Keittelet seuraavina päivinä perunoita ym???
Mitä ihmettä.
AP:n kuvaamat metriset lehti- ja romukasat liittyvät kai lähinnä hamstraukseen tai erilaisiin toiminnanohjausomgelmiin.
Toisaalta itse inhoan tyhjiä koteja joissa kaikki on piilotettu ja AINA paikoillaan. Oman kokemukseni mukaan näissä asuu ainakin yksi ihminen, jolle kofin ulkonäkö on tärkeämpää kuin lähes mikään muu ja sitten riehutaan ja nalkutetaan muille asukkaille asiasta. Ja jos kyseessä on pariskunta, niin heidän suhteensa on aina riitainen vaikka olisivat molemmat siistejä, eivät siis riitele siivouksesta vaan ilmeisesti se ylisiisti kämppä on joku kulissi.
Onnellisimpia ihmisiä tuntuu asuvan niissä huusholleissa joissa ei ole hamstrausta ja ryönää, mutta ei myöskään sotilaallista siivouskuria. Meidän kämppä on usein hieman turhan sotkuinen, mutta en kyllä ole valmis uhraamaan enempää aikaa siivoamiseen, kun on liikaa elettävää ja parempaa tekemistä :) Riittää kun kerran viikkoon imuroi ja vähän raivaa.
Vierailija kirjoitti:
Voin elää, koska toinen vaihtoehto olisi kuolla. Minulla on useita kroonisia sairauksia, mm. sydämen vajaatoiminta, ja 250 km päässä asuva muistisairas äitini vie kaikki voimani. Kun olen käynyt hänen luonaan, siivonnut, pyykännyt, sulattanut jääkaapin, vienyt homeisia ruokia kompostiin, käynyt kaupassa ja apteekissa, tehnyt uusia ruokia pakastimeen, etsinyt piilotettuja avaimia ja maksamattomia laskuja... en enää jaksa tehdä kotona paljon mitään. Joinakin päivinä vain istun sohvalla ja tuijotan eteeni enkä saa itseäni edes suihkuun. Mutta olen tehnyt itseni kanssa sovinnon, että teen sen minkä jaksan, enempää ei minulta voi vaatia. Ehkä vie, lä jonakin päivänäkun äiti on saatu kunnialla hautaan ja hänen roinaa täynnä oleva talonsa tyhjennetty ja myyty, minullakin on siisti koti.
Tämän takia ikäihmisenä olen siivonnut pois paljon vaatteita, pyyhkeitä, lakanoita ym. ettei sukulaisilla olisi liikaa työtä jos sattuisin kuolemaan. Henkisesti kevyempää kun vähemmän tavaraa.
Oikein harjoittelin viime kesänä käytän jokaista vaatetta kerran, ei onnistunut. Edelleen liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn siskoni luona n kerran kk siivoamassa.
Kun tulen, tyhjennän tiskikoneen, täytän ja laitan pyörimään. Parin h päästä sama uudestaan. Kuukaudessa saa käytettyä kaikki astiat, korkeintaan 1 kerran on käyttänyt konetta.
Sama juttu vaatteiden kanssa. Lapsi on joskus laittanut uimapuvun päälle, kun paidat ovat olleet likaisia.Nyt, tämän syksyn aikana,on tullut pientä edistystä. Siskoni vanhin lapsi meni kouluun ja hän on kiinnostunut ruuanlaitosta.
Vien mukanani ruokaa, joka pakastetaan. Hän ottaa yhden edellisenä päivänä, laittaa sulamaan jääkaappiin.
Koulun jälkeen keittää makaronia yhden pussin ja sekaan kaataa ruuan.Loput jääkaappiin ja siinä on myös seuraavan päivän ruoka.
Minkäs teet. Äitiä ei kiinnosta. Onneksi esikoinen tajuaa jo muutenkin voi elää. Mutta esim kukaan ei katso hänen läksyjen perään jne.
Paras vaihtoehto on se, että kerran kk käyn siivoamassa, täyttämässä pakkasen ja vietän aikaa lasten kanssa. Sunnuntaina, kun lähden , on koti siisti, kaikki ojennuksessa . 4 vkon päästä pe on koti kuin kaaos.
Onko siskollasi mielenterveysongelmia, tai joku muu sairaus? Montako lasta?
Olet kyllä ihana sisko, mutta tarvitsisiko perhe jotain muutakin apua!
Siskoni on vaan patalaiska. On käynyt jossain tutkimuksissakin. Tajusi pääsee helpommalla, kun vie lapset hoitoon. Ilmainen paikka tietenkin. Esikoinen joutuu menemään yksin kouluun ja tulemaan kotiin.
Sen verran siskoni on skarpannut, saa perheen nukkumaan ajoissa ja ylös aamulla. Siinäpä ne onkin.Usein on mm vaipat loppu tai vessapaperi loppu, kunnes tajusin vienpä niitäkin.
Etuudet osaa hakea ja mm vuokra menee suoraveloituksena.
Päivät menee telkkaria katsoessa.
Niinkin pieni juttu, kuin ei mainoksia -kyltti tarkoittaa vähemmän roskia, kun tulen käymään.
Lapset ovat minun lapsia nuorempia. Vanhat vaatteetkin menee sinne kätevästi.
Ystävälläni oli sama kohtalo, paitsi hän joutui itse tekemään myös ruuan. Hän joutui käymään terapiassa, koska oppi alistujan roolin liian vahvana.
Pienempi sisko on vasta 4 v ja ei hän voi olla vastuussa vielä mistään kotitöistä.
Mitä siskosi perheelle käy, jos sinulle sattuu jotain? Jos sairastut vakavasti? Jos muutat satojen kilometrien päähän?
Asun nyt jo satojen km päässä. Siksi käyn vain kerran kk.
En tiedä miten käy.
Jatkan tätä niin kauan, kun on tarpeen ja toivotaan lapset pystyvät jossain vaiheessa ottamaan enemmän vastuuta.Siskoni on työtön ja raha-asiat hoitaa kyllä. Kaikki mahdollinen menee suoraveloituksena ja käteen ei jää paljoa rahaa. Jos päälle tulisi vielä hamstraus, olisin pulassa.
Lapsilta ei mitään puutu, kuin aktiivisempi vanhempi.
Viimeksi oli herttaista , kun esikoinen oli jo selkeesti vienyt paperiroskia pois.
Yritän aina sanoa hän ei ole vastuussa, mutta on kiva, kun tekee ruokaa.Lapset voivat hyvin, laskut on maksettu, ei sossua kiinnosta.
Ei, ei, ei ja vielä kerran ei! Se ei ole millään tavalla hienoa ja kivaa, että lapset ottavat aikuisen roolin. Mitä ihmettä sinä nyt teet heille? Oikeasti vahingoitat heidän kehitystään kun hyysäät siskoasi, jonka pitäisi olla perheensä vastuunkantaja. Tietenkin lastensuojelua kiinnostaa jos tietävät asioiden todellisen tilan. Jo kertomasi perusteella huoli olisi erittäin suuri ja siskosi tarvitsisi terapiaa ja muuta apua arjen hoitamiseen. Nyt sinun "apusi" siirtää ongelman lapsiin. He kärsivät eniten kun opettelevat huolehtimaan aikuisten velvollisuuksista.
Vierailija kirjoitti:
Käyn siskoni luona n kerran kk siivoamassa.
Kun tulen, tyhjennän tiskikoneen, täytän ja laitan pyörimään. Parin h päästä sama uudestaan. Kuukaudessa saa käytettyä kaikki astiat, korkeintaan 1 kerran on käyttänyt konetta.
Sama juttu vaatteiden kanssa. Lapsi on joskus laittanut uimapuvun päälle, kun paidat ovat olleet likaisia.Nyt, tämän syksyn aikana,on tullut pientä edistystä. Siskoni vanhin lapsi meni kouluun ja hän on kiinnostunut ruuanlaitosta.
Vien mukanani ruokaa, joka pakastetaan. Hän ottaa yhden edellisenä päivänä, laittaa sulamaan jääkaappiin.
Koulun jälkeen keittää makaronia yhden pussin ja sekaan kaataa ruuan.Loput jääkaappiin ja siinä on myös seuraavan päivän ruoka.
Minkäs teet. Äitiä ei kiinnosta. Onneksi esikoinen tajuaa jo muutenkin voi elää. Mutta esim kukaan ei katso hänen läksyjen perään jne.
Paras vaihtoehto on se, että kerran kk käyn siivoamassa, täyttämässä pakkasen ja vietän aikaa lasten kanssa. Sunnuntaina, kun lähden , on koti siisti, kaikki ojennuksessa . 4 vkon päästä pe on koti kuin kaaos.
Olet ihana, kun olet siskonlasten tuki ja turva ja aikuisen malli :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn siskoni luona n kerran kk siivoamassa.
Kun tulen, tyhjennän tiskikoneen, täytän ja laitan pyörimään. Parin h päästä sama uudestaan. Kuukaudessa saa käytettyä kaikki astiat, korkeintaan 1 kerran on käyttänyt konetta.
Sama juttu vaatteiden kanssa. Lapsi on joskus laittanut uimapuvun päälle, kun paidat ovat olleet likaisia.Nyt, tämän syksyn aikana,on tullut pientä edistystä. Siskoni vanhin lapsi meni kouluun ja hän on kiinnostunut ruuanlaitosta.
Vien mukanani ruokaa, joka pakastetaan. Hän ottaa yhden edellisenä päivänä, laittaa sulamaan jääkaappiin.
Koulun jälkeen keittää makaronia yhden pussin ja sekaan kaataa ruuan.Loput jääkaappiin ja siinä on myös seuraavan päivän ruoka.
Minkäs teet. Äitiä ei kiinnosta. Onneksi esikoinen tajuaa jo muutenkin voi elää. Mutta esim kukaan ei katso hänen läksyjen perään jne.
Paras vaihtoehto on se, että kerran kk käyn siivoamassa, täyttämässä pakkasen ja vietän aikaa lasten kanssa. Sunnuntaina, kun lähden , on koti siisti, kaikki ojennuksessa . 4 vkon päästä pe on koti kuin kaaos.
Onko siskollasi mielenterveysongelmia, tai joku muu sairaus? Montako lasta?
Olet kyllä ihana sisko, mutta tarvitsisiko perhe jotain muutakin apua!
Siskoni on vaan patalaiska. On käynyt jossain tutkimuksissakin. Tajusi pääsee helpommalla, kun vie lapset hoitoon. Ilmainen paikka tietenkin. Esikoinen joutuu menemään yksin kouluun ja tulemaan kotiin.
Sen verran siskoni on skarpannut, saa perheen nukkumaan ajoissa ja ylös aamulla. Siinäpä ne onkin.Usein on mm vaipat loppu tai vessapaperi loppu, kunnes tajusin vienpä niitäkin.
Etuudet osaa hakea ja mm vuokra menee suoraveloituksena.
Päivät menee telkkaria katsoessa.
Niinkin pieni juttu, kuin ei mainoksia -kyltti tarkoittaa vähemmän roskia, kun tulen käymään.
Lapset ovat minun lapsia nuorempia. Vanhat vaatteetkin menee sinne kätevästi.
Ystävälläni oli sama kohtalo, paitsi hän joutui itse tekemään myös ruuan. Hän joutui käymään terapiassa, koska oppi alistujan roolin liian vahvana.
Pienempi sisko on vasta 4 v ja ei hän voi olla vastuussa vielä mistään kotitöistä.
Mitä siskosi perheelle käy, jos sinulle sattuu jotain? Jos sairastut vakavasti? Jos muutat satojen kilometrien päähän?
Asun nyt jo satojen km päässä. Siksi käyn vain kerran kk.
En tiedä miten käy.
Jatkan tätä niin kauan, kun on tarpeen ja toivotaan lapset pystyvät jossain vaiheessa ottamaan enemmän vastuuta.Siskoni on työtön ja raha-asiat hoitaa kyllä. Kaikki mahdollinen menee suoraveloituksena ja käteen ei jää paljoa rahaa. Jos päälle tulisi vielä hamstraus, olisin pulassa.
Lapsilta ei mitään puutu, kuin aktiivisempi vanhempi.
c

Toivot että lapset pystyisivät ottamaan enemmän vastuuta??
Siskosi tehtävä on ottaa vastuuta, ei lasten!
Tee lasu, se on ihan niiden lasten parhaaksi.

Puuttuu heiltä. Huolenpito, ruoka, siisti koti, puhtaus.
Ei lasten kuulu itselleen tehdä ruokaa. Eikä siivota lehtikasoja.
Etkö nyt tätä ymmärrä. Ekaluokkalainen keittää makaroonia henkensäpitimiksi! Ei ole edes vessapaperia.
Vierailija kirjoitti:
Koska minäkin olen sisko-ongelmainen, minulla on seuraava ehdotus:
Jos sinulla on rahaa kulkea satoja kilometrejä edestakaisin joka kuu, et liene täysin köyhä. Ota selville jokin siivousfirma siskosi paikkakunnalta, tai esimerkiksi joltain sikäläiseltä asukastuvalta siivousapua. Noissa on se vaikeus, yleensä 2h veloitus kerta.Kuitenkin sinun ei tarvitsisi joka kuu käydä, tai olisi puolivälissä kuuta joku asiat suitsiva. Jos paikkakunnalla toimii nettiruokakauppa, tilaa sieltä vessapaperien tms toimitukset. Ota läppäri mukaan kun menet. Joko siskosi nimiin ja hallintaan se nettiruokakaupan vakitilaus tai sinun hallintaasi mutta hänen piikkiinsä kuitenkin - pitääkö vääntää rautalangasta? - Tai maksa itse. Mutta kyllä sinne nyt vessapaperit ja vastaavat pitää saada tilattua. Olisi sinunkin kivempi käydä kun ei tarvitse ensin haalia jostain 40 kpl veskipaperisäkkejä eikö totta. Ja tosiaan joku käymään joko sijastasi tai parin viikon kuluttua käynnistäsi siivoamaan ja viemään roskat ja heittämään kaiken koneeseen pesuun.
Eipä se lasten osa mistään soten arvioinneista kuin menee vain sekaisemmaksi elämä.
Se mitä voisi miettiä, olisiko niiden lasten parempi sinun luonasi. Meillä äiti ja minä aina kaduimme, meillä ei lähdetty sisareni suhteen siitä puhumaan, mutta se oli sitäaikaksutta kuin se oli. Se lapsi on aikaa sitten jo kuollut.
Siskonlapsille ja varmaan siskoillekin molemmin puolin on hyvin tärkeää, että tapaavat edes sen yhden kerran kuukaudessa.
Ihme ehdotuksia, että toimiva perhesuhde pitäisi alkaa purkaa ja ulkoistaa asioita sossulle ja sijoittaa lapsia.
Jos jotain haluaisi muuttaa tässä tilanteessa, niin ehkä sisko lapsineen sieltä satojen kilometrien päästä voisi muuttaa lähelle - ei kai sille aikaansaamattomalle siskolle olisi niin väliä missä asuu, jos on työtön.
On äärimmäisen arvokasta ja tärkeää, että sisar huolehtii siskonlasten ja siskon hyvinvoinnista ja tukee rakkaiden siskonlasten pärjäämistä.

Puuttuu jopa puhtaat vaatteet!

Tiedätkö kun ne lapset eivät voi hyvin. Ei ole herttaista, että 7v joutuu huolehtimaan paperiroskien viennistä, kun äiti ei siihen kykene tai että hän joutuu miettimään perheensä ruokkimista. Ei ole herttaista, että vauvan vaipat ovat loppu. Missä se vauva silloin kulkee, ulosteisissa vaipoissako? Tässä on sama tilanne kyseessä kuin alkkarien lapsilla, lapset joutuvat kantamaan liikaa vastuuta ikätasoonsa nähden. Kyseessä on eräs henkisen pahoinpitelyn muodoista. On ekaluokkalaiselle liian kova vastuu joutua huolehtimaan perheestä tai ylipäänsä ajatuksena se, että odotetaan että lapset kasvavat ja alkavat pyörittää kodin taloutta, kun äiti ei siihen kykene. Mitä luulet, että siellä tapahtuu, kun et ole paikalla? Ei lasten ruoka- tai vaatehuolto voi olla sen varassa, että täti käy kerran kuussa paikanpäällä. Se, että lapsella on ruokaa, hänen hygieniastaan huolehditaan ja että hänellä on puhtaat vaatteet (minua ei naurattanut juttu siitä, että lapsi joutui laittamaan päälleen uikkarit, kun vaatteita ei ollut enää) on ihan lapsen perusoikeus.
Moraalinen velvollisuutesi olisi tehdä lasu. Ei sen takia, että lapset otettaisiin huostaan vaan sen vuoksi, että perhe saisi tukitoimia ja lasten harteilta vietäisiin tuo liian raskas vastuu. Ekaluokkalaisen pitäisi joutua huolehtimaan vain kasvustaan ja koulustaan. Oma ystäväni joutui elämään tuollaisen lapsuuden ja on ikuisesti katkeran sukulaisilleen, jotka tiesivät tilanteesta, mutta eivät tehneet mitään. Kerran kuussa siivoaminen tai se, että äiti maksaa laskut, ei riitä turvaamaan hyvää lapsuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska minäkin olen sisko-ongelmainen, minulla on seuraava ehdotus:
Jos sinulla on rahaa kulkea satoja kilometrejä edestakaisin joka kuu, et liene täysin köyhä. Ota selville jokin siivousfirma siskosi paikkakunnalta, tai esimerkiksi joltain sikäläiseltä asukastuvalta siivousapua. Noissa on se vaikeus, yleensä 2h veloitus kerta.Kuitenkin sinun ei tarvitsisi joka kuu käydä, tai olisi puolivälissä kuuta joku asiat suitsiva. Jos paikkakunnalla toimii nettiruokakauppa, tilaa sieltä vessapaperien tms toimitukset. Ota läppäri mukaan kun menet. Joko siskosi nimiin ja hallintaan se nettiruokakaupan vakitilaus tai sinun hallintaasi mutta hänen piikkiinsä kuitenkin - pitääkö vääntää rautalangasta? - Tai maksa itse. Mutta kyllä sinne nyt vessapaperit ja vastaavat pitää saada tilattua. Olisi sinunkin kivempi käydä kun ei tarvitse ensin haalia jostain 40 kpl veskipaperisäkkejä eikö totta. Ja tosiaan joku käymään joko sijastasi tai parin viikon kuluttua käynnistäsi siivoamaan ja viemään roskat ja heittämään kaiken koneeseen pesuun.
Eipä se lasten osa mistään soten arvioinneista kuin menee vain sekaisemmaksi elämä.
Se mitä voisi miettiä, olisiko niiden lasten parempi sinun luonasi. Meillä äiti ja minä aina kaduimme, meillä ei lähdetty sisareni suhteen siitä puhumaan, mutta se oli sitäaikaksutta kuin se oli. Se lapsi on aikaa sitten jo kuollut.
Siskonlapsille ja varmaan siskoillekin molemmin puolin on hyvin tärkeää, että tapaavat edes sen yhden kerran kuukaudessa.
Ihme ehdotuksia, että toimiva perhesuhde pitäisi alkaa purkaa ja ulkoistaa asioita sossulle ja sijoittaa lapsia.
Jos jotain haluaisi muuttaa tässä tilanteessa, niin ehkä sisko lapsineen sieltä satojen kilometrien päästä voisi muuttaa lähelle - ei kai sille aikaansaamattomalle siskolle olisi niin väliä missä asuu, jos on työtön.
On äärimmäisen arvokasta ja tärkeää, että sisar huolehtii siskonlasten ja siskon hyvinvoinnista ja tukee rakkaiden siskonlasten pärjäämistä.
Ei lapsille riitä, että joku huolehtii kerran kuukaudessa. Lapset tarvitsevat huolenpitoa joka päivä!
Eikä sekään riitä, vaikka asuisivat lähempänä. Lasten pitää saada huolenpitoa kodissaan.
Vierailija kirjoitti:
Käyn siskoni luona n kerran kk siivoamassa.
Kun tulen, tyhjennän tiskikoneen, täytän ja laitan pyörimään. Parin h päästä sama uudestaan. Kuukaudessa saa käytettyä kaikki astiat, korkeintaan 1 kerran on käyttänyt konetta.
Sama juttu vaatteiden kanssa. Lapsi on joskus laittanut uimapuvun päälle, kun paidat ovat olleet likaisia.Nyt, tämän syksyn aikana,on tullut pientä edistystä. Siskoni vanhin lapsi meni kouluun ja hän on kiinnostunut ruuanlaitosta.
Vien mukanani ruokaa, joka pakastetaan. Hän ottaa yhden edellisenä päivänä, laittaa sulamaan jääkaappiin.
Koulun jälkeen keittää makaronia yhden pussin ja sekaan kaataa ruuan.Loput jääkaappiin ja siinä on myös seuraavan päivän ruoka.
Minkäs teet. Äitiä ei kiinnosta. Onneksi esikoinen tajuaa jo muutenkin voi elää. Mutta esim kukaan ei katso hänen läksyjen perään jne.
Paras vaihtoehto on se, että kerran kk käyn siivoamassa, täyttämässä pakkasen ja vietän aikaa lasten kanssa. Sunnuntaina, kun lähden , on koti siisti, kaikki ojennuksessa . 4 vkon päästä pe on koti kuin kaaos.
Onko siskoosi jotenkin erikoinen tai suorastaan sairas?? Masentunut, pää ihan kaaoksessa ADHD, jotain häikkää pakko olla?
Itse olen näitä ihmisiä, joilla on kasoja ja tavarat hujanhajan. Rehellisesti? Huijaan itselleni olevani boheemi ja suuripiirteinen, mutta todellisuudessa jos aloitan niin musta kuoriutuu ruuvitkin järjestykseen laittava, tasoja etikalla hinkuttava himosiivooja.
En ole hyvä luopumaan tavaroista, niihin luo jonkunlaisen suhteen, mutta hintana on kaaos. Välillä myös ahdistaa, kun työlista on pitkä ja sitten ei saa mitään aikaiseksi, kun se ahdistus ja työlista.
Mitä siinä on ihmettelemistä. Kaikki on tiukasti organisoitu. Tasan tiedän missä on mikäkin ja tähän järjestelmälliseen meininkiin on turha tulla kenenkään viisastekemaan. Kaikki hallinnassa.
Mulla on adhd, siksi voin kun en näe sotkua tai kiinnitä siihen huomiota kunnes saan yhtäkkinen valtavan ahdistuskohtaus/ lamaannuksen koska en oikeasti pidä sotkusta.
Mulla on nyt lääkitys ja jo kuukauden sisällä on tapahtunut hyvin pientä hyvää kehitystä että tilanne muuttuu. Asiat järjestyy tavallaan kasa ja roska kerrallaan kun en enää toimi niinkuin ennen.
Eli minulla ainakin syy neurologinen mikä vaikuttaa toimintakykyyn ja elämänhallintaan. Mutta koska tiedän syyn nyt (ennen en tiennyt) niin asia on oikeasti helpompi korjata ja muuttaa.. aiemmin ajattelin vain että olen laiska, huono siivoamaan ja niin boheemi ja en edes yrittänyt kun se tuotti ahdistusta.
Eli parempaan suuntaan mennään ja tuntuu että hamstrauskin vähenee nyt kun helpompi hahmottaa mikä asia on olennainen ja tarpeellinen ja mikä ei. Olen saanut myös täältä palstalta joskus kullan arvoisia siivousneuvoja.
T. Adhd