Äitien pakottaminen alatiesynnytykseen Suomessa
Viime päivien otsikoissa on kauhisteltu syntyvyyden kiihtyvää laskua. Yksi syy monista kymmenistä on se, että naisilta evätään potilaan itsemääräämisoikeus, heidän tullessaan raskaaksi. Kuulostaa ihmisoikeusrikkomukselta, mutta se on Suomessa vallitseva tämänhetkinen hoitosuositus.
Toivottavasti joskus tulevaisuudessa kummastellaan tätä aikaa, kun naiset eivät saaneet päättää omasta kehostaan eli valita synnytystapaansa. Suomessa ollaan tultu jälkijunassa synnytyskulttuurissa aina (kuten mm. YLE:n artikkelista https://yle.fi/uutiset/3-10976854 käy ilmi) ja edelleen 2019 laahataan muita länsimaita kaukana jäljessä.
Nykypäivän Suomessa äitien otsaan (kuten minun) lyödään edelleen diagnoosi: synnytyspelko, jotta äidit saavat valinnanvapauden omasta synnytystavastaan. Jos kerran 1990-luvulla valinnanvapaus ollaan naamioitu ahtaaksi lantioksi ja 2000-luvulla synnytyspeloksi, olisiko 2020-luku viimein se aika, kun valinnanvapautta ei naamioida enää miksikään diagnoosiksi, vaan kutsutaan synnytystavan valinnaksi?
”– Vielä 90-luvulla monesti synnytyspelkodiagnoosi piilotettiin jonkun toisen diagnoosin taakse. Saatettiin tehdä sektio synnytyspelon vuoksi, mutta diagnoosissa lukikin suhteellisesti ahdas lantio. Esimerkiksi vuonna 1996 Suomessa tehtiin ahtaan lantion vuoksi yli 700 keisarinleikkausta. Synnytyspelko oli virallisena syynä vain sadassa suunnitellussa sektiossa. Vuonna 2010 ahtaan lantion diagnoosilla tehtiin enää noin 300 keisarinleikkausta. Synnytyspelon vuoksi tuolloin hoidettiin jo yli 4 000 äitiä. Heistä suurin osa synnytti kuitenkin alateitse.” -YLE
Mitä pelkkiä diagnooseja on tuijottelu, kummasti lantiot naisilla levenivät 14 vuodessa. Joko alkaa tilanne valjeta? Vuosittain nämä tuhannet äidit joutuvat käymään läpi synnytyspelkopolin: paikka mihin äiti siis Suomessa pakotetaan, mikäli ei halua synnyttää alateitse. Pelkopolin idea ja sisältö on suostutella äiti alatiesynnytykseen, keinolla millä hyvänsä. Pelkopoleilla äitejä uhkaillaan, pelotellaan, haukutaan, vähätellään ja heille valehdellaan alatiesynnytys täysin riskittömäksi. Vaikka Suomen laissa kielletään tällainen potilaan kohtelu ja valehtelu, se rehottaa päivittäin Suomen pelkopoleilla. Kukaan ei puutu asiaan.
Valitettavan monella äidillä, joka haluaisi päättää synnytystavastaan, ei ole samaa määrää 5 vuoden aikana kerättyä faktatietoa laukoa vastaan pelkopolilla syötetylle alatiepropagandalle ja periksiantamatonta luonnetta, jotta selviytyisi pelkopolin mankelista. Monet joutuvat Suomessa siis alatiesynnytykseen passiivisesti pakotettuna, eli toisin sanoen pelkopoli ei myönnä sektiota, vaikka sitä oltaisi vastaanotolla itkien ja huutaen aneltu.
Miten nykypäivän Suomessa tapahtuu tällaista?
Kommentit (2040)
Uskotteko oikeasti että sektio on helpompi tapa synnyttää kuin alateitse? Ja te jotka näin uskotte, oletteko itse synnyttäneet? Oletteko hoitaneet vastasyntynyttä? Oletteko imettäneet?
Uskokaa mieluummin niitä, jotka oikeasti ovat synnyttäneet ja tietävät mitä se oikeasti on.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siitä sektiotoiveesta kannattaa puhua pelkopolilla eikä täällä. Lääkäri tai hoitaja on oikea kumppani siihen keskusteluun.
Tämä mitä täällä harrastetaan ei ole keskustelua, vaan pelon ja väärien tietojen lietsomista.
Sektiota tai alatiesynnytystä ei päätetä täällä eikä sitä päätä potilaskaan. Se on yhteisen neuvottelun tulos keskustelussa hoitohenkilökunnan kanssa.
Moni on saanut apua, mutta asenne avun vastaanottamiseksi pitää olla silloin kohdallaan. Jos asenne on sama kuin täällä monella pelottelijalla, luulen ettei mitään mahdollisuuksia avun vastaanottamiseksi ole realistisesti edes odotettavissa.
Mitenkäs lääkärin kanssa keskustelu ja palstakeskusteluun osallistuminen sulkevat toisensa pois? Ihanko totta sinä olet sitä mieltä, että ainoastaan sinun kanssasi samaa mieltä olevat saavat keskustella julkisilla foorumeilla ja muiden pitäisi vaan olla hiljaa? Päteekö tämä muihinkin asioihin kuin synnytystapaan?
Vierailija kirjoitti:
Uskotteko oikeasti että sektio on helpompi tapa synnyttää kuin alateitse? Ja te jotka näin uskotte, oletteko itse synnyttäneet? Oletteko hoitaneet vastasyntynyttä? Oletteko imettäneet?
Uskokaa mieluummin niitä, jotka oikeasti ovat synnyttäneet ja tietävät mitä se oikeasti on.
Olen saanut kaksi lasta sektiolla. Tämä oli ihan riittävän helppoa minulle. Mitä olen alatiesynnyttäjien kanssa keskustellut, en ole lainkaan vakuuttunut että alatiesynnytyskokemus olisi ollut sen positiivisempi.
Mikään syyttely, nimittely, haukkuminen, terapointi jne ei muuta sitä tosiseikkaa että joka vuosi jää liuta lapsia syntymättä alapääsynnytysfanatismin takia. Kaikki eivät ala”tie”synnytykseen suostu missään olosuhteissa. Ihmetelkää sitten matalan syntyvyyden syitä.

Mitä olen itse suunniteltuun sektioon joutuneiden kokemuksia kuullut, jokainen olisi mieluummin valinnut alatiesynnytysen, jos se vain olisi ollut mahdollista. En ole kuullut yhtään huonoa alatiesynnytyskokemusta omilta läheisiltäni. Myös yksi synnytyspelkoinen läheiseni on ollut tyytyväinen alatiesynnytykseensä ja myös toinen lapsi syntyi alateitse.
Kaikilla on varmasti oma kokemuksensa, mutta sektiota ei pitäisi ylistää paremmaksi kuin alatiesynnytys, koska se on valetta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä menee poistoon tuon sektiohullun vuoksi. Ei väärää informaatiota saa jakaa vastuuttomasti.
Mikä on tämä väärä informaatio josta täällä jankutetaan? Se, että sektiokin voi mennä hyvin ja alatie huonosti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskotteko oikeasti että sektio on helpompi tapa synnyttää kuin alateitse? Ja te jotka näin uskotte, oletteko itse synnyttäneet? Oletteko hoitaneet vastasyntynyttä? Oletteko imettäneet?
Uskokaa mieluummin niitä, jotka oikeasti ovat synnyttäneet ja tietävät mitä se oikeasti on.
Olen saanut kaksi lasta sektiolla. Tämä oli ihan riittävän helppoa minulle. Mitä olen alatiesynnyttäjien kanssa keskustellut, en ole lainkaan vakuuttunut että alatiesynnytyskokemus olisi ollut sen positiivisempi.
Mitä olen itse suunniteltuun sektioon joutuneiden kokemuksia kuullut, jokainen olisi mieluummin valinnut alatiesynnytysen, jos se vain olisi ollut mahdollista. En ole kuullut yhtään huonoa alatiesynnytyskokemusta omilta läheisiltäni. Myös yksi synnytyspelkoinen läheiseni on ollut tyytyväinen alatiesynnytykseensä ja myös toinen lapsi syntyi alateitse.
Kaikilla on varmasti oma kokemuksensa, mutta sektiota ei pitäisi ylistää paremmaksi kuin alatiesynnytys, koska se on valetta.
Ei kai täällä kukaan ole muille sitä sektiota markkinoimassakaan. Kyllä se menee nimenomaan niin päin, että sektion toivojat yrittävät vaan perustella miksi heidän pitäisi saada itse päättää oma synnytystapansa, kun taas alatieleiri yrittää tuputtaa omaa tapaansa pakolliseksi kaikille muillekin. Jos täällä yritetään kieltää sektiot sillä perusteella, että kaikki suunniteltua sektiota toivovat tulevat katumaan valintaansa, niin se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tietysti se on ihan eri tilanne, kun alatiesynnytystä toivova äiti joutuu lääketieteellisestä syystä sektioon. Siinä on täysin eri lähtökohdat kuin itse valitussa synnytystavassa.
Vierailija kirjoitti:
Mikään syyttely, nimittely, haukkuminen, terapointi jne ei muuta sitä tosiseikkaa että joka vuosi jää liuta lapsia syntymättä alapääsynnytysfanatismin takia. Kaikki eivät ala”tie”synnytykseen suostu missään olosuhteissa. Ihmetelkää sitten matalan syntyvyyden syitä.
Lähde?
ps. Kyllä, se on ihan virallisesti alatiesynnytys, ei alapää-.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne aivot, ne aivot:
Terveyskylä.fi: Perheen uusi tulokas saattaa muuttaa parisuhdetta ja vaikuttaa parin seksuaalisuuteen. Parisuhteessa uusien roolien ja suhteiden rakentuminen vaatii aikaa ja kohtaamisia, joskus konfliktejakin.
Vauvan synnyttyä parisuhteesta tulee perhe, kahdesta tulee kolme. Kasvu vanhemmuuteen tapahtuu vähitellen. Parin on tärkeää jakaa toisilleen tunteitaan ja kokemuksiaan jäsentääkseen omaa kokemustaan ja ymmärtääkseen toisen kokemusta.On normaalia, että pikkuvauvavaiheessa kumppanien välinen parisuhde on taka-alalla ja molempien huomio suuntautuu uuteen tulokkaaseen. Vähitellen on hyvä varata aikaa myös kahdenkeskisille suhteille. Toisaalta yhteinen perheaika on merkityksellistä perheen yhteenkuuluvuuden tunteen kehittymisen kannalta. Joskus vauvavaiheessa voi tuntua, että parisuhde on jäänyt aivan huomiotta. Silloin on hyvä muistella yhdessä, mihin on aikoinaan toisessa ihastunut ja palauttaa mieleen suhteen voimavaroja. Näin saadaan rakennettua uskoa siihen, että hyvät asiat ovat olemassa ja lapsen kasvaessa tulee jälleen tilaa kahdenkeskisyydelle.
Yhdynnät
Seksielämään saattaa tulla tauko yhdyntöjen osalta. Kaiken nielevä väsymys, vauvan keskeytykset, kotityöt, taloushuolet ja työstressi harvoin virittävät vanhempia seksin näkökulmasta hyvään tunnelmaan. Tilan ja ajan ottaminen läheisyydelle ja rakastelulle on tärkeää, sillä lapsiperheessä sille ei ole samalla tavalla spontaania aikaa ja mahdollisuuksia.
Hetkeen virittäytyminen ja toisen huomioiminen arjen eri tilanteissa on tärkeää. Puolisoiden tulisi jakaa tunteitaan, pelkojaan ja ajatuksiaan halujen muuttumisesta, sillä väärinymmärrysten ja loukkaantumisten vaara on suuri. Huumori on hyvä apuväline tilanteiden käsittelyssä – naurun ja itkun raja voi toisinaan olla häilyvä. Parin tulisi rohkeasti kysyä ja yhdessä ihmetellä uutta tilannetta. On myös tärkeää muistaa, ettei vauva-aika jatku ikuisesti.
Yhä hullummaksi tämä keskustelu menee, kohta on pissat housussa, kun naurattaa.
Miksi ihmeessä kopioit tänne jonkun nettisivun mainoksia! Vai oletko ne itse kirjoittanut. Ja pidät niitä faktana.
Eikö housuun pissaaminen siis olekaan vain alateitse synnyttäneiden vaiva?
Jos tässä keskustelussa jompi kumpi osapuoli on osoittanut typeryytensä ja hulluutensa, se on alatiesynnytysleiri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eri. Tää on hulvaton palsta. Oikeesti. Sektio ehkäisee impotenssia. Sektio varnuudeksi ettei tule cp-vammaa tai puhkea ms-tautia. Ja nämä alapää synnytykset. Voivoi. Anteeks nyt kauheesti 😂😂😂 mutta nää väitteet on niin out of reality
Eri.
😂😂😂
😂😂😂
😂😂😂
Olen eri 😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Jos tässä keskustelussa jompi kumpi osapuoli on osoittanut typeryytensä ja hulluutensa, se on alatiesynnytysleiri.
Mikä leiri?
Eikö täällä kirjota ihan vaan yksilöt?
Vierailija kirjoitti:
Jos tässä keskustelussa jompi kumpi osapuoli on osoittanut typeryytensä ja hulluutensa, se on alatiesynnytysleiri.
Mihin leiriin mä kuulun. Itselläni pelkkiä sektioita ja sen vuoksi en voi suositella enkä varsinkaan halua että täällä uskotellaan sektion vähäisiä riskejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskotteko oikeasti että sektio on helpompi tapa synnyttää kuin alateitse? Ja te jotka näin uskotte, oletteko itse synnyttäneet? Oletteko hoitaneet vastasyntynyttä? Oletteko imettäneet?
Uskokaa mieluummin niitä, jotka oikeasti ovat synnyttäneet ja tietävät mitä se oikeasti on.
Olen saanut kaksi lasta sektiolla. Tämä oli ihan riittävän helppoa minulle. Mitä olen alatiesynnyttäjien kanssa keskustellut, en ole lainkaan vakuuttunut että alatiesynnytyskokemus olisi ollut sen positiivisempi.
Mitä olen itse suunniteltuun sektioon joutuneiden kokemuksia kuullut, jokainen olisi mieluummin valinnut alatiesynnytysen, jos se vain olisi ollut mahdollista. En ole kuullut yhtään huonoa alatiesynnytyskokemusta omilta läheisiltäni. Myös yksi synnytyspelkoinen läheiseni on ollut tyytyväinen alatiesynnytykseensä ja myös toinen lapsi syntyi alateitse.
Kaikilla on varmasti oma kokemuksensa, mutta sektiota ei pitäisi ylistää paremmaksi kuin alatiesynnytys, koska se on valetta.
Ei kai täällä kukaan ole muille sitä sektiota markkinoimassakaan. Kyllä se menee nimenomaan niin päin, että sektion toivojat yrittävät vaan perustella miksi heidän pitäisi saada itse päättää oma synnytystapansa, kun taas alatieleiri yrittää tuputtaa omaa tapaansa pakolliseksi kaikille muillekin. Jos täällä yritetään kieltää sektiot sillä perusteella, että kaikki suunniteltua sektiota toivovat tulevat katumaan valintaansa, niin se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tietysti se on ihan eri tilanne, kun alatiesynnytystä toivova äiti joutuu lääketieteellisestä syystä sektioon. Siinä on täysin eri lähtökohdat kuin itse valitussa synnytystavassa.
Kyllä täällä yritetään markkinoida sektiota parempana synnytystapana. Kyllä ammattilaiset tietävät mikä on paras synnytystapa kullekin synnyttäjälle. Sen ei pidä olla mikään valintakysymys. Ihmiset ovat yleisesti ottaen aikalailla idiootteja asioissa joihin heillä ei ole koulutusta tai muutakaan kokemusta. Täällä palstalla pyörii porukkaa joka ei osaa edes tilata subwayssa. Miten he osaisivat valita itse parhaan synnytystavan. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eri. Tää on hulvaton palsta. Oikeesti. Sektio ehkäisee impotenssia. Sektio varnuudeksi ettei tule cp-vammaa tai puhkea ms-tautia. Ja nämä alapää synnytykset. Voivoi. Anteeks nyt kauheesti 😂😂😂 mutta nää väitteet on niin out of reality
Se ei olekaan enää hulvatonta kun joku oikeasti uskoo tuota soppaa sektion helppoudesta. Tuo sama sektiohullu on pyörinyt jo ainakin 6 vuotta tällä palstalla toitottaen totuuttaan.
Miettikäähän oikeasti te jotka "mukavuus" syistä toivotte sektiota. Kun synnytys on ohi, teillä on se vauva jota pitää ihan itse hoitaa synnytystavasta riippumatta. Se on paljon helpompaa kun on synnyttänyt alateitse (koska alatiesynnytyksen jälkeen ollaan yleisesti ottaen paremmassa kunnossa) kuin kovissa kivuissa sektion jälkeen. Imetyskin on vaikeampaa saada käyntiin sektion jälkeen. Imetys kuitenkin on paras ja myös helpoin tapa ruokkia vauvaa.
Itseasiassa aika pieni vähemmistö synnyttäjistä on yksinhuoltajia, joten ei, useimpien ei tarvitse hoitaa vastasyntynyttä ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Jos tässä keskustelussa jompi kumpi osapuoli on osoittanut typeryytensä ja hulluutensa, se on alatiesynnytysleiri.
Täällä on ollut todennäköisesti yksi erittäin innokas sektiokannattaja, joka on kirjoittanut satoja viestejä. Niissä haukutaan estotta ja käytetään värikästä kieltä.
Ei täällä muutenkaan monia kirjoittajia ole. Eikä montaa asiaa. Samaaaaaaa uudestaan ja uudestaan. Näyttää sektiokannattajilla olevan tarve me henkeen. Tunteet käy muutenkin kuumana.
Hämmentävää.
Vierailija kirjoitti:
Eri. Tää on hulvaton palsta. Oikeesti. Sektio ehkäisee impotenssia. Sektio varnuudeksi ettei tule cp-vammaa tai puhkea ms-tautia. Ja nämä alapää synnytykset. Voivoi. Anteeks nyt kauheesti 😂😂😂 mutta nää väitteet on niin out of reality
Toi ALAPÄÄ synnytys on jotain niin kokemuksen mukanaan tuomaa 😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskotteko oikeasti että sektio on helpompi tapa synnyttää kuin alateitse? Ja te jotka näin uskotte, oletteko itse synnyttäneet? Oletteko hoitaneet vastasyntynyttä? Oletteko imettäneet?
Uskokaa mieluummin niitä, jotka oikeasti ovat synnyttäneet ja tietävät mitä se oikeasti on.
Olen saanut kaksi lasta sektiolla. Tämä oli ihan riittävän helppoa minulle. Mitä olen alatiesynnyttäjien kanssa keskustellut, en ole lainkaan vakuuttunut että alatiesynnytyskokemus olisi ollut sen positiivisempi.
Mitä olen itse suunniteltuun sektioon joutuneiden kokemuksia kuullut, jokainen olisi mieluummin valinnut alatiesynnytysen, jos se vain olisi ollut mahdollista. En ole kuullut yhtään huonoa alatiesynnytyskokemusta omilta läheisiltäni. Myös yksi synnytyspelkoinen läheiseni on ollut tyytyväinen alatiesynnytykseensä ja myös toinen lapsi syntyi alateitse.
Kaikilla on varmasti oma kokemuksensa, mutta sektiota ei pitäisi ylistää paremmaksi kuin alatiesynnytys, koska se on valetta.
Ei kai täällä kukaan ole muille sitä sektiota markkinoimassakaan. Kyllä se menee nimenomaan niin päin, että sektion toivojat yrittävät vaan perustella miksi heidän pitäisi saada itse päättää oma synnytystapansa, kun taas alatieleiri yrittää tuputtaa omaa tapaansa pakolliseksi kaikille muillekin. Jos täällä yritetään kieltää sektiot sillä perusteella, että kaikki suunniteltua sektiota toivovat tulevat katumaan valintaansa, niin se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tietysti se on ihan eri tilanne, kun alatiesynnytystä toivova äiti joutuu lääketieteellisestä syystä sektioon. Siinä on täysin eri lähtökohdat kuin itse valitussa synnytystavassa.
Kyllä täällä yritetään markkinoida sektiota parempana synnytystapana. Kyllä ammattilaiset tietävät mikä on paras synnytystapa kullekin synnyttäjälle. Sen ei pidä olla mikään valintakysymys. Ihmiset ovat yleisesti ottaen aikalailla idiootteja asioissa joihin heillä ei ole koulutusta tai muutakaan kokemusta. Täällä palstalla pyörii porukkaa joka ei osaa edes tilata subwayssa. Miten he osaisivat valita itse parhaan synnytystavan. Piste.
Niin, onneksi sinä et näitä asioita päätä vaan Suomessa saa kyllä halutessaan sektion.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tässä keskustelussa jompi kumpi osapuoli on osoittanut typeryytensä ja hulluutensa, se on alatiesynnytysleiri.
Täällä on ollut todennäköisesti yksi erittäin innokas sektiokannattaja, joka on kirjoittanut satoja viestejä. Niissä haukutaan estotta ja käytetään värikästä kieltä.
Ei täällä muutenkaan monia kirjoittajia ole. Eikä montaa asiaa. Samaaaaaaa uudestaan ja uudestaan. Näyttää sektiokannattajilla olevan tarve me henkeen. Tunteet käy muutenkin kuumana.
Hämmentävää.
Huoh. Ei ole sektion kannattajia. On vain valinnanvapauden kannattajia ja vastustajia.