Lue keskustelun säännöt.
Voiko kuka tahansa ihastua kehen tahansa?
03.10.2019 |
Kaikki aina etsii sitä tajunnan räjäyttävää, jalat alta vievää tapaamista ihmisen kanssa, jonka kanssa voisi viettää elämänsä. Mutta se räjähtävä alkuhuumahan on biologiaa, yhteensopivia kemioita, toisen hajut saa sut hurmioon. Mutta onko mahdollista löytää itselleen sopiva kumppani ihan kenestä tahansa vastaantulijasta?
Kun seuraa näitä Love Islandeja tai vaikka BB:tä, niin siinä hyvin pienessä porukassa ihmiset alkavat pariutumaan. Kumpi on todennäköisempää, se, että sieltä juuri sattui löytymään se sinun toinen puolikkaasi vai se, että rajatussa seurassa annat mahdollisuuden myös sellaisille ihmisille, joille et ehkä muuten antaisi?
Kuin joskus artikkelin, että järjestetyt avioliitot kestävät useasti pidempään ja ovat onnellisempia kuin palavilla tunteilla alkaneet. Siinä eräs järjestetyssä avioliitossa ollut nainen kuvaili asiaa näin: Suurista tunteista alkaneet liitot ovat kuin nuotioita, jotka ajan kanssa hiipuvat ja lopulta sammuvat. Järjestetyt liitot alkavat hiilloksesta, joka ajan ja huolenpidon avulla kasvatetaan roihuavaksi nuotioksi.
Ja nimenomaan näin, koska järjestetyissä liitoissa on yhdessä päätetty sitoutua elämäksi. On kyse kumppanuudesta ja yhteisestä halusta saada liitto toimimaan. Ja ajan kanssa tunteet kehittyvät kumppanuudesta ystävyydeksi, välittämiseksi, arvostukseksi, kunnioitukseksi ja rakkaudeksi.
Tunteisiin perustuvassa liitossa yleensä lennetään pitkälti niiden tunteiden varassa ja kun ne hiipuu, niin monet eroavat. Tietenkin jotkut tekevät töitä silloin, kun tunteen alkavat hiipua saadakseen suhteen uuteen nousuun, mutta suurin osa vaan luovuttaa ja alkaa etsimään uutta suurta rakkautta.
Pitäisikö siis antaa mahdollisuus myös sellaisille suhteille, jotka eivät alussa roihua kuin juhannuskokko?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Järjestettyihin liittoihin liittynee myös suurempi sosiaalinen paine pysyä yhdessä.
Ja ehkä sekin, että niiden osapuolet eivät odotakaan mitään roihuavia tunteita tai pidä niitä onnistuneen avioliiton mittarina. Aika uusi ilmiö se on länsimaissakin, että avioliitto olisi jotain muuta kuin naimakauppa eli järkevä, hyödyttävä liitto "sopivan" henkilön kanssa, jonka kanssa toivon mukaan myös tultiin toimeen. Rakkaudella ei usein ollut tekemistä asian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien kanssa ei voi ihastua. Se olisi psykologian vastaista. Tietyt ihmiset sopivat aina muita paremmin keskenään. Läsnäolo ei välttämättä lisää ihastusta. Romanttinen rakkaus syntyy heti alussa ja se ei sulje pois järkeä, vaan usein sisältyy siihen. Ihmiset ovat erilaisia, jotkut rakastuvat lähes kaikkiin, toiset eivät.
Paitsi psykologiaa, niin on se myös ihan biologiaa. Kehomme on viisas ja tietää kenen kanssa kannattaisi (geenien kannalta) lisääntyä ja kenen ei ja niihin sopiviin tunnetaan himoa. Näin ainakin niillä, jotka eivät käytä hormonaalista ehkäisyä ja sotke siten parinvalintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa voi rakastua kehen tahansa, kyllä. Kyse on feromonituoksuista, vastustuskykygeenien yhteensopivuudesta yms. Hauska pointti tuo tosi-tv-rakkauden todennäköisyys pienessä ryhmässä. Homma kuitenkin menee niin, ettei kenellekään ole olemassa mitään yhtä tiettyä ihmistä, sitä oikeaa. Niitä oikeita mahdollisuuksia on lukemattomia, joten jollain todennäköisyydellä sellainen päätyy myös samaan porukkaan tosi tv-formaatissa. Tosin voi myös olla, että pienestä porukasta valitaan se vähiten paha, ja kiinnostutaan helpommin.
Itse en usko lainkaan järjestettyjen avioliittojen toimivuuteen. Tai siis voivat ne toimiakin, mutta eivät varmasti yhtä hyvin kuin rakkausliitot. Toki jos avioliiton toimivuus mitataan sen kestossa, järjestetyt toimivat ylivoimaisesti paremmin. Tämä johtuu siitä, että kulttuureissa joissa avioliittoja järjestetään, ero ei usein tule kuuloonkaan.
Mutta tosiaan tuohon en usko, että rakkaus jotenkin kasvaisi järjestetyssä liitossa, kun vaan riittävästi halutaan että liitto kestää. Ne geenit ja feromonit kun eivät muutu haluamalla ja yrittämällä yhtään miksikään. Yhteiselo voi toki olla sopuisaa jos ainut tavoite on pysyä avioliitossa, mutta en usko että rakkaudesta on kyse missään vaiheessa. Välittämisestä ehkä.
Kyllä luonto hoitaa nämäkin jutut paremmin kuin ihminen itse, vaikka me tupataan aina muuta luulemaan.
Mutta eihän rakastamisella ole mitään tekemistä geenien ja feromonien kanssa. Rakastuminen on sitä varten. Ja rakastuminen on vain astetta vahvempaa ihastumista ja se ihastuminen juontaa juurensa feromoneista yms.
Feromonit saa aikaan sen ihastumisen ja suuren rakastumisen tunteen, mutta sillä tunteella ei ole mitään tekemistä itse sen toisen ihmisen kanssa. Se toinen ihminen herättää sinussa ne tunteet ja on vain sinulle se niiden tunteiden kohde. Vasta kun rakkaus (Huom. Rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi eri asiaa) astuu kuvaan, niin sillä toisella ihmisellä on ns. oikeasti merkitystä. Hän ei ole enää tunteittesi kohde, koska rakkaus ei ole tunne (tätä on tutkittu laajalti) vaan tahtotila, jossa päätät rakastaa sitä toista ihmistä. Kun rakastuminen loppuu, niin se toinen ei enää näy niiden vaaleanpunaisten lasien takaa vaan ihan omana itsenään, kaikkine virheineen. Silloin useimmat eroavat, vaikka silloin pitäusi tehdä se päätös rakastaa toista, vaikka se toinen ei olekaan enää "täydellinen".Ihastuminen ja rakastuminen on biologiaa, tunteita, joiden tarkoitus on varmistaa suvun jatkuminen itselle sopivan kumppanin kanssa. Aivomme täyttyvät dopamiinista, serotiinista, adrenaliisista, mutta niitä ei ole luotu kestämään sellaisia pitoisuuksia loputtomiin ja siksi se alkuhuuma, ihastuminen ja rakastuminen lakkaa yleensä 1.5-3v jälkeen. Ja siinä kohtaa mukaan astuu se aito rakastaminen. Kun sinua ei ohjaa alkukantaiset suvunjatkamiseen tarkoitetut tunteet teet päätöksen haluatko olla sen toisen kanssa edelleen, vaikka perhoset vatsasta ovat kadonneet jo kauan sitten ja toisen jotkut piirteet alkavat sittenkin ärsyttää, vaikka ne eivät ennen (muka) haitanneet yhtään.
Älkää siis sekoittako hyvät ihmiset rakastumista ja rakastamista. Minusta ilman rakastumistakin voi syntyä suhde, joka on täynnä rakkautta.
Toki toista voi oppia rakastamaan ystävänä ja hänestä välittämään syvästi ilman, että on ikinä ollut ihastunut/rakastunut tai tuntenut häneen seksuaalista vetoa. Useimmat luullakseni kaipaavat parisuhteelta kuitenkin vähän toisenlaisia tunteita. Varoittelet muita sekoittamasta rakastumista rakastamiseen, mutta taidat itse sekoittaa rakastamisen ja rakastamisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa voi rakastua kehen tahansa, kyllä. Kyse on feromonituoksuista, vastustuskykygeenien yhteensopivuudesta yms. Hauska pointti tuo tosi-tv-rakkauden todennäköisyys pienessä ryhmässä. Homma kuitenkin menee niin, ettei kenellekään ole olemassa mitään yhtä tiettyä ihmistä, sitä oikeaa. Niitä oikeita mahdollisuuksia on lukemattomia, joten jollain todennäköisyydellä sellainen päätyy myös samaan porukkaan tosi tv-formaatissa. Tosin voi myös olla, että pienestä porukasta valitaan se vähiten paha, ja kiinnostutaan helpommin.
Itse en usko lainkaan järjestettyjen avioliittojen toimivuuteen. Tai siis voivat ne toimiakin, mutta eivät varmasti yhtä hyvin kuin rakkausliitot. Toki jos avioliiton toimivuus mitataan sen kestossa, järjestetyt toimivat ylivoimaisesti paremmin. Tämä johtuu siitä, että kulttuureissa joissa avioliittoja järjestetään, ero ei usein tule kuuloonkaan.
Mutta tosiaan tuohon en usko, että rakkaus jotenkin kasvaisi järjestetyssä liitossa, kun vaan riittävästi halutaan että liitto kestää. Ne geenit ja feromonit kun eivät muutu haluamalla ja yrittämällä yhtään miksikään. Yhteiselo voi toki olla sopuisaa jos ainut tavoite on pysyä avioliitossa, mutta en usko että rakkaudesta on kyse missään vaiheessa. Välittämisestä ehkä.
Kyllä luonto hoitaa nämäkin jutut paremmin kuin ihminen itse, vaikka me tupataan aina muuta luulemaan.
Mutta eihän rakastamisella ole mitään tekemistä geenien ja feromonien kanssa. Rakastuminen on sitä varten. Ja rakastuminen on vain astetta vahvempaa ihastumista ja se ihastuminen juontaa juurensa feromoneista yms.
Feromonit saa aikaan sen ihastumisen ja suuren rakastumisen tunteen, mutta sillä tunteella ei ole mitään tekemistä itse sen toisen ihmisen kanssa. Se toinen ihminen herättää sinussa ne tunteet ja on vain sinulle se niiden tunteiden kohde. Vasta kun rakkaus (Huom. Rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi eri asiaa) astuu kuvaan, niin sillä toisella ihmisellä on ns. oikeasti merkitystä. Hän ei ole enää tunteittesi kohde, koska rakkaus ei ole tunne (tätä on tutkittu laajalti) vaan tahtotila, jossa päätät rakastaa sitä toista ihmistä. Kun rakastuminen loppuu, niin se toinen ei enää näy niiden vaaleanpunaisten lasien takaa vaan ihan omana itsenään, kaikkine virheineen. Silloin useimmat eroavat, vaikka silloin pitäusi tehdä se päätös rakastaa toista, vaikka se toinen ei olekaan enää "täydellinen".Ihastuminen ja rakastuminen on biologiaa, tunteita, joiden tarkoitus on varmistaa suvun jatkuminen itselle sopivan kumppanin kanssa. Aivomme täyttyvät dopamiinista, serotiinista, adrenaliisista, mutta niitä ei ole luotu kestämään sellaisia pitoisuuksia loputtomiin ja siksi se alkuhuuma, ihastuminen ja rakastuminen lakkaa yleensä 1.5-3v jälkeen. Ja siinä kohtaa mukaan astuu se aito rakastaminen. Kun sinua ei ohjaa alkukantaiset suvunjatkamiseen tarkoitetut tunteet teet päätöksen haluatko olla sen toisen kanssa edelleen, vaikka perhoset vatsasta ovat kadonneet jo kauan sitten ja toisen jotkut piirteet alkavat sittenkin ärsyttää, vaikka ne eivät ennen (muka) haitanneet yhtään.
Älkää siis sekoittako hyvät ihmiset rakastumista ja rakastamista. Minusta ilman rakastumistakin voi syntyä suhde, joka on täynnä rakkautta.
Toki toista voi oppia rakastamaan ystävänä ja hänestä välittämään syvästi ilman, että on ikinä ollut ihastunut/rakastunut tai tuntenut häneen seksuaalista vetoa. Useimmat luullakseni kaipaavat parisuhteelta kuitenkin vähän toisenlaisia tunteita. Varoittelet muita sekoittamasta rakastumista rakastamiseen, mutta taidat itse sekoittaa rakastamisen ja rakastamisen.
Sanoisin, että suurin osa ihmisistä kaipaa parisuhteelta luottamusta, kunnioitusta, välittämistä, läheisyyttä, kumppanuutta ja turvaa. Uskoisin, että kaikkea tuota voi saada myös suhteesta, joka ei ole alkanut rytinällä romanttisia tunteita. Tunteet ovat oikukkaita ja voivat vaihtaa kohdetta koska vain. Ja minusta halut toista kohtaan voivat myös kasvaa vuosien varrella. Minullakin on miespuolisia ystäviä, joita en alussa katsonut sillä silmällä alkuunkaan, eikä edes kiinnostanut, mutta tutustuessani heihin paremmin olenkin huomannut alkavani myös fantasioimaan heistä.
Minusta romanttisen rakkauden pakkosyöttö luo turhia paineita partnerinjanoisille ihmisille. Rakkauden ei tarvitse aina alkaa siitä kiimasta.
Rakkaus voi minusta ihan hyvin kypsyä hiljaa oman aikansa.
Jossain Rakkaus dokumentissa haastateltiin kauan yhdessä olleita pareja ja useat heistä meni sodan jälkeen naimisiin ja kertoivat, että naimisiin mentiin sen ekan mukavan kanssa. Todellinen rakkaus seurasi vasta perässä.
Pointti on se, että kaikki hakevat eri asioita ja ihan aito rakkaus voi syntyä millaisissa olosuhteissa vaan. Ei sen aina tarvitse olla se eläimellinen puoli sinusta joka feromonoineen houkuttelee luokseen sopivan parittelukumppanin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai nyt kuka tahansa voi ihastua kehen tahansa. Ellei ole joka tuulen vietävissä, persoonaton marionetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sä olet sen miehen kanssa autiolla saarella ja muita ei tule, niin anna mahdollisuus. Sama jos asut Intiassa ja sut poltetaan jos vaihdat, tuskin silloin edes kiinnostut muista. Mutta jos olet Suomessa tai muussa vapaassa maassa missä muitakin tulee vastaan, niin tuo tapa on vähän heikoilla. Tuon nuotion sytyttäminen kestää niin kauan, että vastaan ehtii tulla monta tuhopolttajaa ennen ”elivät elämänsä onnellisina loppuun asti” vaihetta.
Olen tuon itse kokeillut. En edes tiedä miten olen tämän kaiken mennyt läpi. Olen ollut mieheni kanssa 20 vuotta, aloittanut jostain pliisusta turvallisuushakuisuudesta. Nyt voin sanoa että olen rakastunut häneen. Mutta monta moninaista vuotta meni miettiessä että onko koko alkuasetelma jo päin honkia. Se epävarmuus on ihan jäätävä mikä tuollaisesta alusta seuraa kun kaikki ympärillä pariutuu rakkauden huumassa. Luulen että aika harva olisi jäänyt tähän. Itse olen jotenkin sairaan jääräpäinen, en pysty antamaan periksi.
Entäs miehesi? Tiedätkö oliko hän kanssasi, koska hänellä oli tunteita sinua kohtaan vai myös jonkinlaisesta turvallisuudentunteesta yms? Oletteko puhuneet asiasta joskus yhdessä? Oletteko onnellisia?
Olemme tällä hetkellä umpirakastuneita. Ei siis tuota tyyntä ja tasaista tahtorakastamista mistä tuossa yhdessä viestissä puhuttiin, vaan niitä feromoneja, vaaleanpunaisia laseja ja tunnetta ettei malttaisi odottaa iltaan että saa repiä vaatteet toisen päältä. Olemme puhuneet kaikesta kahdenkymmenen vuoden aikana. Luulen että alussa mieheni oli minuun ihastuneempi, mutta en tiedä onko se ollut kovin syvää sekään. Olimme niin nuoria, hukassa ja yksin. Tarvitsimme kumpikin jonkun ja liittouduimme jollain tavalla, ehkä vain selvitäksemme.
En silti suosittelisi tätä kenellekkään. Pidän todennäköisempänä että tällainen ei onnistu, kuin että se onnistuu. Tässä on niin paljon tuuria. Tai ehkä se on johdatusta tai kohtaloa, mistä näistä tietää. Luulen että jos tapaisin mieheni nyt ensimmäisen kerran, rakastuisin oikopäätä. Ehkä kaikki oli kiinni vain ajoituksesta? Ehkä tapasimme liian aikaisin ja siksi alku oli laimeampaa.
Olen välillä miettinyt, että voiko olla niin, että kohtaa oikean ihmisen vain väärään aikaan. Se tuntuu oikealta ja vahvalta, välillänne on niin vahvaa liimaa, mutta ette vaan saa suhdettanne toimimaan, koska toisella tai molemmilla on elämässä liikaa muuta sillä hetkellä..
Onkohan se siis mahdollista? Että toisen vain tapaa väärään aikaan?
Varmasti on joskus näinkin. Tai kohtaa oikean ihmisen liian myöhään, jompi kumpi on jo liian rikottu eikä kykene enää normaaliin suhteen rakentamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien kanssa ei voi ihastua. Se olisi psykologian vastaista. Tietyt ihmiset sopivat aina muita paremmin keskenään. Läsnäolo ei välttämättä lisää ihastusta. Romanttinen rakkaus syntyy heti alussa ja se ei sulje pois järkeä, vaan usein sisältyy siihen. Ihmiset ovat erilaisia, jotkut rakastuvat lähes kaikkiin, toiset eivät.
Paitsi psykologiaa, niin on se myös ihan biologiaa. Kehomme on viisas ja tietää kenen kanssa kannattaisi (geenien kannalta) lisääntyä ja kenen ei ja niihin sopiviin tunnetaan himoa. Näin ainakin niillä, jotka eivät käytä hormonaalista ehkäisyä ja sotke siten parinvalintaa.
Aika monet kuitenkin valitsevat sellaisen kumppanin, jolla on samanlainen etninen tausta ja joka on ehkä jopa samalta pieneltä alueelta kotoisin ja kantaa samoja geenivirheitä, vaikka eksoottisempia vaihtoehtoja olisi tarjolla.
On tossa siinä mielessä perää että suhteen syntyminen vaatii molemminpuolista halua siihen. Kummallakin pitäisi olla tahto pariutua.
No selvästikin, kiinnostus näyttää vaihtelevan eri elämänvaiheissa, kun tullut vastaan näitä jotka ei nuorempana innostuneet mutta vanhemmalla iällä olisivat kovastikin halukkaita treffailemaan.