Mikä on pahinta mitä olet sanonut lapsellesi?

Äitini huusi minulle että oli oma vikani kun isäpuoli hyväksikäytti minua.

"Mees nyt pikkuhuo*a sinne huoneeseesi!"

Äitini sanoi, kun olin teini-ikäinen " sulla on niin vittumainen luonne, ettet koskaan miestä saa itelles ". No, väärässä oli.

Vierailija kirjoitti:

Pahinta mitä olen sanonut lapselle on ollut "älä huuda/itke" ja "mene pois". Lohdutin lasta kyllä sen jälkeen kun olin itse rauhoittunut. Meillä on neljä ja esikoiselle olen ollut liian ankarin.

Omista vanhemmista toinen sanoi vaikka ja mitä sillä oli psykoositaipuvainen alkoholisti ja toinen jäi vähän etäiseksi. Hänellä taas oli lapsuus rankimmasta päästä, joten ymmärrän, että läheinen suhde on hänelle vaikea.

Minäkin olen sanonut, että lopeta se itkeminen jo kun ei tuota jaksa kuunnella. 3-vuotias uhmaikäinen tuntuu vääntävän itkua vähän väliä, niin jossain vaiheessa vain menee kuppi nurin.

Jo on mietoa settiä useimmat. Mitä nyt tuollaisesta, että mene pois? Kuka nyt lapselleen ei olisi tuollaista välillä sanonut`?

Itse olin niin sekaisin kaikesta, että 3- ja 5-vuotiasta uhkailin lähtemiselläni. Se on paljon pahempaa kuin lapsen haukkuminen tai tilapäinen torjunta. 

Olin ovella ja sanoin, että koskaan en enää tänne tule. Pienempi sitten itkua pidellen kysyi, että voitko kuitenkin joskus soittaa... 

Siihen se lähtö jäi. 

Vanhemmat hakkas ja sanoi että mut pitäis heittää alas portaita... Olin jotain 8v. Onneks talossa ei ollu portaita, niin tyytyivät lyömiseen. :D Onneks ei tarvii olla enää tekemisissä niiden kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olet aivan kuin isäsi, yhtä jääräpäinen ja ilkeä! Mene pois kiusaamasta, mä en jaksa sua enää!"

Murkkuikäisellä tyttärelläni oli todella hankala ja vaikea päivä. Pitkän kiukuttelun ja riitelyn jälkeen en enää jaksanut, vaan tuskastuin häneen. Tuli sanottua pahasti. En olisi saanut sanoa niin.

Minulla ja miehelläni on etäiset välit, vaikka olemme edelleen naimisissa, tämä tuntuu tappitilanteelta. Varmasti meidän tulehtunut tilanne vaikuttaa lapseen.

Kun tilanne rauhoittui, kävin pyytämässä tyttäreltä anteeksi. Halattiin ja puhuttiin asioita selväksi. Itselleni jäi kuitenkin omatunto vaivaamaan vielä pitkäksi aikaa. Nykyään valitsen sanani huolellisemmin.

Minusta lapsi oppi tuosta tilanteesta ennemmän kuin olisi oppinut jos olisit aina meittinyt sanojasi huolellisemmin. Ihminen on rakastamisen arvoinen vaikka kaikki ei aina menisi tismalleen oikein ja virheillekin on tilaa ja niistä selviää puhumalla ja pyytämällä anteeksi.

Itse ajattelin, että toista vanhempaa ei ikinä eikä milloinkaan saisi lapselle mollata. En ymmärrä mitä tilanteessa olisi voinut oppia... Ehkä sen, että äidillä palaa kiinni, eikä pidä lapsen isästä, eikä nähtävästi tällä hetkellä siis lapsestaankaan. Kyllä sanoja pitää harkita, ne jäävät mieleen. Näitä asioita terapioissa käydään aikuisena lävitse, kun lapsena ei olla siihen kyetty.

Ei pitäisi olla vaikeaa olla käyttämättä rumia sanoja toista kohtaan. Ihmiset usein eivät osaa erottaa ihmistä ja tekoa toisistaan. Tässä tapauksessa mentiin koko ajan henkilökohtaiselle tasolle ja aikuinen hyökkäsi lasta vastaan. On eri asia sanoa: tämä on ilkeää käytöstä, kuin että sinä olet ilkeä. "Mene pois" tuo tunteen hylkäämisestä. "Mä en jaksa sua". "Mä en jaksa käytöstäsi" on aivan eri asia. Ei kannata mennä henkilökohtaiselle tasolle. Kunpa me kaikki osaisimme pitäytyä poissa siltä tasolta ja erottaa ihminen ja teot toisistaan.

Mulle pahin mitä äiti on sanonut oli, että näytän lutkalta. Paita ei peittänyt peppua ja tämä syy. Olin ehkä 10 vuotias. Noihin aikoihin aika usein sanoi mun näyttävän lutkalta/huoralta. Kiitos, äiti.

Nykyään meillä on hyvät välit, mutta tekisi mieli kysyä mikä sai hänet sanomaan noin rumasti pienelle tytölleen.

Vierailija kirjoitti:

Äitini huusi minulle että oli oma vikani kun isäpuoli hyväksikäytti minua.

Voi suakin rakasta ihmistä, mitä olet joutunut kokemaan. Kamalaa, että mitään tehtyä ei tekemättömäksi saa.

Itkettää, kun lukee näitä juttuja.

Paljon sulle voimia ja iso halaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olet aivan kuin isäsi, yhtä jääräpäinen ja ilkeä! Mene pois kiusaamasta, mä en jaksa sua enää!"

Murkkuikäisellä tyttärelläni oli todella hankala ja vaikea päivä. Pitkän kiukuttelun ja riitelyn jälkeen en enää jaksanut, vaan tuskastuin häneen. Tuli sanottua pahasti. En olisi saanut sanoa niin.

Minulla ja miehelläni on etäiset välit, vaikka olemme edelleen naimisissa, tämä tuntuu tappitilanteelta. Varmasti meidän tulehtunut tilanne vaikuttaa lapseen.

Kun tilanne rauhoittui, kävin pyytämässä tyttäreltä anteeksi. Halattiin ja puhuttiin asioita selväksi. Itselleni jäi kuitenkin omatunto vaivaamaan vielä pitkäksi aikaa. Nykyään valitsen sanani huolellisemmin.

Tätä minä en ymmärrä miksi niitä vihaisia tunteita ei vain saisi sanoa? Jos sanoo jotain äkkiväärää tärkeämpää on puhua tilanne läpi kun tilanne on rauhoittunut, kuin suojella lasta niiltä tunteilta ja opettaa sille lapselle, että koko ajan pitäisi olla kivaa.

Mulla taas oli semmoinen kasvatus lapsena että itsehän ei missään nimessä saanut vanhemmille näyttää niitä omia tunteita. Heti tuli tukkapöllyä (tai ainakin ankaraa sanomista) jos niille meni ääntä korottamaan tai jonkun haukkumasanan sanomaan.

Nykyaikana vaan ärsyttää nähdä esim jossain kaupungilla näitä näkyjä joissa joku lapsi tyyliin lyö ja haukkuu vanhempaansa, mutta tää vanhempi itse on vaan ihan tonnin seteli ilme naamalla. Millaisiahan niistäkin lapsista tulee sitten esim. koulussa ja/tai aikuisina.

Vaikka mua edelleen viiksettää se että itse en ikinä saanut tunteitani ilmaista vanhemmille niin silti tuollaisiin edellä mainitsemiin tilanteisiin nähden olen kyllä iloinen että olen itse saanut tuollaisen terävän kasvatuksen.

Vierailija kirjoitti:

Äitini huusi minulle että oli oma vikani kun isäpuoli hyväksikäytti minua.

Olen pahoillani. Toivottavasti ymmärrät, että tapahtunut ei ollut millään tavalla sinun syysi vaan kaikki syy on (toivottavasti entisessä) isäpuolessasi. En ymmärrä miten äiti voi olla noin julma lapselleen. Toivon, että olet saanut elämäsi järjestykseen tapahtuneesta huolimatta. Sympatiani ovat täysin puolellasi, olen myös kokenut saman. Onneksi en isäpuolen vuoksi, mutta muutoin sellaisen ihmisen, johon pitäisi voida luottaa.

Lapsi kiukutteli ja sanoin, että nyt minä lähden. Otin avaimet ja menin rappukäytävään. Kuulin itkun ja tulin sekunneissa takaisin.

Kunpa tuo olisi jäänyt tekemättä. Kamala, kamala olin. 

En olisi muistanut ilman tätä ketjua.