Varallisuuden merkitys kumppania etsiessä
Kuinka paljon painoarvoa on varallisuudella esim. nettideittiä treffatessa.. Meneekö helpommin jatkoon, jos on äveriäs mies tai nainen-rehelliset kommentit kiitos.
Kommentit (248)
En halua olla tyhjätaskun kanssa, koska siinä mukana tulee yleensä aika negatiivinen, raskas ajatusmaailmakin ja muuta painolastia sekä hankaluutta.
Riippuu aika paljon kaikesta, esim. koulutuksesta tai ammatista. Juristit, lääkärit ja vastaavat, yleensä varakkaiksi ajatellut ihmiset eivät minua kiinnosta.
Ei merkitystä. Olen pienituloinen, joten ei ole varaa kuitenkaan tehdä mitään tyyristä tai lähteä ilman säästämistä matkoille.
Varallisuus ja hyvä ansiotaso on kaksi eri asiaa. Kun olin parinvalintaiässä, harvalla ikäiselläni oli paljon omaa omaisuutta. Sikäli asia oli aivan yhdentekevä.
Myönnän. Itse seurustelen miehen kanssa jolla ei ole omaisuutta kertynyt. Kyllä se aika ajoin kirpaisee,koska ajattelen tulevaa vanhuuttani. Tälläistäkö haluan.. minulla itselläni on omistusasunto.
Silloin kun deittailin, yksikään mies ei kysynyt raha-asioistani mitään. Eivät vaikuttaneet kiinnostuneilta mutta todennäköisesti jotain osasivat muiden juttujen perusteella arvata. Sen sijaan omista raha-asioistaan moni tykkäsi kyllä oma-aloitteisesti jutella. Minulle miehen varallisuudella ei rehellisesti sanottuna ole minkäänlaista merkitystä. Mutta se on iso turn off, jos raha on miehelle kaikki kaikessa.
Lisää kiinnostavuutta mutta ei yksinään auta. Monen muunkin asian pitää olla kohdallaan että kiinnostun. Ja on tärkeämpiä asioita, joiden kohdalla en tingi. Varallisuus on vain plussaa. Tää on nyt umpirehellinen vastaus. Sinänsä itselläni ei ole edes mitään aikomusta perustaa yhteistä taloutta kenenkään kanssa.
Olen kiinnostunut vain varakkaista naisista.
M41
Itsellä 36v mies jolla erikoinen tilanne, on kyllä perinyt, tienaa ok, mutta kun on tykästynyt vuokra-asuntoon niin ei hievahdakaan siitä. Olemme aina asuneet erillään ja järjestely toimii loistavasti.
Sikäli tämä ei paina mieltäni, koska se on kuitenkin suht tilava vuokra-asunto (n. 75 neliötä) ja todella hienolla taiteella ja huonekaluilla varustettu.
Minulla on 52m2 omistusasunto mutta aika köykäinen sisustus. Jos katsotaan vain absoluuttista elintasoa niin paremminhan hän arkielämässä elää. Jostain syystä vaan laittaa rahaa osakkeisiin asunnon sijasta.
Miehet kysyvät koulutusta, ammattiasemaa ja täten myös varallisuutta hieman kiertelemällä. Nykymies ei halua mitään elättiä vaivoikseen ja hyvä niin.
Tasa-arvon kannattaja
Olen liian köyhä deittailemaan ketään. Eikä kyllä kiinnostakaan :D
Suurin osa miehistä ei oo ollu kiinnostunu ollenkaa mun varallisuudesta, mutta moni niistä joilla ollut varallisuutta on sen esitellyt tosi suoraan ensitapaamisella. 😂😂😂
En ole ollut tilanteessa, jossa esiteltäisiin tiliotteita.
Yks mies mm. Pokkana avas tiliotteensa ja esitteli tilin saldon (useita satoja tuhansia euroja oli). Kysy aletaanko seurustelee ja mä kieltäydyin. Oli tinder seitti, muutama niistä harvoista ketä oon tavannut. Ihme miehiä 😂
Ei kiinnosta toisen varallisuuden määrä. Kunhan ei ole tuhlaileva ja älyää elää järkevästi omiin varoihinsa nähden (ei ostele mitään turhaa roskaa jatkuvalla syötöllä tai jotain muuta vastaavaa, tai jos on pienituloinen niin tajuaa panostaa rahansa järkeviin asioihin eikä mihinkään einesruokiin, lottoon ja tupakkaan). Ja ymmärtää, että olen itse pienituloinen, joten en voi osallistua mihinkään kalliisiin juttuihin ainakaan kovin nopealla aikataululla. Jos minua nyt kiinnostaa osallistua niihin kalliisiin asioihin ylipäänsä, esim. hupiristeilyihin tai minulle liian kalliisiin ravintoloihin muuten kuin harvinaisissa erityistapauksissa.
Olen 35-vuotias nainen, sikäli kun asialla on merkitystä.
Suhde joka perustuu toisen varallisuuteen on pinnallinen ja ällöttävä.
Siksi pidän hyvin huonona signaalina, että mies OLETTAA sillä olevan isokin merkitys. Signaalina viasta päässä.
Jotenkin vaikea uskoa, että miestä edes kiinnostaisi naisen varallisuus. Voin toki olla väärässäkin, mutta jotenkin tuntuu että koulutus ja varallisuus (miehen) merkkaa vaan naisille jotain.
Itse en haluaisi köyhää miestä, koska se kertoo kuitenkin miehen arvomaailmasta. Nuorena ei asialla ollut väliä ja kun aloin seurustella mieheni kanssa, oltiin molemmat tyhjätaskuja. Mutta nyt kun ikää on jo noin 40 ja itselle kertynyt varallisuutta, en haluaisi alkaa enää elättää ketään. Jos siis sinkuksi jäisin. Eli siinä mielessä toivon, että kumppanilla olisi vakaa taloudellinen tilanne.
Rahalla on sitä enemmän väliä mitä ylemmästä sosiaaliluokasta on kyse. Useimmilla Suomessa ei ole hirveästi omaisuutta, niin ei ole tullut kohdalle ihmisiä jotka pitäisivät sitä edellytyksenä mutta kai niitäkin voi olla. Tulot on sitten eri asia, on oltava vähintään realistinen potentiaali yltää tyypin omaan asemaan nähden kelvolliselle tasolle. Vielä tuloja vähemmän joustaa vaatimus samantasoisesta koulutuksesta ja sosiaaliluokkaan kuuluvasta sosiaalisesta pääomasta. Pätee niin miehiin kuin naisiin yhtä lailla.
Suhde voi kyllä alkaa vaikka ehdot eivät täyttyisi, eikä sitä suoraan sanota että tällä on sitten parasta ennen-päiväys. Toinen ehkä itsekin koittaa unohtaa asian. Mutta sieltä se tulee, kohtalaisella varmuudella.
Sukunimi vaikuttaa ennen koulutusta
Olen ainakin itse kokenut, että miehet varmistavat varallisuuden heti kirjoittelun alussa jollain kiertevällä kysymyksellä. Omistusasunto tuntuu olevan edellytys ja jotenkin itsekin häpeän että asun vuokralla, pk-seudulla vaan asuntojen hinnat ovat niin älyttömiä etten yksiasuvana pääse niihin enää kiinni. Rahaa on säästössä ja toisen kanssa yhdessä saisin asunnon ostettua, mutta tuntuu että olen kakkosluokan kansalainen joka ei kelpaa oikein kenellekään.