Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapseton nainen, voisitko seurustella/muuttaa yhteen miehen kanssa jolla on lapsia?
Kommentit (106)
Kyllä voisin. Itselle ei ole lapsia suotu, niin olisi vain plussaa jos miehellä olisi lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen seurustellut kaksi kertaa isän kanssa, yks oli vuoroviikkoisä ja toinen viikonloppuisä. Ei siinä käynyt mitään niin hirveää etten kolmatta kertaa tekisi samaa. Molempien lapset oli ihania ja piti musta. Yhdellä oli käytöshäiriö mutta mä olen aikuinen jolla on oma tunnesäätely kunnossa ja pystyn handlaamaan sen ettei lapset ole ainaihania kivoja leikkikaluja vaan ihan oikeita ihmisiä omine ongelmineen ja vaikeuksineen.
Tavallaan! Jos ne ois kivoja ja mies huolehtis lasten hoitamisen ja asiat jne. Omia lapsia en aatellut hankkia, mutta tolla tavalla vois saada "puolilapset" eli näkis lapsiperhe-elämää (jos vaikka innostuis siitä ja haluis omia) mut ei kuitenkaan ois kaikkea vastuuta jne. Tosin sit jos tilanne ois se että lapset ois koko ajan meillä eikä koskaan esim äidillään niin en ehkä jaksais.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaan yh-isänä että ehdottomasti ei saman katon alle lapsettoman naisen kanssa!
Lapseton ei ymmärrä lapsiperhe eloa, ja naisilla on jotain suhtautumisvaikeuksia toisen naisen lapsiin. Ja vielä kun se lasten äiti on lasten asiolla yhteydessä suht usein myös lasten isään niin sotku on valmis.
t: yh-iskä
Juuri tuo asenne miehellä pilaa kaiken. Jos miehen suhtautuminen on noin alentuva, ettei lapseton voi ymmärtää lapsiperhe eloa, on suhde tuhoon tuomittu. Parisuhde voi toimia ainoastaan jos osapuolet ovat tasa-arvoisia ja kunnioittavat toisiaan.
Tämä ei ole asenne vaan ihan kokemuksen tuomaa oppia. Kyllä ne asenteen korjaamistarpeet on jossain ihan muualla
T: yh-iskä
Joo ei. Jos haluaisin lapsia kotiini niin tekisin ne itse. Kiitos ei valmiille paketille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sanotaan näin, että mieluummin en. Toisin sanoen jos tapaisin kiinnostavan miehen, jolla on lapsia, se pistäisi miettimään paljon tarkemmin vienkö juttua eteen päin. En ole itse halukas äidiksi nyt enkä 99,9 % varmasti myöskään tulevaisuudessa, joten mietityttäisi se "äitipuolen rooli". Mutta en kuitenkaan sano, että jos joku mies, joka on myös isä, tuntuisi todella olevan "se oikea" ja elämäni rakkaus niin tuo olisi ehdoton este meidän parisuhteelle. Se olisi haaste, mutta ehkä se siinä kohtaa olisi ratkaistavissa, jos olisi molemmin puolin kyse jostakin todella suuresta ja vakavasta.
N27
En.
Olen parisuhteessa tällä hetkellä miehen kanssa jolla on 3 lasta, iältään 10-14 vuotiaat. En missään tapauksessa edes harkitse yhteenmuuttamista ennenkuin lapset ovat omillaan ja aikuisia.
Siskoni meni yhteen miehen kanssa, jolla on yksi tytär. Ja elämä on yhtä helevettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika paljonhan tuossa on muuttujia. Eniten mietityttää eksän suhtautuminen minuun, oma roolini lasten elämässä, ja miten mies odottaisi minun lasten elämään osallistuvan. Kuinka ulkopuoliseksi sitä itsensä sitten tuossa paletissa tuntisi, mitä kipukohtia ja hankaluuksia ilmenisi.
Helpointa varmaan olisi, että lapsia saaneet eronneet pariutuisivat keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljonhan tuossa on muuttujia. Eniten mietityttää eksän suhtautuminen minuun, oma roolini lasten elämässä, ja miten mies odottaisi minun lasten elämään osallistuvan. Kuinka ulkopuoliseksi sitä itsensä sitten tuossa paletissa tuntisi, mitä kipukohtia ja hankaluuksia ilmenisi.
Helpointa varmaan olisi, että lapsia saaneet eronneet pariutuisivat keskenään.
Miksi se olisi helpointa? Silloinhan muuttujia on vielä enemmän.
En ole välttämättä itse asiasta eri mieltä, mutta olen eri mieltä siitä, että se olisi jotenkin helpompaa, kun tosiasiassa se lienee kuitenkin jopa vaikeampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapseton 38 vuotias nainen. Miehelläni on kaksi lasta, joiden kanssa olen viikoittain tekemisissä kun ovat osan viikkoa isällään. Saunotaan yhdessä, syödään, leikitään ja ihan normaalia elämää. Yhdessäolo on helppoa, koska sitä on juuri sopivasti. Tilanne olisi eri jos muuttaisimme yhteen ja jakaisin oman henkilökohtaisen tilani heidän kanssaa uusperheenä. MInulle siirtyisi myös osa kodinhoidollisesta vastuusta ja eläisimme arkea 24/7. Pidän läheisistä kummilapsistani ja mieheni lapsista paljon. Mutta he kuitenkaan eivät ole omia ja kun biologinen side puuttuu niin koen, että en rakasta heitä kuten vanhempansa pystyvät rakastamaan. Tämä on mielestäni seikka, joka vaikuttaisi paljon siihen miten "kestäisin" perhearkea ilman, että elämä on siihen minut pikkuhiljaa opettanut kuten heidän vanhempansa. On odotusaika, vauva-aika jne. Taidot karttuvat ja "kestävyys" sitä mukaa kun lapset kasvavat ja vanhemmat siinä mukana. Minä lapsettomana olen asunut kyllä avoliitossa suurimman osan aikuiselämästäni, mutta siihen eivät ole kuuluneet lapsiperheen univajeet, oman ajan puute jne. Olen tottunut hyvin erilaiseen elämään ja tiedän, että yhteenmuutto voisi pilata hienon parisuhteemme. Meillä on riittävästi yhteistä kahdenkeskistä aikaa tehdä asioita ja minä pääasiassa keskitän huomioini ja hellyyteni mieheeni jakamattomasti.
VIihdyn myös omassa kodissani ja tarvitsen hiljaisuutta sekä aikaa mm. opiskelulle ja lukemiselle. Osan viikosta asun mieheni luona kahden tai niin että lapset ovat kotona. Arkisin olen tosin töissä alkuiltaan asti, joten arki-iltojen lapsiperhe-elämä on minulle se yhteinen sauna, iltapala ja pienimmän nukkumaan laittaminen. Isomman lapsen kanssa jutellaan hänen asioistaan ja mietiskellään milloin mitäkin. Hän on jo sen verran isompi, että ihan niin läheistä suhdetta en ole muodostanut kuin pienemmän kanssa joka tulee syliin ja viereen köllimään.
Kaiken kaikkiaan kuvio on näin tällä hetkellä parhaimmillaan. Toki lapset kasvavat ja tilanne elää. Mutta perhe-elämä 24/7 ei sovi minulle, vaan koen että se tappaisi meidän hyvän ja molempia ruokkivan parisuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikinä. En halua lapsia elämääni millään tavalla. En muutenkaan voi käsittää ihmisiä jotka hankkivat lapsia, sillä en itse keksi yhtäkään hyvää syytä. En halua tuollaisia ihmisiä elämääni.
Täsmälleen sama. En hyväksy lisääntyjien arvomaailmaa.
Minkä ikäisenä laitot välit vanhempiisi poikki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljonhan tuossa on muuttujia. Eniten mietityttää eksän suhtautuminen minuun, oma roolini lasten elämässä, ja miten mies odottaisi minun lasten elämään osallistuvan. Kuinka ulkopuoliseksi sitä itsensä sitten tuossa paletissa tuntisi, mitä kipukohtia ja hankaluuksia ilmenisi.
Helpointa varmaan olisi, että lapsia saaneet eronneet pariutuisivat keskenään.
Miksi se olisi helpointa? Silloinhan muuttujia on vielä enemmän.
En ole välttämättä itse asiasta eri mieltä, mutta olen eri mieltä siitä, että se olisi jotenkin helpompaa, kun tosiasiassa se lienee kuitenkin jopa vaikeampaa.
No se on totta, että sitten on kaksi entistä ydinperhettä, joita yrittää uuteen muotoon sovittaa. Mutta suhteen molemmilla aikuisilla olisi suunnilleen samat lähtökohdat, ja ehkä paremmin ymmärrystä toisen ajatuksille ja toiveille sitä kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. En halua liian "käytettyä" miestä. Pidän lapsista ja tulevaisuudessa haluan oman perheen, mutta haluan myös miehen, joka voi lähteä kanssani nollasta oman kodin ja perheen perustamisen suhteen.
N26
Nimenomaan ottaisin miehen, jolla jo lapsia. Omia en halua näillä ruman ihmisen geeneillä. Niistä johtuen kukaan mies ei kuitenkaan huolisi minua, joten sikäli turha kysymys.
Riippuu tilanteesta. Jos mies on yh, jolla on viisi lasta, joista yksi on autisti ja kolmella adhd, en rupeaisi.
En halua omia lapsia, mutta voisin silti nähdä itseni äitipuolena. Riippuu toki miehestä, lapsista, vähän lasten äidistäkin. Tilanne ratkaisee. Jos on hyvät välit exään ja lapset ovat äidillään puolet ajasta, en näkisi mitään estettä.
En todellakaan voisi. En halua olla tekemisissä lasten kanssa. Täältäkin on saanut lukea kauhujuttuja uusperhekuvioista, jopa sellaisilta naisilta, jotka ovat alun perin olleet ihan sinut sen suhteen, että tapaamallaan miehellä on lapsia. Harvoin nuo kuviot tuntuvat toimivan.
En koska haluan miehen jonka kanssa voidaan kahdestaan aloittaa täysin puhtaalta pöydältä.
Alue: Aihe vapaa
Tämä on yleinen harhaluulo, mutta se ei itse asiassa ole kaksinaismoralismia kun erilaisissa tilanteissa oleviin ryhmiin suhtaudutaan eri tavalla.
Lapset nähdään edelleen Suomessa enemmän naisten projektina kuin miesten. Yh-äidiksi on paljon yleisempää päätyä kuin yh-isäksi, ja myös siksi on ihan aiheellista odottaa naisia tapailevilta suurempaa joustavuutta lapsia kohtaan kuin miehiä tapailevilta. Jokainen päättää siis ihan itse mihin suostuu, mutta ulkopuolinen tarkkailija voi sitten ilman mitään kaksinaismoralismia pitää naisen negatiivista asennetta yh-isien tapailua kohtaan neutraalimpana kuin miesten yh-äitien välttelyä.