Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmuus Suomessa on täynnä velvollisuuksia ja syynäyksen alla oloa
06.10.2019 |
En yhtään ihmettele, että nuoret aikuiset eivät hanki lapsia. Joka paikassa syynätään kelvollisuuttasi vanhemmuuteen. Kaikki lasten vahingot ovat nykyään vanhempien syytä ja lasten läsnäollessa ei uskalla edes ruokaviinejä juoda. Hirveetä suorittamista!
Lasuja tehdään entisen mittapuun mukaan ihan normaaleistakin perheistä.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Neuvola on aina hirveä kuulustelu, jossa pitää tehdä selontekoa kaikista perheeseen ja parisuhteeseen liittyvistä asioista, mitkä ovat mielestäni yksityisasioita, eivätkä varsinaisesti liity lapseen. Se tuntuu olevan hirveä ongelma, jos ei ole tukiverkkoja, vaan hoitaa itse lapsensa. Mentaliteetti Suomessa on syynäys ja tonkiminen, ei auttaminen. Jos ei suostu syynättäväksi, niin joutuu suurennuslasin alle. Olen saanut lapsen myös toisessa eurooppalaisessa maassa ja minulla on vertailupohjaa jonkin verran. Muualla asuessani pidin siitä, että minulla oli itsemääräämisoikeus ja vastuu asioistani.
Entä jos ei ole mitään kerrottavaa? Minä en ainakaan halua puhua esimerkiksi seksielämästäni kenenkään muun kuin puolisoni ja korkeintaan gynekologin kanssa jos on tarvetta puhua jostain erityisestä. Parisuhteestakaan ei välttämättä ole mitään raportoitavaa jos elämä kulkee eteenpäin omalla painollaan. Sukulaisiaan ei voi pakottaa muuttamaan samalle seudulle. Kaikilla ei edes ole lapsista kiinnostuneita sukulaisia.
Eihän neuvolan tarkoitus ole olla mikään Stasi. Sehän on verovaroilla maksettu palvelu lasten terveyden ja kehityksen seuraamiseksi eikä mikään aikuisten parisuhdeneuvola, jossa olisi seksuaaliterapeutti psykologin mukana ratkomassa perheen vanhemmista herännyttä huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Joka paikassa syynätään kelvollisuuttasi vanhemmuuteen". Millaisia konkreettisia esimerkkejä tuon kielihomman lisäksi? Onko neuvola jotenkin radikaalisti muuttunut viime vuosikymmeninä?
Sen tiedän, että koulusta tykitetään jotain Wilma-viestejä jatkuvalla syötöllä, mutta mitä oikeasti konkreettista omiin asioihin puuttumista nykyaikana sitten ilmenee?
Nimim. Toistaiseksi vielä lapseton
Wilma-viestien lähettely vaihtelee suuresti kouluittain. Osassa kouluja ei lähetetä mitään viestejä jos ei ole vakavaa asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvola on aina hirveä kuulustelu, jossa pitää tehdä selontekoa kaikista perheeseen ja parisuhteeseen liittyvistä asioista, mitkä ovat mielestäni yksityisasioita, eivätkä varsinaisesti liity lapseen. Se tuntuu olevan hirveä ongelma, jos ei ole tukiverkkoja, vaan hoitaa itse lapsensa. Mentaliteetti Suomessa on syynäys ja tonkiminen, ei auttaminen. Jos ei suostu syynättäväksi, niin joutuu suurennuslasin alle. Olen saanut lapsen myös toisessa eurooppalaisessa maassa ja minulla on vertailupohjaa jonkin verran. Muualla asuessani pidin siitä, että minulla oli itsemääräämisoikeus ja vastuu asioistani.
Entä jos ei ole mitään kerrottavaa? Minä en ainakaan halua puhua esimerkiksi seksielämästäni kenenkään muun kuin puolisoni ja korkeintaan gynekologin kanssa jos on tarvetta puhua jostain erityisestä. Parisuhteestakaan ei välttämättä ole mitään raportoitavaa jos elämä kulkee eteenpäin omalla painollaan. Sukulaisiaan ei voi pakottaa muuttamaan samalle seudulle. Kaikilla ei edes ole lapsista kiinnostuneita sukulaisia.
Eihän neuvolan tarkoitus ole olla mikään Stasi. Sehän on verovaroilla maksettu palvelu lasten terveyden ja kehityksen seuraamiseksi eikä mikään aikuisten parisuhdeneuvola, jossa olisi seksuaaliterapeutti psykologin mukana ratkomassa perheen vanhemmista herännyttä huolta.
No ei todellakaan terkka kysele seksielämästä. Ihan ihmejuttuja teillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusvanhemmat ei kyllä ymmärrä kielen kehityksestä hölkäsen pöläystä.
Kai nyt vanhemmat lukevat lastenhoito-oppaita ja lasten kehitystä käsitteleviä kirjoja jo raskausaikana? Niitä voi lainata kirjastosta.
Lapsi voi olla varautunut eikä puhu suuna päänä kaikkien seurassa. Yleensä lapsi puhuu kotonaan ja siitä selviää puhuuko lapsi ikätasoisesti.
Monikielisten perheiden vanhemmat tyypillisesti luulee lapsen osaavan kovasti jotain kieltä ja käytännössä lapsi osaakon sujuvaa arkikieltä, muttei ollenkaan abstraktia tasoa, joka vaaditaan jotta kielellä voisi esim menestyä koulussa.
Nimenomaan kotipuheesta ei pysty päättelemään yhtikäs mitään.
Kuinka lapsi sitten sai todella hienon arvion kotikielestään puheterapeutilta kun häntä käytettiin siellä? On selvää, että kansalliskielen osaamistaso nousee valtavasti kun lapsi aloittaa päiväkodin. Kotonahan toinen vanhemmista puhuu äidinkieltään ja isä kansalliskieltä. Koska isän kanssa ei vietä yhtä paljoa aikaa kuin äidin kanssa niin on luonnollista, ettei lapsen kansalliskielen tuottamistaso ole yhtä hyvä pienenä kuin kahta samaa kansalliskieltä puhuvien vanhempien lapsella.
Puheterapeutti arvioi äänteiden tuottamista ja nimensä mukaisesti puhetta.
Kyllä siinä todistuksessa kuvailtiin sanavaraston laajuutta jne varsin paljon.
Joka tapauksessahan lapsi laitettiin julkisen puolen puheterapeutin arvioon ennen päiväkotiin siirtymistä ja sielläkin kehuttiin rikasta sanavarastoa. Päiväkoti meni hyvin. Eskari ja koulukypsyystesti menivät hyvin ja koulukin menee hyvin.
Joku muu olisi voinut ahdistua todella paljon ja jättää omalla äidinkielellään puhumisen lapselle. Koulussa kaksikielisyyttä ei pidetty minkäänlaisena ongelmana vaan fiksuna päätöksenä. Se ilmeisesti auttaa lasta myös oppimaan vieraita kieliä helpommin nyt ja tulevaisuudessa.
Nuo ei liity edelleenkään mitenkään siihen miten hyvä se kielitaito oikeasti. Se näkyy sitten yläkoulussa.
Kun kerran lapsi kykenee opiskelemaan muiden mukana kunnolla samassa luokassa niin kaksikielinen koti ei ole mikään oppimisen este. Monilla kaksikielisillä tosin kehittyy se koulukieli loppujen lopuksi vahvemmaksi kieleksi. Toki eri tilanteissa ja etenkin tunteisiin sisältyvissä tilanteissa voi olla joko äidin tai isän käyttämä kieli se vahvempi kieli.
Niin. Sen muiden tasolla pysymisen näkee yläkoulussa.
Mikä estäisi pysymästä yhtäkkiä muiden tasolla jos kerran kotona on myös kansalliskieltä puhuva isä, joka on kiinnostunut lapsensa pärjäämisestä?
Ei se pelkkä kiinnostus riitä. Millä lailla ”yhtäkkiä”? Se että lapsi puhuu kieltä hyvin ja pärjää alakoulussa ei kerro mitään siitä miten hyvä se abstrakti kielen osaaminen on. Tää ei nyt mene perille sinulle millään.
No ei mene mullekaan! On pelkästään positiivista puhua sujuvasti useaa kieltä! Jos lapsi ei opi mitään kieltä kunnolla, se johtuu siitä ettei kielenkäytön suhteen ole toimittu johdonmukaisesti siten että kumpikin vanhempi puhuu lapselle suoraan puhuessaan aina omaa äidinkieltään. Näin lapsi oppii kyllä molemmat kielet aivan yhtä sujuvasti kuin yhden kielen. Jos vanhemmat puhuvat lapselle sekaisin mitä kieltä milloinkin, on tilanne tietysti toinen. Samoin jos kotikielenä on kieli, joka ei ole kummankaan vanhemman äidinkieli (usein tämä kieli on englanti). Jos sama ihminen käyttää lapsen kanssa puhuessaan aina omaa äidinkieltään, on normaali-älyisellä lapsella edellytykset oppia sujuvasti kolmekin rinnakkaiskieltä. Harvalla kuitenkaan tätä mahdollisuutta oikeasti on. Tärkeää on puhua lapselle paljon, ja myös lukea ääneen lapselle. Minä näen ongelmallisena sen, että nykyään on paljon lapsia joiden puhe ja kieli ei kehity koska heille ei juurikaan puhuta!
Toi kaksikielisyydestä jankkaava on vaan joku kateellinen siitä rikkaudesta jota monikielisyys tuo. Näitä on joka keskustelussa ja ihan ilmiselvää kateutta se on kun yritetään saada muita luopumaan rikkaudestaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusvanhemmat ei kyllä ymmärrä kielen kehityksestä hölkäsen pöläystä.
Kai nyt vanhemmat lukevat lastenhoito-oppaita ja lasten kehitystä käsitteleviä kirjoja jo raskausaikana? Niitä voi lainata kirjastosta.
Lapsi voi olla varautunut eikä puhu suuna päänä kaikkien seurassa. Yleensä lapsi puhuu kotonaan ja siitä selviää puhuuko lapsi ikätasoisesti.
Monikielisten perheiden vanhemmat tyypillisesti luulee lapsen osaavan kovasti jotain kieltä ja käytännössä lapsi osaakon sujuvaa arkikieltä, muttei ollenkaan abstraktia tasoa, joka vaaditaan jotta kielellä voisi esim menestyä koulussa.
Nimenomaan kotipuheesta ei pysty päättelemään yhtikäs mitään.
Kuinka lapsi sitten sai todella hienon arvion kotikielestään puheterapeutilta kun häntä käytettiin siellä? On selvää, että kansalliskielen osaamistaso nousee valtavasti kun lapsi aloittaa päiväkodin. Kotonahan toinen vanhemmista puhuu äidinkieltään ja isä kansalliskieltä. Koska isän kanssa ei vietä yhtä paljoa aikaa kuin äidin kanssa niin on luonnollista, ettei lapsen kansalliskielen tuottamistaso ole yhtä hyvä pienenä kuin kahta samaa kansalliskieltä puhuvien vanhempien lapsella.
Puheterapeutti arvioi äänteiden tuottamista ja nimensä mukaisesti puhetta.
Kyllä siinä todistuksessa kuvailtiin sanavaraston laajuutta jne varsin paljon.
Joka tapauksessahan lapsi laitettiin julkisen puolen puheterapeutin arvioon ennen päiväkotiin siirtymistä ja sielläkin kehuttiin rikasta sanavarastoa. Päiväkoti meni hyvin. Eskari ja koulukypsyystesti menivät hyvin ja koulukin menee hyvin.
Joku muu olisi voinut ahdistua todella paljon ja jättää omalla äidinkielellään puhumisen lapselle. Koulussa kaksikielisyyttä ei pidetty minkäänlaisena ongelmana vaan fiksuna päätöksenä. Se ilmeisesti auttaa lasta myös oppimaan vieraita kieliä helpommin nyt ja tulevaisuudessa.
Nuo ei liity edelleenkään mitenkään siihen miten hyvä se kielitaito oikeasti. Se näkyy sitten yläkoulussa.
Kun kerran lapsi kykenee opiskelemaan muiden mukana kunnolla samassa luokassa niin kaksikielinen koti ei ole mikään oppimisen este. Monilla kaksikielisillä tosin kehittyy se koulukieli loppujen lopuksi vahvemmaksi kieleksi. Toki eri tilanteissa ja etenkin tunteisiin sisältyvissä tilanteissa voi olla joko äidin tai isän käyttämä kieli se vahvempi kieli.
Niin. Sen muiden tasolla pysymisen näkee yläkoulussa.
Mikä estäisi pysymästä yhtäkkiä muiden tasolla jos kerran kotona on myös kansalliskieltä puhuva isä, joka on kiinnostunut lapsensa pärjäämisestä?
Ei se pelkkä kiinnostus riitä. Millä lailla ”yhtäkkiä”? Se että lapsi puhuu kieltä hyvin ja pärjää alakoulussa ei kerro mitään siitä miten hyvä se abstrakti kielen osaaminen on. Tää ei nyt mene perille sinulle millään.
No ei mene mullekaan! On pelkästään positiivista puhua sujuvasti useaa kieltä! Jos lapsi ei opi mitään kieltä kunnolla, se johtuu siitä ettei kielenkäytön suhteen ole toimittu johdonmukaisesti siten että kumpikin vanhempi puhuu lapselle suoraan puhuessaan aina omaa äidinkieltään. Näin lapsi oppii kyllä molemmat kielet aivan yhtä sujuvasti kuin yhden kielen. Jos vanhemmat puhuvat lapselle sekaisin mitä kieltä milloinkin, on tilanne tietysti toinen. Samoin jos kotikielenä on kieli, joka ei ole kummankaan vanhemman äidinkieli (usein tämä kieli on englanti). Jos sama ihminen käyttää lapsen kanssa puhuessaan aina omaa äidinkieltään, on normaali-älyisellä lapsella edellytykset oppia sujuvasti kolmekin rinnakkaiskieltä. Harvalla kuitenkaan tätä mahdollisuutta oikeasti on. Tärkeää on puhua lapselle paljon, ja myös lukea ääneen lapselle. Minä näen ongelmallisena sen, että nykyään on paljon lapsia joiden puhe ja kieli ei kehity koska heille ei juurikaan puhuta!
Kielitaidossa on useampi taso. Te näette vain sen arjen puhetaidon. Se ei ole vielä koko kielitaito.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusvanhemmat ei kyllä ymmärrä kielen kehityksestä hölkäsen pöläystä.
Kai nyt vanhemmat lukevat lastenhoito-oppaita ja lasten kehitystä käsitteleviä kirjoja jo raskausaikana? Niitä voi lainata kirjastosta.
Lapsi voi olla varautunut eikä puhu suuna päänä kaikkien seurassa. Yleensä lapsi puhuu kotonaan ja siitä selviää puhuuko lapsi ikätasoisesti.
Monikielisten perheiden vanhemmat tyypillisesti luulee lapsen osaavan kovasti jotain kieltä ja käytännössä lapsi osaakon sujuvaa arkikieltä, muttei ollenkaan abstraktia tasoa, joka vaaditaan jotta kielellä voisi esim menestyä koulussa.
Nimenomaan kotipuheesta ei pysty päättelemään yhtikäs mitään.
Kuinka lapsi sitten sai todella hienon arvion kotikielestään puheterapeutilta kun häntä käytettiin siellä? On selvää, että kansalliskielen osaamistaso nousee valtavasti kun lapsi aloittaa päiväkodin. Kotonahan toinen vanhemmista puhuu äidinkieltään ja isä kansalliskieltä. Koska isän kanssa ei vietä yhtä paljoa aikaa kuin äidin kanssa niin on luonnollista, ettei lapsen kansalliskielen tuottamistaso ole yhtä hyvä pienenä kuin kahta samaa kansalliskieltä puhuvien vanhempien lapsella.
Puheterapeutti arvioi äänteiden tuottamista ja nimensä mukaisesti puhetta.
Kyllä siinä todistuksessa kuvailtiin sanavaraston laajuutta jne varsin paljon.
Joka tapauksessahan lapsi laitettiin julkisen puolen puheterapeutin arvioon ennen päiväkotiin siirtymistä ja sielläkin kehuttiin rikasta sanavarastoa. Päiväkoti meni hyvin. Eskari ja koulukypsyystesti menivät hyvin ja koulukin menee hyvin.
Joku muu olisi voinut ahdistua todella paljon ja jättää omalla äidinkielellään puhumisen lapselle. Koulussa kaksikielisyyttä ei pidetty minkäänlaisena ongelmana vaan fiksuna päätöksenä. Se ilmeisesti auttaa lasta myös oppimaan vieraita kieliä helpommin nyt ja tulevaisuudessa.
Nuo ei liity edelleenkään mitenkään siihen miten hyvä se kielitaito oikeasti. Se näkyy sitten yläkoulussa.
Kun kerran lapsi kykenee opiskelemaan muiden mukana kunnolla samassa luokassa niin kaksikielinen koti ei ole mikään oppimisen este. Monilla kaksikielisillä tosin kehittyy se koulukieli loppujen lopuksi vahvemmaksi kieleksi. Toki eri tilanteissa ja etenkin tunteisiin sisältyvissä tilanteissa voi olla joko äidin tai isän käyttämä kieli se vahvempi kieli.
Niin. Sen muiden tasolla pysymisen näkee yläkoulussa.
Mikä estäisi pysymästä yhtäkkiä muiden tasolla jos kerran kotona on myös kansalliskieltä puhuva isä, joka on kiinnostunut lapsensa pärjäämisestä?
Ei se pelkkä kiinnostus riitä. Millä lailla ”yhtäkkiä”? Se että lapsi puhuu kieltä hyvin ja pärjää alakoulussa ei kerro mitään siitä miten hyvä se abstrakti kielen osaaminen on. Tää ei nyt mene perille sinulle millään.
Miten tämä jankutuksesi liittyy kaksikielisyyteen mitenkään?
Voi yhden kerran. Kaksikielisellä lapsella on riski että kielitaito jää pinnalliseksi. Että se ei riitä abstraktiin opiskeluun. Joka tulee yläkoulussa.
Etkö tiedä asiasta YHTÄÄN MITÄÄN????
Lopeta jo! Mikä pakkomielle sulla on? Varsinkin kun et itse tunnu tietävän asiasta mitään! Tuollainen kuvailemaan puutteellinen kielitaito kun ei liity mitenkään kaksikielisyyteen, vaan ihan yleisesti kielen kehitykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusvanhemmat ei kyllä ymmärrä kielen kehityksestä hölkäsen pöläystä.
Kai nyt vanhemmat lukevat lastenhoito-oppaita ja lasten kehitystä käsitteleviä kirjoja jo raskausaikana? Niitä voi lainata kirjastosta.
Lapsi voi olla varautunut eikä puhu suuna päänä kaikkien seurassa. Yleensä lapsi puhuu kotonaan ja siitä selviää puhuuko lapsi ikätasoisesti.
Monikielisten perheiden vanhemmat tyypillisesti luulee lapsen osaavan kovasti jotain kieltä ja käytännössä lapsi osaakon sujuvaa arkikieltä, muttei ollenkaan abstraktia tasoa, joka vaaditaan jotta kielellä voisi esim menestyä koulussa.
Nimenomaan kotipuheesta ei pysty päättelemään yhtikäs mitään.
Kuinka lapsi sitten sai todella hienon arvion kotikielestään puheterapeutilta kun häntä käytettiin siellä? On selvää, että kansalliskielen osaamistaso nousee valtavasti kun lapsi aloittaa päiväkodin. Kotonahan toinen vanhemmista puhuu äidinkieltään ja isä kansalliskieltä. Koska isän kanssa ei vietä yhtä paljoa aikaa kuin äidin kanssa niin on luonnollista, ettei lapsen kansalliskielen tuottamistaso ole yhtä hyvä pienenä kuin kahta samaa kansalliskieltä puhuvien vanhempien lapsella.
Puheterapeutti arvioi äänteiden tuottamista ja nimensä mukaisesti puhetta.
Kyllä siinä todistuksessa kuvailtiin sanavaraston laajuutta jne varsin paljon.
Joka tapauksessahan lapsi laitettiin julkisen puolen puheterapeutin arvioon ennen päiväkotiin siirtymistä ja sielläkin kehuttiin rikasta sanavarastoa. Päiväkoti meni hyvin. Eskari ja koulukypsyystesti menivät hyvin ja koulukin menee hyvin.
Joku muu olisi voinut ahdistua todella paljon ja jättää omalla äidinkielellään puhumisen lapselle. Koulussa kaksikielisyyttä ei pidetty minkäänlaisena ongelmana vaan fiksuna päätöksenä. Se ilmeisesti auttaa lasta myös oppimaan vieraita kieliä helpommin nyt ja tulevaisuudessa.
Nuo ei liity edelleenkään mitenkään siihen miten hyvä se kielitaito oikeasti. Se näkyy sitten yläkoulussa.
Kun kerran lapsi kykenee opiskelemaan muiden mukana kunnolla samassa luokassa niin kaksikielinen koti ei ole mikään oppimisen este. Monilla kaksikielisillä tosin kehittyy se koulukieli loppujen lopuksi vahvemmaksi kieleksi. Toki eri tilanteissa ja etenkin tunteisiin sisältyvissä tilanteissa voi olla joko äidin tai isän käyttämä kieli se vahvempi kieli.
Niin. Sen muiden tasolla pysymisen näkee yläkoulussa.
Mikä estäisi pysymästä yhtäkkiä muiden tasolla jos kerran kotona on myös kansalliskieltä puhuva isä, joka on kiinnostunut lapsensa pärjäämisestä?
Ei se pelkkä kiinnostus riitä. Millä lailla ”yhtäkkiä”? Se että lapsi puhuu kieltä hyvin ja pärjää alakoulussa ei kerro mitään siitä miten hyvä se abstrakti kielen osaaminen on. Tää ei nyt mene perille sinulle millään.
No ei mene mullekaan! On pelkästään positiivista puhua sujuvasti useaa kieltä! Jos lapsi ei opi mitään kieltä kunnolla, se johtuu siitä ettei kielenkäytön suhteen ole toimittu johdonmukaisesti siten että kumpikin vanhempi puhuu lapselle suoraan puhuessaan aina omaa äidinkieltään. Näin lapsi oppii kyllä molemmat kielet aivan yhtä sujuvasti kuin yhden kielen. Jos vanhemmat puhuvat lapselle sekaisin mitä kieltä milloinkin, on tilanne tietysti toinen. Samoin jos kotikielenä on kieli, joka ei ole kummankaan vanhemman äidinkieli (usein tämä kieli on englanti). Jos sama ihminen käyttää lapsen kanssa puhuessaan aina omaa äidinkieltään, on normaali-älyisellä lapsella edellytykset oppia sujuvasti kolmekin rinnakkaiskieltä. Harvalla kuitenkaan tätä mahdollisuutta oikeasti on. Tärkeää on puhua lapselle paljon, ja myös lukea ääneen lapselle. Minä näen ongelmallisena sen, että nykyään on paljon lapsia joiden puhe ja kieli ei kehity koska heille ei juurikaan puhuta!
Älylaitemaailman seuraus. Eihän lapsi opi vuorovaikutustaitoja laitteelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusvanhemmat ei kyllä ymmärrä kielen kehityksestä hölkäsen pöläystä.
Kai nyt vanhemmat lukevat lastenhoito-oppaita ja lasten kehitystä käsitteleviä kirjoja jo raskausaikana? Niitä voi lainata kirjastosta.
Lapsi voi olla varautunut eikä puhu suuna päänä kaikkien seurassa. Yleensä lapsi puhuu kotonaan ja siitä selviää puhuuko lapsi ikätasoisesti.
Monikielisten perheiden vanhemmat tyypillisesti luulee lapsen osaavan kovasti jotain kieltä ja käytännössä lapsi osaakon sujuvaa arkikieltä, muttei ollenkaan abstraktia tasoa, joka vaaditaan jotta kielellä voisi esim menestyä koulussa.
Nimenomaan kotipuheesta ei pysty päättelemään yhtikäs mitään.
Kuinka lapsi sitten sai todella hienon arvion kotikielestään puheterapeutilta kun häntä käytettiin siellä? On selvää, että kansalliskielen osaamistaso nousee valtavasti kun lapsi aloittaa päiväkodin. Kotonahan toinen vanhemmista puhuu äidinkieltään ja isä kansalliskieltä. Koska isän kanssa ei vietä yhtä paljoa aikaa kuin äidin kanssa niin on luonnollista, ettei lapsen kansalliskielen tuottamistaso ole yhtä hyvä pienenä kuin kahta samaa kansalliskieltä puhuvien vanhempien lapsella.
Puheterapeutti arvioi äänteiden tuottamista ja nimensä mukaisesti puhetta.
Kyllä siinä todistuksessa kuvailtiin sanavaraston laajuutta jne varsin paljon.
Joka tapauksessahan lapsi laitettiin julkisen puolen puheterapeutin arvioon ennen päiväkotiin siirtymistä ja sielläkin kehuttiin rikasta sanavarastoa. Päiväkoti meni hyvin. Eskari ja koulukypsyystesti menivät hyvin ja koulukin menee hyvin.
Joku muu olisi voinut ahdistua todella paljon ja jättää omalla äidinkielellään puhumisen lapselle. Koulussa kaksikielisyyttä ei pidetty minkäänlaisena ongelmana vaan fiksuna päätöksenä. Se ilmeisesti auttaa lasta myös oppimaan vieraita kieliä helpommin nyt ja tulevaisuudessa.
Nuo ei liity edelleenkään mitenkään siihen miten hyvä se kielitaito oikeasti. Se näkyy sitten yläkoulussa.
Kun kerran lapsi kykenee opiskelemaan muiden mukana kunnolla samassa luokassa niin kaksikielinen koti ei ole mikään oppimisen este. Monilla kaksikielisillä tosin kehittyy se koulukieli loppujen lopuksi vahvemmaksi kieleksi. Toki eri tilanteissa ja etenkin tunteisiin sisältyvissä tilanteissa voi olla joko äidin tai isän käyttämä kieli se vahvempi kieli.
Niin. Sen muiden tasolla pysymisen näkee yläkoulussa.
Mikä estäisi pysymästä yhtäkkiä muiden tasolla jos kerran kotona on myös kansalliskieltä puhuva isä, joka on kiinnostunut lapsensa pärjäämisestä?
Ei se pelkkä kiinnostus riitä. Millä lailla ”yhtäkkiä”? Se että lapsi puhuu kieltä hyvin ja pärjää alakoulussa ei kerro mitään siitä miten hyvä se abstrakti kielen osaaminen on. Tää ei nyt mene perille sinulle millään.
No ei mene mullekaan! On pelkästään positiivista puhua sujuvasti useaa kieltä! Jos lapsi ei opi mitään kieltä kunnolla, se johtuu siitä ettei kielenkäytön suhteen ole toimittu johdonmukaisesti siten että kumpikin vanhempi puhuu lapselle suoraan puhuessaan aina omaa äidinkieltään. Näin lapsi oppii kyllä molemmat kielet aivan yhtä sujuvasti kuin yhden kielen. Jos vanhemmat puhuvat lapselle sekaisin mitä kieltä milloinkin, on tilanne tietysti toinen. Samoin jos kotikielenä on kieli, joka ei ole kummankaan vanhemman äidinkieli (usein tämä kieli on englanti). Jos sama ihminen käyttää lapsen kanssa puhuessaan aina omaa äidinkieltään, on normaali-älyisellä lapsella edellytykset oppia sujuvasti kolmekin rinnakkaiskieltä. Harvalla kuitenkaan tätä mahdollisuutta oikeasti on. Tärkeää on puhua lapselle paljon, ja myös lukea ääneen lapselle. Minä näen ongelmallisena sen, että nykyään on paljon lapsia joiden puhe ja kieli ei kehity koska heille ei juurikaan puhuta!
Älylaitemaailman seuraus. Eihän lapsi opi vuorovaikutustaitoja laitteelta.
Sitä juuri tarkoitin. Ei kehity puhe, kielitaito, vuorovaikutusaidot eikä sosiaaliset taidot muutenkaan. Se on huolestuttavaa jos mikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy sanoa kyllä, että olin tyrmistyneen järkyttynyt kun kolmen teinin vanhempina meihin otettiin lastensuojelusta yhteyttä.
Esikoinen oli käynyt nuorisoneuvonnassa avautumassa ahdistuksestaan. Jutut olivat aivan uskomattomia, itkin kun luin niitä juttuja. Pahinta oli, että nuori oli kuvitellut voivansa mennä sinne vaitiolovelvollisuuden nojalla ja sitten kaikki, ihan kaikki sanasta sanaan kerrottiin meille vanhemmille puhelimessa ja iso osa niisä oli ihan valheita. Nuori halusi oman asunnon ja jutut oli sen mukaan. Ei vaan tajunnut, että pikkusisarukset joutuvat siitä syystä myrskyn silmään.
Me, joita on neuvolasta päiväkodin kautta kouluun kehuttu, kuinka hienoja vanhempia olemme ja olemme aina mukana yhteistyössä. Sitten jollain "herää huoli" ja tehdään lasu.
Vaikka asia ei johtanut mihinkään, kävimme keskustelemassa, niin merkintä on aina ja ikuisesti lastemme tiedoissa. Jos vaikka nyt 15-vuotiaamme jostain syystä kännäilisi lukion bileissä ja joutuisi putkaan. Se olisi meille tosi iso ja kamala juttu, jonka ottaisimme vakavasti. Lastensuojelun näkökulmasta meillä olisi kuitenkin jo leima, eli asiaa alettaisi ajaa sijoittamisen jne. näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholi vaikuttaa olevan kestopakkomielle vaikka veisi tuskasta kiljuvan lapsen päivystykseen selvin päin. Joka ikinen kerta kysytään vanhempien alkoholin käytöstä ja se vasta epäilyttävää onkin jos kumpikaan ei käytä alkoholia!
Toki alkoholittomuus vaikuttaa sosiaaliseen elämään siten, ettei ole yhteistä kosketuspintaa muihin alkoholin osalta. Olin todella hämilläni kun pyysin kerran yhtä lapsen harrastuspiirin äitiä meille käymään ihan päiväkahvien ja lasten leikkimisen merkeissä synkkänä marraskuuna. Hän loukkaantui siitä, ettei meillä ollut tarjota konjakkia kahvin lisäksi. Mistäs otat jos sitä ei ole?
Tuon tapaamisen jälkeen kyseinen äiti veti kunnon hajuraon meihin. Se ei minua haittaa koska se on hänen omaa pikkumaisuuttaan kahdestakin syystä johtuen. Ensinnäkin vieraan pitäisi tyytyä siihen, mitä talo voi tarjota. Toiseksi olisi ollut paljon rehellisempää puhua siitä konjakista jo tapaamista pohjustaessa koska silloin alkoholiton talous olisi tullut selväksi eikä hänenkään olisi tarvinut vaivautua lapsensa kanssa meille vaan hän olisi voinut ostaa oman konjakkipullonsa ja juoda kahvit konjakilla kotonaan.
Jenkeistä rantautunut tänne kaiken muun ohella tuo mommy wine -kulttuuri. Joissain paikoin absolutistiäidit on saatettu sulkea naapuruston äitiringin ulkopuolelle siksi, etteivät ole mammakokoontumisissa litkineet mimosaa tai valkkaria. Oli kyllä harvinaisen pikkumainen ja kypsymätön äiti, jonka kohtasit. Reaktion perusteella todennäköisesti myös jonkin asteen alkoholiongelmainen, kun konjakin puuttumisesta suuttui noin kovin.
Vielä 20 vuotta sitten riitti kun tarjosi kahvia tai teetä ja syötävää. Sellaiseksi riitti ihan vaikka voileipä tai sämpylä. Viineistä jne ei puhunut kukaan.
anteeksi, tuli vahingossa alapeukku. Asia on juuri niinkuin kuvailit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa kyllä, että olin tyrmistyneen järkyttynyt kun kolmen teinin vanhempina meihin otettiin lastensuojelusta yhteyttä.
Esikoinen oli käynyt nuorisoneuvonnassa avautumassa ahdistuksestaan. Jutut olivat aivan uskomattomia, itkin kun luin niitä juttuja. Pahinta oli, että nuori oli kuvitellut voivansa mennä sinne vaitiolovelvollisuuden nojalla ja sitten kaikki, ihan kaikki sanasta sanaan kerrottiin meille vanhemmille puhelimessa ja iso osa niisä oli ihan valheita. Nuori halusi oman asunnon ja jutut oli sen mukaan. Ei vaan tajunnut, että pikkusisarukset joutuvat siitä syystä myrskyn silmään.
Me, joita on neuvolasta päiväkodin kautta kouluun kehuttu, kuinka hienoja vanhempia olemme ja olemme aina mukana yhteistyössä. Sitten jollain "herää huoli" ja tehdään lasu.
Vaikka asia ei johtanut mihinkään, kävimme keskustelemassa, niin merkintä on aina ja ikuisesti lastemme tiedoissa. Jos vaikka nyt 15-vuotiaamme jostain syystä kännäilisi lukion bileissä ja joutuisi putkaan. Se olisi meille tosi iso ja kamala juttu, jonka ottaisimme vakavasti. Lastensuojelun näkökulmasta meillä olisi kuitenkin jo leima, eli asiaa alettaisi ajaa sijoittamisen jne. näkökulmasta.
Niin siis mistä sä nyt oikein olit lopulta järkyttynyt? Siitä että teini jäi kiinni valehtelusta? Vai olisko kaikkien pitänyt vaan uskoa mitä teini sanoo ja yhteiskunta sitten maksaa teinille sen asunto? Jos kerta tuntuu olevan kauheaa se, että ei ollutkaan mitään vaitiolovelvollisuutta ja sitten lasusta lähdetään selvittämään tilannetta teinin satuilun perusteella. Vai olisko siellä nuorisoneuvonnassa ihmisten pitänyt jotenkin kummasti heti tajuta että joo tässä ei olekaan oikeasti kaltoinkohdeltu teini vaan mukula vaan laskettaa omiaan, ei tarvi lisäselvityksiä?
Se teidän teinihän tässä on väärin tehnyt kun on käynyt valehtelemassa. Totta ihmeessä tuollaiseen tapaukseen tartutaan ja jos se osoittautuu valheeksi, ei seuraavana vaiheena todellakaan ole mikään sijoituksen valmistelu jos teini mokailee jotain lisää. Tosin jos mokailut on luokkaa 15v.nä känniriehumista niin kovaa että putka kutsuu niin ei sekään nyt ihan normaalia ole.
Mutta en kyllä yhtään ihmettele miksi jotkut kokee että kytätään ja vastaavaa jos elämä menee noin raiteilleen siitä että sossut kehtaa pyytää keskustelemaan sen perusteella että teini on käynyt valittamassa kamalia kotioloja jossain nuorisoneuvonnassa asti. Sähän olet kirjoittanut tästä aikaisemminkin ja eikö se teini ollut todella maalannut siellä kuvan ihan kestämättömistä kotioloista? Normaali vanhempi pyrkisi kyllä varmaan selvittämään tilannetta teinin kanssa ja korostaisi sitä että totta ihmeessä teoilla on seurauksensa että jos menee valehtelemaan kotioloista niin ei välttämättä hyvä heilu. Ei-normaalia on jättää teinin tekoset sivuosaan ja hyökätä jotain lasua kohtaan että nyyh kun kehtasivat puuttua, kauheet traumat jäi keskustelusta jossa teinin tekosia selviteltiin. Tosi hyvää esimerkkiä teinille, aina kaikki on jonkun muun vika, itse ei tarvitse peiliin katsoa...
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Meillä on kolme lasta, nyt jo teinejä kaikki, ja kertaakaan en ole kokenut olevani mitenkään arvosteltavana tai syynättävänä. Ihan kaikki on mennyt aina hyvin ja ongelmitta.
Ehkä sinua ja muita ei niin kunnollisia äitejä ja isejä pitääkin syynätä? Ehkä te olette ihan itse aiheuttaneet käytöksellänne ja olemuksellannne tilanteen? Katsokaa peilistä syypäätä.
Minäkään en kokenut arvostelua enkä syynäystä ennen kuin yksi lapsista alkoi sairastelemaan usein.
Myöhemmin selvisi, että sairastelu johtuu vaikeasta harvinaisesta perinnöllistä sairaudesta. Sairauden löytämiseen meni pitkä aika, sillä julkiset lääkärit kyllästyivät oireiden selvittelyyn kun ensimmäisissä tutkimuksissa ei näkynyt mitään eivätkä oireet menneet ohi buranalla.
Burana itse asiassa pahensi sairauden oireita.
Aika ennen diagnoosin selviämistä oli kamalaa. Vanhempia tai lasta ei uskottu lääkärissä. Oireet määriteltiin psyykkisiksi tai äidin aiheuttamiksi. Koulu teki lastensuojeluilmoituksia. Se oli todella stressaavaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa kyllä, että olin tyrmistyneen järkyttynyt kun kolmen teinin vanhempina meihin otettiin lastensuojelusta yhteyttä.
Esikoinen oli käynyt nuorisoneuvonnassa avautumassa ahdistuksestaan. Jutut olivat aivan uskomattomia, itkin kun luin niitä juttuja. Pahinta oli, että nuori oli kuvitellut voivansa mennä sinne vaitiolovelvollisuuden nojalla ja sitten kaikki, ihan kaikki sanasta sanaan kerrottiin meille vanhemmille puhelimessa ja iso osa niisä oli ihan valheita. Nuori halusi oman asunnon ja jutut oli sen mukaan. Ei vaan tajunnut, että pikkusisarukset joutuvat siitä syystä myrskyn silmään.
Me, joita on neuvolasta päiväkodin kautta kouluun kehuttu, kuinka hienoja vanhempia olemme ja olemme aina mukana yhteistyössä. Sitten jollain "herää huoli" ja tehdään lasu.
Vaikka asia ei johtanut mihinkään, kävimme keskustelemassa, niin merkintä on aina ja ikuisesti lastemme tiedoissa. Jos vaikka nyt 15-vuotiaamme jostain syystä kännäilisi lukion bileissä ja joutuisi putkaan. Se olisi meille tosi iso ja kamala juttu, jonka ottaisimme vakavasti. Lastensuojelun näkökulmasta meillä olisi kuitenkin jo leima, eli asiaa alettaisi ajaa sijoittamisen jne. näkökulmasta.
Jos nyt oikein ymmärsin pointin niin en usko että se yksi vanha leima siellä johtaisi siihen että uudesta lasusta alettaisiin heti miettiä asioita sijoituksen kannalta mikäli kaikki olisi edelleen ihan suht kunnossa kotona. Kyllähän ne esin pyrkii tekemään kaiken muun mahdollisen ja vasta jos kotona on lasta uhkaavat olot niin otetaan sijoitukseen.
Menkää nyt jauhamaan siitä kaksikielisyydestä johonkin muuhun lankaan. Mielenkiintoinen keskustelu kuolee kun jotkut jankkaa samaa asiaa kokoajan.