Lue keskustelun säännöt.
Entisajan tapa, että kumppania ei saanut etsimällä etsiä: huonoja suhteita?
13.10.2019 |
Olen 30+ nainen. Olen joku aika sitten eronnut 20-vuotiaana alkaneesta suhteesta, joka kesti n. 10 vuotta. Olen löytänyt uuden kumppanin ja havahtunut ajatukseen, että vasta häntä valitessaan oikeasti mietin, mitä haluan kumppanilta ja etsin sen mukaan. Aloin jokin aika sitten ihan ihmetellä, että miksei minulla silloin nuorena tullut mieleenkään, että voisin miettiä, mitä haluan kumppanilta ja suhteelta. Ajatus, joka nyt tuntuu itsestään selvältä ja mitä ihmiset ensisijaisesti miettivät. Tajusin hiljattain, mistä se johtuu, että havahduin asiaan vasta nyt. Kasvoin itse sellaiseen ajattelumalliin, että kumppania ei kuulu etsimällä etsiä. Se rakkaus vaan tulee vastaan, kun tulee. Itse ei pidä olla aktiivinen kumppanin etsinnässä tai muuten on epätoivoinen joka yrittää liikaa ja sitten ei ainakaan onnea löydä. Lopputulemana elin niin, että täysin sattumanvaraiset tyypit osoittivat välillä minuun kiinnostusta ja täysin miettimättä sitä, olisivatko he minulle sopivia aloitin jonkinlaisia tapailuja joista osa johti seurustelusuhteisiin, joista yksi jatkui sitten sen 10 vuotta täysin epäsopivan ihmisen kanssa. Nyt kun olin sitten jokin aika sitten yhtäkkiä sinkkuna kolmikymppisenä, olinkin maailmassa missä on ok etsimällä etsiä kumppania ja miettiä kriteerinsä. Latasin treffisovelluksen ja päätin, millaiseen henkilöön haluan tutustua. Löysin kriteerieni mukaisen miehen ja olen ensimmäistä kertaa ikinä onnellisesti parisuhteessa. Ei riitelyä, jankkausta tms. vaan mukavaa yhdessäoloa.
Onko muille ikäsilleni/vanhemmille tuttu tuo tyyli että kumppanin löytämisessä on antauduttava sattuman varaan ja oltava passiivinen eli etsiminen (esim treffi-ilmoitukset, joissa on toiveita kumppanista) on noloa ja epätoivoista. Eli odotetaan täysin sattumanvaraisten henkilöiden lähestymisyrityksiä arkielämässä ja sitten saatetaan päätyä aivan vääränlaisten ihmisten kanssa yhteen, koska sen miettiminen, mitä toivoo suhteelta ja kumppanilta ei vain ollut edes mielessä?
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme entisajan systeemi?
Entisaikana vanhemmat katsoi, kuka oli sopiva eli he loivat arvojensa mukaisen kriteeristön. Sitten kyseltiin, löytyykö sopivaa. Rakkaus tuli avioliiton yhteyteen vasta 1800-luvulla.
Ai niin, kyllä me muut olemme jo 16v iästä lähtien osanneet ajatella, mitä parisuhteelta/kumppanilta haluamme emmekä ole passiivisesti odotelleet, että joku toiveisiimme vastaava saapuisi kosioretkelle.
Ad populum eli vetoaminen yleiseen mielipiteeseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme entisajan systeemi?
Entisaikana vanhemmat katsoi, kuka oli sopiva eli he loivat arvojensa mukaisen kriteeristön. Sitten kyseltiin, löytyykö sopivaa. Rakkaus tuli avioliiton yhteyteen vasta 1800-luvulla.
Ai niin, kyllä me muut olemme jo 16v iästä lähtien osanneet ajatella, mitä parisuhteelta/kumppanilta haluamme emmekä ole passiivisesti odotelleet, että joku toiveisiimme vastaava saapuisi kosioretkelle.
Ad populum eli vetoaminen yleiseen mielipiteeseen
Toiminta ei ole mielipide.
No tännehän osui nyt näitä mummoja, jotka väittää, että kyse olisi turhamaisista liiallisista kriteereistä "ennen tyydyttiin vähempään ja hyvä kumppani osui kohdalle kun ei ollut nirso, nykyään vaaditaan liikoja eikä löydetä onnea". Ja avainsanat juoppous, väkivalta yms mainittu tärkeimpinä kritereinä. Juu, muakin opetettiin että siinä tärkeimmät kriteerit ja muun haluaminen on turhamaista. Vaikka kirjeystäväilmoituksia on ollut jo 1800-luvulla niin ei se tarkoita, että se olisi ollut yleistä ja hyväksyttyä, vaan lähinnä epätoivoisten peräkamaripoikien ja vanhojenpiikojen viimeinen oljenkorsi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme entisajan systeemi?
Entisaikana vanhemmat katsoi, kuka oli sopiva eli he loivat arvojensa mukaisen kriteeristön. Sitten kyseltiin, löytyykö sopivaa. Rakkaus tuli avioliiton yhteyteen vasta 1800-luvulla.
Ai niin, kyllä me muut olemme jo 16v iästä lähtien osanneet ajatella, mitä parisuhteelta/kumppanilta haluamme emmekä ole passiivisesti odotelleet, että joku toiveisiimme vastaava saapuisi kosioretkelle.
Mä en 16-vuotiaana ajatellut sekuntiakaan, millaisen parisuhteen tulevaisuudessa haluaisin. Enkä moneen vuoteen sen jälkeenkään. Ei ollut mitään kiirettä pariutua ja asettua aloilleen vakituiseen suhteeseen vaan halusin nauttia elämästäni. 30-vuotiashan oli siinä iässä ikäloppu ihminen, jolla kaikki kiva oli jo takana ja edessä vain tylsä perhe-elämä ja vanhuuden odottaminen :D Kun omat kolmekymppiset alkoivat lähestyä, tietenkin mieli muuttui eikä tuntenutkaan itseään ikälopuksi.
Vierailija kirjoitti:
No tännehän osui nyt näitä mummoja, jotka väittää, että kyse olisi turhamaisista liiallisista kriteereistä "ennen tyydyttiin vähempään ja hyvä kumppani osui kohdalle kun ei ollut nirso, nykyään vaaditaan liikoja eikä löydetä onnea". Ja avainsanat juoppous, väkivalta yms mainittu tärkeimpinä kritereinä. Juu, muakin opetettiin että siinä tärkeimmät kriteerit ja muun haluaminen on turhamaista. Vaikka kirjeystäväilmoituksia on ollut jo 1800-luvulla niin ei se tarkoita, että se olisi ollut yleistä ja hyväksyttyä, vaan lähinnä epätoivoisten peräkamaripoikien ja vanhojenpiikojen viimeinen oljenkorsi.
ap
Olet lukenut jotain mielikuvitusketjua selvästi. Minä näen tässä ketjussa vanhempien naisten kommentteja, joissa sanotaan, että samanlaista se on ollut sina ja että on luonnollista, että kun kasvaa teinistä aikuiseksi, myös kriteerit seurustelukumppanille tiukentuvat. Loput ovat yksilöllistä vaihtelus. Av:lla on paljon ketjuja siitä, pitääkö puoliso valita järjellä vai tunteella ja mielipiteet jakautuvat aina jyrkösti (samanikäisten kesken, kun ikä nyt tuntuu olevan sulle tärkein juttu tässä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tännehän osui nyt näitä mummoja, jotka väittää, että kyse olisi turhamaisista liiallisista kriteereistä "ennen tyydyttiin vähempään ja hyvä kumppani osui kohdalle kun ei ollut nirso, nykyään vaaditaan liikoja eikä löydetä onnea". Ja avainsanat juoppous, väkivalta yms mainittu tärkeimpinä kritereinä. Juu, muakin opetettiin että siinä tärkeimmät kriteerit ja muun haluaminen on turhamaista. Vaikka kirjeystäväilmoituksia on ollut jo 1800-luvulla niin ei se tarkoita, että se olisi ollut yleistä ja hyväksyttyä, vaan lähinnä epätoivoisten peräkamaripoikien ja vanhojenpiikojen viimeinen oljenkorsi.
ap
En mä väittänyt, että kyse olisi turhamaisista liiallisista kriteereistä. Oikeastaan taisi olla päinvastoin eli nuorena oli tärkeää, että kundi oli hyvännäköinen, hauska ja osasi viehättää. Se jos mikä on turhamaista eikä niinkään olettamus, että toisella olisi hyvä työpaikka tms. Mutta olettettavasti tuo liittyi nimenomaan nuoruuteen, koska ei ollut mikään kiire vakiintua. Aikaa tuntui olevan rajattomasti ja avioliitto sekä perheen perustaminen asioita, joiden aika olisi sitten joskus myöhemmin.
Aika oudolta tuntuu ap:n käsitys, että ensinäkemällä pitäisi tietää, onko mies kaikin puolin sopiva vai ei. Kyllä se vaatii aika monta tapailua, ennen kuin voi ajatellakaan seurustelua.
Olen noin ap:n vanhempien ikäluokkaa, joten minun pitäisi tunnistaa nuo menneen ajan arvot ja asenteet eli että kumppania ei saa etsiä, mutta ajatus minulle aivan vieras. Silloin ei ollut tietenkään tinderiä, mutta nuoret tapailivat varsinkin viikonloppuisin tansseissa ja viikolla harrastuksissa. Ja olihan silloin kirjekerhoja ja lehdissäkin kirjeenvaihtoilmoituksia eli sen ajan tinder. Mutta täytyy myöntää, että monet parit menivät naimisiin varsin ohuen tuntemisen perusteella. Harvat parit tunsivat toisensa muuten kuin viikonlopputapaamisista. Silloin ei vielä asuttu yhdessä paitsi joissakin opiskelijapiireissä vanhempien tietämättä. Mutta pakkohan se oli mennä avioon, kun esiaviollinen seksi ei ollut hyväksytty, vaikka sitä harrastettiinkin, koska lapsia syntyi liiton ulkopuolella. Itsekin olen esimerkki sellaisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millaisessa maailmassa te "minulle kelpaa kuka tahansa" -tyypit oikein olette eläneet? Kyllä minulle jo äiti aikanaan sanoi, että ei pidä edes aloittaa sellaisen kanssa, jonka kanssa onnellinen loppu ei ole todennäköinen. Ja että köyhää, juoppoa tai väkivaltaista ei kannata edes kokeilla, niille on omat ottajansa. Edes 16v iässä en kuvitellut, että olen niin surkea tyyppi, että on pakko vain hyväksyä joku, joka suunnilleen sietää minua.
Kukaan ei ole täällä sanonut kelpuuttaneensa ketä tahansa, joka suunnilleen vain sietää häntä.
Minäkin kommentoin, että olin psrikymppisenä vähemmön valikoiva. Tarkoitan sillä sitä, että riitti, kun oli hyvännäköinen poika ja kohtelias ja hän pyysi treffeille ja oli kohtuullisen mukavaa. Sitten tapailun myötä huomasin, ettei olla ihan samalla aaltopituudella eikä ole kemiaa ja laitoin poikki ja sitten sama toisen kanssa. Ei se ollut niin vakavaa, vaan ajankulua.
Kolmikymppisenä halusin vakiintua ja etsin sekä puolisoa että isää tuleville lapsilleni. Tottakai kriteerit olivat silloin paljon kovemmat ja on vaikeampi löytää sitä oikeaa. Silloin joutuu etsimällä etsimään, jotta onnistuisi saamaan sellaisen kuin haluaa.
Siitä kokemuksesta taas opin, ettei se oikea loppujen lopuksi löydy etsimällä etsimällä. Siten löytää paperilla hyvän, muttei todennäköisesti ole kemiaa.
Niinpä nelikymppisenä otin taas uuden strategian ja aloin vain pitää silmiä auki ja lopulta kohtasin miehen, jota kohtaan tunsin valtavaa kemiaa. Hän ei sopinut kaikkiin aiempiin kriteereihini, mutta on osoittautunut ylivoimaisesti parhaaksi ikinä.
Näin se menee.
Kyse on yksilön omasta kasvuprosessista ja omasta elämänvaiheesta, ei yhteiskunnasta tai aikakaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Aika oudolta tuntuu ap:n käsitys, että ensinäkemällä pitäisi tietää, onko mies kaikin puolin sopiva vai ei. Kyllä se vaatii aika monta tapailua, ennen kuin voi ajatellakaan seurustelua.
Olen noin ap:n vanhempien ikäluokkaa, joten minun pitäisi tunnistaa nuo menneen ajan arvot ja asenteet eli että kumppania ei saa etsiä, mutta ajatus minulle aivan vieras. Silloin ei ollut tietenkään tinderiä, mutta nuoret tapailivat varsinkin viikonloppuisin tansseissa ja viikolla harrastuksissa. Ja olihan silloin kirjekerhoja ja lehdissäkin kirjeenvaihtoilmoituksia eli sen ajan tinder. Mutta täytyy myöntää, että monet parit menivät naimisiin varsin ohuen tuntemisen perusteella. Harvat parit tunsivat toisensa muuten kuin viikonlopputapaamisista. Silloin ei vielä asuttu yhdessä paitsi joissakin opiskelijapiireissä vanhempien tietämättä. Mutta pakkohan se oli mennä avioon, kun esiaviollinen seksi ei ollut hyväksytty, vaikka sitä harrastettiinkin, koska lapsia syntyi liiton ulkopuolella. Itsekin olen esimerkki sellaisesta.
Muuten totta, mutta esiaviollisen seksin hyväksymisestä olen aivan eri mieltä. Olet varmaan kasvanut erilaisessa ympäristössä, oletko pieneltä paikkakunnalta tai uskonnollisesta perheestä tms?
Olen itse viisikymppinen ja minun vanhempani, jotka ovat nyt 75 v, harrastivat paljon esiaviollista seksiä.ja treffailivat vaikks kuinka montaa ennen naimisiinmenoaan. He pyörit Helsingissä yliopiston opiskelijapiireissä ja se oli siellä aivan normaalia. Kuten myös heidän vanhempiensa aikana! Ainakin tiedän isovanhempieni hyväksyneen täysin esiaviollisen seksin ja he tapasivat 1930-luvulla Helsingin yliopiston opiskelijajuhlissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Peräti merkillinen käsitys entisajasta.
Ajattelin aloittajan kirjoittavan jostain isovanhempiensa vanhempien ajasta. Minun mummoni kertoi isänsä ottaneen leskeksi jäätyään uuden vaimon kysymällä sattumalta tapaamaltaan tytöltä "lähdetkö minulle vaimoksi" ja tyttö suostui. Mummoni isä ei ymmärtänyt romantiikasta ja rakkaudesta parinvalinnassa ollenkaan. Tämä siis joskus 1910-luvulla.
Todellinen syy voi olla se, että nuorena ei ole oikein paljon arvostelukykyä. Sitä vaan jää johonkin suhteeseen se suuremmasti vaihtoehtoja ajattelematta. Pahimmassa tapauksessa jättää jopa opinnot ja työt, kun on se parisuhde tärkeintä elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Aika oudolta tuntuu ap:n käsitys, että ensinäkemällä pitäisi tietää, onko mies kaikin puolin sopiva vai ei. Kyllä se vaatii aika monta tapailua, ennen kuin voi ajatellakaan seurustelua.
Olen noin ap:n vanhempien ikäluokkaa, joten minun pitäisi tunnistaa nuo menneen ajan arvot ja asenteet eli että kumppania ei saa etsiä, mutta ajatus minulle aivan vieras. Silloin ei ollut tietenkään tinderiä, mutta nuoret tapailivat varsinkin viikonloppuisin tansseissa ja viikolla harrastuksissa. Ja olihan silloin kirjekerhoja ja lehdissäkin kirjeenvaihtoilmoituksia eli sen ajan tinder. Mutta täytyy myöntää, että monet parit menivät naimisiin varsin ohuen tuntemisen perusteella. Harvat parit tunsivat toisensa muuten kuin viikonlopputapaamisista. Silloin ei vielä asuttu yhdessä paitsi joissakin opiskelijapiireissä vanhempien tietämättä. Mutta pakkohan se oli mennä avioon, kun esiaviollinen seksi ei ollut hyväksytty, vaikka sitä harrastettiinkin, koska lapsia syntyi liiton ulkopuolella. Itsekin olen esimerkki sellaisesta.
Mistähän aikakaudesta puhut? Aloitin itse ensimmäisen seurustelusuhteeni vuonna 1978 ja kyllä siihen kuului seksi eikä se ollut edes mikään salaisuus. Ehkäisyvälineitä ostettiin ihan kuten nykyäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksi ei liity ainakaan mun aloitukseen mitenkään, ihan toissijaista harrastettiinko sitä vai ei, totta kai harrastettiin. Kylläpä te nyt takerrutte tuohon entisaikaan. On aivan paikallaan nimittää aikaa ennen tinder-aikakautta entisajaksi, koska kyse on vanhemmasta metodista. Nyt kun on aivan ok etsiä seuraa tinderistä yms, on omat kriteerit ja toiveet nousseet ihan erilailla keskiöön. Vastakohta omien toiveiden mukaisen seuran haulle ja passiiviselle "oikean vastaantulemisen" odottamiselle on tässä se, mikä sai käyttämään termiä entisaika. Älkää nyt hyvät muorit menkö sekaisin vaikka ei oikeasti tarkoitettukaan 1910-lukua.
ap
Vierailija kirjoitti:
Seksi ei liity ainakaan mun aloitukseen mitenkään, ihan toissijaista harrastettiinko sitä vai ei, totta kai harrastettiin. Kylläpä te nyt takerrutte tuohon entisaikaan. On aivan paikallaan nimittää aikaa ennen tinder-aikakautta entisajaksi, koska kyse on vanhemmasta metodista. Nyt kun on aivan ok etsiä seuraa tinderistä yms, on omat kriteerit ja toiveet nousseet ihan erilailla keskiöön. Vastakohta omien toiveiden mukaisen seuran haulle ja passiiviselle "oikean vastaantulemisen" odottamiselle on tässä se, mikä sai käyttämään termiä entisaika. Älkää nyt hyvät muorit menkö sekaisin vaikka ei oikeasti tarkoitettukaan 1910-lukua.
ap
Äitisi ikäisenä naisena en vaan edelleenkään tunnista tuota ajatusmaailmaa, josta puhut. Ensimmäinen poikaystäväni oli sehkä sellainen, jolle ei ollut tietoisia kriteerejä, koska olin itse 14-vuotias enkä tiennyt itsekään, mitä halusin! Mutta kun 19-vuotiaana muutin yliopistokaupunkiin, niin kyllä minä olin hyvinkin tietoinen siitä, millaisen miehen haluan, enkä todellakaan tyytynyt ensimmäiseen vastaantulijaan. Ja tämä tapahtui siis 1980-luvun alussa.
Nettideittailun aloitin muuten 1995, ensimmäisen parisuhteen netin kautta löysin alkuvuonna 1996. Ja ihan avoimesti kerroimme kaikille tavanneemme nettideiteissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seksi ei liity ainakaan mun aloitukseen mitenkään, ihan toissijaista harrastettiinko sitä vai ei, totta kai harrastettiin. Kylläpä te nyt takerrutte tuohon entisaikaan. On aivan paikallaan nimittää aikaa ennen tinder-aikakautta entisajaksi, koska kyse on vanhemmasta metodista. Nyt kun on aivan ok etsiä seuraa tinderistä yms, on omat kriteerit ja toiveet nousseet ihan erilailla keskiöön. Vastakohta omien toiveiden mukaisen seuran haulle ja passiiviselle "oikean vastaantulemisen" odottamiselle on tässä se, mikä sai käyttämään termiä entisaika. Älkää nyt hyvät muorit menkö sekaisin vaikka ei oikeasti tarkoitettukaan 1910-lukua.
ap
Jos tarkoittaa aikaa ennen Tinderiä, ei pidä käyttää termiä entisaika...
Mutta muuten kommenttina, että minun mielestäni aikana ennen Tinderiä oltiin paljon valikoivampia! On suorastaan kummallista, että luulet, että tinderöinti olisi tehnyt ihmiset valikoivammiksi, kun asia on täysin päinvastoin.
Ehkä sinun kannattaa kokeilla parinhakua ilman Tinderiä, niin huomaat, kuinka paljon vähemmän potentiaalisia Oikeita on tuntuu olevan olemassa. Tinderissä on paljon helpompaa esittää muuta kuin mitä on live-elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Seksi ei liity ainakaan mun aloitukseen mitenkään, ihan toissijaista harrastettiinko sitä vai ei, totta kai harrastettiin. Kylläpä te nyt takerrutte tuohon entisaikaan. On aivan paikallaan nimittää aikaa ennen tinder-aikakautta entisajaksi, koska kyse on vanhemmasta metodista. Nyt kun on aivan ok etsiä seuraa tinderistä yms, on omat kriteerit ja toiveet nousseet ihan erilailla keskiöön. Vastakohta omien toiveiden mukaisen seuran haulle ja passiiviselle "oikean vastaantulemisen" odottamiselle on tässä se, mikä sai käyttämään termiä entisaika. Älkää nyt hyvät muorit menkö sekaisin vaikka ei oikeasti tarkoitettukaan 1910-lukua.
ap
Ennen tindereitä ja deittipalstoja ihmiset joutuivat tutustumaan toisiinsa livenä. Kun tapasit ensimmäistä kertaa jonkun ihmisen, ulkoiset seikat (ulkonäkö, ilmeet, eleet, puhetyyli yms) saivat sut kiinnostumaan (tai olemaan kiinnostumatta) hänestä. Nykyisin jo ennen ensimmäistä tapaamista tietää toisesta paljon enemmän. Eli on mahdollista arvioida, kiinnostaako ylipäätään lähteä treffeille tämän kanssa vai ei. Aiemmin ei ollut etukäteen mahdollista tehdä arvioita toisen ihmisen luonteesta, kiinnostuksenkohteista, arvomaailmasta tms asioista ja vasta sen perusteella päättää, menisikö juttelemaan vai ei. Piti kohdata toinen ihminen ja ajan myötä, kun tutustui paremmin, nämäkin asiat selvisivät. Ja koska vaituisella parisuhteella, yhteisellä asuntolainalla ja lastenhankinnalla ei parikymppisenä ollut mikään kiire, saattoi tapailla sellaisiakin tyyppekä, joiden kanssa halusi pitääkin vain hauskaa eikä suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Elämä 10 vuoden päästä oli vielä niin kaukana, ettei sen ajatteluun nuorena uhrannut pahemmin aikaa.
Samaa kaikki sanonut minullekin ettei saa etsimällä etsiä. Näin sanoo varmaan he joita oikeasti miehet lähestyvät vaikka lenkkipolulla. Eli jos on siunaantunut viehättävä ulkonäkö ;)
Kaikille naisille se ei ole yhtä helppoa joten joutuu oikeasti tekemän työtä että tutustuu miehiin.
Minua ei lähestytä edes baarissa joten joudun aktiivisesti tehdä itsestäni numeroa ja hakemaan seuraa netistä. Olen myös baarissa mennyt juttelemaan miehille mutta silloin saa helpon leiman ja miehet ei ota tosissaan.
Myös kavereiden järjestämillä sokkotreffeillä on tullut käytyä mutta ne ovat aina olleet ihan hakuammuntaa. Ne miehet eivät ole olleet minusta yhtään kiinnostuneita ja treffit jäävät yleensä yhteen tai kahteen tapaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
13 sitä on kulunut jo 2 vuotta eikä kertaakaan ole ollut yhtä hirveitä riitoja ja epätoivoa kuin aikaisemmassa oli jo kahden vuoden kohdalla ollut. Jotenkin vaistoan sieltä päästä kohtalonomaiseen kumppanin löytymiseen uskovan mummon.
ap
Jos minä olen mummo, niin sitten olet sinäkin kun samoissa vuosissa mennään...
Ainakin sulla on hirveet defenssit päällä ja käyt kimppuun kärkkäästi. Jostain sekin kertoo.
Ap, minä tunnistan tuon asenteen oikein hyvin! Ja toisin kuin moni näyttää kokevan, en miellä sitä pelkästään nuoruuteen tai kokemattomuuteen liittyväksi asenteeksi. En osaa sanoa mistä johtuu, että toiset ymmärtävät hyvin mitä tarkoitat ja toisille taas ajatus ei näytä lainkaan aukeavan.
Itse kuitenkin liitän tuon asenteen ainakin maalaiseen tai pikkukaupunkilaiseen ympäristöön, uskonnollisuuteen tai vanhoillisuuteen. Minun taustaltani löytyvät nuo kaikki ja minuun on kotona ja tuttavapiirissä iskostettu täsmälleen nuo asenteet joita kuvaat. Nuorempana niitä oli vaikeampi kyseenalaistaa, koska asenne oli omassa ympäristössäni erittäin vahva eikä tarjolla ollut nettiä, joka olisi avannut mahdollisuuden keskustella näistä asioista toisenlaisten ihmisten kanssa.
Varmasti ihmisen, joka ei ole kasvanut noin takapajuisten asenteiden keskellä, on vaikea ymmärtää koko ilmiötä.
Onneksi minulla on ihan "etsitty" kumppani, mutta tiedän lapsuusympyröistäni ihmisiä, jotka ovat käyneet läpi tuon ap:n kuvaamaan merkillisen puoliväkisin rakennetun parisuhdekuvion, jotkut jopa monta kertaa ja ihan kypsässä iässä.
Ja tämä ei ole muinaishistoriaa, olen nelikymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Samaa kaikki sanonut minullekin ettei saa etsimällä etsiä. Näin sanoo varmaan he joita oikeasti miehet lähestyvät vaikka lenkkipolulla. Eli jos on siunaantunut viehättävä ulkonäkö ;)
Kaikille naisille se ei ole yhtä helppoa joten joutuu oikeasti tekemän työtä että tutustuu miehiin.
Minua ei lähestytä edes baarissa joten joudun aktiivisesti tehdä itsestäni numeroa ja hakemaan seuraa netistä. Olen myös baarissa mennyt juttelemaan miehille mutta silloin saa helpon leiman ja miehet ei ota tosissaan.
Myös kavereiden järjestämillä sokkotreffeillä on tullut käytyä mutta ne ovat aina olleet ihan hakuammuntaa. Ne miehet eivät ole olleet minusta yhtään kiinnostuneita ja treffit jäävät yleensä yhteen tai kahteen tapaamiseen.
Minä tapasin aviomieheni menemällä tekemään aloitteen baarissa. Aloitteen tekeminen on hyvä juttu naiselle, kyllä se kannattaa. Kukaan ei tietenkään saa jokaista, ketä yrittää, mutta eithän miehetkään saa. Aloitteen tekeminen kuitenkin lisää mahdollisuuksia saada mies ihan suunnattoman paljon. Ja ne aloitteita tekevät miehet ovat usein muuten paatuneita naistenmiehiä, eikä heistä ole vakituisiin suhteisiin, pelkkiin yhden yön suhteisiin vain. Eli jatka vain aloitteiden tekemistä!
Millaisessa maailmassa te "minulle kelpaa kuka tahansa" -tyypit oikein olette eläneet? Kyllä minulle jo äiti aikanaan sanoi, että ei pidä edes aloittaa sellaisen kanssa, jonka kanssa onnellinen loppu ei ole todennäköinen. Ja että köyhää, juoppoa tai väkivaltaista ei kannata edes kokeilla, niille on omat ottajansa. Edes 16v iässä en kuvitellut, että olen niin surkea tyyppi, että on pakko vain hyväksyä joku, joka suunnilleen sietää minua.