Mikko, 33, ei ole koskaan edes suudellut: ”Minulla ei ole hajuakaan, mistä naisille pitäisi jutella”
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006276401.html
"Eräänä päivänä Mikko, 33, kerrankin rohkaistui. Lähestyi naista bussipysäkillä.
– Ennen kuin edes ehdin sanaa sanomaan, tuli naisen suusta jo ”painu v*ttuun rumilus”.
Tutustuminen jäi siihen.
– En ole koskaan ollut treffeillä enkä ole koskaan seukannut. En ole myöskään koskenut, halannut tai pussannut, saatika pannut naista elämäni aikana. En ole koskaan saanut halausta, kukaan ei ole halunnut minua halata, enkä ole halunnut ketään pakottaa halaamiseen, Mikko sanoo."
Nämä on surullisia totuuksia hyvin monen nykypäivän suomalaisen miehen elämästä.
Kommentit (913)
Mikko kuitenkin teki klassisen virheen. Katsoi bussipysäkillä, että oih, kaunein koskaan näkemäni nainen!
Ja päätti aukaista suunsa juuri hänelle. Kannattaisi vähän katsoa että nainen on suurin piirtein saman tasoinen, ennen kuin lähestyy. Tosi kauniit naiset saa varmaan näiden Mikkojen lähestymisiä enemmän kuin tarpeeksi, josta tuo tyly vastauskin kertoo.
"Vuorovaikutustaidot" - huom. sana sisältää sen, että siinä on väh. kaksi ihmistä. Vuorovaikutustaitoihin kuuluu, että osaa myös kuunnella ja reagoida, on myös myötäelämisen taitoa. Ymmärrän täysin tätä Mikkoa. Nykyajan naiset ovat niin kertakaikkisen itsekeskeisiä, ainoa kiinnostuksen kohde on - minä, minä ja minä. Missä asennossa irtoripset on, ja onko ne pidemmät kuin tyttökaverilla. Hiuspidennykset, rakennekynnet, tatuoinnit ja lävistykset, siinä myös top-kiinnostuksen kohteita. Ja sit some. Insta, Whatsapp, Tinder, ... "Mä oon tosi tarkka, kenen kans seukkaan... Pitää olla pitkä ja komee, älykäs, hauska, luotettava, sopivan renttu, äijä, hellä, muttei lälly, ja sit tietenkin hirveen rikas..." Ei oo ihme, jos joku Tauno Tavallinen jää puristuksiin bussikatoksen seinää vasten. Eihän tuollaisia hyönteisiä edes katsota päin...!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo yksi u,li pitää näemmä monologia.
Tukehdu vihaasi ja yksinäisyyteesi, itsehän valitset elää noin.
Haista sinä vit tu.
Voin haistaakin, mutta sinäpä et voi, ellet maksa haistamisesta. :)
Olet selvästi se sama, joka haukkuu naisten käytöstapoja. :)
Olen eri, mutta samaa mieltä toki sen kanssa, joka naisten ns. käytöstapoja haukkuu, tai paremminkin voisi todeta, että antaa aiheellista kritiikkiä naisten käytöstapojen puutteesta.
Sellaisia pikkuprinsessoja ovat monet suominaudat että välillä sitä oikein ihmettelee. Mutta ei ne ihmetyksen aiheet toki tästä maailmasta kesken lopu :O
Kutsut toisia naudoiksi ja syytät itse heitä käytöstapojen puutteesta. Oi ironiaa.
ohis
Syntyvyys laskee... miksikö? kirjoitti:
"Vuorovaikutustaidot" - huom. sana sisältää sen, että siinä on väh. kaksi ihmistä. Vuorovaikutustaitoihin kuuluu, että osaa myös kuunnella ja reagoida, on myös myötäelämisen taitoa. Ymmärrän täysin tätä Mikkoa. Nykyajan naiset ovat niin kertakaikkisen itsekeskeisiä, ainoa kiinnostuksen kohde on - minä, minä ja minä. Missä asennossa irtoripset on, ja onko ne pidemmät kuin tyttökaverilla. Hiuspidennykset, rakennekynnet, tatuoinnit ja lävistykset, siinä myös top-kiinnostuksen kohteita. Ja sit some. Insta, Whatsapp, Tinder, ... "Mä oon tosi tarkka, kenen kans seukkaan... Pitää olla pitkä ja komee, älykäs, hauska, luotettava, sopivan renttu, äijä, hellä, muttei lälly, ja sit tietenkin hirveen rikas..." Ei oo ihme, jos joku Tauno Tavallinen jää puristuksiin bussikatoksen seinää vasten. Eihän tuollaisia hyönteisiä edes katsota päin...!
No mutta eikö tavallisten miesten pitänyt lähteä Latviaan? Siitähän oli meinaa puhetta kun siellä olisi odottamassa perhettä janoavia naisia joista muutamat vaikuttavat jopa tasa-arvoa kannattavalle palstamiehellekin sopivalta. Mitä te vielä odotatte -.-
H e r r a n j e s t a s ettekö te mitään uutta sanottavaa keksi!!!! Oikeasti, ketju alkaa nyt olla ohi. Voitte hajaantua.
Onko nykyään niin, että lapset ja nuoret erotetaan toisistaan sukupuolen perusteella omiin porukoihin? Minun lapsuudessa kaikki leikkivät keskenään, eikä sukupuolella ollut niin väliä. Siis silloin kun oltiin ulkona. Sisätiloissa lapset toki olivat enemmän oman sukupuolensa kavereiden kanssa. Mutta mitään jyrkkää jakoa ei ollut ja toiminta oli luontevaa.
Ei minullakaan ja olen sentään nainen itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän naiset usein suhtautuu oudosti jos heille puhuu muuten ilman mitään iskutarkoitusta vaikka jos sattuu samaan pöytään ruokalassa. Onneksi nykyään voi katsella vain kännykkää varsinkin näin parisuhteessa olevana.
Johtuu siitä, että yleensä jos joku mies tulee juttelemaan tuntemattomalle naiselle ruokalassa, kyseessä on iskuyritys. Ainakin omien kokemusteni mukaan. Harva jättää keskustelun sellaiseen pintapuoliseen jutusteluun vaan aletaan kyselemään henkilökohtaisia juttuja ja lopuksi todennäköisesti kutsutaan kahville tai kysytään numeroa. Joo, en kyllä ole ruokalassa etsimässä parisuhdetta vaan syömässä.
Jos kaltaisiasi on enemmän, turha edes haaveilla jostain tasa-arvosta tai sukupuolineutraaliudesta. Jos sinulle ei edes pysty puhumaan vääränä sukupuolena ilman että heti leimaat sen joksikin iskuyritykseksi. Aika köyhä elämä, kun et pysty puhumaan ihmiskunnan puolikkaan kanssa ollenkaan.
Minä tajusin tuon jo aikoja sitten rumana miehenä. Ei ole olemassa mitään "ihmisiä". On vain miehiä ja naisia joilla erittäin rigidit ja tarkat, tiukat roolit joita tulee noudattaa. Ainoastaan esim. korkeastatuksinen ja komea mies voi tehdä smalltalkia naisten kanssa, ja naiset ovat silloin mielin kielin.
Jos ruma mies tekee samoin, kyseessä on "iskuyritys" ja häntä muutenkin haukutaan ja sorsitaan koska hän on turvallinen haukkumisen kohde naisille.
Vastenmielisiä hierarkiapelejä, olisipa seuraava elämä jollain toisella planeetalla jossain järkevämmässä lajissa.
Sinä projisoit. Lisäksi olet keltään kysymättä itse päättänyt, että ongelmasi on ulkonäkö eikä esim. tuo luonteesi, joka sellaisenaan karkottaa kaikki täysjärkiset naiset, joilla on itsesuojeluvaisto.
Tiedätkös, me naiset lähtökkohtaisesti varomme potentiaalista hakkaajaa ja raizkaajaa, meillä on niistä kokemusta satojen vuosituhansien ajalta. Ne ovat miehiä.
Jos yhden miehen kasvokuvilla tulee 100 matchia päivässä ja toisen 0, niin ei kyse ole mistään luonteesta vaan geeneistä. Naiset halveksuvat huonogeenisiä ja rumia miehiä. Ruma mies saa vain erittäin suurella rahatukolla naisia.
Niin. Elä sen kanssa.
Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet että hyvännäköiset ovat yleensä myös hyviä urheilussa ja yleisälykkyys on keskimääräistä parempi.
Miksi kukaan ottaisi ruman puolison ja huonot geenit lapsilleen jos voi valita toisinkin?
Aina kun vähän raaputtaa löytyy naisistakin näitä meidän úli-teorioitten kannattajia. Jostain syystä heitä ei haukuta kaikilla mahdollisilla loukkauksilla? Kertokaa miksi?
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksitty uutinen.
Ei kukaan nainen sano tuiki tuntemattomalle noin rumasti. Tuollainen kommentti edellyttää jonkinlaista historiaa kyseisten ihmisten välillä ja tässä sitä ei liene ollut.
Minulle on viimeksi tänä tai viime vuonna sanottuna "tapa ittes". Sanoja oli nainen, joka itse tuli juttelemaan ja vaati minua kertomaan jotain intiimejä ja kiinnostavia juttuja hauskuuttakseni häntä.
En pidä yöelämästä, mutta harrastuksissa tapaa lähinnä eläkeläisiä tai naiset eivät tule juttelemaan, vaikka olisin ainut mies harrastuksessa. Toiset harrastukset ovat jääneet entiseen kotikaupunkiin, missä oli vähän enemmän tarjontaa, vaikka kaupunki oli pienempi.
Myös jotkut järjestöt ovat kohdelleet ala-arvoisesti estämällä pääsyn toimintaan ilman perusteita ja sen myötä on menetetty mahdollisuus tutustua samanhenkisiin naisiin.
Muistan koko viime kesän ajan kelanneeni aktiivisesti yhtä joukkotapahtumaa, jossa oli 1% miehiä ja kun se oli ohi, mietin että "tässäkö tämä nyt oli?" ja eikö kukaan pitänyt ulkonäöstäni sen vertaa, että olisi tullut juttelemaan vaikka kirjasta, jota näkivät minun lukevan? Tai meidän yhteisestä harrastuksesta? Persoonallisista vaatteista? Jostain? Tuota mietin öisin kaupungilla kävellessä ja puistossa keinussa maatessa monta kertaa ja sitten peli jatkui.
Viimeinen asia, mitä muuta mä haluan tehdä on mennä puhumaan randomeille vieraille ihmisille, olipa ne miehiä tai naisia. Miksi menisin ? Ihmiset sinänsä ei minua kiinnosta.
Ei ole normaalia jos ei halua tutustua samoja kiinnostuksen kohteita omaaviin ja kivannäköisiin ihmisiin ollenkaan. Se ei ole sama asia kuin häiritä tuntemattomia kadulla.
Älkää hyvät ihmiset vastatko ja lainatko sen nautatrollin viestejä. Pilaa kaikki keskustelut.
Vierailija kirjoitti:
Itse komeana, älykkäänä, sielukkaana ja kaikin puolin täydellisenä miehenä näen kuitenkin, että ongelma on naisten täydellinen lapasuus. Suosittelen kaikille miehille, että lopettavat täydellisesti naisten huomioimisen. Itse olen tätä ohjenuoraa menestyksekkäästi toteuttanut koko ikäni, ja sekös äm miä vi tuttaa. Nautin.
Naisena ehdotan samaa. Olisi kiva lähteä sen uuden tuttavuuden kanssa vaikka sinne kahville ilman että pitää miettiä mitä se mahtaa minusta haluta ja keksiä eri keinoja saada keskusteluun mukaan oma parisuhde. Voisi ihan vaan olla ja tutustua uusiin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Mä haluaisin nähdä ne naiset joita tämä Mikko on yrittänyt iskeä. Tuolla ulkona näkee niin kummallisia miehiä joilla on käsipuolessa ihan yhtä kummallinen nainen että eiköhän Mikon ongelma ole se että hän tavoittelee niitä kauneimpia joihin ei mitään mahiksia ole.
Eihän tasoja pitänyt olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä miehet ovat onnettomia ja valittavat parisuhteen ja läheisyyden puuttesta kun elämässä on niin paljon muutakin?
Yksin voi ja pitäisi olla onnellinen. Keskittyisit itseen, elämyksiin ym.Ensin pitää opetella olemaan sinut ihan vain itsensä kanssa, ihminen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
Suurin osa ihmisistä etsii parisuhdetta tai on parisuhteessa ergo suurin osa ihmisistä on onnettomia.
Eihän se näin voi olla?
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksitty uutinen.
Ei kukaan nainen sano tuiki tuntemattomalle noin rumasti. Tuollainen kommentti edellyttää jonkinlaista historiaa kyseisten ihmisten välillä ja tässä sitä ei liene ollut.
Minulle on viimeksi tänä tai viime vuonna sanottuna "tapa ittes". Sanoja oli nainen, joka itse tuli juttelemaan ja vaati minua kertomaan jotain intiimejä ja kiinnostavia juttuja hauskuuttakseni häntä.
En pidä yöelämästä, mutta harrastuksissa tapaa lähinnä eläkeläisiä tai naiset eivät tule juttelemaan, vaikka olisin ainut mies harrastuksessa. Toiset harrastukset ovat jääneet entiseen kotikaupunkiin, missä oli vähän enemmän tarjontaa, vaikka kaupunki oli pienempi.
Myös jotkut järjestöt ovat kohdelleet ala-arvoisesti estämällä pääsyn toimintaan ilman perusteita ja sen myötä on menetetty mahdollisuus tutustua samanhenkisiin naisiin.
Muistan koko viime kesän ajan kelanneeni aktiivisesti yhtä joukkotapahtumaa, jossa oli 1% miehiä ja kun se oli ohi, mietin että "tässäkö tämä nyt oli?" ja eikö kukaan pitänyt ulkonäöstäni sen vertaa, että olisi tullut juttelemaan vaikka kirjasta, jota näkivät minun lukevan? Tai meidän yhteisestä harrastuksesta? Persoonallisista vaatteista? Jostain? Tuota mietin öisin kaupungilla kävellessä ja puistossa keinussa maatessa monta kertaa ja sitten peli jatkui.
Viimeinen asia, mitä muuta mä haluan tehdä on mennä puhumaan randomeille vieraille ihmisille, olipa ne miehiä tai naisia. Miksi menisin ? Ihmiset sinänsä ei minua kiinnosta.
Ei ole normaalia jos ei halua tutustua samoja kiinnostuksen kohteita omaaviin ja kivannäköisiin ihmisiin ollenkaan. Se ei ole sama asia kuin häiritä tuntemattomia kadulla.
On aivan täysin normaalina ettei kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Ihan sama mistä se toinen on kiinnostunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan muu huomaa, että kaveri on ns. apukoulutasoa, 30-kymppinen harjoittelija josta ei saa muuta hyvää sanottua, että pakkaa huolellisesti ostokset?
Puoliso tuolle löytyisi sieltä tuetusta opinnoista/muista vastaavista. Ei ne ihmiset ihmisinä ole muita huonompia, mutta heikkolahjainen ei vaan löydä normaalia kumppania, enkä näe että miksi pitäisikään.
Ja ei, ongelma ei ratkea tuntemattomille bussipysäkeillä töksäyttelemällä.
Nuo naispelot ja vastaavat ovat samaa kastia: mt-ongelma tuossa on taustalla. Siihen pitää hankkia ammattiapua, tai sitten loisia äidin nurkissa pelkäämässä vielä iässä 56 v.
Kyllä kokemattomat miehet ovat mielisairaita ja huonossa työssä olevat kolmikymppiset älyllisesti vajaita. Olet täysin oikeassa.
Taitaa päteä sinuun ainakin.
Sarkasmi, puhutko sitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksitty uutinen.
Ei kukaan nainen sano tuiki tuntemattomalle noin rumasti. Tuollainen kommentti edellyttää jonkinlaista historiaa kyseisten ihmisten välillä ja tässä sitä ei liene ollut.
Kyllä sanovat. Ja ihan tavallista on. Luuletko tosissasi että suomalaisilla naisilla on mitään käytöstapoja?
Ja suomalaisilla miehillä on? Esim tällä palstapeikolla? En edes viitsi toistaa niitä haukkumisia mitä tässäkin ketjussa on häneltä nähty. Ja ihan ventovieraille ihmisille kirjoitettuja.
Toki 94% miehistä on ihan toista maata.
Mutta kyllä miehista aika moni ottaa oikeudekseen huudella naisia hu***aksi, ihan ventovieraita, ohi kulkevia naisia. Ja luulen, että useampi nainen (varmaan ihan kaikki) kuulee tuon kyseisen sanan miehiltä elämänsä aikana. Sama vaikka olisit nunna, etkä koko elämäsi aikana olisi miehiin vilkaissutkaan, saatika, että olisit yrittänyt heitä lähestyä.
Ja kyllä tuo on minusta paljon pahempi ongelma. Hu**aa huudellaan tyttöjen perään, jotka ovat vielä lähes lapsia.
Jos minulle joku olisi yli 30vuotiaana sanonut, että olen ruma , niin entä sitten? Ei tunnu missään, mutta tuo hu**aksi huutelu kyllä satuttaa.
Että siinä ne miesten hyvät käytöstavat.

Baareissa tulee kyllä naistenkin suunnasta välissä aika tylyä tekstiä. Varmaan siksi kun känniläiset säilyttää eikä uskota kerrasta niin sanovat sitten heti jo tylysti valmiiksi. Tämä tosin vain oma kokemus.
M37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä jutuissa joissa joku mies ei osaa lainkaan puhua kenellekään naiselle ihmetyttää aina se, eikö heillä ole lainkaan sukulaisia? Vaikka ei olisikaan siskoa, luulisi melkein jokaisella olevan edes joku naispuolinen serkku, sedän vaimo, nuorempi täti tms. jonka kanssa tulisi jossain puhuttua. Niissähän sitä oppii millaisia ne naiset ovat eikä tarvitse ottaa paineita siitä miten toinen suhtautuu. Tuskin kukaan kuitenkaan missään sukukokouksessa sanoo sinulle "painu v*ttuun" jos alat jutella.
Luuletko sinä ,että näitä peliaddiktoituneita sosiaalisesti taitamattomia nuoria saa millään osallistumaan sukukokouksii? Kellä muka edes on jotain sukukokouksii nykyään?
Sukukokouksien, tai laajemmassa mielessä sukulaisten välisen kanssakäymisen, puute saattaakin varsin hyvin olla yksi syy heikkoihin sosiaalisiin taitoihin. Sukulaisten kesken tapaa vastakkaisen (tai saman) sukupuolen edustajia ilman sen kummempia paineita kuin vain hengata ja höpistä. Muutenkin vanhempien pitäisi usein panostaa vähän enemmän siihen, että lapset tapaavat jo pienestä pitäen erilaisia ja eri-ikäisiä perheen ystäviä ja tuttuja, ujommatkin lapset saavat siinä harjoitusta kun vieraat ihmiset muuttuvat vähitellen tutuiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä miehet ovat onnettomia ja valittavat parisuhteen ja läheisyyden puuttesta kun elämässä on niin paljon muutakin?
Yksin voi ja pitäisi olla onnellinen. Keskittyisit itseen, elämyksiin ym.Itseen keskittyminen tosiaan onnistuu naisilta varsin sujuvasti.
Tosi hyvä, jos naisetkin ovat vihdoin ja viimein oppineet keskittymään myös itseensä (ja omiin tarpeisiinsa, eikä aina vain toisten, kuten miehen ja lasten)
Onhan todettu, että miehellä on ensin minä ja sitten me. Naisella toisin päin, naisilla tulee ensin me ja toisena vasta minä.
Toki tuo kommentii , jolle vastasit , tarkoitti jotain ihan muuta. Sitä, että ihmisen pitäisi olla onnellinen ihan yksinäänkin, eikä hakea sitä onnea aina toisesta ihmisestä.
Sinun mielestäsi siis sekin on huono asia, jos nainen osaa olla onnellinen ihan itsekseenkin?
Naisella pitäisi olla aina mies, johon voisi keskittyä, että voisi olla onnellinen?
Mikon pitäisi liittyä Oodineihin niin naista riittää.