Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten nopeasti voi sanoa uudessa suhteessa "minä rakastan sinua"?
15.10.2019 |
Olen tuoreessa suhteessa (n 6kk) ja nyt mies sanoi nuo kolme pientä sanaa. Olemme alusta asti puhuneet, että etenemme rauhallisesti, mutta mielestäni tämä ei ole rauhallisesti etenemistä. Taustalla on siis miehen edellisen puolison kuolema pitkäaikaiseen sairauteen ja itselläni on reilu vuosi sitten tapahtunut likainen ero. Näillä taustoilla mielestäni on enemmän kuin perusteltua pitää jäitä hatussa. En tuolloin puoli vuotta sitten edes etsinyt uutta suhdetta, mutta mies vain tupsahti sattuman kautta elämääni ja on tuntunut hyvältä. Itse en etsinyt laastaria ja olin jo ajatellut eläväni yksin lasteni kanssa, mutta toisin kävi. Tuon rakkauden tunnustuksen jälkeen minusta on tuntunut voimakkaasti siltä, että olen tälle miehelle pelkkä laastari. Hän voi olla syvästi ihastunut tai rakastunut, mutta ei hän mitenkään voi rakastaa minua, sillä se vaatii syvempää sitoutumista.
Mitä mieltä av-raati on? Ylitulkitsenko tai panikoinko nyt liikoja?
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semantiikkaan takertuminen ei varsinaisesti ole mikään parisuhteen Graalin malja, josta ammentamalla kaikki muuttuu auvoiseksi. Sanoja voidaan ymmärtää hieman eri tavoin ja käyttää eri kriteerein.
Rakastumisen ja rakkauden ero on sinänsä selkeä laadun ja aikajänteen suhteen, mutta suomessa ei oikeastaan ole rakastumiselle omaa verbiä, joten samaa rakastaa-sanaa käytetään molemmissa tapauksissa. Kuten monissa muissakin, monethan kertovat rakastavansa vaikkapa omia lapsiaan. "Rakastaa" on tiettyjen välittämisen ja kiintymyksen tunteiden yleisverbi. "Voimakas ihastuminen" ja "rakastuminen", tai niiden ero, taas on aikalailla veteen piirretty ja subjektiivinen viiva tilanteessa, jossa selvästi seurustellaan ja tunteet ovat molemmanpuolisia.
Sitä paitsi minkä sille mahtaa, jos kehittyy ihan oikeaa rakkauttakin jo puolessa vuodessa. Ei sitä nyt tuomita tai pelätä kannata. Eikä sellainen varmastikaan ole mikään tietoinen hötkyilyvalinta.
Kaikista asioista toki voi saada itselleen kriisin. Vaikkapa siitä, että joku tykkää.
Jos olisimme olleet esimerkiksi pari vuotta sinkkuina, mielestäni puoli vuotta olisi ihan sopiva aika tunnustaa rakkautta. Mutta mies on melko vähän aikaa sitten menettänyt puolisonsa, kuten aloituksessa toin esille.
ap
Ei se, etta menettaa puolisonsa, mitenkaan mitatoi kykya rakastua toiseen ihmiseen lyhyessakaan ajassa. Itseasiassa, se voi jopa antaa rohkeutta tuntea aidommin ja ilmaista ne tunteet toiselle nopeammin; kun on itse kokenut miten rajallinen ja raadollinen elama voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten kun uskalat sanoa hänelle "Haista vttu"". Tai sitten kun kehtaat pieraista kumppanisi vieresä.
Vierailija kirjoitti:
Itse kerroin rakastavani nykyisen suhteen ollessa kestänyt 4kk. Oli pakko, kun tunne oli niin vahva ja itketti ajatuskin, jos toiselle jotain sattuisi. Tuntui pahalta, kun kumppani sanoi, että hänen puolelta rakastaa - sana on liian voimakas. Myöhemmin hänkin on sanonut rakastavansa useita kertoja, mutta pohja on mennyt kuitenkin. Ihan en usko hänen tunteitaan.
Oletko vähän liian dramaattinen? Puoliso ei ajattele samalla tavalla kuin sinä samalla hetkellä ja suhteelta menee pohja?
Kun kännit on vedetty niin rakkaudentunnustuksen halu puskee pintaan.
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun uskalat sanoa hänelle "Haista vttu"". Tai sitten kun kehtaat pieraista kumppanisi vieresä.
Jos minkäänlainen kumppanini koskaan muuten kuin selvästi vitsinä alkaisi haistatella, se olisi sitä myöten selvä. Saisi ilmoitella rakkaudentunnustuksiaan ihan muille. Näin myös kävi, että tämä ei ole vain uhoa. Sivusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun uskalat sanoa hänelle "Haista vttu"". Tai sitten kun kehtaat pieraista kumppanisi vieresä.
Jos minkäänlainen kumppanini koskaan muuten kuin selvästi vitsinä alkaisi haistatella, se olisi sitä myöten selvä. Saisi ilmoitella rakkaudentunnustuksiaan ihan muille. Näin myös kävi, että tämä ei ole vain uhoa. Sivusta.
Meillä se on ihan normaalia arkea. Sanoja muiden joukossa. Immuuneja haistatuksille. Emme pidä itseämme turhan tärkeinä.
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semantiikkaan takertuminen ei varsinaisesti ole mikään parisuhteen Graalin malja, josta ammentamalla kaikki muuttuu auvoiseksi. Sanoja voidaan ymmärtää hieman eri tavoin ja käyttää eri kriteerein.
Rakastumisen ja rakkauden ero on sinänsä selkeä laadun ja aikajänteen suhteen, mutta suomessa ei oikeastaan ole rakastumiselle omaa verbiä, joten samaa rakastaa-sanaa käytetään molemmissa tapauksissa. Kuten monissa muissakin, monethan kertovat rakastavansa vaikkapa omia lapsiaan. "Rakastaa" on tiettyjen välittämisen ja kiintymyksen tunteiden yleisverbi. "Voimakas ihastuminen" ja "rakastuminen", tai niiden ero, taas on aikalailla veteen piirretty ja subjektiivinen viiva tilanteessa, jossa selvästi seurustellaan ja tunteet ovat molemmanpuolisia.
Sitä paitsi minkä sille mahtaa, jos kehittyy ihan oikeaa rakkauttakin jo puolessa vuodessa. Ei sitä nyt tuomita tai pelätä kannata. Eikä sellainen varmastikaan ole mikään tietoinen hötkyilyvalinta.
Kaikista asioista toki voi saada itselleen kriisin. Vaikkapa siitä, että joku tykkää.
Jos olisimme olleet esimerkiksi pari vuotta sinkkuina, mielestäni puoli vuotta olisi ihan sopiva aika tunnustaa rakkautta. Mutta mies on melko vähän aikaa sitten menettänyt puolisonsa, kuten aloituksessa toin esille.
ap
Ei se, etta menettaa puolisonsa, mitenkaan mitatoi kykya rakastua toiseen ihmiseen lyhyessakaan ajassa. Itseasiassa, se voi jopa antaa rohkeutta tuntea aidommin ja ilmaista ne tunteet toiselle nopeammin; kun on itse kokenut miten rajallinen ja raadollinen elama voi olla.
Niin juuri. Jonkun tärkeän ihmisen voi täysin yllättäen menettää koska tahansa. Miksi aikailla ja varmistella, jos se johtaakin siihen, ettei koskaan edes saa sanotuksi sitä, kuinka tärkeä toinen on.
Monet pelkäävät tunteiden näyttämistä ja tunnustamista sekä sitoutumista, ajatellen mahdollisesti tekevänsä virheen. Tosiasiassa tuskin kukaan on katunut mitään sen enempää, kuin niitä kertoja, jolloin ei uskaltanutkaan. Huono suhde ei nykypäivänä ole mikään kuolemantuomio. Aina voi erota jos alkaa tökkiä. Silloinkin, jos ollaan vähän liian innokkaita ja lopulta ilmenee, että ei olekaan aineksia mihinköään suureen ja lopulliseen.
Sivusta/tuo joka kirjoitti ekan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ap vähän dramaattinen?
Mies on menettänyt puolison ja tajuaa ettei elämässä kannata jättää asioita viime tippaan, koska ikinä ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun uskalat sanoa hänelle "Haista vttu"". Tai sitten kun kehtaat pieraista kumppanisi vieresä.
Jos minkäänlainen kumppanini koskaan muuten kuin selvästi vitsinä alkaisi haistatella, se olisi sitä myöten selvä. Saisi ilmoitella rakkaudentunnustuksiaan ihan muille. Näin myös kävi, että tämä ei ole vain uhoa. Sivusta.
Meillä se on ihan normaalia arkea. Sanoja muiden joukossa. Immuuneja haistatuksille. Emme pidä itseämme turhan tärkeinä.
En minäkään pidä itseäni mitenkään turhan tärkeänä, mutta tarkoituksellinen loukkaaminen ei vaan sovi parisuhdekäsitykseeni. En myöskään arvosta kommunikaatio- ja ihmissuhdetaitoja, jotka eivät tuon rakentavampaan viestintään taivu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näkee kyllä miten erilaista porukkaa on. Toiset on varpaillaan koko ajan ja toiset uskaltaa sanoa ja elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun uskalat sanoa hänelle "Haista vttu"". Tai sitten kun kehtaat pieraista kumppanisi vieresä.
Jos minkäänlainen kumppanini koskaan muuten kuin selvästi vitsinä alkaisi haistatella, se olisi sitä myöten selvä. Saisi ilmoitella rakkaudentunnustuksiaan ihan muille. Näin myös kävi, että tämä ei ole vain uhoa. Sivusta.
Meillä se on ihan normaalia arkea. Sanoja muiden joukossa. Immuuneja haistatuksille. Emme pidä itseämme turhan tärkeinä.
En minäkään pidä itseäni mitenkään turhan tärkeänä, mutta tarkoituksellinen loukkaaminen ei vaan sovi parisuhdekäsitykseeni. En myöskään arvosta kommunikaatio- ja ihmissuhdetaitoja, jotka eivät tuon rakentavampaan viestintään taivu.
Ymmärrän kyllä pointtisi. Aina ei vaan jaksa rakentavaa jutella, varsinkin jos molemmat ei ole sillä tuulella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semantiikkaan takertuminen ei varsinaisesti ole mikään parisuhteen Graalin malja, josta ammentamalla kaikki muuttuu auvoiseksi. Sanoja voidaan ymmärtää hieman eri tavoin ja käyttää eri kriteerein.
Rakastumisen ja rakkauden ero on sinänsä selkeä laadun ja aikajänteen suhteen, mutta suomessa ei oikeastaan ole rakastumiselle omaa verbiä, joten samaa rakastaa-sanaa käytetään molemmissa tapauksissa. Kuten monissa muissakin, monethan kertovat rakastavansa vaikkapa omia lapsiaan. "Rakastaa" on tiettyjen välittämisen ja kiintymyksen tunteiden yleisverbi. "Voimakas ihastuminen" ja "rakastuminen", tai niiden ero, taas on aikalailla veteen piirretty ja subjektiivinen viiva tilanteessa, jossa selvästi seurustellaan ja tunteet ovat molemmanpuolisia.
Sitä paitsi minkä sille mahtaa, jos kehittyy ihan oikeaa rakkauttakin jo puolessa vuodessa. Ei sitä nyt tuomita tai pelätä kannata. Eikä sellainen varmastikaan ole mikään tietoinen hötkyilyvalinta.
Kaikista asioista toki voi saada itselleen kriisin. Vaikkapa siitä, että joku tykkää.
Jos olisimme olleet esimerkiksi pari vuotta sinkkuina, mielestäni puoli vuotta olisi ihan sopiva aika tunnustaa rakkautta. Mutta mies on melko vähän aikaa sitten menettänyt puolisonsa, kuten aloituksessa toin esille.
ap
Ei se, etta menettaa puolisonsa, mitenkaan mitatoi kykya rakastua toiseen ihmiseen lyhyessakaan ajassa. Itseasiassa, se voi jopa antaa rohkeutta tuntea aidommin ja ilmaista ne tunteet toiselle nopeammin; kun on itse kokenut miten rajallinen ja raadollinen elama voi olla.
Niin juuri. Jonkun tärkeän ihmisen voi täysin yllättäen menettää koska tahansa. Miksi aikailla ja varmistella, jos se johtaakin siihen, ettei koskaan edes saa sanotuksi sitä, kuinka tärkeä toinen on.
Monet pelkäävät tunteiden näyttämistä ja tunnustamista sekä sitoutumista, ajatellen mahdollisesti tekevänsä virheen. Tosiasiassa tuskin kukaan on katunut mitään sen enempää, kuin niitä kertoja, jolloin ei uskaltanutkaan. Huono suhde ei nykypäivänä ole mikään kuolemantuomio. Aina voi erota jos alkaa tökkiä. Silloinkin, jos ollaan vähän liian innokkaita ja lopulta ilmenee, että ei olekaan aineksia mihinköään suureen ja lopulliseen.
Sivusta/tuo joka kirjoitti ekan.
Tämän huomaa erotilastoista. Ei muuta kuin vaihtoon vaan heti, kun ei huvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semantiikkaan takertuminen ei varsinaisesti ole mikään parisuhteen Graalin malja, josta ammentamalla kaikki muuttuu auvoiseksi. Sanoja voidaan ymmärtää hieman eri tavoin ja käyttää eri kriteerein.
Rakastumisen ja rakkauden ero on sinänsä selkeä laadun ja aikajänteen suhteen, mutta suomessa ei oikeastaan ole rakastumiselle omaa verbiä, joten samaa rakastaa-sanaa käytetään molemmissa tapauksissa. Kuten monissa muissakin, monethan kertovat rakastavansa vaikkapa omia lapsiaan. "Rakastaa" on tiettyjen välittämisen ja kiintymyksen tunteiden yleisverbi. "Voimakas ihastuminen" ja "rakastuminen", tai niiden ero, taas on aikalailla veteen piirretty ja subjektiivinen viiva tilanteessa, jossa selvästi seurustellaan ja tunteet ovat molemmanpuolisia.
Sitä paitsi minkä sille mahtaa, jos kehittyy ihan oikeaa rakkauttakin jo puolessa vuodessa. Ei sitä nyt tuomita tai pelätä kannata. Eikä sellainen varmastikaan ole mikään tietoinen hötkyilyvalinta.
Kaikista asioista toki voi saada itselleen kriisin. Vaikkapa siitä, että joku tykkää.
Jos olisimme olleet esimerkiksi pari vuotta sinkkuina, mielestäni puoli vuotta olisi ihan sopiva aika tunnustaa rakkautta. Mutta mies on melko vähän aikaa sitten menettänyt puolisonsa, kuten aloituksessa toin esille.
ap
Ei se, etta menettaa puolisonsa, mitenkaan mitatoi kykya rakastua toiseen ihmiseen lyhyessakaan ajassa. Itseasiassa, se voi jopa antaa rohkeutta tuntea aidommin ja ilmaista ne tunteet toiselle nopeammin; kun on itse kokenut miten rajallinen ja raadollinen elama voi olla.
Niin juuri. Jonkun tärkeän ihmisen voi täysin yllättäen menettää koska tahansa. Miksi aikailla ja varmistella, jos se johtaakin siihen, ettei koskaan edes saa sanotuksi sitä, kuinka tärkeä toinen on.
Monet pelkäävät tunteiden näyttämistä ja tunnustamista sekä sitoutumista, ajatellen mahdollisesti tekevänsä virheen. Tosiasiassa tuskin kukaan on katunut mitään sen enempää, kuin niitä kertoja, jolloin ei uskaltanutkaan. Huono suhde ei nykypäivänä ole mikään kuolemantuomio. Aina voi erota jos alkaa tökkiä. Silloinkin, jos ollaan vähän liian innokkaita ja lopulta ilmenee, että ei olekaan aineksia mihinköään suureen ja lopulliseen.
Sivusta/tuo joka kirjoitti ekan.
Tämän huomaa erotilastoista. Ei muuta kuin vaihtoon vaan heti, kun ei huvita.
Niin. Miksi pitäisi olla jonkun ihmisen kanssa, jos ei huvittaisi? Eihän ole mitään velvollisuutta, eikä nykyään enää edes vanhanpiianveroakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kerroin rakastavani nykyisen suhteen ollessa kestänyt 4kk. Oli pakko, kun tunne oli niin vahva ja itketti ajatuskin, jos toiselle jotain sattuisi. Tuntui pahalta, kun kumppani sanoi, että hänen puolelta rakastaa - sana on liian voimakas. Myöhemmin hänkin on sanonut rakastavansa useita kertoja, mutta pohja on mennyt kuitenkin. Ihan en usko hänen tunteitaan.
Oletko vähän liian dramaattinen? Puoliso ei ajattele samalla tavalla kuin sinä samalla hetkellä ja suhteelta menee pohja?
No on muutakin kyllä, josta epäilen ettei rakasta siten kuten minä. Tuli sellainen tunne, että sanoi sitten lopulta rakkauden sanat vain miellyttääkseen minua. Muuten pitää minua etäällä ja on mm sitä mieltä etten kuulu hänen perheeseen. Yhdessä emme siis asu, mutta jotenkin ajattelin että olisimme pari ja kuuluisi me toistemme perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun uskalat sanoa hänelle "Haista vttu"". Tai sitten kun kehtaat pieraista kumppanisi vieresä.
Jos minkäänlainen kumppanini koskaan muuten kuin selvästi vitsinä alkaisi haistatella, se olisi sitä myöten selvä. Saisi ilmoitella rakkaudentunnustuksiaan ihan muille. Näin myös kävi, että tämä ei ole vain uhoa. Sivusta.
Meillä se on ihan normaalia arkea. Sanoja muiden joukossa. Immuuneja haistatuksille. Emme pidä itseämme turhan tärkeinä.
En minäkään pidä itseäni mitenkään turhan tärkeänä, mutta tarkoituksellinen loukkaaminen ei vaan sovi parisuhdekäsitykseeni. En myöskään arvosta kommunikaatio- ja ihmissuhdetaitoja, jotka eivät tuon rakentavampaan viestintään taivu.
Hienoa, jos teillä voidaan riidellä sivistyneesti korulausein ja kiertoilmaisuin. Itselle on kyllä tullut paskaa niskaan.
suttura juoksee kirkumassa tuota lapinrinteellä (ellei satu olemaan leiikkelemässä parturissa ja vähän väliä tonkimassa ikkunassa), samaa toistelee pitin Kamppia juosten ulisten, sekä mihin lie muualle juoksee ulisten.
0 ms tapailua, ja partiolle tehtävää poistaa tuollainen miesasiakkaan perästä häiriköimästä.
" se on sen nyt" ruikutuksia esiintyy sitten kun häirinnästä tulee neuroottista ja ammattapaua tarvitaan naikkosen kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun uskalat sanoa hänelle "Haista vttu"". Tai sitten kun kehtaat pieraista kumppanisi vieresä.
Jos minkäänlainen kumppanini koskaan muuten kuin selvästi vitsinä alkaisi haistatella, se olisi sitä myöten selvä. Saisi ilmoitella rakkaudentunnustuksiaan ihan muille. Näin myös kävi, että tämä ei ole vain uhoa. Sivusta.
Meillä sama. Riitelemme kyllä, tottakai, mutta tuolle tasolle ei vajota. Ja lienee itsestään selvää, ettei myöskään käytetä haukkumanimityksiä toisistamme. En olisi ihmisen kanssa, joka haistattelee,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun uskalat sanoa hänelle "Haista vttu"". Tai sitten kun kehtaat pieraista kumppanisi vieresä.
Jos minkäänlainen kumppanini koskaan muuten kuin selvästi vitsinä alkaisi haistatella, se olisi sitä myöten selvä. Saisi ilmoitella rakkaudentunnustuksiaan ihan muille. Näin myös kävi, että tämä ei ole vain uhoa. Sivusta.
Meillä se on ihan normaalia arkea. Sanoja muiden joukossa. Immuuneja haistatuksille. Emme pidä itseämme turhan tärkeinä.
En minäkään pidä itseäni mitenkään turhan tärkeänä, mutta tarkoituksellinen loukkaaminen ei vaan sovi parisuhdekäsitykseeni. En myöskään arvosta kommunikaatio- ja ihmissuhdetaitoja, jotka eivät tuon rakentavampaan viestintään taivu.
Hienoa, jos teillä voidaan riidellä sivistyneesti korulausein ja kiertoilmaisuin. Itselle on kyllä tullut paskaa niskaan.
Ei tarvita kiertoilmaisuita eikä erityisiä korulauseita. Olen suoran puheen ihmisiä itse. Ei se silti tarkoita, että rumia pitäisi puhua. Jos ei ajattele toisesta rumia, miksi sanoisikaan? Jos ajattelee, ei kuulu olla yhdessä. Simppeliä.
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semantiikkaan takertuminen ei varsinaisesti ole mikään parisuhteen Graalin malja, josta ammentamalla kaikki muuttuu auvoiseksi. Sanoja voidaan ymmärtää hieman eri tavoin ja käyttää eri kriteerein.
Rakastumisen ja rakkauden ero on sinänsä selkeä laadun ja aikajänteen suhteen, mutta suomessa ei oikeastaan ole rakastumiselle omaa verbiä, joten samaa rakastaa-sanaa käytetään molemmissa tapauksissa. Kuten monissa muissakin, monethan kertovat rakastavansa vaikkapa omia lapsiaan. "Rakastaa" on tiettyjen välittämisen ja kiintymyksen tunteiden yleisverbi. "Voimakas ihastuminen" ja "rakastuminen", tai niiden ero, taas on aikalailla veteen piirretty ja subjektiivinen viiva tilanteessa, jossa selvästi seurustellaan ja tunteet ovat molemmanpuolisia.
Sitä paitsi minkä sille mahtaa, jos kehittyy ihan oikeaa rakkauttakin jo puolessa vuodessa. Ei sitä nyt tuomita tai pelätä kannata. Eikä sellainen varmastikaan ole mikään tietoinen hötkyilyvalinta.
Kaikista asioista toki voi saada itselleen kriisin. Vaikkapa siitä, että joku tykkää.
Jos olisimme olleet esimerkiksi pari vuotta sinkkuina, mielestäni puoli vuotta olisi ihan sopiva aika tunnustaa rakkautta. Mutta mies on melko vähän aikaa sitten menettänyt puolisonsa, kuten aloituksessa toin esille.
ap
Ei se, etta menettaa puolisonsa, mitenkaan mitatoi kykya rakastua toiseen ihmiseen lyhyessakaan ajassa. Itseasiassa, se voi jopa antaa rohkeutta tuntea aidommin ja ilmaista ne tunteet toiselle nopeammin; kun on itse kokenut miten rajallinen ja raadollinen elama voi olla.
Niin juuri. Jonkun tärkeän ihmisen voi täysin yllättäen menettää koska tahansa. Miksi aikailla ja varmistella, jos se johtaakin siihen, ettei koskaan edes saa sanotuksi sitä, kuinka tärkeä toinen on.
Monet pelkäävät tunteiden näyttämistä ja tunnustamista sekä sitoutumista, ajatellen mahdollisesti tekevänsä virheen. Tosiasiassa tuskin kukaan on katunut mitään sen enempää, kuin niitä kertoja, jolloin ei uskaltanutkaan. Huono suhde ei nykypäivänä ole mikään kuolemantuomio. Aina voi erota jos alkaa tökkiä. Silloinkin, jos ollaan vähän liian innokkaita ja lopulta ilmenee, että ei olekaan aineksia mihinköään suureen ja lopulliseen.
Sivusta/tuo joka kirjoitti ekan.
Silloin on kovin erilainen ymmärrys rakkauden merkityksestä, jos ajattelee, että "aina voi erota". Tottakai aina voi erota ja olen itsekin eronnut jopa avioliitosta, jossa olin sanonut rakastavani, mutta lähden kyllä siitä, että rakkaudesta puhutaan vasta sitten, kun on kohdattu ihminen, jonka kanssa ihan oikeasti halutaan viettää loppuelämä. Se on sitä rakkautta. Itse en muutamassa kuukaudessa voi tietää muuta kuin että tunnenko ihmistä kohtaan intohimoa, hellyyttä, ihastumista yms. En muista, missä vaiheessa sanoin puolisolleni rakastavani häntä, mutta kyllä me silloin olimme olleet yhdessä ainakin pari vuotta. Ja vaikka emme vielä asuneet yhdessä, niin molemmat tiesimme, että haluamme tämän olevan loppuelämän suhde.
Alue: Aihe vapaa
Jos olisimme olleet esimerkiksi pari vuotta sinkkuina, mielestäni puoli vuotta olisi ihan sopiva aika tunnustaa rakkautta. Mutta mies on melko vähän aikaa sitten menettänyt puolisonsa, kuten aloituksessa toin esille.
ap