Noloin auton reistailusi?
Meillä ainakin kun vieraiden kanssa piti lähteä pois juhlapaikasta ja automme kesti minuutti käynnistyä! Sen jälkeen taas toiminut monta vuotta ihan normaalisti... Mitä kokemuksia teillä on?
Kommentit (594)
Nokialla töissä, vanhan neonin akun kengän kiinnitys oli vähän niin ja näin, joten konepelti ylös.
Pellistä kiinni pitäen kiipesin potkimaan kenkää tiukemmin napaan.
Pomo vähän jaksoi kuittailla samalla kun meni vieressä olleeseen uudenkarheaan bemariin :)
Ei tuo kyllä nolo ollut, hauska ennemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Olin kaupungilla, kun autosta alkoi kuulumaan aivan jumalaton metallinen kirskunta. Pysäytin auton heti kun voin, sammutin vähäksi aikaa ja käynnistin uudelleen mutta heti kun lähdin liikkeelle, meteli alkoi taas. Soitin miehelle, joka oli työreissussa, ja hän käski viemään auton huoltoliikkeeseen. Soitin sinne mutta olivat sulkemassa ja käskettiin tuoda auto seuraavana aamuna. Puhelimessa ollut epäili että on jarrulevyjen välissä kivi. En uskaltanut enkä halunnut ajaa kotiin asti, joten ajoin auton aseman parkkikselle, ja sieltä hyppäsin taksiin. Aamulla piti sitten ajaa auto kirskuvana huoltoon ja toden totta, kivihän sieltä jarruista löytyi.
Se meteli oli aivan kauhea. Taksikuskikin sanoi, että hän jo luuli että asemalle tuli juna, joka kirskuu jarruttaessaan harvinaisen pahasti.
kokeilit varmaan peruuttaa vähän? Mulla joskus sillä.lähtenyt kivi.
Vai tekikö sittenkin? Oliko vain yksi meistä?
Lukioikäisenä silloinen auto kävi vain kolmella kun lähdin kotoa, ilmeisesti tulpat kostui kun sammui samalla kun kurvasin lukion parkkipaikalle. Ei lähtenyt enää käyntiin ja jäi vähän hassusti siihen parkkipaikan tuloväylän varrelle. Jätin siihen ja kyllä se taas käynnistyi kun oli aika lähteä kotiin. Syy oli pahasti kulunut virranjakajan pyörijä jota edelliset omistajat ei olleet ymmärtänyt vaihtaa vaikka on kuluva sytytysosa kuten tulpatkin.
Vierailija kirjoitti:
Menin muinoin tankkaamaan Unoa bensa-asemalle. Automaatin toisella puolella joku jo tankkaili omaa autoaan. Kun työnsin pistoolia putkeen, koko polttoaineaukon ympärys petti ja täyttöputki pistooleineen päivineen putosi lokasuojan sisään ja bensat lenteli! Ulospäin ihan ruosteeton pelti oli käytännössä koossa pelkällä maalilla ja auton kyljessä nyt iso reikä (onneksi sen läpän sai suljettua). Naapuritankkaaja katseli ihan yhtä ihmeissään kuin minäkin.
Jollain narulla sitten virittelin sen täyttöputken ylös niin, että auton pystyi tankkaamaan.
Käytetty Fiat Uno ei ole hyvä autovalinta. Vaikka mitä ehti pettämään sen vuoden aikana kun auton omistin. Lopulta siitä petti vaihdelaatikko ja luovutin.
Uno oli usein testivoittaja, mutta jonnekinn80-90-luvuille asti välimerelliset autot olivat ruosteelle herkkiä. Hinnat-alkaen mallit vielä hoidettu vähän huonosti. Tarinaa riitti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autosta tippui pakoputki, ensin kuului kolinaa ja sitten se loppui ja jatkoin ajoa tyytyväisenä. En edes huomannut että pakoputki puuttui, ennen kuin muutama päivää myöhemmin kun aloin tutkia mistä se kolina oli ehkä saattanut johtua 😅 juu, auto oli vanha ja äänekäs muutenkin ja kuuntelin musiikkia ehkä aika kovalla, oli keskitalvi ja kylmä ja pimeää, olin työmatkalla vieraassa kaupungissa.
Porvoossa tuokin mahdollista.
Pakari voi koostua monista eri osista. Pakosarja, etuputki katti etuvaimennin väliputki takavaimenin tai jotain näistä. Jos takavaimennin on ollut enenevässä määrin irti ja putoaa lopulta et ehkä.huomaa suurta eroa.
Vierailija kirjoitti:
Olin onnellinen ihka uuden Citroen BX:n omistaja. Kaupungin keskustassa, liikennevaloissa seisoessani tuli jalkakäytävältä rouvashenkilö hakkaamaan apumiehen puolen sivuikkunaa. Aukaisin ikkunan ja kysyin mikä hätänä, rouva huutamaan, että autoni ruiskuttaa hänen päälleen jotain. Menin katsomaan ja toden totta, lokasuojan alta suihkusi oikein reippaasti jotain. Hydraulijärjestelmän putki oli irronnut ja suihkutti öljyt lokasuojan alta jalkakäytävällä seisoneen rouvan päälle. Vaatteet piloille ja hirveä näytelmä, jouduin korvaamaan takkinsa. En tajunnut edes pyytää vakuutuksesta tai autoliikkeeltä kompensaatiota korvaukseen. Oli muuten auto, jossa oli uskomaton määrä erilaisia vikoja uudesta lähtien, oli mallisarjansa ensimmäisiä.
Ihkauusi bx ruuttasi lhm:t pihalle etkä vienyt takuuseen vaan korjautitnomaan laskuusi?
Kaverilla oli paljon noita mehujousia. Hänen mukaansa hydikkapuoli toimi suht samoilla kuluilla kuin vieteriautotkin. Jousipallot vaihtoi kunnostettuihin vaihtopalloihin 100tkm kohdalla. Putket ja kompurat oli sitten isompi juttu kyllä mutta ei niitä ihan usein korjailtu. Kalliiitahan nuo oli valmistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autosta tippui pakoputki, ensin kuului kolinaa ja sitten se loppui ja jatkoin ajoa tyytyväisenä. En edes huomannut että pakoputki puuttui, ennen kuin muutama päivää myöhemmin kun aloin tutkia mistä se kolina oli ehkä saattanut johtua 😅 juu, auto oli vanha ja äänekäs muutenkin ja kuuntelin musiikkia ehkä aika kovalla, oli keskitalvi ja kylmä ja pimeää, olin työmatkalla vieraassa kaupungissa.
Porvoossa tuokin mahdollista.
Pakari voi koostua monista eri osista. Pakosarja, etuputki katti etuvaimennin väliputki takavaimenin tai jotain näistä. Jos takavaimennin on ollut enenevässä määrin irti ja putoaa lopulta et ehkä.huomaa suurta eroa.
Mulla tipahti autosta pakoputki Tampereella Kaukajärvellä. Sitä edelsi jostain takaosasta kuuluva krahina ja kraapiva ääni eli pakoputki oli roikkunut alhaalla jo jonkin aikaa. Valoista lähdettäessä kuului vähän isompi kolaus. Peilistä näin, että kas pakoputkihan se siellä keskellä tietä makaa.
Syttyi palamaan saatana ruuhka-aikana keskellä risteystä.
Toyodasta riitää juttua mutta kovilla pakkasila aina tarinat lisääntyi. Yhtenä talvena kun apuvirtalite oli omasta takaa ja lukkopesät täynnä öljyä, kone huollettu, kumilistat voideleltu silarilla....mutta toinen takaiskari oli yön aikana vaivihksa jäätynyt. Oinein riemuitsin kun lonenlähtinkäyntiin ilamn tavanomaista valoshowta (kojelaudassa paloi usein kaikenlaisia valoja ja nyt oli vain ne tavanomsiset) ja auto lieassa lltuaaan lähti kuin palmun alta...mutta kyyti oli tavsnomaistakin kovempaa. Sitten tuli ensimmäinen mutka ja töyssy niin autohan tarjosi perää oikein kunnolla. Uumoilin että jarrut olivat jäätäneet mutta kun pyörät pyörivät niin ei kun menoksi. Työpäivän jölkeen sama rytkytys ja nitinä..ja sama mutka niin auto lumipenkkaan...huono iskari heikensi pitoa melkoisesti. Nöin auton kesällä liikkeeseen kun ostin uuden, mainitsin kyllä liikkeelle iskarista mutta tuskin vaihtoivat.
Vierailija kirjoitti:
Autoilijoilla on ongelmia.
Johan on katkeraa puhetta köyhimykseltä/ituhipiltä. Itse ajan 780e maksaneella perheautolla, mitään ongelmia ei ole koskaan ollu. Bensaa tankkiin ja joskus kun vaihtaa öljyt ja suodattimet niin hyvin kulkee. Kandee suosia japanilaisia vanhoja niin ei oo mystisiä sähkövikojakaan. Ja niin tässä ei ole ruostettakaan. Kun kunnon kovavahan kerran vuodessa laittaa ni ei ruostu. Tämä on vieläpä tullut HAlVEMMKSi meille kuin julkisten käyttö. Että revipä siitä 😀
Vierailija kirjoitti:
Ei autolla, mutta moottoripyörällä...
Olin vastikään saanut kortin ja ajoin Prisman parkkihalliin. Sieltä poistuessani rampin liukuovi oli jumiutunut ja jouduin jättämään pyörän rampille ja juosta hakemaan jonkun avaamaan oven. Kun ovi oli saatu auki ja rupesin antamaan kaasua pyörälle normaalisti, se sammuikin. Monta kertaa putkeen. Itkuhan siinä tuli siitä häpeästä kun vartija, joka oven avasi, pyöritteli silmiään siinä samalla, mutta onneksi oli kypärä päässä. Lopulta vartija joutui työntämään pyörää ja saimme sen pois rampilta ja ajoin häpeissäni kotiin. Selvittelin ongelmaa ja selvisi, että pyörässä oli toiminto, että jos tukijalka on maassa ja antaa kaasua, se sammuu automaattisesti. Arvatkaa vaan, olinko koko sen Prisma-sekoilun aikana muistanut nostaa jalkaa ylös... Sen jälkeen olen kyllä muistanut tarkistaa :)
Taisi kuitenkin pyörä sammua sivujalan ollessa alhaalla, kun laitoit vaihteen päälle? Noin toimii 99% kaikista moderneista moottoripyöristä. Se on turvallisuustekijä, ettei kukaan lähtisi ajamaan sivujalka alhaalla. Jos se tökkää maahan ajon aikana, on ilmalento komea.
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei ollut auton vika. Käytiin miehen kanssa grillillä syömässä mehevät ateriat. Siitä sitten ajellessa piereskeltiin ja naureskeltiin. No tottakai sattuikin puhallusratsia kohdalle, kun aromit oli voimakkaimmillaan ja piti ikkuna avata poliisisedälle.
Mies nolona avasi ikkunan. Minä vieressä pidättelin naurua ja katselin poliisin muikeaa ilmettä.
Minä ajelin n. 25 v sitten sunnuntai-iltana miesystävän luota kotia kihti. Oli koko vkonloppu syöty valkosipulitahnaa oikein huolella ja saattoi siinä sivussa mennä hiukan viiniäkin. Noh odottelin iltaan, että olen ajokunnossa, oli sianselkäkeli, ihan kirkkaana jäällä tie ja vesi päällä. Taisin hiukan nukahtaa rattiin, heräsin siihen, että oikealta keula haukkasi hankeen ja sinne pöllähdin.
Mitään ei käynyt mutta eihän se auto siitä lähtenyt ilman apua.
Sattui siihen kaksi autoa, toisessa kolme avuliasta nuortamiestä, kahlasivat hankeen ja työnsivät. En osannut poikien mielestä ohjailla oikein, yksi pojista sanoi, että anna hän tulee ajamaan. Kun se istui autoon, joka varmasti haisi hirveästi valkosipulille ja vanhalle viinalle, sen silmät levisivät lautasen kokoisiksi ja kiireesti veivasi ikkunan alas. Minua nauratti.
Auto saatiin tielle, kiittelin kovasti ja ajelin hiljoskellen kotiin. Oli pojilla varmasti hauskaa, naisihminen haisi niin, ettei olisi tulitikkua uskaltanut sytyttää.
Kotona huomasin, että kuskin oveen oli tullut isohko painauma, otti päästä oikein huolella. Aamulla kun lähdin töihin huomasin, että painauma oli hävinnyt. Oli pongahtanut takaisin, ei tarvinnut pajalle viedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tädin 60v synttäreillä viime kesänä meidän Ladasta katkes jakohihna. Mies siellä talon pihassa vaihtoi uuden hihnan, synttärivieraat ihmetteli ympärillä ja taas Lada toimi hienosti.
En ihan usko. Jos jakohihna katkeaa moottori on entinen, koska männät ja venttiilit pääsee toistensa kanssa kosketukseen.
Ei kaikissa moottorityypeissä, joissain eivät ylety toisiinsa, ja auto vain sammuu.
Kyseessä ei varmaankaan ollut takaveto-Lada, koska niissä on jakoketju eikä hihnaa...
Kyllä muuten takaveto ladassakin jakohihna löytyy joistain 1300 koneella olevasta malleista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin onnellinen ihka uuden Citroen BX:n omistaja. Kaupungin keskustassa, liikennevaloissa seisoessani tuli jalkakäytävältä rouvashenkilö hakkaamaan apumiehen puolen sivuikkunaa. Aukaisin ikkunan ja kysyin mikä hätänä, rouva huutamaan, että autoni ruiskuttaa hänen päälleen jotain. Menin katsomaan ja toden totta, lokasuojan alta suihkusi oikein reippaasti jotain. Hydraulijärjestelmän putki oli irronnut ja suihkutti öljyt lokasuojan alta jalkakäytävällä seisoneen rouvan päälle. Vaatteet piloille ja hirveä näytelmä, jouduin korvaamaan takkinsa. En tajunnut edes pyytää vakuutuksesta tai autoliikkeeltä kompensaatiota korvaukseen. Oli muuten auto, jossa oli uskomaton määrä erilaisia vikoja uudesta lähtien, oli mallisarjansa ensimmäisiä.
Ihkauusi bx ruuttasi lhm:t pihalle etkä vienyt takuuseen vaan korjautitnomaan laskuusi?
Kaverilla oli paljon noita mehujousia. Hänen mukaansa hydikkapuoli toimi suht samoilla kuluilla kuin vieteriautotkin. Jousipallot vaihtoi kunnostettuihin vaihtopalloihin 100tkm kohdalla. Putket ja kompurat oli sitten isompi juttu kyllä mutta ei niitä ihan usein korjailtu. Kalliiitahan nuo oli valmistaa.
Kyllä takuu auton vian korjasi. Jalankulkijarouvan takin korvausta en ymmärtänyt kysyä. Omasta tai autoliikkeen vastuuvakuutuksesta olisi ehkä voinut saada korvauksen, jos olisi omavastuun ylittänyt.
Alta sadan tonnin menivät kaikki jousipallot ja paineenvaraajapallo uusiksi, alatukivarsien laakerit, laturi, lämppärin moottori, vaihdekeppi irtosi, valokatkaisija. Ensiasennusrenkaat kokoa 145x15 kestivät 18000km, etujousien paluuputket 3 kertaa, vetoakseleiden suojakumit 2x ei uskaltanut pyöriä kääntää kovalla pakkasella ääriasentoon suojakumit pettivät, vetoakseleiden stefat uusiksi jne jne.
Oli se semmoinen auto. 4 vuotta jaksoin taistella, lopussa ihan huumorimielellä. Parasta oli, kun automyyjä yritti myydä minulle uutta saman merkkistä.
Isän Renault 5:lla ajelin rannalle. Auto sammui sinne ja rannalle tullut rikas ydinsperhe auttoi sen saata nan käyntiin hinaamalla tietä pitkin. Mies piti kaasua kädellä painellen, kun kömmin kuskinpenkille ja kurvasin takas mökille. En uskaltanut laittaa mitään tuuletusta tai käyttää tuulilasinpyyhkimiä, ettei auto sammu uudestaan. Isän nappasin kyytiin mökltä, enkä ikinä sanonut mitä oikeasti tapahtui.
Samaisella Renault 5:lla ajoin lumipenkkaan samana päivänä kun sain ajokortin. Oli helmikuu ja liukasta. Kurvissa liikaa vauhtia kun ensi kertaa täysin yksin autossa, siihen penkkaanhan se mennä pössähti. Autoon ei tullut mitään jälkeä, en ole kertonut tätäkään isälleni.
Luultavasti sama Renault 5 kun kävin isän autolla tekemässä kässärikäännöksiä tyhjällä luistinradalla. Puomi ja ajoesteet oli poissa, ilma sateinen eikä ketään missään. Kunnolla vauhtia, kässäri pohjaan ja käännä rattia - se oli hauskaa!
Kerran nauratti kun jonkun rengas pyöri keskellä tietä. Hymy hyytyi kun tajusin että se oli oma rengas. Siitä vaan kolmella pyörällä tien sivuun. Se rengas kieri vielä syvään kuraojaan, mokomakin.
[/quote] Ranskalaiset autot on suunniteltu toimimaan ainoastaan aavikossa. Pienikin kosteus ja mikään ei toimi![/quote]
Pötyä, täyttä pötyä! Jos näin olisi, Suomessa ei olisi yhtään yli sata kilometriä ajettua ranskalaista autoa.
Mä ajoin kymmenessä vuodessa 250 000 km yhdellä ja samalla ranskalaisella autolla ja nuo kilometrit ei tullu mittaria ruuvaamalla tai kesän kuivina päivinä. Ai niin, ja kesän kuivinakin päivinä voi olla kosteaa.
Kaksi kertaa akku teki tepposet. Kerran katsastuskonttorilla. Leima oli jo papereissa ja piti ajaa auto ulos hallista, mutta se ei inahtanutkaan. Katsastusmiehet tyrkkäsivät auton liikkeelle ja onneksi piha vietti jonkin verran kadulle, joten lähtihän se käyntiin. Ei muuta kuin suoraan korjaamolle. Siellä remonttimies naureskeli, että tulit sitten hankkimaan uutta akkua. Ihmettelin, mistä hän tiesi. No hän oli nähnyt koko jutun.
Toisen kerran akku petti, kun olin lähdössä palaveriin keskustaan. Auto kyllä käynnistyi ja pääsin kadulle, mutta sitten piti pysähtyä pääkadun reunaan odottamaan pääsyä liikennevirtaan. No en päässyt. Auto ei inahtanutkaan. Soitin hinauksen ja sitä odotellessani paikallinen pappi osui paikalle. Hän olisi mielellään autoista kiinnostuneena auttanut, mutta hinuri oli jo tulossa.
Tulin töistä ja pysäköin auton parkkiin. No alkoi nousta vaaleaa "savua" konepellin alta . Hätäpäissäni soitin tottakai häkeen ja siellä jo kysyivät että onko savu tummaa vai vaaleeta ja haiseeko palaneelle. Sanoin että palaneelle haisee kyllä. Laittoivat sitten pelastuslaitoksen tulemaan paikalle , tulikin ihan isolla kalustolla . No sehän oli vaan jäähdytysletku menny eli jäähdytysneste kuumassa moottorissa kärysi.