Miksi näytän aina laitapuolen kulkijalta, vedin päälleni mitä vain? Kaupan kassalta palautetta.
Tänään Prismassa tapahtunutta; jätin vahingossa pankkikortin kotiin ja hain sen pikapikaa. Menin jonoon odottamaan ja kuulin kuinka kaksi myyjää keskusteli keskenään minusta. Keskustelu kävi suurinpiirtein näin, toinen myyjä sanoi että tässä kävi nuori epäsiistin näköinen tyttö ja lähti hakemaan pankkikorttiaan ja jätti ostokset tähän.
Molemmilta pääsi ivallinen naurahdus ja toinen sanoi "joo, jos tulee hakemaan".
Oli minun vuoroni ja sanoin että tässä tämä tyttö joka unohti pankkikorttinsa kotiin.
Enkä edes tiennyt olevani epäsiistin näköinen. Päälläni siis oli collegehousut, lenkkarit, Didriksonin takki ja Balmuirin huivi. Tekeekö ne jotenkin laitapuolen kulkijan näköisen?
Onko joillekkin muille sattunut tällaista kaupan kassatyöntekijöiden vähättelyä?
Mitä tässä tekisi että näyttäisi vähemmän kulkurilta ja näyttäisi enemmän ihmiseltä, jonka ei tarvitsisi kuunnella vähättelyä?
Kommentit (144)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta mitkä tahansa collage-housut ovat lähtökohtaisesti epäsiistit.
Kai alun perin suunniteltu urheilusuoritusten väliin lämmikkeenä. Siinä tehtävässä ovat varmasti paikallaan.
Mutta ei kiitos ihmisten ilmoille ne päällä.
Kyllähän niitä erilaisia julkkiksiakin kuvataan rennoissa oloasuissa kauppareissullaan varsin säännöllisesti ja tyyliä tietysti kehutaan sekä suositellaan kaikille lukijoille.
https://i.pinimg.com/originals/6c/f0/1a/6cf01ae6db6294f659bfef3c505b72c…
Kyllähän sellaisessa tyylissä on oma viehätyksensä, muttei kannata ihmetellä jos tosiaan kaupassa pannaan merkille
Yhtä paljon epäilevät siistin näköiset. Jostain syystä tyylikkäät jolla on merkkilaukku otetaan aina silmätikuksi. Oikein vartijoiden herkku.
Olivat poliittisesti korrekteja, eivätkä puhuneet vihapuhetta :-)
Fiksusti toimittu.
Olisiko ollut parempi kuulla, "joku pirihuoran näköinen lähti mukamas hakemaan pankkikorttiaan ja jätti ostokset tähän. Katsokaa nyt jos se lumppu palaa, ettei pääse tekemäänä mitään konkeloa maksaessaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta mitkä tahansa collage-housut ovat lähtökohtaisesti epäsiistit.
Kai alun perin suunniteltu urheilusuoritusten väliin lämmikkeenä. Siinä tehtävässä ovat varmasti paikallaan.
Mutta ei kiitos ihmisten ilmoille ne päällä.
Kyllähän niitä erilaisia julkkiksiakin kuvataan rennoissa oloasuissa kauppareissullaan varsin säännöllisesti ja tyyliä tietysti kehutaan sekä suositellaan kaikille lukijoille.
https://i.pinimg.com/originals/6c/f0/1a/6cf01ae6db6294f659bfef3c505b72c…
Kyllähän sellaisessa tyylissä on oma viehätyksensä, muttei kannata ihmetellä jos tosiaan kaupassa pannaan merkille
Toihan on ihan normaali ihminen
Prismoissa ei ole pukukoodia. Jos olisi, siellä olisi myös portsari käännyttämässä alipukeutuneita. Kassaneidit itse vaan taitavat olla hieman erehtyneet omasta asemastaan sosiaalisen statuksen määrittäjinä, kunhan juoruilevat paremman puheenaiheen puutteessa. Jollain kai sitä paskaduuniin jämähtämistä pitää koettaa kompensoida, vaikka sitten muita arvostelemalla.
Muuten pikku vinkki kaikille vaatteista arvostelijoille. Kumppareissa, likaisissa työhaalareissa tai jossain lököverkkareissa ja tohveleissa julkisesti asioiva saattaa olla erittäin varakas, vaikutusvaltainen, julkkis tai vaikkapa tuleva esimiehesi tai sinut leikkaava kirurgi. Ihmisiä, jotka työkseen joutuvat pukeutumaan, esiintymään, miellyttämään ja patsastelemaan, ei välttämättä kauheasti napostele heittäytyä työrooliinsa vain ostaakseen nassukoilleen aamiaismaidot.
Tällaista keskustelua ei pomminvarmasti ole ainakaan asiakkaiden kuullen käyty, tai keskustelu on voitu käydä, mutta ilman sanaa epäsiisti, joten trollihan se on tämäkin aloitus.
Keski-ikäinen ihminen noin sekalaisessa varustuksessa näyttää pakostikin no, epäsiistiltä. Jos olisi selkeästi urheiluvaatteet ("salilta tulossa"), ei vaikutelma ole sama - tai jos kollareiden ja lenkkareiden sijaan olisi ollut vaikka legginsit ja tennarit eli sellainen perustylsä lähikauppakäynti -vaatetus. Mutta selvästi et ollut tulossa urheilemasta (= iso (?) huivi), mutta et myoskään tyovaatteissa (= kollarit, lenkkarit, ehkä takkikin), vaan nimenomaan vähän tuollainen "laitan päälle mitä satuin varastamaan naapuruston pyykkinaruilta" niin kyllähän siitä epäsiisti vaikutelma tulee. Stereotyyppinen narkki/puli/mt-potilas -asu.
Vierailija kirjoitti:
Minä pidän aina jotenkin homssuisen oloisena ihmistä, joka käyttää collegehousuja ja lenkkareita muuten kuin lenkillä.
Ainakin Espoon Sellossa collegehousut näyttävät olevan hyvin yleinen vaate ihmisten päällä ja lenkkareita hyvin useat käyttävät myös työmatkoilla.
OT. Mainostanpa Selloa: valittiin just Suomen parhaimmaksi ostoskeskukseksi!
Vierailija kirjoitti:
Minusta mitkä tahansa collage-housut ovat lähtökohtaisesti epäsiistit.
Kai alun perin suunniteltu urheilusuoritusten väliin lämmikkeenä. Siinä tehtävässä ovat varmasti paikallaan.
Mutta ei kiitos ihmisten ilmoille ne päällä.
Niin, mullakin joskus ollut harmaat collarit, muistaakseni tekivät sellaiset kauheat polvipussit housuihin, että näyttivät kyllä tosi homsuisilta ja niinpä vaan oloasuna ja landella niitä käytin.
Vierailija kirjoitti:
Entä miten sulla oli hiukset, suttuinen nuttura?
Juurikin suttuinen nuttura!
Palaute on siis paikallaan, ihme kun perässäni ei ole ollut vartijoita eikä minua ole koskaan kassalla pysäytetty :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäinen ihminen noin sekalaisessa varustuksessa näyttää pakostikin no, epäsiistiltä. Jos olisi selkeästi urheiluvaatteet ("salilta tulossa"), ei vaikutelma ole sama - tai jos kollareiden ja lenkkareiden sijaan olisi ollut vaikka legginsit ja tennarit eli sellainen perustylsä lähikauppakäynti -vaatetus. Mutta selvästi et ollut tulossa urheilemasta (= iso (?) huivi), mutta et myoskään tyovaatteissa (= kollarit, lenkkarit, ehkä takkikin), vaan nimenomaan vähän tuollainen "laitan päälle mitä satuin varastamaan naapuruston pyykkinaruilta" niin kyllähän siitä epäsiisti vaikutelma tulee. Stereotyyppinen narkki/puli/mt-potilas -asu.
Vai narkki/puli/mt-potilas. Yksi lisää ilmoittautuu sivusta. :D
Naapurin pyykkinarulta ei tarvitse varastaa, ihan omasta tuulikaapista ja eteisen naulakosta multa löytyy tuo vastaava varustus. Jos olen vapaapäivänä kotona esimerkiksi kotitöitä tehden tai leväten, niin jalassa on jotkut verkkarit tai collegehousut. Jos siitä pitää singahtaa ruokakauppaan, hakemaan lapsia jostain tai muuta vastaavaa nopeaa ja äärimmäisen arkista asioimista, niin vedän päälle naulakosta hupullisen takkini ja työnnät jalat lenkkitossuihin. Mahdollisesti pipot, hanskat ja kaulaliinat säiden vaatiessa vielä lisäksi.
En ole ajatellut että vastaavasti pukeutuneet ihmiset olisivat itseäni kummempia. Tuohan on ihan arkielämän perusskenaario. Väärinkäyttäjiä ja mielisairaita taas en yritäkään tunnistaa vaatetuksesta, kyllä sihen yleensä on ihan eri tuntomerkit, kuten saastaisuus ja haisu, tutina, poikkeava ja pelottava käytös, sulkeutunut olemus, jne.
Ehkä vaatteet oli ok, mutta hiukset pesemättä, harjaamatta, ns. liimaletti? Mulla on luonnostaan tosi epäsiistit hiukset ja helposti saa narkkarivibat musta, jos en jaksa panostaa. Saan tosissaan laittaa hiuksia, että niistä tulee kivat.
Usko jo ap, olet epäsiistin näköinen ja Et sitä itse ymmärrä. MinkäS sille voimme.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vaatteet oli ok, mutta hiukset pesemättä, harjaamatta, ns. liimaletti? Mulla on luonnostaan tosi epäsiistit hiukset ja helposti saa narkkarivibat musta, jos en jaksa panostaa. Saan tosissaan laittaa hiuksia, että niistä tulee kivat.
Sama juttu. Kun on ohut, puolikalju liimaletti, sitä on vaikea saada kovin edutuskelpoiseksi ilman kaikenlaisia pörhennysaineita. Luojan kiitos, kaupoista löytyy kuivashampoota ja muita mömmöjä, joilla voi fuskata frisyyriä.
Vierailija kirjoitti:
Apua.. Miten hienona sinne prismaan pitää mennä..?
Sano muuta. En ole ikinä ajatellut että maitopurkin ja vessanpesuaineen takia tarvitsee tärkkäytyä parhaimpiinsa.
Ap
Kun olet siisti ja vaatteet puhtaat, annat huolitellun kuvan. En menisi collegehousuissa ulos ollenkaan. Hanki joustavat suorat housut.
Kumma silti kun talvella on toppahousut niistä ei piitata, sama asia kumminkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäinen ihminen noin sekalaisessa varustuksessa näyttää pakostikin no, epäsiistiltä. Jos olisi selkeästi urheiluvaatteet ("salilta tulossa"), ei vaikutelma ole sama - tai jos kollareiden ja lenkkareiden sijaan olisi ollut vaikka legginsit ja tennarit eli sellainen perustylsä lähikauppakäynti -vaatetus. Mutta selvästi et ollut tulossa urheilemasta (= iso (?) huivi), mutta et myoskään tyovaatteissa (= kollarit, lenkkarit, ehkä takkikin), vaan nimenomaan vähän tuollainen "laitan päälle mitä satuin varastamaan naapuruston pyykkinaruilta" niin kyllähän siitä epäsiisti vaikutelma tulee. Stereotyyppinen narkki/puli/mt-potilas -asu.
Tuossa kun aliarvioit mt-potilaita, tulet haukkuneeksi myös yli 500 000 suomalaista masennuspotilasta, jotka eivät voin sairaudelleen mitään. Kuka tahansa voi sairastua masennukseen tai mihin tahansa mt-sairauteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua.. Miten hienona sinne prismaan pitää mennä..?
Sano muuta. En ole ikinä ajatellut että maitopurkin ja vessanpesuaineen takia tarvitsee tärkkäytyä parhaimpiinsa.
Ap
Ihan sama aika sulla menee laittaa farkut päälle kuin collaritkin. Ja yleensä ihminen kyllä katsoo peiliin ja kampaa hiuksensa ennen kuin lähtee ulos.

Siis oletat, että ihminen on kotona aina alasti? Haloo nyt. Sivusta.
Voi voi, kyllä ne narkkarit nimenomaan varsinkin nuorena saattaa olla nimenomaan niitä jotka kulkee tyylikkäänä ja laitettuna koska ne ei heti muutu räjähtäneen näköisiksi siitä ja joillakin on rahaa millä kustantaa kaikki. Monet tavalliset ihmiset taas kulkee vapaa-ajallaan juuri rennoissa vaatteissa eikä ole tarvetta esittää mitään koska kaikki on kunnossa.