Kun mietit eroon päättynyttä avioliittoasi niin mitä virheitä teit matkan varrella

Kylläpäs ihmiset huonosti reflektoi omia erojaan, ei mikään ihme että puolet päätyy eroon.

Oikeastiko monien selitys on Ei mitään? Aikamoista kieltämistä. Jos puolison kanssa menee niin huonosti että päädytään eroon, väitän todellakin että kaikkea ei ole silloin tehty. Osa näistäkin "hullunarsisti" existänne ovat kuitenkin toisenlaisia uusissa suhteissaan, mikä ei tietenkään kumoa sitä ettettekö Te olisi silti yrittäneet paljon, silti ihmettelen miksi 90% existä on narsistisia kun väestössä heitä on arviolta alle 5%, lisäksi puolet avioliitoista päättyy eroon vaikka 90% puolisoista teki kaikkensa.

Ei tarvitse yrittää hulluuteen asti, mutta joskus oman mukavuusalueen ylittämisestä useammankin kerran voi seurata jotain hyvääkin. Kun halu yrittää loppuu suhteesta, loppuu yrittäminenkin ja väitetään että on yritetty vaikka ei haluta vain enää yrittää syystä x y ja a, jotka jokaisen olisi hyvä oppia tiedostamaan varsinkin ennen uutta suhdetta.

Halu ei ole pysyvä tila vaan alkusysäyksen säännöllisesti vaativa asia. Onhan ongelmista toki helmpompi luopua kokonaan, kuin ratkoa niitä ajan kanssa hektisessä maailmassamme saati hyväksyä ne lopulta.

Erikseen ovat sitten nämä ns. oikeasti erilaiset väkivaltaiset suhteet, mutta niissäkin uskon että olisi hyvä reflektoida miksi suhde muuttui sellaiseksi ja mitkä asiat mahdollisti asioiden kärjistymisen, kuin sokeasti syyttää toista tai vaihtoehtoisesti vajota marttyyriyteen.

Olen puhunut.

Olin sinisilmäinen,

ja kävin vieraissa :D

Luulin, että väkisin pitämällä ja kontrolloimalla mies pysyy vierelläni ja uskollisena. Ei pysynyt. Kävi vieraissa, vaikka vahdin kuin haukka hänen menojaan. Opetus: Jos mies on taipuvainen käymään vieraissa niin kyllä hän käy. Kukaan ei vahtimalla muutu uskolliseksi. 

Tyydyin alunperin keskinkertaiseen ja perin miestäni.

Vierailija kirjoitti:

Tyydyin alunperin keskinkertaiseen ja perin miestäni.

Siis petin. Miehessä. Ei oikeesti vikaa. Olin itsekäs, koska mies ei oikeesti ollu mitä halusin.

Tein sen ratkaisevan virheen, että jatkoin suhdetta tutustumisvaihetta pidemmälle. Olimme liian erilaisia, liian erilaiset arvot, liian erilaiset taustat, liian erilainen moraali.

Kukaan ei muka nää itsessään mitään ongelmaa, vaan kaikkin on aina miehen vika. Niin perinteistä.

Ehkä siinä juuri syy.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs ihmiset huonosti reflektoi omia erojaan, ei mikään ihme että puolet päätyy eroon.

Oikeastiko monien selitys on Ei mitään? Aikamoista kieltämistä. Jos puolison kanssa menee niin huonosti että päädytään eroon, väitän todellakin että kaikkea ei ole silloin tehty. Osa näistäkin "hullunarsisti" existänne ovat kuitenkin toisenlaisia uusissa suhteissaan, mikä ei tietenkään kumoa sitä ettettekö Te olisi silti yrittäneet paljon, silti ihmettelen miksi 90% existä on narsistisia kun väestössä heitä on arviolta alle 5%, lisäksi puolet avioliitoista päättyy eroon vaikka 90% puolisoista teki kaikkensa.

Ei tarvitse yrittää hulluuteen asti, mutta joskus oman mukavuusalueen ylittämisestä useammankin kerran voi seurata jotain hyvääkin. Kun halu yrittää loppuu suhteesta, loppuu yrittäminenkin ja väitetään että on yritetty vaikka ei haluta vain enää yrittää syystä x y ja a, jotka jokaisen olisi hyvä oppia tiedostamaan varsinkin ennen uutta suhdetta.

Halu ei ole pysyvä tila vaan alkusysäyksen säännöllisesti vaativa asia. Onhan ongelmista toki helmpompi luopua kokonaan, kuin ratkoa niitä ajan kanssa hektisessä maailmassamme saati hyväksyä ne lopulta.

Erikseen ovat sitten nämä ns. oikeasti erilaiset väkivaltaiset suhteet, mutta niissäkin uskon että olisi hyvä reflektoida miksi suhde muuttui sellaiseksi ja mitkä asiat mahdollisti asioiden kärjistymisen, kuin sokeasti syyttää toista tai vaihtoehtoisesti vajota marttyyriyteen.

Olen puhunut.

Jotkut nyt vaan ei sovi yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs ihmiset huonosti reflektoi omia erojaan, ei mikään ihme että puolet päätyy eroon.

Oikeastiko monien selitys on Ei mitään? Aikamoista kieltämistä. Jos puolison kanssa menee niin huonosti että päädytään eroon, väitän todellakin että kaikkea ei ole silloin tehty. Osa näistäkin "hullunarsisti" existänne ovat kuitenkin toisenlaisia uusissa suhteissaan, mikä ei tietenkään kumoa sitä ettettekö Te olisi silti yrittäneet paljon, silti ihmettelen miksi 90% existä on narsistisia kun väestössä heitä on arviolta alle 5%, lisäksi puolet avioliitoista päättyy eroon vaikka 90% puolisoista teki kaikkensa.

Ei tarvitse yrittää hulluuteen asti, mutta joskus oman mukavuusalueen ylittämisestä useammankin kerran voi seurata jotain hyvääkin. Kun halu yrittää loppuu suhteesta, loppuu yrittäminenkin ja väitetään että on yritetty vaikka ei haluta vain enää yrittää syystä x y ja a, jotka jokaisen olisi hyvä oppia tiedostamaan varsinkin ennen uutta suhdetta.

Halu ei ole pysyvä tila vaan alkusysäyksen säännöllisesti vaativa asia. Onhan ongelmista toki helmpompi luopua kokonaan, kuin ratkoa niitä ajan kanssa hektisessä maailmassamme saati hyväksyä ne lopulta.

Erikseen ovat sitten nämä ns. oikeasti erilaiset väkivaltaiset suhteet, mutta niissäkin uskon että olisi hyvä reflektoida miksi suhde muuttui sellaiseksi ja mitkä asiat mahdollisti asioiden kärjistymisen, kuin sokeasti syyttää toista tai vaihtoehtoisesti vajota marttyyriyteen.

Olen puhunut.

Täydellisesti kiteytit ajatuksiani.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs ihmiset huonosti reflektoi omia erojaan, ei mikään ihme että puolet päätyy eroon.

Oikeastiko monien selitys on Ei mitään? Aikamoista kieltämistä. Jos puolison kanssa menee niin huonosti että päädytään eroon, väitän todellakin että kaikkea ei ole silloin tehty. Osa näistäkin "hullunarsisti" existänne ovat kuitenkin toisenlaisia uusissa suhteissaan, mikä ei tietenkään kumoa sitä ettettekö Te olisi silti yrittäneet paljon, silti ihmettelen miksi 90% existä on narsistisia kun väestössä heitä on arviolta alle 5%, lisäksi puolet avioliitoista päättyy eroon vaikka 90% puolisoista teki kaikkensa.

Ei tarvitse yrittää hulluuteen asti, mutta joskus oman mukavuusalueen ylittämisestä useammankin kerran voi seurata jotain hyvääkin. Kun halu yrittää loppuu suhteesta, loppuu yrittäminenkin ja väitetään että on yritetty vaikka ei haluta vain enää yrittää syystä x y ja a, jotka jokaisen olisi hyvä oppia tiedostamaan varsinkin ennen uutta suhdetta.

Halu ei ole pysyvä tila vaan alkusysäyksen säännöllisesti vaativa asia. Onhan ongelmista toki helmpompi luopua kokonaan, kuin ratkoa niitä ajan kanssa hektisessä maailmassamme saati hyväksyä ne lopulta.

Erikseen ovat sitten nämä ns. oikeasti erilaiset väkivaltaiset suhteet, mutta niissäkin uskon että olisi hyvä reflektoida miksi suhde muuttui sellaiseksi ja mitkä asiat mahdollisti asioiden kärjistymisen, kuin sokeasti syyttää toista tai vaihtoehtoisesti vajota marttyyriyteen.

Olen puhunut.

Olen samaa mieltä, että sangen outoa, ettei nähdä omaa osuutta. Parisuhteessa on aina tietty dynamiikka, ja siksi parisuhteet ovat erilaisia. Oma osuus pitäisi nähdä, jotta voi joskus saada toimivan parisuhteen. Kun se oma osuus on jotain muuta kuin nalkuttamista/pihataamista/näkyvää toimintaa, niin se on vaikea nähdä.

Tuosta olen kuitenkin eri mieltä, että vain 5 % olisi narsistisia. Tai joo, sen verran on todellisia narsisteja, mutta jos ihmiset laittaa janalle, niin siellä toisessa päässä ilman diagnoosia on paljon syyttämistä yms. Narsistista käyttäytymistä siis.

Minä olen eronnut ja omana syynä näen sen, että otin miehen, joka vastasi turvattomuuden traumaani. Otin miehen joka piti huolta. Kolikon kääntöpuolena on kontrollointi. Ei, ei hän narsisti ollut, mutta muuten vaan kontrolloija, syyllistäjä ja pakottaja. Ts. Oma virheeni oli se, että menin miehen valinnassa menneisyyden automaattiohjauksella ja valitsin miehen väärin perustein. Ero tuli siitä, kun mies valitti, etten minä ollut sellainen tai tällainen.

Sittemmin olen käsitellyt tuota turvattomuuden traumaani ja nyt olen toistamiseen naimisissa miehen kanssa, joka on toisenlainen. Hänessä minua ärsyttää sohvalla makailu. Jos hänestä eroaisin nyt, niin oma osuuteni eroon olisi se, etten hyväksynyt häntä sellaisena kuin hän on.

Vierailija kirjoitti:

Oli huono idea mennä naimisiin, tai ylipäätään sietää ja sopeutua siihen aina alati ahtaammaksi käyvään mustasukkaisuuden spiraaliin. Mies oli siis mustasukkainen ja mun elämänpiiri aina kapeni kapenemistaan. 

Kun minulle työpaikan vaihdos oli tulossa eteen, niin jo pelkkä töiden hakeminen oli miehelle paha paikka. Työ olikin ollut viimeinen paikka, missä olin saanut tavata ihmisiä ja jutella ihmisten kanssa. Siinä vaiheessa kun tämäkin ovi alkoi sulkeutua, totesin, että tähän on pakko tulla muutos.

Myös mulla on tällainen tausta. Jokaisen oven sulkeutuessa rakkaus väheni ja ahdistus kasvoi. Lähdin tilanteessa, jossa en saanut enää käydä kaupassa yksin. Töissä sain vielä käydä, paitsi viikonloppuisin. - Meidän erosta on 15 vuotta, ja olen sen jälkeen solminut toisen, aidosti onnellisen liiton. Välillä vieläkin ihmettelen nykyisen puolison kärsivällisyyttä, ensimmäisen liiton kokemus jätti vuosiksi siilipuolustuksen kaikkia ihmisiä kohtaan.

1

Menin naimisiin ja tein lapset miehen kanssa joka pettää, on mustasukkainen ja saattaa jopa lyödäkin. 

Ei olisi pitänyt mennä naimisiin ollenkaan, koska en ollut häneen ihan täysillä rakastunut. Ajattelin, että kun on kuitenkin niin hyvä mies, niin miksi ei naimisiin, mutta ei se vain riittänyt. Nyt olen onnellinen hänen puolestaan, kun on lopulta löytänyt elämänsä rakkauden. 

Vierailija kirjoitti:

Tein sen ratkaisevan virheen, että jatkoin suhdetta tutustumisvaihetta pidemmälle. Olimme liian erilaisia, liian erilaiset arvot, liian erilaiset taustat, liian erilainen moraali.

Missä mielessä erilaiset arvot?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni en tehnyt virheitä. Olisin voinut olla hakematta eroa ja kärsiä. Varmaan vieläkin olisin siinä kylmässä ahdistavaa suhteessa, jos en itse olisi lähtenyt.

Miehellä oli kaikki hyvin. Elettiin juuri niin kuin mies halusi eli nukuttiin erillään, ei seksiä tai hellyyttä, hoidin lapset ja kaikki käytännön asiat liittyen lapsiin, taloon ym. Isommilla tuloillani maksoin 80%perheen menoista. Mies vain olla möllötti tai harrasti omia juttujaan.

Sama! Ukko etsi vaan seuraa kokoajan, kotona impotentti paska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs ihmiset huonosti reflektoi omia erojaan, ei mikään ihme että puolet päätyy eroon.

Oikeastiko monien selitys on Ei mitään? Aikamoista kieltämistä. Jos puolison kanssa menee niin huonosti että päädytään eroon, väitän todellakin että kaikkea ei ole silloin tehty. Osa näistäkin "hullunarsisti" existänne ovat kuitenkin toisenlaisia uusissa suhteissaan, mikä ei tietenkään kumoa sitä ettettekö Te olisi silti yrittäneet paljon, silti ihmettelen miksi 90% existä on narsistisia kun väestössä heitä on arviolta alle 5%, lisäksi puolet avioliitoista päättyy eroon vaikka 90% puolisoista teki kaikkensa.

Ei tarvitse yrittää hulluuteen asti, mutta joskus oman mukavuusalueen ylittämisestä useammankin kerran voi seurata jotain hyvääkin. Kun halu yrittää loppuu suhteesta, loppuu yrittäminenkin ja väitetään että on yritetty vaikka ei haluta vain enää yrittää syystä x y ja a, jotka jokaisen olisi hyvä oppia tiedostamaan varsinkin ennen uutta suhdetta.

Halu ei ole pysyvä tila vaan alkusysäyksen säännöllisesti vaativa asia. Onhan ongelmista toki helmpompi luopua kokonaan, kuin ratkoa niitä ajan kanssa hektisessä maailmassamme saati hyväksyä ne lopulta.

Erikseen ovat sitten nämä ns. oikeasti erilaiset väkivaltaiset suhteet, mutta niissäkin uskon että olisi hyvä reflektoida miksi suhde muuttui sellaiseksi ja mitkä asiat mahdollisti asioiden kärjistymisen, kuin sokeasti syyttää toista tai vaihtoehtoisesti vajota marttyyriyteen.

Olen puhunut.

Olen samaa mieltä, että sangen outoa, ettei nähdä omaa osuutta. Parisuhteessa on aina tietty dynamiikka, ja siksi parisuhteet ovat erilaisia. Oma osuus pitäisi nähdä, jotta voi joskus saada toimivan parisuhteen. Kun se oma osuus on jotain muuta kuin nalkuttamista/pihataamista/näkyvää toimintaa, niin se on vaikea nähdä.

Tuosta olen kuitenkin eri mieltä, että vain 5 % olisi narsistisia. Tai joo, sen verran on todellisia narsisteja, mutta jos ihmiset laittaa janalle, niin siellä toisessa päässä ilman diagnoosia on paljon syyttämistä yms. Narsistista käyttäytymistä siis.

Minä olen eronnut ja omana syynä näen sen, että otin miehen, joka vastasi turvattomuuden traumaani. Otin miehen joka piti huolta. Kolikon kääntöpuolena on kontrollointi. Ei, ei hän narsisti ollut, mutta muuten vaan kontrolloija, syyllistäjä ja pakottaja. Ts. Oma virheeni oli se, että menin miehen valinnassa menneisyyden automaattiohjauksella ja valitsin miehen väärin perustein. Ero tuli siitä, kun mies valitti, etten minä ollut sellainen tai tällainen.

Sittemmin olen käsitellyt tuota turvattomuuden traumaani ja nyt olen toistamiseen naimisissa miehen kanssa, joka on toisenlainen. Hänessä minua ärsyttää sohvalla makailu. Jos hänestä eroaisin nyt, niin oma osuuteni eroon olisi se, etten hyväksynyt häntä sellaisena kuin hän on.

Onko tuo aina syynä kaikkiin eroihin? Että ei hyväksytä toista sellaisena kuin on. Sen vuoksi nalkutetaan tai valitetaan.

Miksi käyttää turhaa aikaa tuollaisten asioiden märehtimiseen? Vikaa on kummassakin osapuolessa jo ei avo-/avioliitto toimi. Lusikat jakoon vaan.

On se kyllä jännä miten nainen kokee näis keskusteluissa olevansa aina uhri ja väärän miehen valinnut ja blaablaa. Kyllä oon ite lopuksi pystynyt myöntämään että suhteeseen tosiaan vaaditaan kaks ja oma osuus on ollut liiallinen mustasukkaisuus ja omistushalu jonka takia oon aatellu eroa joskus koska en oo osannut olla. Ja se ei todellakaan oo vaan jonku manipuloivan narsisti miehen vika vaan oma ongelma.

Kirsipuu kirjoitti:

Luulin, että väkisin pitämällä ja kontrolloimalla mies pysyy vierelläni ja uskollisena. Ei pysynyt. Kävi vieraissa, vaikka vahdin kuin haukka hänen menojaan. Opetus: Jos mies on taipuvainen käymään vieraissa niin kyllä hän käy. Kukaan ei vahtimalla muutu uskolliseksi. 

Sinun näkökulmasi on että pettäjää ei mikään estä.

Minun näkökulmani on se, että tukahdutit miehesi ja ajoit hänet alitajuisesti toteuttamaan pahimmat pelkosi istuttamalla hänelle ajatuksen: "jos tuo jatkuvasti epäilee, alistaa ja kontrolloi, sama kai sitten pettää kun on jo pettäjän leiman saanut kuitenkin".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs ihmiset huonosti reflektoi omia erojaan, ei mikään ihme että puolet päätyy eroon.

Oikeastiko monien selitys on Ei mitään? Aikamoista kieltämistä. Jos puolison kanssa menee niin huonosti että päädytään eroon, väitän todellakin että kaikkea ei ole silloin tehty. Osa näistäkin "hullunarsisti" existänne ovat kuitenkin toisenlaisia uusissa suhteissaan, mikä ei tietenkään kumoa sitä ettettekö Te olisi silti yrittäneet paljon, silti ihmettelen miksi 90% existä on narsistisia kun väestössä heitä on arviolta alle 5%, lisäksi puolet avioliitoista päättyy eroon vaikka 90% puolisoista teki kaikkensa.

Ei tarvitse yrittää hulluuteen asti, mutta joskus oman mukavuusalueen ylittämisestä useammankin kerran voi seurata jotain hyvääkin. Kun halu yrittää loppuu suhteesta, loppuu yrittäminenkin ja väitetään että on yritetty vaikka ei haluta vain enää yrittää syystä x y ja a, jotka jokaisen olisi hyvä oppia tiedostamaan varsinkin ennen uutta suhdetta.

Halu ei ole pysyvä tila vaan alkusysäyksen säännöllisesti vaativa asia. Onhan ongelmista toki helmpompi luopua kokonaan, kuin ratkoa niitä ajan kanssa hektisessä maailmassamme saati hyväksyä ne lopulta.

Erikseen ovat sitten nämä ns. oikeasti erilaiset väkivaltaiset suhteet, mutta niissäkin uskon että olisi hyvä reflektoida miksi suhde muuttui sellaiseksi ja mitkä asiat mahdollisti asioiden kärjistymisen, kuin sokeasti syyttää toista tai vaihtoehtoisesti vajota marttyyriyteen.

Olen puhunut.

Jotkut nyt vaan ei sovi yhteen.

"Jotkut ei vaim sovi yhteen" Onhan se totta ja ymmärrettävää tietyssä määrin, esim erimielisyydessä lasten hankinnassa/hankkimattomuudessa ei oikein ole kompromissia jolloin on ymmärrettävämpää erota. Kuitenkin tässä keskustelussa tulee kuva, että esim introvertti mies on vääränlainen ekstroverttiin naiseen nähden, vahvan temperamentin omaava vääränlainen lempeään nähden, suurpiirteinen kodin laittaja vääränlainen siivousintoilijaan nähden tms ja kaiken kukkuraksi omaa suhtautumista ei aiota/voida muuttaa, vaan syytetään toista muuttumattomuudesta. Toista kun ei voi muuttaa, omaa suhtautumistaan voi, mitä kuitenkaan ei tehdä ellei itse hyödytä tilanteesta ja jäädä ns voitolle joka asiassa. Myös erilaisia kommunikointitapoja ei ymmärretä, mikä on hirveän outoa. "Ei sitä kiinnostanut" on harvoin täysi totuus vaan merkki kommunikaatiotapojen ristiriidasta, jossa voi kehittyä ja sehän ihanaa pitkässä suhteessa onkin.