”Haluaisin edes kerran kuussa kahvilaan...” Miten köyhyys määritellään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä erottaa kohta elämänkoululaisen korkeakoulutetusta jos tämän lapsillekin aletaan jo kustantaa harrastukset, merkkivaatteet ja kahvilassa istuskelu ettei eroa muista? Ei hitto sentään. Täällä ei kyllä kannata pian kenenkään opiskella tai tehdä ylipäänsä yhtään mitään kun kaikki samat asiat saa hopeatarjottimella eteen, vaikka vetäisi pussikaljaa kaikki ne vuodet kun toiset opiskelee. Juuri näin se köyhyys periytyy kun ei opeteta itse hoitamaan asioitaan, vaan totutaan jo lapsuudesta siihen, että jollain muulla on aina vastuu ja muut hoitaa vaikkei itse pistäisi tikkua ristiin. Jos haluat jotain, sovitat kulusi ja menosi itse, säästät ja hoidat asian itse. Täällä kyllä passaataan köyhälle nenän eteen ilmainen koulutus, asunto, lapsilisää, varhaiskasvatus, lääkkeet, silmälasit, vaatteet, neuvolat, lääkärikäynnit, ruokakin tarvittaessa... Että kahvilat voinee jäädä ihan vanhemman omalle vastuulle.

Entäs ne, jotka ovat opiskelleet korkeakoulututkinnon eivätkä silti saa työtä?

Älä ole niin kapeakatseinen, opiskelu ja toimeliaisuus ja yrittelijäisyys eivät takaa tässä maassa yhtään mitään. Työttömiä on ahkerissa tohtoreissakin. Ja harvalla oikeesti on varaa ylimielisyyteen työn suhteen, kun se saavutettu paikkakin voidaan viedä alta.

Korkeakoulutettu voi helposti lähteä ulkomaille töihin.

Minä en ole köyhä, enkä edes pienituloinen, vaan bruttopalkka on yli 4000 €. Mutta en minä käy kerran kuussa kahvilassa, enkä ole koskaan moista kokenut tarpeelliseksi elääkseni ihmisarvoista elämää. Käymme ulkona syömässä ehkä 3-5 kertaa vuodessa, kahvilassa ihan satunnaisesti - kesäisin useammin, talvella ei välttämättä kertaakaan moneen kuukauteen.

Olen työurani aikana tienannut kaikkea mahdollsita ensimmäisen tutkimusavustajan alhaisen palkkani (1680 €) ja nykyisen, hyvän palkkani väliltä. Lisäksi olen aikanani ihan tarpeeksi monta vuotta elellyt opintotuella ja kesä/iltatöiden palkoilla. Koskaan en ole kokenut, että jäisin mistään paitsi, vaikka totta kai jokaisessa elämän vaiheessa on pitänyt ne menot suhteuttaa niihin tuloihin. Jos palkka on pieni tai rahaa muuten vähän, ei voi valitettavasti saada kaikkea. Niin se vain on. Kahvilat, ulkomaanmatkat, muotivatteet jne. eivät ole mikään yleinen ihmisoikeus, eivätkä ihmisarvoisen saati onnellisen elämän edellytys. Jotain on pahasti pielessä suomalaisessa yhteiskunnassa, kun tuntuu, että ihmiset olettavat, että jokaisen pitäisi olla jotenkin lätökohtaisesti oikeutettu luksukseen ja jos ei ole, se on yhteiskunnan vika.

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole kuvitelmasta, että kaikki muut käy koko ajan kahvilassa. Ei köyhät ole sentään tyhmiä. Kyllä lapsikin tajuaa, että kaverit voi silloin tällöin ilman ongelmia käydä kahvilassa, mutta itse ei siihen voi. Turha tulla vänkäämään asiasta, jonka jokainen köyhä voi omin silmin nähdä.

Sä et tajunnut mun kirjoituksen pointtia. Se oli se että asiat näyttävät houkuttelevammilta kun niihin ei ole varaa. Sitten kun on rahaa tilillä, ei olekaan oikeastaan niin tärkeää se käykö kahvilla kahvilassa vai ei. Tärkeämpää on tunne siitä että olisi mahdollisuus niin tehdä halutessaan.

On ihan eri asia hyvätuloisen kitkutella pienillä kuluilla, kun tietää että tarvittaessa hammaslääkäriin pääsee yksityiselle samantien ja siitä on varaa maksaa. Uuden jääkaapin voi temppuilevan tilalle hankkia, jos jääkaappi hajoaa. Vaikka hyvätuloinen pihistelisi miten, tilanne on silti erilainen kuin oikeasti köyhällä, koska se tärkein ero on valinnanmahdollisuuden puuttuminen.

Ei ole kyse siitä että en mene kahville, koska säästän rahan johonki muuhun. Kyse on siitä ettei ole sitä valinnanmahdollisuutta.

Kahvila on niitä täysin turhia menoeriä,kahvipaketin hinta yhdestä kahvimukista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä erottaa kohta elämänkoululaisen korkeakoulutetusta jos tämän lapsillekin aletaan jo kustantaa harrastukset, merkkivaatteet ja kahvilassa istuskelu ettei eroa muista? Ei hitto sentään. Täällä ei kyllä kannata pian kenenkään opiskella tai tehdä ylipäänsä yhtään mitään kun kaikki samat asiat saa hopeatarjottimella eteen, vaikka vetäisi pussikaljaa kaikki ne vuodet kun toiset opiskelee. Juuri näin se köyhyys periytyy kun ei opeteta itse hoitamaan asioitaan, vaan totutaan jo lapsuudesta siihen, että jollain muulla on aina vastuu ja muut hoitaa vaikkei itse pistäisi tikkua ristiin. Jos haluat jotain, sovitat kulusi ja menosi itse, säästät ja hoidat asian itse. Täällä kyllä passaataan köyhälle nenän eteen ilmainen koulutus, asunto, lapsilisää, varhaiskasvatus, lääkkeet, silmälasit, vaatteet, neuvolat, lääkärikäynnit, ruokakin tarvittaessa... Että kahvilat voinee jäädä ihan vanhemman omalle vastuulle.

Entäs ne, jotka ovat opiskelleet korkeakoulututkinnon eivätkä silti saa työtä?

Älä ole niin kapeakatseinen, opiskelu ja toimeliaisuus ja yrittelijäisyys eivät takaa tässä maassa yhtään mitään. Työttömiä on ahkerissa tohtoreissakin. Ja harvalla oikeesti on varaa ylimielisyyteen työn suhteen, kun se saavutettu paikkakin voidaan viedä alta.

Korkeakoulutettu voi helposti lähteä ulkomaille töihin.

Kerrotko vielä, miten tämä "helposti" käytännössä toteutuu? Kuinka monta kertaa itse olet ulkomailta työtä hakenut tai montako ulkomailta työtä hakenutta tiedät? Ei ole ihan niin helppoa, kun tunnut kuvittelevan. Niissä kuuluisissa ulkomaissakin kun on sitä ihan omaakin väestöä hakemassa töitä - myös niitä korkeasti koulutettuja. Ja aika pirun paljon kovempi kilpailu niillä aloilla ja niissä työpaikoissa, joihin korkeasti koulutetut perinteisesti työllistyvät. Sinne kun hakee niitä muidenkin maiden ulkomaille haluavia. Ja niillä korkeasti koulutetuillakin voi olla se perhe, jonka mukaan ottaminen ei ehkä olekaan niin helppoa. Sukulaisista, ystävistä ja muista tukiverkoista puhumattakaan. Ihan yhtä lailla minä voisin väittää, että kyllä nyt joku rekkakuski tai siivooja voi ihan helposti lähteä ulkomaille hommiin - samalla lailla sitä autoa siellä ajetaan ja lattioita luututaan. 

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tuohon ole kaikilla varaa. Ongelma on, että kaikilla ei ole varaa päivittäin syödä ulkona. Kun ei ole menoista mitään kirjanpitoa, ei huomaa kuinka usein oikeasti haluaisi tehdä jotakin turhaa, se ei ole tosiaankaan kerran kuukaudessa.

Ei mkuule ole kaikilla varaa käydä kahvilassa ollenkaan. 

Antaa jollekkin pulille suikkarin Esson takana rahasta niin sen jälkeen kelpaa mennä huuhtelemaan maku suusta kahvilla joka on seisonut pannussa 5 tuntia.

Kuinkahan paljon tässä on kyse "kun kaikki muutkin saa" -ilmiöstä? Lapseni ovat nyt 17v ja 15 v eivätkä käy joka kuukausi kahvilassa, vaikka meidän perheessä sellaiseen onkin varaa. Teini-ikäisenä yritin käyttää kotiintuloaikojen suhteen "kun kaikki muutkin saa" -korttia. Äitini ilmoitti soittavansa kaikkien ystävieni vanhemmille kysyäkseen asiasta, mutta myönin, että vain kaksi luokkakaveriani sai olla iltaisin pidempää ulkona kuin minä. Ei siis suinkaan kaikki, kuten olin äidilleni ensin väittänyt. Eikä kumpikaan heistä edes ollut varsinaisesti ystäväni.

Lapsille ja nuorille on ihan normaalia nähdä ympäriltään asioita, joita heillä itsellään ei ole ja joita he kuitenkin haluaisivat. Eivät kerran kuukaudessa kahvilaan haluavat teinit näe niitä lukuisia muita, jotka eivät käy joka kuukausi kahvilassa. He näkevät vain ne, jotka käyvät. Tämä koskee monia muitakin asioita. He näkevät vain kalliit kännykät eivätkä niitä lukuisia vähemmän kalliita kännyköitä. Kalliit harrastukset, mutta eivät maksuttomia harrastuksia. Myöhäiset kotiintuloajat eivätkä aikaisia kotiintuloaikoja. 

Vaikka näyttäisivät houkuttelevammalta, joku kahvilassa käyminen ei ole mikään jokaisen perusoikeus. Jos työttömänä saa saman elämän kuin töitä tehdessä, kuka enää menisi töihin? Mistä sitten maksetaan koulut ja sairaalat?

Eikä voi olla, verovaroilla on tarkoitus pysyä hengissä, ei elää samoin kuin työssäkäyvät.

Ja jos on yksi yliopistotutkinto joka ei työllistä, niin siihen liitteeksi jotakin muita opintoja. Tai sitten koulutusta vastaamatonta työtä, moni on joutunut aloittamaan niin.

Ennemminkin on kyse siitä, jollei ns ikinä pääse mihinkään tulotason vuoksi. Ei siinä kahviloinnissa tms ole mitään taikaa niille joille se onkin arkea. Satunnainen kahvilassa Hesellä, grillillä tai Kotipizzassa käynti alkaa edustaa jotain isompaa kuin mitä se keskiverrolle edes on. Se edustaa sitä normaalielämän tunnetta ja osa sitä normaalien ihmisten joukkoa olemisen tunnetta.

Kyllä minunkin tekisi mieleni. Ei nyt niinkään ehkä kahvilaa erikoisesti, mutta vaikka "pizzalla käyntiä" jonkun toisen kanssa. Jossain ihmisten ilmoilla oloa ja jotain dellaisen tekemistä mitä nyt ihmiset normaalisti tekevät. Minulla ei ole ketään kenen kanssa eikä normaalielämäksi asti moiseen varaa. Kai minä voisin sellaisen irti saada satunnaisesti jos olisin jossain valmiiksi, mutta en pysty kulkemaan normaalisti ja ulkopuolinen kyyti maksaa liikaa, se, monin kerroin sen kahvilan tai kympin pizzan. Joskus kun on raha-asioissa tieto edes millä nimikkeellä sairas ihminen saa jos saa rahaa kun saa seuraavaksi. Tälle kuulle ei ole rahaa tiedossa mistään enkä tiedä koska tulee. Yleisesti, notmitilanteessa ... Jos pääsisin keskustaan asioille, menisin Heselle joka helpoin, ja ottaisin 2€ jonkin. Jotta saa istua. En minä siellä mistään pidä. Huonot pienet sapuskat. Mulla on kotiasuinkadun nurkan takana kylläkin parempi oikea vanhanaikainen mättögrilli. En ole 1/2 vuoteen käynyt. En minä niistäkään mitenkään pidä. Joka kerta jos ostaa, jälkikäteen tulee fiilis, että ei ollut oikeesti hyvää. Sama kuin sipsipussikatumus: muutama suussa ja kiitos ei enempää. Tekee jotenkin enemmän mieli sitä kokemusta kuin itse asiaa jos se nyt mitenkään on ymmärrettävissä.

Kotipizzan pizzakin on niin vähän mitään sisältävä, 10 eurolla saa paljon enemmän kaupasta. Olen epäaktiivinen sairas viisikymppinen nainen eikä siitä lähde edes nälkä saati nyt nämä Hesen sormellinen ranskalaisia ja vastenmielinen huono hamppari, plääh ...

En varsinaisesti ole köyhä, koska on sidottua varallisuutta, jota en voi muuttaa rahaksi, mutta pienet tulot käytettävissä, kun en ole työelämässä ja elän pääomatuloilla. Omavalinta.

Ja silti vähäisistä tuloista huolimatta, käyn kerran pari kuukaudessa kahvioissa ja ostan hyvän kahvileivän ja kahvin, koska haluan kokea makuelämyksen, joka taas lisää mielihyvää ja onnellisuutta elämääni.

Ja se on minulle tärkeää, vaikka tiedän itse tekemällä sen tulevan halvemmaksi tai vielä halvemmaksi, jos elämänsä jättäisi kokonaan elämättä.

Ja jos oikein pinnistellään, mikään elämässä ei ole välttämätöntä, mutta onko sitten elämäkään elämisen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole köyhä, enkä edes pienituloinen, vaan bruttopalkka on yli 4000 €. Mutta en minä käy kerran kuussa kahvilassa, enkä ole koskaan moista kokenut tarpeelliseksi elääkseni ihmisarvoista elämää. Käymme ulkona syömässä ehkä 3-5 kertaa vuodessa, kahvilassa ihan satunnaisesti - kesäisin useammin, talvella ei välttämättä kertaakaan moneen kuukauteen.

Olen työurani aikana tienannut kaikkea mahdollsita ensimmäisen tutkimusavustajan alhaisen palkkani (1680 €) ja nykyisen, hyvän palkkani väliltä. Lisäksi olen aikanani ihan tarpeeksi monta vuotta elellyt opintotuella ja kesä/iltatöiden palkoilla. Koskaan en ole kokenut, että jäisin mistään paitsi, vaikka totta kai jokaisessa elämän vaiheessa on pitänyt ne menot suhteuttaa niihin tuloihin. Jos palkka on pieni tai rahaa muuten vähän, ei voi valitettavasti saada kaikkea. Niin se vain on. Kahvilat, ulkomaanmatkat, muotivatteet jne. eivät ole mikään yleinen ihmisoikeus, eivätkä ihmisarvoisen saati onnellisen elämän edellytys. Jotain on pahasti pielessä suomalaisessa yhteiskunnassa, kun tuntuu, että ihmiset olettavat, että jokaisen pitäisi olla jotenkin lätökohtaisesti oikeutettu luksukseen ja jos ei ole, se on yhteiskunnan vika.

Missä syytettiin yhteiskuntaa? Tai vaadittiin jotain? Eikö nuo ihmiset kertoneet vaan unelmistaan tuossa jutussa? Heillä kun on sama oikeus kertoa mistä haaveilevat kuin muillakin.

Olen työtön ja sillon kun käyn kaupungissa käyn myös kahvilassa ja en katso hintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka näyttäisivät houkuttelevammalta, joku kahvilassa käyminen ei ole mikään jokaisen perusoikeus. Jos työttömänä saa saman elämän kuin töitä tehdessä, kuka enää menisi töihin? Mistä sitten maksetaan koulut ja sairaalat?

Eikä voi olla, verovaroilla on tarkoitus pysyä hengissä, ei elää samoin kuin työssäkäyvät.

Ja jos on yksi yliopistotutkinto joka ei työllistä, niin siihen liitteeksi jotakin muita opintoja. Tai sitten koulutusta vastaamatonta työtä, moni on joutunut aloittamaan niin.

Jos palkat ovat pienemmät kuin sosiaaliturva, joka sekin on mitoitettu hengissäpysymistä silmällä pitäen, voidaanko silloin sanoa, että Suomi on kehitysmaa tai lähellä sellaiseksi tuloa?

Sellaisista palkkatuloista ei muuten paljoa veroa kerry, eikä siten niitä sairaaloita ja kouluja pidetä yllä. Lisäksi, viimeistään eläkkeellä ollaan tilanteessa, jossa eläke on sosiaaliturvaa, koska noin pienestä palkasta ei edes kerry takuueläkkeen vertaa.

Kannattaisiko siis kohdistaa tomeruus palkansaajan puolustamiseen. Aika usein se sosiaaliturva muuten asettaa alarajan palkalle. Olematon sosiaaliturva kulkee käsi kädessä olemattoman palkan kanssa. Eipä tarvitse ihmetellä, miksi Suomessa ei synny jälkeläisiä, kun Viron raksamiehetkin kaikkoavat täältä parempien palkkojen perässä muualle Eurooppaan...

Suomalainen keskiluokka tulee vielä olemaan totuuden äärellä, kunhan tämä oikeistopolitiikka jatkuu aikansa :D

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Asenne on kaikki! Itsekään en käy missään mainitsemissasi. Kahvi tulee kahvinkeittimestä (lidlin purut, keitin 15€ kertahankinta), elokuvat netistä tai ystävien kanssa jaetusta netflixistä (0€ / 3,5€kk), kuntosalina on joogamatto kotona (20€ kertahankinta), ihmisten ilmat ovat ulkona kun pyöräilee vain kaupungille tai kävelypuistoon.

Näiden lisäksi minulla on kissa (tarvikkeet+ruoka n. 20-30€kk), syntikka (nettikirppikseltä 25€, kertahankinta), polkupyörä, piirustustarvikkeita, kännykässä Pokemon GO... Kyttään ilmaisjakelulehdistä milloin on ilmaistapahtumia kaupungissa tai naapurustossani. Viimeksi kävin juttelemassa läheisen kurpitsafarmin mummoille ja ostin heiltä lähiruokaa. Ensi viikolla on naapuruston leffailta.

Pienelläkin rahalla pääsee pitkälle, ei elämän tulekaan olla rahan lappamista suuryhtiöille vaan asioiden tekemistä, joista itse nauttii.

Muutama vuosi sitten kävin osa-aikatöissä, kun en vakituista työtä saanut. Asun Helsingissä. Tein n. 25-30 h/vko, palkka 10 €/h. Kuukaudesta riippuen elin siis köyhyysrajan ala-puolella. Pärjäsin kuitenkin, rahaa jäi säästöönkin. En muistaakseni käynyt hirveänä ulkona, hyödynsin tarjouksia silloin kun oikeasti jotain tarvitsin, ostin halvinta ruokaa mitä sai. Olen kuitenkin tottunut siihen, etten käy muissa kuin ilmaistapahtumissa (kotipaikkakunnallani ei hirveänä järjestetty keikkoja tms.) ja kirjastoa olen käyttänyt aina. Nykyäänhän kirjastoista saa lainattua vaikka mitä, kuten lautapelejä tai soittimia.

Olen myös opiskellut ilman lainarahaa, pari vuotta kävin opiskelujen ohella osa-aikatöissä, n. 4-8 h/vko. En vieläkään voi käsittää, miten selvisin hengissä, kun opintotukea tuli 395 €/kk, vuokra maksoi 420 € enkä tosiaan töistä saanut paljoa rahaa, kun en saanut keikkoja.

Nyt olen omaan alaani verrattuna hyväpalkkaisessa työssä, ja elintavat ovat samat. Ei minulla ole edelleenkään tarvetta käydä kahviloissa vaikka varaa olisikin, kun hirvittää maksaa kahvista ja kakkupalasta 8-10 €. Harrastan liikuntaa ilmaiseksi, kaikki liikuntavaatteet olen ostanut alennuksesta. Lainaan kirjastosta kirjoja, lehtiä ja pelejä. Käyn ehkä kerran vuodessa leffassa, koska ei siellä ihmeemmin pyöri mitään leffaa, joka olisi pakko nähdä heti ja juuri leffateatterissa. Jos haluan leffaan vielä irttareita evääksi, Tokmannilta saa usein pe-la hintaan 4,95 €/kg. Finnkinollahan ne maksavat paljon enemmän, mutta toki valikoima on isompi. Nämä ovat niitä valintoja, joilla voi vaikuttaa omaan rahankäyttöönsä...

Eikös tuo ollut jonkun nuoren sanomana. Aikuinen ihminen kyllä tietää jo, että ei siellä kahvilla ole mikään pakko ulkona käydä. Ja yleensä kehtaa sanoa, että nut ei budjetti riitä, mutta tuutko vaikka mun luo kahville? Nuorilla voi olla vähän eri asia. Esim. Kaveriporukka haluaa mennä kahvilaan, joka yleensä nuorisolla tarkoittaa jotain trendikästä ja kallista paikkaa. Kyllä siinä varmaan ulkopuolisuudentunne iskee jos ei lähde ollenkaan mukaan, kun ei ole rahaa. Tai juo siellä vettä, kun muilla on kahvia ja pullaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Kannattaisiko ottaa vastaan ihan mitä työtä vain?

Öööö... Ei.

Tänne nyt tulee kaikki kommentoimaan ettei kahvilakäynnit ole välttämättömiä, ilmankin pärjää leipomalla pullat kotona ja keittämällä kahvit ihan vaan kotona. Säästyy pitkä penni noin :)

Asia lienee kuitenkin niin, että valtaosalle tuo on valinta.

Mä kasvoin työttömien vanhempien taloudessa. Itsekin lapsena haaveilin kahvilakäynneistä, vaikka ilmankin pärjää. Se vain on ihmisille normaali asia. Siksi joku lienee sanonut noin "pääsispä kahvilaan edes kerran kuussa" koska kahvi ja leivos maksaa ainakin 5€. Se on pois jostain muusta, pitää miettiä erikseen käynkö nyt kahvilassa ja pihistelen jossain muussa.

Monelle kahvilassa käynti on luksusta. Itse kävin ekan kerran koko siihenastisen elämäni aikana kahvilassa ylä-asteen ruokavälitunnilla. Hävetti hirveästi, kun en ensin osannut toimia oikein. Meinasin tilata kahvin siitä kassalta "yksi kahvi kiitos" kuten ne tekee jenkkileffoissa.

Onneksi huomasin, että kaverit menee ottamaan kahvikuppeja hieman syrjemmältä ja kahvi pitää itse kaataa. Tuntui lopulta hirmu ahdistavalta ja pahalta maksaa kahvikupillisesta 1,3€. Sain myös ihmettelyä kavereilta miksi en ottanut mitään leivonnaista kahvin kanssa.

Köyhyys vieraannuttaa etenkin lapset monista normaaleista asioista joita normaalituloiset pitää itsestäänselvyytenä. En väitä, että tukia pitää nyt nostaa, että laiskat työttömät pääsee kahvittelemaan sinun piikkiisi. Ärsyttää vaan tuollainen mustavalkoinen maailmankuva. En ala enempää vänkkäämään aiheesta :)

Jos yhteiskunta kustantaa asunnon, lapsilisää, varhaiskasvatuksen, lääkkeet, silmälasit, vaatteet, lääkärikäynnit, tarvittaessa ruokaa ja siihen päälle vielä kahvilat, Netflixit ja HBO:tkin niin ei houkuta enää vuorotyö pienellä palkalla t. Sairaanhoitaja :D