Onko muita, jotka ovat menettäneet kiinnostuksensa fiktio-kirjallisuuteen?

Aikuiset kypsät lukee faktaa. Teineiksi jääneet fiktiota. Mitä järkeä lukea jotain minkä joku on keksinyt kun maailmassa on niin paljon oikeita kiinnostavia asioita?

Vierailija kirjoitti:

113 jatkaa. Laitan tähän randomisti vain muutaman minusta mielenkiintoisen kirjailijan. Tämä ei kerro muuta, kuin että fiktio on ehtymäton runsaudensarvi. 

Kazuo Ishiguro, Haruki Murakami, Alice Walker, Chimamanda Ngosi Adichie, Toni Morrison, Margaret Atwood, William Boyd, Julian Barnes, Sebastian Faulks, Henry James, Edith Wharton, Mikhail Bulgakov,  Leo Tolstoy, Jonas Gardell, Arundhati Roy, Elif Shafak,  Amos Oz, David Grossman, Anita Desai, Iain Pears...

Suomalaisista viime aikoina Minna Rytisalo, Pauliina Rauhala, Aki Ollikainen, Pajtim Statovci. 

Miksi joku noita alapeukutti? Olisiko pitänyt olla norarobertseja?

Fiktio on parhaimmillaan todellisuutta parempaa, jos se osataan kirjoittaa niin että lukija samaistuu hahmoihin. Fiktion avulla lukija pääsee kokemaan asioita joita ei todellisuudessa haluaisi kokea mutta joihin haluaisi kastaa pikkuvarpaansa. Hyvä fiktio ottaa lukijan nilkasta kiinni ja vetää hänet syvälle kaninkoloon.

Vierailija kirjoitti:

Fiktioon kyllästyneillä ei taida olla mielikuvitusta.

Ei ole kysymys kyllästymisestä, vaan siitä, että keksityllä tarinalla ei ole mitään merkitystä, se ei herää eloon, niinkuin fiktion pitäisi, että sen lukemisessa olisi jotain järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on jäänyt kyllä aika alkeelliselle tasolle, jos ajattelee, että fiktio on vain "keksittyjä juttuja" joissa tietyt juonikuviot toistuvat ja jotka ovat täysin irrallaan todellisuudesta.

Fiktio on keksittyä.

Nykyisin luen lähinnä tietokirjoja ja biografioita. Rakastan faktaa. Lapsena ja nuorena olin lukutoukka ja luin tietokirjojen lisäksi fiktiota. Nykyisin en jaksa enää keskittyä keksittyyn tarinaan. Haluaisin lukea enemmän netin käytön sijasta. Parhaiten rentoudun toteenperustuvan tekstin parissa, on se sitten elämänkertaa tai tietokirjaa. Myös sarjoissa/leffoissa on sama ilmiö. Vihaan yli kaiken fantasia ja scifileffoja. Toiminta on monesti boring ja suosikkejani on trillerit, draamat ja kauhuleffat (poikkeus tähän fiktiojuttuun), psykologiset draamat ja trillerit on parhaita. Mitä sitten kertookaan minusta nämä makuasiat, ei kiinnosta muiden mielipiteet.

Arvostan fiktiota lukevia ihmisiä, enkä pidä fiktiota ns. huonompana kirjallisuutena. Itse en vain sen lukemiseen kykene enää.

Kaikki saavat vapaasti lukea mitä tahansa ja nauttia siitä, on se mitä vain. Pääasia, pystyy etsimällä sitä löytämään. Kukin saa nauttia mistä lystää ja olla nauttimatta, kunhan antaa muiden nauttia myös mistä lystää. Jos pitää jotain roskana, siitä vaan, kunhan muistaa, toisen roska on toisen aarre ja päinvastoin. Ihmisillä on erilaiset luonteet ja henkiset tarpeet. Joku nauttii elämäkerroista, joku Keltaisesta Kirjastosta, joku harlekiineista, joku sarjakuvista, joku kauhusta, joku trillereistä, joku runoista, joku romantiikasta, joku länkkäreistä, joku erotiikasta, joku fantasiasta, joku historiasta, joku scifistä, joku Tarzaneista viiskymppisenä ukkona.

Jotkut liki kaikesta.

Missään näistä pitämisessä ei ole mitään vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin luen lähinnä tietokirjoja ja biografioita. Rakastan faktaa. Lapsena ja nuorena olin lukutoukka ja luin tietokirjojen lisäksi fiktiota. Nykyisin en jaksa enää keskittyä keksittyyn tarinaan. Haluaisin lukea enemmän netin käytön sijasta. Parhaiten rentoudun toteenperustuvan tekstin parissa, on se sitten elämänkertaa tai tietokirjaa. Myös sarjoissa/leffoissa on sama ilmiö. Vihaan yli kaiken fantasia ja scifileffoja. Toiminta on monesti boring ja suosikkejani on trillerit, draamat ja kauhuleffat (poikkeus tähän fiktiojuttuun), psykologiset draamat ja trillerit on parhaita. Mitä sitten kertookaan minusta nämä makuasiat, ei kiinnosta muiden mielipiteet.

Arvostan fiktiota lukevia ihmisiä, enkä pidä fiktiota ns. huonompana kirjallisuutena. Itse en vain sen lukemiseen kykene enää.

Kuvitteletko siis että nuo luettelemasi elokuvat ovat FAKTAA?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fiktioon kyllästyneillä ei taida olla mielikuvitusta.

Ei ole kysymys kyllästymisestä, vaan siitä, että keksityllä tarinalla ei ole mitään merkitystä, se ei herää eloon, niinkuin fiktion pitäisi, että sen lukemisessa olisi jotain järkeä.

Olet nyt tainnut käsittää sen fiktion perimmäisen olemuksen aika lailla väärin (ja myös moni muu täällä). Ei hyvän kaunokirjallisuuden pääpointti ole kirjoittaa vetävää tai hienoa tarinaa vaan yrittää sen tarinan avulla kertoa myös jotain muuta suurempaa ja universaalimpaa. Hyvä kaunokirjallisuus kertoo siis aina paljon muuta kuin vain päällepäin näyttää. Se voi kommentoida, yhteiskuntaa, ihmisluonnetta, oikeaa ja väärää jne. jonkun näennäisesti hyvinkin erilaisen tarinan ja sen henkilöiden kautta.

Kaunokirjallisuudessa on hienoa juuri se kun luettuaan kirjan tajuaa oivaltaneensa jotain ihan muuta kuin mistä kirja vain tarinan tasolla kertoi.

Minäkään en ole vuosiin saanut luettua yhtään kaunokirjallista teosta. En oikein tiedä miksi. Olen lukenut paljon ja jossain vaiheessa ahminut kirjallisuutta, mutta nyt en vaan innostu enää. En vaikka olisi kuinka hyväksi arvioitu teos, tai sellaisen kirjailijan jonka kirjoista ole aiemmin pitänyt. Jostain syystä en vain saa enää kirjaa luetuksi. Kaikkea hömppää kyllä katson telkkarista, mutta kunnon kirjallisuus on minusta nyt pilalla. :( Se on harmillista. Mielelläni ottaisin lukuinnon takaisin. 

Sama juttu, mulla se että minulle on tainnut vanhemmiten kehittyä afantasia eli yleinen mielikuvittelukyvyn puute. Nuorena muistan, miten välillä sulkeuduin omaan sisäiseen maailmaani mielikuvittelemaan kaikenlaisia asioita, joko itse keksimiäni, tai vaikka kirjan tekstin vihjaamia maailmoita. Ne oli minulle eläviä ja tärkeitä. Kun luin vaikka kirjaa jossa kuvattiin 1400-luvun Venetsian toria, melkein kuulin äänet ja haistoin hajut joita siellä on. Nykyään mielikuvituksessa ei tapahdu lukiessani mitään. On vain tylsää latteaa tekstiä, sanoja peräkkäin, jotka ei herää eloon. En pysty muutenkaan enää mielikuvittelemaan mitään, enkä muistamaan visuaalisesti. Jos mietin vaikka keväällä kuollutta koiraani, en saa mieleeni sen kuvaa, vaan vain siihen liittyviä sanoja: "oli se ihana, voi miten se tykkäsi aina iltaisin nuolla naamaa lempeästi jne"

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu, mulla se että minulle on tainnut vanhemmiten kehittyä afantasia eli yleinen mielikuvittelukyvyn puute. Nuorena muistan, miten välillä sulkeuduin omaan sisäiseen maailmaani mielikuvittelemaan kaikenlaisia asioita, joko itse keksimiäni, tai vaikka kirjan tekstin vihjaamia maailmoita. Ne oli minulle eläviä ja tärkeitä. Kun luin vaikka kirjaa jossa kuvattiin 1400-luvun Venetsian toria, melkein kuulin äänet ja haistoin hajut joita siellä on. Nykyään mielikuvituksessa ei tapahdu lukiessani mitään. On vain tylsää latteaa tekstiä, sanoja peräkkäin, jotka ei herää eloon. En pysty muutenkaan enää mielikuvittelemaan mitään, enkä muistamaan visuaalisesti. Jos mietin vaikka keväällä kuollutta koiraani, en saa mieleeni sen kuvaa, vaan vain siihen liittyviä sanoja: "oli se ihana, voi miten se tykkäsi aina iltaisin nuolla naamaa lempeästi jne"

Tuossa on varmaan se ongelma että luet fiktiota edelleen kuten teini vaikka olet jo kypsä aikuinen. Teini kyllä vaikuttui vain siitä jos jossain kirjassa kuvattiin tiettyä aikaa tai paikkaa oikein hyvin. Teinin kokemusmaailma on vielä niin paljon suppeampi että hän vaikuttuu helpommin asioista koska ei ole vielä kokenut elämässään niin paljon.

Nyt kannattaisi oppia fiktion lukemiseen se aikuinen taso. Eli ymmärtää sitä tarinaa syvällisemmin kuin vain mukavana tarinana. Tajuta siis mitä se kirjailija on halunnut sanoa ja miksi, nauttia hyvästä rakenteesta tai taitavasta sanankäytöstä jne. Toki tähän tarvitaan sitten oikeasti hyvää kaunokirjallisuutta eikä mitään vain viihdyttämään tehtyä tusinatavaraa mutta onneksi hyvää kaunokirjallisuutta on maailma täynnä.  

Vierailija kirjoitti:

On ollut jo pitkään niin että kustantaja päättää mikä on se seuraava bestseller ja "te kaikki ostatte ja luette tämän kirjan vaikka väkisin, me markkinoidaan tätä niin että ette voi välttyä millään!" Se on hirveän ärsyttävää. Joskus nämä kirjat ovat ihan hyviä, mutta se pakkomarkkinointi on tappanut sen mulle ja ehkä vuosien kuluttua vasta luen, jos luen. Ja joskus ovat ihan sontaa.

Mä en ikinä lue näitä kaikkein hypetetyimpiä uutuuksia. Voi olla, että menee sivu suun monta hyvää kirjaa, mutta olkoon sitten niin. Luen vain 1) teoksia, jotka on kirjoittanut joku ennestään tuttu ja taitavaksi toteamani kirjailija, 2) joiden aihe aidosti kiinnostaa minua ja 3) joista voin kuvitella olevan jotain hyötyä oman kirjoitustyön kannalta (esim. luen runoja ja näytelmiä, vaikka kirjoitan itse proosaa, koska sillä tavoin oma kieli elävöityy). Näiden joukossa voi toki olla uutuuskirjojakin, mutten koskaan lue kirjaa vain siksi, että sitä markkinoidaan näkyvästi tai siksi, että sen on kirjoittanut joku julkisuudesta tunnettu henkilö, vaikkapa muusikko, poliitikko tms. Muutakin kiinnostavaa täytyy kirjassa olla kuin kuuluisa tekijä ennen kuin siihen tartun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fiktioon kyllästyneillä ei taida olla mielikuvitusta.

Ei ole kysymys kyllästymisestä, vaan siitä, että keksityllä tarinalla ei ole mitään merkitystä, se ei herää eloon, niinkuin fiktion pitäisi, että sen lukemisessa olisi jotain järkeä.

Olet nyt tainnut käsittää sen fiktion perimmäisen olemuksen aika lailla väärin (ja myös moni muu täällä). Ei hyvän kaunokirjallisuuden pääpointti ole kirjoittaa vetävää tai hienoa tarinaa vaan yrittää sen tarinan avulla kertoa myös jotain muuta suurempaa ja universaalimpaa. Hyvä kaunokirjallisuus kertoo siis aina paljon muuta kuin vain päällepäin näyttää. Se voi kommentoida, yhteiskuntaa, ihmisluonnetta, oikeaa ja väärää jne. jonkun näennäisesti hyvinkin erilaisen tarinan ja sen henkilöiden kautta.

Kaunokirjallisuudessa on hienoa juuri se kun luettuaan kirjan tajuaa oivaltaneensa jotain ihan muuta kuin mistä kirja vain tarinan tasolla kertoi.

Hienosti kirjoitettu. Ihmettelen taas vain, miten, tai siis miksi, joku on tätäkin alapeukuttanut.

Kamalaa lukea tätä ketjua... Minä olen kohta 40 ja edelleen rakastan tarinoita, innostun niistä ja pystyn "sukeltamaan" niihin. Kirjat ovat parasta, mitä tiedän! Luen laidasta laitaan kevyempää fiktiota ja korkeakirjallisuutta. Tosin kirjoitan myös itse, mikä varmasti vaikuttaa asiaan.

Mutta, mutta... minä en katso televisiota juuri ollenkaan, käytän somea hyvin rajoitetusti ja netistä ylipäätään luen vain uutiset ja etsin tietoa (reseptejä yms), kun tarvitsen sekä teen verkko-ostoksia. En siis plärää ns. viihdesivustoja, tuijota kissavideoita tubesta ynnä muuta, mitä ihmiset tekevät jatkuvasti. Tätä palstaa kyllä välillä selaan päivän naurujen toivossa :D

Vierailija kirjoitti:

Kaikki saavat vapaasti lukea mitä tahansa ja nauttia siitä, on se mitä vain. Pääasia, pystyy etsimällä sitä löytämään. Kukin saa nauttia mistä lystää ja olla nauttimatta, kunhan antaa muiden nauttia myös mistä lystää. Jos pitää jotain roskana, siitä vaan, kunhan muistaa, toisen roska on toisen aarre ja päinvastoin. Ihmisillä on erilaiset luonteet ja henkiset tarpeet. Joku nauttii elämäkerroista, joku Keltaisesta Kirjastosta, joku harlekiineista, joku sarjakuvista, joku kauhusta, joku trillereistä, joku runoista, joku romantiikasta, joku länkkäreistä, joku erotiikasta, joku fantasiasta, joku historiasta, joku scifistä, joku Tarzaneista viiskymppisenä ukkona.

Jotkut liki kaikesta.

Missään näistä pitämisessä ei ole mitään vikaa.

Siinäpä se tuli täsmälleen. Itse luen lähes kaikkea, mutten arvostele ihmistä, joka lukee vaikkapa pelkkiä dekkareita tai pelkkää Päätaloa. Minusta on hienoa, että ylipäätään luetaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kustantamot ovat julkaisseet käännöksissäkin samat vanhat tylsät nimet vuosikymmeniä, ja niitä kielitaidottomien sitten ollut niitä tyydyttävä jonottamaan kirjastosta. Naisten näkökulmasta Se vuosittainen uusi Danielle Steel tai Nora Roberts.

Tai Cookson - niillä liki naivistisilla kansikuvilla - enkkuversio vanhoista Suomi-Filmeistä, tragiikkaa, maitotyttöä. Suomiversioita mm Pohjolan-Pirhonen aikoinaan.

Erittäin masentavaa, synkkää, mitä traagista traagisempaa, sitä parempi, eikö?

Minulla alkaa tulla höyry korvista kun muistankin. Jos minulta vielä joku kysyy, miksen lue suomenkielistä, minä blokkaan sellaisen.

Miksi pidät Cooksonin kansikuvia liki naivistisina? Eiväthän ne ole mitään sinne päinkään. Minusta niissä on melko valokuvamainen tyyli, vaikka ovatkin piirrettyjä.

Jos ei jaksa romaaniin keskittyä, niin miksei voi lukea novelleja? Ne ovat usein parempia kuin romaanit ja niitä on tosi lyhyitäkin, esim. muutaman lauseen mittaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on jäänyt kyllä aika alkeelliselle tasolle, jos ajattelee, että fiktio on vain "keksittyjä juttuja" joissa tietyt juonikuviot toistuvat ja jotka ovat täysin irrallaan todellisuudesta.

Fiktio on keksittyä.

Ymmärsit siis ainakin jotain lainaamastasi viestistä. Hyvä, hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei jaksa romaaniin keskittyä, niin miksei voi lukea novelleja? Ne ovat usein parempia kuin romaanit ja niitä on tosi lyhyitäkin, esim. muutaman lauseen mittaisia.

Minulla oli useamman vuoden jakso, jolloin en jaksanut keskittyä uusiin kirjoihin, niiden lukeminen tuntui raskaalta ja useimmiten jäivät kesken. Sain lukuvireen takaisin, kun aloin lukea novelleja ja muita lyhyitä juttuja, runoja jne. Eli suosittelen kokeilemaan jos lukuhaluja on, mutta keskittyminen on hankalaa. Omalla kohdalla vaikutti lievä masennus, mutta myös netti. Vähensin nettiaikaa (erityisesti somea, palstailua yms lyhytjännitteistä) ja vaikutukset ovat olleet positiivisia.