Henkinen väkivalta parisuhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Läheisyyden kieltäminen? Eiköhän jokaisella ole oikeus koskemattomuuteen parisuhteessakin.

On ihan pakko sitten väärinymmärtää?

Tuolla logiikalla mykkäkoulukaan ei ole väärin, koska jokaisella on oikeus olla puhumatta. Tai ei ole väärin kohdella toista kuin ilmaa, koska jokaisella on oikeus olla rauhassa itsekseen. Tai ei ole väärin nauraa toiselle, koska on vain kohteliasta hymyillä ja olla iloinen. Jne.

Kaikki ikävä: riitely, erimielisyydet, huono käytös, väärinymmärrykset, ikävästi sanominen, ei ole henkistä väkivaltaa.

Henkisellä väkivallalla käsittääkseni tarkoitetaan toisen jatkuvaa alentamista ja vallankäyttöä erilaisilla tavoilla. Kaikki ikävältä tuntuva käytös ei kuitenkaan tätä ole.

Mielestäni tätäkin termiä (henkinen väkivalta) käytetään toisinaan väärin. Missä menee raja tavallisen erimielisyyden, riitelyn, suuttumuksen, epäreiluuden ja henkisen väkivallan välillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa on:

- Mykkäkoulu

- Läheisyyden kieltäminen

- Manipulointi

-Vitsiksi naamioitu toisen pilkkaaminen

- Omaisuuden rikkominen

- Turvattomuuden tunteen aiheuttaminen toiselle, uhkailu.

- Pettäminen, valehtelu

- Toisen saavutusten ja persoonan mitätöinti

- Huutaminen

Tässä nyt muutama alkuun.

Mykkäkoulu ja läheisyyden kieltäminen eivät ole henkistä väkivaltaa. Ei toista voi pakottaa seksiin tai puhumiseen. Niitä tehdään silloin kun molemmille sopii. Jos ei sovi niin sitten erotaan.

Et vain ymmärrä mitä tuossa tarkoitetaan.

Seksistä kieltäytyminen siksi, että ei tee mieli, ei ole henkistä väkivaltaa. Mutta seksistä kieltäytyminen siksi, että saisi toiselle aikaan pahan mielen, on sitä.

Vuorovaikutuksesta kieltäytyminen ilman että sille järjestetään korvaava tilaisuus, on henkistä väkivaltaa, koska viime kädessä parisuhdetta ei ole olemassa ilman vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksesta kieltäytyminen joksikin ajaksi siitä syystä, että ei pysty juuri silloin vuorovaikuttamaan rakentavasti, ei ole väkivaltaa vaan vastuullista käytöstä.

Öh, miten maagisesti luet henkilön ajatuksista, että kieltäytyykö hän satuttaakseen vai koska ei halua? Jollei hän sitten suoraan sano, että en halua harrastaa seksiä koska se sattuu sinuun?

Jos toinen kokee sen henkisenä väkivaltana, se on henkistä väkivaltaa.

Kyllä sen mielestä yleensä aika helposti erottaa, onko puolison kiinnostus harrastaa seksiä on riippuvaista jostain muusta kuin hänen seksihaluistaan. Siis halutaanko seksiä siksi että siitä saa nautintoa ja se lisää parin henkistä yhteyttä, vai siksi että seksillä yritetään esim. käydä kauppaa tai kiristää toista, jne. Jos ei ole ikinä ollut terveessä suhteessa, näiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeampaa.

Minun eksäni syytteli minua väkivaltaiseksi mm. juuri tällä perusteella, kun oli jostain lukenut että seksistä kieltäytyminen on henkistä väkivaltaa. En halunnut loppuvaiheessa seksiä hänen kanssaan, koska pelkäsin häntä niin paljon. Seksi on todella herkkä ja intiimi toimitus, ja on aivan normaalia olla haluamatta sitä tuollaisessa tilanteessa. Mutta voihan olla että eksäni ei vain pystynyt erottamaan totuutta omista kuvitelmistaan - hänhän myös syytteli minua siitä että uhkailin häntä jättämisellä, vaikka en ihan varmasti kertaakaan niin tehnyt.

Tästä syystä jokaisen tulisi ensisijaisesti keskittyä kyseenalaistamaan itseään ja omia tulkintojaan, eikä toisen osapuolen syyttelemiseen.

t. 48

Itselläni ei ole kokemusta siitä, että minua syytettäisiin mielestäni syyttä henkisestä väkivallasta -- mutta sen sijaan on kokemusta ihmisestä, joka luuli voivansa lukea suunnilleen vastaantulijoiden katseesta, että onko tuo pahantahtoinen vai ei. Kyseessä on sukulainen, ja kun olen ruvennut haastamaan näitä hänen näkemyksiään, sanomaan että et sä ihan oikeasti et kykene lukemaan ihmisten ajatuksia lyhyiden tapaamisten aikana, hän on alkanut kertomaan minulle, ettei kanssani voi keskustella.

Ja omalla ihmistuntemuksellani väitän, että ainakin minun sukulaisellani tuo kokemus tuntuu olevan 100% todellinen. Hän ei väitä pahuuttaan, että kyllä nyt tuokin ihminen häntä tahallaan loukkasi ja tahtoo pahaa, vaan ihan oikeasti uskoo näihin kuvitelmiinsa. Samaan aikaan hän antaa tuota "en minä edes huuda!"-reaktiota, kun ihmiset sanoo hänelle, että riitojen aikana huutaminen ahdistaa heitä. Hänellä on kuvitelma, että jos hän ei tarkoita jotain loukkauksena, niin se ei ole loukkaus -- mutta jos joku loukkaa häntä, sitä loukkausta aina tarkoitettiin, ja siksi se on loukkaus.

Tällaisten ihmisten takia haluan itse herätellä sitä, että henkistä väkivaltaa ei määritellä sun tekemisten kautta, vaan sen kautta, kuinka paljon se sattuu kumppaniin. Jos omenamehun juominen sattuu kumppaniin hemmetisti ja sä tiedät sen, niin omenamehun juominen sen kumppanin edessä on henkistä väkivaltaa -- vaikka sä et tarkoittaisi sitä loukkauksena.

Minun eksänikin aika varmasti itse uskoi omaan totuuteensa. Jotkut ihmiset ovat siinä määrin harhaisia, että heitä ei voi auttaa yrittämällä korjata noita harhakäsityksiä. Siinä käy vain noin kuin kerrot, että harhainen osapuoli tulkitsee auttajan väkivaltaiseksi. Juuri kuten eksäni tulkitsi minut väkivaltaiseksi.

Eksäni on aloittanut terapian, ja sen avulla hänellä on nyt paras mahdollinen tilaisuus parantua. Toivon, että hän jatkaa sitä tarpeeksi pitkään ja puhuu terapeutille edes jotenkin totuudenmukaisesti elämästään ja sen tapahtumista. Muutenhan edes se ei auta. Kun vielä olimme yhdessä, hän sai terapeutinkin uskomaan että minulla on narsistinen persoonallisuushäiriö tai olen psykopaatti tmv. Eikä ihmekään, jos ja kun hän on terapeutillekin puhunut että minä uhkailen erolla, manipuloin häntä seksillä, valehtelen ja pimitän asioita, jne. (nämä syytökset menivät lopulta aivan järjettömiin mittasuhteisiin ja aina täysin ohi siitä, millainen olen oikeasti).

Valitettavasti pahimmat tapaukset eivät koskaan parane. Älä yritä auttaa tai opettaa tällaista ihmistä vaan keskity suojelemaan itseäsi hänen käytökseltään, ja hanki itsellesi parempia ihmissuhteita tilalle.

t. 48

Samaa mieltä viimeisten lauseiden kanssa! Oman itsensä suojelu pitää aina olla ykkösasia. Jos sen lisäksi jaksaa vuorovaikuttaa tällaisen vähän hankalamman ihmisen kanssa, niin se on sitten oma valinta -- mutta sitä pitää tehdä vain oman jaksamisen rajoissa!

Jos sun kaltaisten ihmisten takia mä en mitenkään suoraan usko sitä, kun ihmiset sanoo, että "mun eksä on pahantahtoinen manipuloija" tms. Uskon, että puhujalla on KOKEMUS pahantahtoisesta manipulaatiosta -- mutta kokemus ei tarkoita, että se olisi objektiivinen totuus. Ja on ihan kauheaa, että kenellekään tällaista kokemusta pääsee syntymään, mutta joskus objektiivisesti katsottuna se kokemus ei vaan ole ihan todellinen ja henkilö tarvitsee apua päästäkseen näistä luuloistaan eroon.

Tällä eksälläni oli (ja varmaan on yhä) nimenomaan tällainen kokemus. Kaikki hänen entiset kumppaninsa olivat kuulemma olleet hyvin rikkinäisiä ihmisiä ja kohdelleet häntä kaltoin. Tämä oli siis hänen ihan aito kokemuksensa, vaikka en nykyisin enää usko sen perustuvan todellisuuteen (ainakaan kokonaan), kun olen omin silmin nähnyt miten pahasti hänen käsityksensä meidänkin parisuhteestamme vääristyi.

Tein todella paljon töitä sen eteen, että kuuntelin kun hän kertoi mitkä kaikki tekemäni asiat satuttavat häntä, ja pyrin olemaan tekemättä niitä enää jatkossa. Näitä oli lukemattomia. Joskus oli kysymys esimerkiksi yksittäisestä sanavalinnasta. "Jos olisit käyttänyt sanaa X etkä sanaa Y, en olisi loukkaantunut ollenkaan". Nämä olivat ihan tavallisia sanoja, yksi niistä oli "talo". 

Seuraavalla kerralla kun sitten käytin sanaa Y sen X:n sijaan, hän loukkaantui taas ja esitti nyt syyksi että otin asian puheeksi väärällä hetkellä. Jos olisin odottanut seuraavaan päivään, hän ei olisi loukkaantunut. Kun yritin mukautua tähän ohjeeseen, hän jälleen loukkaantui ja tällä kertaa syynä oli että äänensävyni oli vääränlainen (kiinnitin tässä vaiheessa jo valmiiksi todella paljon huomiota sävyyn, jolla puhuin tälle ihmiselle). Ja niin edelleen ja niin edelleen. Aina tein jonkin minimaalisen asian väärin, jota en millään pystynyt ennakoimaan. Ja aina hän loukkaantui sydänjuuriaan myöten, aiheista joissa ei minun mielestäni pitäisi olla mitään loukkaavaa. Riita kesti aina monta päivää, sisälsi mykkäkoulua ja muuta ikävää käytöstä, ja yleensä vasta kolmantena päivänä pääsimme keskustelemaan asiasta, jolloin hän sitten esitti näitä syytöksiä että käytin väärää sanaa jne.

Ymmärsin oikein hyvin, että tämä ihminen tarvitsee apua, ja vaikeaksi tilanteen teki juuri se, että halusin auttaa häntä. Siksi jäin suhteeseen niinkin pitkäksi ajaksi että lopulta omakin mieleni vaurioitui.

Nykyään ymmärrän, että näitä vaikeimpia tapauksia ei vain voi auttaa, ja tärkeintä on silloin suojella itseään, ja poistua tuon myrkyllisen vuorovaikutuksen piiristä. Teorian tasolla on aivan oikein ajateltu, että olin tätä miestä kohtaan henkisesti väkivaltainen - minähän tein asioita jotka satuttivat ja loukkasivat häntä. Joissakin itselleni tärkeissä asioissa en antanut periksi. En esimerkiksi irtisanoutunut työpaikastani vaikka hän olisi halunnut ja vaikka häntä kovasti loukkasi se että en niin tehnyt. Hänen näkökulmastaanhan sekin oli henkistä väkivaltaa. Tällaisessa tilanteessa ratkaisu ei kuitenkaan ole omista oikeuksista luopuminen, vaan väkivaltaisesta suhteesta luopuminen.

Olisin satuttanut tätä miestä vähemmän (ja olisin myös itse vaurioitunut vähemmän), jos olisin lopettanut suhteen heti kun tätä dynamiikkaa alkoi esiintyä.

t. 48

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa on:

- Mykkäkoulu

- Läheisyyden kieltäminen

- Manipulointi

-Vitsiksi naamioitu toisen pilkkaaminen

- Omaisuuden rikkominen

- Turvattomuuden tunteen aiheuttaminen toiselle, uhkailu.

- Pettäminen, valehtelu

- Toisen saavutusten ja persoonan mitätöinti

- Huutaminen

Tässä nyt muutama alkuun.

Mykkäkoulu ja läheisyyden kieltäminen eivät ole henkistä väkivaltaa. Ei toista voi pakottaa seksiin tai puhumiseen. Niitä tehdään silloin kun molemmille sopii. Jos ei sovi niin sitten erotaan.

Et vain ymmärrä mitä tuossa tarkoitetaan.

Seksistä kieltäytyminen siksi, että ei tee mieli, ei ole henkistä väkivaltaa. Mutta seksistä kieltäytyminen siksi, että saisi toiselle aikaan pahan mielen, on sitä.

Vuorovaikutuksesta kieltäytyminen ilman että sille järjestetään korvaava tilaisuus, on henkistä väkivaltaa, koska viime kädessä parisuhdetta ei ole olemassa ilman vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksesta kieltäytyminen joksikin ajaksi siitä syystä, että ei pysty juuri silloin vuorovaikuttamaan rakentavasti, ei ole väkivaltaa vaan vastuullista käytöstä.

Öh, miten maagisesti luet henkilön ajatuksista, että kieltäytyykö hän satuttaakseen vai koska ei halua? Jollei hän sitten suoraan sano, että en halua harrastaa seksiä koska se sattuu sinuun?

Jos toinen kokee sen henkisenä väkivaltana, se on henkistä väkivaltaa.

Ei tietenkään ole. Mikäli toivotat henkilölle X hyvää illanjatkoa niin se ei ole henkistä väkivaltaa vaikka X kokisi sen niin. X:llä on vikaa päässä.

Mutta jos tiedät, että henkilö X ahdistuu suunnattomasti siitä, että hänelle toivotetaan hyvää illanjatkoa ja teet niin edelleen, se on henkistä väkivaltaa. Vaikka henkilö X:llä olisi "vikaa päässä".

Kummanko ihmisoikeudet ovat tärkeämpiä? Normaalin ihmisen oikeus normaaliin kommunikointiin vai vikapään oikeus laittaa normaalit ihmiset tanssimaan oman pillinsä mukaan ja rajoittaa normaalien ihmisten elämää? Silloinhan vikapää harjoittaa henkistä väkivaltaa normaaleja kohtaan heitä rajoittamalla.

"Vikapäillä", eli mielenterveysongelmista kärsivillä ihmisillä, on samat ihmisoikeudet kuin kaikilla muillakin.

Mutta muilla ei näytä olevan mielestäsi samoa oikeuksia kuin vikapäillä vai miten ajattelit ratkaista ongelman niin, että molempien oikeudet toteutuvat?

Aika helppoa. Älä ryhdy parisuhteeseen heidän kanssaan.

Eihän se selviä ennen kuin parisuhteen aikana.

Jos parisuhteen aikana selviää, että kumppani ahdistuu suunnattomasti asiasta jota sinä pidät normaalina etkä halua sitä lopettaa, teidän pitää erota. Kumppanin rääkkääminen koska "ei oo normaalia ahdistua tuollaisesta!" on julmaa puuhaa. Itse taidat olla "vikapää", jos haluat olla yhdessä ihmisen kanssa, vaikket tunne sen vertaa empatiaa häntä kohtaan, että välttelisit hänen satuttamistaan.

En henk. koht edusta kumpaakaan osapuolta.

Hyvä juttu! Toivoisin sitten, että et puolustelisi väkivaltaa niissä tapauksissa, kun sen kohteena on "vikapää", eli mielenterveysongelmista kärsivä ihminen. Ne mielenterveysongelmat voi johtua esimerkiksi edellisestä väkivaltaisesta parisuhteesta, jossa jokin tavallinen asia on ollut merkki tulevasta väkivallasta.

Edelleen ei ongelmaisella ole oikeutta rajoittaa muita ilman ettei se myös olisi hänen harjoittamaansa henkistä väkivaltaa muita kohtaan.

Ei kenelläkään ole oikeutta rajoittaa toista, jollei se ole Suomen lakiin kirjattu oikeus. Ongelmainen tai ei. Sen sijaan rajoittamista ei ole, että "ongelmainen" sanoo jonkun asian satuttavan häntä. Sinulla on silloin vaan valinta edessäsi: joko lopetat, jatkat tietoisesti toisen satuttamista, tai otat etäisyyttä. Keskimmäistä kutsutaan henkiseksi väkivallaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa on:

- Mykkäkoulu

- Läheisyyden kieltäminen

- Manipulointi

-Vitsiksi naamioitu toisen pilkkaaminen

- Omaisuuden rikkominen

- Turvattomuuden tunteen aiheuttaminen toiselle, uhkailu.

- Pettäminen, valehtelu

- Toisen saavutusten ja persoonan mitätöinti

- Huutaminen

Tässä nyt muutama alkuun.

Mykkäkoulu ja läheisyyden kieltäminen eivät ole henkistä väkivaltaa. Ei toista voi pakottaa seksiin tai puhumiseen. Niitä tehdään silloin kun molemmille sopii. Jos ei sovi niin sitten erotaan.

Et vain ymmärrä mitä tuossa tarkoitetaan.

Seksistä kieltäytyminen siksi, että ei tee mieli, ei ole henkistä väkivaltaa. Mutta seksistä kieltäytyminen siksi, että saisi toiselle aikaan pahan mielen, on sitä.

Vuorovaikutuksesta kieltäytyminen ilman että sille järjestetään korvaava tilaisuus, on henkistä väkivaltaa, koska viime kädessä parisuhdetta ei ole olemassa ilman vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksesta kieltäytyminen joksikin ajaksi siitä syystä, että ei pysty juuri silloin vuorovaikuttamaan rakentavasti, ei ole väkivaltaa vaan vastuullista käytöstä.

Öh, miten maagisesti luet henkilön ajatuksista, että kieltäytyykö hän satuttaakseen vai koska ei halua? Jollei hän sitten suoraan sano, että en halua harrastaa seksiä koska se sattuu sinuun?

Jos toinen kokee sen henkisenä väkivaltana, se on henkistä väkivaltaa.

Kyllä sen mielestä yleensä aika helposti erottaa, onko puolison kiinnostus harrastaa seksiä on riippuvaista jostain muusta kuin hänen seksihaluistaan. Siis halutaanko seksiä siksi että siitä saa nautintoa ja se lisää parin henkistä yhteyttä, vai siksi että seksillä yritetään esim. käydä kauppaa tai kiristää toista, jne. Jos ei ole ikinä ollut terveessä suhteessa, näiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeampaa.

Minun eksäni syytteli minua väkivaltaiseksi mm. juuri tällä perusteella, kun oli jostain lukenut että seksistä kieltäytyminen on henkistä väkivaltaa. En halunnut loppuvaiheessa seksiä hänen kanssaan, koska pelkäsin häntä niin paljon. Seksi on todella herkkä ja intiimi toimitus, ja on aivan normaalia olla haluamatta sitä tuollaisessa tilanteessa. Mutta voihan olla että eksäni ei vain pystynyt erottamaan totuutta omista kuvitelmistaan - hänhän myös syytteli minua siitä että uhkailin häntä jättämisellä, vaikka en ihan varmasti kertaakaan niin tehnyt.

Tästä syystä jokaisen tulisi ensisijaisesti keskittyä kyseenalaistamaan itseään ja omia tulkintojaan, eikä toisen osapuolen syyttelemiseen.

t. 48

Itselläni ei ole kokemusta siitä, että minua syytettäisiin mielestäni syyttä henkisestä väkivallasta -- mutta sen sijaan on kokemusta ihmisestä, joka luuli voivansa lukea suunnilleen vastaantulijoiden katseesta, että onko tuo pahantahtoinen vai ei. Kyseessä on sukulainen, ja kun olen ruvennut haastamaan näitä hänen näkemyksiään, sanomaan että et sä ihan oikeasti et kykene lukemaan ihmisten ajatuksia lyhyiden tapaamisten aikana, hän on alkanut kertomaan minulle, ettei kanssani voi keskustella.

Ja omalla ihmistuntemuksellani väitän, että ainakin minun sukulaisellani tuo kokemus tuntuu olevan 100% todellinen. Hän ei väitä pahuuttaan, että kyllä nyt tuokin ihminen häntä tahallaan loukkasi ja tahtoo pahaa, vaan ihan oikeasti uskoo näihin kuvitelmiinsa. Samaan aikaan hän antaa tuota "en minä edes huuda!"-reaktiota, kun ihmiset sanoo hänelle, että riitojen aikana huutaminen ahdistaa heitä. Hänellä on kuvitelma, että jos hän ei tarkoita jotain loukkauksena, niin se ei ole loukkaus -- mutta jos joku loukkaa häntä, sitä loukkausta aina tarkoitettiin, ja siksi se on loukkaus.

Tällaisten ihmisten takia haluan itse herätellä sitä, että henkistä väkivaltaa ei määritellä sun tekemisten kautta, vaan sen kautta, kuinka paljon se sattuu kumppaniin. Jos omenamehun juominen sattuu kumppaniin hemmetisti ja sä tiedät sen, niin omenamehun juominen sen kumppanin edessä on henkistä väkivaltaa -- vaikka sä et tarkoittaisi sitä loukkauksena.

Minun eksänikin aika varmasti itse uskoi omaan totuuteensa. Jotkut ihmiset ovat siinä määrin harhaisia, että heitä ei voi auttaa yrittämällä korjata noita harhakäsityksiä. Siinä käy vain noin kuin kerrot, että harhainen osapuoli tulkitsee auttajan väkivaltaiseksi. Juuri kuten eksäni tulkitsi minut väkivaltaiseksi.

Eksäni on aloittanut terapian, ja sen avulla hänellä on nyt paras mahdollinen tilaisuus parantua. Toivon, että hän jatkaa sitä tarpeeksi pitkään ja puhuu terapeutille edes jotenkin totuudenmukaisesti elämästään ja sen tapahtumista. Muutenhan edes se ei auta. Kun vielä olimme yhdessä, hän sai terapeutinkin uskomaan että minulla on narsistinen persoonallisuushäiriö tai olen psykopaatti tmv. Eikä ihmekään, jos ja kun hän on terapeutillekin puhunut että minä uhkailen erolla, manipuloin häntä seksillä, valehtelen ja pimitän asioita, jne. (nämä syytökset menivät lopulta aivan järjettömiin mittasuhteisiin ja aina täysin ohi siitä, millainen olen oikeasti).

Valitettavasti pahimmat tapaukset eivät koskaan parane. Älä yritä auttaa tai opettaa tällaista ihmistä vaan keskity suojelemaan itseäsi hänen käytökseltään, ja hanki itsellesi parempia ihmissuhteita tilalle.

t. 48

Samaa mieltä viimeisten lauseiden kanssa! Oman itsensä suojelu pitää aina olla ykkösasia. Jos sen lisäksi jaksaa vuorovaikuttaa tällaisen vähän hankalamman ihmisen kanssa, niin se on sitten oma valinta -- mutta sitä pitää tehdä vain oman jaksamisen rajoissa!

Jos sun kaltaisten ihmisten takia mä en mitenkään suoraan usko sitä, kun ihmiset sanoo, että "mun eksä on pahantahtoinen manipuloija" tms. Uskon, että puhujalla on KOKEMUS pahantahtoisesta manipulaatiosta -- mutta kokemus ei tarkoita, että se olisi objektiivinen totuus. Ja on ihan kauheaa, että kenellekään tällaista kokemusta pääsee syntymään, mutta joskus objektiivisesti katsottuna se kokemus ei vaan ole ihan todellinen ja henkilö tarvitsee apua päästäkseen näistä luuloistaan eroon.

Tällä eksälläni oli (ja varmaan on yhä) nimenomaan tällainen kokemus. Kaikki hänen entiset kumppaninsa olivat kuulemma olleet hyvin rikkinäisiä ihmisiä ja kohdelleet häntä kaltoin. Tämä oli siis hänen ihan aito kokemuksensa, vaikka en nykyisin enää usko sen perustuvan todellisuuteen (ainakaan kokonaan), kun olen omin silmin nähnyt miten pahasti hänen käsityksensä meidänkin parisuhteestamme vääristyi.

Tein todella paljon töitä sen eteen, että kuuntelin kun hän kertoi mitkä kaikki tekemäni asiat satuttavat häntä, ja pyrin olemaan tekemättä niitä enää jatkossa. Näitä oli lukemattomia. Joskus oli kysymys esimerkiksi yksittäisestä sanavalinnasta. "Jos olisit käyttänyt sanaa X etkä sanaa Y, en olisi loukkaantunut ollenkaan". Nämä olivat ihan tavallisia sanoja, yksi niistä oli "talo". 

Seuraavalla kerralla kun sitten käytin sanaa Y sen X:n sijaan, hän loukkaantui taas ja esitti nyt syyksi että otin asian puheeksi väärällä hetkellä. Jos olisin odottanut seuraavaan päivään, hän ei olisi loukkaantunut. Kun yritin mukautua tähän ohjeeseen, hän jälleen loukkaantui ja tällä kertaa syynä oli että äänensävyni oli vääränlainen (kiinnitin tässä vaiheessa jo valmiiksi todella paljon huomiota sävyyn, jolla puhuin tälle ihmiselle). Ja niin edelleen ja niin edelleen. Aina tein jonkin minimaalisen asian väärin, jota en millään pystynyt ennakoimaan. Ja aina hän loukkaantui sydänjuuriaan myöten, aiheista joissa ei minun mielestäni pitäisi olla mitään loukkaavaa. Riita kesti aina monta päivää, sisälsi mykkäkoulua ja muuta ikävää käytöstä, ja yleensä vasta kolmantena päivänä pääsimme keskustelemaan asiasta, jolloin hän sitten esitti näitä syytöksiä että käytin väärää sanaa jne.

Ymmärsin oikein hyvin, että tämä ihminen tarvitsee apua, ja vaikeaksi tilanteen teki juuri se, että halusin auttaa häntä. Siksi jäin suhteeseen niinkin pitkäksi ajaksi että lopulta omakin mieleni vaurioitui.

Nykyään ymmärrän, että näitä vaikeimpia tapauksia ei vain voi auttaa, ja tärkeintä on silloin suojella itseään, ja poistua tuon myrkyllisen vuorovaikutuksen piiristä. Teorian tasolla on aivan oikein ajateltu, että olin tätä miestä kohtaan henkisesti väkivaltainen - minähän tein asioita jotka satuttivat ja loukkasivat häntä. Joissakin itselleni tärkeissä asioissa en antanut periksi. En esimerkiksi irtisanoutunut työpaikastani vaikka hän olisi halunnut ja vaikka häntä kovasti loukkasi se että en niin tehnyt. Hänen näkökulmastaanhan sekin oli henkistä väkivaltaa. Tällaisessa tilanteessa ratkaisu ei kuitenkaan ole omista oikeuksista luopuminen, vaan väkivaltaisesta suhteesta luopuminen.

Olisin satuttanut tätä miestä vähemmän (ja olisin myös itse vaurioitunut vähemmän), jos olisin lopettanut suhteen heti kun tätä dynamiikkaa alkoi esiintyä.

t. 48

Tosi ihanaa, että jaksat kirjoittaa tällaisia, varmasti muillekin kuin vaan minulle hyviä oppimisen paikkoja. :) Ikävä kyllä voin samaistua vähän eksääsi, koska minullakin oli vähän tuollaista "olisit käyttänyt eri äänensävyä niin en olisi loukkaantunut!"-käytöstä teininä parasta ystävääni kohtaan. Kärsin pahoista mielenterveysongelmista, ja minulla oli oikeasti silloin kokemus, että hänen olisi kuulunut tietää satuttavansa minua, koska olin joskus aiemmin maininnut että sellainen äänensävy sai minut ahdistumaan. Onneksi ystävyys selvisi näistä mielenterveysongelmista huolimatta, olemme edelleen parhaita ystäviä nyt aikuisiällä, ja molemmat henkisesti paremmassa kunnossa kuin teininä.

Siksi itse korostan aina, että vaikka henkinen väkivalta määritelläänkin yleensä sen loukkaantuneen kokemuksen kautta (koska jos ei määriteltäisi, niin esim. jonkun ptsd:n jatkuva laukaisu ei olisi henkistä väkivaltaa), niin KENELLÄKÄÄN ei ole velvollisuutta korjata toista ihmistä, eikä KENENKÄÄN tarvitse (enkä itse suosittelisi) olemaan sellaisessa suhteessa, jossa kokee joutuvansa kävelemään munankuorien päällä. Jos sinua alkaa ahdistaa se, että kumppani ahdistuu kaikesta, sekin on henkistä väkivaltaa!

Aina pitää ajatella omaa mielenterveyttään ensin. Vasta sen jälkeen autetaan muita.

Vierailija kirjoitti:

Joo viime viikonloppuna kielsin läheisyyden baarissa kolmeltakin eri tyypiltä.

Koet olevasi oikeutettu vähättelemään väkivallan erilaisia ilmenemismuotoja? Juuri noin ne henkisesti väkivaltaiset puolisotkin kiistävät tekonsa js mitätöivät puolison kokemusta parisuhteessakin.

Termien käyttö vaatii jonknmuosta tarkkuutta. Esim. tuo "läheisyyden kieltäminen" on liian epäselvä ja laaja käsite, sisältää muutakin kuin henkistä väkivaltaa.

Jos esim. toinen haluaa riidan jälkeen läheisyyttä ja seksiä, niin se, että toinen on vielä suuttunut eikä halua koskea ja haluaa olla yksin, ei ole henkistä väkivaltaa.

Läheisyyden kieltäminen ei myöskään silloin ole henkistä väkivaltaa, kun esim. suhteessa menee huonosti, riidellään paljon, ero häämöttää, eikä toinen enää halua siksi läheisyttä.

Sen sijaan jatkuva läheisyyden panttaaminen suhteessa ja sen käyttö selkeasti vallan välineenä (mm. palkintona ja rangaistuksena) on henkistä väkivaltaa.

esimerkki 2:

Jos on loukkaantunut eikä halua välittömästi puhua siitä, ei myöskään ole henkistä väkivaltaa. Sen sijaan todellista mykkäkoulua ja henkistä väkivaltaa on se, että kohtelee toista kuin ilmaa, ei puhu eikä ota mitään kontaktia ja tätä jatkuu pidemmän aikaa (päiviä, viikkoja).

Tämän vuoksi alapeukutin myöskin tuota listaa, joka oli laadittu henkisen välivallan käytöstä.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa on:

- Mykkäkoulu

- Läheisyyden kieltäminen

- Manipulointi

-Vitsiksi naamioitu toisen pilkkaaminen

- Omaisuuden rikkominen

- Turvattomuuden tunteen aiheuttaminen toiselle, uhkailu.

- Pettäminen, valehtelu

- Toisen saavutusten ja persoonan mitätöinti

- Huutaminen

Tässä nyt muutama alkuun.

Mykkäkoulu ja läheisyyden kieltäminen eivät ole henkistä väkivaltaa. Ei toista voi pakottaa seksiin tai puhumiseen. Niitä tehdään silloin kun molemmille sopii. Jos ei sovi niin sitten erotaan.

Et vain ymmärrä mitä tuossa tarkoitetaan.

Seksistä kieltäytyminen siksi, että ei tee mieli, ei ole henkistä väkivaltaa. Mutta seksistä kieltäytyminen siksi, että saisi toiselle aikaan pahan mielen, on sitä.

Vuorovaikutuksesta kieltäytyminen ilman että sille järjestetään korvaava tilaisuus, on henkistä väkivaltaa, koska viime kädessä parisuhdetta ei ole olemassa ilman vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksesta kieltäytyminen joksikin ajaksi siitä syystä, että ei pysty juuri silloin vuorovaikuttamaan rakentavasti, ei ole väkivaltaa vaan vastuullista käytöstä.

Öh, miten maagisesti luet henkilön ajatuksista, että kieltäytyykö hän satuttaakseen vai koska ei halua? Jollei hän sitten suoraan sano, että en halua harrastaa seksiä koska se sattuu sinuun?

Jos toinen kokee sen henkisenä väkivaltana, se on henkistä väkivaltaa.

Kyllä sen mielestä yleensä aika helposti erottaa, onko puolison kiinnostus harrastaa seksiä on riippuvaista jostain muusta kuin hänen seksihaluistaan. Siis halutaanko seksiä siksi että siitä saa nautintoa ja se lisää parin henkistä yhteyttä, vai siksi että seksillä yritetään esim. käydä kauppaa tai kiristää toista, jne. Jos ei ole ikinä ollut terveessä suhteessa, näiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeampaa.

Minun eksäni syytteli minua väkivaltaiseksi mm. juuri tällä perusteella, kun oli jostain lukenut että seksistä kieltäytyminen on henkistä väkivaltaa. En halunnut loppuvaiheessa seksiä hänen kanssaan, koska pelkäsin häntä niin paljon. Seksi on todella herkkä ja intiimi toimitus, ja on aivan normaalia olla haluamatta sitä tuollaisessa tilanteessa. Mutta voihan olla että eksäni ei vain pystynyt erottamaan totuutta omista kuvitelmistaan - hänhän myös syytteli minua siitä että uhkailin häntä jättämisellä, vaikka en ihan varmasti kertaakaan niin tehnyt.

Tästä syystä jokaisen tulisi ensisijaisesti keskittyä kyseenalaistamaan itseään ja omia tulkintojaan, eikä toisen osapuolen syyttelemiseen.

t. 48

Itselläni ei ole kokemusta siitä, että minua syytettäisiin mielestäni syyttä henkisestä väkivallasta -- mutta sen sijaan on kokemusta ihmisestä, joka luuli voivansa lukea suunnilleen vastaantulijoiden katseesta, että onko tuo pahantahtoinen vai ei. Kyseessä on sukulainen, ja kun olen ruvennut haastamaan näitä hänen näkemyksiään, sanomaan että et sä ihan oikeasti et kykene lukemaan ihmisten ajatuksia lyhyiden tapaamisten aikana, hän on alkanut kertomaan minulle, ettei kanssani voi keskustella.

Ja omalla ihmistuntemuksellani väitän, että ainakin minun sukulaisellani tuo kokemus tuntuu olevan 100% todellinen. Hän ei väitä pahuuttaan, että kyllä nyt tuokin ihminen häntä tahallaan loukkasi ja tahtoo pahaa, vaan ihan oikeasti uskoo näihin kuvitelmiinsa. Samaan aikaan hän antaa tuota "en minä edes huuda!"-reaktiota, kun ihmiset sanoo hänelle, että riitojen aikana huutaminen ahdistaa heitä. Hänellä on kuvitelma, että jos hän ei tarkoita jotain loukkauksena, niin se ei ole loukkaus -- mutta jos joku loukkaa häntä, sitä loukkausta aina tarkoitettiin, ja siksi se on loukkaus.

Tällaisten ihmisten takia haluan itse herätellä sitä, että henkistä väkivaltaa ei määritellä sun tekemisten kautta, vaan sen kautta, kuinka paljon se sattuu kumppaniin. Jos omenamehun juominen sattuu kumppaniin hemmetisti ja sä tiedät sen, niin omenamehun juominen sen kumppanin edessä on henkistä väkivaltaa -- vaikka sä et tarkoittaisi sitä loukkauksena.

Minun eksänikin aika varmasti itse uskoi omaan totuuteensa. Jotkut ihmiset ovat siinä määrin harhaisia, että heitä ei voi auttaa yrittämällä korjata noita harhakäsityksiä. Siinä käy vain noin kuin kerrot, että harhainen osapuoli tulkitsee auttajan väkivaltaiseksi. Juuri kuten eksäni tulkitsi minut väkivaltaiseksi.

Eksäni on aloittanut terapian, ja sen avulla hänellä on nyt paras mahdollinen tilaisuus parantua. Toivon, että hän jatkaa sitä tarpeeksi pitkään ja puhuu terapeutille edes jotenkin totuudenmukaisesti elämästään ja sen tapahtumista. Muutenhan edes se ei auta. Kun vielä olimme yhdessä, hän sai terapeutinkin uskomaan että minulla on narsistinen persoonallisuushäiriö tai olen psykopaatti tmv. Eikä ihmekään, jos ja kun hän on terapeutillekin puhunut että minä uhkailen erolla, manipuloin häntä seksillä, valehtelen ja pimitän asioita, jne. (nämä syytökset menivät lopulta aivan järjettömiin mittasuhteisiin ja aina täysin ohi siitä, millainen olen oikeasti).

Valitettavasti pahimmat tapaukset eivät koskaan parane. Älä yritä auttaa tai opettaa tällaista ihmistä vaan keskity suojelemaan itseäsi hänen käytökseltään, ja hanki itsellesi parempia ihmissuhteita tilalle.

t. 48

Samaa mieltä viimeisten lauseiden kanssa! Oman itsensä suojelu pitää aina olla ykkösasia. Jos sen lisäksi jaksaa vuorovaikuttaa tällaisen vähän hankalamman ihmisen kanssa, niin se on sitten oma valinta -- mutta sitä pitää tehdä vain oman jaksamisen rajoissa!

Jos sun kaltaisten ihmisten takia mä en mitenkään suoraan usko sitä, kun ihmiset sanoo, että "mun eksä on pahantahtoinen manipuloija" tms. Uskon, että puhujalla on KOKEMUS pahantahtoisesta manipulaatiosta -- mutta kokemus ei tarkoita, että se olisi objektiivinen totuus. Ja on ihan kauheaa, että kenellekään tällaista kokemusta pääsee syntymään, mutta joskus objektiivisesti katsottuna se kokemus ei vaan ole ihan todellinen ja henkilö tarvitsee apua päästäkseen näistä luuloistaan eroon.

Tällä eksälläni oli (ja varmaan on yhä) nimenomaan tällainen kokemus. Kaikki hänen entiset kumppaninsa olivat kuulemma olleet hyvin rikkinäisiä ihmisiä ja kohdelleet häntä kaltoin. Tämä oli siis hänen ihan aito kokemuksensa, vaikka en nykyisin enää usko sen perustuvan todellisuuteen (ainakaan kokonaan), kun olen omin silmin nähnyt miten pahasti hänen käsityksensä meidänkin parisuhteestamme vääristyi.

Tein todella paljon töitä sen eteen, että kuuntelin kun hän kertoi mitkä kaikki tekemäni asiat satuttavat häntä, ja pyrin olemaan tekemättä niitä enää jatkossa. Näitä oli lukemattomia. Joskus oli kysymys esimerkiksi yksittäisestä sanavalinnasta. "Jos olisit käyttänyt sanaa X etkä sanaa Y, en olisi loukkaantunut ollenkaan". Nämä olivat ihan tavallisia sanoja, yksi niistä oli "talo". 

Seuraavalla kerralla kun sitten käytin sanaa Y sen X:n sijaan, hän loukkaantui taas ja esitti nyt syyksi että otin asian puheeksi väärällä hetkellä. Jos olisin odottanut seuraavaan päivään, hän ei olisi loukkaantunut. Kun yritin mukautua tähän ohjeeseen, hän jälleen loukkaantui ja tällä kertaa syynä oli että äänensävyni oli vääränlainen (kiinnitin tässä vaiheessa jo valmiiksi todella paljon huomiota sävyyn, jolla puhuin tälle ihmiselle). Ja niin edelleen ja niin edelleen. Aina tein jonkin minimaalisen asian väärin, jota en millään pystynyt ennakoimaan. Ja aina hän loukkaantui sydänjuuriaan myöten, aiheista joissa ei minun mielestäni pitäisi olla mitään loukkaavaa. Riita kesti aina monta päivää, sisälsi mykkäkoulua ja muuta ikävää käytöstä, ja yleensä vasta kolmantena päivänä pääsimme keskustelemaan asiasta, jolloin hän sitten esitti näitä syytöksiä että käytin väärää sanaa jne.

Ymmärsin oikein hyvin, että tämä ihminen tarvitsee apua, ja vaikeaksi tilanteen teki juuri se, että halusin auttaa häntä. Siksi jäin suhteeseen niinkin pitkäksi ajaksi että lopulta omakin mieleni vaurioitui.

Nykyään ymmärrän, että näitä vaikeimpia tapauksia ei vain voi auttaa, ja tärkeintä on silloin suojella itseään, ja poistua tuon myrkyllisen vuorovaikutuksen piiristä. Teorian tasolla on aivan oikein ajateltu, että olin tätä miestä kohtaan henkisesti väkivaltainen - minähän tein asioita jotka satuttivat ja loukkasivat häntä. Joissakin itselleni tärkeissä asioissa en antanut periksi. En esimerkiksi irtisanoutunut työpaikastani vaikka hän olisi halunnut ja vaikka häntä kovasti loukkasi se että en niin tehnyt. Hänen näkökulmastaanhan sekin oli henkistä väkivaltaa. Tällaisessa tilanteessa ratkaisu ei kuitenkaan ole omista oikeuksista luopuminen, vaan väkivaltaisesta suhteesta luopuminen.

Olisin satuttanut tätä miestä vähemmän (ja olisin myös itse vaurioitunut vähemmän), jos olisin lopettanut suhteen heti kun tätä dynamiikkaa alkoi esiintyä.

t. 48

Tosi ihanaa, että jaksat kirjoittaa tällaisia, varmasti muillekin kuin vaan minulle hyviä oppimisen paikkoja. :) Ikävä kyllä voin samaistua vähän eksääsi, koska minullakin oli vähän tuollaista "olisit käyttänyt eri äänensävyä niin en olisi loukkaantunut!"-käytöstä teininä parasta ystävääni kohtaan. Kärsin pahoista mielenterveysongelmista, ja minulla oli oikeasti silloin kokemus, että hänen olisi kuulunut tietää satuttavansa minua, koska olin joskus aiemmin maininnut että sellainen äänensävy sai minut ahdistumaan. Onneksi ystävyys selvisi näistä mielenterveysongelmista huolimatta, olemme edelleen parhaita ystäviä nyt aikuisiällä, ja molemmat henkisesti paremmassa kunnossa kuin teininä.

Siksi itse korostan aina, että vaikka henkinen väkivalta määritelläänkin yleensä sen loukkaantuneen kokemuksen kautta (koska jos ei määriteltäisi, niin esim. jonkun ptsd:n jatkuva laukaisu ei olisi henkistä väkivaltaa), niin KENELLÄKÄÄN ei ole velvollisuutta korjata toista ihmistä, eikä KENENKÄÄN tarvitse (enkä itse suosittelisi) olemaan sellaisessa suhteessa, jossa kokee joutuvansa kävelemään munankuorien päällä. Jos sinua alkaa ahdistaa se, että kumppani ahdistuu kaikesta, sekin on henkistä väkivaltaa!

Aina pitää ajatella omaa mielenterveyttään ensin. Vasta sen jälkeen autetaan muita.

Hyvä kun ystävyyssuhteesi selvisi tuosta. Teininä tietysti aika monikin ihminen käyttäytyy hölmösti, vaikka ei olisi vaikeaa taustaakaan. Ystävyyssuhteet eivät myöskään ole koskaan yhtä intiimejä kuin parisuhteet, joissa tulee mukaan seksuaalisuus ja omien syvimpienkin epävarmuuksien paljastuminen toiselle. Parisuhde on siksi tietyllä tavalla se kaikista vaikein ihmissuhdelaji. Toinen tosi vaikea on lapsen ja huoltajan välinen suhde, koska lapsi on siitä lähtökohtaisesti riippuvainen eikä välttämättä voi vain katkaista välejä, vaikka huoltaja olisi kuinka myrkyllinen tahansa.

Eksäni oli tavatessamme 41-vuotias. Jaksoin alussa uskoa, että hän vain tarvitsee hyvän kumppanin joka uskoo häneen ja sietää jonkin aikaa hänen myrkyllistä käytöstään, ja sitten kun myrkyt on puhallettu systeemistä ulos, voimme keskittyä rakastamaan toisiamme ja olemaan onnellisia yhdessä. Siksi sinnittelin hänen vierellään, vaikka tiesin että käytös ja siihen johtavat ajatusvääristymät ovat todella pitkällemeneviä ja vaikeita. Myöhemmin ymmärsin, että olin auttamisen sijaan lähinnä suostunut hänen paineidenpurkukanavakseen, ja että niitä paineita kertyy jatkuvasti vain lisää, niin kauan kuin hän ei käsittele menneisyytensä tapahtumia jotka vaikuttavat siihen, että hän loukkaantuu ja reagoi ikävästi ihan tavallisiin asioihin. Tein hänelle karhunpalveluksen kun yritin auttaa ja ymmärtää, koska luultavasti hän sai tätä kautta taas uuden mahdollisuuden sulkea silmänsä oman käytöksensä todellisilta vaikutuksilta - minä kun tietenkin yritin pehmennellä tilanteita ja suojella häntä siltä musertavalta häpeältä, jota hän hyvin helposti tunsi, jos oli tehnyt jotain väärin.

Tämä on ansa, johon moni empaattinen ihminen lankeaa, ja siinä kärsii lopulta kumpikin osapuoli enemmän kuin olisi välttämätöntä.

t. 48

Ihan lyhyesti: jos toinen aiheuttaa sinulle jatkuvasti pahaa mieltä eikä halua korjata käytöstään vaikka pyytäisit on kyse henkisestä väkivallasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa on:

- Mykkäkoulu

- Läheisyyden kieltäminen

- Manipulointi

-Vitsiksi naamioitu toisen pilkkaaminen

- Omaisuuden rikkominen

- Turvattomuuden tunteen aiheuttaminen toiselle, uhkailu.

- Pettäminen, valehtelu

- Toisen saavutusten ja persoonan mitätöinti

- Huutaminen

Tässä nyt muutama alkuun.

Mykkäkoulu ja läheisyyden kieltäminen eivät ole henkistä väkivaltaa. Ei toista voi pakottaa seksiin tai puhumiseen. Niitä tehdään silloin kun molemmille sopii. Jos ei sovi niin sitten erotaan.

Virallisesti ne määritellään henkiseksi väkivallaksi. Varskinkin mykkäkoulu, eli englanniksi stonewalling. 

Kaikki hetkellinen hiljeneminen ja se, ettei jollain hetkellä pysty puhumaan ei kuitenkaan ole mykkäkoulua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa on:

- Mykkäkoulu

- Läheisyyden kieltäminen

- Manipulointi

-Vitsiksi naamioitu toisen pilkkaaminen

- Omaisuuden rikkominen

- Turvattomuuden tunteen aiheuttaminen toiselle, uhkailu.

- Pettäminen, valehtelu

- Toisen saavutusten ja persoonan mitätöinti

- Huutaminen

Tässä nyt muutama alkuun.

Mykkäkoulu ja läheisyyden kieltäminen eivät ole henkistä väkivaltaa. Ei toista voi pakottaa seksiin tai puhumiseen. Niitä tehdään silloin kun molemmille sopii. Jos ei sovi niin sitten erotaan.

Et vain ymmärrä mitä tuossa tarkoitetaan.

Seksistä kieltäytyminen siksi, että ei tee mieli, ei ole henkistä väkivaltaa. Mutta seksistä kieltäytyminen siksi, että saisi toiselle aikaan pahan mielen, on sitä.

Vuorovaikutuksesta kieltäytyminen ilman että sille järjestetään korvaava tilaisuus, on henkistä väkivaltaa, koska viime kädessä parisuhdetta ei ole olemassa ilman vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksesta kieltäytyminen joksikin ajaksi siitä syystä, että ei pysty juuri silloin vuorovaikuttamaan rakentavasti, ei ole väkivaltaa vaan vastuullista käytöstä.

Öh, miten maagisesti luet henkilön ajatuksista, että kieltäytyykö hän satuttaakseen vai koska ei halua? Jollei hän sitten suoraan sano, että en halua harrastaa seksiä koska se sattuu sinuun?

Jos toinen kokee sen henkisenä väkivaltana, se on henkistä väkivaltaa.

Kyllä sen mielestä yleensä aika helposti erottaa, onko puolison kiinnostus harrastaa seksiä on riippuvaista jostain muusta kuin hänen seksihaluistaan. Siis halutaanko seksiä siksi että siitä saa nautintoa ja se lisää parin henkistä yhteyttä, vai siksi että seksillä yritetään esim. käydä kauppaa tai kiristää toista, jne. Jos ei ole ikinä ollut terveessä suhteessa, näiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeampaa.

Minun eksäni syytteli minua väkivaltaiseksi mm. juuri tällä perusteella, kun oli jostain lukenut että seksistä kieltäytyminen on henkistä väkivaltaa. En halunnut loppuvaiheessa seksiä hänen kanssaan, koska pelkäsin häntä niin paljon. Seksi on todella herkkä ja intiimi toimitus, ja on aivan normaalia olla haluamatta sitä tuollaisessa tilanteessa. Mutta voihan olla että eksäni ei vain pystynyt erottamaan totuutta omista kuvitelmistaan - hänhän myös syytteli minua siitä että uhkailin häntä jättämisellä, vaikka en ihan varmasti kertaakaan niin tehnyt.

Tästä syystä jokaisen tulisi ensisijaisesti keskittyä kyseenalaistamaan itseään ja omia tulkintojaan, eikä toisen osapuolen syyttelemiseen.

t. 48

Itselläni ei ole kokemusta siitä, että minua syytettäisiin mielestäni syyttä henkisestä väkivallasta -- mutta sen sijaan on kokemusta ihmisestä, joka luuli voivansa lukea suunnilleen vastaantulijoiden katseesta, että onko tuo pahantahtoinen vai ei. Kyseessä on sukulainen, ja kun olen ruvennut haastamaan näitä hänen näkemyksiään, sanomaan että et sä ihan oikeasti et kykene lukemaan ihmisten ajatuksia lyhyiden tapaamisten aikana, hän on alkanut kertomaan minulle, ettei kanssani voi keskustella.

Ja omalla ihmistuntemuksellani väitän, että ainakin minun sukulaisellani tuo kokemus tuntuu olevan 100% todellinen. Hän ei väitä pahuuttaan, että kyllä nyt tuokin ihminen häntä tahallaan loukkasi ja tahtoo pahaa, vaan ihan oikeasti uskoo näihin kuvitelmiinsa. Samaan aikaan hän antaa tuota "en minä edes huuda!"-reaktiota, kun ihmiset sanoo hänelle, että riitojen aikana huutaminen ahdistaa heitä. Hänellä on kuvitelma, että jos hän ei tarkoita jotain loukkauksena, niin se ei ole loukkaus -- mutta jos joku loukkaa häntä, sitä loukkausta aina tarkoitettiin, ja siksi se on loukkaus.

Tällaisten ihmisten takia haluan itse herätellä sitä, että henkistä väkivaltaa ei määritellä sun tekemisten kautta, vaan sen kautta, kuinka paljon se sattuu kumppaniin. Jos omenamehun juominen sattuu kumppaniin hemmetisti ja sä tiedät sen, niin omenamehun juominen sen kumppanin edessä on henkistä väkivaltaa -- vaikka sä et tarkoittaisi sitä loukkauksena.

Minun eksänikin aika varmasti itse uskoi omaan totuuteensa. Jotkut ihmiset ovat siinä määrin harhaisia, että heitä ei voi auttaa yrittämällä korjata noita harhakäsityksiä. Siinä käy vain noin kuin kerrot, että harhainen osapuoli tulkitsee auttajan väkivaltaiseksi. Juuri kuten eksäni tulkitsi minut väkivaltaiseksi.

Eksäni on aloittanut terapian, ja sen avulla hänellä on nyt paras mahdollinen tilaisuus parantua. Toivon, että hän jatkaa sitä tarpeeksi pitkään ja puhuu terapeutille edes jotenkin totuudenmukaisesti elämästään ja sen tapahtumista. Muutenhan edes se ei auta. Kun vielä olimme yhdessä, hän sai terapeutinkin uskomaan että minulla on narsistinen persoonallisuushäiriö tai olen psykopaatti tmv. Eikä ihmekään, jos ja kun hän on terapeutillekin puhunut että minä uhkailen erolla, manipuloin häntä seksillä, valehtelen ja pimitän asioita, jne. (nämä syytökset menivät lopulta aivan järjettömiin mittasuhteisiin ja aina täysin ohi siitä, millainen olen oikeasti).

Valitettavasti pahimmat tapaukset eivät koskaan parane. Älä yritä auttaa tai opettaa tällaista ihmistä vaan keskity suojelemaan itseäsi hänen käytökseltään, ja hanki itsellesi parempia ihmissuhteita tilalle.

t. 48

Samaa mieltä viimeisten lauseiden kanssa! Oman itsensä suojelu pitää aina olla ykkösasia. Jos sen lisäksi jaksaa vuorovaikuttaa tällaisen vähän hankalamman ihmisen kanssa, niin se on sitten oma valinta -- mutta sitä pitää tehdä vain oman jaksamisen rajoissa!

Jos sun kaltaisten ihmisten takia mä en mitenkään suoraan usko sitä, kun ihmiset sanoo, että "mun eksä on pahantahtoinen manipuloija" tms. Uskon, että puhujalla on KOKEMUS pahantahtoisesta manipulaatiosta -- mutta kokemus ei tarkoita, että se olisi objektiivinen totuus. Ja on ihan kauheaa, että kenellekään tällaista kokemusta pääsee syntymään, mutta joskus objektiivisesti katsottuna se kokemus ei vaan ole ihan todellinen ja henkilö tarvitsee apua päästäkseen näistä luuloistaan eroon.

Tällä eksälläni oli (ja varmaan on yhä) nimenomaan tällainen kokemus. Kaikki hänen entiset kumppaninsa olivat kuulemma olleet hyvin rikkinäisiä ihmisiä ja kohdelleet häntä kaltoin. Tämä oli siis hänen ihan aito kokemuksensa, vaikka en nykyisin enää usko sen perustuvan todellisuuteen (ainakaan kokonaan), kun olen omin silmin nähnyt miten pahasti hänen käsityksensä meidänkin parisuhteestamme vääristyi.

Tein todella paljon töitä sen eteen, että kuuntelin kun hän kertoi mitkä kaikki tekemäni asiat satuttavat häntä, ja pyrin olemaan tekemättä niitä enää jatkossa. Näitä oli lukemattomia. Joskus oli kysymys esimerkiksi yksittäisestä sanavalinnasta. "Jos olisit käyttänyt sanaa X etkä sanaa Y, en olisi loukkaantunut ollenkaan". Nämä olivat ihan tavallisia sanoja, yksi niistä oli "talo". 

Seuraavalla kerralla kun sitten käytin sanaa Y sen X:n sijaan, hän loukkaantui taas ja esitti nyt syyksi että otin asian puheeksi väärällä hetkellä. Jos olisin odottanut seuraavaan päivään, hän ei olisi loukkaantunut. Kun yritin mukautua tähän ohjeeseen, hän jälleen loukkaantui ja tällä kertaa syynä oli että äänensävyni oli vääränlainen (kiinnitin tässä vaiheessa jo valmiiksi todella paljon huomiota sävyyn, jolla puhuin tälle ihmiselle). Ja niin edelleen ja niin edelleen. Aina tein jonkin minimaalisen asian väärin, jota en millään pystynyt ennakoimaan. Ja aina hän loukkaantui sydänjuuriaan myöten, aiheista joissa ei minun mielestäni pitäisi olla mitään loukkaavaa. Riita kesti aina monta päivää, sisälsi mykkäkoulua ja muuta ikävää käytöstä, ja yleensä vasta kolmantena päivänä pääsimme keskustelemaan asiasta, jolloin hän sitten esitti näitä syytöksiä että käytin väärää sanaa jne.

Ymmärsin oikein hyvin, että tämä ihminen tarvitsee apua, ja vaikeaksi tilanteen teki juuri se, että halusin auttaa häntä. Siksi jäin suhteeseen niinkin pitkäksi ajaksi että lopulta omakin mieleni vaurioitui.

Nykyään ymmärrän, että näitä vaikeimpia tapauksia ei vain voi auttaa, ja tärkeintä on silloin suojella itseään, ja poistua tuon myrkyllisen vuorovaikutuksen piiristä. Teorian tasolla on aivan oikein ajateltu, että olin tätä miestä kohtaan henkisesti väkivaltainen - minähän tein asioita jotka satuttivat ja loukkasivat häntä. Joissakin itselleni tärkeissä asioissa en antanut periksi. En esimerkiksi irtisanoutunut työpaikastani vaikka hän olisi halunnut ja vaikka häntä kovasti loukkasi se että en niin tehnyt. Hänen näkökulmastaanhan sekin oli henkistä väkivaltaa. Tällaisessa tilanteessa ratkaisu ei kuitenkaan ole omista oikeuksista luopuminen, vaan väkivaltaisesta suhteesta luopuminen.

Olisin satuttanut tätä miestä vähemmän (ja olisin myös itse vaurioitunut vähemmän), jos olisin lopettanut suhteen heti kun tätä dynamiikkaa alkoi esiintyä.

t. 48

Tosi ihanaa, että jaksat kirjoittaa tällaisia, varmasti muillekin kuin vaan minulle hyviä oppimisen paikkoja. :) Ikävä kyllä voin samaistua vähän eksääsi, koska minullakin oli vähän tuollaista "olisit käyttänyt eri äänensävyä niin en olisi loukkaantunut!"-käytöstä teininä parasta ystävääni kohtaan. Kärsin pahoista mielenterveysongelmista, ja minulla oli oikeasti silloin kokemus, että hänen olisi kuulunut tietää satuttavansa minua, koska olin joskus aiemmin maininnut että sellainen äänensävy sai minut ahdistumaan. Onneksi ystävyys selvisi näistä mielenterveysongelmista huolimatta, olemme edelleen parhaita ystäviä nyt aikuisiällä, ja molemmat henkisesti paremmassa kunnossa kuin teininä.

Siksi itse korostan aina, että vaikka henkinen väkivalta määritelläänkin yleensä sen loukkaantuneen kokemuksen kautta (koska jos ei määriteltäisi, niin esim. jonkun ptsd:n jatkuva laukaisu ei olisi henkistä väkivaltaa), niin KENELLÄKÄÄN ei ole velvollisuutta korjata toista ihmistä, eikä KENENKÄÄN tarvitse (enkä itse suosittelisi) olemaan sellaisessa suhteessa, jossa kokee joutuvansa kävelemään munankuorien päällä. Jos sinua alkaa ahdistaa se, että kumppani ahdistuu kaikesta, sekin on henkistä väkivaltaa!

Aina pitää ajatella omaa mielenterveyttään ensin. Vasta sen jälkeen autetaan muita.

Hyvä kun ystävyyssuhteesi selvisi tuosta. Teininä tietysti aika monikin ihminen käyttäytyy hölmösti, vaikka ei olisi vaikeaa taustaakaan. Ystävyyssuhteet eivät myöskään ole koskaan yhtä intiimejä kuin parisuhteet, joissa tulee mukaan seksuaalisuus ja omien syvimpienkin epävarmuuksien paljastuminen toiselle. Parisuhde on siksi tietyllä tavalla se kaikista vaikein ihmissuhdelaji. Toinen tosi vaikea on lapsen ja huoltajan välinen suhde, koska lapsi on siitä lähtökohtaisesti riippuvainen eikä välttämättä voi vain katkaista välejä, vaikka huoltaja olisi kuinka myrkyllinen tahansa.

Eksäni oli tavatessamme 41-vuotias. Jaksoin alussa uskoa, että hän vain tarvitsee hyvän kumppanin joka uskoo häneen ja sietää jonkin aikaa hänen myrkyllistä käytöstään, ja sitten kun myrkyt on puhallettu systeemistä ulos, voimme keskittyä rakastamaan toisiamme ja olemaan onnellisia yhdessä. Siksi sinnittelin hänen vierellään, vaikka tiesin että käytös ja siihen johtavat ajatusvääristymät ovat todella pitkällemeneviä ja vaikeita. Myöhemmin ymmärsin, että olin auttamisen sijaan lähinnä suostunut hänen paineidenpurkukanavakseen, ja että niitä paineita kertyy jatkuvasti vain lisää, niin kauan kuin hän ei käsittele menneisyytensä tapahtumia jotka vaikuttavat siihen, että hän loukkaantuu ja reagoi ikävästi ihan tavallisiin asioihin. Tein hänelle karhunpalveluksen kun yritin auttaa ja ymmärtää, koska luultavasti hän sai tätä kautta taas uuden mahdollisuuden sulkea silmänsä oman käytöksensä todellisilta vaikutuksilta - minä kun tietenkin yritin pehmennellä tilanteita ja suojella häntä siltä musertavalta häpeältä, jota hän hyvin helposti tunsi, jos oli tehnyt jotain väärin.

Tämä on ansa, johon moni empaattinen ihminen lankeaa, ja siinä kärsii lopulta kumpikin osapuoli enemmän kuin olisi välttämätöntä.

t. 48

Tosi moni empaattinen ihminen todellakin kävelee tuohon ansaan! Siksi onkin tosi hienoa aina, kun sun kaltaiset ihmiset puhuu kokemuksistaan -- jotta useampi ihminen ymmärtäisi, ettei toista ihmistä vaan voi korjata. Se voi olla tosi vaikeaa, jos välität hänestä tosi paljon ja haluaisit auttaa kaikin tavoin, mutta lopulta toisen pitää myös haluta auttaa itseään, eikä kukaan voi tehdä sitä muuttumista heidän puolestaan. Tukena saa olla, mutta vain siinä määrin, kun oma mielenterveys kestää. Kenenkään puolesta ei tarvitse uhrautua, jos ei välttämättä halua, tai ryhtyä kenenkään palkattomaksi terapeutiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000000977565.html

"Mykkäkoulu on kovimpia aseita fyysisen väkivallan jälkeen"

"Pariterapeutti Keijo Markova sanoo, että mykkäkoulussa katkaistaan tietoisesti yhteys toiseen. Mykkäkoulun viesti on: ”Sinä olet niin mahdoton, että suljen sinut ulkopuolelle ja ehkä hylkäänkin.”"

Missä tämä on päätetty että se viesti on tämä? Miksi se ei yhtä hyvin voi olla "tarvitsen nyt vähän aikaa rauhoittua, etten sano rumasti"?

Turhaan te minua haukutte, kun en todellakaan ymmärrä mistä te tässä puhutte, ja luulen ettei aika moni muukaan.

Ja mistäs se mykkäkoulun kohde tietää että sä vaan tarvitset hetken ja kaikki olennaiset on sitten ok? Ajatuksetko pitäisi lukea? Mykkäkoulun painostavassa ilmapiirissä vaan ajatella positiivisesti että kyllä se tuosta tokenee, kunhan on rauhoittunut ja hei, seuraavana päivänä uudestaan, kunhan kuljen ensin hiljaa villasukat jalassa jotta tämänkertainen menee ohi? Taidat itse harrastaa mykkäkouluja kun niitä noin puolustelet.

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti: jos toinen aiheuttaa sinulle jatkuvasti pahaa mieltä eikä halua korjata käytöstään vaikka pyytäisit on kyse henkisestä väkivallasta.

mikä on jatkuvasti?

Henkistä väkivalta on hyvin moninaista. Sen voi ensin tulkita huumoriksi tai "pilke silmäkulmassa" sanotuksi, mutta ajan myötä se alkaa saada toistua useammin ja useammin, se alkaa esiintyä asiassa kuin asiassa, se voi olla hyvin pientä, mutta kun pysähtyy kuuntelemaan mitä vastattiin tai miten kysymys tai asian esille ottaminen otettiin, huomaa, että ne eivät kohtaa. Yleensä alkaa pienistä jutuista, eli henkistä väkivaltaa käyttävä kokeilee, missä menee raja, eli koska toinen huomauttaa tai huomaa, että "sinähän vittuilet" tyyliin. Henkinen väkivalta ei ole vain sanallista, se voi olla passiivis-aggressiivista, eli hv:n käyttäjä jättää tietoisesti tekemättä jotain, mitä on sovittu ja kun huomauttaa, tilanne eskaltoituu ja pahenee, hv:n käyttäjä ei voi sietää, että toinen huomaa hänen aikeensa. Hv:n käyttäjä saattaa lähteä pois kodista, muka kaupungille asioille ja on tunti tolkulla pois, kertomatta mitään ja kun kysyy, hän riemastuu ja suuttuu. Hän saattaa piilotella tavaroita ja kun niitä etsii, syyllistää hän, että on itse kadottanut etsimänsä. Henkinen väkivalta on muodoltaa tuhoavampaa, nakertavampaa kun yksi lyönti, siitä voi tehdä rikosilmoituksen, henkinen väkivalta on valitettavan huonosti todistettavissa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti: jos toinen aiheuttaa sinulle jatkuvasti pahaa mieltä eikä halua korjata käytöstään vaikka pyytäisit on kyse henkisestä väkivallasta.

Hyvin kiteytit lyhyesti, vaikka henkinen väkivalta on jättimäinen vyyhti, mutta tuossa se on noin lyhykäisyydessään ja pääpiirteittäin, eli toinen ei edes halua muuttaa toimintatapaansa, vaikka hänelle siitä huomautetaan, siksi on käsittämätöntä, että tällainen pari on yhdessä, se on jatkuvaa primitiivistä alistamista, kunnes lopulta voi tapahtua vaikkapa sitä, mitä luemme Iltasanomista, joku heilui puukon kanssa siellä tai astalon kanssa tuolla, se on se vihon viimeinen ratkaisu, paljon paljon ennen sitä pitää viisastua ja lähteä. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti: jos toinen aiheuttaa sinulle jatkuvasti pahaa mieltä eikä halua korjata käytöstään vaikka pyytäisit on kyse henkisestä väkivallasta.

Tai sitten tyyppi on vaan oma itsensä, mutta ihan väärä kumppani ap:lle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti: jos toinen aiheuttaa sinulle jatkuvasti pahaa mieltä eikä halua korjata käytöstään vaikka pyytäisit on kyse henkisestä väkivallasta.

Tai sitten tyyppi on vaan oma itsensä, mutta ihan väärä kumppani ap:lle. 

Jos on opuksiin uskominen naisen pitää joka käänteessä tulla miestä vastaan. Mieheltä ei saisi odottaa aikuismaista käytöstä. Jotta tällä ottaa eteen naisten täytyy heittäytyä äiti numero kakkoseksi.

(Ap eroa)

Vierailija kirjoitti:

^ Oon pahoillani, että oot joutunut kokemaan tuollaista :(

Ollaan siis oltu pitkään yhdessä ja viimeisen vuoden aikana tilanne on kärjistynyt, lähestulkoon kaikki mitä teen ärsyttää miestä. Kaikki se mikä ollu ok ja kivaa minussa aiemmin, niin ärsyttää häntä. Viimeisten viikkojen aikana on lähestulkoon lopettanut kommunikoinnin, ennen siis esim. viestiteltiin päivän aikana vaikka kuinka paljon. Jos sanon mielipiteen jostain asiasta tai purnaan jotain, tulee ärähdys tyyliin, että mulla ei ole oikeutta esim valittaa jostain epäkohdasta.

Lisäksi tuntuu, että hän rankaisee mua jotenkin omista epäonnistumistaan eikä ole elämäänsä mitenkään tyytyväinen. Meillä on kuitenkin kiva elämä, kummallakin työt ja oma asunto, autot, hyvät harrastukset.. en itsekään varmaan ole helpoin ihminen, mutta en kuitenkaan sulje toista pois ja yritän olla väleissä. Alkaa olemaan sellainen olo, että räjähdän kohta, varmaan alkaa olemaan ero ainoa vaihtoehto. Mitään keskustelua hänen kanssa ei saa aikaan, sama kun puhuisin seinälle.. tuntuu, että mun sydän on ihan kivettynyt tällä hetkellä..

Nyt muuten kun tämän kirjoittaa tähän.. eihän tässä ole enää mitään järkeä :(

Ap.

Mulle tuli tästä mieleen, että onkohan miehellä jo uusi suhde meneillään ? Tuollainen vihaisuus ja etääntyminen voisi viitata myös siihen.