Miksi heräät laittamaan koululaiset matkaan? Eikö koululainen osaa jo itse hoitaa aamutoimet

Vierailija kirjoitti:

Luoja mitä tekopyhää pask*a. Mulla ei ole lapsia. Mutta "koska rakastan ja välitän". Aamupala on ainoa tapa osoittaa se?

Ei tietenkään ole ainoa, mutta se on mukava hetki. Tarvitsisit varmaan halauksen, kuulostat siltä. Ehkä kuppi kahvia myös ja joku leivos?

Minun lapseni ovat jo yläkoulussa ja lukiossa ja taatusti osaavat tehdä aamiaista itselleen ja muille. Siitä huolimatta en koe mitään tarvetta jäädä sänkyyn makaamaan heitä pitempään, jos olen kotona. Päinvastoin. Usein olen ehtinyt kävellä tunnin koiran kanssa ja juoda itse aamukahvin siinä vaiheessa kun teinit kömpivät keittiöön. Mielelläni laitan heille teetä, puuroa, voileivän tai smoothien, jos haluavat, mutta usein nappaavat vain itse jotain nopeaa ja lähtevät kiireellä kouluun.

Minun pitäisi olla tosi kipeänä, että makaisin sängyssä myöhään arkiaamuna.

Itselläni ei vielä kouluikäistä lasta ole, mutta omasta lapsuudesta muistan, että nelosluokasta alkaen lähdettiin yhdessä veljen kanssa kouluun, kun äiti nukkui vielä vauvan kanssa. Aluksi isä oli laittanut lautaset ja kupit pöytään pienen viestilapun kanssa, hän lähti aina ennen meitä töihin. Viestit oli joskus hassuja ja toisinaan oli yllätyskin, kuten valmiiksi tehdyt voileivät.

Lähinnä parasta oli, että saatiin syödä muroja ja pääsi siitä iänikuisesta puurosta, jota äiti keitteli aiempina vuosina.

Aamupalasta. Olen itse ollut aina todella huono syömään aamupalaa. Ei maistu kuin vasta muutaman tunnin kuluttua heräämisestä. Lapsena pakotettiin se syömään, vaikka oksetti ja kaikki tuntui tarttuvan nieluun tai ruokatorveen. Aamun ekat tunnit koulussa oli ihan hirveitä pakkoaamiaisen jäljiltä. Oi sitä autuutta kun aikuisena sai ihan itse päättää syökö vai ei.

Omista lapsista kaksi kolmesta ei syö aamiaista kuin satunnaisesti. Heillä sama, eli ei mene alas ja tulee huono olo jos syö. Mun puolesta saavat lähteä syömättä kouluun. Mitään ongelmia ei ole aamupalattomuudesta heille ollut. Koulu sujuu erittäin hyvin.

Itse syön vasta noin neljän tunnin kuluttua heräämisestä. Työpäivinä vain vettä aamulla. Vapaapäivinä saatan juoda kahvia jo tunti heräämisestä. Jos työpäivänä pitäisi syödä aamupala ennen töihin lähtöä, mun pitäis herätä jo klo 1, että ruoka maistuis, mutta nukun silloin mieluummin.

Mä lähden yleensä arkena töihin niin, että koululaiset vasta kömpivät vuoteistaan tai ihan nukkuvat. Harvinaisina arkivapaina on kiva nousta heidän kanssaan ja syödä aamupalaa yhdessä. Harvoin laitan heille aamupalaa vaan jokainen tekee omansa, mutta ollaan kuitenkin samaan aikaan keittiössä. Nämä on kivoja hetkiä.

Kun koululaiset lähtevät, heittäydyn pitkäkseni lukemaan kirjaa. Usein torkahdankin, joten sitä lepoa saan arkivapaaseen ihan riittävästi, vaikka olenkin aamun koululaisten kanssa. Ihan liian usein tuntuu siltä, että arjessa ei ole yhteistä aikaa, kun on koulut, työt, kaverit, harrastukset jne kaikilla vähän eri rytmissä.

Kai tässäkin asiassa on jokaisella ihan oma valinnanvapaus. Ei tulisi mieleenkään maata sängyssä kun lapsi/lapset lähti/lähtee kouluun. Kotona on enää yksi lukiolainen ja kyllä yhä herään aamulla ja laitan hänelle tai meille aamiaisen koska haluan. Ja kotoa muuttaneet aikuiset lapset eivät ole uusavuttomia vaan osaavat ihan itse tehdä aamiaisensa ja muutkin ruokansa. Hoidan itse lapseni niinkuin haluan enkä kysy täältä tai muualta lupaa tai hyväksyntää.

Meillä syövät aamupalan omassa huoneessaan. Se on heille sellainen mukava hetki. Aamupalan puputtavat sängyssä. Joskus lukevat samalla läksyjä, joskus avaavat telkkarin ja joskus räpläävät puhelintaan. Myös minun pitää saada joskus kunnon yöunet, joten mä nukun aamulla usein. Jos herään, niin haen kahvin sänkyyn.

Ja meillä ei ole sotkussa lasten huoneet. Siivoavat jälkensä. Meillä on oikein lämpimät välit ja jutellaan paljon asioita päivittäin. Meillä on ruuturajat. Lapset pärjäävät koulussa hyvin. Meillä vietetään paljon aikaa perheenä. Lapsilla on harrastuksia. Rakastan heitä ja ovat tärkeintä maailmassa.

Alakouluikäinen voi vielä tarvita tukea aamutoimissa. Yläkouluikäinen on sitten asia erikseen. Lisäksi erityislapsi voi tarvita tukea koko koulupolun aikana.

Minulle ei laitettu aamiaista eikä kotona ollut aina ruokaakaan kun tulin koulusta.

6.30 lähdin kävelemään pimeään auraamattomalle tielle.

Omat lapseni ovat nyt lukiossa ja yläkoulussa ja aina katan aamiaisen. Ja aina on hyvää ruokaa odottamassa kun tulevat koulusta.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei vielä kouluikäistä lasta ole, mutta omasta lapsuudesta muistan, että nelosluokasta alkaen lähdettiin yhdessä veljen kanssa kouluun, kun äiti nukkui vielä vauvan kanssa. Aluksi isä oli laittanut lautaset ja kupit pöytään pienen viestilapun kanssa, hän lähti aina ennen meitä töihin. Viestit oli joskus hassuja ja toisinaan oli yllätyskin, kuten valmiiksi tehdyt voileivät.

Lähinnä parasta oli, että saatiin syödä muroja ja pääsi siitä iänikuisesta puurosta, jota äiti keitteli aiempina vuosina.

Sama kokemus, mutta toisin päin. Luokat 1-5 söin joka aamu neljän viljan puuroa voisilmällä vaikka tuntui että oksennan, kun se tulee jo korvista ulos ja maistui vielä 5 vuoden jälkeen pahalta, lisäksi se ei pitänyt sitä nälkää vaan oli jo ennen ruokailua hirveä nälkä. Isän mielestä kun lapsi ei pärjää ilman puuroa ja nimen omaan piti olla se neljän viljan puuro.

Sitten isä alkoi lähteä töihin jo kello 6 ja äiti, joka ei myöskään pidä puurosta, mutta solidaarisuudesta söi sitä 5 vuotta alkoi antaa mun syödä leipää, hedelmiä ja muroja. Aivan luksusta. Isä on sittemmin ymmärtänyt että ei se ehkä ollut kovin hedelmällistä istuttaa mua pöydässä niin pitkään että se puuro on syöty vaikka mua selkeästi inhottaa ja en meinaa saada sitä alas. Varsinkin se viides luokka jouduin oikeasti pakottamaan itseni nielemään ku vihasin sitä puuroa siinä kohtaa jo niin paljon. Oon nyt 25 enkä syö puuroa kuin jouluna riisipuuron.

Pitää vahtia ettei repussa ole miekkoja

Kyllä ne apua tarvitsevat vielä. 9 v ja 12 v, vanhempi on erityislapsi. Pitää mm. antaa tarkkaavaisuuslääke aamulla. Muutenkin pyrin aina tekemään aamupalan, ihan siksi että voi vain vaikuttaa sen sisältöön. Jos en itse tee, niin se on tyyliin jogurtti ja rusinoita. Lisäksi tappelevat keskenään meidän pienessä keittiössä niin että oksat pois, jos laittaa itse tekemään.

Siitä on varmaan aika paljon todisteita, että lapsi ei pääsääntöisesti kärsi vaikka joutuisi itsenäisesti kouluun lähtemään, eikä myöskään siitä, että joku herättää, kokkaa aamiaisen jne.

Minun tasoni ei koskaan ole ollut se nippa nappa selviäminen, enkä vanhempanakaan lähde siitä, että riittää kun lapset säilyy hengissä.

Me olemme mieheni kanssa tehneet sopimuksen, että niin kauan, kun meillä asuu alaikäisiä lapsia (ja varmaan vielä sen päällekin), me vanhempina heräämme ja katsomme, että he pääsevät liikkeelle. Ei se sitten myöhemmin varmaankaan tarkoita valmista aamupalaa tai muuta kuin "hyvää huomenta, hauskaa päivää" tai jotain. Mutta minulle se on arvo, jolla kunnioitetaan toista ja annetaan läsnäoleva malli. 

Minua huolestuttaa, kuinka nuorena ihmisten tarvitsee huolehtia itsestään. Olen äiti ja emo, huolehdin lapsista niin kauan, kunnes muuttavat omilleen. 

Itse pärjäsin 2. luokkalaisesta asti itsenäisesti, ainoa lapsi ja vanhemmat vuorotöissä. Eikä siitä mitään traumoja jäänyt, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Koska pidän lapsistani ja nautin heidän seurastaan.

Ja onhan se liikkistä, kun teinipoika huutelee lähtiessään ovelta "äiti tuu halaamaan että tulee parempi päivä!"

Tuleva kouluampuja? 

Normaali teinipoika ottaa etäisyyttä äidistään monella tapaa ja varsinkin fyysisesti.  Ja normaali äiti tajuaa tämän olevan normaalia. 

Yksikään täyspäinen teinipoika ei pyydä äitiänsä halailemaan kouluun lähtiessä tai muutenkaan. 

Joo!

Normaaliin itsenäistymiseen kuuluu huolentia itsestään koululaisena. Tämä ei todellakaan tarkoita mitään heitteillejättöä. 

Nämä ylihuolehtivat helikopterit tekevät karhunpalveluksen. Selviytyminen ja se, että luotetaan selviytymiseen tuottaa terveen itsetunnon. 

Jos joka voikkari ollaan voitelemassa ekaluokkalaisellekin ja äidin pitää samalla sekunnilla olla pystyssä aamulla, niin ei hyvää seuraa. 

Vanhemman pitää olla saatavilla, mutta ei tehdä lapsen puolesta kaikkea. 

Vierailija kirjoitti:

Joo!

Normaaliin itsenäistymiseen kuuluu huolentia itsestään koululaisena. Tämä ei todellakaan tarkoita mitään heitteillejättöä. 

Nämä ylihuolehtivat helikopterit tekevät karhunpalveluksen. Selviytyminen ja se, että luotetaan selviytymiseen tuottaa terveen itsetunnon. 

Jos joka voikkari ollaan voitelemassa ekaluokkalaisellekin ja äidin pitää samalla sekunnilla olla pystyssä aamulla, niin ei hyvää seuraa. 

Vanhemman pitää olla saatavilla, mutta ei tehdä lapsen puolesta kaikkea. 

Ei se että kattaa aamiaispöydän tatkoita että voitelisi leivät valmiiksi... mies kattaa sen minullekin ja ihan työssäkäyvä olen aina ollut.

Toivottavasti sulla ei ole lapsia. Olet niin itsekäs, että lapsi todennäköisesti kärsisi. Lapset ilahtuvat aamuheratyksestä ja valmiista aamupalasta.