”Haluaisin edes kerran kuussa kahvilaan...” Miten köyhyys määritellään?

Joku teini pelkäsi että hänestä tulee työtön juoppo kuten muut perheessä. Nämä tapaukset ovat oikeasti avun tarpeessa koska eivät saa mitään tukea, edes sitä henkistä, kotoaan. Moni on ponnistanut köyhästä kodista kun on opiskellut ja tehnyt kovasti töitä sen eteen ja kun vanhemmat ovat siihen ymmärtäneet kannustaa. Jos kotoa ei saa muuta elämänohjetta kuin sossun osoitteen niin hankala on siitä suosta lapsen nousta. Kun vielä kaveritkin hylkivät varattomuuden takia niin ei ihme että köyhyys periytyy.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Mä olen ihan työssäkäyvä ihminen ja hyvin harvoin syön ulkona, kahvilla vielä harvemmin, elokuvat hankin kotiin ja liikkua voi ihan oman kehon painollakin. Mikään noista ei ole sellaista tekemistä, mitä sosiaalituella elävän pitäisi saada, mutta johon kyllä varmasti on Suomen sosiaaliturvalla varaa, jos ei päivittäin niin silloin tällöin varmasti.

Esim. täällä kunnan kuntosali maksaa 10€/kk, johon varmasti työttömälläkin on varaa. Tietenkään kunnan kuntosali ei oo yhtä hip ja pop, kun joku trendisali, mutta miksi veronmaksajien pitäisi kustantaa muiden salikäynnit?

Ehkä ihmiset ovat erilaisia, siinä missä sinä tai minä ei saada elämän iloa, onnellisuutta ja makuelämyksiä, joku muu voi saada.

En minäkään ymmärrä, miten joku voi laittaa johonkin oopperalippuun 500€ ja veronmaksajat joutuvat vielä maksamaan toisen 500€, jotta ooppera voidaan esittää.

Tai joku elokuva tai harrastus. Miten joku jääkiekko, tanssi tai musiiki voi olla sellaista, että ihmiset laittavat siihen jopa satoja euroja kuukaudessa ja niitä tuetaan vielä yhteiskunnan rahoista runsaskätisesti.

Kysymyshän on ihan samasta. Köyhä saa rahansa toimeentulituesta, jonka laittaa kahviopalveluihin kun taas rikas voi laittaa sen oopperaan, joka kestää tunnin pari.

Tässä jutussa on kyse nuorista, ei työttömistä, mikä näyttää menneen useammalta kommentoijalta täysin ohi. Ja jos jotakuta ei kahvilta ole koskaan kiinnostaneet, kotona saa parempaa, lidlistä halpaa kahvia ja pannu pörisemään jne jne, niin se että SINÄ et halua käydä kahvilassa ei tarkoita etteikö joku muu sitä haluaisi. Itselle pienituloiselle kahvilassa käyminen ei ole niinkään sinne menemistä sen kahvin & leivoksen takia, vaan se sosiaalinen tilanne. Näkee muita ihmisiä, jos ei ole liikkeellä omien ystävien kanssa niin voi tarkkailla muita asiakkaita, kokea olevansa "ihan kuin kaikki muutkin". Itse olen huomannut että paljon nuoria nykyään viihtyy kahviloissa, ja varmasti jos jollain ei ole varaa liittyä joukkoon se masentaa ja luo ulkopuoliseksi jäävän oloa. Surullista lukea näitä kommentteja jossa nuorten toiveita ja haaveita tavallisesta elämästä mollataan juuri tällä "en ole 30 vuoteen käynyt kahvilla, en maksa pahvikupillisesta viittä euroa" mouhoamisella. Kyse on kuitenkin vain kahvilla käymisestä, ja siitä miten pienistä asioista vähävaraiset ihmiset oikeasti haaveilee kun niiden toisille arkipäiväisiin asioihin ei ole varaa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka näyttäisivät houkuttelevammalta, joku kahvilassa käyminen ei ole mikään jokaisen perusoikeus. Jos työttömänä saa saman elämän kuin töitä tehdessä, kuka enää menisi töihin? Mistä sitten maksetaan koulut ja sairaalat?

Eikä voi olla, verovaroilla on tarkoitus pysyä hengissä, ei elää samoin kuin työssäkäyvät.

Ja jos on yksi yliopistotutkinto joka ei työllistä, niin siihen liitteeksi jotakin muita opintoja. Tai sitten koulutusta vastaamatonta työtä, moni on joutunut aloittamaan niin.

Voi jeesus sun kanssas!

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä on ymmärtämätöntä porukkaa. Jos kavereilla on mahdollista istua silloin tällöin kahvilassa ja yhdellä ei ole, se syrjäyttää. Jotkut ovat oikeasti niin köyhiä, ettei ole sitä rahaa kahvikuppiin kahvilassa. Miten tämä on niin vaikeaa ymmärtää?

Mutta mihin tämä ajattelu sitten päättyy? "Minulla ei ole varaa käydä kahvilassa, joten syrjäydyn." Hyvä on, entäs jos jostain ilmaantuisi rahat siihen kahvilla käyntiin? Mitä sen jälkeen? "Minulla ei ole varaa 1000€ maksavaan uuteen puhelimeen, joten syrjäydyn. Minulla ei ole varaa ulkomaanmatkaan / uuteen autoon, joten syrjäydyn." 

Aina on niitä, joilla on varaa enempään kuin itsellä on, joten milloin sitten voi sanoa, että nyt pitää jo olla tyytyväinen?

Muuten palstailijat! Ei sitten kannata uskoa näitä "tulin köyhänä toimeen 1 eurolla kuukaudessa". Nämä kaikki tulevat sylttytehtaalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä on ymmärtämätöntä porukkaa. Jos kavereilla on mahdollista istua silloin tällöin kahvilassa ja yhdellä ei ole, se syrjäyttää. Jotkut ovat oikeasti niin köyhiä, ettei ole sitä rahaa kahvikuppiin kahvilassa. Miten tämä on niin vaikeaa ymmärtää?

Mutta mihin tämä ajattelu sitten päättyy? "Minulla ei ole varaa käydä kahvilassa, joten syrjäydyn." Hyvä on, entäs jos jostain ilmaantuisi rahat siihen kahvilla käyntiin? Mitä sen jälkeen? "Minulla ei ole varaa 1000€ maksavaan uuteen puhelimeen, joten syrjäydyn. Minulla ei ole varaa ulkomaanmatkaan / uuteen autoon, joten syrjäydyn." 

Aina on niitä, joilla on varaa enempään kuin itsellä on, joten milloin sitten voi sanoa, että nyt pitää jo olla tyytyväinen?

Hohhoijaa! Tyylipuhdas kaltevan pinnan argumentti.

Vierailija kirjoitti:

Tänne nyt tulee kaikki kommentoimaan ettei kahvilakäynnit ole välttämättömiä, ilmankin pärjää leipomalla pullat kotona ja keittämällä kahvit ihan vaan kotona. Säästyy pitkä penni noin :)

Asia lienee kuitenkin niin, että valtaosalle tuo on valinta.

Mä kasvoin työttömien vanhempien taloudessa. Itsekin lapsena haaveilin kahvilakäynneistä, vaikka ilmankin pärjää. Se vain on ihmisille normaali asia. Siksi joku lienee sanonut noin "pääsispä kahvilaan edes kerran kuussa" koska kahvi ja leivos maksaa ainakin 5€. Se on pois jostain muusta, pitää miettiä erikseen käynkö nyt kahvilassa ja pihistelen jossain muussa.

Monelle kahvilassa käynti on luksusta. Itse kävin ekan kerran koko siihenastisen elämäni aikana kahvilassa ylä-asteen ruokavälitunnilla. Hävetti hirveästi, kun en ensin osannut toimia oikein. Meinasin tilata kahvin siitä kassalta "yksi kahvi kiitos" kuten ne tekee jenkkileffoissa.

Onneksi huomasin, että kaverit menee ottamaan kahvikuppeja hieman syrjemmältä ja kahvi pitää itse kaataa. Tuntui lopulta hirmu ahdistavalta ja pahalta maksaa kahvikupillisesta 1,3€. Sain myös ihmettelyä kavereilta miksi en ottanut mitään leivonnaista kahvin kanssa.

Köyhyys vieraannuttaa etenkin lapset monista normaaleista asioista joita normaalituloiset pitää itsestäänselvyytenä. En väitä, että tukia pitää nyt nostaa, että laiskat työttömät pääsee kahvittelemaan sinun piikkiisi. Ärsyttää vaan tuollainen mustavalkoinen maailmankuva. En ala enempää vänkkäämään aiheesta :)

Tämä.

Ja siksi jo peruskoulu opetukseen pitäisi saada, että kaikki oppilaat, edes kerran pääsisi tasokkaampaa ravintolaan syömään, käydä kahvilassa tai jossakin juhlassa ja oppisi miten käyttäydytään ja miten homma hoidetaan ihmisten ilmoilla.

Ja tätä on jo jonkin verran esim. Helsingissä, ollut jo vuosia. Ravintolat sponsoroivat ruuat ja on pidetty itsenäisyyspäivänjuhlia lapsille.

Etiketin ja käytöstapojen opettaminen koulussa pitäisi olla samalla viivalla, kuin muiden oppiaineiden opetus, koska se antaa eväitä aikuisuuteen ja miten toimitaan missäkin tilanteessa.

Itselläni on rahaa säästössä jonkin verran, mutta tulot tällä hetkellä pienet. Olen aina ollut pihi, varsinainen köyhäilijä, vaikka en koskaan ole ihan köyhä ollutkaan. Minut on kasvatettu hyvin säästeliääksi ja vaatimattomaan elämään tyytyväiseksi. Ostan jotakin uutta vaatetta tmv vasta sitten kun entinen on rikki tai muuten mennyt epäsopivaksi. Omistan 5 paria kenkiä ja kolme takkia, joilla pärjään vuoden ympäri. En kertakaikkiaan voi sietää tuhlausta ja haaskausta ja turhien tavaroiden haalimista.. Mutta viihdyn hyvin ja reippailen paljon luonnossa ja keräilen samalla sieniä ja marjoja matkaan. Lapsia on useampia, joista vanhimmat jo tässä "kahvilaiässä". Saavat siellä käydä kunhan maksavat ostoksensa omilla rahoillaan joita ovat saaneet esim synttärilahjaksi. Haluan heillekin opettaa että raha ei kasva puussa ja maailmassa on paljon parempia arvoja kuin raha ja ainainen ahneus ja kateus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä on ymmärtämätöntä porukkaa. Jos kavereilla on mahdollista istua silloin tällöin kahvilassa ja yhdellä ei ole, se syrjäyttää. Jotkut ovat oikeasti niin köyhiä, ettei ole sitä rahaa kahvikuppiin kahvilassa. Miten tämä on niin vaikeaa ymmärtää?

Mutta mihin tämä ajattelu sitten päättyy? "Minulla ei ole varaa käydä kahvilassa, joten syrjäydyn." Hyvä on, entäs jos jostain ilmaantuisi rahat siihen kahvilla käyntiin? Mitä sen jälkeen? "Minulla ei ole varaa 1000€ maksavaan uuteen puhelimeen, joten syrjäydyn. Minulla ei ole varaa ulkomaanmatkaan / uuteen autoon, joten syrjäydyn." 

Aina on niitä, joilla on varaa enempään kuin itsellä on, joten milloin sitten voi sanoa, että nyt pitää jo olla tyytyväinen?

Olet asian ytimessä.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Kun on työtön kannattaa hakea ruuat ruokajaosta. Sieltä saa niin paljon ilmaista ruokaa että sen 500e työttömyyskorvauksen voit käyttää johonkin muuhun. Jos paikkakunnallasi ei ole töitä eikä leipäjonoa niin muuta. Muutat vaikka Hki johonkin huonolle alueelle mistä satut saamaan asunnon. Sitten alat tehdä ilta/yötöitä niin on päivällä aikaa käydä jonoissa. Saat heti ensimmäisistä palkoista paremmin rahaa säästöön kun sinulla ei ole muuta kuluja kuin asuminen. Siinäkin voi säästää muuttamalla soluun.

T:myös työttömänä ollut ja yhtäaikaa säästänyt ulkomaanmatkoihin, salikortti 24/7 salille 19.90e/kk, kahviloissa tuli käytyä esim. Picnikissä mikä on edullisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Olen työtön ja käyn ulkona syömässä (tosin se ateria maksaa vain 8,2 e, mutta  lounasravintolaympäristö ja muita ihmisiä siinä on samaan aikaan paikalla, toki en käy joka päivä), kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla, shoppailemassa (vaikka en mitään ostaisi), lenkillä, kirjastossa, yleisöluennoilla jne.

Kyse on omista valinnoista. Minulla ei ole koiraa.

Ei helvetti! Nyt jään työttömäksi jos sitten on varaa käydä kuntosalilla, leffassa ja ulkona syömässä! Ennen kaikkea olisi myös aikaa näihin.

Vierailija kirjoitti:

En käy kahviloissa koskaan vaikka olisikin rahaa. Yleensä ärsyttäviä, meluisia ja ahtaita paikkoja. Mieluummin juon kahvini kotona. Hyvissä ravintoloissa käyn mielelläni.

Mikä tämän kommentin pointti oli? Korostaa sitä miten vähän pystyy ymmärtämään?

Tämä on nyt sama kuin se bioluvilin kanssa jota mammat jäi jankaamaan.

"Ei kenenkään kuulu haluta edes yhtä pientä asiaa kun minä en siitä pidä ja minulla on varaakin parempaan"

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei varmaan ole niistä jahvilan pullakahveista, vaan ajatus siitä, että edes noin pieneen huvitukseen ei ole varaa. Kyllä ymmärrän täysin, ttä harmittaa ha pienentää elämän piiriä kun koko ajan täytyy miettiä mihin on varaa. Mieluusti maksaisin hiukan enemmän veroja, että minimitukia saataisiin paremmaksi.

Av-mammoilla menee niin hyvin että mittaavat omaa henkistä tilaansa materiaalilla eivätkä oikein ymmärrä tälläisiä vertauksen kaltaisi tapoja joilla heille yritetään selittää ettei kaikilla mene yhtä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Laajenna maailmankuvaasi. Eutanasiaa? Oikeasti?

Sul on kämppä. Sähköt, joku lämmitys systeemi, juokseva vesi, mahdollisuus peseytyä, varmasti TV. Sul on tietokone tai älypuhelin kun tänne kirjoittelet.

Ei tarvitse pelätä henkes edestä kun lähdet ulos. Sul on veronmaksajien kuten esim minun maksama ruoka. Juomavettä saat turvallisesti hanasta. Olet rikas.

Matkustakaa hieman ympäri maailmaa tai herskatti vieköön kun siihe ei ole rahaa käykää kirjastossa ilmaiseksi oppimassa millaista on oikea köyhyys ympäri maailmaa. Tai katsokaa ilmaiseksi dokumentteja netillä.

Juuri olin komennuksella Manilassa. Jengi, kymmenet jos ei sadat tuhannet, kirjaimellisesti asuvat kadulla pahvilaatikoisssa ja syövät jätteitä. Intiassa sama meininki. Kyllä, lapset myös.

Suomessa ei ole köyhiä. On vain turhaa itsekeskeisyyttä ja itsesääliä.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on rahaa säästössä jonkin verran, mutta tulot tällä hetkellä pienet. Olen aina ollut pihi, varsinainen köyhäilijä, vaikka en koskaan ole ihan köyhä ollutkaan. Minut on kasvatettu hyvin säästeliääksi ja vaatimattomaan elämään tyytyväiseksi. Ostan jotakin uutta vaatetta tmv vasta sitten kun entinen on rikki tai muuten mennyt epäsopivaksi. Omistan 5 paria kenkiä ja kolme takkia, joilla pärjään vuoden ympäri. En kertakaikkiaan voi sietää tuhlausta ja haaskausta ja turhien tavaroiden haalimista.. Mutta viihdyn hyvin ja reippailen paljon luonnossa ja keräilen samalla sieniä ja marjoja matkaan. Lapsia on useampia, joista vanhimmat jo tässä "kahvilaiässä". Saavat siellä käydä kunhan maksavat ostoksensa omilla rahoillaan joita ovat saaneet esim synttärilahjaksi. Haluan heillekin opettaa että raha ei kasva puussa ja maailmassa on paljon parempia arvoja kuin raha ja ainainen ahneus ja kateus.

Juurikin tuota varmasti artikkelinkin lapsi toivoisi, että olisi joskus saanut vaikka synttärilahjaksi rahaa, niin että halutessaan voisi käydä kavereiden kanssa kahvilassa.

Köyhän perheen lapsena meillä ei ollut varaa käydä kahvioissa, syömässä, konserteissa, ei missään. Elin lapsuuteni umpiossa ja täysin tietämättömänä.

Ja voin sanoa, työuralla tuli monia esteitä sosiaalisissa taidoissa, käytöstavoissa ja etiketin hallinnassa, kun siirryin työelämään ja etenin uralla ja kansainvälisissä tehtävissä ja vaikka kuinka yritin ottaa asioista selvää tai itseopiskella, niin kommelyksia sattui, joka nakersi itsetuntoa ja häpeää kannoin vuosia eteenpäin.

Eikä tämä koske ainoastaan ravintola-ja kahviopalveluita, vaan monia muita asioita kun köyhällä perheellä ei ole varaa käydä konserteissa, museoissa, näyttelyissä ja saada kokemusta ja tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Samaa ihmettelin ja en jaksanut lukea sen enempää, koska tuo kertoi jo olennaisen "köyhyydestä". Mielenköyhyyttä tuollainen köyhyys vain on, ei muuta.

Kyseessä ovat nuoret, jotka jäävät osattomiksi kaikesta siitä mitä heidän kaverinsa tekevät. Käytännössä siis syrjäytyvät ikäistensä elämästä. Kyllä minun lapseni ainakin käyvät kavereittensa kanssa kahviloissa, ulkona syömässä, elokuvissa tms., harrastavat maksullisia harrastuksia, se on ihan normaalia arkea eikä mitään ylellisyyttä.

Ymmärrän täysin, että elämä tuntuu ankealta. Ja jos vielä ulkopuolisten asenne on, että pitää olla iloinen kun ei sentään kuole nälkään ja ainahan saa kävellä luonnossa. 

Kun omat vanhemmat eivät osaa näyttää esimerkkiä, opastaa ja kannustaa, nuoren on tosi vaikea omin voimin nousta ja parantaa asemaansa pitkäjänteisellä työllä, kun ei tunnista keinoja ja hahmota määränpäätä. Jotkut siinä tietysti onnistuvatkin.

Vierailija kirjoitti:

Samaa ihmettelin ja en jaksanut lukea sen enempää, koska tuo kertoi jo olennaisen "köyhyydestä". Mielenköyhyyttä tuollainen köyhyys vain on, ei muuta.

Taitaa tuo "mielenköyhyys" olla sinulla ja muutamalla täällä.

Se, ettei ole varaa käydä kahvilassa, kuvastaa yksinkertaisesti vain sitä, ettei ole varaa koskaan tehdä mitään kivaa. Se ei välttämättä tarkoita että hlö haluaisi just käydä kahvilla, vaan että hän kokee, ettei hänellä ole varaa mihinkään.

Se on aika askeettista elämää se. Mä käyn kyllä joskus (hyvin harvoin) kahvilla tai pizzalla, mutta se raha menisi ruokaan muutenkin. Sen sijaan kaipaan sitä, että pääsisin tapaamaan hyvää ystävää toisella puolen Suomea edes kerran vuodessa, käydä kampaamossa edes kerran parissa vuodessa, käydä kuntosalilla tai ostaa kivan edullisen maton tai verhot jonka näin kaupassa tai sen tosi tarpeellisen yöpöytälampun, jne..

Näiden merkitystä ei ymmärrä ennen kuin ne on jääneet pois, kun ei ole huolehtinut itsestään tai sosiaalisista suhteistaan vuosiin. En ole mitenkään pinnallinen ihminen, päinvastoin hyvin harvoin olen mitään kauneudenhoitoa tms harrastanut mut nyt kun olen ollut työttömänä jonkin aikaa, mietin usein vain itsemurhaa. En siksi, että nyyh en pääse kampaamoon vaan siksi, ettei elämä voi olla näin tyhjää, eihän? Pahinta on se, että yhtä hyvää ystävää tulee nähtyä kerran vuodessa korkeintaan (muita ystäviä/osaa ystävistä en ole nähnyt vuosiin). Haluaisin jutella kasvotusten monta kertaa viikossa. Ja ei, puhelimessa puhuminen ei ole sama asia.

Tätä ei näköjään moni ymmärrä, miten tärkeä se yksi kampaamokäynti voi olla.