En ihan ymmärrä kun ihmiset opettelevat tunteiden "ilmaisemista"

Helppoa!

Vihan ilmaiseminen: kun vihaa jotain ihmistä niin levittää siitä perättömiä juoruja netissä.

Kateuden ilmaiseminen: kun on kateellinen jollekin ihmiselle niin levittää siitä perättömiä juoruja netissä.

Rakkauden ilmaiseminen: kun rakastaa jotain ihmistä niin levittää siitä perättömiä juoruja netissä.

Koska yllättävän moni ihminen ei pysty ilmaisemaan niitä tunteitaan, ihan mitä tahansa ne ovatkin, vaan pitävät ne sisällään. Se ei ole pitemmän päälle kauhean hyvä asia, ja usein vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin, esim. kumppaniin ja/tai lapsiin.

Itse miellän tämän tavoitteeksi opetella rakentavia ilmaisutapoja. Tunteet ovat mitä ovat, mutta omaa toimintaa voi säädellä jonkin verran, paljonkin jos asian kanssa tekee töitä. Esim. jos olet pettynyt kumppanisi toimintaan, voit esim. raivostua, kiukutella, mököttää jne. Niiden sijaan voit myös osoittaa ja kertoa pettymyksesi rakentavasti. Surun kohdatessa voit esim. näytellä työpaikalla että kaikki on ok, sulkeutua kokonaan, tiuskia tai sitten kertoa surustasi, ilman että kaadat kaikkea työkavereiden niskaan. 

Moni myös kaataa vaikean tunteen toisten niskaan. Esim. olet itse pettynyt huonoon työsuoritukseesi, mutta purat sen huutamalla lapsille. Opettelemalla tunneilmaisua voit löytää parempia tapoja tulla toimeen tunteidesi kanssa, ilman että niitä täytyy myöskään piilottaa kanssaihmisiltä. 

Hyvähän se jos sulla tulee tunteet ulos luonnostaan. Monilla ei tule. Ne joutuu sitten nykyään lapsesta pitäen harjoittelemaan tunteiden sanoittamista. Mä en kyllä ymmärrä mitä järkeä siinä on. Jos on tunteet niin lukossa että ei osaa itkeä niin eihän se lukko sillä aukea että sanoo "olen surullinen". Eihän tunteen sanominen ole ollenkaan sama juttu kuin tunteen tunteminen. Pitäisi harjoitella tunteiden avaamista eikä tunteiden sanoittamista.

Kaikki jotka joutuvat lapsina harjoittelemaan tunteiden sanoittamista joutuvat aikuisina terapiaan.

No minä en esim30 ensinmäiseenvuoteem ennen terapiaa edes tiennyt mitä tunnen milloinkin tai miksi, koska olin alitajuisesti lohkonut tunteet ja ajatukset aivoissani eri sarakkeisiin. Eli tällöin toimin vain kulloisenkin impulssin mukaan, enkä voinut miettiä että onko nyt järkevää vaikka itkeä työpaikalla asiakkaan edessä tai kertoa ventovieraille olleeni juuri mielisairaalassa. Sinä a) tunnet asioita (tämäkään ei ole itsestäänselvää) b) osaat nimetä tunteesi c) pystyt tarkastelemaan tunteitasi etäältä c) voit päättää miten reagoit tunteeseen. Tämä ei todellakaan onnistu, ellei joku ole edes alkeita opettanut, vanhempi, kaverit, opettaja jne.

Vierailija kirjoitti:

No minä en esim30 ensinmäiseenvuoteem ennen terapiaa edes tiennyt mitä tunnen milloinkin tai miksi, koska olin alitajuisesti lohkonut tunteet ja ajatukset aivoissani eri sarakkeisiin. Eli tällöin toimin vain kulloisenkin impulssin mukaan, enkä voinut miettiä että onko nyt järkevää vaikka itkeä työpaikalla asiakkaan edessä tai kertoa ventovieraille olleeni juuri mielisairaalassa. Sinä a) tunnet asioita (tämäkään ei ole itsestäänselvää) b) osaat nimetä tunteesi c) pystyt tarkastelemaan tunteitasi etäältä c) voit päättää miten reagoit tunteeseen. Tämä ei todellakaan onnistu, ellei joku ole edes alkeita opettanut, vanhempi, kaverit, opettaja jne.

Tämä. Mulla lähti siitä että ensin piti oppia huomaamaan milloin tukahdutettu tunne tuntui epämääräisenä ahdistuksena. Eli tunnistaa olevansa ahdistunut. Sitten piti asettua aloilleen ja antaa tunteen tulla esiin. Kerran esim imuroin ja tuntui taas niin vaikealta vaikka kaiken piti olla paremmin kuin hyvin. Huomasin epäillä olisiko hankala olo joku tunne ja istuin lattialle ja laitoin silmät kiinni ja annoin tulla mitä oli tullakseen. Ymmärsin että panttasin iloa siitä että kaikki oli hyvin. Menin "turvapaikkaani" (visualisaatio) ja koin siellä hetken turvallisesti iloa ja jatkoin sen jälkeen mieli keventyneenä imuroimista.

Kun työskentelin avokonttorissa, annoin hyvää opetusta vihan ilmaisemisesta. Karjuin kurkku suorana.

Assburger kirjoitti:

Kun työskentelin avokonttorissa, annoin hyvää opetusta vihan ilmaisemisesta. Karjuin kurkku suorana.

Luulen että tuo on vain suuttumusta eikä vihaa. Kenties karjuit 30 minuuttia, olit siis suuttunut 30 minuuttia. Viha taas kestää pidempään, esim 10 vuotta. Et sinä varmaan 10 vuotta yhteen putkeen karjunut, aamusta iltaan. Tai jos karjuit 10 vuotta niin täytyy todeta että osasit toimia vihasi kanssa surkeasti.

Jos vihaa 10 vuotta niin harkitsevainen ihminen osaa pitkällä tähtäimellä tehdä jotain muuta kuin vain karjua, osaa tehdä sen vihantunteen suhteen jotain muuta. Hän saattaa oppia päästämään vihasta irti, jolloin hänen vihansa loppuu. Tai hän saattaa oppia toimimaan vihansa mukaisesti, mutta älykkäämmin kuin vain karjumalla. Esim lopettaa karjumisen, esittää ystävällistä, voittaa vihaamansa ihmisen luottamuksen ja sitten satuttaa häntä tosi pahasti - paljon pahemmin kuin mitä karjumalla voi toista ihmistä satuttaa.

Itse valitsisin vihasta irti päästämisen, jotta aivojeni resurssit vapautuisivat positiivisten tunteiden tuntemiseen, siis tunteiden jotka tuottavat minulle hyvää oloa. Psykopaatit ja narsistit pitävät vihasta kiinni ja kieroillen satuttavat uhriaan pahasti. Sinä et osannut tehdä kumpaakaan? Sinä vain karjuit 10 vuotta? Sinulla on pikkulapsen tunnetaidot.

Kenties nyt ajattelet että teit kuitenkin oikein koska se sun 10 vuoden viha tuotti sulle hyvää oloa 10 vuoden ajan. Sun ei tarvinnut päästää vihasta irti ja etsiä positiivisempia tunteita koska viha oli sulle positiivinen juttu. Olit onnellinen vihassasi. Siinä tapauksessa: onneksi olkoon, olet sosiopaatti ja sadisti. Jatka samaan tapaan, tuota itsellesi onnea ja nautintoa vihaamalla sekä satuttamalla muita.

Että sitten inhoan jo tuota sanaa, tunteiden sanoittaminen, siihen voi tottakai pakottaa, mutta samalla rikkoo lapsen persoonallisuuden. 

Siis eihän tunteiden ilmaiseminen ole sama asia kuin tunteminen tai tunteiden käsittely itsekseen. Tunteiden ilmaiseminen liittyy kommunikaatioon toisen ihmisen kanssa. On ihan eri asia esim kiukutella tai olla poissaoleva kuin selittää toiselle ihmiselle, että minua harmittaa, kun minua kohdeltiin epäreilusti tai olen surullinen ja hämmentynyt, koska äitini kuoli.

Vierailija kirjoitti:

Helppoa!

Vihan ilmaiseminen: kun vihaa jotain ihmistä niin levittää siitä perättömiä juoruja netissä.

Kateuden ilmaiseminen: kun on kateellinen jollekin ihmiselle niin levittää siitä perättömiä juoruja netissä.

Rakkauden ilmaiseminen: kun rakastaa jotain ihmistä niin levittää siitä perättömiä juoruja netissä.

Dying 😂🤣

Vierailija kirjoitti:

Hyvähän se jos sulla tulee tunteet ulos luonnostaan. Monilla ei tule. Ne joutuu sitten nykyään lapsesta pitäen harjoittelemaan tunteiden sanoittamista. Mä en kyllä ymmärrä mitä järkeä siinä on. Jos on tunteet niin lukossa että ei osaa itkeä niin eihän se lukko sillä aukea että sanoo "olen surullinen". Eihän tunteen sanominen ole ollenkaan sama juttu kuin tunteen tunteminen. Pitäisi harjoitella tunteiden avaamista eikä tunteiden sanoittamista.

Kaikki jotka joutuvat lapsina harjoittelemaan tunteiden sanoittamista joutuvat aikuisina terapiaan.

Lapset kyllä tuntevat niitä tunteita ihan luonnostaan, jos tunteen tuntemista ei estä. Tunteiden sanoittamisen pointti on se, että lapsi tunnistaa, mistä tunteesta on kyse, eikä sekoita niitä keskenään. Monet kielteiset tunteet purkautuvat helposti vihana itseä tai muita kohtaan, tunteiden sanoittamisen tarkoituksena on oppia tunnistamaan tunteet, jotta niitä voi käsitellä niille sopivalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvähän se jos sulla tulee tunteet ulos luonnostaan. Monilla ei tule. Ne joutuu sitten nykyään lapsesta pitäen harjoittelemaan tunteiden sanoittamista. Mä en kyllä ymmärrä mitä järkeä siinä on. Jos on tunteet niin lukossa että ei osaa itkeä niin eihän se lukko sillä aukea että sanoo "olen surullinen". Eihän tunteen sanominen ole ollenkaan sama juttu kuin tunteen tunteminen. Pitäisi harjoitella tunteiden avaamista eikä tunteiden sanoittamista.

Kaikki jotka joutuvat lapsina harjoittelemaan tunteiden sanoittamista joutuvat aikuisina terapiaan.

Lapset kyllä tuntevat niitä tunteita ihan luonnostaan, jos tunteen tuntemista ei estä. Tunteiden sanoittamisen pointti on se, että lapsi tunnistaa, mistä tunteesta on kyse, eikä sekoita niitä keskenään. Monet kielteiset tunteet purkautuvat helposti vihana itseä tai muita kohtaan, tunteiden sanoittamisen tarkoituksena on oppia tunnistamaan tunteet, jotta niitä voi käsitellä niille sopivalla tavalla.

Oppia tunnistamaan tunteensa vaiko oppia sanoittamaan tunteensa, ongelma juuri siinä, että rima asetetaan sanoittamisessa toisille korkeammalle kuin niille, joilla on luontaisesti kyky ilmaista tunteitaan sanallisesti.  

Puhut nyt eri asiasta. Tunteiden ilmaiseminen on esim sitä että parisuhteessa kertoo avoimesti tunteistaan ja tarpeistaan, tämä on yhä edelleenkin monelle suomalaiselle (varsinkin miehelle) vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvähän se jos sulla tulee tunteet ulos luonnostaan. Monilla ei tule. Ne joutuu sitten nykyään lapsesta pitäen harjoittelemaan tunteiden sanoittamista. Mä en kyllä ymmärrä mitä järkeä siinä on. Jos on tunteet niin lukossa että ei osaa itkeä niin eihän se lukko sillä aukea että sanoo "olen surullinen". Eihän tunteen sanominen ole ollenkaan sama juttu kuin tunteen tunteminen. Pitäisi harjoitella tunteiden avaamista eikä tunteiden sanoittamista.

Kaikki jotka joutuvat lapsina harjoittelemaan tunteiden sanoittamista joutuvat aikuisina terapiaan.

Lapset kyllä tuntevat niitä tunteita ihan luonnostaan, jos tunteen tuntemista ei estä. Tunteiden sanoittamisen pointti on se, että lapsi tunnistaa, mistä tunteesta on kyse, eikä sekoita niitä keskenään. Monet kielteiset tunteet purkautuvat helposti vihana itseä tai muita kohtaan, tunteiden sanoittamisen tarkoituksena on oppia tunnistamaan tunteet, jotta niitä voi käsitellä niille sopivalla tavalla.

Oppia tunnistamaan tunteensa vaiko oppia sanoittamaan tunteensa, ongelma juuri siinä, että rima asetetaan sanoittamisessa toisille korkeammalle kuin niille, joilla on luontaisesti kyky ilmaista tunteitaan sanallisesti.  

Mikä ero noilla asioilla mielestäsi on? Mikä rima, millä tavalla se asetetaan? Kerro konkreettisemmin, mitä tarkoitat, en saa ollenkaan kiinni siitä, mitä tarkoitat.

Tunteiden hillintää pitäisi opetella eikä ilmaisua... se hillintäpuoli kun tuntuu olevan useammalle se ongelma.

Kakkahattutäti kirjoitti:

Tunteiden hillintää pitäisi opetella eikä ilmaisua... se hillintäpuoli kun tuntuu olevan useammalle se ongelma.

Mitä ne tunteet ovat, joita pitää hillitä? Veikkaanpa, että viittaat nyt juuri negatiivisten tunteiden purkamiseen jollain haitallisella tavalla, et esim. siihen, että joku iloitsee. Miksihän juuri negatiivisia tunteita puretaan haitallisilla tavoilla? Voisko olla, että juuri siksi, ettei niitä tunnisteta kunnolla (ihan konkreettisesti vaikkapa niin, että vaikkapa pettymyksen tunne tuleekin ulos raivon tunteena), ne tulevat ulos haitallisina tekoina? Vai tarkoitatko kenties jotain ihan muuta?

Tarkoitan ihan sitä perinteistä itsehillintää.

Kakkahattutäti kirjoitti:

Tarkoitan ihan sitä perinteistä itsehillintää.

No jos osaisit sen vähän paremmin ankkuroida konkreettiseen maailmaan ja kertoisit, millaisia tunteita ensisijaisesti pitäisi hillitä.

Negatiivisia tunteita ei voi sanoittaa pois. Ne kuuluu elää läpi. Voi sanoittaa miksi tuntee vihaa ja sitten antaa vihan tulla. Sanoittaminen ei merkitse tukahduttamista.