Uuden työkaverin mielestä en saa käydä aamulla suihkussa, mitä tekisit tilanteessani?
Syynä hänen oma hajusteyliherkkyytensä. Työskentelemme kahdestaan samassa huoneessa ja kuulemma saa oireita.
Käytän ihan normishampoota ja suihkugeeliä. Kyseinen henkilö valitti asiasta esimiehelle, joka ei ottanut kantaa asiaan.
Nyt tämä työkaveri on alkanut käyttäytymään minua kohtaan tylysti ja korostaa mielestäni naurettavuuksiin asti omaa herkkyyttään. Kun tulen huoneeseen niin peittää suunsa ja nenänsä käsillään kärsivän näköisenä. Istuu kahvipöydässä mahdollisimman kaukana minusta. Puhuu muille työntekijöille tyyliin "en voi istua siihen kun tuo Sanna tuoksuu noin voimakkaalta" ja "kylläpäs se Sanna taas tuoksahtaa". On ruvennut sanomaan asioita esim. ethän sitten tule tähän ja tähän aikaan syömään. Haluaa kuitenkin olla muiden kanssa samaan aikaan syömässä, minä olen ainoa jonka pitäisi hänen mielestään olla eri aikaan. Muiden seura kyllä kelpaa, vaikka käyttävät hajustettua pesuainetta ja shampoota yms. mutta minä olen ainoa jonka tietää käyvän aamuisin suihkussa! Tämä on aivan absurdi tilanne. Tyyppi on ollut töissä pitkään, eli minä siis olen uusi työntekijä, eikä hän. Muut työntekijät tulevat hyvin toimeen hänen kanssaan ja siksi ihmettelen tätä koko asiaa. Muut eivät tunnu pitävän tuota yliherkkyysvouhotusta edes outona. Epäilen koko yliherkkyyttä koska tämä kohkaaminen alkoi vasta silloin kun tajusi minun käyvän aamuisin suihkussa. En edes sanonut mitään siitä, mutta ihmetteli kosteita hiuksiani.
Onko muilla ollut outoja työkavereita? Mitä hittoa tässä voi tehdä?
Kommentit (66)
Työpaikkakiusaamistahan tuo on. Ei toisen "hajusta" ole tuolla tavalla soveliasta puhua. Mitä jos haisisit hielle ja hän sanoisi ääneen "en voi tässä olla, kun Mirkku haisee niin hielle".
Testaisin suihkuttomuutta tai hajustamatonta saippuaa viikon, ja jos jatkaisi, niin täällä jo aiemmin ehdotettua keinoa että ääneen porukassa sanot että jännä kun et edes ole viikkoon käyttänyt mitään, olisko vika jossain muualla. Ehkä vielä ottaisin hieman loukkaantuneen ja surullinen ilmeen ja kysyisin "mi-mi-miksi minua haluat näin kiusata."
Äänitä urputukset ennen kuin valitat pomolle/liittoon. Todisteet!
Vierailija kirjoitti:
Mä olen muuten kieltänyt mieheltäni axen suihkusaippuan käytön. Olkaa hyvä ja kutsukaa nipottajaksi tai mielisairaaksi tai mitä vaan :)
En vaan pystynyt hengittää koko kämpässä jos sitä oli käytetty kylppärissä. Tai edes olla 10metrin säteellä miehestä.
Mitäköhän myrkkyä siihen pistetään?
Axe ♥️
Tuo on työpaikkakiusaamista. Jos et kuulu liittoon niin liity välittömästi ja pyydä sieltä tukea. Munaton esimies välttelee vastuutaan eli sieltä ei apua tule. Oletko varma ettei ongelma ole sun käyttämä pyykinpesuaine tai huuhteluaine? jotkut tuoksuu todella voimakkaasti.
Hajustenatsi pitää eristää jonnekin yksikseen, ei tommosta saa laittaa samaan huoneeseen muitten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itsellä ei ole ongelmaa, niin ei se tarkoita, etteikö jollain muulla sitä olisi. Tiesitkö, että hajusteiden käyttöä pyydetään välttämään monissa kouluissa ja työpaikoillakin? Mikset voisi tulla vastaan sen verran, että vaihtaisit shampoota ei-hajustettuun? Onko se niin hirveän iso asia?
Hajusteyliherkkyys on kyllä sellainen asia, että moni ei sitä ymmärrä. Tuttavapiirissäni on esim. useampi henkilö, joka homeelle altistuttuaan ei siedä hajusteitakaan. Niistä voi tulla ihan todellisiä oireita, kuten migreeniä tai nenäoireita.
Pyydetään välttämään ei tarkoita kieltoa.
Itse käsitän nuo pyynnöt niin, että ei käytetä hajuvesiä tai lisätä hiuslakkaa näissä paikoissa.
Mutta pyynnöllä ei voida perustella vaatimusta siirtyä kaikissa tuotteissa täyteen hajustamattomuuteen.
Koska olemme kaikki erilaisia, saa osa tyydytystä kauniisti sisustetusta kodista ja joku muu ehkä hyväntuoksuisesta kodista.
Me emme voi estää työkavereiden valintoja vapaa-ajalla. Työkaverilla on oikeus omistaa kissa, vaikka työkaverilla on allergia. Samoin shampoon saa valita itse, sen itselleen parhaiten sopivan ja hyvän tuoksuisen.
Minä itse, minä haluan ja minä voin. Paskat muista. Omatpahan ovat ongelmansa, eivät minun.
Eri
Ei kyse ole tästä, Väittäisin jopa päinvastoin. Muiden, ehkä kokonaan sinulle tuntemattomien työkaverisi perheenjäsentenkin tulisi luopua heille mielekkäistä tuotteista, koska sinä saat ehkä niistä oireita?
Minä itse, minä haluan ja minä voin. Paskat muista. Omatpahan ovat ongelmansa, eivät minun.
Eri