Miten nopeasti voi sanoa uudessa suhteessa "minä rakastan sinua"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semantiikkaan takertuminen ei varsinaisesti ole mikään parisuhteen Graalin malja, josta ammentamalla kaikki muuttuu auvoiseksi. Sanoja voidaan ymmärtää hieman eri tavoin ja käyttää eri kriteerein. 

Rakastumisen ja rakkauden ero on sinänsä selkeä laadun ja aikajänteen suhteen, mutta suomessa ei oikeastaan ole rakastumiselle omaa verbiä, joten samaa rakastaa-sanaa käytetään molemmissa tapauksissa. Kuten monissa muissakin, monethan kertovat rakastavansa vaikkapa omia lapsiaan. "Rakastaa" on tiettyjen välittämisen ja kiintymyksen tunteiden yleisverbi. "Voimakas ihastuminen" ja "rakastuminen", tai niiden ero, taas on aikalailla veteen piirretty ja subjektiivinen viiva tilanteessa, jossa selvästi seurustellaan ja tunteet ovat molemmanpuolisia.

Sitä paitsi minkä sille mahtaa, jos kehittyy ihan oikeaa rakkauttakin jo puolessa vuodessa. Ei sitä nyt tuomita tai pelätä kannata. Eikä sellainen varmastikaan ole mikään tietoinen hötkyilyvalinta. 

Kaikista asioista toki voi saada itselleen kriisin. Vaikkapa siitä, että joku tykkää.

Jos olisimme olleet esimerkiksi pari vuotta sinkkuina, mielestäni puoli vuotta olisi ihan sopiva aika tunnustaa rakkautta. Mutta mies on melko vähän aikaa sitten menettänyt puolisonsa, kuten aloituksessa toin esille.

ap

Ei se, etta menettaa puolisonsa, mitenkaan mitatoi kykya rakastua toiseen ihmiseen lyhyessakaan ajassa. Itseasiassa, se voi jopa antaa rohkeutta tuntea aidommin ja ilmaista ne tunteet toiselle nopeammin; kun on itse kokenut miten rajallinen ja raadollinen elama voi olla. 

Niin juuri. Jonkun tärkeän ihmisen voi täysin yllättäen menettää koska tahansa. Miksi aikailla ja varmistella, jos se johtaakin siihen, ettei koskaan edes saa sanotuksi sitä, kuinka tärkeä toinen on. 

Monet pelkäävät tunteiden näyttämistä ja tunnustamista sekä sitoutumista, ajatellen mahdollisesti tekevänsä virheen. Tosiasiassa tuskin kukaan on katunut mitään sen enempää, kuin niitä kertoja, jolloin ei uskaltanutkaan. Huono suhde ei nykypäivänä ole mikään kuolemantuomio. Aina voi erota jos alkaa tökkiä. Silloinkin, jos ollaan vähän liian innokkaita ja lopulta ilmenee, että ei olekaan aineksia mihinköään suureen ja lopulliseen. 

Sivusta/tuo joka kirjoitti ekan.

Silloin on kovin erilainen ymmärrys rakkauden merkityksestä, jos ajattelee, että "aina voi erota". Tottakai aina voi erota ja olen itsekin eronnut jopa avioliitosta, jossa olin sanonut rakastavani, mutta lähden kyllä siitä, että rakkaudesta puhutaan vasta sitten, kun on kohdattu ihminen, jonka kanssa ihan oikeasti halutaan viettää loppuelämä. Se on sitä rakkautta. Itse en muutamassa kuukaudessa voi tietää muuta kuin että tunnenko ihmistä kohtaan intohimoa, hellyyttä, ihastumista yms. En muista, missä vaiheessa sanoin puolisolleni rakastavani häntä, mutta kyllä me silloin olimme olleet yhdessä ainakin pari vuotta. Ja vaikka emme vielä asuneet yhdessä, niin molemmat tiesimme, että haluamme tämän olevan loppuelämän suhde.

Öö, miten niin eri käsitys rakkauden merkityksestä? Koetin sanoa, että jos rakkautta ei ole (tai ilmenee muuta sellaista, mitä ei voi sietää), niin sitten voi erota. 

2-3 vuoden jälkeen

Heti ku siltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semantiikkaan takertuminen ei varsinaisesti ole mikään parisuhteen Graalin malja, josta ammentamalla kaikki muuttuu auvoiseksi. Sanoja voidaan ymmärtää hieman eri tavoin ja käyttää eri kriteerein. 

Rakastumisen ja rakkauden ero on sinänsä selkeä laadun ja aikajänteen suhteen, mutta suomessa ei oikeastaan ole rakastumiselle omaa verbiä, joten samaa rakastaa-sanaa käytetään molemmissa tapauksissa. Kuten monissa muissakin, monethan kertovat rakastavansa vaikkapa omia lapsiaan. "Rakastaa" on tiettyjen välittämisen ja kiintymyksen tunteiden yleisverbi. "Voimakas ihastuminen" ja "rakastuminen", tai niiden ero, taas on aikalailla veteen piirretty ja subjektiivinen viiva tilanteessa, jossa selvästi seurustellaan ja tunteet ovat molemmanpuolisia.

Sitä paitsi minkä sille mahtaa, jos kehittyy ihan oikeaa rakkauttakin jo puolessa vuodessa. Ei sitä nyt tuomita tai pelätä kannata. Eikä sellainen varmastikaan ole mikään tietoinen hötkyilyvalinta. 

Kaikista asioista toki voi saada itselleen kriisin. Vaikkapa siitä, että joku tykkää.

Jos olisimme olleet esimerkiksi pari vuotta sinkkuina, mielestäni puoli vuotta olisi ihan sopiva aika tunnustaa rakkautta. Mutta mies on melko vähän aikaa sitten menettänyt puolisonsa, kuten aloituksessa toin esille.

ap

Ei se, etta menettaa puolisonsa, mitenkaan mitatoi kykya rakastua toiseen ihmiseen lyhyessakaan ajassa. Itseasiassa, se voi jopa antaa rohkeutta tuntea aidommin ja ilmaista ne tunteet toiselle nopeammin; kun on itse kokenut miten rajallinen ja raadollinen elama voi olla. 

Niin juuri. Jonkun tärkeän ihmisen voi täysin yllättäen menettää koska tahansa. Miksi aikailla ja varmistella, jos se johtaakin siihen, ettei koskaan edes saa sanotuksi sitä, kuinka tärkeä toinen on. 

Monet pelkäävät tunteiden näyttämistä ja tunnustamista sekä sitoutumista, ajatellen mahdollisesti tekevänsä virheen. Tosiasiassa tuskin kukaan on katunut mitään sen enempää, kuin niitä kertoja, jolloin ei uskaltanutkaan. Huono suhde ei nykypäivänä ole mikään kuolemantuomio. Aina voi erota jos alkaa tökkiä. Silloinkin, jos ollaan vähän liian innokkaita ja lopulta ilmenee, että ei olekaan aineksia mihinköään suureen ja lopulliseen. 

Sivusta/tuo joka kirjoitti ekan.

Silloin on kovin erilainen ymmärrys rakkauden merkityksestä, jos ajattelee, että "aina voi erota". Tottakai aina voi erota ja olen itsekin eronnut jopa avioliitosta, jossa olin sanonut rakastavani, mutta lähden kyllä siitä, että rakkaudesta puhutaan vasta sitten, kun on kohdattu ihminen, jonka kanssa ihan oikeasti halutaan viettää loppuelämä. Se on sitä rakkautta. Itse en muutamassa kuukaudessa voi tietää muuta kuin että tunnenko ihmistä kohtaan intohimoa, hellyyttä, ihastumista yms. En muista, missä vaiheessa sanoin puolisolleni rakastavani häntä, mutta kyllä me silloin olimme olleet yhdessä ainakin pari vuotta. Ja vaikka emme vielä asuneet yhdessä, niin molemmat tiesimme, että haluamme tämän olevan loppuelämän suhde.

Mukava huomata, että joku muukin on kanssani samoilla linjoilla! Juuri näin itsekin ajattelen! Jos rakkautta vannotaan suunnilleen ensitreffeillä, mistä voi päätellä, että suhteella on sen pidempää tulevaisuutta?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semantiikkaan takertuminen ei varsinaisesti ole mikään parisuhteen Graalin malja, josta ammentamalla kaikki muuttuu auvoiseksi. Sanoja voidaan ymmärtää hieman eri tavoin ja käyttää eri kriteerein. 

Rakastumisen ja rakkauden ero on sinänsä selkeä laadun ja aikajänteen suhteen, mutta suomessa ei oikeastaan ole rakastumiselle omaa verbiä, joten samaa rakastaa-sanaa käytetään molemmissa tapauksissa. Kuten monissa muissakin, monethan kertovat rakastavansa vaikkapa omia lapsiaan. "Rakastaa" on tiettyjen välittämisen ja kiintymyksen tunteiden yleisverbi. "Voimakas ihastuminen" ja "rakastuminen", tai niiden ero, taas on aikalailla veteen piirretty ja subjektiivinen viiva tilanteessa, jossa selvästi seurustellaan ja tunteet ovat molemmanpuolisia.

Sitä paitsi minkä sille mahtaa, jos kehittyy ihan oikeaa rakkauttakin jo puolessa vuodessa. Ei sitä nyt tuomita tai pelätä kannata. Eikä sellainen varmastikaan ole mikään tietoinen hötkyilyvalinta. 

Kaikista asioista toki voi saada itselleen kriisin. Vaikkapa siitä, että joku tykkää.

Jos olisimme olleet esimerkiksi pari vuotta sinkkuina, mielestäni puoli vuotta olisi ihan sopiva aika tunnustaa rakkautta. Mutta mies on melko vähän aikaa sitten menettänyt puolisonsa, kuten aloituksessa toin esille.

ap

Ei se, etta menettaa puolisonsa, mitenkaan mitatoi kykya rakastua toiseen ihmiseen lyhyessakaan ajassa. Itseasiassa, se voi jopa antaa rohkeutta tuntea aidommin ja ilmaista ne tunteet toiselle nopeammin; kun on itse kokenut miten rajallinen ja raadollinen elama voi olla. 

Niin juuri. Jonkun tärkeän ihmisen voi täysin yllättäen menettää koska tahansa. Miksi aikailla ja varmistella, jos se johtaakin siihen, ettei koskaan edes saa sanotuksi sitä, kuinka tärkeä toinen on. 

Monet pelkäävät tunteiden näyttämistä ja tunnustamista sekä sitoutumista, ajatellen mahdollisesti tekevänsä virheen. Tosiasiassa tuskin kukaan on katunut mitään sen enempää, kuin niitä kertoja, jolloin ei uskaltanutkaan. Huono suhde ei nykypäivänä ole mikään kuolemantuomio. Aina voi erota jos alkaa tökkiä. Silloinkin, jos ollaan vähän liian innokkaita ja lopulta ilmenee, että ei olekaan aineksia mihinköään suureen ja lopulliseen. 

Sivusta/tuo joka kirjoitti ekan.

Silloin on kovin erilainen ymmärrys rakkauden merkityksestä, jos ajattelee, että "aina voi erota". Tottakai aina voi erota ja olen itsekin eronnut jopa avioliitosta, jossa olin sanonut rakastavani, mutta lähden kyllä siitä, että rakkaudesta puhutaan vasta sitten, kun on kohdattu ihminen, jonka kanssa ihan oikeasti halutaan viettää loppuelämä. Se on sitä rakkautta. Itse en muutamassa kuukaudessa voi tietää muuta kuin että tunnenko ihmistä kohtaan intohimoa, hellyyttä, ihastumista yms. En muista, missä vaiheessa sanoin puolisolleni rakastavani häntä, mutta kyllä me silloin olimme olleet yhdessä ainakin pari vuotta. Ja vaikka emme vielä asuneet yhdessä, niin molemmat tiesimme, että haluamme tämän olevan loppuelämän suhde.

Mukava huomata, että joku muukin on kanssani samoilla linjoilla! Juuri näin itsekin ajattelen! Jos rakkautta vannotaan suunnilleen ensitreffeillä, mistä voi päätellä, että suhteella on sen pidempää tulevaisuutta?

ap

Ensitreffeillä? Aloituksessa puhuit kyllä puolen vuoden seurustelusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semantiikkaan takertuminen ei varsinaisesti ole mikään parisuhteen Graalin malja, josta ammentamalla kaikki muuttuu auvoiseksi. Sanoja voidaan ymmärtää hieman eri tavoin ja käyttää eri kriteerein. 

Rakastumisen ja rakkauden ero on sinänsä selkeä laadun ja aikajänteen suhteen, mutta suomessa ei oikeastaan ole rakastumiselle omaa verbiä, joten samaa rakastaa-sanaa käytetään molemmissa tapauksissa. Kuten monissa muissakin, monethan kertovat rakastavansa vaikkapa omia lapsiaan. "Rakastaa" on tiettyjen välittämisen ja kiintymyksen tunteiden yleisverbi. "Voimakas ihastuminen" ja "rakastuminen", tai niiden ero, taas on aikalailla veteen piirretty ja subjektiivinen viiva tilanteessa, jossa selvästi seurustellaan ja tunteet ovat molemmanpuolisia.

Sitä paitsi minkä sille mahtaa, jos kehittyy ihan oikeaa rakkauttakin jo puolessa vuodessa. Ei sitä nyt tuomita tai pelätä kannata. Eikä sellainen varmastikaan ole mikään tietoinen hötkyilyvalinta. 

Kaikista asioista toki voi saada itselleen kriisin. Vaikkapa siitä, että joku tykkää.

Jos olisimme olleet esimerkiksi pari vuotta sinkkuina, mielestäni puoli vuotta olisi ihan sopiva aika tunnustaa rakkautta. Mutta mies on melko vähän aikaa sitten menettänyt puolisonsa, kuten aloituksessa toin esille.

ap

Ei se, etta menettaa puolisonsa, mitenkaan mitatoi kykya rakastua toiseen ihmiseen lyhyessakaan ajassa. Itseasiassa, se voi jopa antaa rohkeutta tuntea aidommin ja ilmaista ne tunteet toiselle nopeammin; kun on itse kokenut miten rajallinen ja raadollinen elama voi olla. 

Niin juuri. Jonkun tärkeän ihmisen voi täysin yllättäen menettää koska tahansa. Miksi aikailla ja varmistella, jos se johtaakin siihen, ettei koskaan edes saa sanotuksi sitä, kuinka tärkeä toinen on. 

Monet pelkäävät tunteiden näyttämistä ja tunnustamista sekä sitoutumista, ajatellen mahdollisesti tekevänsä virheen. Tosiasiassa tuskin kukaan on katunut mitään sen enempää, kuin niitä kertoja, jolloin ei uskaltanutkaan. Huono suhde ei nykypäivänä ole mikään kuolemantuomio. Aina voi erota jos alkaa tökkiä. Silloinkin, jos ollaan vähän liian innokkaita ja lopulta ilmenee, että ei olekaan aineksia mihinköään suureen ja lopulliseen. 

Sivusta/tuo joka kirjoitti ekan.

Silloin on kovin erilainen ymmärrys rakkauden merkityksestä, jos ajattelee, että "aina voi erota". Tottakai aina voi erota ja olen itsekin eronnut jopa avioliitosta, jossa olin sanonut rakastavani, mutta lähden kyllä siitä, että rakkaudesta puhutaan vasta sitten, kun on kohdattu ihminen, jonka kanssa ihan oikeasti halutaan viettää loppuelämä. Se on sitä rakkautta. Itse en muutamassa kuukaudessa voi tietää muuta kuin että tunnenko ihmistä kohtaan intohimoa, hellyyttä, ihastumista yms. En muista, missä vaiheessa sanoin puolisolleni rakastavani häntä, mutta kyllä me silloin olimme olleet yhdessä ainakin pari vuotta. Ja vaikka emme vielä asuneet yhdessä, niin molemmat tiesimme, että haluamme tämän olevan loppuelämän suhde.

Mukava huomata, että joku muukin on kanssani samoilla linjoilla! Juuri näin itsekin ajattelen! Jos rakkautta vannotaan suunnilleen ensitreffeillä, mistä voi päätellä, että suhteella on sen pidempää tulevaisuutta?

ap

Ensitreffeillä? Aloituksessa puhuit kyllä puolen vuoden seurustelusta. 

Komppaan ja kovasti.

Tottakai ihmisillä on eri käsitykset kaikesta, mutta kannattaa löytää samanlainen käsittelijä puolisokseen.

Jos toinen on 6kk jälkeen tajunnut rakastavansa ja toisen mielestä on liian aikaista, niin molemmat kärsii.

Toinen siitä ettei toinen rakastakkaan ja toinen kun miettii miksi toi toinen jo nyt sanoi noin.

Silloin saa sanoa, kun siltä tuntuu.

Ei tarvitse sanoa takaisin, jos ei tunnu.

Se kannattaa muistaa, että rakkaus on jokaiselle yksilöllinen kokemus.

Yleensä se sanotaan ensin ja sitten vasta seurustelu alkaa... Eli jos seurustellaan, niin tietenkin sen voi sanoa vaikka heti. Jos ette vielä seurustele niin vasta mietitte aletaanko seurustella vai ei, niin tilanne on tietysti eri. Itse sanoisin sitten, kun olen varma että rakastan ja kun uskon tai ainakin arvelen toisen tuntevan samoin.

Vierailija kirjoitti:

Semantiikkaan takertuminen ei varsinaisesti ole mikään parisuhteen Graalin malja, josta ammentamalla kaikki muuttuu auvoiseksi. Sanoja voidaan ymmärtää hieman eri tavoin ja käyttää eri kriteerein. 

Rakastumisen ja rakkauden ero on sinänsä selkeä laadun ja aikajänteen suhteen, mutta suomessa ei oikeastaan ole rakastumiselle omaa verbiä, joten samaa rakastaa-sanaa käytetään molemmissa tapauksissa. Kuten monissa muissakin, monethan kertovat rakastavansa vaikkapa omia lapsiaan. "Rakastaa" on tiettyjen välittämisen ja kiintymyksen tunteiden yleisverbi. "Voimakas ihastuminen" ja "rakastuminen", tai niiden ero, taas on aikalailla veteen piirretty ja subjektiivinen viiva tilanteessa, jossa selvästi seurustellaan ja tunteet ovat molemmanpuolisia.

Sitä paitsi minkä sille mahtaa, jos kehittyy ihan oikeaa rakkauttakin jo puolessa vuodessa. Ei sitä nyt tuomita tai pelätä kannata. Eikä sellainen varmastikaan ole mikään tietoinen hötkyilyvalinta. 

Kaikista asioista toki voi saada itselleen kriisin. Vaikkapa siitä, että joku tykkää.

Minä puhun ihastumisesta silloin, kun tunteeni eivät ole vakavia. Yleensä tiedän aika nopeasti olenko ihastunut vai rakastunut.

Voi olla laastarin tarvetta, mutta voiko siitä syyttää tuon kokemuksen jälkeen.

Toivottavasti sinulle kerrotut tunteet ovat aitoja ja edes suurinpiirteen samaa asiaa merkitseviä,

kuin mitä ne sinulle ovat. 

-

Itse kiinnyn hitaasti ja asiat ovat minulle merkityksellisiä. 

Ex-puolisoni oli täysin päinvastainen henkilö. 

Hän kertoi hyvin nopeasti rakastavansa minua. 

Ihmettelin tätä nopeaa etenemistä, kun itselleni rakkaus on niin vahva tunne. 

Hyvältähän se toki tuntui, kun joku niin kovasti rakastaa.

Myöhemmin kävi ilmi, että hän rakastaa aina sitä, kenen seurassa hänellä on erektio.

Tämä Rakastan sinua enemmän, kuin ketään muuta koskaan, ilmoitti yllättäen eräänä päivänä, että hän ei enää rakasta minua yhtään.

Ihmettelin yhtä-äkkistä rakkauden katoamista, mutta ihmettely loppui,

kun näin hänet pettämiskumppaninsa kanssa ruokakaupassa.

Epäilemättä ex-puolisoni rakastaa häntä.

-

Teillä ei ole sama tilanne, mutta kannattaa muistaa, että toiset tunnustavat rakkautta nopeammin (oli syy mikä tahansa), toiset hitaammin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semantiikkaan takertuminen ei varsinaisesti ole mikään parisuhteen Graalin malja, josta ammentamalla kaikki muuttuu auvoiseksi. Sanoja voidaan ymmärtää hieman eri tavoin ja käyttää eri kriteerein. 

Rakastumisen ja rakkauden ero on sinänsä selkeä laadun ja aikajänteen suhteen, mutta suomessa ei oikeastaan ole rakastumiselle omaa verbiä, joten samaa rakastaa-sanaa käytetään molemmissa tapauksissa. Kuten monissa muissakin, monethan kertovat rakastavansa vaikkapa omia lapsiaan. "Rakastaa" on tiettyjen välittämisen ja kiintymyksen tunteiden yleisverbi. "Voimakas ihastuminen" ja "rakastuminen", tai niiden ero, taas on aikalailla veteen piirretty ja subjektiivinen viiva tilanteessa, jossa selvästi seurustellaan ja tunteet ovat molemmanpuolisia.

Sitä paitsi minkä sille mahtaa, jos kehittyy ihan oikeaa rakkauttakin jo puolessa vuodessa. Ei sitä nyt tuomita tai pelätä kannata. Eikä sellainen varmastikaan ole mikään tietoinen hötkyilyvalinta. 

Kaikista asioista toki voi saada itselleen kriisin. Vaikkapa siitä, että joku tykkää.

Jos olisimme olleet esimerkiksi pari vuotta sinkkuina, mielestäni puoli vuotta olisi ihan sopiva aika tunnustaa rakkautta. Mutta mies on melko vähän aikaa sitten menettänyt puolisonsa, kuten aloituksessa toin esille.

ap

Ei se, etta menettaa puolisonsa, mitenkaan mitatoi kykya rakastua toiseen ihmiseen lyhyessakaan ajassa. Itseasiassa, se voi jopa antaa rohkeutta tuntea aidommin ja ilmaista ne tunteet toiselle nopeammin; kun on itse kokenut miten rajallinen ja raadollinen elama voi olla. 

Niin juuri. Jonkun tärkeän ihmisen voi täysin yllättäen menettää koska tahansa. Miksi aikailla ja varmistella, jos se johtaakin siihen, ettei koskaan edes saa sanotuksi sitä, kuinka tärkeä toinen on. 

Monet pelkäävät tunteiden näyttämistä ja tunnustamista sekä sitoutumista, ajatellen mahdollisesti tekevänsä virheen. Tosiasiassa tuskin kukaan on katunut mitään sen enempää, kuin niitä kertoja, jolloin ei uskaltanutkaan. Huono suhde ei nykypäivänä ole mikään kuolemantuomio. Aina voi erota jos alkaa tökkiä. Silloinkin, jos ollaan vähän liian innokkaita ja lopulta ilmenee, että ei olekaan aineksia mihinköään suureen ja lopulliseen. 

Sivusta/tuo joka kirjoitti ekan.

Silloin on kovin erilainen ymmärrys rakkauden merkityksestä, jos ajattelee, että "aina voi erota". Tottakai aina voi erota ja olen itsekin eronnut jopa avioliitosta, jossa olin sanonut rakastavani, mutta lähden kyllä siitä, että rakkaudesta puhutaan vasta sitten, kun on kohdattu ihminen, jonka kanssa ihan oikeasti halutaan viettää loppuelämä. Se on sitä rakkautta. Itse en muutamassa kuukaudessa voi tietää muuta kuin että tunnenko ihmistä kohtaan intohimoa, hellyyttä, ihastumista yms. En muista, missä vaiheessa sanoin puolisolleni rakastavani häntä, mutta kyllä me silloin olimme olleet yhdessä ainakin pari vuotta. Ja vaikka emme vielä asuneet yhdessä, niin molemmat tiesimme, että haluamme tämän olevan loppuelämän suhde.

Mukava huomata, että joku muukin on kanssani samoilla linjoilla! Juuri näin itsekin ajattelen! Jos rakkautta vannotaan suunnilleen ensitreffeillä, mistä voi päätellä, että suhteella on sen pidempää tulevaisuutta?

ap

Ensitreffeillä? Aloituksessa puhuit kyllä puolen vuoden seurustelusta. 

Tarkoitin siis osaa tähänkin ketjuun vastanneista, joille se on luontaista lyhyenkin tuntemisen jälkeen.

ap

Sitten kun se on totta.

Kyllä sen tietää onko rakkautta vai ei, kuvittele itsesi tilanteeseen jossa olisi suuria tunteita, eli jos menisit naimisiin nykyisen kanssa itkisitkö onnesta vai ei. Tai sitten jos eroaisitte niin sattuisiko se sydämeen?

Minä tajusin 6kk jälkeen, että rakastan. Siskoni tajusi 1kk jälkeen.

Me molemmat olemme vieläkin miestemme kanssa onnellisesti yhdessä. Ei se tuntemisen pituus kerro mitään onko aitoa vai ei, vaan se onko molemmat satasella mukana.

Tekevätkö kumpikin töitä suhteen eteen vai pitävätkö itsestään selvyytenä.

Seurustelu on niin "monimutkaista", ihmiset muuttuu ja ajattelee kasvaessaan eri tavoin, että rakkaus voi loppua tai muuttua kaverilliseksi, mutta sitä ei kukaan voi ennustaa kauanko suhteet kestää rakkauden tunnustuksen perusteella.

Jokainen suhde on erilainen ja jokainen ihminen. Toisen kokemukset eivät kerro sinun suhteestasi mitään.

Se on koettava, että tietää miten suhde kestää. Ei mitään muuta keinoa ole.