Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko muita, jotka ovat menettäneet kiinnostuksensa fiktio-kirjallisuuteen?
13.10.2019 |
Tapahtui minulle noin 40-vuotiaana, kuvitteellinen tarina ei enää "elä" ajatuksissa, joten fiktiota on enää turha yrittää lukea. Asia ei onneksi kuitenkaan harmita, koska on paljon muuta mielenkiintoista luettavaa.
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten minullekin kävi niin, että fuktio ei enää maistunut. Mietin, mistä se voisi johtua, kun toisaalta olen lukenut kaikenlaista kirjallisuutta ihan siitä asti kun opin lukemaan. Muuta syytä en keksinyt kuin sen, että minulle sattui liian monta kiinnostamatonta kirjaa käsiini, monet eri tahoilla palkittuja. Jonkin aikaa lueskelin sitten henkilöhistoriaa ja faktaa muutenkin. Sitten kävikin niin, että tuli taas halu heittää välillä aivot narikkaan ja lukea jotain fiktiota.
Muutin valintaperusteitani ja jätin suosiolla kriitikoitten ylistämät ja palkitut teokset omaan arvoonsa ja luotin vain omaan makuuni. Minun suosikkekirjalijani eivät ole niitä, joita kriitikot esittelevät nuppu tutisten ja silmät kiiluen, kun "taas ilmestyi liki maailmankirjallisuutta".
Jos haluan pohdiskeltavaa oikein kunnolla, niin valitsen faktaa. Kyllähän fiktiokin herättää ajatuksia, mutta ne on puettu aika kepeään asuun. Joskus fiktiossa ärsyttävät huono kielenkäyttö ja erilaiset epätarkkuudet. Niistä huomaa, että harvoin enää kirjojen raakakopiota käy läpi kustannustoimittaja, joka haukansilmällään huomaa kielelliset mokat sekä epätarkkuudet. Täytyy myös muistaa, että fiktiossakin on monta tasoa alkaen hömpästä (=kioskikirjallisuudesta) aina varsin raskaaseen, asiapitoiseen peroosaan.
Mitä nuo palkitut, epäkiinnostavat fiktiokirjat olivat? Ihan mielenkiinnosta kysyn. Oletko lukenut oikeasti hyvää fiktiota? Siis vaikka noita tässäkin ketjussa parissa viestissä mainittuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei haittaa, vaikka fiktion lukeminen ei enää viehätä eikä onnistu. Lukemista riittää kyllä.
Hep.
Tosin en ole tykännyt fiktiivisistä romaaneista koskaan. Ei vain ole kiinnostusta lukea jonkun omassa päässään kehittelemää tarinaa tuntitolkulla. Huumorikirjoista taasen pidän, sellaisista kirjoittajista joiden teksti pistää nauramaan ääneen vedet silmissä. Tuolloin tyylilajilla ei ole väliä, koska luen sitä huumorin takia.
Myös kaikki yliluonnollisuusfiktio on ihan hirveää kuaa aina. Sellaisia tarinoita keksin itse jo alakoulussa.
Mielikuvitukseni on vilkas, ja huvittelen mieluummin oman mielikuvitukseni parissa, kuin luen jonkun toisen rajoittunutta mielenmaisemaa. Rajoittunutta siis nimen omaan kirjoissa, joihin itse keksisin mielestäni paljon parempia liikkuja, mutta ei, pakko kulkea kuin juna radalla, poikkeamatta sivupolulle. Tämä ei ole mielestäni mielenkiintoista oikein millään tasolla. Hollywood-elokuvia en katso ollenkaan, ellen nyt sitten sukulaislapsen seurana jotain. En myöskään tykkää pelata videopelejä. Minecraftia miehen poika pelaa, ja minunkin sitä on pitänyt kokeilla. Ei onnistu, palikoilla voi tehdä liian vähän, ja ääri tulee vastaan "pelilaudalla" ja se tuntuu rajoittavalta. Mielikuvitus ja luominen ovat minulle sellaisia asioita joiden ympärille ei voi laittaaseiniä eikä kattoa.
Luen tietokirjoja.
Vierailija kirjoitti:
Hep.
Tosin en ole tykännyt fiktiivisistä romaaneista koskaan. Ei vain ole kiinnostusta lukea jonkun omassa päässään kehittelemää tarinaa tuntitolkulla. Huumorikirjoista taasen pidän, sellaisista kirjoittajista joiden teksti pistää nauramaan ääneen vedet silmissä. Tuolloin tyylilajilla ei ole väliä, koska luen sitä huumorin takia.
Myös kaikki yliluonnollisuusfiktio on ihan hirveää kuaa aina. Sellaisia tarinoita keksin itse jo alakoulussa.
Mielikuvitukseni on vilkas, ja huvittelen mieluummin oman mielikuvitukseni parissa, kuin luen jonkun toisen rajoittunutta mielenmaisemaa. Rajoittunutta siis nimen omaan kirjoissa, joihin itse keksisin mielestäni paljon parempia liikkuja, mutta ei, pakko kulkea kuin juna radalla, poikkeamatta sivupolulle. Tämä ei ole mielestäni mielenkiintoista oikein millään tasolla. Hollywood-elokuvia en katso ollenkaan, ellen nyt sitten sukulaislapsen seurana jotain. En myöskään tykkää pelata videopelejä. Minecraftia miehen poika pelaa, ja minunkin sitä on pitänyt kokeilla. Ei onnistu, palikoilla voi tehdä liian vähän, ja ääri tulee vastaan "pelilaudalla" ja se tuntuu rajoittavalta. Mielikuvitus ja luominen ovat minulle sellaisia asioita joiden ympärille ei voi laittaaseiniä eikä kattoa.
Luen tietokirjoja.
JA filosofiaa
Kazuo Ishiguro, Haruki Murakami, Toni Morrison, Margaret Atwood, Julian Barnes, Sebastian Faulks, Henry James, Edith Wharton, Mikhail Bulgakov, Leo Tolstoy, Arundhati Roy, Elif Shafak, Amos Oz, Pauliina Rauhala, Aki Ollikainen, Pajtim Statovci...
Jonas Gardell on tuosta listasta ainoa, jota voisin lukea uudelleen. Atwoodista meni maku metoon myötä.
Alapeukutin, koska musta nämä on oikein tyyppiesimerkkejä sellaisesta "paremmasta kirjallisuudesta", jota pidän kuolettavan tylsänä. Vaikka mistä näkökulmasta lukisin, tuntuu ettei näitä ole tehty mun persoonalle. Murakamiakin yritän lukea yleissivistyksen vuoksi aina kun uusi teos ilmestyy mutta joudun toteamaan, ettei vaan kolahda. Kirjailija, josta on kai hienoa sanoa pitävänsä. Japanilaisesta kirjallisuudesta pidän kyllä yleensä kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hep.
Tosin en ole tykännyt fiktiivisistä romaaneista koskaan. Ei vain ole kiinnostusta lukea jonkun omassa päässään kehittelemää tarinaa tuntitolkulla. Huumorikirjoista taasen pidän, sellaisista kirjoittajista joiden teksti pistää nauramaan ääneen vedet silmissä. Tuolloin tyylilajilla ei ole väliä, koska luen sitä huumorin takia.
Myös kaikki yliluonnollisuusfiktio on ihan hirveää kuaa aina. Sellaisia tarinoita keksin itse jo alakoulussa.
Mielikuvitukseni on vilkas, ja huvittelen mieluummin oman mielikuvitukseni parissa, kuin luen jonkun toisen rajoittunutta mielenmaisemaa. Rajoittunutta siis nimen omaan kirjoissa, joihin itse keksisin mielestäni paljon parempia liikkuja, mutta ei, pakko kulkea kuin juna radalla, poikkeamatta sivupolulle. Tämä ei ole mielestäni mielenkiintoista oikein millään tasolla. Hollywood-elokuvia en katso ollenkaan, ellen nyt sitten sukulaislapsen seurana jotain. En myöskään tykkää pelata videopelejä. Minecraftia miehen poika pelaa, ja minunkin sitä on pitänyt kokeilla. Ei onnistu, palikoilla voi tehdä liian vähän, ja ääri tulee vastaan "pelilaudalla" ja se tuntuu rajoittavalta. Mielikuvitus ja luominen ovat minulle sellaisia asioita joiden ympärille ei voi laittaaseiniä eikä kattoa.
Luen tietokirjoja.
JA filosofiaa
Millaista filosofiaa? Et sitten kuitenkaan filosofista kaunokirjallisuutta? Mihin asetat filosofian ja fiktion rajan?
Vierailija kirjoitti:
Kazuo Ishiguro, Haruki Murakami, Toni Morrison, Margaret Atwood, Julian Barnes, Sebastian Faulks, Henry James, Edith Wharton, Mikhail Bulgakov, Leo Tolstoy, Arundhati Roy, Elif Shafak, Amos Oz, Pauliina Rauhala, Aki Ollikainen, Pajtim Statovci...
Jonas Gardell on tuosta listasta ainoa, jota voisin lukea uudelleen. Atwoodista meni maku metoon myötä.
Alapeukutin, koska musta nämä on oikein tyyppiesimerkkejä sellaisesta "paremmasta kirjallisuudesta", jota pidän kuolettavan tylsänä. Vaikka mistä näkökulmasta lukisin, tuntuu ettei näitä ole tehty mun persoonalle. Murakamiakin yritän lukea yleissivistyksen vuoksi aina kun uusi teos ilmestyy mutta joudun toteamaan, ettei vaan kolahda. Kirjailija, josta on kai hienoa sanoa pitävänsä. Japanilaisesta kirjallisuudesta pidän kyllä yleensä kovasti.
Eikös Murakami ole ainakin Suomessa leimattu hieman naiiviksi, pateettiseksi nuorten suosikiksi? Olen ymmärtänyt, että ei siitä ole hienoa pitää. Itse kyllä pidän.
N53
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hep.
Tosin en ole tykännyt fiktiivisistä romaaneista koskaan. Ei vain ole kiinnostusta lukea jonkun omassa päässään kehittelemää tarinaa tuntitolkulla. Huumorikirjoista taasen pidän, sellaisista kirjoittajista joiden teksti pistää nauramaan ääneen vedet silmissä. Tuolloin tyylilajilla ei ole väliä, koska luen sitä huumorin takia.
Myös kaikki yliluonnollisuusfiktio on ihan hirveää kuaa aina. Sellaisia tarinoita keksin itse jo alakoulussa.
Mielikuvitukseni on vilkas, ja huvittelen mieluummin oman mielikuvitukseni parissa, kuin luen jonkun toisen rajoittunutta mielenmaisemaa. Rajoittunutta siis nimen omaan kirjoissa, joihin itse keksisin mielestäni paljon parempia liikkuja, mutta ei, pakko kulkea kuin juna radalla, poikkeamatta sivupolulle. Tämä ei ole mielestäni mielenkiintoista oikein millään tasolla. Hollywood-elokuvia en katso ollenkaan, ellen nyt sitten sukulaislapsen seurana jotain. En myöskään tykkää pelata videopelejä. Minecraftia miehen poika pelaa, ja minunkin sitä on pitänyt kokeilla. Ei onnistu, palikoilla voi tehdä liian vähän, ja ääri tulee vastaan "pelilaudalla" ja se tuntuu rajoittavalta. Mielikuvitus ja luominen ovat minulle sellaisia asioita joiden ympärille ei voi laittaaseiniä eikä kattoa.
Luen tietokirjoja.
JA filosofiaa
Mihin asetat filosofian ja fiktion rajan?
Kysytkö tätä nyt tosissasi?
Vierailija kirjoitti:
Kazuo Ishiguro, Haruki Murakami, Toni Morrison, Margaret Atwood, Julian Barnes, Sebastian Faulks, Henry James, Edith Wharton, Mikhail Bulgakov, Leo Tolstoy, Arundhati Roy, Elif Shafak, Amos Oz, Pauliina Rauhala, Aki Ollikainen, Pajtim Statovci...
Jonas Gardell on tuosta listasta ainoa, jota voisin lukea uudelleen. Atwoodista meni maku metoon myötä.
Alapeukutin, koska musta nämä on oikein tyyppiesimerkkejä sellaisesta "paremmasta kirjallisuudesta", jota pidän kuolettavan tylsänä. Vaikka mistä näkökulmasta lukisin, tuntuu ettei näitä ole tehty mun persoonalle. Murakamiakin yritän lukea yleissivistyksen vuoksi aina kun uusi teos ilmestyy mutta joudun toteamaan, ettei vaan kolahda. Kirjailija, josta on kai hienoa sanoa pitävänsä. Japanilaisesta kirjallisuudesta pidän kyllä yleensä kovasti.
Ei tuo lista nyt vielä kauhean kattava ole koko maailman kirjallisuuskenttä ajatellen. Kyllä sitä hyvää ja palkittua kaunokirjallisuutta löytyy todella laajalla skaalalla eikä jokainen ole todellakaan mitenkään kauhean raskasta luettavaa. Aiheeltaan hyvinkin kepeä romaani voi olla myös syvällinen. Samoin löytyy vetävää draamaa jolle Kauniit ja rohkeat jää toiseksi, löytyy historiallista romaania jne.
Täytyy vain löytää se lajityyppi joka itselle tuntuu sopivalta ja etsiä sitten sen genren parhaat teokset.
Erilaisten kuuluisien kirjojen tai kirjailijoiden lukeminen summanmutikassa ei ole ehkä se paras tapa tutustua kaunokirjallisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kazuo Ishiguro, Haruki Murakami, Toni Morrison, Margaret Atwood, Julian Barnes, Sebastian Faulks, Henry James, Edith Wharton, Mikhail Bulgakov, Leo Tolstoy, Arundhati Roy, Elif Shafak, Amos Oz, Pauliina Rauhala, Aki Ollikainen, Pajtim Statovci...
Jonas Gardell on tuosta listasta ainoa, jota voisin lukea uudelleen. Atwoodista meni maku metoon myötä.
Alapeukutin, koska musta nämä on oikein tyyppiesimerkkejä sellaisesta "paremmasta kirjallisuudesta", jota pidän kuolettavan tylsänä. Vaikka mistä näkökulmasta lukisin, tuntuu ettei näitä ole tehty mun persoonalle. Murakamiakin yritän lukea yleissivistyksen vuoksi aina kun uusi teos ilmestyy mutta joudun toteamaan, ettei vaan kolahda. Kirjailija, josta on kai hienoa sanoa pitävänsä. Japanilaisesta kirjallisuudesta pidän kyllä yleensä kovasti.
Ei tuo lista nyt vielä kauhean kattava ole koko maailman kirjallisuuskenttä ajatellen. Kyllä sitä hyvää ja palkittua kaunokirjallisuutta löytyy todella laajalla skaalalla eikä jokainen ole todellakaan mitenkään kauhean raskasta luettavaa. Aiheeltaan hyvinkin kepeä romaani voi olla myös syvällinen. Samoin löytyy vetävää draamaa jolle Kauniit ja rohkeat jää toiseksi, löytyy historiallista romaania jne.
Täytyy vain löytää se lajityyppi joka itselle tuntuu sopivalta ja etsiä sitten sen genren parhaat teokset.
Erilaisten kuuluisien kirjojen tai kirjailijoiden lukeminen summanmutikassa ei ole ehkä se paras tapa tutustua kaunokirjallisuuteen.
No mikä mielestäsi olisi paras keino tutustua kaunokirjallisuuteen? Kerrotko ihan konkreettisen esimerkin miten se tehdään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hep.
Tosin en ole tykännyt fiktiivisistä romaaneista koskaan. Ei vain ole kiinnostusta lukea jonkun omassa päässään kehittelemää tarinaa tuntitolkulla. Huumorikirjoista taasen pidän, sellaisista kirjoittajista joiden teksti pistää nauramaan ääneen vedet silmissä. Tuolloin tyylilajilla ei ole väliä, koska luen sitä huumorin takia.
Myös kaikki yliluonnollisuusfiktio on ihan hirveää kuaa aina. Sellaisia tarinoita keksin itse jo alakoulussa.
Mielikuvitukseni on vilkas, ja huvittelen mieluummin oman mielikuvitukseni parissa, kuin luen jonkun toisen rajoittunutta mielenmaisemaa. Rajoittunutta siis nimen omaan kirjoissa, joihin itse keksisin mielestäni paljon parempia liikkuja, mutta ei, pakko kulkea kuin juna radalla, poikkeamatta sivupolulle. Tämä ei ole mielestäni mielenkiintoista oikein millään tasolla. Hollywood-elokuvia en katso ollenkaan, ellen nyt sitten sukulaislapsen seurana jotain. En myöskään tykkää pelata videopelejä. Minecraftia miehen poika pelaa, ja minunkin sitä on pitänyt kokeilla. Ei onnistu, palikoilla voi tehdä liian vähän, ja ääri tulee vastaan "pelilaudalla" ja se tuntuu rajoittavalta. Mielikuvitus ja luominen ovat minulle sellaisia asioita joiden ympärille ei voi laittaaseiniä eikä kattoa.
Luen tietokirjoja.
JA filosofiaa
Mihin asetat filosofian ja fiktion rajan?
Kysytkö tätä nyt tosissasi?
Et ilmeisesti ole kovin hyvin perehtynyt sen enempään kaunokirjallisuuteen kuin filosofiaankaan. Vai pidätkö filosofiana ainoastaan ehkä esim. logiikkaa? Eivätkö vaikka Sartren kaunokirjat ole filosofiaa? Ovatko Nietzschen teokset kaunokirjallisuutta vai filosofiaa? Eivätkö Milan Kunderan romaanit ole filosofisia? Eikö maailmassa ole valtavasti romaaneiksi luokiteltua yhteiskuntafilosofiaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hep.
Tosin en ole tykännyt fiktiivisistä romaaneista koskaan. Ei vain ole kiinnostusta lukea jonkun omassa päässään kehittelemää tarinaa tuntitolkulla. Huumorikirjoista taasen pidän, sellaisista kirjoittajista joiden teksti pistää nauramaan ääneen vedet silmissä. Tuolloin tyylilajilla ei ole väliä, koska luen sitä huumorin takia.
Myös kaikki yliluonnollisuusfiktio on ihan hirveää kuaa aina. Sellaisia tarinoita keksin itse jo alakoulussa.
Mielikuvitukseni on vilkas, ja huvittelen mieluummin oman mielikuvitukseni parissa, kuin luen jonkun toisen rajoittunutta mielenmaisemaa. Rajoittunutta siis nimen omaan kirjoissa, joihin itse keksisin mielestäni paljon parempia liikkuja, mutta ei, pakko kulkea kuin juna radalla, poikkeamatta sivupolulle. Tämä ei ole mielestäni mielenkiintoista oikein millään tasolla. Hollywood-elokuvia en katso ollenkaan, ellen nyt sitten sukulaislapsen seurana jotain. En myöskään tykkää pelata videopelejä. Minecraftia miehen poika pelaa, ja minunkin sitä on pitänyt kokeilla. Ei onnistu, palikoilla voi tehdä liian vähän, ja ääri tulee vastaan "pelilaudalla" ja se tuntuu rajoittavalta. Mielikuvitus ja luominen ovat minulle sellaisia asioita joiden ympärille ei voi laittaaseiniä eikä kattoa.
Luen tietokirjoja.
JA filosofiaa
Mihin asetat filosofian ja fiktion rajan?
Kysytkö tätä nyt tosissasi?
Et ilmeisesti ole kovin hyvin perehtynyt sen enempään kaunokirjallisuuteen kuin filosofiaankaan. Vai pidätkö filosofiana ainoastaan ehkä esim. logiikkaa? Eivätkö vaikka Sartren kaunokirjat ole filosofiaa? Ovatko Nietzschen teokset kaunokirjallisuutta vai filosofiaa? Eivätkö Milan Kunderan romaanit ole filosofisia? Eikö maailmassa ole valtavasti romaaneiksi luokiteltua yhteiskuntafilosofiaa?
Jos sinun mielestäsi aloitus koskee Nietzscheä, niin tässä on aidat ja aidanseipäät kyseessä. Ei maksa vaivaa. Ylipäätään kaikenlaista aiheen vierestä mesoamista ja sivuraiteilla kulkemista en jaksa ollenkaan palstoilla jossa tarkoituksena useilla on kääntää alkuperäinen asia joksikin ihan muuksi. Jos haluat keskustela filosofiasta, niin avaa sille oma ketju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hep.
Tosin en ole tykännyt fiktiivisistä romaaneista koskaan. Ei vain ole kiinnostusta lukea jonkun omassa päässään kehittelemää tarinaa tuntitolkulla. Huumorikirjoista taasen pidän, sellaisista kirjoittajista joiden teksti pistää nauramaan ääneen vedet silmissä. Tuolloin tyylilajilla ei ole väliä, koska luen sitä huumorin takia.
Myös kaikki yliluonnollisuusfiktio on ihan hirveää kuaa aina. Sellaisia tarinoita keksin itse jo alakoulussa.
Mielikuvitukseni on vilkas, ja huvittelen mieluummin oman mielikuvitukseni parissa, kuin luen jonkun toisen rajoittunutta mielenmaisemaa. Rajoittunutta siis nimen omaan kirjoissa, joihin itse keksisin mielestäni paljon parempia liikkuja, mutta ei, pakko kulkea kuin juna radalla, poikkeamatta sivupolulle. Tämä ei ole mielestäni mielenkiintoista oikein millään tasolla. Hollywood-elokuvia en katso ollenkaan, ellen nyt sitten sukulaislapsen seurana jotain. En myöskään tykkää pelata videopelejä. Minecraftia miehen poika pelaa, ja minunkin sitä on pitänyt kokeilla. Ei onnistu, palikoilla voi tehdä liian vähän, ja ääri tulee vastaan "pelilaudalla" ja se tuntuu rajoittavalta. Mielikuvitus ja luominen ovat minulle sellaisia asioita joiden ympärille ei voi laittaaseiniä eikä kattoa.
Luen tietokirjoja.
JA filosofiaa
Mihin asetat filosofian ja fiktion rajan?
Kysytkö tätä nyt tosissasi?
Et ilmeisesti ole kovin hyvin perehtynyt sen enempään kaunokirjallisuuteen kuin filosofiaankaan. Vai pidätkö filosofiana ainoastaan ehkä esim. logiikkaa? Eivätkö vaikka Sartren kaunokirjat ole filosofiaa? Ovatko Nietzschen teokset kaunokirjallisuutta vai filosofiaa? Eivätkö Milan Kunderan romaanit ole filosofisia? Eikö maailmassa ole valtavasti romaaneiksi luokiteltua yhteiskuntafilosofiaa?
Jos sinun mielestäsi aloitus koskee Nietzscheä, niin tässä on aidat ja aidanseipäät kyseessä. Ei maksa vaivaa. Ylipäätään kaikenlaista aiheen vierestä mesoamista ja sivuraiteilla kulkemista en jaksa ollenkaan palstoilla jossa tarkoituksena useilla on kääntää alkuperäinen asia joksikin ihan muuksi. Jos haluat keskustela filosofiasta, niin avaa sille oma ketju.
Miten tämä nyt meni sivuun aiheesta? Vastasin ihmiselle, joka ei jaksa lukea fiktiota, mutta lukee filosofiaa. Ja minua oikeasti ihmetyttää, jos joku osaa vetää selkeän rajan kaunokirjallisuuden ja filosofian välille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hep.
Tosin en ole tykännyt fiktiivisistä romaaneista koskaan. Ei vain ole kiinnostusta lukea jonkun omassa päässään kehittelemää tarinaa tuntitolkulla. Huumorikirjoista taasen pidän, sellaisista kirjoittajista joiden teksti pistää nauramaan ääneen vedet silmissä. Tuolloin tyylilajilla ei ole väliä, koska luen sitä huumorin takia.
Myös kaikki yliluonnollisuusfiktio on ihan hirveää kuaa aina. Sellaisia tarinoita keksin itse jo alakoulussa.
Mielikuvitukseni on vilkas, ja huvittelen mieluummin oman mielikuvitukseni parissa, kuin luen jonkun toisen rajoittunutta mielenmaisemaa. Rajoittunutta siis nimen omaan kirjoissa, joihin itse keksisin mielestäni paljon parempia liikkuja, mutta ei, pakko kulkea kuin juna radalla, poikkeamatta sivupolulle. Tämä ei ole mielestäni mielenkiintoista oikein millään tasolla. Hollywood-elokuvia en katso ollenkaan, ellen nyt sitten sukulaislapsen seurana jotain. En myöskään tykkää pelata videopelejä. Minecraftia miehen poika pelaa, ja minunkin sitä on pitänyt kokeilla. Ei onnistu, palikoilla voi tehdä liian vähän, ja ääri tulee vastaan "pelilaudalla" ja se tuntuu rajoittavalta. Mielikuvitus ja luominen ovat minulle sellaisia asioita joiden ympärille ei voi laittaaseiniä eikä kattoa.
Luen tietokirjoja.
JA filosofiaa
Mihin asetat filosofian ja fiktion rajan?
Kysytkö tätä nyt tosissasi?
Et ilmeisesti ole kovin hyvin perehtynyt sen enempään kaunokirjallisuuteen kuin filosofiaankaan. Vai pidätkö filosofiana ainoastaan ehkä esim. logiikkaa? Eivätkö vaikka Sartren kaunokirjat ole filosofiaa? Ovatko Nietzschen teokset kaunokirjallisuutta vai filosofiaa? Eivätkö Milan Kunderan romaanit ole filosofisia? Eikö maailmassa ole valtavasti romaaneiksi luokiteltua yhteiskuntafilosofiaa?
Jos sinun mielestäsi aloitus koskee Nietzscheä, niin tässä on aidat ja aidanseipäät kyseessä. Ei maksa vaivaa. Ylipäätään kaikenlaista aiheen vierestä mesoamista ja sivuraiteilla kulkemista en jaksa ollenkaan palstoilla jossa tarkoituksena useilla on kääntää alkuperäinen asia joksikin ihan muuksi. Jos haluat keskustela filosofiasta, niin avaa sille oma ketju.
Miten tämä nyt meni sivuun aiheesta? Vastasin ihmiselle, joka ei jaksa lukea fiktiota, mutta lukee filosofiaa. Ja minua oikeasti ihmetyttää, jos joku osaa vetää selkeän rajan kaunokirjallisuuden ja filosofian välille.
Asia on sinulle jo kerrottu. Jos et ymmärrä, niin se lienee ihan oma ongelmasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hep.
Tosin en ole tykännyt fiktiivisistä romaaneista koskaan. Ei vain ole kiinnostusta lukea jonkun omassa päässään kehittelemää tarinaa tuntitolkulla. Huumorikirjoista taasen pidän, sellaisista kirjoittajista joiden teksti pistää nauramaan ääneen vedet silmissä. Tuolloin tyylilajilla ei ole väliä, koska luen sitä huumorin takia.
Myös kaikki yliluonnollisuusfiktio on ihan hirveää kuaa aina. Sellaisia tarinoita keksin itse jo alakoulussa.
Mielikuvitukseni on vilkas, ja huvittelen mieluummin oman mielikuvitukseni parissa, kuin luen jonkun toisen rajoittunutta mielenmaisemaa. Rajoittunutta siis nimen omaan kirjoissa, joihin itse keksisin mielestäni paljon parempia liikkuja, mutta ei, pakko kulkea kuin juna radalla, poikkeamatta sivupolulle. Tämä ei ole mielestäni mielenkiintoista oikein millään tasolla. Hollywood-elokuvia en katso ollenkaan, ellen nyt sitten sukulaislapsen seurana jotain. En myöskään tykkää pelata videopelejä. Minecraftia miehen poika pelaa, ja minunkin sitä on pitänyt kokeilla. Ei onnistu, palikoilla voi tehdä liian vähän, ja ääri tulee vastaan "pelilaudalla" ja se tuntuu rajoittavalta. Mielikuvitus ja luominen ovat minulle sellaisia asioita joiden ympärille ei voi laittaaseiniä eikä kattoa.
Luen tietokirjoja.
JA filosofiaa
Mihin asetat filosofian ja fiktion rajan?
Kysytkö tätä nyt tosissasi?
Et ilmeisesti ole kovin hyvin perehtynyt sen enempään kaunokirjallisuuteen kuin filosofiaankaan. Vai pidätkö filosofiana ainoastaan ehkä esim. logiikkaa? Eivätkö vaikka Sartren kaunokirjat ole filosofiaa? Ovatko Nietzschen teokset kaunokirjallisuutta vai filosofiaa? Eivätkö Milan Kunderan romaanit ole filosofisia? Eikö maailmassa ole valtavasti romaaneiksi luokiteltua yhteiskuntafilosofiaa?
Jos sinun mielestäsi aloitus koskee Nietzscheä, niin tässä on aidat ja aidanseipäät kyseessä. Ei maksa vaivaa. Ylipäätään kaikenlaista aiheen vierestä mesoamista ja sivuraiteilla kulkemista en jaksa ollenkaan palstoilla jossa tarkoituksena useilla on kääntää alkuperäinen asia joksikin ihan muuksi. Jos haluat keskustela filosofiasta, niin avaa sille oma ketju.
Miten tämä nyt meni sivuun aiheesta? Vastasin ihmiselle, joka ei jaksa lukea fiktiota, mutta lukee filosofiaa. Ja minua oikeasti ihmetyttää, jos joku osaa vetää selkeän rajan kaunokirjallisuuden ja filosofian välille.
Asia on sinulle jo kerrottu. Jos et ymmärrä, niin se lienee ihan oma ongelmasi.
☺ Ehdottomasti! Johtunee liiallisesta fiktion ja filosofian lukemisesta. Pitää alkaa lukea norarobertseja ja teidän tietokirjojanne, niin viisastun. 😄
Tästä ketjusta näkee valitettavan hyvin, mitä fiktion lukemattomuus tekee ihmisen ajattelukyvylle. Tarkoitan nyt siis laadukasta fiktiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kazuo Ishiguro, Haruki Murakami, Toni Morrison, Margaret Atwood, Julian Barnes, Sebastian Faulks, Henry James, Edith Wharton, Mikhail Bulgakov, Leo Tolstoy, Arundhati Roy, Elif Shafak, Amos Oz, Pauliina Rauhala, Aki Ollikainen, Pajtim Statovci...
Jonas Gardell on tuosta listasta ainoa, jota voisin lukea uudelleen. Atwoodista meni maku metoon myötä.
Alapeukutin, koska musta nämä on oikein tyyppiesimerkkejä sellaisesta "paremmasta kirjallisuudesta", jota pidän kuolettavan tylsänä. Vaikka mistä näkökulmasta lukisin, tuntuu ettei näitä ole tehty mun persoonalle. Murakamiakin yritän lukea yleissivistyksen vuoksi aina kun uusi teos ilmestyy mutta joudun toteamaan, ettei vaan kolahda. Kirjailija, josta on kai hienoa sanoa pitävänsä. Japanilaisesta kirjallisuudesta pidän kyllä yleensä kovasti.
Ei tuo lista nyt vielä kauhean kattava ole koko maailman kirjallisuuskenttä ajatellen. Kyllä sitä hyvää ja palkittua kaunokirjallisuutta löytyy todella laajalla skaalalla eikä jokainen ole todellakaan mitenkään kauhean raskasta luettavaa. Aiheeltaan hyvinkin kepeä romaani voi olla myös syvällinen. Samoin löytyy vetävää draamaa jolle Kauniit ja rohkeat jää toiseksi, löytyy historiallista romaania jne.
Täytyy vain löytää se lajityyppi joka itselle tuntuu sopivalta ja etsiä sitten sen genren parhaat teokset.
Erilaisten kuuluisien kirjojen tai kirjailijoiden lukeminen summanmutikassa ei ole ehkä se paras tapa tutustua kaunokirjallisuuteen.
No mikä mielestäsi olisi paras keino tutustua kaunokirjallisuuteen? Kerrotko ihan konkreettisen esimerkin miten se tehdään?
En ole se jolta kysyit, mutta muutamia ajatuksia:
-Valitse genre johon haluat tutustua, sellaisia jotka oikeasti kiinnostavat eikä mitään vaan koska "kaikkien kuuluu" lukea niitä
-Etsi muutama kiinnostavalta vaikuttava kirjailija eri aikakausilta / maista, koska vaikka eka ei nappaisi niin joku muu voikin toimia. Jos moderni suomalainen kaunokirjallisuus tylsistyttää, kokeile vaikka ranskalaisia klassikoita, urban fantasya tai modernia japanilaista kirjallisuutta.
-Jos tykkäät lukea faktaa, lähde kokeilemaan saman aihepiirin fiktiota. Esim. jos kiinnostaa luonto, niin luontoaiheisia juttuja, jos toinen maailmansota niin siihen sijoittuvaa historiallista fiktiota (liekö oikea termi, mutta historical fiction) jne.
-Novellikokoelmat joissa monen kirjailijan kirjoituksia ovat myös hyvä keino tutustua useampaan kirjailijaan samalla kertaa ja teemoja mistä valita on runsaasti. Muutenkin tutustumis/testivaiheessa valitsisin ehkä lyhyempiä teoksia, en mitään 800-sivuisia järkäleitä.
-Mieti lukiessasi mistä pidät / et pidä kirjassa, esim. kielenkäyttö, ja etsi muista se seuraavan kerran. Itse en esim. tykkää tajunnanvirrasta, joten en niihin tuhlaa aikaani vaan valitsen muuta.
-Älä lue väkisin kirjoja joihin olet menettänyt mielenkiinnon, tappaa vaan lukuintoa
Mutta kuten moni on sanonut, ei kaunokirjallisuutta ole pakko lukea jos ei halua.
Luulen että ei kukaan oikeasti lue juuri mitään. Jotkut vain valehtelevat lukevansa.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että ei kukaan oikeasti lue juuri mitään. Jotkut vain valehtelevat lukevansa.
Luulemista kerrakseen...
Alue: Aihe vapaa
Muutama vuosi sitten minullekin kävi niin, että fuktio ei enää maistunut. Mietin, mistä se voisi johtua, kun toisaalta olen lukenut kaikenlaista kirjallisuutta ihan siitä asti kun opin lukemaan. Muuta syytä en keksinyt kuin sen, että minulle sattui liian monta kiinnostamatonta kirjaa käsiini, monet eri tahoilla palkittuja. Jonkin aikaa lueskelin sitten henkilöhistoriaa ja faktaa muutenkin. Sitten kävikin niin, että tuli taas halu heittää välillä aivot narikkaan ja lukea jotain fiktiota.
Muutin valintaperusteitani ja jätin suosiolla kriitikoitten ylistämät ja palkitut teokset omaan arvoonsa ja luotin vain omaan makuuni. Minun suosikkekirjalijani eivät ole niitä, joita kriitikot esittelevät nuppu tutisten ja silmät kiiluen, kun "taas ilmestyi liki maailmankirjallisuutta".
Jos haluan pohdiskeltavaa oikein kunnolla, niin valitsen faktaa. Kyllähän fiktiokin herättää ajatuksia, mutta ne on puettu aika kepeään asuun. Joskus fiktiossa ärsyttävät huono kielenkäyttö ja erilaiset epätarkkuudet. Niistä huomaa, että harvoin enää kirjojen raakakopiota käy läpi kustannustoimittaja, joka haukansilmällään huomaa kielelliset mokat sekä epätarkkuudet. Täytyy myös muistaa, että fiktiossakin on monta tasoa alkaen hömpästä (=kioskikirjallisuudesta) aina varsin raskaaseen, asiapitoiseen peroosaan.