Lue keskustelun säännöt.
Onko se vain defenssimekanismia, kun niin monet sanovat, ettei toinen ihminen saisi olla onnellisuuden avain?
13.10.2019 |
Minusta on jotenkin erikoinen ilmiö, kun nykyään tuntuu niin usein tulevan vastaan tämä ohjenuora, ettei kenenkään onni saisi olla kiinni toisesta ihmisestä. Vähän sama kuin sanoisi himourheilijalle, ettei hänen onnensa saa riippua siitä pääseekö hän urheilemaan vai ei. Tai kuvataiteilijalle, ettei hänen onnensa saa olla kiinni siitä, pääseekö hän tekemään kuvataidetta vai ei.
Jos minun onneni syntyy siitä, että olen parisuhteessa, miksi se toiveeni yritetään mitätöidä ja sanotaan, että onni pitäisi löytyä jostain muusta kuin toisesta ihmisestä?
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottahan toki useimmille ihmisille mielekkäät ihmissuhteet tuovat onnea elämään. Parisuhde, perhe, ystävät, hyvä työyhteisö jne. Mutta on ehkä hieman väärin ajatella, että jollakulla toisella olisi vastuu omasta onnesta tai velvollisuus tehdä toinen onnelliseksi. Se onni lähtee itsestä, vaikka nuo asiat elämään iloa tuovatkin.
Ei tietenkään kenelläkään ole vastuuta tehdä ketään onnelliseksi, mutta kyllä minusta ihmisillä on vastuu olla tekemättä toista tahallaan onnettomaksi. Tässä on kyse siitä näkökulmasta, mitä se onni ja onnelliseksi tekeminen on. Itselläni esimerkiksi oma miesystäväni tekee minut tälläkin hetkellä onnelliseksi, vaikka emme ole nähneet emmekä edes puhuneet puhelimessa pariin päivään. Tämän hetken onnellisuuteni perustuu siihen, että tiedän hänen olevan olemassa ja välittävän minusta. Jos tämä on jonkun mielestä valtavan raskas vastuu, että hän tekee minut näin onnelliseksi, ehkä olen sairas ja läheisriippuvainen.
Se on sairasta ja läheisriippuvaista, JOS vastuutat miestä käytäytymään tarkalleen tietyllä tavalla ja olemaan aina kanssasi, muuten olet "onneton" ja syytät miestä siitä, että et ole onnellinen.
Se on emotionaalista riippuvuutta.
Totta kai ihminen saa olla onnellinen parisuhteestaan ja perheestään, mutta hyvä on tajuta, että hän on itse vastuussa itsestään ja tunteistaan. Toki, muita pitää kohdella moraalisesti oikein, mutta kaikkia ei voi elämässä koko ajan miellyttää, koska ihmisillä on erilaiset odotukset ja toiveet. Ei pidä edes yrittää, vaan elää omaa ja moraalisesti hyväksyttävää elämäänsä ja sallia sama itsenäisyys muillekin.
Tässä ketjussa joillekin nyt näyttää olevan todella vaikeaa ymmärtää, mistä puhutaan, kun puhutaan sairaalloisesta riippuvuudesta.
Jos ette ymmärrä asiaa parisuhteen näkövinkkelistä, miettikää asiaa vaikkapa vanhemman ja lapsen suhteessa. Olisiko teistä edelleen ihan ok ja jopa ihanne, että äiti vastuuttaa aikuistuvaa lastaan onnellisuudestaan? Että "ei, et saa muuttaa omaan kotiisi, koska minä jäisin yksin, ja minä olisin onneton"!
Tuo on juurikin sitä ihmissuhderiippuvuutta, joka on parisuhteessakin vinoutunutta. Toiseen ihmiseen kohdistetaan vastuuta ja odotuksia, jotka kaventavat hänen mahdollisuuksiaan luoda itselleen merkityksellinen ja itsenäinen elämä.
19
Tuo vanhemman ja lapsen suhde on täysin eri asia. En tiedä, onko sinulla lapsia, mutta vanhemman tehtävä on kasvattaa lapsesta itsenäinen ja pärjäävä aikuinen. On rakastettava lastaan, vaikka tämä ei aina toimikaan niin kuin itse haluaisi. Se on pyyteetöntä rakkautta.
Parisuhde on eri asia. Siinä ollaan yhdessä molempien vastavuoroisesta halusta tehdä toisensa onnellisiksi. Molemmilta vaaditaan kompromisseja ja kykyä ymmärtää myös toisen itsenäisyyttä, mutta suhdeelle yleensä sovitaan raamit/säännöt joiden puitteissa eletään.
Ei, kyllä siinä on kyse aivan samasta asiasta, läheisestä ihmissuhteesta. Emotionaalinen riippuvuus lapsiin on itse asiassa hyvinkin yleistä, ikävä kyllä.
Mistä ihmeestä muuten sait tuon vaikutelman, että minusta tuollainen takertuminen olisi jotenkin hyvä asia? Kun nimittäin tuolla lailla aloit minulle esitelmöidä. Totta kai vanhemman pitäisi kasvattaa lapsistaan itsenäisiä - ja minulla on siis muuten 17- ja 19-vuotiaat lapset.
Mutta aivan samalla lailla pitää puolisolle antaa tilaa tehdä valintoja ilman, että syyllistää ja vastuuttaa häntä, jos ne valinnat eivät minua sataprosenttisesti miellytäkään. Tuollaisesta toisen vastuuttamisesta minun onnellisuudestanihan tässä ketjussa kumminkin oli puhe.
19
No ei, siinä ei kyllä ole kyse ollenkaan samasta asiasta. Aikuisen ja lapsen suhde on täysin eri asia. Se, että joku ei osaa kasvattaa lastaan, ja lataa lapseen jotain kieroja odotuksia, on sitten oma lukunsa.
Kahden aikuisen suhde on täysin vapaaehtoista. Kumpi vaan voi koska vaan lähteä pois, jos siltä tuntuu. Se että kertoo omista odotuksistaan toiselle, on täysin normaalia ja suotavaa. Jos omat odotukset ovat sairaalloista riippuvuutta, niin kannattanee hakeutua terapiaan, ja sen toisen osapuolen on hyvä tehdä myös johtopäätöksensä suhteen tilasta. Yleensä kuitenkin voidaan sopia hyvin toimivan parisuhteen tavat, joilla molemmat tulevat onnellisiksi.
Minusta olet pahasti väärässä. Kummassakin toisen epäitsekäs rakastaminen on ideaali, eikä toista saa asettaa pikkupalvelijan rooliin, tekemään itsestä onnellista ja tyytyväistä.
Mutta voinemme todeta, että olemme tästä nyt vaan täysin eri mieltä. Olemme molemmat perusteelleet kantamme, ei kannata miehittää ketjua inttämisellä.
Yt., 19
Selvä, olemme molemmat pahasti väärässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän urheilijankin onni romahtaa pitkäksi aikaa jos esim vammautuu niin että urheilu ei ole enää mahdollista. Jos ripottelee onnen lähteensä sinne tänne eikä anna minkään niistä kasvaa liian suureen rooliin, niin ei voi myöskään odottaa saavuttavansa kovin suuria minkään asian parissa. - ei ap
Mutta se urheilu ei ole oma itsenäinen henkilö joka kärsisi siitä, että urheilija ripustautuu häneen koko elämänsä painolla.
Eihän kukaan sellainen ihminen ole itsenäinen, joka alkaa kärsiä siitä, että joku ripustautuu häneen millään lailla. Itsenäinen ihminen ei tarvitse tuollaisia ripustautujia, kuten selkeästikin sinä tarvitset. Itsenäinen ihminen hallitsee itse muiden ripustautumista itseensä. Työntää omille jaloilleen, jos joku käy hengittämään niskaan, eikä itke perään ja vaadi toista muuttumaan.
Tai, mikäli se toinen ei työnnyt omille jaloilleen, niin onpa luuseri, tippukoon sitten kuiluun. Itsenäinen ihminen EI OLE vastuussa muista. Siis yli näiden oman vastuun elämästään. Ja siksi itsenäinen ihminen on onnellisempi kumppanin (hyvän) kanssa, kuin yksin, tietenkin. Eli hänen onnensa käytännössä riippuu toisesta.
Onnensa, mutta ei elämänsä. Itsenäinen ihminen ei odota muiden elävän puolestaan, kuten luuserit olettavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän urheilijankin onni romahtaa pitkäksi aikaa jos esim vammautuu niin että urheilu ei ole enää mahdollista. Jos ripottelee onnen lähteensä sinne tänne eikä anna minkään niistä kasvaa liian suureen rooliin, niin ei voi myöskään odottaa saavuttavansa kovin suuria minkään asian parissa. - ei ap
Mutta se urheilu ei ole oma itsenäinen henkilö joka kärsisi siitä, että urheilija ripustautuu häneen koko elämänsä painolla.
Eihän kukaan sellainen ihminen ole itsenäinen, joka alkaa kärsiä siitä, että joku ripustautuu häneen millään lailla. Itsenäinen ihminen ei tarvitse tuollaisia ripustautujia, kuten selkeästikin sinä tarvitset. Itsenäinen ihminen hallitsee itse muiden ripustautumista itseensä. Työntää omille jaloilleen, jos joku käy hengittämään niskaan, eikä itke perään ja vaadi toista muuttumaan.
Luepa aloitus uudelleen, mistä siinä puhuttiinkaan.
Nyt puhuttiin sen takertujan toiminnasta. Totta kai itsenäinen ihminen lähtee kävelemään tuollaisesta suhteesta, mutta oliko se takertuminen siinä tapauksessa tervettä ja hyödyksi? No ei.
Minkä lisäksi se on toki sille kumppanillekin kurjaa joutua pyristelemään irti suhteesta, jossa on saattanut jo kiintyä siihen takertujaan, pahimmassa tapauksessa perustamaan perheenkin ennen kuin sairaalloinen mustasukkaisuus ja/tai takertuminen ovat käyneet ahdistavaksi.
Ohiksena 19
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleltään terveet ihmiset on onnellisia ilman toistakin ihmistä. Läheisriippuvuus ei ole tervettä.
Kaikki ihmiset tarvitsevat jotain ihmiskontaktia. Onko se tervettä, jos kontaktit ovat pinnallisia ja korvattavissa olevia?
Ihmiskontaktit on tavallista elämää, mutta yksikään toinen ihminen ei kannattele minun tunne-elämääni eikä ole minun tunteistani vastuussa mikä tässä nyt on ideana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottahan toki useimmille ihmisille mielekkäät ihmissuhteet tuovat onnea elämään. Parisuhde, perhe, ystävät, hyvä työyhteisö jne. Mutta on ehkä hieman väärin ajatella, että jollakulla toisella olisi vastuu omasta onnesta tai velvollisuus tehdä toinen onnelliseksi. Se onni lähtee itsestä, vaikka nuo asiat elämään iloa tuovatkin.
Ei tietenkään kenelläkään ole vastuuta tehdä ketään onnelliseksi, mutta kyllä minusta ihmisillä on vastuu olla tekemättä toista tahallaan onnettomaksi. Tässä on kyse siitä näkökulmasta, mitä se onni ja onnelliseksi tekeminen on. Itselläni esimerkiksi oma miesystäväni tekee minut tälläkin hetkellä onnelliseksi, vaikka emme ole nähneet emmekä edes puhuneet puhelimessa pariin päivään. Tämän hetken onnellisuuteni perustuu siihen, että tiedän hänen olevan olemassa ja välittävän minusta. Jos tämä on jonkun mielestä valtavan raskas vastuu, että hän tekee minut näin onnelliseksi, ehkä olen sairas ja läheisriippuvainen.
Se on sairasta ja läheisriippuvaista, JOS vastuutat miestä käytäytymään tarkalleen tietyllä tavalla ja olemaan aina kanssasi, muuten olet "onneton" ja syytät miestä siitä, että et ole onnellinen.
Se on emotionaalista riippuvuutta.
Totta kai ihminen saa olla onnellinen parisuhteestaan ja perheestään, mutta hyvä on tajuta, että hän on itse vastuussa itsestään ja tunteistaan. Toki, muita pitää kohdella moraalisesti oikein, mutta kaikkia ei voi elämässä koko ajan miellyttää, koska ihmisillä on erilaiset odotukset ja toiveet. Ei pidä edes yrittää, vaan elää omaa ja moraalisesti hyväksyttävää elämäänsä ja sallia sama itsenäisyys muillekin.
Tässä ketjussa joillekin nyt näyttää olevan todella vaikeaa ymmärtää, mistä puhutaan, kun puhutaan sairaalloisesta riippuvuudesta.
Jos ette ymmärrä asiaa parisuhteen näkövinkkelistä, miettikää asiaa vaikkapa vanhemman ja lapsen suhteessa. Olisiko teistä edelleen ihan ok ja jopa ihanne, että äiti vastuuttaa aikuistuvaa lastaan onnellisuudestaan? Että "ei, et saa muuttaa omaan kotiisi, koska minä jäisin yksin, ja minä olisin onneton"!
Tuo on juurikin sitä ihmissuhderiippuvuutta, joka on parisuhteessakin vinoutunutta. Toiseen ihmiseen kohdistetaan vastuuta ja odotuksia, jotka kaventavat hänen mahdollisuuksiaan luoda itselleen merkityksellinen ja itsenäinen elämä.
19
Tuo vanhemman ja lapsen suhde on täysin eri asia. En tiedä, onko sinulla lapsia, mutta vanhemman tehtävä on kasvattaa lapsesta itsenäinen ja pärjäävä aikuinen. On rakastettava lastaan, vaikka tämä ei aina toimikaan niin kuin itse haluaisi. Se on pyyteetöntä rakkautta.
Parisuhde on eri asia. Siinä ollaan yhdessä molempien vastavuoroisesta halusta tehdä toisensa onnellisiksi. Molemmilta vaaditaan kompromisseja ja kykyä ymmärtää myös toisen itsenäisyyttä, mutta suhdeelle yleensä sovitaan raamit/säännöt joiden puitteissa eletään.
Ei, kyllä siinä on kyse aivan samasta asiasta, läheisestä ihmissuhteesta. Emotionaalinen riippuvuus lapsiin on itse asiassa hyvinkin yleistä, ikävä kyllä.
Mistä ihmeestä muuten sait tuon vaikutelman, että minusta tuollainen takertuminen olisi jotenkin hyvä asia? Kun nimittäin tuolla lailla aloit minulle esitelmöidä. Totta kai vanhemman pitäisi kasvattaa lapsistaan itsenäisiä - ja minulla on siis muuten 17- ja 19-vuotiaat lapset.
Mutta aivan samalla lailla pitää puolisolle antaa tilaa tehdä valintoja ilman, että syyllistää ja vastuuttaa häntä, jos ne valinnat eivät minua sataprosenttisesti miellytäkään. Tuollaisesta toisen vastuuttamisesta minun onnellisuudestanihan tässä ketjussa kumminkin oli puhe.
19
No ei, siinä ei kyllä ole kyse ollenkaan samasta asiasta. Aikuisen ja lapsen suhde on täysin eri asia. Se, että joku ei osaa kasvattaa lastaan, ja lataa lapseen jotain kieroja odotuksia, on sitten oma lukunsa.
Kahden aikuisen suhde on täysin vapaaehtoista. Kumpi vaan voi koska vaan lähteä pois, jos siltä tuntuu. Se että kertoo omista odotuksistaan toiselle, on täysin normaalia ja suotavaa. Jos omat odotukset ovat sairaalloista riippuvuutta, niin kannattanee hakeutua terapiaan, ja sen toisen osapuolen on hyvä tehdä myös johtopäätöksensä suhteen tilasta. Yleensä kuitenkin voidaan sopia hyvin toimivan parisuhteen tavat, joilla molemmat tulevat onnellisiksi.
Suhde on toisaalta vapaaehtoinen, toisaalta toiseen pitäisi osata sitoutua. Jos on heti lähdössä, kun siltä tuntuu, niin onko sekään rakkautta?
Aivan, tietyt parisuhteen säännöt on sovittu. Jos tuntuu pahalta, niin siitä pitäisi keskustella. Jos homma ei siltikään muutu tai korjaannu, niin voi olla parasta lähteä. Kahden aikuisen suhteessa se on aina mahdollista, jos ei nähdä muuta keinoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän urheilijankin onni romahtaa pitkäksi aikaa jos esim vammautuu niin että urheilu ei ole enää mahdollista. Jos ripottelee onnen lähteensä sinne tänne eikä anna minkään niistä kasvaa liian suureen rooliin, niin ei voi myöskään odottaa saavuttavansa kovin suuria minkään asian parissa. - ei ap
Mutta se urheilu ei ole oma itsenäinen henkilö joka kärsisi siitä, että urheilija ripustautuu häneen koko elämänsä painolla.
Eihän kukaan sellainen ihminen ole itsenäinen, joka alkaa kärsiä siitä, että joku ripustautuu häneen millään lailla. Itsenäinen ihminen ei tarvitse tuollaisia ripustautujia, kuten selkeästikin sinä tarvitset. Itsenäinen ihminen hallitsee itse muiden ripustautumista itseensä. Työntää omille jaloilleen, jos joku käy hengittämään niskaan, eikä itke perään ja vaadi toista muuttumaan.
Luepa aloitus uudelleen, mistä siinä puhuttiinkaan.
Nyt puhuttiin sen takertujan toiminnasta. Totta kai itsenäinen ihminen lähtee kävelemään tuollaisesta suhteesta, mutta oliko se takertuminen siinä tapauksessa tervettä ja hyödyksi? No ei.Minkä lisäksi se on toki sille kumppanillekin kurjaa joutua pyristelemään irti suhteesta, jossa on saattanut jo kiintyä siihen takertujaan, pahimmassa tapauksessa perustamaan perheenkin ennen kuin sairaalloinen mustasukkaisuus ja/tai takertuminen ovat käyneet ahdistavaksi.
Ohiksena 19
Joo mutta kyllä mä ainakin itsenäisenä ihmisenä koen, että olen onnellinen vasta kunnon parisuhteessa ja rakastettuna. Ei yksin voi koskaan sellaista hyvää ja rakastetuksi tulemisen tunnetta saavuttaa. Tai en siis ainakaan itse voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleltään terveet ihmiset on onnellisia ilman toistakin ihmistä. Läheisriippuvuus ei ole tervettä.
Kaikki ihmiset tarvitsevat jotain ihmiskontaktia. Onko se tervettä, jos kontaktit ovat pinnallisia ja korvattavissa olevia?
Ihmiskontaktit on tavallista elämää, mutta yksikään toinen ihminen ei kannattele minun tunne-elämääni eikä ole minun tunteistani vastuussa mikä tässä nyt on ideana.
Kyllä voi niinkin olla. Aivan törkeää väittää muuta. Et ole tainnut kärsiä narsisteista, kun jaksat suoltaa jotain noin typerää. Sinun mukaasi siis toisia saa satuttaa, koska ei olla vastuussa toisten onnesta. Se, että elää satuttamatta toisia ja kantaa vastuunsa jos toiseen sattuu, vaikkei se olekaan oma vika (vaan tämän lapsuudentraumat esim.) on tervettä. Muu itsekkyys ja ahdasmielisyys ei. Eli mitäs sitten menään suhteeseen sellaisen kanssa, jota ei edes jaksetakaan tai osata rakastaa. Ei ole hyvä teko, eikä se uhri sille mitään voi, että ei saakaan rakkautta TAASKAAN.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta myös sellaisessa ihmisessä on jotain vikaa, joka ylipäätään ottaa itselleen tunteen, että olisi vastuussa toisen tunteista. Ihan yhtä paljon on vialla ihmisessä, joka ei halua ymmärtää, että hänen toimintansa vaikuttaa toisiin (ilahduttaa, satuttaa tms.). Eli siinäkin pitää löytää kultainen keskitie.
Olen ollut henkisesti väkivaltaisessa suhteessa ja tiedostan järkeillen, että vastapuoli ulkoisti onnensa ja tyytyväisyytensä minuun, mutta minä en osannut enkä halunnut ottaa siitä taakkaa itselleni. Joko en sitten rakastanut häntä tarpeeksi, olen tunnekylmä tai siinä suhteessa emotionaalisesti terve, etten lastannut itseäni liikaa kohtuuttomilla vaatimuksilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleltään terveet ihmiset on onnellisia ilman toistakin ihmistä. Läheisriippuvuus ei ole tervettä.
Kaikki ihmiset tarvitsevat jotain ihmiskontaktia. Onko se tervettä, jos kontaktit ovat pinnallisia ja korvattavissa olevia?
Ei tässä sitä sanottu, etteikö saisi pitää ja rakastaa jotakuta. Vaan että ihmisen on hyvä ja tervettä viihtyä myös yksinollen, keksiä itselleen antoisaa tekemistä, mielenkiintoisia ajatuksia, viihtyä.
Parisuhteessakin tärkeämpää kuin toisen tekemiset ja tekemättä jättämiset on se, mitä toinen saa SINUT ajattelemaan ja tuntemaan. Nautit siis ennen kaikkea yhdessäolon sinussa herättämistä tunteista. Tämä ero on hiuksenhieno, mutta ehkä ymmärrät eron, jos mietit vaikkapa vakavasti masentunutta ihmistä. Hän on masentunut ja surullinen, vaikka eläisikin rakkaan ihmisen kanssa parisuhteessa - koska onnellisuus on jokaisen ihmisen pään sisällä, sitä ei voi kukaan ulkopuolelta päähäsi "kaataa".
Ohiksena 19
Itse asiassa harva ihminen on masentunut, jos elämässä kaikki on hyvin. Mieluisat ihmissuhteet, työ, harrastukset, taloudellinen tilanne kunnossa johtaa yleensä siihen, että ihminen on tyytyväinen. *Yleensä* masennukseen on joku syy/syitä, vaikka joskus harvoin sitä on myös niillä, joilla sujuu ulkoisesti hyvin. Samalla lailla parisuhteessakin suuresti vaikuttaa ulkoiset asiat - saat kuluja jaettua, jakaa ajatuksia ja seksuaalisuutta, tukea elämän ongelmiin. On vähän lapsellista ajatella, että se parisuhteen tuoma hyvä olo on lähinnä siellä pään sisällä tunteissa ja ajatuksissa. Tällä en tietenkään tarkoita, että parisuhteeseen kelpaisi kuka vaan mekaanisesti suorittamaan nuo asiat, vaan kumppanin täytyy olla tietysti sopiva. Mutta sopivaa kumppania elämässä maailman toisella puolella erillistä elämää ei juuri kukaan itselleen halua, vaikka tuo kumppani saattaisi ajatella sinusta hyviä ajatuksia ja saada mieleesi miellyttäviä oloja.
Ei, olet pahasti väärässä.
Masentuneista aika isokin osa on masentuneita ilman mitään yksittäistä syytä. Siksi osalla auttaa pelkkä lääkityskin, joskin tehokkainta on tietysti terapian ja lääkityksen yhdistelmä. Terapiakin tehoaa silloin, kun ihminen saadaan ITSE muuttamaan ajatusluutumiaan ja tapojaan reagoida, ei terapiassakaan kaadeta kenenkään päähän valmiita ratkaisuja.
Toistan: parisuhteessa tyydytyksen tunne on myös jokaisen oman pään sisällä oleva reaktio olosuhteisiin. Totta kai olosuhteilla on merkitystä, mutta silti viime kädessä sinä itse luot sen onnellisuuden tai tyytytmättömyyden pääsi sisällä.
Mietipä vaikka sitä, että hyvässäkin parisuhteessa saattaa puolisolta loppua seksuaaliset halut ja rakkaus ja hän voi rakastua toiseen. Miten se on mahdollista, jos muka pelkät olosuhteet riittävät? Eihän se voi olla mahdollista, jos puoliso edelleen rakastaa ja ulkoiset olosuhteet ovat kunnossa!!!
Ja silti oikeassa elämässä tuota tapahtuu koko ajan. Ihmisten tunteet kun elävät heidän pääkopassaan, ei niitä voi rakentaa ulkoa päin.
19
En nyt oikein jaksaisi väitellä tuosta parisuhdeasiasta kun en edes tajua, miten esimerkkisi liittyy mihinkään. Jos parisuhteessa toinen rakastuu suhteen ulkopuoliseen niin mielestäni se tarkoittaa, että hänellä ja tätä myöten heillä ei ole olosuhteet olleet ok. Joko hän ei enää rakasta nykyistään tai hän on polyamorinen ihminen, joka on ollut väärällä polulla sitoutuessaan monogamiseen suhteeseen.
En sitä kiellä, ettei parisuhteesta syntyvään mielihyvään liittyvä hyöty muodostu viime kädessä ihmisen aivoissa. Eikö se nyt ole itsestäänselvyys? Mukavaan makuaistimukseenkin tarvitaan sekä ulkoinen ärsyke, makuhermojen toimivuus ja makuaistimuskeskuksen (tms.) toimivuus aivoissa. Kuitenkin jos kokemus olisi pelkästään ihmisen päässä, niin mielikuvituspoikaystävähän ajaisi aivan saman asian kuin oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näistä peukutuksista päätellen valtaosa keskustelijoista on sitä mieltä, että vanhemman ja lapsen suhde on sama asia kuin kahden aikuisen välinen suhde. Aika erikoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleltään terveet ihmiset on onnellisia ilman toistakin ihmistä. Läheisriippuvuus ei ole tervettä.
Kaikki ihmiset tarvitsevat jotain ihmiskontaktia. Onko se tervettä, jos kontaktit ovat pinnallisia ja korvattavissa olevia?
Ei tässä sitä sanottu, etteikö saisi pitää ja rakastaa jotakuta. Vaan että ihmisen on hyvä ja tervettä viihtyä myös yksinollen, keksiä itselleen antoisaa tekemistä, mielenkiintoisia ajatuksia, viihtyä.
Parisuhteessakin tärkeämpää kuin toisen tekemiset ja tekemättä jättämiset on se, mitä toinen saa SINUT ajattelemaan ja tuntemaan. Nautit siis ennen kaikkea yhdessäolon sinussa herättämistä tunteista. Tämä ero on hiuksenhieno, mutta ehkä ymmärrät eron, jos mietit vaikkapa vakavasti masentunutta ihmistä. Hän on masentunut ja surullinen, vaikka eläisikin rakkaan ihmisen kanssa parisuhteessa - koska onnellisuus on jokaisen ihmisen pään sisällä, sitä ei voi kukaan ulkopuolelta päähäsi "kaataa".
Ohiksena 19
Itse asiassa harva ihminen on masentunut, jos elämässä kaikki on hyvin. Mieluisat ihmissuhteet, työ, harrastukset, taloudellinen tilanne kunnossa johtaa yleensä siihen, että ihminen on tyytyväinen. *Yleensä* masennukseen on joku syy/syitä, vaikka joskus harvoin sitä on myös niillä, joilla sujuu ulkoisesti hyvin. Samalla lailla parisuhteessakin suuresti vaikuttaa ulkoiset asiat - saat kuluja jaettua, jakaa ajatuksia ja seksuaalisuutta, tukea elämän ongelmiin. On vähän lapsellista ajatella, että se parisuhteen tuoma hyvä olo on lähinnä siellä pään sisällä tunteissa ja ajatuksissa. Tällä en tietenkään tarkoita, että parisuhteeseen kelpaisi kuka vaan mekaanisesti suorittamaan nuo asiat, vaan kumppanin täytyy olla tietysti sopiva. Mutta sopivaa kumppania elämässä maailman toisella puolella erillistä elämää ei juuri kukaan itselleen halua, vaikka tuo kumppani saattaisi ajatella sinusta hyviä ajatuksia ja saada mieleesi miellyttäviä oloja.
Ei, olet pahasti väärässä.
Masentuneista aika isokin osa on masentuneita ilman mitään yksittäistä syytä. Siksi osalla auttaa pelkkä lääkityskin, joskin tehokkainta on tietysti terapian ja lääkityksen yhdistelmä. Terapiakin tehoaa silloin, kun ihminen saadaan ITSE muuttamaan ajatusluutumiaan ja tapojaan reagoida, ei terapiassakaan kaadeta kenenkään päähän valmiita ratkaisuja.
Toistan: parisuhteessa tyydytyksen tunne on myös jokaisen oman pään sisällä oleva reaktio olosuhteisiin. Totta kai olosuhteilla on merkitystä, mutta silti viime kädessä sinä itse luot sen onnellisuuden tai tyytytmättömyyden pääsi sisällä.
Mietipä vaikka sitä, että hyvässäkin parisuhteessa saattaa puolisolta loppua seksuaaliset halut ja rakkaus ja hän voi rakastua toiseen. Miten se on mahdollista, jos muka pelkät olosuhteet riittävät? Eihän se voi olla mahdollista, jos puoliso edelleen rakastaa ja ulkoiset olosuhteet ovat kunnossa!!!
Ja silti oikeassa elämässä tuota tapahtuu koko ajan. Ihmisten tunteet kun elävät heidän pääkopassaan, ei niitä voi rakentaa ulkoa päin.
19
Ai, mistä olet saanut tämän tiedon että suuri osa masentuneita olisi sitä ilman syytä? Siitä olen samaa mieltä, että syy ei ole yksittäinen, syitä on useampi kuin yksi. Itse olen kuullut ainakin Jordan Petersonin luennoista, että suurimmalla osalla masentuneista on elämässä olosuhteet päin h*lvettiä ja siksi ei ole ihmekään, että ovat masentuneita. Olosuhteiden parannuttua he voivat paremmin. Hän sanoo että joskus harvoin masennus on myös kemiallista eli johtuu tämän yksilön aivoista. En tiedä mikä tuo "harvoin" sitten on.
Näin.
Ja monen masennus johtuu varhaisista traumoista, joista ei ole itsekään tietoinen.
Sitten kun elämä on mallillaan ja ns. kaikki hyvin, ne saavat tilaisuuden vaikuttaa ihmisen psyykeen ja oireilu alkaa. Esim. masennus, jolle muka "ei ole syytä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
19 mielestä muut ovat pahasti väärässä.
Vierailija kirjoitti:
19 mielestä muut ovat pahasti väärässä.
Näköjään. Muut eivät nyt ymmärrä mistään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleltään terveet ihmiset on onnellisia ilman toistakin ihmistä. Läheisriippuvuus ei ole tervettä.
Kaikki ihmiset tarvitsevat jotain ihmiskontaktia. Onko se tervettä, jos kontaktit ovat pinnallisia ja korvattavissa olevia?
Ei tässä sitä sanottu, etteikö saisi pitää ja rakastaa jotakuta. Vaan että ihmisen on hyvä ja tervettä viihtyä myös yksinollen, keksiä itselleen antoisaa tekemistä, mielenkiintoisia ajatuksia, viihtyä.
Parisuhteessakin tärkeämpää kuin toisen tekemiset ja tekemättä jättämiset on se, mitä toinen saa SINUT ajattelemaan ja tuntemaan. Nautit siis ennen kaikkea yhdessäolon sinussa herättämistä tunteista. Tämä ero on hiuksenhieno, mutta ehkä ymmärrät eron, jos mietit vaikkapa vakavasti masentunutta ihmistä. Hän on masentunut ja surullinen, vaikka eläisikin rakkaan ihmisen kanssa parisuhteessa - koska onnellisuus on jokaisen ihmisen pään sisällä, sitä ei voi kukaan ulkopuolelta päähäsi "kaataa".
Ohiksena 19
Itse asiassa harva ihminen on masentunut, jos elämässä kaikki on hyvin. Mieluisat ihmissuhteet, työ, harrastukset, taloudellinen tilanne kunnossa johtaa yleensä siihen, että ihminen on tyytyväinen. *Yleensä* masennukseen on joku syy/syitä, vaikka joskus harvoin sitä on myös niillä, joilla sujuu ulkoisesti hyvin. Samalla lailla parisuhteessakin suuresti vaikuttaa ulkoiset asiat - saat kuluja jaettua, jakaa ajatuksia ja seksuaalisuutta, tukea elämän ongelmiin. On vähän lapsellista ajatella, että se parisuhteen tuoma hyvä olo on lähinnä siellä pään sisällä tunteissa ja ajatuksissa. Tällä en tietenkään tarkoita, että parisuhteeseen kelpaisi kuka vaan mekaanisesti suorittamaan nuo asiat, vaan kumppanin täytyy olla tietysti sopiva. Mutta sopivaa kumppania elämässä maailman toisella puolella erillistä elämää ei juuri kukaan itselleen halua, vaikka tuo kumppani saattaisi ajatella sinusta hyviä ajatuksia ja saada mieleesi miellyttäviä oloja.
Ei, olet pahasti väärässä.
Masentuneista aika isokin osa on masentuneita ilman mitään yksittäistä syytä. Siksi osalla auttaa pelkkä lääkityskin, joskin tehokkainta on tietysti terapian ja lääkityksen yhdistelmä. Terapiakin tehoaa silloin, kun ihminen saadaan ITSE muuttamaan ajatusluutumiaan ja tapojaan reagoida, ei terapiassakaan kaadeta kenenkään päähän valmiita ratkaisuja.
Toistan: parisuhteessa tyydytyksen tunne on myös jokaisen oman pään sisällä oleva reaktio olosuhteisiin. Totta kai olosuhteilla on merkitystä, mutta silti viime kädessä sinä itse luot sen onnellisuuden tai tyytytmättömyyden pääsi sisällä.
Mietipä vaikka sitä, että hyvässäkin parisuhteessa saattaa puolisolta loppua seksuaaliset halut ja rakkaus ja hän voi rakastua toiseen. Miten se on mahdollista, jos muka pelkät olosuhteet riittävät? Eihän se voi olla mahdollista, jos puoliso edelleen rakastaa ja ulkoiset olosuhteet ovat kunnossa!!!
Ja silti oikeassa elämässä tuota tapahtuu koko ajan. Ihmisten tunteet kun elävät heidän pääkopassaan, ei niitä voi rakentaa ulkoa päin.
19
Ai, mistä olet saanut tämän tiedon että suuri osa masentuneita olisi sitä ilman syytä? Siitä olen samaa mieltä, että syy ei ole yksittäinen, syitä on useampi kuin yksi. Itse olen kuullut ainakin Jordan Petersonin luennoista, että suurimmalla osalla masentuneista on elämässä olosuhteet päin h*lvettiä ja siksi ei ole ihmekään, että ovat masentuneita. Olosuhteiden parannuttua he voivat paremmin. Hän sanoo että joskus harvoin masennus on myös kemiallista eli johtuu tämän yksilön aivoista. En tiedä mikä tuo "harvoin" sitten on.
Tuo on tutkimuksen yksiselitteinen tulkinta. Kuka tahansa voi masentua ja toisaalta moni kestää hyvinkin traumaattisia kokemuksia koskaan masentumatta.
Olosuhteet eivät usein ole syy masennukseen. Tai ainakaan likikään aina. Iso osa masentuneista on masentuneita olosuhteista huolimatta, masennuksen taustalla on usein geneettinen taipumus tai vaikkapa hormonit tai aivokemialliset häiriöt.
https://www.psycom.net/depression.central.html
There is no one cause for depression, as it depends on a unique combination of an individual’s genetic makeup and environmental conditions. There are many factors to take into account:
The brain’s physical structure or chemistry
History of depression in the family
History of other disorders (anxiety, post-traumatic stress disorder)
Stressful, traumatic events (abuse, financial issues, death of a loved one)
Hormone changes (menstrual cycles, pregnancy)
Certain medications (sleeping aids, blood pressure medication)
Luepa täältä hyvä vastaus masennuspotilaalle, jolla ei ole yhtäkään konkreettista, olosuhteisiin liittyvää syytä.
https://www.beyondblue.org.au/get-support/online-forums/young-people/i-…
"Chemical imbalance is one component but why it should happen is not known. The other part is that depression can hit anyone regardless of age, gender, financial or social standing, race or belief. It is a universal illness with no real known cause or treatment. That is enough on it's own to make anyone depressed.
Just as you have described, it can arrive out of the blue. Your life may be fine and no obvious difficulties or traumas etc but you still become unwell."
https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/depression/symptoms-caus…
19
Ymmärrän mitä haetaan takaa kun sanotaan, että onnellisuus ei saa olla riippuvainen muista ihmisistä esim. parisuhteesta. Mutta ehkä kutsuisin sitä jollain muulla sanalla kuin onnellisuus. Esim. itsearvostus, elämänhallinta, itsenäisyys ja sisäinen rauha.
Mutta 15 vuoden yksinäisyyden, kaverittomuuden ja turvaverkottomuuden jälkeen olen ihan helvetin onnellinen, että minulla on parisuhde ja kavereita. Ehkä sitä ei pysty ymmärtämään sellainen, joka ei pitkää ja syvää yksinäisyyttä ole kokenut. Heille ehkä se elämä on itsenäisyyttä, riippumattomuutta ja luottamista siihen että elämä kantaa.
Yksin selvisin, en ollut onnellinen.
Kyllä ihmisten itsetunto ja minuus rakentuu väistämättä muiden ihmisten kanssa ja elämänkokemusten ja vuorovaikutuksen kautta. En silti ajattele että on toisten vastuulla mitenkään tehdä minut onnelliseksi. Olen kuitenkin sosiaalinen olento, ja tarvitse mielekästä vuorovaikutusta ollakseni tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuutesi on silloin sen toisen ihmisen varassa, ja jos hän jättää sinut, niin romahdat.
Ainahan onni on jonkun tai jonkin varassa. Himourheilija voi neliraajahalvaantua. Jos hänen onnensa koostui liikunnasta, niin silloinhan hän todennäköisesti romahtaa, jos ei pääse enää liikkumaan. Ihmisiä taas on maailma pullollaan, eli vaikka toisen ihmisen menettäisi, aina voi löytyä uusi.
Minulla on takuuvarma onni, lifeline joka ei petä: J eesus K ristus!
Jokainen voi saada tämän onnellisuustakuun, sinäkin! Haluatko? J eesus edellyttää vain yhden vilpittömästi lausutun sanan, tai pelkän ajatuksen, etä haluat tulla Hänen yhteyteensä.
🙏💖Jaa, eipä Raamattukaan mitään jatkuvaa auvoa ja onnea ole luvannut. Job laitettiin käymään läpi erittäin raskaat elämänvaiheet ja puhutaan siitä, miten uskon kulta puhdistetaaan koettelemusten tulessa.
Et tunne Jeesusta ja Hänen kauttaan tulevaa onnea. Jeesuksessa voit olla onnellinen myös ns. vastoinkäymisissä. Se Onni on toisella tasolla. Sitä tarkoittaa yli ymmärryksen käyvä rauha, joka säilyy myös koetuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleltään terveet ihmiset on onnellisia ilman toistakin ihmistä. Läheisriippuvuus ei ole tervettä.
Kaikki ihmiset tarvitsevat jotain ihmiskontaktia. Onko se tervettä, jos kontaktit ovat pinnallisia ja korvattavissa olevia?
Ei tässä sitä sanottu, etteikö saisi pitää ja rakastaa jotakuta. Vaan että ihmisen on hyvä ja tervettä viihtyä myös yksinollen, keksiä itselleen antoisaa tekemistä, mielenkiintoisia ajatuksia, viihtyä.
Parisuhteessakin tärkeämpää kuin toisen tekemiset ja tekemättä jättämiset on se, mitä toinen saa SINUT ajattelemaan ja tuntemaan. Nautit siis ennen kaikkea yhdessäolon sinussa herättämistä tunteista. Tämä ero on hiuksenhieno, mutta ehkä ymmärrät eron, jos mietit vaikkapa vakavasti masentunutta ihmistä. Hän on masentunut ja surullinen, vaikka eläisikin rakkaan ihmisen kanssa parisuhteessa - koska onnellisuus on jokaisen ihmisen pään sisällä, sitä ei voi kukaan ulkopuolelta päähäsi "kaataa".
Ohiksena 19
Itse asiassa harva ihminen on masentunut, jos elämässä kaikki on hyvin. Mieluisat ihmissuhteet, työ, harrastukset, taloudellinen tilanne kunnossa johtaa yleensä siihen, että ihminen on tyytyväinen. *Yleensä* masennukseen on joku syy/syitä, vaikka joskus harvoin sitä on myös niillä, joilla sujuu ulkoisesti hyvin. Samalla lailla parisuhteessakin suuresti vaikuttaa ulkoiset asiat - saat kuluja jaettua, jakaa ajatuksia ja seksuaalisuutta, tukea elämän ongelmiin. On vähän lapsellista ajatella, että se parisuhteen tuoma hyvä olo on lähinnä siellä pään sisällä tunteissa ja ajatuksissa. Tällä en tietenkään tarkoita, että parisuhteeseen kelpaisi kuka vaan mekaanisesti suorittamaan nuo asiat, vaan kumppanin täytyy olla tietysti sopiva. Mutta sopivaa kumppania elämässä maailman toisella puolella erillistä elämää ei juuri kukaan itselleen halua, vaikka tuo kumppani saattaisi ajatella sinusta hyviä ajatuksia ja saada mieleesi miellyttäviä oloja.
Ei, olet pahasti väärässä.
Masentuneista aika isokin osa on masentuneita ilman mitään yksittäistä syytä. Siksi osalla auttaa pelkkä lääkityskin, joskin tehokkainta on tietysti terapian ja lääkityksen yhdistelmä. Terapiakin tehoaa silloin, kun ihminen saadaan ITSE muuttamaan ajatusluutumiaan ja tapojaan reagoida, ei terapiassakaan kaadeta kenenkään päähän valmiita ratkaisuja.
Toistan: parisuhteessa tyydytyksen tunne on myös jokaisen oman pään sisällä oleva reaktio olosuhteisiin. Totta kai olosuhteilla on merkitystä, mutta silti viime kädessä sinä itse luot sen onnellisuuden tai tyytytmättömyyden pääsi sisällä.
Mietipä vaikka sitä, että hyvässäkin parisuhteessa saattaa puolisolta loppua seksuaaliset halut ja rakkaus ja hän voi rakastua toiseen. Miten se on mahdollista, jos muka pelkät olosuhteet riittävät? Eihän se voi olla mahdollista, jos puoliso edelleen rakastaa ja ulkoiset olosuhteet ovat kunnossa!!!
Ja silti oikeassa elämässä tuota tapahtuu koko ajan. Ihmisten tunteet kun elävät heidän pääkopassaan, ei niitä voi rakentaa ulkoa päin.
19
Ai, mistä olet saanut tämän tiedon että suuri osa masentuneita olisi sitä ilman syytä? Siitä olen samaa mieltä, että syy ei ole yksittäinen, syitä on useampi kuin yksi. Itse olen kuullut ainakin Jordan Petersonin luennoista, että suurimmalla osalla masentuneista on elämässä olosuhteet päin h*lvettiä ja siksi ei ole ihmekään, että ovat masentuneita. Olosuhteiden parannuttua he voivat paremmin. Hän sanoo että joskus harvoin masennus on myös kemiallista eli johtuu tämän yksilön aivoista. En tiedä mikä tuo "harvoin" sitten on.
Näin.
Ja monen masennus johtuu varhaisista traumoista, joista ei ole itsekään tietoinen.
Sitten kun elämä on mallillaan ja ns. kaikki hyvin, ne saavat tilaisuuden vaikuttaa ihmisen psyykeen ja oireilu alkaa. Esim. masennus, jolle muka "ei ole syytä".
Voi olla noin, mutta ei likikään aina ole mitään olosuhteisiin liittyvää syytä taustalla. Laitoin tuohon kolme linkkiä, joihin kannattaa tutustua.
On myös olemassa ilmiö, joka ei ole kovinkaan mairitteleva psykoterapian kannalta. Hyvä terapeutti ei sorru uittamaan potilaan päähän valemuistoja, mutta ilmiö ei valitettavasti ole mitenkään harvinainen.
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kipea_muisto_voi_olla_v…
19
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleltään terveet ihmiset on onnellisia ilman toistakin ihmistä. Läheisriippuvuus ei ole tervettä.
Kaikki ihmiset tarvitsevat jotain ihmiskontaktia. Onko se tervettä, jos kontaktit ovat pinnallisia ja korvattavissa olevia?
Ei tässä sitä sanottu, etteikö saisi pitää ja rakastaa jotakuta. Vaan että ihmisen on hyvä ja tervettä viihtyä myös yksinollen, keksiä itselleen antoisaa tekemistä, mielenkiintoisia ajatuksia, viihtyä.
Parisuhteessakin tärkeämpää kuin toisen tekemiset ja tekemättä jättämiset on se, mitä toinen saa SINUT ajattelemaan ja tuntemaan. Nautit siis ennen kaikkea yhdessäolon sinussa herättämistä tunteista. Tämä ero on hiuksenhieno, mutta ehkä ymmärrät eron, jos mietit vaikkapa vakavasti masentunutta ihmistä. Hän on masentunut ja surullinen, vaikka eläisikin rakkaan ihmisen kanssa parisuhteessa - koska onnellisuus on jokaisen ihmisen pään sisällä, sitä ei voi kukaan ulkopuolelta päähäsi "kaataa".
Ohiksena 19
Itse asiassa harva ihminen on masentunut, jos elämässä kaikki on hyvin. Mieluisat ihmissuhteet, työ, harrastukset, taloudellinen tilanne kunnossa johtaa yleensä siihen, että ihminen on tyytyväinen. *Yleensä* masennukseen on joku syy/syitä, vaikka joskus harvoin sitä on myös niillä, joilla sujuu ulkoisesti hyvin. Samalla lailla parisuhteessakin suuresti vaikuttaa ulkoiset asiat - saat kuluja jaettua, jakaa ajatuksia ja seksuaalisuutta, tukea elämän ongelmiin. On vähän lapsellista ajatella, että se parisuhteen tuoma hyvä olo on lähinnä siellä pään sisällä tunteissa ja ajatuksissa. Tällä en tietenkään tarkoita, että parisuhteeseen kelpaisi kuka vaan mekaanisesti suorittamaan nuo asiat, vaan kumppanin täytyy olla tietysti sopiva. Mutta sopivaa kumppania elämässä maailman toisella puolella erillistä elämää ei juuri kukaan itselleen halua, vaikka tuo kumppani saattaisi ajatella sinusta hyviä ajatuksia ja saada mieleesi miellyttäviä oloja.
Ei, olet pahasti väärässä.
Masentuneista aika isokin osa on masentuneita ilman mitään yksittäistä syytä. Siksi osalla auttaa pelkkä lääkityskin, joskin tehokkainta on tietysti terapian ja lääkityksen yhdistelmä. Terapiakin tehoaa silloin, kun ihminen saadaan ITSE muuttamaan ajatusluutumiaan ja tapojaan reagoida, ei terapiassakaan kaadeta kenenkään päähän valmiita ratkaisuja.
Toistan: parisuhteessa tyydytyksen tunne on myös jokaisen oman pään sisällä oleva reaktio olosuhteisiin. Totta kai olosuhteilla on merkitystä, mutta silti viime kädessä sinä itse luot sen onnellisuuden tai tyytytmättömyyden pääsi sisällä.
Mietipä vaikka sitä, että hyvässäkin parisuhteessa saattaa puolisolta loppua seksuaaliset halut ja rakkaus ja hän voi rakastua toiseen. Miten se on mahdollista, jos muka pelkät olosuhteet riittävät? Eihän se voi olla mahdollista, jos puoliso edelleen rakastaa ja ulkoiset olosuhteet ovat kunnossa!!!
Ja silti oikeassa elämässä tuota tapahtuu koko ajan. Ihmisten tunteet kun elävät heidän pääkopassaan, ei niitä voi rakentaa ulkoa päin.
19
Ai, mistä olet saanut tämän tiedon että suuri osa masentuneita olisi sitä ilman syytä? Siitä olen samaa mieltä, että syy ei ole yksittäinen, syitä on useampi kuin yksi. Itse olen kuullut ainakin Jordan Petersonin luennoista, että suurimmalla osalla masentuneista on elämässä olosuhteet päin h*lvettiä ja siksi ei ole ihmekään, että ovat masentuneita. Olosuhteiden parannuttua he voivat paremmin. Hän sanoo että joskus harvoin masennus on myös kemiallista eli johtuu tämän yksilön aivoista. En tiedä mikä tuo "harvoin" sitten on.
Tuo on tutkimuksen yksiselitteinen tulkinta. Kuka tahansa voi masentua ja toisaalta moni kestää hyvinkin traumaattisia kokemuksia koskaan masentumatta.
Olosuhteet eivät usein ole syy masennukseen. Tai ainakaan likikään aina. Iso osa masentuneista on masentuneita olosuhteista huolimatta, masennuksen taustalla on usein geneettinen taipumus tai vaikkapa hormonit tai aivokemialliset häiriöt.
https://www.psycom.net/depression.central.html
There is no one cause for depression, as it depends on a unique combination of an individual’s genetic makeup and environmental conditions. There are many factors to take into account:
The brain’s physical structure or chemistry
History of depression in the family
History of other disorders (anxiety, post-traumatic stress disorder)
Stressful, traumatic events (abuse, financial issues, death of a loved one)
Hormone changes (menstrual cycles, pregnancy)
Certain medications (sleeping aids, blood pressure medication)Luepa täältä hyvä vastaus masennuspotilaalle, jolla ei ole yhtäkään konkreettista, olosuhteisiin liittyvää syytä.
https://www.beyondblue.org.au/get-support/online-forums/young-people/i-…
"Chemical imbalance is one component but why it should happen is not known. The other part is that depression can hit anyone regardless of age, gender, financial or social standing, race or belief. It is a universal illness with no real known cause or treatment. That is enough on it's own to make anyone depressed.
Just as you have described, it can arrive out of the blue. Your life may be fine and no obvious difficulties or traumas etc but you still become unwell."
https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/depression/symptoms-caus…
19
Mikä on tuo "iso osa"? Suurinpiirtein? En ole väittänyt, että masennusta ei joskus voisi esiintyä ilman syytä. Aineistostasi ei nyt saa tukea sille mielipiteelle, että masennus USEIN tapahtuisi ilman syytä.
Näille ihmisille jotka ovat henkisesti täysin riippumattomia muista ihmisistä, mitä tekisitte jos kaikki sosiaaliset kontaktisi otettaisiin pois?
Tai, mikäli se toinen ei työnnyt omille jaloilleen, niin onpa luuseri, tippukoon sitten kuiluun. Itsenäinen ihminen EI OLE vastuussa muista. Siis yli näiden oman vastuun elämästään. Ja siksi itsenäinen ihminen on onnellisempi kumppanin (hyvän) kanssa, kuin yksin, tietenkin. Eli hänen onnensa käytännössä riippuu toisesta.