Äitini patistaa lastentekoon, mutta karkaa itse Espanjaan joka vuosi puoleksi vuodeksi. Mistä revin tukiverkot?

Mies hoiti tietenkin myös lastaan, olimme se toistemme tukiverkko. Suku 300-500 km päässä. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä tukiverkko-keskustelu jauhaa täällä samoja teesejä kaikessa musta-valkoisuudessaan. Ikään kuin tukiverkkojen pohtiminen, kaipaaminen tai tukiverkottomuudesta kärsiminen olisi jotain heikkoutta. Miettikääpä kuinka lyhyt aika ihmisen historiaa on eletty näin; perheet pieninä omia eristäytyneinä yksiköinään. Ihminen on evoluutionsa varrella selvinnyt siksi, että se on laumaeläin. Tutkimusten mukaan ihmiselle on lajityypillistä, että jälkeläisiä kasvattaa koko lauma tai kaksi sukupolvea. Se on ollut henkiinjäämisen kannalta välttämätöntä ja tullut osaksi meidän psyykeämme.

Sitten tämän ajan yksilökeskeisyys... Vanhemmuus on suoritus ja tarkemmin katsottuna se näyttäisi äitien yksilösuoritukselta. Kaikkeen pitäisi pystyä varautumaan niin, ettei vain tarvi vaivata "tukiverkkoa". Kuinka monta sellaista perhettä tunnette, joissa ei tapahdu sairastumisia, kriisejä, avioeroja, kenelläkään lapsella ei ole erityistarpeita k

En ihan ymmärrä miksi sitä jauhetaan. Kaksi aikuista ihmistä eli vanhemmat pystyvät vastaamaan lapsen päiväkotihakemiset.

Vierailija kirjoitti:

Mun äitini oli kotirouvana.

Meillä oli lastenhoitaja, siivooja ja kauppias vei pyykit pesulaan ja toi ruoat kotiin.

Terkan ja lääkärin sai puhelinsoitolla kotiin.

Kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.

Kouluhammaslääkäri tuli koululle. Samoin terkka ja lääkäri.

Lasten odotettiin hoitavan asiansa itse, koulut jne. Ei ollut vasuja eikä voimavarakyselyjä, ei leiri-iltoja, ei osallistamista.

Kaikki kunnalliset palvelut vieressä.

Että joo, kyllä olikin rankkaa ennen.

Tuo ei ollut mitenkään tyypillistä. Äiti oli sairaanhoitaja ja isä insinööri, molemmat töissä. 60-luvulla ei ollut edes sellaisia päiväkotipalveluita kuin nykyään. Minua hoiti sukulaistäti ja naapurin täti. 70-luvun alussa olin 6-vuotiaana päiväkodissa. 

Vierailija kirjoitti: 

Ennen lapset hoiti itse itsensä nelivuotiaasta, lomat vietettiin mummoloissa.

Nykyään ikäraja yksin jättämiselle on 13 vuotta ja viranomaiset valvovat vsnhemmuutta kovalla kädellä. Toisaalta kaikki yhteiskunnan tuki on poistettu.

Ei ollut meillä noin 60-70-luvuilla.

Tämä on vanha ketju, mutta aihe puhuttaa näköjään edelleen. Yksikään äiti ei saa patistaa aikuisia tyttäriään eikä poikiaan lastentekoon. Piste.

Minun vanhempani ostivat asunnon Espanjasta ennen kuin heistä tuli isovanhempia, ja he sanoivat huolettomasti että äkkiäkös sinne lastenlapset lennättää, eihän sinne ole kuin viiden tunnin lento. No joo. Käytiin siellä yhden kerran. Lastenlapset jäivät etäisiksi.

Nämä samat isovanhemmat olivat itse hoidattaneet lapsensa omilla äideillään, mutta heille itsellään oli aina jotain tärkeämpää tekemistä kuin olla läsnä lastenlastensa elämässä.

Ihmeellinen aikakausi. Ei voi kuin ihmetellä. Lasten lukumäärää ei kuuulu suunnitella tukiverkkojen varaan. Lapsia kuuluu tehdä vain sen verran mitä perhe itse pystyy ja jaksaa vastuullisesti elättää, kasvattaa ja hoitaa. 

Äidinkö pitäs olla kotona siksi että voi toimia hoitajana?? 

Isovanhemmuuden käsite on muuttunut. Nykyisin isovanhemmus tarkoittaa rahallista avustamista ja lastenhoitoapua. Kaukana ajat jolloin mentiin perheen kanssa yhdessä mummolaan muuten vain. 

Äitisi tehtävä (eikä minkään muunkaan "tukiverkoston) ei ole toimia sinulle ilmaisena lapsenlikkana 24/7, aina valmiina kun sinä vähän inahdatkin. Jos tiedät itse ettei sinulla ole rahkeita huolehtia itse jälkikasvustasi niin sitten jätä ne tekemättä. 

Meillä kolme lasta ilman mitään tukiverkkoja. Okei, tässä on jo hommaa ja sumplimista, kun kaikilla lapsilla harrastukset ym, itse teen vuorotyötä ja mies välillä reissuhommia, mutta jotenkin on pärjäilty.

Oma isäni kuollut ja äiti sairas, miehen vanhemmat taas mielummin auttavat muiden sisarusten perheitä, jotka ovat laskeneet lasten tekemisen täysin tukiverkkojen varaan, joten eipä meille apua ole tarjottu kuopuksen syntymän jälkeen kertaakaan. Pari kertaa ollaan kysytty josko lapsi voisi lyhyeksi ajaksi mennä isovanhemmille, niin aina on ollut jotain muuta ohjelmaa heillä, joten eipä olla enää edes kyselty ja kohta lapsi on jo kouluikäinen, että rankin aika on jo ohikin.

Äitisi on antanut sinulle arvokkaan opetuksen toiminnallaan viettää puoli vuotta Espanjassa. Sinä et nimittäin voi hankkia lasta sillä idealla, että äitisi, isäsi tai kukaan mukaan auttaa lapsen hoidossa. Sinun ja miehesi on hoidettava pienokaisenne. 

Sinusta on käsittämätöntä, että miten äitisi toimii. Mutta ei ole, hän elää elämäänsä, sillä lastenlasta ei ole. Ehkä, jos saatte sen toivomanne lapsen, äitisi viihtyy kotimaassa enemmän. Mutta sen varaan ei kannata laskea. Pahemaa on kuitenkin se, että äitisi voisi asua aivan lähellä, mutta todeta, ettei sinun lapsesi kiinnosta, hän on lapsensa hoitanut. Heitäkin on.

Toki sinä, miehesi ja lapsi/lapset voitte aina suunnata äitiysloman aikana Espanjaan mummin helmoihin. ;-) Tunnen muutamia perheitä, joissa toimitaan juuri näin: isovanhemmilla on kakkoskoti Espanjassa ja lapset ja lapsenlapset suuntaavat sinne lomailemaan mummin ja vaarin luokse useiden viikkojen ajaksi. Vihjaa sinä puolestasi tämä äidillesi aina, kun vauvavihjailut alkavat kyllästyttää. 

Tukiverkkoja voi myös luoda. Kun odotat, kysele alueen neuvolasta aiheesta, osassa on luotu samoihin aikoihin odottaville omia ryhmiä, netistä löytyy odotusryhmiä ja keskustelupalstoja. Lähipiirissäsi voi olla pienten lasten äitejä, joiden kanssa voit luoda uusia yhteyksiä ja naapurustossa. Puistoista, hiekkalaatikoilta ja lasten harrastuksista löytyy lisää ihmisiä, joilla on sama elämäntilanne.

Jos haluat lapsen, sinä ja miehesi pärjäätte kyllä. Sinä pärjäät kyllä. On vain hujaus, kun lapsi on todella pieni.

Jos jo nyt mietit, ettet pärjää ilman tukiverkostoa, älä tee lasta. Äidilläsi on oikeus olla Espanjasta just niin paljon kuin haluaa. Painostus... tuskin sinun enää täytyy äitisi mielen mukaan mennä? 

Onkohan ap:lla  jo lapsi ja minkä ikäinen? Asuuko äiti vielä Espanjassa..

Mites miehen vanhemmat? Vai onko sinulla miestä?

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen aikakausi. Ei voi kuin ihmetellä. Lasten lukumäärää ei kuuulu suunnitella tukiverkkojen varaan. Lapsia kuuluu tehdä vain sen verran mitä perhe itse pystyy ja jaksaa vastuullisesti elättää, kasvattaa ja hoitaa. 

Niin ennen vanhaan lapset hoidatettiin sukulaisilla, nykyään apua ei enää saa. Siinä yksi syy että lapsia ei tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Mitkä hlvetin tukiverkot?

Vanhemasi ja heidän vanhempansa ja siitä ihmiskunnan alkuhämäriin ovat kaikki kasvattaneet lapsensa ihan omin nokkinensa.

Onko ihmiskunta tosiaan niin taantunut muutamassa vuosikymmenessä, että nyt ei lapsia pystytä kasvattamaan aikuisiksi ilman tukiverkkoja?

On olemassa lapsilisät, kotihoidontuet, en edes tiedä mistä kaikkialta sitä ilmaista rahaa jaetaan, neuvoloita, päiväkoteja, kouluja, ilmaista, ilmaista ja vielä kerran ilmaista.

Mitään näistä ei ole ollut olemassa kuin muutamia vuosikymmeniä ja nyt kuin salamana kirkkaalta taivaalta, äidit tarvitsevat erikoistukiverkkoja, omia vanhempiaan hoitelemaan lapsiaan, että pääsevät viettämään parisuhdeaikaa (ryyppäämään ja nussimaan).

On aikoihin eletty.

Tämä nyt oli paksuinta p*skaa aikoihin, vai oliko vaan täyttä tietämättömyyttä? 

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmuuden käsite on muuttunut. Nykyisin isovanhemmus tarkoittaa rahallista avustamista ja lastenhoitoapua. Kaukana ajat jolloin mentiin perheen kanssa yhdessä mummolaan muuten vain. 

Olen nelikymppinen samoin mieheni. Molemmat laitettiin lapsena tosi pitkiksi ajoiksi mummolaan. Esim.kesäisin oltiin pitkiä aikoja mummolassa. Nykymummot eivät enää hoida lapsenlapsiaan samalla tavalla kuin ovat itse hoidattaneet omat lapsensa muilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äitini oli kotirouvana.

Meillä oli lastenhoitaja, siivooja ja kauppias vei pyykit pesulaan ja toi ruoat kotiin.

Terkan ja lääkärin sai puhelinsoitolla kotiin.

Kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.

Kouluhammaslääkäri tuli koululle. Samoin terkka ja lääkäri.

Lasten odotettiin hoitavan asiansa itse, koulut jne. Ei ollut vasuja eikä voimavarakyselyjä, ei leiri-iltoja, ei osallistamista.

Kaikki kunnalliset palvelut vieressä.

Että joo, kyllä olikin rankkaa ennen.

Tuo ei ollut mitenkään tyypillistä. Äiti oli sairaanhoitaja ja isä insinööri, molemmat töissä. 60-luvulla ei ollut edes sellaisia päiväkotipalveluita kuin nykyään. Minua hoiti sukulaistäti ja naapurin täti. 70-luvun alussa olin 6-vuotiaana päiväkodissa. 

Niin, ennen hoiti sukulaistäti ja naapurin täti. Nykyään olisi aivan todella törkeää vaivata ketään tuollaisella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä hlvetin tukiverkot?

Vanhemasi ja heidän vanhempansa ja siitä ihmiskunnan alkuhämäriin ovat kaikki kasvattaneet lapsensa ihan omin nokkinensa.

Onko ihmiskunta tosiaan niin taantunut muutamassa vuosikymmenessä, että nyt ei lapsia pystytä kasvattamaan aikuisiksi ilman tukiverkkoja?

On olemassa lapsilisät, kotihoidontuet, en edes tiedä mistä kaikkialta sitä ilmaista rahaa jaetaan, neuvoloita, päiväkoteja, kouluja, ilmaista, ilmaista ja vielä kerran ilmaista.

Mitään näistä ei ole ollut olemassa kuin muutamia vuosikymmeniä ja nyt kuin salamana kirkkaalta taivaalta, äidit tarvitsevat erikoistukiverkkoja, omia vanhempiaan hoitelemaan lapsiaan, että pääsevät viettämään parisuhdeaikaa (ryyppäämään ja nussimaan).

On aikoihin eletty.

No nyt olet kyllä aivan väärässä. Viel

 

"No nyt olet kyllä aivan väärässä. Vielä 50 vuotta sitten koko suku saattoi asua samassa talossa tai ainakin jommankumman vanhemmat asuivat ihan viereisessä torpassa. Ikinä ei ole vanhemmat olleet niin yksin kuin nyt."

"Kuinka nuoret äidit silloin pystyivät vielä lapsiensa ohessa hoitelemaan iäkkäitä omia ja miehen vanhempia siellä yhteistalouksissa, kun nykyään eivät kykene hoitamaan omaa jälkikasvuaan ilman TUKIVERKKOJA?"

Olen seitsenkymppinen.

Lapsuuskodissani asui 1800-luvulla syntynyt isoisäni äiti, isovanhempani ja heidän lapsensa - minä mukaan lukien 4 sukupolvea. Tuota perheen vanhinta hoitivat kaikki - muistan juuri tällaisen hoitotilanteen ennen hänen kuolemaansa. Vanha rouva oli kookas ihminen ja häntä auttoivat pukeutumisessa, syömisessä ja potalle isoäitini kahden nuoren tätini kanssa.

Olin ainoa pieni lapsi ja minua hoitivat tavallisesti isovanhemmat, erityisesti sodassa sen verran vammautunut isoisä, joka ei enää maalaistalon ruumiillisiin töihin kyennyt.

Kun tapasin puolisoni 70-luvulla, hänen kodissaan asui kolme sukupolvea. Tyypillistä maalla, eikä todellakaan oltu missään viereisissä torpissa vaan saman katon alla.

Noissa yhteistalouksissa kukoistivat ne enemmän tai vähemmän aurinkoiset anoppi-miniä-suhteet. Itse asiassa meillekin perheen kasvaessa ehdotettiin tätä erinomaista asumismuotoa.

"Paettiin" sen verran kauas, ettei ns. tukiverkkoja juuri ollut käyttöetäisyydellä. Ydinperhe-elämä oli itsenäinen paratiisi ja elämä helppoa, kun sai olla vain sen rakastetun kanssa niin hyvinä kuin pilvisempinäkin päivinä.

Vaikka anopit ja miniät usein olivat ei-niin-hyvissä väleissä, lapsia rakastettiin ja tulivat hoidetuiksi, ei ollut sellaisia huolia. Mutta esim. puolisoni isoäiti kertoi minulle, etteivät ole anoppini kanssa puheväleissä. Anopilleni minä olin ei-toivottu tunkeilija, joten anopin anoppi päätti sitten tykätä minusta, onnekseni :). Silloin kun olin paikalla vierailemassa, näkyivät puhuvan tavalliset talousasiat ja lapsistamme tosiaan tykkäsivät.

Sen verran näin aikuistuessani myös lapsuuskodin anoppi-miniä-suhteita, etten todellakaan lähipiiristä mitään houkuttelevia esimerkkejä saanut 3-4 sukupolven idylleistä.

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmuuden käsite on muuttunut. Nykyisin isovanhemmus tarkoittaa rahallista avustamista ja lastenhoitoapua. Kaukana ajat jolloin mentiin perheen kanssa yhdessä mummolaan muuten vain. 

Ennen isovanhemmuus tarkoitti lastenhoitoapua, nykyään yhä harvemmin.