”Haluaisin edes kerran kuussa kahvilaan...” Miten köyhyys määritellään?

Aika harvoin käyn kahvilassa vaikka olen työssäkäyvä ja hyvin toimeentuleva.

Pääsääntöisesti kahvilan kahvi on pahaa ja pulla kuivunut käntty, kakkupala pakasteesta jne. Mieluummin keitän hyvän kahvin kotona ja syön itse leivotun korvapuustin.

Just eilen mietin tätä aihetta, kun luin täällä taas kerran miten jollain koululaisella ei ole kertoa kivoja juttuja kesälomareissuista. Aivan kuin jokaisen olisi pakko reissata ollakseen riittävä koulussa.

Me olemme aivan työssäkäyvä perhe. Mutta ei mitään suurituloisia, joten ei meillä reissailla kesälomalla eikä muilla lomilla. Ei ole lapsilla hienoja kertomuksia ulkomaanmatkoista, joita kirjoittaa syksyn ensimmäiseen ainekirjoitukseen.

Mutta asia ei ole ikinä ollut ongelma. Lapset eivät ole ikinä valittaneet asiasta. Enkä ole heille opettanut, että ollisimme jotenkin surkeita, kun emme matkaile. Sen sijaan juttelen lasten kanssa kesäloman lopulla, että miltä kesäloma tuntui, oliko kivaa, mitä jäi mieleen. Muistutan heitä niistä tekemisistä, joita eivät enää muistakaan. Muistelemme yhdessä vaikkapa jotain pyöräilyreissua, kun sadekuuro kasteli meidät, ja oli hassua riisua märät vaatteet suoraan pyykkikoneeseen.

Näin lapsilla on materiaalia, kun kysytään mitä teki kesälomalla. Ei haittaa mitään, vaikka ne kalleimmat elämykset puuttuvat. Asenne ratkaisee, ei käytettävissä oleva rahamäärä.

Kyllä työssäyvätkin pitävät kahviloita monasti tuhlauksena ja marketista saa kahvikupin eurolla.

Minä olen Suomen mittakaavassa köyhä ja käyn kahviloissa.

Kahviloiden ideana ei ole se kahvi ("kotona juo halvemmalla"), vaan kahvikupin ostamalla lunastaa oikeuden istua mukavassa penkissä, nätiksi laitetussa miljöössä jossa voi seurailla kaupungin elämää. Osa ei näe tässä mitään kivaa, osa taas nauttii tästä ja sen takia rakastaa kahviloissa käymistä. Itselleni se on suuri elämys ja elämän rikkautta. Saatan käydä yksinkin kahvilassa, useimmiten näen samalla ystäviä.

En osta leivoksia, ne ovat epäterveellisiäkin niin eipä tuo haittaa. Ostan tavallisen kahvin tai teen, ja monissa paikoissa santsikuppi kuuluu hintaan.

Säästän rahani tähän niin että muut harrastukseni ovat ilmaisia: kirjasto, juokseminen, kotona jumppaus, kuntopuistot yms. Alkoholia en juo, tupakkaa en polta. Tingin myös ruoasta vaikka terveellisesti syön kyllä: mieluummin nautin rauhassa kahvilamiljööstä kuin teen kotona pari euroa kalliimpaa ruokaa joka on vartissa kuitenkin syöty.

Vähävaraisena yh.na minä laitan vuoden menot ylös. Kun kausi on loppu, katsotaan tarvitaanko ensi talvena talvitakkia jne.

Sitten sitä etsitään koko kesä ja ostetaan , jos löydetään mieluisa . Ja maksetaan muutama euro.

Puhelin on se, mikä pitää olla tiettyä merkkiä, mutta eipä juuri muissa ole väliä.

Ja vuosien varrella on löytynyt oikea myyjä. Perhe asuu samassa kaupungissa, mutta käyvät eri koulua ja lapsilla on ikäeroa pari v. Kun heillä jää pieneksi, se on meillä sopiva.

Kahvilassa käynti ? Me harrastetaan talvisin edelleenkin pulkkaretkiä. Viimeksi oli myös poikani yläkoululainen kaveri mukana.

Eväät mukaan, lämmintä päällä . Oltiin varmaan 3 h mäessä, tultiin kotiin lounaalle ja mentiin vielä pariksi tunniksi takaisin. Pojan äiti soitti ja kertoi pojalla oli ollut todella hauskaa.

Kun keksii mukavaa tekemistä, ei rahaakaan mene. Hyvin suunniteltu jne.

Itse olen ollut treffeillä piknikillä . Mies vei ekaksi ravintolaan ja kerroin vien seuraavalla kerralla syömään.

Oli viltti, pöytäliina, pieni radio, servetit, kunnon veitset ja haarukat jne. viinilasit jne.

Oltiin monta tuntia ja lähdettiin, kun kynttilä sammui. Tuli ns valomerkki.

Kommentin oli kirjoittanut nuori (teini?)

Varmaan hänen kouluporukoissaan käydään istumassa kahvilassa? Ehkä jopa Starbucksilla tmv.

Omakin ensireaktio oli, että käyn ’kahvilassa’ n kerran vuodessa - kyläily kotona on paljon halvempaa ja tarjoilusta saa paremman edullisemmin ja siellä voi luuhata koko päivän. Meidän nuoret eivät käy kahviloissa koskaan.

Mutta tuo kirjoittaja ’Kaisa 15v’ (tmv) kokee, ettei pysty tekemään sitä jotain asiaa mitä hänen viiteryhmänsä ’kaikki muut’ Tekevät.

Sinällään erittäin surullista, ja saattaa aiheuttaa Kaisan syrjäytymistä - mutta toisaalta, mitä kaikkea voidaan oletetaan ’yhteiskunnan tarjoavan’ - mitkä ovat ne ’sosiaalisen elämän ihmisoikeudet’ ? Kaikki me tiedämme, että perheköyhyydessä on monenlaisia taustoja ja merkittävässä osassa lasten/nuorten osattomuutta on kyse aikuisten kyvyttömyydestä hyvään rahankäytölliseen vanhemmuuteen. Montaa Kaisaa ei yhtään auttaisi se, että yhteiskunta antaisi hänelle 20€/kk kahvilatukirahaa, koska sitäkään ei voi korvamerkitä. Ja perheellä saattaa olla oikeita tärkeämpiäkin rahanreikiä (esim Kaisan uudet kengät) - tai toki se mutsin röökiaski myöskin.

Minäkään en osaa ehdottaa hyvää ratkaisua, mutta toivoisin että Kaisakaan ei jäisi osattomaksi nuoruudesta!

Jos oikein ymmärsin tuossa kyselyssä oli kysymys hyvin nuorista ihmisistä. Luulen, että kahvilassa käynti on nuorelle lähinnä sosiaalinen tapahtuma. Ei sinne kuitenkenkaan voi mennä istuskelemaan, jos ei ole rahaa, millä ostaa vaikka kahvikupin.

Tuossa tuskin on kyse juurikin kahvilassa käynnistä vaan se nyt sattui olemaan kyseisen lapsen haluama asia johon hänellä ei ollut varaa. Eikä kyse ollut jokapäiväisestä kahvilassa käynnistä vaan kerran kuussakaan ei ollut varaa. Köyhyys on juurikin sitä että ei voi tehdä/saavuttaa haluamaansa asiaa rahasyistä. Yki voi pitää elokuviin pääsemistä tärkeänä, toinen harrastusta ja kolmas uutta pyörää.

”Haluaisin edes kerran kuussa kahvilaan...” tarkoittaa, haluasin että minulla oli kerran kuussa 7 euroa, jonka voin käyttää juuri mten haluan ja ilman että se on muusta pois.

Eli kahvilla käynti on vain esimerkki asiasta, johon ei ole varaa.

Jokainen voi miettiä omaa suhteellista köyhyyttään / hyvätuloisuuttaan sillä, että millasisen rahasumman voi kuussa käyttää ei välttämättömiin menoihin.  Tai vastaavasti paljonko käytät kuussa ei välttämättömiin menoihin.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Kyllä sää on tänäänkin hieno. Lähdet kävelylle n.10 kilsaa kävelet on kuule aivot tuulettunu ja nautit auringosta. Jos sulla on pyörä niin ajelet saman sit. Käyt kirjastossa, gallerioissa taidenäyttelyt ei maksa mitään. Tapahtumia on kuule joka kaupunginosassa ilmaseksi. Oli tossa iltsikassa kerran yks työtön joka keksi kävellä kaikki kadut eri asuinalueella. Keksit kyllä jotain. Ulos istumasta nyt tai sit teet treenin kotona. Ite olen tehnyt puntit vesikanistereista niitä täs nostelen aamuin illoin.  Kyllä tää rahattomuus kaivertaa, mutta itse sain vapaaehtoistyön kautta itseni liikkeelle ja mielekästä tekemistä. Tsemppiä

Jos tuo on köyhyyden määritelmä, niin olen köyhä. Toisaalta minulla ei ole mitään tarvetta käydä kahviloissa kuin ehkä pari kertaa vuodessa. MUTTA - ymmärrän tuon pointin kyllä siinä mielessä, että jos haluaisi käydä kahvilla eikä siihen ole varaa, niin kyllähän se on varmaan jonkinlainen köyhyyden mittari. Kyllä minullakin voisi tulla raharaja vastaan, jos haluaisin käydä paljon ravintoloissa tai kahviloissa.

Vierailija kirjoitti:

Jos yhteiskunta kustantaa asunnon, lapsilisää, varhaiskasvatuksen, lääkkeet, silmälasit, vaatteet, lääkärikäynnit, tarvittaessa ruokaa ja siihen päälle vielä kahvilat, Netflixit ja HBO:tkin niin ei houkuta enää vuorotyö pienellä palkalla t. Sairaanhoitaja :D

Eikö sinulla pienituloisena sairaanhoitajana oli oikeus noihin samoihin etuihin? Ei kait sairaanhoitajan ammatti ole este.

Ja ihan tiedoksi, voi hakea asumistukea, lapsilisä saavat kaikki, tulotasosta riippumatta, voit käyttäå julkista terveydenhoitoa, siinä missä muutkin, samoin varhaiskasvatusta jne.

Ja yhteiskunta on maksanut sinun koulutuksen ja maksaa jopa palkan, lomarahat, työterv.hoidon, työvaatteet jne.

Vierailija kirjoitti:

Kommentin oli kirjoittanut nuori (teini?)

Varmaan hänen kouluporukoissaan käydään istumassa kahvilassa? Ehkä jopa Starbucksilla tmv.

Omakin ensireaktio oli, että käyn ’kahvilassa’ n kerran vuodessa - kyläily kotona on paljon halvempaa ja tarjoilusta saa paremman edullisemmin ja siellä voi luuhata koko päivän. Meidän nuoret eivät käy kahviloissa koskaan.

Mutta tuo kirjoittaja ’Kaisa 15v’ (tmv) kokee, ettei pysty tekemään sitä jotain asiaa mitä hänen viiteryhmänsä ’kaikki muut’ Tekevät.

Sinällään erittäin surullista, ja saattaa aiheuttaa Kaisan syrjäytymistä - mutta toisaalta, mitä kaikkea voidaan oletetaan ’yhteiskunnan tarjoavan’ - mitkä ovat ne ’sosiaalisen elämän ihmisoikeudet’ ? Kaikki me tiedämme, että perheköyhyydessä on monenlaisia taustoja ja merkittävässä osassa lasten/nuorten osattomuutta on kyse aikuisten kyvyttömyydestä hyvään rahankäytölliseen vanhemmuuteen. Montaa Kaisaa ei yhtään auttaisi se, että yhteiskunta antaisi hänelle 20€/kk kahvilatukirahaa, koska sitäkään ei voi korvamerkitä. Ja perheellä saattaa olla oikeita tärkeämpiäkin rahanreikiä (esim Kaisan uudet kengät) - tai toki se mutsin röökiaski myöskin.

Minäkään en osaa ehdottaa hyvää ratkaisua, mutta toivoisin että Kaisakaan ei jäisi osattomaksi nuoruudesta!

Eivät läheskään kaikki Kaisan ikäiset käy joka kuukausi kahvilassa. Kaisa haluaisi kuitenkin kuulua niihin porukoihin, joissa käydään. Kaisalle ei kelpaa kavereiksi sellaisten vanhempien lapset, jotka maksavat asuntolainojaan tai investoivat rahansa mieluummin muuhun kuin teiniensä kahvilakäynteihin. 

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tuskin on kyse juurikin kahvilassa käynnistä vaan se nyt sattui olemaan kyseisen lapsen haluama asia johon hänellä ei ollut varaa. Eikä kyse ollut jokapäiväisestä kahvilassa käynnistä vaan kerran kuussakaan ei ollut varaa. Köyhyys on juurikin sitä että ei voi tehdä/saavuttaa haluamaansa asiaa rahasyistä. Yki voi pitää elokuviin pääsemistä tärkeänä, toinen harrastusta ja kolmas uutta pyörää.

Olen täysin eri mieltä. Köyhyys on olla janoinen, nähdä nälkää, ei kotia, ei vaatteita, ei suihkua. Ei yhteiskuntaa joka välittää edes hieman ja nolla prosenttia saada mistään rahaa paitsi varastamalla.

Suomessa EI ole köyhiä.

En käy "kahviloissa" vaikka ei ole rahasta kiinni. Maksaisi toki enemmän kuin päivän ruuat ja olisi epäterveellistä, suola- tai sokeripommi. Lisäksi ei kai niistä nykyään edes saa kahvia mustana tai maidolla, vaan teini"barista" alkaa wittuilla supvein tyyliin.

Niin, taitaa tuo köyhyys olla suhteellista näissä tapauksissa. Nykyään PITÄÄ päästä ulkomaanreissulle kerran vuodessa, PITÄÄ päästä ulossyömään kerran kuussa, PITÄÄ olla merkkivaatteita, PITÄÄ olla harrastuksia, PITÄÄ uudet puhelimet jne.

Olen kai sitten itsekin köyhästä perheestä koska emme käyneet ulkomaanmatkoilla kertaakaan, emme IKINÄ käyneet ulkona syömässä, äitini osti kaupasta vain halpoja ruokia, uusia vaatteita sain joskus ja ne oli jostain Halpa Hallin alennus laarista 50% aleesta toivottomia rääsyjä tai kirpparilta (ja sain shoppailu rahaa kerran vuodessa 20€), minulla ei myöskään ollut mitään harrastuksia ja leffassa kävin 2 kertaan koko nuoruuteni aikana (ja sentään silloin leffalipun oli halpoja!). En kumminkaan kokenut olevani niin eriarvoinen muihin nähden tai että mahdollisuuteni olisivat muita huonommat vaikka kavereillani oli harrastuksia, tekivät ulkomaanmatkoja ja heillä oli uusia vaatteita/kännyköitä. Asiat olivat vain niin. Ajattelin että sitten kun on työpaikka niin sitten on rahaa ostaa omia vaatteita, matkailla ja käydä harrastuksissa kun huvittaa. Kyllä nykyajassa on jotain vikaa jos nuoret ajattelevat ulkomaanmatkat ja muut huvitukset KUULUU välttämättömästi elämään. Muistan ihmetelleeni asiaa jo kun täällä tai jossain oli keskustelu missä joku äiti harmitteli kun rahaa ei ole tehdä reissua kesällä tai maksaa huvipuistoon kausilippua jotta lapset saisivat muiston ja kerrottavaa kesästä kavereilleen. Herran jestas, ei se mikään välttämättömyys ole! Eihän se tietty hauskaa ole jos kavereilla on varaa ja itse ei pääse mihinkään, mutta kyllä pitäisi tärkeysjärjestykseen saada asiat ja ymmärtää että tärkeintä on katto pään päällä ja ruoka pöydässä....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentin oli kirjoittanut nuori (teini?)

Varmaan hänen kouluporukoissaan käydään istumassa kahvilassa? Ehkä jopa Starbucksilla tmv.

Omakin ensireaktio oli, että käyn ’kahvilassa’ n kerran vuodessa - kyläily kotona on paljon halvempaa ja tarjoilusta saa paremman edullisemmin ja siellä voi luuhata koko päivän. Meidän nuoret eivät käy kahviloissa koskaan.

Mutta tuo kirjoittaja ’Kaisa 15v’ (tmv) kokee, ettei pysty tekemään sitä jotain asiaa mitä hänen viiteryhmänsä ’kaikki muut’ Tekevät.

Sinällään erittäin surullista, ja saattaa aiheuttaa Kaisan syrjäytymistä - mutta toisaalta, mitä kaikkea voidaan oletetaan ’yhteiskunnan tarjoavan’ - mitkä ovat ne ’sosiaalisen elämän ihmisoikeudet’ ? Kaikki me tiedämme, että perheköyhyydessä on monenlaisia taustoja ja merkittävässä osassa lasten/nuorten osattomuutta on kyse aikuisten kyvyttömyydestä hyvään rahankäytölliseen vanhemmuuteen. Montaa Kaisaa ei yhtään auttaisi se, että yhteiskunta antaisi hänelle 20€/kk kahvilatukirahaa, koska sitäkään ei voi korvamerkitä. Ja perheellä saattaa olla oikeita tärkeämpiäkin rahanreikiä (esim Kaisan uudet kengät) - tai toki se mutsin röökiaski myöskin.

Minäkään en osaa ehdottaa hyvää ratkaisua, mutta toivoisin että Kaisakaan ei jäisi osattomaksi nuoruudesta!

Eivät läheskään kaikki Kaisan ikäiset käy joka kuukausi kahvilassa. Kaisa haluaisi kuitenkin kuulua niihin porukoihin, joissa käydään. Kaisalle ei kelpaa kavereiksi sellaisten vanhempien lapset, jotka maksavat asuntolainojaan tai investoivat rahansa mieluummin muuhun kuin teiniensä kahvilakäynteihin. 

Teinit ovat massaihmisiä. Tietenkin he haluavat tehdä samaa kuin muutkin (luokka?)kaverit.

Oikeastiko nyt katsot etuoikeudeksesi lytätä ’Kaisan’ koska hän muka haluaa hengata ’väärien ihmisten’ kanssa???

Meillä maksetaan asuntolainaa ja investoidaan muihin asioihin ja teinit eivät ikinä ehdi mihinkään kahviloihin KOSKA he harrastavat ja perheenä teemme paljon muutakin yhdessä - mutta Kaisalla tuskin on edes varaa harrastaa (joojoo luistelemassa voi käydä ja kirjastossa jne , mutta mitään sellaista ’yhdessä muiden teinien kanssa ryhmäharrastusta’)

Millainen puhelin Kaisalla mahtaa olla?

"Lapsiköyhyyden taltuttamiseksi Pelastakaa Lapset Ry penää päättäjiltä esimerkiksi maksuttoman toisen asteen toteutumista, mielenterveyspalveluita ja lapsille mahdollisuutta ainakin yhteen harrastukseen."

Vai penää? Eikö sitä velkaa valtiolla jo riitä? Mutta kyllä minäkin niin paljon mieluummin käyttäisin sitä velkaa s u o m a l a i s t e n lasten harrastuksiin kuin johonkin vi tun kehitysmaa-apuun ja pakoloisille.

Köyhyydessä on pahinta se, että se sulkee niin monia ovia.

Ne, joilla olisi varaa, mutta eivät käy kahviloissa, konserteissa, kampaamoissa, mitä tahansa heillä kuitenkin ovi avoinna mennä niihin.

Enkä lainkaan usko, että on olemassa ihmisiä, joilla ei ole MITÄÄN tarvetta mihinkään muuhun kuin työssäkäymiseen, riittävään ruokaan ja uneen. Eikä se ole edes tarkoituskaan.

Jos se ei ole kahvila se on ehkä urheilu, metsästys, keräilyharrastus tms. johon menee rahaa.

Ajatellaan vankilaa. Siellähän ihminen saa kaiken tarvitsemansa, ei hänellä siellä ole mitään hätää. Jopa ei tarvitse huolehtia laskuista eikä ruuanlaitosta, kaikki tulee valmiina.

Ainut on se, että ovesta ulos ei pääse vapaasti kulkemaan ja siellä on vartijat valvomassa mitä teet.

Kuka sanoo, että ei ymmärrä miksi se vankila nyt on niin kurja paikka, eihän ihminen tarvitse kuin perusasiat, en minäkään kaipaa mitään vapautta mennä vapaasti ulos ja sisään. Voisin ihan hyvin vankilassa.

Niin, ihminen voi vapaaehtoisesti olla kotonaan vaikka viikon menemättä ulos eikä se tressaa.

Mutta kun se kotiovi on lukittuna ja vartioituna ettei voi ja ihminen sen tietää ettei pääsekään, niin varmaan alkaa ahdistaa ja kaivata juuri sitä asiaa mitä ei voi tehdä.

Se on juuri se, ettei voi itse valita, ei voi hallita omaa elämäänsä vaan sitä hallinnoi joku muu.

Köyhyys on juuri se "vanginvartija" ja lukittu ovi joka hallinnoi ihmisen elämää.

Ajatelkaa itse, jos teillä omassa elämässänne suurin osa normaaliasioista olisivatkin niiden lukittujen ovien takana.

Turha tätä on selittää, ne jotka tajuavat niin tajuavat ja ne jotka ei tajua tai ei halua tajuta eivät tajua.

Kunhan kirjoitin.